XXIV.
Eräänä aamuna oli Joonas kärtyisellä tuulella. Johanna kysyi:
"Mikä sinulla nyt on?"
"Eipä juuri … on vain niin ikävää, kun pitäis lähteä kuntakokoukseenkin ja metsään. Kun pojat menevät yksin sinne, niin ne eivät valikoi vähääkään, pilstovat ja hakkaavat haloiksi kauniimmat ja riukeimmat puut. Kokoukseskin tarvittis olla, kun se kansakoulujuttu on tullut päätettynä ja nyt on kysymys mihin toimiin ryhdytään sen toimeenpanemisen vuoksi, valitaan johtokunta ja päätetään mihin koulu asetetaan. Nyt en tiedä kumpaanko menen, metsään vai kokoukseen?"
"Ja onhan siellä se ruotivaivaisen asiakin, kun pannaan tähän meidän ruotiin Mikki-vainajan sijaan uusi. Kyllä sinun täytyy mennä Saaraleenaa puolustamaan, että se tulee tähän pääsemään".
"Saaraleenasta minä viis' huolin! Ei se ole meitä kohtaan itseänsä niin käyttänytkään, että minä olisin velvollinen häntä puolustamaan".
"Ethän sinä muistele niitä ämmäparan vanhoja syntejä, ethän jo. Se kävi täällä eräänä päivänä ja pyysi niin hartaasti minun puhumaan sinulle, että sinä puolustaisit hänen ruotiin pääsemistänsä, ja minä lupasin. Arveli, että hän tulee vielä itse sinulle puhumaan, mutta kun hän näytti niin huonolta, niin minä lupasin, että kyllä sinä sen toimitat, ettei hänen tarvitse itseänsä mäeltä tänne uudelleen vaivata. Kyllä sinun pitää mennä ja auttaa sitä akkaparkaa vähän".
"Miks'ei pyydä Nevaluhdan puolustaa itseänsä. Nehän hänen ystäviään ovat".
"Mitä Nevaluhta".
"Ei minun tahdo millään tavalla sopia mennä, pitäis aivan välttämättömästi päästä metsään".
"Koeta vakuuttaa miehille, etteivät saa hakata muita kuin huonoimpia puita tänäpäivänä ja mene itse huomenna".
"Kyllähän se niin on tehtävä, ei se muuten sovi. En minä juuri halusta jättäisi koulu-asiaa vieläkään oman onnensa nojaan".
"Mutta lupaa nyt se, että autat Saaraleenaa, sillä hän on käynyt niin huonoksi, ettei voi enää mitenkään elättää itseänsä ja muutenkin häntä pitäis kylän elättää, jos ei ruotiinkaan pääse".
"Noo, älä nyt. Eikö se Tonttu Sannakin ole vaalis?"
"Se saattaa vielä itsensä elätellä, kun on vaan tahtoa. Eihän hän voi tulla kysymykseenkään Saaraleenan edellä, ei jo".
Harmistuneena sanoi Joonas: "On suorastaan kiusallista joutua kaikkien asianajajaksi. Saat haaskata puolet aikaasi yhteisiin asioihin ja sittekin haukut palkaksesi. Tekee monasti mieli heittää hiiteen kaikki ja vetäytyä yksinomaan kotipuuhiin, kun eivät ne asiat näytä hitustakaan paranevan vaikka kuinka koittais".
Johanna ilmaisi myötätuntoisella ääntelemisellä osanottonsa. — — —
Jälkeen puolisen palasi Joonas parin kokous-toverin kanssa.
Toinen vieraista oli paksuniskainen kihlakunnan lautamies, toinen
Nenälän isäntä, muuten tavallinen talonpoika vain.
Vieraat jäivät ovilukkoon luudalla jalkojaan pyhkimään, kun Joonas meni kamariin ja huusi sieltä:
"Tulkaa miehet tänne!"
Vielä pari kertaa sai hän käskynsä uudistaa, kunnes vieraat vihdoinkin hitaasti astuivat kynnyksen yli.
"Tulkaa, tulkaa", kehoitteli Joonas, "ottakaa pälssyjä päältänne ja istukaa. Pankaa piippuun". Joonas nosti tupakkalaatikon pöydälle samassa viitaten piippuhyllylle, missä puoli tusinaa uusia piippuja notko-varsineen seisoivat kenaavassa, mukavassa selkänojassaan.
Vieraat ryhtyivät piippuja lataamaan.
"Oikein pakkanen", paneskeli Joonas käsiänsä hieroen.
"On, on oikein", todistivat toiset, piippujen jo savutessa.
"Ottakaahan edes vähäksi aikaa turkit pois", kehoitti Joonas.
Miehet estelivät ilmoittaen, että pitää pian lähteä.
Joonas pöyhähti:
"No eihän teillä sellainen hätä ole. Pidetään nyt pienet kemut sen päälle, kun saatiin voitto vihdoinkin. Pälssyt pois! Helkkurin hyvin kannattaakin nyt ottaa pari kaapsua harjallisiksi. Saakuri mikä rymäkkä siellä olikin!"
Miehet eivät kuitenkaan uskaltaneet Teerelän kamaria niin kodikseen ottaa, että vaatetta päältään olisivat vähentäneet, vaan vakuuttivat vahvasti, että "kylläpä sitä nyt näinkin istuu".
Sillä aikaa laittoi emäntä tuvassa kahvipannua tulelle, pistäysi sitten kamariin asioita kuulemaan.
"Pääsikö Saaraleena ruotiin?" kysyi.
"Pääsi se, huomenna saa tulla alkamaan meiltä vuoroansa. Toimita nyt sille tieto".
"Olipa se asia, kun akka sai leivän", myhäili emäntä.
Isäntä oli jo piirongista siirtänyt rommipotun pöydälle ja etsi nyt paraillaan ryypynmittaa, mutta ei löytänyt ennen kuin emäntä tuli avuksi.
"Koulu nyt saatiin", ilmoitti lautamies emäntään katsoen.
"Vai saatiin nyt, — olipa se. Mutta kylläpä teillä on ollut siitä vaivaakin".
"Joo, kyllä siitä on saanut monta vaivaa nähdä", myönsi lautamies ja
Nenälä sanoi: "Niin on, niin".
Joonas kukkuroitsi ryypynkupit rommilla ja rupesi sitten puhettaan leikillä höystäen kehoittamaan toisia ottamaan.
"Morjens nyt! Tulkaa ottamaan täältä pieni prukosti".
"Mitäs täs nyt", esteli Nenäläinen ja lautamies arveli, että se on liikaa, mutta Joonas tuumaili, että eihän yksi ryyppy ole vielä hyvä alkukaan.
Emäntä oli juuri tasoitellut sängynpeittoa, kun häneltä pääsi huudahdus.
"Herrajee!"
Ja niin hän riensi tulista vauhtia tupaan. Siellä kiehuva kahvi ryntäsi pannusta takkakivelle pitäen armotonta melua.
Miehetkin tirkistelivät tupaan ja istuivat sitte enempiä kehoituksia odottamatta pöydän viereen.
"Huhtikuu!"
"Kippis!"
"Sama täältä!"
Kun lasit oli pari kertaa tyhjennetty, näyttivät lautamies ja Nenäläinen tuntevan itsensä ikään kuin tutummiksi. Eroituksen huomasi yksin lautamiehen sylkemisessäkin, sillä levollisesti hän trissasi pikanella-sylkiä uusille karvamatoille, sen sijaan kun hän äsken ei sylkenyt ollenkaan. Nenäläinen ei viitsinyt piipun kaivamista varten, enempää kun lautamieskään, nousta ylös periä tulipesään viemään, vaan kengän-nenään piippujaan kopistelivat joten tuhkat saivat vapaasti lattiaan levitä.
Kun emäntä vihdoin kahvia toi, tehtiin plöröä. Turkit olivat silloin jo auenneet, Nenäläisen lakki painunut hieman takaraivolle ja lautamies trissasi yhä tiheämpään. Keskustelukin oli jo vilkastunut. Toisiaan kehuivat mairitellen:
"Se oli sinun ansios, kun koulu saatiin tänne", kehui lautamies
Joonaalle.
"Mitäs se mun ansioni oli. Ei hyttysen ääni taivaaseen kuulu. Teidän äänenne siinä jotain merkitsi, se auttoi".
"Niin, mutta minä tarkoitan sun puhettas. Sä puhuit saamarin hyvin".
"Siitä ne viis huolineet olisivat".
"Kyllä ne huolivat", todisti Nenäläinen ja lautamies vakuutti lujasti: "Joo'o". Mutta samassa rupesi lautamiehen alla oleva tuoli arvelluttavasti naskumaan, sillä hän yritti keikutella. Tuoli otettiin tarkastettavaksi, se oli haljennut pienain kohdalta. Kummasteltiin sitten, kuinka tuo ainoa kiskottamaton tuoli oli sattunutkin lautamiehelle, kun kaikki toiset oli jo ennen raudotetut.
"Kummaa!" ihmetteli lautamies, "kun minä en tahdo muistaa. Kotona melkein aina istun soutulas ja sitte en muista muuta, kun keikottelen, niinkuin nytkin, heh! Ei tämä ole ensikerta, kun tuolin särjin. — Kumma, ettei Teerelä ole jo itselleen soutulaa laittanut. Sehän nyt on uudenaikainen ja mukava".
"Eipä ole tullut laitetuksi".
"Ja meilläkin on", ilmoitti Nenälän isäntä.
"Lisätkää voimaa!" kehoitti Joonas puhetta muuttaen.
"Panehan itsekin, minä luulen, ettet ole pannut ollenkaan", sanoi lautamies pulloon tarttuen.
"Ei se pane", todisti Nenäläinen.
"Kyllä minä — pankaa nyt te vaan; minä käyn ulkona".
Joonas meni. Lautamies teki hyvää "punssia" ja Nenäläinen aivan esimerkin mukaan.
"Miestä, kun ei uskalla kotonansakaan maistaa, saati sitte kyläs", paneskeli lautamies.
"Hm, sellainen on turhaa", sanoi toinen.
"Pannaan sen kuppiin!"
Yhdessä kaadettiin Joonaan kuppi rommia täyteen ja naurettiin. Kun
Joonas tuli, maistoi hän heti, arvasi mitä oli tehty, eikä juonut.
Toiset naureskelivat ja naljailivat siitä koko illan.
Istuntoa jatkui. Pullon pohja alkoi paistaa. Vieraiden kiire poistui.
Uusi pullo tuli sijaan. — — —
Myöhemmällä pani lautamies pitkäkseen lattialle, ja Nenäläinen kävi lähentelemisissään ja syleily-yrityksissään yhä vetelämmäksi.
Silloin Joonas rupesi toimittamaan vieraitaan kotimatkalle. Lautamies puolittain kannettiin, Nenäläisen käydessä ominvalloin perässä naureskellen ja pilkkaa laskien.
Teerelän vaari näki tämän touhun.
"Tuollainen minäkin ennen olin", itsekseen virkkoi.
Tuskin olivat vieraat pihasta lähteneet ja Joonas jo kerran ehtinyt pelkäämään, että siinä kaadutaan, kun Kuppilan palvelustyttö tuli siihen.
"Meidän isäntä pyysi teidän tulla kohta meille", sanoi tyttö.
"Vai niin, mikäs nyt? Minä menen kohta".
Hän meni.