BRUNTILAISPARAT
Ovatko lukijat kenties jo kuulleet, mihin murheelliseen muljaukseen ne bruntilaisparat ovat joutuneet vesisäiliönsä vuoksi?
Kun tapaus on alallaan ainutlaatuinen ja syrjäisenkin sydänjuuria syvälti järkyttävä, juttelemille sen tässä, joskin se jo lienee yhdelle ja toiselle tuttu.
Brunti on eräs kaivospaikka Amerikassa ja Bruntin kaivoksen vieressä oli bruntilaisten verraton vesisäiliö.
Sanomme »oli», sillä sitä vesisäiliötä ei enää ole.
Bruntin vesisäiliö toimi vielä viime talveen asti virheettömästi ja aina ahkeran palvelushaluisena ja lirisi ja lorisi käyttäjilleen kehuttavalla ja kiitettävällä kernaudella yllin kyllin ja joskus ylitsevuotavaisen anteliaastikin sekä pesuetta juomavedet, toisin sanoen täytti kaikki bruntilaisten vesitarpeet.
Mutta viime talvena vesisäiliö rupesi äkkiä ja ilman minkäänmoista edeltäpäistä ilmoitusta kujeilemaan ja konstailemaan ja tekaisi lopuksi vakavan vesilakon. Ei niin, että se olisi saanut nykyään esim. Suomessa ja Norjassa raivoavan tarttuvan lakkotaudin tai itämaalaisen saboteerausruton taikka alkanut meikäläiseen tapaan vaatia työnsulun uhalla korotettua kalliinajankorotuksen palkanlisäyksen korotusta — ei, se vain yksinkertaisesti ja lyhyesti lopetti työnsä eikä antanut enää pisaraakaan vettä.
Ja mitenkäpä se olisi antanutkaan, kun se oli jäätynyt pakkasen kynsissä perustuksiaan myöten.
Todettuaan mihin murheelliseen tilanteeseen heidän vesisäiliönsä oli joutunut, ryhtyivät bruntilaiset heti ripeästi, tarmokkaasti ja ystävällisesti vedenantajaansa auttamaan.
Saadakseen taas vesisäiliönsä hauskasti lirisemään ja lorisemaan päättivät bruntilaiset pitkän ja perusteellisen harkinnan jälkeen ryhtyä sulattamaan säiliötään ja sytyttivät sitä varten sen alle ja kupeille kookkaan roihuavan rovion.
Sitä heidän ei olisi kuitenkaan pitänyt tehdä.
Se oli näet ylen ajattelematon ja lyhytnäköinen toimenpide. Sillä sen sijaan että olisi sulanut, syttyikin säiliö jäineen ja kaikkineen tuprahtelevaan tuleen.
Kun ei Bruntissa ole vielä toistaiseksi palokuntaa eikä edes puhetta sen vastaisestakaan perustamisesta, kääntyivät bruntilaiset lähimmän naapurikaupunkinsa puoleen ja pyysivät sieltä palokuntaa vesisäiliön sammuttajaksi.
Päästyään bruntilaisten hädästä selville läksivät naapurikaupungin palokuntalaiset tuossa tuokiossa reippaasti ja ripeästi bruntilaisten palavaa vesisäiliötä sammuttamaan. Palokunta vaelsi hälisten ja laillisten, rämisten ja kolisten kohti Bruntia. Mutta kun se oli päässyt parhaiksi puolimatkaan, täytyi sen seisahtua. Sen edessä oli luonnoneste, suuri suunnaton kinos, jonka ylitse ja alitse kuppuroivat ja huppuroivat palokuntalaiset turhaan pyysivät päästä. Palokunnan oli pyörrettävä puolitiestä takaisin ja käännyttävä kotiinsa sekä jätettävä bruntilaiset vesisäiliöineen oman onnensa varaan.
Keräiltyään pari päivää voimia, teki palokunta uuden yrityksen ja pääsi kuvaamattomia vaivoja ja vastuksia kärsittyään Bruntiin. Siellä se tutki säiliön tarkoin kaikilta tahoilta ja raapi hetken korvallistaan, mutta löi sitten iloisesti näppiä ja vihelsi ja sanoi jännittyneinä odottaville bruntilaisille, että well, säiliön seinät on ammuttava seulaksi, niin että vesi voi virrata säiliöstä ja sammuttaa itse tulipalon.
Sen kuultuaan bruntilaiset nyökkäsivät naapureilleen ja sanoivat, että yes ja hakivat kaikki paikkakunnan pyssyt ja pistoolit ja revolverit ja haulikot ja alkoivat ammuskella auttajineen säiliötään sekä yltä että alta ja kupeilta kummaltakin.
Parin tunnin iloisen ammunnan ja pirteän paukuttamisen jälkeen oli bruntilaisten vesisäiliö yhtä huokoinen kuin Suomen kansan oppivelvollisuuslaki — mutta vettä siitä ei valahtanut pienintäkään pisaraa.
Mitenkäpä olisi valahtanutkaan, sillä säiliöhän oli jäässä, eikähän jäätynyt vesi juokse missään maailmassa valmiistakaan reiästä.
Kun amerikkalaiset eivät kuitenkaan koskaan jää tällaisissa tapauksissa kädet housuntaskussa ihmettelemään ja päivittelemään, pyydettiin vielä toistakin naapurikaupunkia lähettämään palokuntansa Bruntiin palavaa vesisäiliötä sammuttamaan.
Kahden palokunnan ja bruntilaisten itsensä ahkerin yhteisponnistuksin saatiin säiliö lopuksikin sammutetuksi, mutta vasta kun se oli palanut sekä sisältä että ulkoa.
Seutu oli saatu täten pelastetuksi tulen vakavalta vaaralta.
Mutta ei eräältä toiselta vaaralta.
Kun näet sammutettua säiliötä tarkastettiin, huomattiin sekä harmiksi että hämmästykseksi, että siinä ei ollut enää pisaraakaan vettä.
Vesi oli näet ehtinyt palaa säiliön keralla.
Kun bruntilaisilla ei ole enää toista säiliötä, uhkaa heitä nyt huolestuttava veden puute ja kiusallinen ja kammottava janokuolema. Etenkin kun Bruntissa on kieltolaki.
Onneksi on nyt vielä jonkun verran talven riekaletta jäljellä ja tilanne on siis jotenkuten siedettävissä, talvella kun ei ketään perin pahoin janota ja hätätilassa voidaan sulattaa lunta vedeksi.
Mutta annahan kun tästä ovat nämä huhtikuun pakkaset ja toukokuun lumet lopahtaneet ja tullut helteinen heinäkuu ja bruntilaisia alkaa oikein janottaa, niin —
Niin mistäs kaappaat Bruntissa vettä, kun entinen vesi on porona?
Säälittävä, syvästi säälittävä kohtalo.
Bruntilaisparat!
Onnellisempien ja osallisempien olisi tehtävä jotakin heidän hyväkseen.
Avunantokeinoja ja -muotoja olisi tarjolla tässä kuten kaikessa hyväntekeväisyydessä useitakin.
Joku rikkaampi vesimaa voisi lainata tai vielä paremminkin lahjoittaa bruntilaisille jonkin joutilaan kaivon.
Tai vihjata juutalaisille, greekkiläisille taikkapa suomalaisille gulassimiehille bruntilaisten vesipulasta ja huomauttaa, että Bruntin kaivosseutu on kiitollinen liikepaikka.
Myöskin olisi ehkä paikallaan huomauttaa asiasta virolaisille ja saksalaisille, että he ehättäisivät lähettämään eskaaderinsa ankkuroimaan Bruntin aluevesien ulkopuolelle.
Voisipa käyttää kyyneleihin asti liikuttavaa osanottoadressiakin.
Ne kun ovat nyt hyvin muodissa ja hyvin tehokkaita.
Mitä apua annettaneenkin, on se ojennettava ennenkuin bruntilaisparat kerkiävät kaikki hukkua veden puutteeseen!