Untuvainen

by Selma Lagerlöf

ENSIMÄINEN NÄYTÖS.

Tehtaanisäntä Fristedtin talo, Bohult pihanpuolelta.

Oikealla suuri valkeaksi maalattu rakennus ruotsalaiseen herraskartanotyyliin. Kaksi ulko-ovea, lähempi herrasväen huoneihin, kauempi keittiöön. Kummankin sisäänkäytävän edessä yksinkertainen, matala kuistisilta ilman katosta tai kaidetta. Köynnöskasveja seinällä. Perällä rivi korkearunkoisia tuoksupoppeleita, joiden lomitse avautuu näköala yli kauniin maiseman. Puutarhan pensasryhmien ja lehtojen lomitse näkyy varsin suuri järvi sekä siniset kunnaat järven toisella puolella. Järven toiselta rannalta siintää rautatehdas ja sen suuret rakennukset. Ajotie taloon kulkee poppelien välitse, ja sillä kohtaa, missä se tekee käänteen, rakennetaan parastaikaa kunniaporttia. Vasemmalla reunustaa pihaa matala kiviaita, jolla kasvaa tiheä, tasaiseksi leikattu sireeniaitaus. Keskellä aitaa on rautainen veräjäportti, joka johtaa takapihalle. Lähinnä katsojia kaareutuu aitaus puolikuun muotoiseksi lehtimajaksi, jossa on keinu. Lehtimajan sisus ei näy näyttämölle, ainoastaan katsomoon. Kauimpana vasemmassa nurkkauksessa taustalla on suuri ja kaunis puutarhapaviljonki.

Katettu pöytä neljälle hengelle on hiekkakentällä oikealla puolella, lähinnä katsojia. Pöydän ympärillä muutamia yksinkertaisia puutarhatuoleja. Keittiö-portaiden luona on suuri kivi, kalojen perkausta varten.

Tehtaanisäntä ja hänen väkensä rakentelevat kunniaporttia, josta tulee kevyt ja siro. Se on jo valmis, vain ylin koriste puuttuu. Keittäjätär perkaa parastaikaa tavattoman suuria lohta kivellä, keittiönportaiden vieressä. Tehtaanisäntä Fristedt, kookas, komea, mustapartainen mies, neljänkymmenen korvissa, astuu keittäjättären luo ja osoittaa lohta kepillään.

Frida (tehtaanisännän palvelijatar, 50 vuotta, ulkomuodoltaan arvokas ja luottamusta herättävä, seisoo portailla ja vastustaa innokkaasti isäntää). Onko patruuna aivan villissä? Mehän tarvitsemme lohen juhla-illallisia varten huomenna!

Keittäjätär. Sitähän minäkin sanon! Tämän lohen Frida erikoisesti tilasi kalastajalta, sanon minä. Ei patruuna saa sitä hullutuksiaan varten.

Patruuna Teodor (lempeällä, ylitsepuhuvalla äänellä). Saat sinä lohen takaisin Frida. Minä lainaan sen vain hetkeksi. Meillä ei ole mitään millä koristaisimme kunniaportin ylintä harjaa, ei sydämiä eikä kyyhkysiä, ja siksi me panemme tuon lohen paremman puutteessa. (Ukkosäänellä keittäjättärelle.) Jos sinä leikkaat tuon lohen kappaleiksi, niin Jumal'avita!

Frida. Eihän patruuna voi panna lohta kunniaportin päälle. Siitähän herra Mauritz saisi vasta naurun ja pilkan aihetta, kun hän saapuu.

Patruuna Teodor (lempeällä äänellä). Rakas Frida, eikö hän ole kuullut ihmisten sanovan meistä Fristedt'eistä, että me olemme kuin lohia, jotka aina kulkevat vastavirtaa? Sen me olemme kaikki tehneet, paitsi veljeni pormestari Filipstadissa. Nyt veljenpoikanikin on alkanut näyttää, että hän tulee sukuunsa. Kun hän nyt tulee tänne, sanon minä hänelle: "Ennen sinä väistyit kaikkien ohi, nyt sinä olet kuin vastavirran lohi." (huutaa) Kalle!

Kuski Kalle (on touhunnut kunniaportin luona. Astuu esille lakki kourassa.) Mitä patruuna käskee?

Patruuna Teodor (lempeästi). Otappa tämä lohi, pikku Kalle, ja aseta se kunniaportin harjalle! Kaikkein ylimmäksi, ymmärrätkö?

Frida. Jos tuo lohi turmeltuu, niin saa patruuna itse laittaa illallista.

Patruuna Teodor. Jollei Frida anna tuota lohta, niin tiedän minä jotakin parempaakin. Frida saa pukeutua valkoiseen yöpaitaan, ja sitten me leikkaamme siivet hanhi-ukolta ja kiinnitämme ne Fridan selkään ja annamme hänelle metsästystorven suuhun. Ja sitten Frida saa istua enkelinä tuolla ylhäällä ja puhaltaa torveen, kun kihlautuneet ajavat portin alitse. Frida saa nyt valita. (Ukkosäänellä) Minä puhun nyt täyttä totta.

Frida (loukkaantuneena). Patruuna on ilkimys, sen minä sanon. Tänä iltana ei laiteta illallista patruunalle eikä hänen vierailleenkaan, minä tiedän. (Kiiruhtaa sisään ja lyö oven kiinni perässään.)

Patruuna Teodor (lempeällä äänellä). Ota kala, pikku Kalle! (ärjyy) Niin, niin, ota se vaan!

Kalle (kietoo nuoran kalan ympärille ja hissaa sen sitten työmiehille. Tätä tehdessään). Tahtoisin kysyä patruunalta erästä asiaa. Patruuna on sanonut, että meidän tulee alottaa eläköönhuudot heti kun kihlaantuneet saapuvat puutarhaan. Mutta jos hevoset pillastuvat, niin keskeytämmekö silloin?

Patruuna Teodor. Kallen ei tarvitse olla huolissaan. Eivät hevoset pillastu, kun vaunuissa istuu veljenpoikani Mauritz. Ne muuttuvat heti lauhkeiksi kuin lammas, kun ne vain näkevätkin hänet. (Lempeällä äänellä) Niin, tiedänhän minä, että Kalle on aina pitänyt hänestä, sillä hän on niin kohtelias ja hieno.

Kalle. Ollakseen niin nuori, täytyy myöntää, että hän on kovin järkevä ja tasainen.

Patruuna Teodor. Kalle ajattelee joka kerta kun hän näkee hänet, että tuollaista isäntää olisi hauska palvella. Ja kun Kalle näkee meidät yhdessä, toivoo hän, että tuo hupsu patruuna Teodor pian taittaisi niskansa tai kyllästyisi elämään, ja hirttäisi itsensä, jotta ylioppilas ja tuleva oikeusneuvos Mauritz Fristedt saisi periä hänet. Kalle soveltuisi erittäin hyvin Mauritzin alustalaiseksi.

Kalle. Patruunan kanssa on tänään aivan mahdoton puhua.

Patruuna Teodor. Kalle on ehkä pahoillaan siitä, että tuo hieno herra on kihlannut morsiamen vastoin äitinsä, rouva pormestarinnan tahtoa. Ehkä Kalle senvuoksi ei halua hurrata hänelle? Kalle ei hyväksy sitä, että Mauritz on kihlannut köyhän tytön Syrjäkadun varrelta. Hän ei huolisi leipurintytärtä emännäkseen.

Kalle. Niin, totta puhuakseni, kyllä minun mielestäni se, joka saa periä patruunan suuret rikkaudet, olisi voinut valita itselleen morsiamen isoisista taloista Pääkadun varrelta. Enpä usko, että patruunakaan on kovin tyytyväinen leipurinmamseliin.

Patruuna Teodor. Pitäisihän Kallen huomata, että olen tyytyväinen! Miksikä minä muuten pystyttäisin kunniaportin ja käskisin Kallen ja koko väkeni hurrata nuorelle parille? Ei, tyytyväinen minä olen siihen, että hieno veljenpoikani on kihlannut leipurimestari Ehingerin tyttären, muuta ei Kallen tarvitse luulla. Mutta jos Kalle arvelee, että toivoisin olevani viidenkymmenen peninkulman päässä täältä, niin oikeassa hän on. Niin, mitäpä se Kallen rauhaa häiritsisi, Kallehan on vanha, nainut mies, mutta minä olen vain vanhapoika raukka, ja minä tunnen kylmänväreitä selässäni ajatellessani, että Mauritz tuo tänne pienen, kainon mamselin. (Ukkosäänellä) Mitäs kummaa minä teen tuolla seitsemäntoistavuotiaalla tytöllä? Voiko Kalle sanoa sen minulle?

Kalle. Oi, kyllä patruuna siitä selviää.

Patruuna Teodor. Mitä varten Mauritz tuo hänet tänne? Luuleeko hän, että minulla on tapana ottaa vastaan naisvieraita? Hänestä on varmaankin tullut oikea Fristedt. Hän kulkee suoraan vastavirtaa. No, se muuten on minulle hyvin mieleen. (Astuu kunniaportin luo.) No, onko Wilhelmssonin puhe morsiamelle jo valmis?

Puutarhuri Wilhelmsson. Onpa sekin kysymys, patruuna!

Patruuna Teodor. Kuuleppas Kalle, niin sen pitää olla! Wilhelmssonin puhe on valmis. Toista se on kuin Kalle ja Frida. Mutta nähkääs, Wilhelmsson ei ole istunut kuskipukilla ja tullut kopeaksi, niinkuin Kalle eikä hän ole seisonut lieden ääressä ja tullut kiukkuiseksi niinkuin Frida, vaan hän on astunut kukkien parissa ja tullut ystävälliseksi ja lempeäksi mieleltään. Hän tietää, että morsian on otettava ystävällisin sanoin vastaan, kun hän tulee taloon. No, mitä Wilhelmsson aikoo sanoa hänelle?

Wilhelmsson. Niin, minä aioin sanoa jotain tähän suuntaan. (Kääntää selkänsä muille ja kuiskailee patruunan kanssa.)

Patruuna Teodor (taputtaa Wilhelmssonia olkapäälle). Erinomaista, Wilhelmsson. Jollei morsian ole siihen tyytyväinen, niin saa hän palata suoraa tietä takaisin Filipstadiin. (Kääntyy toisen puoleen.) No, mitä Nybergille kuuluu? Saako pehtori heidät hurraamaan?

Pehtori Nyberg (nuori mies, hiukan paremmin puettu kuin muut). Ei, tietääkö patruuna, asiat ovat niin huonosti, että kaikki pikku pojat ovat kadottaneet puhelahjansa.

Patruuna Teodor. Niinkö Nyberg arvelee? Kas tässä, Nyberg ottaa minun keppini ja heiluttaa sitä ilmassa kun he tulevat, niin saapa nähdä, että hurraus käy mainiosti!

Poika (tulee hengästyneenä näyttämölle). He tulevat! He tulevat! He näkyvät jo kujan päässä!

Patruuna Teodor. Tuhat tulimmaista! (Pojalle.) Juokse sisään Fridan luo ja sano hänelle, että he tulevat! Tiedättekö nyt kaikki, mitä teidän pitää tehdä? Pehtori ottaa heidät eläköön huudolla vastaan puutarhan nurkkauksessa, Wilhelmsson seisoo kunniaportilla ja pitää puheensa. Kalle seisoo hiekkakäytävällä portaitten edessä ja avaa vaununoven ja auttaa morsiamen alas. Frida seisoo kukkakimppu kädessä rappusilla ja minä tässä ovella.

(Hänen sanoessaan näin on hän itse sekä kaikki muut
paitsi Frida asettuneet paikoilleen.)

Poika. Frida käski sanoa, että patruuna saa itse ottaa vastaan vieraansa.

Patruuna Teodor (lempeällä äänellään). Juokse heti sisään ja sano, että keittäjätär saa siistitä itsensä ja tulla ulos vastaanottamaan! Hän saa ojentaa kukkakimpun morsiamelle. Sillä täytyyhän sitä toki näkyä, että talossa on naisväkeäkin, (ärjyy) No, etkö ala jo laputtaa?

(Vaunujen jyrinää.)

Nyberg (kurkistaa kunniaportista sisään). Kihlautuneet eivät vielä tulleet. Se oli vain isännöitsijä ja kuninkaallinen sihteeri.

Patruuna Teodor. Kas vaan! Mitä ihmettä? Heidänhän piti viipyä viikonpäivät poissa! (Hän astuu Borgströmiä ja Kolmodinia vastaan, jotka tulevat takaportista.) Miten kummassa te olette täällä? Ettekö te lähteneet toissapäivänä Filipstadiin?

Borgström (pieni, kaljupäinen, suurivatsainen, puhuu hyvin nopeasti). Ei noista kaupunkilaisista ole mihinkään näin kesän aikaan. Kolmodin ei kestänyt siellä sen kauempaa. (Astuu enemmän etualalle ja katselee kunniaporttia.) Kylläpä tämä on helkkarinmoisen hienoa! Niin, kyllä minä tiedän, mistä on kysymys. Mehän tulemme suoraan Filipstadista. Kolmodin kertoi morsiamesta….

Kolmodin (keskikokoinen, varsin hartiakas, peruukki päässä, huolellisesti puettu). Borgströmhän se tietysti kertoi.

Patruuna Teodor. Vai niin. Oliko Kolmodin tyytyväinen leipurinmamseliin?

Borgström. Minne ikänä me eilen kaupungissa tulimme ja kenen me vain tapasimme, niin kaikki puhuivat vain veljestäsi pormestarista ja hienosta pormestarinnasta, joka ei voinut sulattaa sitä, että Mauritz oli kihlannut leipurin tyttären Syrjäkadun varrelta. Kaupunki oli ikäänkuin jakaantunut kahteen leiriin. Syrjäkadun asukkaat pitivät Mauritzin puolta, ja Pääkadun asukkaat pormestarin puolta. Ja Kolmodin, hän tietenkin piti Syrjäkadun puolta.

Patruuna Teodor, ja sinä Pääkadun?

Borgström. Niin, sehän on luonnollista, että minä pidin Pääkadun puolta. Minä sanoin Kolmodinille, että tunnen Mauritzin hyvin, olenhan nähnyt hänet usein täällä Fristedtin luona Bohultissa, eikä köyhä tyttö hänelle sovi. Mutta silloin Kolmodin vastasi minulle, että tyttö kuuluu olevan suloinen ja hyvin kasvatettu. Ja kun hän kerran vain joutuu pois leipurinpuodista, niin ei hänessä taida näkyä jauhonpölyn jälkeäkään. Ja Kolmodinin mielestä Mauritz ansaitsee kaikkea kiitosta sen johdosta, ettei hän pidä lukua, vaikka tyttö onkin leipurin tytär ja hän itse hienon pormestarinnan poika. Ja leipurimestari Ehinger on kelpo mies, sanoo Kolmodin, ja hänen vaimonsa oli aikoinaan kaunotar, ja kaikki Filipstadissa olivat rakastuneet häneen, Bohultin Fristedt muiden muassa, sanoo hän. Ja onpa useampi kuin yksi katunut sitä, että hän taipui vanhempiensa tahtoon ja luopui hänestä, sanoo Kolmodin.

Patruuna Teodor (kääntyen Kallen puoleen). Kuuleeko Kalle, mitä isännöitsijä, sanoo? Kalle oli äsken niin topakka. Kuuntelehan nyt tarkasti. (Kääntyen Borgströmin puoleen.) No, entäs sinä?

Borgström. Niin, sitten kaikki tiesivät, että Mauritz oli päättänyt tulla tänne näyttämään sinulle morsiantaan, sillä hän arveli, että sinä pitäisit hänen puoliaan niinpiankuin vain näkisit tytön. Ja se olikin viisainta hänen puoleltaan, arvelivat Filipstadin asukkaat, sillä jos sinä puhut hänen puolestaan, niin vanhemmat kyllä taipuvat. Ei kukaan luule, että he rikkovat välinsä miehen kanssa, joka omistaa yksitoista sulattoa. Mutta suurinta huolta kaupunkilaisille tuotti se seikka, miten hän lähtisi tänne morsiamensa kanssa. Pormestarinna ei tahtonut ruveta esiliinaksi, eikä Mauritz halunnut ottaa rouva Ehingeriä mukanaan. "Matkaahan on kuusi peninkulmaa", sanoivat he, "eikä vastakihlautuneen parin sovi yksin lähteä sitä ajamaan." Ja Pääkatu arveli, ettei se käynyt päinsä, mutta Syrjäkatu sanoi, että se kävisi hyvinkin laatuun. Ja Pääkatu sanoi, ettei itse matka ollut vaarallisin, vaan se, että sinä olit naimaton, ja talo oli poikamiehen. Ja minä pidin Pääkadun puolta, mutta Kolmodin oli Syrjäkadun puolella. Hän sanoi käyvänsä täällä joka päivä, ja että tänne saattoi kuka hyvänsä tulla, sanoi hän.

Kolmodin.. Tahtoisin kuitenkin huomauttaa…

Borgström. Sen saat tehdä toisella kertaa, Kolmodin. Niin, mitenkä se olikaan? Niin, näes, tänä aamuna läksi Kolmodin aamulla tapansa mukaan ulos, ja minä jäin tietenkin nukkumaan. Ja juuri kun hän kävelee pitkin Syrjäkatua, avautuu leipurimestari Ehingerin portti ja Kolmodin näkee Mauritzin ajavan morsiamensa kera kadulle. Ja Kolmodin sanoi, ettei hän koskaan ollut nähnyt mokomaa hienoutta. Kaikkein ensiksi hänen silmänsä osui Mauritziin, joka istui siinä harmaa hattu päässä ja niin korkea ja jäykkä kaulus korvissa, että hän tuskin saattoi päätään kääntää, ja yllään oli hänellä vaaleat liivit ja solkihuivi kaulassa. Hän näytti jäykemmältä ja juhlallisemmalta kuin koskaan ennen, arveli Kolmodin. Hän oikein pöyhisteli, sanoi Kolmodin, mutta kaunis hän oli sittenkin, sillä kaunishan hän on, senhän me kaikki tiedämme. Kauan ei Kolmodin kuitenkaan malttanut katsella Mauritzia, sillä hänen vieressään istui pienen pieni nainen vaaleanpunainen silkkihattu päässä ja suuri kukkasellinen silkkihuivi hartioilla. Kädessä hänellä oli päivänvarjo, jota sopi kallistaa kyljelleen, eikä hän irroittanut katsettaan Mauritzista. Vanhemmat seisoivat portilla ja heiluttivat heille kyyneleet silmissä ja kaikissa ikkunoissa Syrjäkadun varrella istui vanhoja eukkoja, jotka laskivat silmälasinsa ikkunalaudalle ja katsoivat heidän jälkeensä ja ihmettelivät, mitenkä kaikki kävisi. Pari lasta ojensi heille kukkia, joka portilla seisoi oppipoikia ja sällejä, jotka näyttivät synkiltä ja alakuloisilta. He eivät sanoneet sanaakaan, kertoi Kolmodin, he tuijottivat vain eteensä. Mutta tyttö ajopeleissä ei huomannut ketään muuta kuin Mauritzin vieressään. Näin, sanoi Kolmodin, näin hän katseli häntä silmiin. Ja Kolmodin rakastui heti silmittömästi ja kiiruhti kestikievariin ja herätti minut ja sanoi, että meidän piti heti kiiruhtaa, jotta ennättäisimme Bohultiin ennen nuorta paria. "Mitä me siellä teemme?" sanoin minä. — "Meidän täytyy varoittaa Fristedtiä." — "Mistä me häntä varoittaisimme?" sanoin minä. — "Meidän täytyy varoittaa häntä, ettei hän vain katselisi tyttöä, kun tämä nostaa silmänsä Mauritziin, sillä jos hän sen tekee, niin antaa hän heille pari tehdasta häälahjaksi ennenkuin he ovat ennättäneet edes astua alas ajoneuvoista." — "Minä luulin, että sinä juuri halusitkin sitä", sanoin minä, "sinähän pidit Syrjäkadun puolta?" — "Sen minä teinkin niinkauankuin luulin, että kysymyksessä oli vain tavallinen, pieni leipurinmamseli", sanoi Kolmodin, "mutta tämä on vaarallista", sanoi hän, "meidän täytyy palata kotiin ja auttaa Fristedtiä, sillä muuten, hän kadottaa sekä Bohultin että Laxån." Ja minun täytyi ajaa täyttä laukkaa koko matka joutuaksemme ajoissa perille. Mutta nythän Kolmodin on saanut tahtonsa ja sinua on varoitettu.

Kolmodin.. Kas, eihän oikeastaan minun tarkoitukseni ollut…

Patruuna Teodor. Sehän on ikävä, Kolmodin, että tyttö on niin vaarallinen. En oikeastaan olisi osannut sitä odottaa Mauritzista.

Nyberg (kunnia-portin luota.) Nyt he tulevat, patruuna! Se on aivan totta, nyt he tulevat!

Borgström. No, silloin me karkaamme, Kolmodin. Sillä nyt me olemme varoittaneet häntä, ja hän saa syyttää itseään. Hyvästi, Fristedt!

Kolmodin.. Hyvästi, Fristedt! Kunhan vain varasi pitäisit.

Patruuna Teodor. Tule huomenna uudestaan, Kolmodin, ja sinä myöskin, Borgström! Tulkaa uudestaan auttamaan minua, jotta morsian ei saa minua liiaksi heltymään! Hyvästi nyt vaan! (Hän palaa paikalleen portaille. Kuuluu äänekkäitä, innostuneita eläköönhuutoja. Fridakin asettuu määräpaikalleen.) Kylläpä he hurraavat, Kalle! Ei se taida riippua yksin kepistä. Kolmodin oli varmaankin oikeassa. (Kohoaa varpailleen nähdäkseen paremmin.) Mitäs helkkarissa? Tuohan on aivan hullua! Eihän sieltä tule kuin tavalliset rattaat! Wilhelmsson, he hurraavat häkkikärryille! Mitenkä hieno veljenpoika voi ajaa tavallisilla rattailla? Kiiruhda sanomaan, että erehdys on tapahtunut, Kalle!

Wilhelmsson (katsoo alas tielle). Ei se ole erehdys, patruuna. — Tuo pikku tyttö, joka istuu herra Mauritzin vieressä, on niin hieno, ettei se voi olla kukaan muu kuin morsian.

Patruuna Teodor. Jos he ajavat kieseissä, niin ei heillä ole ketään mukanaan! Saattepa nähdä, että he tulevat tänne kahden, ilman minkäänlaista naisseuraa. Totta totisesti, enpä ymmärrä Mauritzia lainkaan!

(Tiellä liikkuu suuri joukko ihmisiä, jotka heiluttavat hattujaan ja hurraavat. Heidän jäljessään tulevat Mauritz ja Anne-Marie pienen, lihavan, ruskean hevosen vetäminä viheriäisissä kieseissä, joiden istuinta ympäröivät sorvatut säylät. He ovat puettuina 40-luvun pukuihin. Mauritzin kasvot ovat kauniit ja säännölliset ja hänellä on polisongit. Anne-Marie on hento ja pieni, suloinen, seitsemäntoista-vuotias. Voi huomata, miten pelokas hän on. Hän pitelee kouristuksentapaisesti kiesien laidasta kiinni. Hän ei katso ihmisiin, vaan lakkaamatta Mauritziin. Mauritz nostaa vähä väliä hattuaan. Sillä välin hän silmää moittivasti Anne-Mariehin. Kun hän huomaa Wilhelmssonin, joka seisoo portilla ja kumartaa, pysäyttää hän hevosen. Eläköön huudot vaikenevat.)

Wilhelmsson (kovalla äänellä). Patruuna Fristedt lausuu tervetuloa, yhtyen siihen me toivotamme suloa, iloa ja menestystä kihlatuille enkeleille, suokoon Herra siunauksen runsaan teille.

Nyberg (heiluttaa keppiään ja, väki hurraa).

Patruuna Teodor (seisoo portailla varjostaen kädellään silmiään). Kylläpä se Mauritz on löytänyt oikein helkkarinmoisen pienen peikon!

Mauritz. Kiitos, Wilhelmsson! (Hiljaa Anne-Marielle) Tervehdi toki väkeä, Anne-Marie! (taas Wilhelmssonille.) Kiitos vielä kerran, Wilhelmsson. (Ajaa enemmän etualalle.)

Patruuna Teodor. Totta totisesti, oikea pieni peikko!

(Kiiruhtaa portaita alas, työntää Kallen syrjään ja seisoo itse
kiesien vieressä, kun ne pysähtyvät, auttaakseen Anne-Marien alas.)

Mauritz. Hyvää päivää, Teodor setä! (Töytää Anne-Marieta kyynärpäällä.) Tämä on Teodor setä, Anne-Marie.

Patruuna Teodor (nostaa Anne-Marien alas kieseistä. Päästyään maahan niiaa Anne-Marie syvään, mutta patruuna Teodor syleilee ja suutelee häntä. Anne-Marie vilkaisee Mauritziin, ja patruuna kiroilee.) Helkkarissa … (Päästää hänet irti ja kiiruhtaa portaille.)

Mauritz (antaa ohjakset kuskille, mutta kääntyy samalla Anne-Marien puoleen). Älä turhaan ujostele! On kai minun Sedälläni oikeus suudella morsiantani!

Patruuna Teodor (on hypännyt ylimmälle portaalle, missä Frida seisoo jäykkänä ja kopeana kukkakimppu kädessä, ja ottaa kukat häneltä). Tässä on sinulle tervetuliaiskukkia, Anne-Marie. (Antaa hänelle kukkakimpun.) Niin, minun olisi kai pitänyt sanoa sinulle jotakin kaunista, mutta en tiedä, millaista nuoret tytöt haluavat. Minä olen vain tuollainen vanhapoika, katsos. (Ottaa Anne-Marien laukun ja päivänvarjon esille kieseistä.) Vai niin, nämä ovat sinun tavaroitasi. No, kyllä me selviämme vielä kaikesta, siitä voit olla huoleti. — Kalle saa irroittaa matkalaukut ja tuoda ne sisään!

(Kalle ajaa hevosen vasemmalle.)

Anne-Marie (katsoo Mauritzin jälkeen, joka tervehtii väkeä ja kohteliaasti antaa kättä huomatuimmille. Hyvin ujosti, tuskin kuuluvasti). Kiitos, patruuna Teodor!

Patruuna Teodor. Sanotko sinä patruuna! Sano setä, ymmärrätkö. Tulehan nyt tänne! (Kun Anne-Marie pysähtyy ja katsoo Mauritzin jälkeen, ärjyy hän). Tule tänne!

(Patruuna työntää syrjään Fridan, joka seisoo portailla
jäykkänä kuin puunukke, ja astuu ennen Anne-Marieta sisään.)

Anne-Marie (pysähtyy kynnykselle). Teodor setä, enkö saa ensin tervehtiä Fridaa?

Patruuna Teodor (palaa takaisin portaille).

Anne-Marie (astuu Fridan luo). Minä arvaan, että tämä on Frida, joka on hoitanut niin monta vuotta sedän taloutta. Mauritz on kertonut niin paljon Fridasta.

Patruuna Teodor. Varo sinä Fridaa tänään. Etkö huomaa, ettei hän tahdo edes katsoa sinuun.

Anne-Marie. Sen minä kyllä tiedän, Teodor setä. Mauritz kertoi minulle tiellä, että Frida ihailee häntä niin suuresti, että hän varmaankin on pahoillansa, jollei Mauritz tee oikein edullista naimiskauppaa. Siksi halusin nyt heti sanoa Fridalle, että olen kovin pahoillani, kun en ole mikään edullinen naimiskauppa.

Patruuna Teodor. Sepä hyvä, että olet valmistunut edeltäpäin, sillä tiedä, Frida sanoi, ettei hän halua valmistaa sinulle ruokaa, vaan me saamme luultavasti nähdä nälkää niinkauankuin sinä olet täällä.

Anne-Marie. Frida ymmärtää kai, etten minä omasta mielestänikään kelpaa sellaiselle miehelle kuin Mauritz on.

Patruuna Teodor. Turhaa sinun on koettaa mielistellä Fridaa. Hän on käynyt niin hirveän ylpeäksi saadessaan palvella niin korkeaa herraa kuin minua, ja siksi hänen on aivan mahdoton tyytyä siihen, että sinä olet kasvanut leipurinpuodissa.

Frida (joka turhaan on koettanut saada suunvuoroa). Ilkimys hän on, se on varma! Kyllä patruuna tietää, kelle minä olen suuttunut, en ainakaan tälle pienelle jumalanenkelille. (Pudistaa lämpimästi Anne-Marien kättä.) Kyllä hän saa ruokaa niinkauankuin minä tässä talossa olen, joskin täällä on eräs, joka pitelee niin pahoin jumalanviljaa, että lopulta sekä hän että minä joudumme kerjäämään.

Patruuna Teodor. Ehkäpä sinä nyt haluat mennä huoneeseesi? (Kun Anne-Marie katsoo jälleen Mauritziin.) Emme me syö sinua suuhumme, Frida ja minä. Kyllä Mauritz saa sinut eheänä takaisin.

Mauritz (tulee juosten portaille). Salliiko setä minun sanoa pari sanaa väelle?

Patruuna Teodor. Puhu sinä heille, Mauritz! Sitten kai pidät hiukan huolta morsiamestasi, sillä minun täytyy lähteä hetkeksi pois täältä. Kalle, laitappa vaunut kuntoon, sillä me lähdemme ajelemaan (ukkosäänellä.) Heti paikalla, kuuletko, Kalle! Sinä et saa jäädä kuuntelemaan puhetta!

(Kuski poistuu.)

Mauritz (pitää puhetta). En voi sanoin selittää, miten liikutettu olen siitä vastaanotosta, jonka te olette valmistaneet minulle ja morsiamelleni.

Nyberg (heiluttaa keppiä). Eläköön morsian!

(Heikkoja eläköönhuutoja väen parista.)

Patruuna Teodor. Anna keppi tänne, Nyberg! Siinä ei ole oikeaa vauhtia. (Heiluttaa keppiä.) Eläköön morsian!

(Väki huutaa innolla.)

Mauritz. Kun toin hänet setäni ja hyväntekijäni, patruuna Fristedtin luo…

Nyberg. Eläköön patruuna!

Patruuna Teodor. Uskallapas yrittää, Nyberg, kun sinulla ei ole keppiä! Jatka vain sinä, Mauritz! Patruuna Teodorille ei kannata hurrata.

Mauritz. Silloin minä tiesin, että löytäisin täällä uskollisia ja urhoollisia sydämiä, jotka ymmärtäisivät sen askeleen, jonka nyt olen ottanut. En koskaan tule unohtamaan teidän vilpitöntä ystävyyttänne, ja jos vastoinkäymiset tai huolet kohtaisivat teitä, niin että olisitte ystävän tai tuen tarpeessa, niin tietäkää, että minä aina tahdon olla teidän ystävänne ja tukenne!

Patruuna Teodor (itsekseen). Kas tuota venkaletta!

Nyberg. Eläköön Mauritz herra!

Patruuna Teodor. Eikö hän voi pysyä nahassaan, Nyberg! Niin, hurratkaa te Mauritzille niin paljon kuin mielenne tekee.

(Voimakkaita eläköön huutoja, mutta patruuna ei heiluta keppiään.)

Mauritz (nostaa hattuaan). Kiitos, lapseni!

Anne-Marie (joka on seisonut portailla Fridan vieressä). Oi, Frida, miten hyvin se hänelle sopii! En ole koskaan nähnyt Mauritzia tuollaisena!

Patruuna Teodor (kääntyy äkisti Anne-Marien puoleen). Sinä arvelet, että hän sopisi hyvin tehtaan — isännäksi?

Anne-Marie (punastuu, kovin hämillään). Niin…! ei… Minä… (Kiiruhtaa Mauritzin luo) Mauritz!

Patruuna Teodor. Kultaseni! Minähän olen luvannut, etten syö sinua suuhuni, niin ettei sinun tarvitse tuolla tavalla lähteä karkuun. Niin, nyt te saatte olla kuin kotonanne täällä sillä välin. Parasta, että syötte illallista, sillä en tiedä, milloin minä joudun takaisin. Tänään teidän täytyy hyvissä ajoin panna maata, jotta lepäätte matkan jälkeen ja olette huomenna hyvissä voimissa, sillä silloin täällä on tanssiaiset. (Väelle.) Jos te nyt olette väsyneet kaiken tämän hurraamisen jälkeen, niin lähtekää Nybergin kanssa väentupaan saamaan jotain virkistystä kurkuillenne! (Vieraille.) Niin, hyvästi nyt siksi aikaa! Sanokaa Fridalle, jos tarvitsette jotakin!

(Poistuu vasemmalle. Väki poistuu samalle suunnalle.
Heti sen jälkeen kuuluu miten vaunut vierivät pois.)

Anne-Marie (laskee kätensä Mauritzin olkapäille). Oi, Mauritz, miten kaunista se oli! En olisi koskaan uskonut, että hankkisit minulle tällaisen vastaanoton.

Mauritz. Olen kovin mielissäni, Anne-Marie, että nämät kelpo ihmiset olivat kerääntyneet tänne vastaanottamaan minua. Sinä saat siten jonkinmoisen aavistuksen siitä, millaisia miehiä me Fristedtit oikeastaan olemme. Mutta asiasta toiseen!… No niin, siitä voin puhua sitten, kun olemme kahden. Nyt minun pitää mennä tervehtimään Fridaa. Hyvää päivää, Frida! Täällä on ollut niin monta, joita on pitänyt kädestä tervehtiä, etten ennemmin ole ennättänyt Fridan luo. Mitä kuuluu, Frida?

Frida. Eihän minusta ole enää mihinkään, herra Mauritz. Mutta kelpaan kai minä vielä juoksemaan keittiön ja aitan väliä.

Mauritz. Mitä Frida luulee, että setä Teodor… (Kääntyy Anne-Marien puoleen.) Se on totta! Sinun kai pitää päästä huoneeseesi, jotta voisit riisua hatun ja huivin yltäsi. Mene ylös portaita ensin ja sitten ensimäiseen huoneeseen vasemmalle! Hän saa kai asua sinisessä vierashuoneessa, vai mitä, Frida?

Frida. Aivan niin. Ja Mauritz herra saa maata kylkirakennuksessa niinkuin ennenkin. Mutta minä menen näyttämään tietä mamseli Anne-Marielle.

Mauritz. Se ei ole tarpeen, Frida. Kyllä Anne-Marie tulee omin neuvoin toimeen. (Anne-Marie astuu sisään.) Niin, mitä Frida luulee sedän arvelevan?

Frida. Hän saisi hävetä, jollei hän pitäisi tuollaisesta sydänkäpysestä! Mutta sanokaa vain hänelle, ettei hänen tarvitse pelätä patruunaa. Sillä jos patruuna huomaa sen, niin ei siitä koidu hyvät päivät, sellainen kiusankänkkä hän on.

Mauritz. Kiitos neuvosta, Frida! Ja muuten on täällä kaikki ennallaan?

Frida. On kyllä, Jumala paratkoon. He käyvät täällä, Jan Gösta Kolmodin ja Borgström ja mitä kaikkia he ovat nimeltään ja juovat ja pelaavat korttia. Minä en käsitä, mitä rahaa he voivat enää pelissä voittaa patruunalta. Mutta parasta on, etten kuluta aikaani jutteluihin, vaan katson, että herrasväki saa ruokaa, ja pääsee sitten levolle.

Anne-Marie (ylhäällä ikkunassa). Mauritz, oletko yksin? Saanko tulla nyt alas?

Mauritz. Odotan sinua kärsimättömästi, Anne-Marie. Minulla on jotakin hyvin tärkeää sanottavana sinulle.

Anne-Marie. Tulen heti, Mauritz.

(Seuraavan aikana kantaa Frida ja palvelustyttö ruokaa pöydälle, joka jo ennestään on valmiiksi katettu.)

Mauritz (ottaa Anne-Marien suojelevalla liikkeellä vastaan, kun hän tulee alas. Hän kietoo käsivartensa hänen ympärilleen ja kuljettaa hänet näyttämön vasemmalle puolelle). Niin, Anne-Marie, nyt me todellakin olemme sillä paikalla, jossa kohtalomme tulee määrätyksi. Koska tämä on ehkä pitkään aikaan ainoa tilaisuus, jolloin voimme häiritsemättä keskustella, niin en tahdo olla huomauttamatta siitä sinulle.

Anne-Marie. Miten kaunista oli kuulla sinun puhuvan, Mauritz!

Mauritz. Enhän minä ollut lainkaan valmistunut. Tahdoin vain pelastaa tilanteen. Setä oli tietenkin odottanut, että sinä sanoisit jotakin hänelle, mutta kun sinä et voinut pakottautua niin yksinkertaiseen asiaan, niin täytyi minun tarttua kiinni. No niin, taisinhan minä keksiä oikean sanamuodon ja setä oli tyytyväinen minuun. Mutta ei huolita puhua tästä sen enempää. Minun täytyy teroittaa jotakin muuta sinun mieleesi, Anne-Marie.

Anne-Marie. Et usko, miten kauniilta sinä näytit, Mauritz, kun kohotit hattuasi ja sanoit: "Kiitos, lapseni!"

Mauritz. Luulenpa, että koetat sekoittaa kortit, Anne-Marie. Etkö tosiaankaan vielä käsitä, mitä tämä matka merkitsee minulle? Ehkäpä sinä luulet yhä edelleen, että tämä on tavallinen huviretki. Kuuden peninkulman ajo hyvissä kieseissä sulhasesi rinnalla! Voihan se näyttää tavalliselta huvimatkalta, Anne-Marie. Kaunis paikka ja rikas setä matkanmääränä. En ihmettele lainkaan, että pidät kaikkea vain leikkinä.

Anne-Marie (on kääntänyt silmänsä perälle, jossa punertava auringonlasku valaisee taivasta). Minä ajattelen vain sitä, Mauritz, miten ihmeellinen sinä olet. Enpä usko, että kukaan muu voisi puhua järkeä noin kaunis auringonlasku silmäinsä edessä.

Mauritz. Sinä tarkoitat kai pikemmin, että on ihmeellistä, miten voin pitää ajatukseni koossa, vaikka, sinä rakas, pieni morsiameni, olet vieressäni. — Minä ihailenkin siinä suhteessa itseäni, Anne-Marie. Ja usein ajattelen, miten onnetonta onkaan, että olet niin suloinen.

Anne-Marie. Miten niin, Mauritz?

Mauritz. Niin, sehän on syynä siihen, että olen kiintynyt sinuun, ja sehän on nyt kerta kaikkiaan suuri tyhmyys. Tiedäthän sinä, ettei isäni hyväksy valintaani, ja olisitpa vain kuullut, miten hirveän mellakan äitini nosti, kun hän sai kuulla, että aion naida Syrjäkadun varrelta tytön, joka ei ole rikas, eikä lahjakas, ei mitään muuta kuin suloinen.

Anne-Marie (ihailevasti). Ääretöntä, miten paljon sinun on täytynyt kärsiä minun tähteni, Mauritz!

Mauritz. Minun mielestäni, Anne-Mario, on tietenkin leipurimestarin tytär täysin pormestarin pojan arvoinen, mutta kaikki eivät ole yhtä Vapaamielisiä. Jollei minulla olisi rikasta setääni, niin ei minun naimisestani tietenkään voisi tulla mitään. Minähän olen vain ylioppilas, ei minulla ole mitään, jonka nojalla voisin mennä naimisiin, mutta kunhan me voisimme voittaa sedän puolellemme, Anne-Marie!

Anne-Marie (ikävystyneesti). Niin, Mauritz, mehän puhuimme siitä jo matkalla.

Mauritz. Jos setä vain tahtoisi ottaa meidät siipiensä suojaan, niin onnemme olisi varma. Sinä tiedät, miten rikas hän on, Anne-Marie. Hän omistaa yksitoista sulattoa ja sitä paitsi tehtaita ja metsiä ja taloja ja kaivoksia. Mutta sedän mieliksi on kovin vaikea olla. Jollei hän ole tyytyväinen minun vaimooni, niin voi hän testamentissaan määrätä koko omaisuutensa muille.

Frida (astuu heidän luokseen). Niin, ruoka on valmis, jos herrasväki tahtoo käydä illalliselle! Mauritz herra saa kai olla isännän sijaisena.

Mauritz. Kiitos, Frida! On tosiaankin suloista saada hiukan ruokaa. (Astuu ruokapöydän luo Anne-Marien kanssa.) Ja miten hyvältä ruoka maistuukaan ulkona! (Frida tarjoo leipää.) Kiitos, Frida! Mutta kyllä me tulemme yksin toimeen. Täällähän on kaikkea.

Frida. Kunhan Mauritz herra vain pitää huolta siitä, että morsian saa ruokaa? Ei suinkaan hän unohda tarjota, hänelle juustovanukasta?

Mauritz. Frida voi luottaa minuun. (Ystävällisesti ja tuttavallisesti.) Tahtoisin niin kernaasti puhua Anne-Marien kanssa pari sanaa ennenkuin setä palaa takaisin, Frida.

Frida. Hyväinen aika! Miten typerä minä olen. Kuinka en tullut ajatelleeksi, että hän tahtoo olla yksin morsiamensa kanssa!

Anne-Marie. Emme me tahdo ajaa Fridaa pois.

Frida. Ajaa pois… Ei, ei hän aja ketään pois! Mutta minulla on kylliksi puuhaa muutenkin, sen voin vakuuttaa, sillä meillähän on huomenna suuret pidot talossa.

Mauritz. Yleensä minä luulen, Anne-Marie, me voimme olla hyvin tyytyväiset tuloomme… Maistapa tätä maitoa, Anne-Marie! Tämmöistä et saa kaupungissa. Mutta huudahduksesi johdosta portailla äsken tahtoisin varoittaa sinua, ettet antaisi sedän huomata matkamme varsinaista tarkoitusta. Minusta ei ole lainkaan liikaa, jos hän auttaa minua. Päin vastoin olisi minusta hänelle suureksi eduksi, jos hän saisi apulaisekseen sellaisen miehen kuin minut. (Takapihalta kuuluu lehmänkellojen kilinää ja Anne-Marie kuuntelee vaistomaisesti.) Setä on todellakin kovin huolimaton…

Anne-Marie. Varmaankin lehmät tulevat kotiin, Mauritz! (Kohoaa pystyyn, hyvin huvitettuja.)

Mauritz (välinpitämättömästi). Saat toisen kerran käydä lehmiä katsomassa, Anne-Marie. Niin, niinkuin jo sanoin, setä on kovin huolimaton. Ajattelehan, että hän voi seisoa Filipstadin torilla ja heittää kourallisen rahaa katupojille! Ja korttipelissä hän voi kadottaa tuhansia riikintaalereita ja heti sen jälkeen ottaa viimeiset setelit lompakostaan esille ja sytyttää niillä piippunsa. Sellainen mies tarvitsee jonkun läheisyydessään, joka voi puhua hänelle järkeä.

Anne-Marie. Miten sääli minun on sinua, Mauritz, — kun sinulla on sellainen setä.

Mauritz. Et voi tosiaankaan arvata, millä tavalla hän käsittelee rahoja. Isäni lähetti minun mukanani muutamia Suursulaton osakkeita, jotka hän toivoo sedän ostavan häneltä. Isä pelkää niiden tuottavan tappiota, vaan setähän ei välitä mistään sellaisesta, hän ostaa ne varmaan. Meidän mielestämme on paljoa parempi, että sedän rahat tulevat siten meidän hyväksemme, kuin että hän tuhlaa niitä muille. Mutta, Anne-Marie, sinä et taida syödä yhtään mitään! Tässä on hanhenrintaa. Ja kananpaistia. Fridan keittotaito on suuressa maineessa täällä maalla.

Anne-Marie (hajamielisesti). Kiitos, Mauritz. Mutta minkä kumman kalan he ovat ripustaneet kunniaportin päälle?

Mauritz. Se on tietenkin taas sedän mauttomuuksia. Se merkitsee luultavasti, että hän on iloinen lohi tai jotakin muuta sentapaista. Mutta palatakseni äskeiseen puheeseeni! Sinun pitää olla hyvin tahdikas sedän seurassa!

Anne-Marie. Ehkäpä hän sittenkin ymmärtää… Miksikä me muuten olisimme tulleet tänne?

Mauritz. Tulleet tänne! Niin hyvissä väleissä kuin setä ja minä olemme! Olisihan se suorastaan epäkohteliasta, jollen toisi hänelle morsiantani nähtäväksi. — Setä on romantikko pohjaltaan, tiedätkös, Anne-Marie. En epäile lainkaan, että hän, nähdessään, miten lämmin ja epäitsekäs rakkaus yhdistää meidät toisiimme, tulee niin liikutetuksi, että hän jonakin kauniina päivänä tarttuu meitä käsiin kiinni ja sanoo: "Mauritz, sinähän joka tapauksessa kerran perit minut! Mitä varten sinä siis lukisit lakitiedettä edelleen Upsalassa? Eikö ole paljoa parempi, että alusta alkaen antaudut tehdasalalle? Mitä arvelet siitä, jos ottaisit hoitaaksesi jonkun tehtaistani?" Tai ehkäpä hän kerrassaan lahjoittaa minulle jonkun tehtaan. Sehän ei merkitsisi hänelle suuria.

Anne-Marie. Se olisi aivan liian ihanaa, Mauritz.

Mauritz. Vai niin, arveletko sitä todellakin, Anne-Marie? Mutta siinä tapauksessa sinun täytyy myös koettaa auttaa minua.

Anne-Marie. Kunhan en vain pelkäisi häntä niin kauheasti!

Mauritz. Mutta siitähän minä olen saarnannut kaiken päivää! Se ei käy lainkaan, että pelkäät häntä. Jos aiot pelätä häntä, niin kaikki menee päin seiniä.

Anne-Marie (hirveän epätoivon vallassa). Minä en uskalla koskaan sanoa hänelle sanaakaan.

Mauritz. Tosin minä pelkään hiukan, ettet sinä ole oikein sedän mielen mukainen. Luullakseni, jos setä saisi määrätä, niin hän valitsisi suuren, komean naisen, jolla olisi punaiset posket ja loistavat silmät. Mutta sinun pitää sittenkin yrittää parastasi! Sinun pitää suoristaa selkäsi, Anne-Marie, ja puhua äänekkäästi ja suoraan! Ennen kaikkea sinun ei pidä pelätä! Pidä vain silmällä millä tavalla minä häntä kohtelen!

Anne-Marie. Mutta, Mauritz, ethän sinä voi vaatia, että minä…

Mauritz. Että sinä osaisit hillitä itseäsi yhtä hyvin kuin minä, Anne-Marie! Ei, sitä en pyydäkään. Mutta minulla on mielestäni oikeutta vaatia, että pitäisit varasi, että rohkaisisit hieman mieltäsi.

Anne-Marie (itkien). Sanothan sinä itsekin, ettei hän voi pitää minusta!

Mauritz. Mitä tämä merkitsee, Anne-Marie? (Lakkaa syömästä ja kietoo käsivartensa morsiamensa ympärille.) Etkö sinä siedä sitä, että puhun hiukan järkeä sinulle? (Ystävällisesti kuin lapselle.) Kas, tällä tavallahan sitä juuri parhaiten tulee setä Teodorin kanssa toimeen! Älä ole nyt tyhmä! (Vakaumuksella.) Kyllä sinä tiedät, että voit voittaa hänet, jos vain tahdot.

Anne-Marie (vetäytyy pois itkien). Minä en käsitä, miksikä sinä otit minut mukaasi tänne! Minä turmelen vain kaikki. Minun on aivan mahdoton muistaa, mitä minä saan sanoa ja mitä en saa sanoa. Oi, minä pelkään niin kauheasti setää, että kernaammin juoksisin piiloon, kun hän vain katsookin minuun!

Mauritz. Anne-Marie, Anne-Marie! En ole uskoa korviani. Kylläpä tämäkin on mielenpurkaus! Ei sinun tarvitse lainkaan pitää sedästä. Kunhan koetat vain sen verran, ettet ole hänelle kovin vastenmielinen silloin kun lähden täältä.

Anne-Marie (levollisemmin). Minä tuotan sinulle vain onnettomuutta, Mauritz.

Mauritz (ottaa esille nenäliinansa ja pyyhkii pois hänen kyyneleensä). Kas näin, se on kilttiä! Nythän sinä näytät taas iloiselta. Syö nyt hiukan, lapseni, niin rauhoitut! Sinun pitää maistaa Fridan juustovanukasta.

Anne-Marie. Kunpa hän ei olisi vain niin hirveä! Kuinka sääli, ettei hän voi olla sinun kaltaisesi, (kirkastuen.) Vaikka ehkäpä on hyväkin, ettei hän ole sinun kaltaisesi.

Mauritz. Miten niin, Anne-Marie?

Anne-Marie. Siksi, että jos setä olisi yhtä järkevä kuin sinä, Mauritz, ja kaksi tällaista köyhää ihmistä kuin sinä ja minä tulisi hänen luokseen, niin hän varmaankin sanoisi meille: "Tehkää työtä kumpikin tahollanne, lapseni, kunnes olette hankkineet itsellenne varoja voidaksenne mennä naimisiin!" Eikö totta, Mauritz? Niin sinä sanoisit hänen sijassansa.

Mauritz (hiukan loukkaantuneena). En tiedä, mutta mielestäni minulla on hiukan oikeutta saada sedältä avustusta…

Anne-Marie. Et suinkaan sinä suutu minuun, Mauritz?

Mauritz. Suuttuisinko pilapuheen vuoksi!… Keneksi sinä luulet minua? Kas näin, anna minulle suukko! En minä ole lainkaan suuttunut sinuun. (Suutelee häntä.)

Anne-Marie. Ei ole ketään sinun kaltaistasi koko maailmassa, Mauritz! (Suutelevat vielä kerran toisiaan.) Voisin tehdä mitä hyvänsä sinun tähtesi!

Mauritz. Minä olen sellainen kuin olen, Anne-Marie… Mutta sinä unohdat juustovanukkaan!

Anne-Marie. En jaksa enempää, Mauritz. (Katuu) Ei, syönpä sittenkin. (Juuri kun hän katsoo ylös ottaakseen eteensä juustovanukasta, kääntyy hänen huomionsa muualle.) Mitä nuo suuret rakennukset tuolla järven rannassa ovat, Mauritz?

Mauritz. Se on sedän tehdas, Laxå. Asiasta toiseen, Anne-Marie! Setä näyttää kovin mielellään tilojaan. Olen aivan varma siitä, että hän huomenna lähtee meidän kanssamme johonkin tehtaaseensa. Jos hän veisi meidät Laxåhon…

Anne-Marie (joka on katsellut taustalla olevaa näköalaa). Miten kaunista siellä mahtaakaan olla, Mauritz!

Mauritz. "Kaunista!" Se ei ole kylliksi. Siellä on suurenmoista. Siellä ei ole tällaista tavallista herraskartanoa kuin täällä Bohultissa, vaan oikea linna. En käsitä, miksei setä itse asu siellä. Vanha isoäitini asuu siellä nyt yksin kylkirakennuksessa. No niin, jos setä vie sinut sinne, niin koeta hiukan innostua! Älä seiso ääneti sanomatta sanaakaan, niinkuin tullessasi tänne hetki sitten! (Pihanpuolelta kuuluu vaunujen ratinaa.) Kas niin! Luulenpa, että setä on jo palannut takaisin.

Anne-Marie (nousee pelokkaana). Joko hän palasi! Anna minun mennä nukkumaan, Mauritz! Etkö tahtoisi sanoa hänelle, että olin väsynyt matkan jälkeen? Minä en kestä tätä, Mauritz.

Mauritz. Anne-Marie, sinä hämmästytät minua! Kaiken sen jälkeen, mitä olet luvannut minulle…

Anne-Marie. Minä en ole laisinkaan sinun arvoisesi, Mauritz, mutta olen kovin väsynyt. Minun on aivan mahdoton tavata häntä enää tänään. Sanoisin vain kaikkea sitä, mitä en saa sanoa. Minä…

(Hän näkee Teodor-sedän portilla vasemmalla, ja juoksee tiehensä. Mauritz heittää syrjään lautasliinansa ja ajaa häntä takaa. Kun hän asettuu tytön tielle, niin ettei hän voi päästä sisään taloon, juoksee Anne-Marie kunniaportin läpi puutarhaan.)

Patruuna Teodor (tulee vasemmalta, taluttaen äitiään, vuorineuvoksetar Fristedtiä, joka on vanha nainen, vähintäin 70 vuoden vanha.) Vuorineuvoksetar suopi varmaan anteeksi, että pysähdyimme portin ulkopuolelle? Frida on sanonut, etten saa ajaa pihalle, kun me syömme ulkona, sillä ruoka tomuttuu, sanoo hän.

Vuorineuvoksetar (käytös hyvin varma ja arvokas; voimakkaat kasvojen piirteet; vahva ja selkeä, mutta kuiva ääni. Liikkuu huomattavan vaikeasti ja vanhuudenheikkous vaimentaa koko hänen käytöstään). Se on aivan oikein poikani, aivan oikein. Hauska kuulla, että täällä on joku, jonka mielipiteitä sinä otat huomioon.

Patruuna Teodor. Nyt vuorineuvoksetar saa nähdä jotakin oikein koreata. Hepä vasta ovat laittautuneet oikein hienoiksi, nuo nuoret, tullessaan minun, vanhanpojan luoksi vieraisille, voisipa melkein luulla, että heidän käynnillänsä olisi erikoinen tarkoitus. Mutta eihän se koskaan voisi juolahtaa sellaisen miehen mieleen kuin Mauritz on, niinkuin vuorineuvoksetar hyvinkin tietää.

Vuorineuvoksetar. Minun pojanpojallani on hyvät periaatteet, erittäin hyvät periaatteet. Hän on aina huomaavainen vanhaa isoäitiänsä kohtaan.

Patruuna Teodor. On siinäkin kehumisen syytä. Vuorineuvoksetar oli paljoa ankarampi omille pojilleen kuin lastenlapsilleen. Eipä vuorineuvoksetar kaksikymmentä vuotta sitten ollut niinkään halukas ottamaan vastaan miniää leipurintuvasta.

Vuorineuvoksetar. Kaksikymmentä vuotta sitten oli kaikki aivan toisin kuin nykyään, poikani. Silloin sitä oli helppo hallita muita ihmisiä. Mutta nykyään he tahtovat itse hallita itseään. En minä koskaan enää sekaannu mihinkään, Sen minun lapseni ovat opettaneet minulle. Ja se on parasta sekä heille että minulle itselleni.

Frida (ilmestyy keittiönportaille ja näyttää kovin iloiselta, kun hän huomaa vieraan). Mutta täällähän on hänen armonsa itse, vuorineuvoksetar! Eikä kukaan edes vastaanottamassa! Enpä olisi osannut arvatakaan, että saisimme näin harvinaisia vieraita näin myöhään illalla.

Vuorineuvoksetar. Ei se koskaan ennen olisi tullut kysymykseenkään, Frida, sillä ennen aikaan oli järjestystä kaikkialla. Mutta nyt tuli poikani Teodor keskellä yötä luokseni, kun olin jo vetäytynyt omaan huoneeseeni ja alkanut hellittää peruukkiani, ja kertoi, että pojanpoikani Mauritz oli tullut tänne pienen leipurinmamselin kera. Poikani Teodor sanoi, että minun täytyi tulla hänen luokseen ollakseni tuon nuoren ihmisen esiliinana. Enkä minä voinut muuta kuin totella. Mutta nyt minä tahdon heti lähteä levolle.

Frida. Minä kiiruhdan laittamaan kuntoon punaisen vierashuoneen, mutta emmekö saa tarjota illallista?

Vuorineuvoksetar. Kylläpä hänen puheensa kuulostaa merkilliseltä, Frida! Eikö hän kuullut, miten minä äsken sanoin, että olin hellittämässä peruukkiani, kun poikani Teodor saapui? Olin siis jo syönyt illallista. Luuleeko hän, että minun ikäiseni nainen syö useamman kuin yhden kerran illallista?

(Anne-Marie ja Mauritz huudahtavat iloisesti puutarhassa.
Frida poistuu keittiöntietä sisään.)

Vuorineuvoksetar. Kuka siellä huutaa?

Patruuna Teodor. Eiköhän olisi parasta käydä katsomassa, vai mitä vuorineuvoksetar arvelee? (Hän taluttaa hänet näyttämön perälle, niin että vanha rouva voi nähdä puutarhaan.)

Vuorineuvoksetar. Todellakin tavattoman herttaista, poikani! — Mutta tuo nuori olento juoksee nopeammin kuin pojanpoikani. Mauritz ei saa häntä kiinni, vaikka hän ajaisi häntä kaiken yötä takaa.

Patruuna Teodor. Siinä vuorineuvoksetar on oikeassa. Minun täytyy tosiaankin auttaa Mauritzia. (Hän poistuu vanhan rouvan luota ja juoksee puutarhaan. Heti sen jälkeen ilmestyy Anne-Marie. Hän tulee nauraen ja vallattomana molempien herrojen seuraamana. Hän ilveilee ensin heidän kanssaan, sitten hän juoksee vuorineuvoksettaren luo ja kietoo käsivartensa hänen ympärilleen.)

Anne-Marie. Nyt minä olen turvassa! Tästä ei kukaan saa ottaa minua kiinni!

Vuorineuvoksetar (mieluisasti yllätettynä, kietoo käsivartensa Anne-Marien ympärille). Aivan oikein, kultaseni! Erinomainen keksintö!

Mauritz (astuu esiin ja suutelee kädelle). Mitä minä näen! Arvoisa isoäiti! Isoäidin täytyy suoda anteeksi ajattelematon käytöksemme! Meillä ei ollut aavistustakaan…

Vuorineuvoksetar. Mauritz, sinun morsiamesi ikäisen ihmisen sopii kyllä olla naattasilla. — Mutta Teodor, tiedäthän, että haluan heti mennä levolle. En tahdo jutella sen pitemmältä Mauritzin kanssa tänä iltana. Vasta huomenna otan vastaan hänen vanhempiensa terveiset. Mutta tämä nuori olento saa auttaa minua portaita ylös. Olen varma siitä, että hän pystyy siihen paremmin kuin sinä, Teodor. Tahtooko pikku kultani tarjota vanhalle mummolle käsivartensa?

Anne-Marie (pidellessään vuorineuvoksetarta käsikynkästä, kääntyy patruuna Teodorin puoleen). Teodor setä, minäkin menisin kernaasti levolle!

Vuorineuvoksetar. Kas vaan! Se on hyvin järkevää, pikku kultaseni. Tule pois vain minun kanssani! Kyllä sinä saat mennä levolle.

(Näin sanoen on vuorineuvoksetar vaivalla päässyt
portaita ylös ja he katoavat sisään.)

Patruuna Teodor. Olipa tuo aika vekkuli! Hän on saanut valtaansa yksin vuorineuvoksettarenkin! Ei häntä ole helppo pitää aisoissa, tiedätkö.

Mauritz. Ei kukaan voi vastustaa Anne-Marien viehätysvoimaa, setä. En tiedä tosiaankaan muuta kuin yhden ainoan ihmisen, jota hän ei ole täydellisesti kietonut sormiensa ympärille.

Patruuna Teodor. Et suinkaan tarkoittane minua, Mauritz? Sillä minä rakastuin häneen samassa hetkessä kun näin hänen ajavan kunniaportin alitse.

Mauritz. Minä tarkoitan itseäni, setä.

Patruuna Teodor. Sehän on hyvä tietää, sillä sittenhän me muut voimme turvautua sinuun, kun hän alkaa liiaksi meitä kurissa pitää. Mutta minun pitää ottaa selko, mitä aikomuksia hänellä on vuorineuvoksettaren suhteen. Antaako hän hänen mennä levolle, vai pakottaako hän häntä kuuntelemaan Filipstadin juorujuttuja. (Menee sisälle.)

Anne-Marie (ikkunassa). Minä aioin kysyä, saanko todellakin mennä levolle?

Mauritz. Sinä puhut ikäänkuin olisin oikea tyranni! Olen sitäpaitsi muuttanut mieltäni, Anne-Marie. Luulen, että minulla nyt on sopiva tilaisuus puhua kaikessa rauhassa sedän kanssa ja taivuttaa hänet tarkoituksiani varten.

Anne-Marie. Kiitos, Mauritz!

Mauritz. Tai valvo vielä hetkinen, Anne-Marie, ja kuuntele kun juttelen sedän kanssa! Sinulle voi olla eduksi oppia, miten häntä on käsiteltävä.

Patruuna Teodor (palaa takaisin). Ei, vuorineuvoksettarella ei ollut mitään hätää. (Astuu pöydän luo.) Niin, olettekohan te syöneet kaikki loppuun. Sillä kai te, herran nimessä, olette toki syöneet?

Mauritz. Kiitos, setä! Me söimme oikein hyvällä ruokahalulla. (Patruunan syödessä käy Mauritz mukavasti tuolille istumaan.) Sinulla on kovin ihanaa täällä maalla, setä. Mitä huvia on kaupungissa asumisesta? Sitä ei voi lainkaan tähän verrata. Tällainen ilma!

Patruuna. Filipstadissa on kai hyvin huono ilma. Kaksi katua ja kaksi toria. Siellä on kai niin ummehtunutta, ettette saa ainoatakaan raitista tuulenhenkäystä. (Syö hyvällä ruokahalulla seuraavan kohtauksen aikana.) Oletko tehnyt mitään hyödyllistä talven kuluessa, Mauritz?

Mauritz. En tahdo kerskata setä. Mutta Upsalassa todellakin väitetään, että minulla on harvinaisen hyvä juristinpää. Ja silloin kai on itsestään selvää, että olen pitänyt huolta luvuistani.

Patruuna Teodor. Ei ole siis ollut puhettakaan siitä, että olisit voinut tulla reputetuksi?

Mauritz. Tullakseen reputetuksi, setä, täytyy puuttua joko tietoja tai rohkeutta.

Patruuna. Niin, silloinhan on selvää, että jos sinä tulisit reputetuksi, niin johtuisi se tietojen puutteesta.

Mauritz. Tjaa. Joka tapauksessa kestää vielä kolme vuotta, ennenkuin voin suorittaa hovioikeustutkintoni. Ja kuninkaallisena sihteerinä saan sitten palvella monta vuotta palkattomana. Se on oikeastaan kirotun huono ura. Tuumin miltei jo vaihtaa alaa.

Patruuna Teodor. Vaihtaisitko sinä alaa?

Mauritz. Upsalassa arvellaan sen johdosta tietenkin, että se olisi suureksi vahingoksi virkamieskunnalle, mutta minun tekisi mieleni sittenkin antautua johonkin käytännölliseen työhön. Minähän olen kihloissa, ja se on ainoa keino voidakseni piakkoin päästä naimisiin. Eihän seitsemän, kahdeksan vuoden kihlausaika ole viekoitteleva.

Patruuna Teodor. Ei muillakaan aloilla ole niinkään helppo päästä niin pitkälle, että voisi mennä naimisiin. Ennenkuin minusta tuli tehtaanisäntä sain ensin vuoden aikaa olla hiilipoikana ja toisen juoksupoikana konttorin puolella, ja sitten minä olin pari kolme vuotta pehtorina. Sen jälkeen oli suoritettava vuori-opiston kurssi ja sitten sain odottaa hyvän aikaa, ennenkuin minulle tarjoutui isännöitsijän paikka. Enpä siis tiedä, voitko silläkään alalla tulla paljoa nopeammin valmiiksi. Mutta ehkäpä sinulla on jotakin muuta kiikarissa?

Mauritz. Me olemme keskustelleet hyvin vakavasti tästä asiasta, Anne-Marie ja minä. Hän on tietenkin kovin liikutettu minun rakkaudestani, koska hänen tähtensä olen valmis luopumaan virkamiesuralta. Mutta hän pelkää, että teen siinä väärin itseäni kohtaan. Ja niinpä me päätimme kysyä sinun neuvoasi tässä asiassa. Sinun mielipiteesi on tietenkin yhä edelleen se, ettei voi kelvata tehdasalalle, jollei ole alottanut aivan alusta alkaen?

Patruuna Teodor. Niin, olenhan sanonut sinulle —

Mauritz. Suo anteeksi, että keskeytän, setä! Sinä aiot muistuttaa minulle, että kauan sitten kehoitit minua valitsemaan sinun ammattisi, mutta etten silloin ollut siihen halukas. Myönnän kyllä, etten ollut erikoisen halukas työntämään hiilikärryjä kokonaisen vuoden ajan. Mutta asianlaita on nyt toinen. (Nousee ja astuu patruuna Teodorin luo.) Nyt minulla on rakas olento, jonka puolesta on tehtävä työtä. (Ojentaa kätensä.) Setä, sinä ehdotit kerran, että voisin oppia ammattia jollakin sinun tehtaistasi. Jos pysyt tässä tarjouksessasi, niin jään tänne. Minä alotan hiilipoikana tai konttoripoikana, tai minä ikänä sinä haluat.

Patruuna Teodor (pudottaa kädestään veitsen ja kahvelin, mutta ei tartu ojennettuun käteen). Olipa se helkkarinmoinen tyttö!

Mauritz. Mitä sinä arvelet ehdotuksestani, setä?

Patruuna Teodor. Minä tuumin vain, miksikä sinä, rakas Mauritz, et yhtä kernaasti kääntynyt leipurimestari Ehingerin puoleen ja sanonut, että tahdoit tulla leipurinoppiin.

Mauritz (punastuu harmista). Mitä setä tarkoittaa?

Patruuna Teodor. Olisihan sekin hyvä ala. Ja ehkäpä hän tulisi niin liikutetuksi, että heti paikalla antaisi koko liikkeensä sinun haltuusi.

Mauritz. Mitä — mitä setä tarkoittaa — — —

Patruuna Teodor (jyrisevällä äänellä). Minä tarkoitan, että ymmärrän kyllä, että sinä koetat liehakoida minua ja minä ymmärrän, että sinä olet yhtä suuri lurjus kuin aina olet ollut. Tässä minä odotan, että sinä pyytäisit apua, jotta voisit mennä naimisiin, mutta sen sijaan sinä teeskentelet minulle ja väität, että tahdot aloittaa hiilipoikana. Mutta se on kaikki vaan turhaa lörpötystä ja teeskentelyä! Et hetkeäkään ole tosissasi sitä aikonut. Sinä tahdot vain kaunistella sanojasi, jotta minä ihastuisin sinuun ja antaisin sinulle heti paikalla yhden tehtaistani.

Mauritz. Mitä setä tarkoittaa? Mitä?

Patruuna Teodor (nousee pöydästä). En suinkaan minä ole niin tyhmä, etten ymmärtäisi sinun tarkoitustasi. Mutta mitä sinä tarkoitat sillä, että olet pelottanut morsiantasi siinä määrin, että hän lähtee karkuun niinpian kuin hän vain näkee minut? Ei hän pelännyt Fridaa eikä vuorineuvoksetartakaan, mutta minulle hän ei uskalla sanoa sanaakaan. Mitä sinä olet kertonut hänelle minusta?

Mauritz. No, mutta setä! Mitä…

Patruuna (astuu edestakaisin). Miksikä sinä tulet tänne yksin tuon nuoren tytön kanssa? Etkö luule minun tietävän, että jos sinun äitisi oli liian ylpeä seuratakseen teidän mukananne, niin olit sinä liian ylpeä ottaaksesi anoppisi mukanasi? Sinä et tahtonut ajaa tätä matkaa kunnon ihmisen kanssa, siksi että hän oli naimisissa leipurin kanssa. Ja sellainen tahtoo ruveta hiilipojaksi! Tuollainen ylpeänhullu kuin sinä!

Mauritz (peräytyen askeleen). Teodor setä… mitä…

Patruuna Teodor (pysähtyy hänen eteensä näyttäen uhkaavalta, tarttuu häntä rinnuksiin kiinni ja ravistelee häntä). Tekisi mieleni antaa sinulle selkään! Mikä tyhmä keksintö se oli, että laittauduit koko päiväksi yksin morsiamesi kanssa maantielle? Niin, tiedänhän sen kyllä, ettet sinä ole vaarallinen! Mutta ihmisten kielet ovat vaarallisia, eikä mies jätä niiden valtaan sitä, jota hän rakastaa. Sen voisit painaa mieleesi! Ja oletko unohtanut, että minä olen vanhapoika ja että taloni on vanhanpojan talo? Mitenkä me olisimme tulleet toimeen, jollei vuorineuvoksetar olisi suostunut tulemaan tänne? (Ravistelee häntä uudestaan, ja päästää hänet sitten irti. Mauritz on kadottanut tasapainonsa, mutta portaat estävät häntä kaatumasta ja hän käy niille istumaan.) Ja millaiset ajopelit sinä olit hankkinut? Mitään sen vanhanaikaisempaa ei suinkaan koko kaupungissa ollut saatavissa. Ettäs annoitkin tuon lapsen ajaa sellaisissa rämppäkärryissä kuusi peninkulmaa! Ja narrasit minut, patruuna Fristedtin hurraamaan häkkikärryille!

Mauritz. Mitä minä voin…

Patruuna Teodor. Niin, saat kernaasti seisoa täällä kaiken yötä ja tuumia, mitä voisit vastata minulle. Kernaasti saat kyllä. Hyvää yötä! Hiilipoika! Ei, kuulehan, sillä kertaa sinä teit sittenkin väärät laskut! (Poistuu sisään.)

Mauritz (nousee pystyyn, aikoo kiiruhtaa jälessä, katuu, suoristaa selkänsä entiseen arvokkuuteensa, astuu puutarhaan päin).

Anne-Marie (ikkunassa katsoo hänen jälkeensä, kovin huolestuneena. Heittää lentomuiskun siihen suuntaan, jonne Mauritz on kadonnut, pudistaa nyrkkiään uhkaavasti patruunan jälkeen.)

Esirippu.