KILIPAILU SEHHII
Meijän Murtolahteen viittoovasta vikkerviljelyksestä vitalikkoon on sen herrassyötink Hilipummin asunto. Ja sill on sillä Hilipummilla vähä mukava ryökkynä. Niin tekövä ja hööl ja ovela kiänteissäsä kun herrasimmeiseks hilipein immeinen ikkään. Täynnäsä kujetta ja konstin kojetteluva. Mainihen sen vuan siks, että kun otti ja munnii, vanahan mieskiäppänän kansa kometiijoo koetti. Sol se »pohjoismainen kisajuttu».
Sill ol Hilipummin ryökkynällä niät ratoksesa tapa tuontuostai pilikästäyvä meijännii pirtillä. Tämän kerran se tulla tuhaht, kun minä olin ottanna ja juur justiisa panneunna kahvihalon pienentellyyn sille meijän eukolle. Sattu niät sillä tappoo, että uamun ujjeessa juoksuttivat meillehhii tärkeen tiijon, että ois muka Etelälahessa Reitun Rispiinan lapsen kastaiset ja kuhtuvat kaekella tappoo meitäi siihen siunoomajuhlaan. Vuan se meijän muer sai het kutun kuullessasa pienen valon valakkeen piähäsä, että siin on pohjalla pontevampoohii, että niät niissä lapsen löytäisissä miesväelle meinataan vähä niinkun näyttee lasin laetoo — no, sanommahan sakkeilemata, että Reittu kuul komhoijanneen viitisen litroo viinoo ja kaks koljanttia ja — no, ymmärtää sen yskän! Ja semmosiin pittoin pittää meijän muerin aina viimenen sanasa sannoo. Soon semmonen raitishenkinen mukamas, ettei oo männäkkään, missee mittäi tarjotaan, iliman suurita supliikita. Kun minä kuitennii kehkeilin juhlatamineihin työntäymään, ja muer huohmas tässä toen tulovan, niin se turvautu lopuks siihen ussein kylliks kiäntävään ja koeteltuun keinoosa ja kemaht porstuvanpohjakammarin vuoteelle valittelemmaan sisuksiasa. Sai lentsusa tae luntsusa, joka sen joka rahtierkuhtuin tultuva tappoo. Ja niin män sitte äkkiästäsä huonoks, että ei kun jättäy hoitamaan hyväkästä. Sano jo haukkovasa henkijään ja että erotessasa jois vielä kupin kuumoo. Kun ei sattunna pilikotuita puita, niin pit mun sipasta pyhänuttu nurkan naulaan ja panneutua puun pienentellyyn. Niissä hommissa minä hiäräsin hik hatussa, kun se Hilipummin ryökkynä siihen laittautu. Mikä lie kuje ollunna mukana, ol kun kelekka, vuan ol jalakset kun pitkospuut ja nii ku takkietin käspuut ylös istumen takkoo tojotti.
— Mittee se Rietrikki nyt touhuvaa? kysäs multa.
— Näkköö kaet tämän toemenjuoksun, että kakluunhalakoja kapistelen.
— No mikä se nyt kesken puhteen Rietrikin riivautti nuita nuivertammaan? Niin, justiisa julukisena ristijäispäivänä vielä.
— Nepä ne ristijäiset tähän touhunsa työnsii.
— Taes akka suaha tuas sen tavanmukasen pitotautisa? On kaet sitä
Rietrikkiä niät sinne rahtaisiin reistattu kuhtuva?
— On hyvinnii, ja kun olin ottoo ja lähtee, niin muoriin, kun ei houkutuksesta hersynnä, pistihe se pikataut, se luntsu. Sille minä tässä oon sielunlähtöpuita pienentelemässä. Kahvija niät pist piähän.
— Johan minä arentierasin, että —! Vuan sinne taitas ristijäisiin
Rietrikillä riitingit hyvinnii vettee?
— Minkä lie vetännä. Vuan eihään tässä ennee mitä taija. Poes sieltä kaet olla pittää. Myöhästynnä jo muutennii kaet oesin parraasta kahusta.
— Elähään sano, Vuan jos minä niinku ottasin ja auttasin, Niätkö mikä tämä kelekka on?
— Ka näkköö tuon.
— Tämmönen potkukelekka. Ei tarvihe kun näille jalaksille astuu ja näin potkasta sivvauttaa välliin, niin jiäpi julukinennii taival jälelle. Täst ois muuuten tuonne Etelälahteen myötänen mäk, ettei kun laskee sujauttais ihan talon porstuvan pieleen. Etköhän ota ja laskee luihauta tällä? Suathan tämän laenaks, kun sitte tultuvas tuot.
— Miel kaet sinne suunnittas ja vietink vetäs. Vuan on ikävä iliman emäntätä lähtee ja kun henkijäsä vielä haukkoo. Hyvä suattas olla kievarkyyti.
— No ei kylässä kiivaampoo. Slvvauta vuan salloo. Kyllä minä sillä välin piipaun emännän pakkeille ja kahvit keetän. Sano, ett ol sairas ja ei myöntäynnä lähtemään. Muuten, eikö tuo jo lie luntsustasa irt, kun luuloo että lähtö jäi ja sinä jättäysit taloks. Koetahan kujjeellas tätä konetta.
En viihtinnä ryökkynöö vastustella, vaikka viihitti aekamiehen alakoo potkia syytöntä piennarta. Kujjeessan tälläysin kuitennii hyvin hurskaan näkösenä kelekan jalakselle ja tarrasin kaiteista kiin. Sitten potkasta sivvautin. Ja liikkeelle se ryökäs läht. Ihan ku irtautu ja alako solua koht kyökin rappusia. Minä potkimaan ja tyyreemään. Aijon tällätä sen kulun kommeest siihen kyökin etteen ja siihen seisahtoo. Mut se ryökäs ryöstäyty ja alamäessä alako männä nii, että ves silimiin sihaht.
Mikä lie sitte sen muerinnii sängystä nostattanna. Kaet heitti se luntsu, kun luul lähöstä jo piästyn. Sol jo talloustoimissa ja pistihe parraeks kyökin rapuista selin pihalle, kun minä niine konneinen lähättäysin. Takaperin kuluk ja jottai sikiöille siinä pelemus. En ennee nähny vauhilta tyyrätä, vuan äksäytin suoroo piätä eukon kintuille, että olin kirvota koko kelekasta. Vuan vakavast kun kiin pi'in, niin en nenneen vaaraan suana. Eikä siinä eukollekkaan erin pahast käyny. Kintut vuan petti ja jalat jäi äkkiä alta ja se kiulu käessä (kait ol juottamaan mänössä) puota puksaht istuvalleen potkuriin. Ja niin sitä lähettiin. En ennee ies potkija tarvinna, pysyttelinhän vuan vakavast jalaksella. Eukko ei enshättään suanu sannookaan, vuan sitte syönty siunuustelemmaan.
— Rietrikki, herra jiesus, hulluko soon. Mihinkä se, mittee se… mikä se…?
— Oohan iäneti ja pie kaplaista kiin… ei tässä ehitä muuta…
Eikä siinä ehittykkään. Niin män, että ellostelemmaan pan. Mutkissa kohona kimpoil ja kiänteissä kinoksija pitkin oijustel. En uskaltanna ennee auk'silimänä olla, vuan sulin silimän ja siunuustelin yksinän. Muer suu auk ja silimät pyöreinä tuijotti kuin taijottu. Ei ymmärtännä kaet, missee kyyvissä kuluk, kun niin arvoomata rekkeen ryöstäyty. Kiulu kimpos jumala ties mihinkä muutamassa kinoksessa, ja yks puun oksa otti multa hatun huostaasa. Aattelin, että ant männä, kun on männäksesä, kuhan ehyvenä ies johonnii eksys.
Ylläällä mäellä ryökkynä riäky jottai ens palakinnosta, pohjoismaisista kisoista ja mistä lie — en minä ehtinnä kuulla.
Puelmatkassa, miss on se äkkijyrkin hyppyr, näin kaukoo jonnii miehen ylös mäkkee kävellä kyökkäsevän. Likemmä tultuva tunsin sen Etelälahen Eenokki-rengiks. Minä het huutamaan, että tie auk taivasta myöten, ettei niät etteen erehtys. En tiijä liekkö hihkasun viärin hoksanna tai oisko auttopuuhat pistännä piähän, kun se ketale kuitennii tul liijan likelle ja…
Mikä lie konneesta sipassu sen kellelleen siihen piällyspuihin piälle, kuatu niin että kelekka rytis ja Eenokki voehkas… Vuan ei siinä auttanna muu kun kyytiin tyytyminen. Näky Eenokki haparoevan kiinnipi'intä…
Ol se männöö, herra vieläi varjele. Kahen ja puolen kilometrin mäkmatka ei kun kihaht. Ja minä aattelin, että ei tämä lyst lopu limilleen, eikä se loppunnakaan. Yhä vuan vauht kiihty, ja kun alettiin lähetä Etelälahen pihhoo, rupes jo pelottammaan. Se niät tie juoksoo niihin porstuvan pieleti ja siinä kurvautuu, kunneka viep jiälle vesavannolle. Minä jo aattelin, että uijjaan sitä nyt kaikki kolome tämän lorun lopuks avannossa… Vuan ei se tok niin tuhmast käyny. Näin jottain harmoota sivu livahtavan. Ahah, arvelin, soon Etelälahen riih ja tuos oi portinpylväät, tuossa piha-aetta ja nyt porstuva…!
Siinä minä sain valon piähän minnäi. Äkkinytkäyksellä minä kiänsin kelekkoo, ja varjele sitä kiiltävöö hummausta. Lensin ainai par syltä ilimassa porstuvan evuskinokseen, eukko tulla tuhaht mun niskaan, ja Eenokki kahareisin meijän kahen piälle. Kelekka kimpos tuvanseinee vasten ja särk seihtemen ruutuva, ja kaplaat ja käspuut ei ku kimpoel ilimassa pitkin pihhoo.
Siihe sattuvat juur Reittu ja Rispiina rappusille, kun meijän kuorma siihen suhaht. Silimät pyöreenä ne sitä puuhoo silimäel ja ihmettel vähä, ku myö kinoksesta kiivettiin: minä hatuta ja nuttu ja liivit auk ja napita, muer huivita ja luussin hihat rikki, käessä vielä kiulun käspuu, Eenokki kans hatuta ja toinen rukkanen tiessään, koko ruumis kun ruumenina. Vuan kyllä ne sitte siunuustel ja vähä monneen kertaan toivottivat meijät terveeks, ku kuulivat asjan. Nol jo Eenokin ehättäneet meitä hakemaan, ja myö tuotiin Eenokkihhii samassa kyyvvissä takas.
Julumat juhlathan niistä paesu, eikä eukkokaan ennee luntsusta viihtinnä valitella. Vasta uamulla minnäi kottiin kompuroin sieltä. Hattu löyty västä kevättalvella korkeen kuusen yläoksilta ja eukon huivi errään pisteaijan seipäästä, vissiinnii viitisentoista vitalikkosylen piässä tiestä.
Vuan kyllä minä sitte sitä ryökkynöö vähä korreesti kiitin niistä »pohjoismaisista kisoista».