X.
Hyvin välinpitämättömästi suostui Teerelän ukko tyttärensä naimispuuhiin. Lausui kyllä alussa epäilyksiään vävyjen itsepintaisuudesta, mutta arveli kuitenkin, että taittaanpa sitä nyt sentään mennä.
Eräänä lauantaina koperoitsi Teerelän väki perunamaalla korjaten jotenkin runsasta satoa. Heikki oikoi usein kontistuneita raajojaan ja väänsi piippuunsa kessunruotoja, sen ohessa noituen kalseata syysilmaa. Toisinaan isäntä terävillä sanoilla muistutti Heikkiä eräästä pahanilkisestä taudista, jota sanotaan laiskuudeksi. Muistutuksiin vastaeli Heikki tavalla, jota ei kaikin puolin saata kutsua vanhuksen kunnioittamiseksi. Mutta ukon muistutuksista oli kuitenkin aina seurauksena, että Heikki rupesi kiukkumielessä uudestaan penkoamaan perunatarhaa, toimessaan peittäen toiset puolet juurimukuloista takaisin maanmultiin.
"H——kö se Johanna tuhrii, kun ei jo tänne tule?" alkoi Heikki kiljua, kun ei sisarta jo alkanut kuulua.
"Kuka hänen tietää", murisi isä, jatkaen itsekseen: "vai ei tuo tiedä vielä mitkä puuhat Johannalla ovat".
Piika-Maija, joka oli jo saanut kuulla Johannan aikeista, nauraa siristeli salamielistä nauruaan.
"Mitä Maija nauraa?" tiuskui Heikki.
"Nauran vaan lämpimikseni".
Näin väitellen vietettiin aikaa Teerelän perunamaalla; yhä sai Heikki kierteleviä vastauksia ihmetellessään Johannan viipymistä. Poika oli niin kiukuissaan, että päätti lähteä kotiin sisartansa perunamaalle hakemaan. Silloin huomasi hän hevosen tulla kiidättävän aika vauhtia kylästä, perässä närpöläiset vieterit, joissa nainen ja mies istuivat.
"No ketä?" murahti Heikki itsekseen ja tarkkasi näköään, sillä perunamaa ei ollut aivan maantien vieressä.
"Ka perhana!" pääsi Heikiltä ja suu meni leveään nauruun, kun tunsi parin.
Maija oli noussut seisomaan ja heilutti nauraen perunakuokkaansa ilmassa. Ystävyydenosoitus otettiin ilomielin huomioon, tieltä vastattiin lakkia ja nenäliinaa heiluttaen. Katsahti isäntäkin sinne ja näytti itsekseen myhähtelevän, mutta alkoi taas jatkaa perunankaivua suomatta itselleen välilepoa.
"Ka perhanoita, kun menevät lukemaan! — Mutta pyssyni mun pitää hakea tänne, että saan niille ampua paukauttaa, niin jotta pompahtaa".
"Sitä nyt vielä", pani isäntä muristen vastaan.
"Tietysti. Enpä tahtoisi nyt olla ampumatta, vaikka saisin puolituoppia viinaa".
"Niin toki, isäntä!" säesti Maija, "tottapa Heikki nyt saa ampua sisarensa kunniaksi?"
Jotain epäselvää murinaa kuului vielä isännän tarhalta, mutta Heikki oli jo silloin kotiinpäin menossa.
Pari, joka närpöläisissä ajellen oli näin suurta huomiota herättänyt Teerelän perunankaivajissa, oli Johanna ja Joonas, jotka menivät pappilaan avioliittokuulutusta ottamaan.
Avioliittopuuhat menivät nyt tavallista rataansa. Häävalmistusten ja puuhain tähden syntyi kiire.
Juorut näiden puuhien johdosta saivat monellaisia uusia alotteita. Saaraleena kulki nytkin tuulen mukaan. Harvoin ryhtyi hän näihin aikoihin kenenkään kanssa pakinoimaan Johannasta ja Joonaasta. Kärsivällisyydellä hän odotteli kuinkapäin asiat alkaisivat kääntyä, nähdäkseen, minkä puolueen ystävyys hänelle voisi tuottaa useimman "piimänokan". Nevaluhdan emäntä tahtoi oikein luonnossa näyttää olevansa Johannan parhain ystävä, sillä kaikkialla, missä vaan siihen oli tilaisuutta, kiitti hän tuota avioliittoa sopivimmaksi, mitä voi olla. Niin tavoin toivoi hän voivansa purjehtia taas siivoihmisten kirjoihin, huolimatta siitä että monet myrkylliset juorut tämän saman avioliiton suhteen oli langetettu hänen tililleen. Niitä nyt jauhoivat monet juoruparit pitäjäällä, tietämättä enää niiden alkuperää, mutta uskoen ja epäillen asianhaarain mukaan.
Päivä päivältä läheni häidenaika ja kiire niiden valmistuksessa lisääntyi. Vaan eipä tässä valmistuksessa juuri suuresti muut puuhailletkaan kuin Johanna, ja Joonas puolestaan yhdessä ja toisessa asiassa häntä siinä autteli.
Pari päivää ennen häiden alkua, tuli kuitenkin Niemelän Mari ja useita apu-akkoja Teerelään, lattiainpesuja ynnä kaikellaisia muita valmistustöitä varten.
Häät oli päätetty aloittaa Pyhäinmiestenpäivän jälkeen maanantaina ja sitte jatkaa kolmena tahi neljänä päivänä, sen mukaan kuin syömä- ja juomavarat kannattaisivat.
Viikkoa ennen häiden alkua täytyi sulhasmiehen ja morsiamen isän lähteä retkeilemään pitkin pitäjää häihinkutsumisen toimessa. Tätä kesti kahtena, kolmena päivänä. Joka talossa mihin kutsujat vaan pistäysivät, kohdeltiin heitä "miehen tavoin", tarjottiin pulleita viina-ryyppyjä, leikillisesti vakuuttaen, että "pian tullaan takaisin saamaan". Tästä oli seurauksena, että ukko oli iltasin aika pönttyrissä ja riitaisella tuulella. Joonas sitä vastoin pysyi selvänä, joten selviydyttiin vähin rettelöin.
Toisinaan oli ukko kuitenkin leikilliselläkin hatulla. Eräänä ehtoona kun hän palasi kutsujaisista, tarttui hän ristissäkäsin istuvan Maijan käsiin, ja sanoi nauraa höröttäen:
"So Maija, suru pois! Viikko vielä ja sitte hypellään ja ryypätään".
Maija oli kiipeleissä tanssittavan ukon käsissä.