KERTOMUS JERUSALEMISTA.
Vanhassa El Aksan kunnianarvoisassa moskeassa Jerusalemissa on matalassa käytävässä, joka kiemurtelee päärakennuksen takana, hyvin syvä ja leveä akkunakomero. Tähän komeroon on levitetty vanha kulunut matto, ja matolla istuu päivän toisensa jälkeen vanha Mesullam, joka on tietäjä ja unenselittäjä ja pienestä palkkiosta palvelee moskeassa kävijöitä tutkimalla heidän vastaisia elämänvaiheitaan.
Nyt sattui eräänä iltapäivänä muutamia vuosia sitten, että Mesullam, joka tapansa mukaan istui akkunassaan, oli niin huonolla tuulella, ettei edes välittänyt vastata ohikulkijoiden tervehdyksiin.
Ei kukaan sentään ottanut pahastuakseen hänen epäkohteliaisuudestaan, koska tiettiin, että häntä harmitti nöyryytys, jonka sinä päivänä oli saanut kärsiä.
Jerusalemissa kävi nimittäin siihen aikaan mahtava hallitsija länsimailta, ja aamupäivällä oli tuo ylhäinen muukalainen seurueineen kulkenut El Aksan läpi. Ennen hänen tuloaan oli moskeanhoitaja antanut tomuttaa ja siistiä vanhan rakennuksen kaikki nurkat ja sokkelot, ja samalla oli hän käskenyt Mesullamin lähtemään paikaltaan pois. Hänestä oli aivan mahdotonta, että Mesullam saisi istua paikallaan ylhäisen vierailun aikana. Ei siinä ollut tarpeeksi, että hänen mattonsa oli hyvin repaleinen, ja että hän oli latonut päällekkäin vierelleen joukon likaisia pusseja, joissa säilytti omaisuuttaan, mutta itse Mesullamkaan ei vähääkään moskean kauneutta lisännyt. Hän olikin todella sanomattoman ruma, vanha neekeri. Hänen huulensa olivat tavattoman paksut, alaleuka pisti kauas eteenpäin, otsa erittäin matala ja nenä muistutti eniten kärsää. Kun tähän lisäksi sanoo, että Mesullamilla oli karkea ja ryppyinen iho ja paksu, jäntterä ruumis, jota töintuskin verhosi sen ympäri kääritty likainen valkoinen vaippa, niin ei voi ihmetellä, että hänet kiellettiin näyttäytymästä moskeassa, niin kauan kun juhlittu vieras siellä oli.
Mesullam raukka, joka tiesi tunnossaan, että hän, vaikka olikin ruma, oli erittäin viisas mies, tunsi katkeraa pettymystä, kun ei saisi nähdä ylhäistä matkustajaa. Hän oli toivonut saada hänelle näyttää joitakuita todistuksia omistamistaan suurista tiedoista salaisissa asioissa ja siten lisätä kunniaansa ja mainettansa. Sitten kun tämä toivo oli pettänyt, istui hän tunnin toisensa jälkeen surren omituisessa asennossa pitkät käsivarret koholla, kuin rukoilisi hän taivaasta oikeutta, ja pää letkallaan taaksepäin.
Kun ilta lähestyi, heräsi Mesullam tästä perin lamauttavasta surusta siihen, että iloinen ääni kutsui häntä. Tämä oli syyrialainen tulkki, dragomaani, joka yksinäisen matkailijan seuraamana oli tullut ennustajan luo. Hän kertoi opastamansa muukalaisen toivoneen saada näytteen itämaalaisten viisaudesta, ja että dragomaani oli hänelle maininnut Mesullamin taidosta selittää unia.
Mesullam ei vastannut sanaakaan tähän, vaan pysyi liikkumattomana entisessä asennossaan. Vasta kun dragomaani vielä kerran kysäsi, tahtoisiko hän kuunnella unia, joita muukalainen halusi hänelle kertoa, ja selittää ne, laski hän kädet alas, pani ne ristiin rinnalleen ja asettuen loukatun miehen nöyrään asentoon, vastasi, että hänen sielunsa tänä iltana oli niin omien huolien täyttämä, ettei hän voisi selvästi arvostella mitään, joka koskisi toista.
Mutta muukalainen, jolla näytti olevan sangen vilkas ja käskevä luonne, ei näkynyt välittävän Mesullamin vastuksista. Kun tuolia ei ollut saatavissa, potkasi hän muitta mutkitta Mesullamin maton syrjään ja istuutui akkunakomeroon. Sitten alkoi hän selvällä, kirkkaalla äänellä kertoa muutamia unia, jotka dragomaani tulkitsi tietäjävanhukselle.
»Sano hänelle», sanoi matkailija, »että muutama vuosi sitten olin Kairossa Egyptissä. Koska hän on oppinut mies, tietää hän luonnollisesti että siellä on moskea, nimeltä El Azhar, joka on kuuluisin opinahjo itämailla. Menin eräänä päivänä sinne sitä katselemaan, ja tapasin koko tuon suuren rakennuksen, kaikki huoneet ja pylvästöt, kaikki käytävät ja salit täynnä opiskelijoita. Siellä oli vanhoja miehiä, jotka olivat koko elämänsä uhranneet tietojen etsimiseen, ja lapsia, jotka juuri opettelivat kirjottamaan ensimäisiä kirjaimia. Siellä oli suurikasvuisia neekereitä Afrikan sydämestä, kauniita, solakoita nuorukaisia Intiasta ja Arabiasta, pitkämatkaisia muukalaisia Berberiasta, Georgiasta, kaikista maista, joissa kansa uskoo koraaniin. Pylväiden vieressä — minulle kerrottiin, että El Azharissa oli yhtä monta opettajaa kuin pylvästä — istuivat opettajat lammasnahkamatoillaan, ja heidän oppilaansa, jotka olivat asettuneet piiriin heidän ympärilleen, seurasivat innolla heidän esitelmiänsä, huojutellen ruumistaan. Ja sano hänelle, että vaikka El Azhar ei missään suhteessa vastaa niitä käsityksiä, joita meillä länsimailla on isosta opin-istuimesta, hämmästyin sittenkin näkemääni! Ja minä arvelin itsekseni: Kas tätä, tämä on Islamin suuri linnotus ja varustus. Täältä Muhammedin nuoret sankarit lähtevät. Täällä El Azharissa sekotetaan ne viisaudenjuomat, jotka pitävät koraanin oppeja raikkaina ja elonvoimaisina.»
Kaiken tämän sanoi matkailija melkein yhteen hengenvetoon. Hän pysähtyi nyt, että dragomaani saisi tilaisuuden tulkita ennustajalle. Sitten hän jatkoi:
»Sano hänelle vielä, että El Azhar vaikutti minuun niin valtavasti, että seuraavana yönä näin sen uudelleen unissani. Näin valkoisen marmorirakennuksen ja lukuisat opiskelijat, kaikki mustiin viittoihin puettuina ja valkeat turbanit päässä, kuten El Azharissa käytetään. Minä kuljin salien ja pihojen läpi ja hämmästyin jälleen, mikä mahtava linnotus ja suojelusmuuri tämä oli muhamettilaisuudelle. Viimeksi tulin unissani sen minaretin juurelle, johon rukoukseenkutsuja nousee julistamaan uskovaisille, että rukoushetket ovat tulleet. Minä näin portaat, jotka kiertäen kulkivat ylös minaretiin, ja minä näin rukoukseenkutsujan nousevan niitä ylös. Hänellä oli yllään musta viitta ja päässä valkoinen turhani kuten kaikilla muillakin, ja kun hän nousi portaita, en ensin saattanut nähdä hänen kasvojaan. Mutta kun hän oli tehnyt kierroksen ylös kiertoportaita, tuli hän kääntämään kasvonsa minuun, ja silloin näin, että hän oli Kristus.»
Puhuja pysähtyi hetkiseksi, ja hänen rintansa paisui kun hän veti syvään henkeään. »En koskaan unohda, vaikka se olikin vain uni», virkkoi hän, »miltä minusta tuntui nähdä Kristuksen kulkevan portaita ylös El Azharin minaretiin. Minusta tuntui niin ihanalta ja merkitsevältä, että hän oli tullut tänne islaminlinnaan julistamaan rukoustunteja, että kavahdin unesta ja heräsin.»
Tässä matkailija jälleen pysähtyi antaakseen dragomaanin tulkita tietäjälle. Mutta tämä näytti melkein turhalta vaivalta. Mesullam istui kaiken aikaa kädet lanteilla huojuen edes-takaisin silmät puoliummessa. Hän näytti tahtovan sanoa: »Koska en voi päästä näistä tunkeilevista ihmisistä, näytän heille toki, etten välitä kuunnella, mitä he sanovat. Koetan tuudittaa itseni uneen. Tällä tavoin parhaiten voisin näyttää, kuinka vähän heistä välitän.»
Dragomaani viittasikin matkailijalle, että heidän koko puuhansa olisi turha, sekä etteivät saisi kuulla ainoatakaan viisasta sanaa Mesullamin suusta, kun hän oli tuolla päällä. Mutta eurooppalainen tuntui rakastuneen Mesullamin uskomattomaan rumuuteen ja kummallisiin eleihin. Hän katseli häntä samalla nautinnolla kuin lapsi katselee petoeläintä eläintarhassa, ja hän halusi jatkaa keskustelua.
»Sano hänelle, etten olisi vaivannut häntä tämän unen selittämisellä», sanoi hän, »ellei se niin sanoakseni olisi palannut luokseni vielä kerran! Anna hänen tietää, että pari viikkoa sitten kävin Sofiamoskeassa Konstantinopolissa, ja että minä, vaellettuani läpi koko tämän ihanan rakennuksen, nousin lehterille saadakseni paremman kokonaisvaikutuksen kauniista holvisalista! Sano hänelle vielä, että minun oli sallittu tulla moskeaan jumalanpalveluksen aikana, kun moskea oli väkeä täynnä! Jokaisella noista lukemattomista rukousmatoista, joita oli lattialla keskihallissa, seisoi mies toimittaen rukoustaan. Kaikki, jotka olivat mukana jumalanpalveluksessa, tekivät samoja liikkeitä yhtaikaa. Kaikki kuiskailivat rukouksensa aivan hiljaa, mutta näin miten monen huulen miltei huomaamattomista liikkeistä syntyi salaperäistä huminaa.
»Tämä kohosi korkoihin holveihin ja hälveni kokonaan hetki hetkeltä. Sitten se tuli soinnukkaina kuiskauksina liidellen takaisin etäisistä käytävistä ja kaltereista. Se oli niin omituista, että ihmetellen arvelin, olisiko Jumalan henki kohisten kulkemassa läpi vanhan pyhäkön.»
Matkailija pysähtyi jälleen. Hän tarkasteli Mesullamia tutkivasti, sillä välin kuin dragomaani tulkitsi hänen puhettaan. Näytti tosiaankin siltä kuin hän ponnistelisi herättääkseen neekerin huomion kaunopuheliaisuudellaan. Näyttipä hän onnistuvankin, sillä Mesullamin puoliummessa olevat silmät välähtivät kerran kuin hiilet, jotka ovat syttymäisillään. Mutta itsepintaisesti kuten lapsi, joka ei tahdo huvitella, painoi tietäjä kiireesti päänsä rintaa vasten ja alkoi vielä kärsimättömämmin huojutella ruumistaan.
»Sano hänelle», alkoi vieras uudelleen, »sano hänelle, etten ole koskaan nähnyt ihmisten rukoilevan sellaisella hartaudella! Minusta tuntui, että ihmeellisen rakennuksen pyhä kauneus synnytti tämän haltioissaan olevan mielialan. Totisesti ajattelin itsekseni, tämä on vielä eräs Islamin vallitus. Tässä on hartauden koti, tästä mahtavasta moskeasta lähtevät tuo usko ja innostus, jotka tekevät Islamista suurvallan.»
Tässä hän pysähtyi taas ja seurasi tarkkaan Mesullamin kasvojen ilmettä tulkitsemisen kestäessä. Siinä ei ilmennyt pienintäkään mielenkiintoa. Mutta muukalainen oli nähtävästi mies, joka mielellään kuunteli omaa puhettaan. Hänen omat sanansa lumosivat hänet. Hän olisi joutunut huonolle tuulelle, ellei olisi saanut jatkaa.
»No niin», sanoi hän, kun hänen vuoronsa oli puhua, »en nyt osaa oikein selittää, mitä minulle tapahtui. Kenties heikko katku sadoista öljylampuista ynnä rukoilevien kumeat kuiskaukset sekä yksitoikkoiset liikkeet tuudittivat minut jonkunlaiseen horrokseen. En voinut olla silmiäni sulkematta, seisoessani pylvään varassa. Kohta valtasi minut uni tahi oikeammin huumaus. Sitä luultavasti kesti ainoastaan minuutin verran, mutta sen ajan kestäessä olin kokonaan tiedotonna todellisuudesta. Sen horrostilan kestäessä näin alati Sofiamoskean edessäni ja kaikki rukoilevat ihmiset, mutta nyt huomasin, mitä en ennen ollut nähnyt, että ylhäällä kupoolin alla oli rakennustelineitä, ja että niillä seisoi muutamia työmiehiä, joilla oli harjoja ja maalipönttöjä.»
»Sano hänelle nyt», jatkoi kertoja, »ellei hän jo sitä tiedä, että Sofiamoskea ennen on ollut kristitty kirkko, ja että sen holvit ja kupukatot ovat täynnä pyhiä kristityitä mosaikkikuvia, vaikka turkkilaiset ovat ne peittäneet sivellen kaikkien kuvien päälle yksinkertaista keltaista väriä! Ja nyt unissa tuntui minusta siltä kuin tuo keltainen väri olisi lähtenyt pois toisin paikoin, ja että maalareita olisi kiivennyt telineille korjaamaan maalia. Mutta, ihmettä, kun eräs heistä kohotti harjansa maalatakseen, irtaantui päinvastoin suuri liuska, ja kohta näin sen takaa ilmautuvan ihanan Kristuksen kuvan. Maalari kurotti taas kätensä maalatakseen kuvan peittoon, mutta käsi näytti herpautuneena ja voimattomana vaipuvan alas noiden ihanien kasvojen edessä. Samassa karisi maali koko kupukatosta ja holvista ja Kristus näkyi siinä kaikessa loistossaan enkelien ja taivaallisten sotajoukkojen keskellä. Silloin huudahti maalari, ja kaikki rukoilevat moskean lattialla kohottivat päänsä. Ja kun he näkivät taivaan joukot vapahtajan ympärillä, huusivat he ihastuksissaan, ja kaikki kohottivat kätensä taivasta kohti. Mutta kun minä näin tämän ihastuksen, valtasi minutkin niin voimakas liikutus, että siinä silmänräpäyksessä heräsin. Siiloin oli kaikki niinkuin ennen. Katon mosaikkikuvat olivat kätkössä keltaisen värin alla, ja rukoilevat yhä huusivat avukseen Allahia.»
Kun dragomaani oli tämän tulkinnut, aukasi Mesullam toisen silmänsä ja katsoi muukalaiseen. Hän näki miehen, joka hänestä oli samanlainen kuin toisetkin länsimaalaiset, jotka hänen moskeansa läpi kulkivat. »En usko, että tuo kalpea muukalainen on näkyjä nähnyt», ajatteli hän. »Hänellä ei ole sellaiset tummat silmät, jotka voivat nähdä salatun esiripun taakse. Ennemmin uskoisin hänen tulleen tänne tekemään minusta pilaa. Minun täytyy olla varoillani, etten tänä kirottuna päivänä joutuisi uuden nöyryytyksen alaiseksi.»
Muukalainen puhui vielä. »Sinä tiedät, oi unienselittäjä», sanoi hän ja kääntyi nyt suoraan Mesullamiin, ikäänkuin olisi aavistanut, että tämä saattaisi häntä ymmärtää vieraasta kielestä huolimatta, »sinä tiedät, että kunnioitettu muukalainen näinä päivinä vierailee Jerusalemissa. Hallitsevat henkilöt koettavat tehdä kaiken voitavansa häntä miellyttääkseen, ja onpa ollut puhetta siitäkin, että häntä varten avattaisiin umpeenmuurattu portti Jerusalemin muurissa, se. jota sanotaan kultaiseksi, ja jota luullaan siksi portiksi, josta Jesus ratsasti Jerusalemiin palmusunnuntaina. Oli tosiaankin aijottu valmistaa ylhäiselle matkailijalle suuri kunnia ja antaa hänen ratsastaa kaupunkiin portin kautta, joka on ollut umpeenmuurattu vuosisatoja, mutta siitä pidätti vanha ennustus, joka julistaa, että kun tämä portti avataan, ratsastavat länsimaalaiset siitä sisään ottaakseen haltuunsa Jerusalemin.
»Mutta nyt sinä saat kuulla, mitä minulle viime yönä sattui. Oli ihana kuutamo, ilma oli erittäin kaunis, ja olin lähtenyt yksin ulos voidakseni häiritsemättä kävellä ympäri pyhän kaupungin. Kuljin muurin ulkopuolella kapeaa polkua, joka kulkee muurien ympäri, ja minun ajatukseni siirtyivät kävellessäni kauas niin etäisiin aikoihin, että tuskin muistin missä olin. Samassa aloin tuntea väsymystä, minä arvelin enkö jo pian saapuisi jollekin portille, jonka kautta voisin päästä takaisin kaupunkiin ja suorempaa tietä palata majatalooni. No, juuri tätä miettiessäni, näen miehen aukasevan suurta porttia muurissa aivan vieressäni. Hän aukasi sen eteeni selki selälleen ja viittasi minulle, että voisin kulkea siitä. Minä kuljin uneksien, enkä tietänyt kuinka kauas olin vaeltanut. Minä olin hiukan hämmästyksissäni, että juuri tässä oli portti, mutta en tätä sen enempää miettinyt, vaan astuin siitä sisään. Kohta kun olin kulkenut syvän holvin läpi, paukahtivat portinpuoliskot kovalla jyskeellä kiinni. Silloin käännyin ympäri, takanani ei enään näkynyt mitään portinaukkoa, vaan umpeenmuurattu portti, juuri se, jota te sanotte kultaiseksi portiksi. Edessäni oli temppelitori, laaja Haraminylänkö, jonka keskellä Omarin moskea kohoaa. Ja sinä tiedät, ettei mitään porttia muurissa ole, joka sinne johtaisi, paitse kultainen portti, joka ei ainoastaan ole lukittu, vaan umpeenmuurattu.
»Voit käsittää, että luulin tulleeni hulluksi, tahi että uneksin, että turhaan koetin hakea jonkunlaista selitystä. Minä katselin nähdäkseni miehen, joka minut oli päästänyt sisään. Hän oli kadonnut, en voinut häntä löytää. Mutta silloin näin hänet sen sijaan paljon selvemmin muistissani, pitkän, hiukan kumaran vartalon, kauniit kiharat, lempeät kasvot, kahtiajaetun parran. Se oli Kristus, tietäjä, taaskin Kristus.
»Ja sano minulle nyt, sinä, joka voit katsoa salattuun maailmaan, mitä uneni ja näkyni merkitsevät, mitä ennen kaikkea merkitsee se, että totisesti olen todellisuudessa kulkenut kultaisen portin kautta. Vielä tänä hetkenä en tiedä mitenkä se tapahtui, mutta olen sen tehnyt. Sano nyt minulle mitä nämä kolme seikkaa merkitsevät!»
Dragomaani tulkitsi tämän Mesullamille, mutta tietäjä oli yhä samalla epäluuloisella ja ärtyisällä tuulella. »Aivan varmasti tuo muukalainen tahtoo tehdä minusta pilaa», ajatteli hän. »Kenties koettaa hän ärsyttää minua vihaan, puhumalla niin paljon Kristuksesta.»
Mieluummin hän olisi ollut vastaamatta, mutta kun dragomaani itsepintaisesti vaati, virkkoi hän muutaman sanan.
Dragomaani epäröi tulkita näitä.
»Mitä hän sanoo?» kysyi matkailija kiihkeästi.
»Hän sanoo, ettei hänellä ole muuta vastattavaa teille, kuin että unet ovat unia.»
»Sano hänelle sitte minulta», vastasi muukalainen hiukan suuttuneena, »ettei tämä aina ole totta! Riippuu kokonaan siitä kuka unet näkee.»
Ennenkuin nämä sanat olivat tulkitut, oli eurooppalainen noussut ja kevein, joustavin askelin kulkenut pitkää käytävää poispäin.
Mutta Mesullam istui ääneti ja mietti hänen vastaustaan viisi minuuttia. Sitte lankesi hän kasvoilleen murtuneena. »Allah, Allah! Kahdesti on samana päivänä onni kulkenut ohitseni, enkä ole voinut siihen tarttua! Mitä on palvelijasi tehnyt, josta olet pahastunut?»