KEKKONEN KERTOO…
Meitä oli joitakin kaupunkimme ahväärieppuja viime keväänä kauppa- ja huvimatkalla Helsingissä. Kierrettyämme kylliksemme kahviloissa ja kinograahveissa vietimme lopuksi viattoman illan hotellimme numerohuoneissa Viron kansan veljestervehdyksistä nautiskellen.
Pikkutunneille päästyämme aloimme kukin kehua erikoisuuksillamme, kuten tämän kauppiassäädyn tapana on. Yksi kehui kaupoillaan, toinen gulasseerauksillaan, kolmas liiketuttavuuksillaan ja mikähän milläkin tavalla.
Nestori Nikkinen kehui voimillaan. Nestorihan kehuu aina määrättyyn tunnelmaan tultuaan niillä, ja hänellä, hyvin syöneellä miehellä, onkin voimia enemmän kuin monella muulla.
Eikä hän ainoastaan kehunut, vaan näyttelikin voimiaan.
Hän nosteli yhdellä kädellä selustasta tuoleja, kohotteli meistä milloin mitäkin rinnasta ilmaan, löi rystysillään ruutuja pöytään ja hiilihangon luokiksi hauislihakseensa.
Lopuksi hän aikoi nostaa yhdellä kädellä jalasta pöydän koholleen.
Silloin me suutuimme ja epäsimme jyrkästi tällaisen tuuman. Ja kun hän ei totellut meitä, hyökkäsimme joukolla häneen käsiksi, kaadoimme hänet lattialle, kannoimme hänet viereiseen huoneeseen ja suljimme hänet sinne lukkojen taa.
Unohdimme hänet puoleksi tunniksi.
Sitten joku huomautti, että viereisestä huoneesta kuului kummallista ärinää ja ähkimistä.
Aavistellen jotakin kamalaa tapahtuneeksi syöksyimme miehissä sinne.
Se, mitä siellä näimme, oli sekä naurettavaa että säälittävää.
Nestori seisoi valtavan rautasängyn päädyn luona sängyn suuri pyöreä nuppi suussaan. Tiedäthän ne rautasänkyjen päissä olevat messinkipollukat.
Me kysyimme, mitä hän tuollaisella ilveellä tarkoitti, mutta Nestori vain viittoi käsillään ja mongerteli jotakin, mitä emme käsittäneet.
Silloin me ymmärsimme.
Voimiaan näyttämään innostunut Nestori oli saanut päähänsä nostaa hampaillaan rautasängyn paikoiltaan ja ottanut sitä varten sängyn pollukan suuhunsa. Pollukka oli kuitenkin kovin iso eikä Nestori saanut sitä enää ulos suustaan.
Koetimme kiskoa häntä yhdistynein voimin siitä pollukasta erilleen, ja
Nestori ärisi ja härisi hirvittävästi.
Kaikki yrityksemme olivat turhia. Nestori oli ja pysyi kiinni kahden hengen maattavassa hotellin rautasängyssä.
Olimme pitkän aikaa ymmällä mitä tehdä. Nestori katsoi meihin kaiken aikaa apua anovasti että ihan sääliksi kävi. Yritimme uudestaan, mutta luovuimme siitä pian, kun Nestorin suusta alkoi vuotaa verta ja pelkäsimme hänen hampaittensa heltiävän ennen kuin pollukan.
Äkkiä sitten Käkriäinen sylkäisi kouriinsa ja viittasi meille. Kävimme taas Nestoriin käsiksi, nostimme hänet Käkriäisen neuvon mukaan vaakasuoraan — asentoon, siirsimme sängyn keskelle lattiaa ja aloimme kieputtaa häntä ympäri, kunnes pollukka oli kiertynyt ruuveistaan ja sängystä irti ja Nestori pääsi vapaaksi vuoteesta, joskaan ei pollukasta.
Mitäkö sitten teimme?
Etsimme puhelinluettelosta lähimmän lääkärin osoitteen, talutimme Nestorin kadulle, huusimme ajurin ja kyyditsimme Nestorin suuntäyteisineen lääkärin luokse.
En tiedä, kuinka pompula saatiin hänen suustaan. Suuri puuha siinä kuitenkin lienee ollut, sillä Nestori tuli tänne kotiinsa vasta viikkoa myöhemmin kuin minä.
Mainitsin hänelle kerran matkastamme, mutta Nestori suuttui silmittömästi ja läksi pois kuin puhaltaen. Hän ei kerro kenellekään tuosta sängyn pompulasta eikä siitä ole hyvä mennä häneltä kenenkään kyselemäänkään.
Ja jos hän joskus eksyy jossakin toveriseurassa viettämään hauskaa iltaa, katsoo hän aina aluksi, onko huoneessa rautasänkyjä ja niissä pompuloita.
Jos niitä on, ruuvaa hän ne heti irti ja lähettää keittiöön tarkoin talletettaviksi.
Kotiinsa hän on laittanut kaikki vuoteet puusta.
Pompuloitta.