Untuvainen

by Selma Lagerlöf

TOINEN NÄYTÖS.

Sama näyttämö kuin edellisessä näytöksessä. Kunniaportti on poistettu, niin että kaunis näköala pääsee paremmin oikeuksiinsa. Patruuna Teodor ja vuorineuvoksetar istuvat pöydän ääressä oikealla ja syövät aamiaista. Kumpainenkin on parhaalla aamutuulellaan.

Patruuna Teodor. Oli oikein hauska kerrankin taas syödä aamiaista vuorineuvoksettaren kanssa. Minusta olisi kaikkein viisainta, jos vuorineuvoksetar jättäisi oman onnensa huomaan tuon pienen mökin, jonka hän on rakennuttanut itselleen Laxåssa ja muuttaisi tänne minun luokseni.

Vuorineuvoksetar. Sinä tunnet minun periaatteeni, poikani. Sinä tiedät, etten koskaan tahdo asua saman katon alla kuin miniäni.

Patruuna Teodor. Sen minä kylläkin tiedän. Sen minä kylläkin tiedän. Mutta juuri siksi olisi minusta niin sopivaa, että vuorineuvoksetar muuttaisi minun luokseni. Sillä naimatonhan minä olen yhä, ja minä olen täyttänyt jo neljäkymmentäkaksi vuotta, niin etteipä juuri näytä siltä, kuin miniästä tarvitsisi olla pelkoa. — Mutta hyvänen aika! Onko täällä pöydässä sellaista ruokaa, jota vuorineuvoksetar voi syödä? Tokkopa tämä paistettu ankerias on soveliasta?

Vuorineuvoksetar. Ei koko maailmassa mikään ole minulle niin turmiollista kuin paistettu ankerias.

Patruuna Teodor. Ja sittenkin vuorineuvoksetar syö toisen palan toisensa jälkeen!

Vuorineuvoksetar. Minä pidän hyvänäni katarrini, Teodor, tuollaisen ankeriaan vuoksi. Kyllä minä tiedän mitä minä teen, poikani.

Patruuna Teodor (nauraa täyttä kurkkua). Vuorineuvoksetar on numero yksi joka tapauksessa. Jos voisin löytää sellaisen naisen kuin vuorineuvoksetar on, niin menisin heti paikalla naimisiin. Mutta sellaista ei nykyään ole olemassa enää. (Ottaa juustoa ja leikkaa palasen.) Kyllä vuorineuvoksetar voi huoleti muuttaa tänne.

Vuorineuvoksetar. Sinä menet naimisiin, Teodor. Sinä tiedät, minä olen aina sanonut, sinä olet niitä miehiä, jotka menevät naimisiin.

Patruuna Teodor. Niin, tiedän kyllä, mutta miten herran nimessä voi vuorineuvoksetar…

Vuorineuvoksetar. Minä tiedän minkä minä tiedän. Se, joka leikkaa juustoa tuolla tavalla kuin sinä, hän tarvitsee emännän talossaan. Pojanpoikani Mauritz sitä vastoin….

Patruuna Teodor. Niin, mitä vuorineuvoksetar arvelee Mauritzista? Eikö hän ole hankkinut itselleen soman morsiamen?

Vuorineuvoksetar. Se nuori ihminen, joka on tullut tänne Mauritzin seurassa, on hyvin miellyttävä. Minä miellyin häneen jo ensi hetkestä, ja minä aion sanoa hänelle, että hän saa nimittää minua tädiksi. Mutta tuo nuori ihminen ei joudu koskaan minun pojanpoikani Mauritzin kanssa naimisiin.

Patruuna Teodor. Mitä ihmettä vuorineuvoksetar sanoo? Olisihan tyttöä sentään kovin sääli!

Vuorineuvoksetar. Pojanpoikani Mauritz ei mene koskaan naimisiin. Se, joka osaa leikata haurainta kermajuustoa ainoankaan sirun menemättä hukkaan, ei hanki koskaan itselleen vaimoa. Minä kirjoitin siitä jo tänään miniälleni, pormestarinnalle, jotta hän ei turhaan huolehtisi. Minä sanoin hänelle, että hän voi olla aivan levollinen. Tuo nuori ihminen menee jonkun leipurimestarin kanssa naimisiin samoinkuin hänen äitinsäkin. Hän ei joudu pojanpoikani Mauritzin kanssa naimisiin.

Patruuna Teodor (kääntyy äkisti äitiinsä, ikäänkuin hän aikoisi vastata hänelle jyrkästi. Muita sitten hän kohottaa olkapäitään ja sanoo hyväntahtoisesti). Pormestarinna rauhoittuu varmaankin täydellisesti saadessaan tuon kirjeen.

Vuorineuvoksetar. Sitä ei voi koskaan tietää, poikani. Miniäni ei ole mikään lahjakas henkilö.

Patruuna Teodor. Ei, siinäpä juuri onkin ero hänen ja vuorineuvoksettaren välillä. Sen vuoksi ei koskaan voi oikein suuttuakaan vuorineuvoksettareen! (Anne-Marielle, joka samassa ilmestyy ovelle.) No kas, siinähän sinä vihdoinkin olet! Tulehan nyt tänne saamaan kuppi kahvia! Saat suoda anteeksi, että olemme jo alottaneet, mutta käsitäthän sen, että vuorineuvoksetar, joka on ollut ylhäällä kello viideltä, tarvitsi hiukan ruokaa, kun kello alkoi käydä kymmentä.

Vuorineuvoksetar. Tulehan istumaan tänne, pikku kultani! Minun poikani ja minä haluamme kumpikin aamusuudelmamme, mutta me odotamme, kunnes olet syönyt aamiaista. Ja minä tahtoisin antaa sinulle sen neuvon, ystäväni, että maistaisit paistettua ankeriasta. Jollet tee sitä, niin kadut vielä kauppojasi tullessasi minun ikäisekseni.

Patruuna Teodor (Anne Marien istahtaessa pöytään). Vuorineuvoksettaren ei pidä unohtaa viedä perille Mauritzin terveisiä!

Anne-Marie (levottomasti). Joko Mauritz on syönyt?

Patruuna Teodor. Enpä uskoisi. Mutta vuorineuvoksetar, joka on ollut jalkeilla kello viidestä saakka, väittää, että hän näki Mauritzin menevän metsästämään.

Vuorineuvoksetar. Minä huomautin pojanpojalleni, Mauritzille, etten ymmärrä mitä eläimiä hän saattaa pyytää näin keskellä kesää. Mutta hänestä on varmaankin tullut kovin innokas metsästäjä, sillä hän kiiruhti metsään malttamatta vastata minulle. Ehkäpä pieni kultani tietää mitä eläimiä…

Anne-Marie (aikoo nousta pöydästä). Minä en käsitä… ei Mauritz sanonut mitään.

Patruuna Teodor. Istu nyt vain alallasi, Anne-Marie! Äläkä säikähdä niin kauheasti, vaikket voikaan sanoa vuorineuvoksettarelle, mitä eläimiä Mauritz on mennyt pyytämään! Minä kyllä autan sinua.

Vuorineuvoksetar. Ei hän voi pyytää jäniksiä, eikä lintujakaan.

Anne-Marie. Minä tahtoisin mennä omaan huoneeseeni, Teodor setä.

Patruuna Teodor. Kai sinä nyt voinet juoda kahvia, vaikkei Mauritz istukaan vieressäsi! Mutta sinun pitää tehdä selko metsästyksestä vuorineuvoksettarelle! Hän ei ole tyytyväinen, ennenkuin hän on päässyt asian perille. Kysyppä häneltä, tunteeko hän kauniin Sigridin ja Pentti-laamannin tarinaa. Sillä luulen aivan varmaan, että Mauritz on samanlaisella metsästysretkellä kuin Pentti-laamanni.

Vuorineuvoksetar. Sen tarinan minä tunnen alusta loppuun. Mutta en minä tule siitä sen viisaammaksi..

Patruuna Teodor. Mutta vuorineuvoksetar muistaa varmaankin, että Pentti-laamanni oli nainut köyhän tytön, jota sanottiin kauniiksi Sigridiksi, kysymättä lupaa veljeltään Birger Jarlilta. Ja että Birger Jarl kokosi miehensä ja läksi Pentin kartanoon ja ettei hän ollut ystävällisellä mielellä perille tullessansa. (Kääntyen Anne-Marien puoleen.) Mutta tiedätkö, mitä Pentti-laamanni silloin teki?

Anne-Marie. En, Teodor setä.

Patruuna Teodor. Sinä et osaa sitä tietenkään arvata.

Anne-Marie. En, Teodor setä.

Patruuna Teodor. Hän läksi metsästämään. (Ilkeämielisellä ilmeellä.) Ja kauniin Sigridin hän jätti kotiin, jotta hän ottaisi vastaan jaarlin ja hänen pahantuulensa. (Osaaottavasti.) Niin, tiedätkö, ei Sigridin ollut niinkään helppo mennä Pentin setää, ei, minä tarkoitan veljeä vastaan ja lepyttää hänet jälleen.

Anne-Marie (alkaa ymmärtää hänen tarkoitustaan). Teodor setä!

Patruuna Teodor. Ei sinun tarvitse olla huolissasi kauniin Sigridin vuoksi, sillä hän suoriutui tehtävästään hyvin. Ja tarina päättyi siten, että Birger Jarl syleili kälyänsä ja sanoi hänelle: "Jos tämä olisi jäänyt veljeltäni tekemättä, niin tekisin sen itse." Niin, ajattelehan, niin hän sanoi! "Jos tämä olisi jäänyt veljenpojaltani tekemättä" — ei, veljeltäni minä tarkoitan tietysti…

Anne-Marie (pudottaa kädestään veitsen ja kahvelin eikä voi pelästykseltään keksiä mitä sanoa).

Patruuna Teodor (tavattoman huvitettuna ja vallattomana). Mitä vuorineuvoksetar luulee veljenpojan ajatelleen, kun hän palasi kotiin metsästysretkeltä ja sai kuulla jaarlin sanat: "Jos tämä olisi jäänyt veljenpojaltani…" Ei, hyvänen aika, nyt minä taaskin erehdyin!… Velihän se oli! Eikö vuorineuvoksetar luule, että hän jäi kotiin seuraavalla kerralla? Metsästäminen voi joskus olla hiukan vaarallista. (Anne-Marielle) Mutta miten sinun laitasi on? Eikö ruoka maita?

Anne-Marie (punaisena ja hirveän hämillään, ei vastaa mitään).

Patruuna Teodor (yhä vallattomammin). Miltä sinä luulet Sigridistä tuntuneen, kun hänen täytyi mennä hirviötä vastaan? Hän ei suinkaan ollut arkalasta kotoisin! Hän ei heti ensi hetkessä joutunut hämilleen…

Anne-Marie (purskahtaa itkuun, hypähtää ylös pöydästä ja katoaa sisään).

Patruuna Teodor (nousee). Mitä ihmettä? Mitä minä nyt olen tehnyt? Eikö vuorineuvoksetar tahtoisi mennä hänen perässään ja lepytellä häntä?

Vuorineuvoksetar. Tuo nuori ihminen ei osaa käyttäytyä. Mutta sittenkin hän on hyvin miellyttävä. Hän on aivan harvinaisen nuori ja miellyttävä.

Patruuna Teodor. Eihän hän ole syönyt mitään! Eikö vuorineuvoksetar tahtoisi mennä hänen perässään ja sanoa hänelle, että annan heti paikalla tehtaan Mauritzille, kunhan hän vain palaa aamiaistaan syömään!

Vuorineuvoksetar. Poikani Teodor, tuollaisella nuorella ihmisellä on niin hyvä ruokahalu, että hän syö aamiaista lahjuksittakin.

Patruuna Teodor. Mitä vuorineuvoksetar sitten arvelee, että minun pitäisi tehdä?

Vuorineuvoksetar. Sinun pitää kadota aamiaispöydästä, Teodor.

Patruuna Teodor (huomattavan vastahakoisesti). Onko se ainoa keino?

Vuorineuvoksetar. On kyllä. Sinun pitää kadota, ja minäkin katoan. Se on ainoa keino.

Patruuna Teodor (nousee ja tarjoo käsivartensa vuorineuvoksettarelle). Niin, ei suinkaan ole muuta neuvoa. (He -poistuvat.)

Frida (tulee keittiöstä ja alkaa korjata pöydästä).

Anne-Marie (näyttäytyy hetken kuluttua, katselee varovaisesti ympärilleen). Onko Frida yksin?

Frida. Nyt kai mamseli Anne-Marie lopettaa syömisensä! Eihän hän ole juonut kahviakaan kuin puolilleen.

Anne-Marie (kiiruhtaa aamiaispöytään). Kiitos, Frida! (Käy pöytään istumaan.)

Frida. Ja sitten hän kai lähtee katselemaan puutarhaa, kunnes sulhanen palaa kotiin. Jos hän menee tästä oikealle rakennuksen ympäri, niin joutuu hän suoraan ruusutarhaan.

Anne-Marie (epäröiden). Puutarhassa on kai hyvin kaunista, Frida?

Frida. On kyllä, siitä mamseli Anne-Marie voi olla varma. Kuukausiruusut ovat alkaneet kukkia. (Tuttavallisesti.) Mansikkamaastakin voi löytyä jokunen kypsä mansikka, jos hän etsii tarkasti.

Anne-Marie. En minä välitä niin suuresti puutarhasta, Frida. (Innostuneena.) Tietääkö Frida, kotona meillä on vain yksi ainoa lehmä! Meillä on vain aivan pieni navetta. Eikä meillä ole tallia lainkaan.

Frida. Niin, kurjaa ihmisten on asua kaupungissa! Täällä meillä on vähintäin kolmekymmentä lehmää.

Anne-Marie. Teurastaja Kinmanilla on suuri pässi, jolla on tapana juosta pihasta pihaan, muuten en näe koskaan lampaita kotona. Mutta kanoja ja ankkoja siellä on vaikka kuinka paljon.

Frida. Kanoja ja ankkoja, niistäkö nyt kannattaa puhua! Täällä meillä on sekä hanhia että kalkkunoita. Ja pari varsaakin kaupanpäällisiksi! (Anne-Marie nousee pöydästä.) Niin, jos hän on nyt syönyt kyllikseen, mamseli Anne-Marie, niin menköön edeltä takapihalle, minä tulen sitten näyttämään hänelle kaikki. Minä korjaan vain ensin ruokapöydästä, sillä sisäkkö siistii parasta aikaa vierashuoneita.

(Anne-Marie poistuu vasemmalle. Heti kun hän on kadonnut, tulee patruuna Teodor sisältä. Hän hiipii varpaillaan.)

Frida. Hän tahtoo nähdä navetan, tuo morsian. Hänen kotonansa on navetta vain yhdelle ainoalle lehmälle, pikku raukka! Jollei patruunalla ole mitään erikoista tehtävää, niin voisi hän mennä hänen kanssaan. Minulla on kiire, kun täytyy valmistaa kestejä.

Patruuna Teodor. Minä tahtoisin kovin mielelläni mennä hänen mukanaan, Frida, mutta en tiedä, uskallanko. Hän ei siedä minua, Frida.

Frida. Kun ei vaan kiusaa häntä, niin…

Patruuna Teodor. Minä yritän sitten, mutta se saa käydä Fridan vastuulla. (Seuraa Anne-Marien jäljissä. Menee vasemmalle, mutta pysähtyy.) Ei suinkaan Frida tiedä, ovatko hanhet lasketut ulos?

Frida. Minä sanoin karjakolle, ettei hän päästäisi niitä ulos, sillä minä pelkäsin, että ne juoksisivat vuorineuvoksettaren jäljessä ja näykkisivät häntä hameenhelmoista.

Patruuna Teodor. Se oli hyvä, Frida. Minä aioin juuri antaa saman käskyn. (Poistuu vasemmalle.)

Vuorineuvoksetar (työkori ja silmälasit kädessä. Käy istumaan tuolille ruokapöydän läheisyyteen. Frida kiiruhtaa hakemaan jakkaraa. Seisoo sitten ja katselee vuorineuvoksetarta.) Kiitos, Frida! Tahtoisiko Frida jotakin?

Frida. On niin hauska nähdä vuorineuvoksetarta täällä käsitöineen, että täytyy jäädä katselemaan. Ei täältä puutu mitään muuta. Meillä on kaikkea mitä tarvitaan, paitsi rouva, joka istuisi alallaan ja työskentelisi ja levittäisi kodikkuutta ympärilleen. Minä en voi käsittää, miksikä vuorineuvoksetar ei tahdo muuttaa tänne.

Vuorineuvoksetar. Ei koskaan, Frida! Poikani Teodor kysyy minulta samaa, mutta minä kieltäydyn jyrkästi. Miksikä minä muuttaisin tänne, kun minulla on oma hyvä kotini, jossa saan elää niinkuin itse haluan? Poikani Teodor voi tulla sinne tervehtimään minua niin usein kuin hänen tekee mielensä.

Frida (merkitsevällä ilmeellä). Kyllä se olisi sentään hyvä, jos vuorineuvoksetar ainakin joskus kävisi täällä.

Vuorineuvoksetar. Hyvä ystävä, kyllä minä tiedän mitä minä teen, kun en tule tänne! Kyllä kai Frida tietää, että pojallani Teodorilla on kovin huonoa seuraa. Minä en tahdo olla poikani Teodorin vieraitten emäntänä. Minä tiedän, että hän juo itsensä humalaan ja pelaa korttia, kun hän on ystäviensä parissa. Minä en tahdo nähdä poikaani Teodoria, kun hän käyttäytyy noin huonosti. En koskaan olisi jalallani astunut hänen kynnyksensä yli, jollei pojanpoikani Mauritz olisi ollut niin varomaton ja tullut tänne nuoren ihmisen kanssa, jonka hän luulee naivansa. Minä olen mielestäni kiitollisuudenvelassa tämän nuoren ihmisen sukulaisille siksi, että he kerran osoittivat suurta ystävällisyyttä minua kohtaan. Yksinomaan sen vuoksi tulin tänne.

Frida. No, minä en nyt usko sanaakaan kaikesta tuosta.

Vuorineuvoksetar. Rakas Frida, mitä salaviittauksia Frida uskaltaa tehdä?

Frida. Minä tarkoitan, että tuollaista hänen armonsa voi uskotella patruunalle, joka uskoo vain hyvää kaikista ihmisistä. Mutta kun minä nyt tiedän, ettei hänen armonsa ole käynyt täällä kahteen vuoteen, niin ei kukaan voi saada minua uskomaan, että hänen armonsa on tullut tänne nyt vain pitääkseen silmällä mamseli Anne-Marieta.

Vuorineuvoksetar (katsoo silmälasiensa yli). Rakas ystävä, onpas tämä hupaista! Miksikä hän luulee minun sitten tulleen tänne?

Frida. No, ei kai liene niin vaikea arvata, että vuorineuvoksetar ja pormestarinna tuolla Filipstadissa ovat yhdessä päättäneet jollakin tavalla saada tämän kihlauksen puretuksi. Luulisinpä, että vuorineuvoksetar on sama kuin kaksikymmentä vuotta sitten, jolloin hän sai patruunan onnen tuhotuksi.

Vuorineuvoksetar. Voin onnitella poikaani Teodoria, että hänellä on palveluksessaan henkilö, jolla on niin hyvä arvostelukyky. Olen aina pannut arvoa henkilöihin, joilla on hyvä arvostelukyky. Ja siksi tahdon nyt kysyä Fridalta, arveleeko Frida todellakin, että tuo nuori ihminen on sopiva Mauritzin puolisoksi?

Frida. Jos minun tulee lausua mielipiteeni hänen armolleen, niin sanon, ettei Mauritz herra ole kelvollinen sitomaan mamseli Anne-Marien kengännauhoja. Ja sanonpa minä senkit, että jos mamseli Anne-Marie haluaa saada Mauritz herran, niin saa hän hänet myöskin. Ja niin paljon sananvaltaa on minulla patruunan talossa, että voi asettaa siten, ettei tässä asiassa synny mitään selkkauksia. (Hän aikoo juuri mennä tiehensä täysinäinen tarjotin käsissä, kun patruuna Teodor palaa takaisin veräjän kautta vasemmalta ja huutaa hänelle.)

Patruuna Teodor. Kävi niinkuin minä arvasin, Frida. Hän ei ole tietävinäänkään minusta. Hän menee toisaalle niinpiankuin hän vain näkee vilahdukseltakin minut. (Takapihalta kuuluu hirveää kaakotusta ja Anne-Marien hätääntyneitä huutoja.)

Frida (kääntyy laskeakseen pöydälle tarjottimen). Kas vaan, he ovat sittenkin päästäneet irti hanhet!

Patruuna Teodor (kiiruhtaa takapihalle ja sulkee veräjän jälkeensä. Huutaa näyttämön takana). Kiiruhda vain ulos veräjästä, niin olet pelastettu! Minä pidän niitä sillä aikaa sinusta loitolla!

Anne-Marie (tulee veräjästä hyvin hengästyneenä. Pysähtyy ja pitelee molemmin käsin veräjästä kiinni. Pari hanhea pistää päänsä esiin veräjän läpi ja nykäisee häntä hameenliepeistä). Teodor setä, minua pelottaa niin kauheasti! Ne tulevat jäljessäni tännekin, Teodor setä!

Patruuna Teodor. So, so! Pois, sanon minä!

Frida (ottaa tarjottimensa, sanoo rauhallisesti vuorineuvoksettarelle). Vuorineuvoksettaren ei pidä pelätä! Olen aivan varma siitä, että patruuna itse on päästänyt hanhet irti kiusotellakseen morsianta (menee).

Anne-Marie (seisoo yhä pelästyksissään ja pitelee kiinni veräjästä, mutta kun patruuna Teodor ilmestyy, avaa hän sen ja sanoo lämmöllä). Kiitos, Teodor setä!

Patruuna Teodor. Mitenkä sinun kävi? Saivatko ne hameesi revityksi? Ei ole hyvä joutua niiden kynsiin. Vuorineuvoksetar pelkää niitä niin kauheasti, että hänellä on tapana sanoa, ettei hän tule tänne niin kauan kuin meillä on hanhia talossa.

Anne-Marie (tarkastaa hamettaan). Eivät ne tehneet minulle mitään vahinkoa, Teodor setä. Typerää minun oli pelätä niitä niin hirveästi. (Avaa veräjän mennäkseen takapihalle.)

Patruuna Teodor. Et suinkaan sinä aio mennä uudestaan takapihalle?

Anne-Marie. Frida lupasi äsken tulla sinne minun kanssani, setä.

Patruuna Teodor. Fridalla ei ole aikaa kestien vuoksi. Hän pyysi minun sanoa sinulle, että sinun olisi parasta mennä puutarhaan, sillä siellä ei mikään vaara voi uhata, sanoi hän.

Anne-Marie. Mutta täällä olisi niin paljon hauskaa katseltavaa, Teodor setä. En ole koskaan nähnyt taloa, joka olisi niin erinomaisessa kunnossa. Enkä ole vielä käynyt tallissakaan.

Vuorineuvoksetar. Pikku kultani, jos tahdot mennä talliin, niin pyydä Teodor mukanasi. Muuten voit joutua riitaan tallipässin kanssa.

Anne-Marie (näyttää kovin huolestuneelta). Onko tallipässi irrallaan tallissa, Teodor setä?

Patruuna Teodor. Tietysti. Mutta sinähän voit mennä puutarhaan. Siitä kaikki nuoret tytöt pitävät eniten.

Anne-Marie (rohkaisee äkkiä mielensä. Niiaa hiukan leikkisästi patruunalle ja sanoo veitikkamaisesti). Minä en halua mennä puutarhaan, setä. Mutta olisin sedälle kovin kiitollinen, jos setä tahtoisi tulla näyttämään minulle tallia. (Poistuvat yhdessä.)

(Vuorineuvoksetar seuraa heitä silmillään, nyökkää useaan kertaan tyytyväisenä. Sillä välin tulee Mauritz taustalta parin nuoren tytön seurassa. Hän kiiruhtaa etualalle. Molemmat tytöt jäävät taustalle.)

Mauritz. Mikä onni, että tapasin arvoisan isoäitini yksin. Tahtoisin pyytää isoäidin neuvoa eräässä vaikeassa pulmassa, johon olen joutunut. Niin, niinkuin isoäiti tietää, loukkaantuu Teodor setä kovin helposti, ja eilen illalla hän suuttui aika tavalla… Jollen minä olisi hillinnyt itseäni…

Vuorineuvoksetar (kohottaa kätensä katkaistakseen hänen puheensa). Minä tiedän kyllä, ystäväni. Sinä olit hyvin viisas, kun tänään läksit metsästämään ja annoit tuon suloisen nuoren ihmisen hoitaa asianne. Se oli todellakin hyvin viisasta.

Mauritz. Isoäitini sanat herättävät minussa hiukan toivoa ja luottamusta. Onko Anne-Marie vihdoinkin rohkaissut mielensä? Isoäiti ei voi aavistaa, kuinka vaikea minun on ollut opettaa häntä, miten Teodor setää on kohdeltava.

Vuorineuvoksetar. Hän kohtelee häntä erinomaisesti, Mauritz. Hän itkee ja juoksee tiehensä niinpiankuin poikani Teodor sanoo hänelle sanankin. Olet jättänyt kohtalosi oikeihin käsiin.

Mauritz. En tiedä ymmärränkö oikein arvoisaa isoäitiäni. Anne-Marie?

Vuorineuvoksetar. Anne-Marie osaa mainiosti hoitaa setääsi. Ja sinä teet aivan oikein pysytellessäsi syrjässä. Sinun täytyy pysyä mahdollisimman paljon syrjässä.

Mauritz. Siitä minä aioin juuri neuvotella isoäidin kanssa ennenkuin annan lopullisen vastauksen Westlingin nuorille mamseleille. Me tapasimme toisemme, kun minä palasin metsästysretkeltäni, ja me olemme puhelleet siitä, miten mielenkiintoista olisi esittää pientä seuranäytelmää sinä aikana kun minä viivyn täällä maalla. Mitä isoäiti arvelet tästä?

Vuorineuvoksetar. Sehän on kerrassaan erinomainen ajatus, Mauritz. Seuranäytelmän harjoitukset vievät paljon aikaa. Siten sinulla on aihetta olla poissa Bohultista melkein koko päivä.

Mauritz. Olen kovin hyvilläni, että arvoisa isoäitini hyväksyy aikeeni. Mutta tahtoisin mainita siitä myös pari sanaa Anne-Marielle. Tahtoisin selittää hänelle…

Vuorineuvoksetar. Setäsi ja Anne-Marie läksivät juuri katsomaan tallia. Sieltä sinä löydät heidät.

Mauritz. Minusta on kovin ikävä kohdata nyt setää. Sitä paitsi Westlingin mamselit odottavat minua. Meillähän on niin vähän aikaa. Täytyisi heti ryhtyä hommaan. Uskallanko pyytää isoäitiä viemään tervehdykseni Anne-Marielle?

Vuorineuvoksetar. Tässä asiassa autan sinua kernaasti, ystäväni.

Mauritz. Tahtoisiko arvoisa isoäitini koettaa saada rakkaan Anne-Marieni käsittämään, että toimin meidän kummankin parhaaksi, joskin minusta tuntuu äärettömän ikävältä olla hänestä niin paljon erossa meidän täällä viipyessämme? Mutta se on sittenkin parempi kuin jos olisimme pakotetut heti palaamaan kotiin. Sano hänelle, ettei hän liiaksi kaipaisi minua!

Vuorineuvoksetar. Tuo nuori ihminen on hyvin suloinen ja miellyttävä. Minä lupaan, että hän saa seurustella minun kanssani, jos hänestä tuntuu yksinäiseltä.

Mauritz. Arvoisa isoäitini on viisain kaikista. Nyt olen aivan rauhallinen matkamme tuloksesta. Minä lähden siis heti Westlingeille. Hyvästi siksi aikaa, isoäiti. (Poistuu nuorten naisten kanssa.)

(Vuorineuvoksetar heiluttaa kättään hyvästiksi ja jatkaa virkkaustaan nyökäten moneen kertaan päätään. Hetken kuluttua hän vaipuu puolihorrokseen)

Anne-Marie (tulee näkyviin aitauksen takana vasemmalla, tunkeutuu pensasaidan läpi ja hyppää alas lehtimajaan).

Patruuna Teodor (seuraa jäljissä). Enpä ole koskaan nähnyt mokomaa! Sinähän turmelet pensasaidan! Mitä sinä täällä aiot?

Anne-Marie (iloisesti, mutta vielä hiukan arastellen patruuna Teodoria). Tahtoisin niin kernaasti kerran istua keinussa, Teodor setä. (Käy keinuun istumaan.)

Patruuna Teodor. Ja tarkoituksesi on kai, että minun pitäisi sitä keinuttaa! Arveletko, että se on sopivaa työtä vanhalle patruunalle?

Anne-Marie. Setä ei ole lainkaan niin vanha, kuin setä luulee. Sehän käy mainiosti. (He keinuvat pari kertaa edestakaisin, sitten Anne-Marie pysähyttää keinun.) Katsos setä, meillä on keinu kotona Filipstadissa. Se on kiinnitetty suureen puuhun, joka kasvaa keskellä pihaa.

Patruuna Teodor. Vai vanhaan vaahteraan! No, minun kai pitäisi muistaa se. Se on varmaankin nyt niin suuri, että se varjostaa koko pihan?

Anne-Marie. Sitähän se juuri tekeekin, setä. Se leviää kuin vihreä katos pienten punaisten rakennusten ylitse. (Tuumien.) Setä on ehkä käynyt usein leipurissa ennen vanhaan?

Patruuna Teodor. Enpä minä ole niinkään harvoin käynyt siinä talossa. Minä olen kasvanut Filipstadissa, niinkuin sinäkin. Mutta miten nyt olikaan tuon vaahteran ja keinun laita?

Anne-Marie. Minusta tuntuu niin hauskalta, että setä on käynyt meidän talossamme. Niin, setä, meidän vanha keinumme on niin lahonnut, ettei kukaan uskalla käyttää sitä. Monta kertaa olisin tahtonut koettaa kiikkua siinä, mutta heti huudetaan joka taholta: "Kuuleppas, Untuvainen, mitä sinä aiot tehdä? Tule alas, heti paikalla, Untuvainen!" Siksi oli niin hauska saada keinua tässä.

Patruuna Teodor. Untuvainen? Mikä se on? Sinuako he nimittävät Untuvaiseksi?

Anne-Marie. Isällä oikeastaan yksin on oikeus nimittää minua siten, setä Teodor.

Patruuna Teodor. Kai eräs toinenkin saa sitä nimeä käyttää?

Anne-Marie. Saa kyllä, sillä kaikki Syrjäkadun varrella nimittävät minua siten. Mutta pitäisihän heidän toki lakata siitä, kun olen nyt suuri. Se kuuluu niin hirveän lapselliselta. Mauritz sanoo tietenkin aina minua Anne-Marieksi.

Patruuna Teodor. Sen minä kyllä uskon.

Anne-Marie. Ja se on minulle hyvin mieleen. Oi, setä, Mauritz on niin mainio!

Patruuna Teodor. Vai niin, oletko sinä sitä mieltä?

Anne-Marie. Kaikki kotona hemmoittelevat minua, paitsi Mauritz, ja siksi juuri panen häneen niin suurta arvoa. Setä ei voi aavistaa, kuinka mainio Mauritz on.

Patruuna Teodor. Minun kai pitäisi tietää se. Eikö hän ole sanonut sinulle, että hän saa periä minut?

Anne-Marie. On kyllä! Suo anteeksi, Teodor setä! Ymmärränhän minä, että se juuri todistaakin, että setä tietää miten mainio hän on. Mutta olisin sittenkin toivonut, että setä olisi kuullut Mauritzin puhuvan eilen meidän ajaessamme. Hän puhui järkeä koko ajan!

Patruuna Teodor. Mutta et suinkaan sinä ollut odottanutkaan muuta, Untuvainen?

Anne-Marie. Ymmärtäähän setä sen, ettei se olisi ollut niinkään ihmeellistä, vaikka hän olisi ollut hiukan toisellainen, kun me nyt olimme kahden ulkona, kuin tavallisesti kotona, jossa niin monet ihmiset näkevät meitä. Mutta se ei olisi ollut oikein Mauritzin puolelta. Mauritz ei tee koskaan mitään mikä ei ole oikein.

(Nyberg tulee astuen pihan poikki menossa keittiöön. Kun
hän huomaa vuorineuvoksettaren, astuu hän hänen luokseen.)

Patruuna Teodor (kiivaasti). Senkin jahnus! Senkin kirottu… (Keinuttaa hyvin kiivaasti keinua.)

Anne-Marie (pelästyen, pysähdyttää keinun). Teodor sedän äiti istuu aivan yksin pihalla. Emmekö mene hänen luokseen? (Laskeutuu alas keinusta ja aikoo poistua lehtimajasta, mutta pysähtyy nähdessään Nybergin, joka seisoo nyt hattu kädessä vuorineuvoksettaren edessä.)

Nyberg. Oli niin hauska nähdä vuorineuvoksettaren istuvan täällä pihalla, että minun täytyi tulla sanomaan hyvää huomenta.

Vuorineuvoksetar. Pehtori on kovin ystävällinen, kovin ystävällinen!

Nyberg. Me kaikki täällä Bohultissa arvelemme, että jos vain vuorineuvoksetar tahtoisi muuttaa tänne, niin talo muuttuisi aivan toiseksi.

Vuorineuvoksetar. Jos pehtori on johonkin tyytymätön talossa, niin on parasta mennä suoraan valittamaan pojalleni Teodorille, sillä minä en tahdo sekaantua mihinkään.

Nyberg. Kas sitä juuri me sanommekin. Vuorineuvoksetar herättää kunnioitusta. Hän pitää sen puolta, jonka puolta on pidettävä. Jos hän asuisi täällä, niin ei olisi niin pirullisen paha olla pehtorina tässä talossa kuin nyt.

Vuorineuvoksetar. Nyberg saa puhua poikani Teodorin kanssa. Eikö Nyberg kuule mitä minä sanon?

Nyberg. Kyllä minä kuulen, vuorineuvoksetar. Mutta tarkoitukseni ei ollut moittia patruunaa. Tahdoin vain kertoa, miten täällä eletään, jotta vuorineuvoksetar käsittäisi, että vuorineuvoksettaren välttämättä on muutettava tänne. Eräs torppari täällä hiipi pari viikkoa sitten yöllä vilja-aittaan varastaakseen viljaa. Mutta aitassa oli niin huono lattia, että kun hän oli saanut säkkinsä täyteen, murtui lankku hänen altaan ja hän kaatui nurin ja taittoi jalkansa. Hän ei päässyt paikaltaan, vaan aamulla me löysimme hänet vilja-aitasta täysinäinen säkki vieressään. Ja silloin hän kai olisi ansainnut ainakin korvapuustin.

Vuorineuvoksetar. Siinä minun mielestäni Nyberg on aivan oikeassa.

Nyberg. Mutta minä sain korvapuustin, siksi etten ollut korjannut aitan lattiaa ja että se, joka aikoi varastaa viljaa, tuli viikkokausiksi kykenemättömäksi työhön. Ymmärtääkö vuorineuvoksetar, että tarvittaisiin jotakuta, joka pitäisi järjestyksestä huolta talossa, jossa tällaista voi tapahtua?

Vuorineuvoksetar. Aivan oikein, Nyberg. Sen minä kyllä ymmärrän. Ja juuri siksi en tahdo muuttaa tänne. En millään ehdolla. Minulla on niin rauhallista ja hyvä olla kotonani, Nyberg. Hyvästi, Nyberg!

Nyberg. Hyvästi sitten, vuorineuvoksetar! (Menee.)

Anne-Marie (on kuunnellut keskustelua mielenkiinnolla, kääntyy nyt vilkkaasti Teodor sedän puoleen, joka on kiikuttanut keinua hyvin kiivaasti. Hän puhuttelee nyt häntä pelottomasti ja hyvin sydämellisesti). Teodor setä, etkö tahtoisi pysähdyttää keinua, jotta saisin keinua vielä hetken aikaa, ennenkuin lähdemme edemmäksi? (Epäiltyään hiukan.) Miten kaunista, ettei Teodor setä tahtonut rangaista miestä, joka ilmankin oli jo onneton.

Patruuna Teodor (synkkänä, luotaantyöntäen). En minä kuunnellut heidän puhettaan. (Hiukan ystävällisemmin.) En minä luullut, että sinä viitsisit enää katsella mitään.

Anne-Marie (käy keinuun istumaan). Enkö enää mitään! Tahtoisin kulkea täällä kaiken päivää paikasta paikkaan! En koskaan olisi voinut uskoa, että olisi mitään näin täydellistä olemassa. Koetan painaa kaikki mieleeni, jotta voisin sitten kertoa äidille oikein tarkasti, kun palaan kotiin. Kaikkein ensiksi näin navetan, ja sitten työhevosten tallin, ja vaunuhevosten tallin, valjashuoneen, vaunuliiterin, kuskinhuoneen ja pikentinkamarin.

Patruuna Teodor. Ja sitten aittoja ja latoja ja — —

Anne-Marie (laskee sormin). Ei, setä sekoittaa! Sitten me tulimme lammaskarsinaan ja sikolättiin ja kanakoppiin ja hanhitarhaan lammikon rannalla. Sitten me menimme viinikellariin ja perunakellariin ja jääkellariin. Ja sitten siellä oli ullakoita vaatteita ja kuivausvinttejä lautoja varten ja puuvajoja ja makasiineja ja työkaluversta ja nikkarinversta ja olutpanimo ja pesutupa ja leivintupa… (Keskeyttää ihastuksissaan.) Miksikä setä ei mene naimisiin? Ajattelehan, miten onnellinen se olisi, joka saisi olla emäntänä tällaisessa talossa!

Patruuna Teodor. Mitenkä sitten kävisi Mauritzin perinnön?

Anne-Marie (hämillään). Se oli hyvin tyhmästi sanottu! Setä ei tietenkään voi mennä naimisiin, kun setä ei voi saada sitä, jota haluaisi.

Patruuna Teodor (hyvin huvitettuna, tekeytyy loukkaantuneeksi). Sinun mielestäsi minä tietenkin olen niin vanha, ettei kukaan voi pitää minusta?

Anne-Marie (aivan hämillään). En minä sitäkään tarkoittanut, setä. — Eikö mennä vuorineuvoksettaren luo?

Patruuna Teodor. Heti paikalla! Mutta ensiksi sinä saat luvan sanoa, mitä sinä tarkoitit!

Anne-Marie (punastuen, hänen on kovin vaikea selittää, mitä hän tarkoittaa). Setähän tietää, ettei Mauritzin isä ja äiti ole lainkaan hyvillään siitä, että Mauritz tahtoo naida minut. He eivät suinkaan ymmärrä, miten vaikealta tuntuu, jollei saa sitä, jota haluaa. He eivät tunne oikeaa kunnioitusta rakkautta kohtaan, Teodor setä.

Patruuna Teodor. Ei, se voi kylläkin olla totta, pormestari ja pormestarinna eivät tunne oikeaa kunnioitusta Rakkautta kohtaan. Mutta sinä luulet, että minä tunnen, vai mitä?

Anne-Marie. Katsoppas setä, minä tuumin yöllä… Ei suinkaan setä suutu minuun?

Patruuna Teodor. Kyllä minä koetan olla kärsivällinen sinun kanssasi.

Anne-Marie. Niin, minä tuumin, että setä oli antanut pystyttää kunniaportin meidän kunniaksemme, vaikka setä tiesi, että minä olin vain köyhä tyttö Syrjäkadun varrelta.

Patruuna Teodor. Ash, sen minä tein vain kiusotellakseni pormestarinnaa!

Anne-Marie (punastuen, mutta äkkiä varmana). Minä en usko lainkaan, että setä teki sen siitä syystä. Minäpä luulen, että setä pystytti sen siksi, että setä tahtoi ylläpitää meissä toivoa. Setä tietää, miltä se tuntuu, kun pitää jostakusta oikein paljon ja on melkein varma siitä, ettei voi saada häntä.

Patruuna Teodor. Sinä arvelit ehkä, että kun minä olin nuori… (Äkkiä vakavana ja liikutettuna.) Silloin oli toiset tavat, näes. Jos se, joka siihen aikaan asui Pääkadun varrella, rakastui köyhään tyttöön Syrjäkadun varrella, niin tiedätkö, miten silloin kävi?

Anne-Marie. En, setä.

Patruuna Teodor. Niin näes, kaksikymmentä vuotta sitten eivät Pääkadun rouvat tyytyneet vain siihen, että he vain itkivät ja valittivat, niinkuin pormestarinna nyt tekee. Vaan jos Pääkadun rouvalla oli noin kaksikymmenvuotias poika ja tämä rakasti seitsemäntoistavuotista tyttöä Syrjäkadun varrelta, sellaista kuin sinä nyt olet, niin hieno rouva Pääkadun varrelta läksi tytön äidin luo Syrjäkadun varrelle ja sanoi hänelle: "Nähkääs, hyvä matami", sanoi hän, "minun poikani on liian hyvä ottaakseen teidän tyttärenne vaimokseen, ja teidän tyttärenne on liian hyvä ruvetakseen muuksi hänelle. Ja siksi minä lähetän nyt poikani pois, ja te, matami hyvä, saatte naittaa tyttärenne kelpo miehen kanssa; siten me suoriudumme parhaiten tästä asiasta."

Anne-Marie. Ja siihen setä saattoi tyytyä! Setä, jolla on niin suuri valta…

Patruuna Teodor. Kaksikymmenvuotias poika, näes! Ei minulla siihen aikaan ollut sen enemmän omaa tahtoa, — kuin että se parhaiksi mahtui vuorineuvoksettaren taskuun. Vasta myöhemmin olen tullut sellaiseksi äksypääksi kuin nyt olen.

Anne-Marie. Jos setä on äksypää, niin riippuu se vain siitä, ettei setä saanut sitä, jonka olisi pitänyt saada. (Hän katsoo patruuna Teodoriin ja huomaa, että hänen kasvonsa ovat surulliset ja synkät.) Olen kovin pahoillani, setä, ei minun olisi pitänyt puhua tästä.

Patruuna Teodor (kääntyy pois). Oi, ei se tee mitään — Mutta oikeassa sinä olet, ei sinulle olisi pystytetty mitään kunniaporttia, jollei tuota toista olisi ollut. (Astuu edestakaisin lehtimajassa.) Mikä sinä oikein olet, kun tulet viekoittelemaan vanhojen ihmisten salaisuuksia esille?

Anne-Marie. En minä tee sitä koskaan enää, Teodor setä.

Patruuna Teodor. Ja sinä, joka eilen pelkäsit minua niin kauheasti, ettet uskaltanut edes katsoa minuun!

Anne-Marie. Mitä setä nyt puhuu!

Patruuna Teodor. Kyllä minä sen näin sinusta. Sinä olit kuullut kaikenlaista pahaa tuosta hulivilistä, patruuna Teodorista. Ja sinusta tuntui varmaan kuin olisit kulkenut kuolemaa kohti, kun ajoit Bohultin pihalle. Mutta sinä tahdoit kestää sen sittenkin Mauritzin tähden. Mauritz ei tehnyt oikein vaatiessaan sinua mukanaan tänne.

(Viimeisten sanojen aikana on Kalle ja Wilhelmsson tulleet pihalle mukanaan köynnöksiä ja kirjavia lyhtyjä, jotka he laskevat maahan puutarhamajan viereen. Sitten Kalle astuu vuorineuvoksettaren luo, kysyen kohteliaasti).

Kalle. Me olemme saaneet käskyn koristaa puutarhamajaa näillä köynnöksillä, mutta ehkä se häiritsee hänen armoaan? Ehkä on parasta jättää työ tuonnemmaksi?

Vuorineuvoksetar. Ei lainkaan, Kalle! Enhän minä ole kiinninaulattu tähän tuoliin. Minä voin siirtyä sisälle.

(Patruuna ja Anne-Marie ovat jatkaneet keskustelua
hiljaisemmalla äänellä)

Patruuna Teodor. Kuuntelehan nyt vain, mitä seuraa, niin saat nähdä, että olen oikeassa ja ettei koskaan sinun olisi pitänyt tulla tänne!

Anne-Marie. Minä en kernaasti kuuntele salaa toisten puhetta, Teodor setä. Mutta äsken en tosiaankaan voinut sille mitään, että kuulin, miten kiltti setä on.

Kalle. Me odotamme kernaasti, sillä me juttelimme juuri äsken keskenämme, miten hyvillämme me olemme siitä, että hänen armonsa on täällä. Ihmeellinen rauha on tullut yli koko talon, sanoimme me. Me toivoisimme vain, että hänen armonsa olisi täällä koko vuoden umpeen.

Vuorineuvoksetar. Minä voin vakuuttaa Kallelle, että täällä on mitä paras järjestys. Frida pitää talon erinomaisessa kunnossa.

Kalle. Se ei riipu vain siitä, että huonekalut ovat paikallaan ja että pöytäliina on valkoinen ja kiiltävä. Me kaikki, jotka olemme kiintyneet patruunaan ja tiedämme millainen mies hän on, me näemme myöskin, mitä täältä puuttuu.

Anne-Marie. Teodor setä, minä tahtoisin niin kernaasti astua esiin ja näyttäytyä heille.

Patruuna Teodor. Ole vain alallasi! Sinun pitää saada selko siitä, millaisten ihmisten luo sinä olet tullut.

Kalle.(on jatkanut hiljaisemmalla äänellä, mutta nyt hän sanoo kovaan) … ja nyt viimeksi hän löi vetoa Borgströmin kanssa, että hän osaisi ampua ikkunaruudun läpi niin ettei ikkunaan tulisi muuta kuin pienen pieni pyöreä reikä. Ja täällä hän kulki sitten ja ampui koko aamupäivän, ja toinen ruutu rasahti rikki toisensa jälkeen ja hän jatkoi niin kauan tuota peliä, kunnes koko talossa oli yksi ainoa eheä ruutu jäljellä.

Vuorineuvoksetar (kärsimättömästi). Minä en käsitä miksikä minulle kerrotaan niin paljon merkillisiä juttuja pojastani Teodorista, jotta minut siten saataisiin muuttamaan tänne. Kalle käsittää kai, että tahdon asua kotonani päästäkseni juuri eroon noista kaikista kummallisista jutuista.

Kalle. Vai niin, niinkö se on. No, me palaamme sitten hetkisen kuluttua ja kiinnitämme köynnökset paikoilleen. (Menee.)

Anne-Marie (on keinuttanut itse kiikkua niin kovaa kuin mahdollista edellisen keskustelun aikana.)

Patruuna Teodor. Ymmärrätkö nyt, mitä minä tarkoitan sanoessani, että Mauritz teki väärin tuodessaan sinut tänne?

Anne-Marie. Suo anteeksi, Teodor setä, mutta minä en kuullut oikein! Minä kiikuin niin kovasti. (Äänettömyys.) Olen kovin pahoillani, ettei setä ole hyvillään siitä, että tulin tänne. Mutta setä ei saa olla suuttunut yksin Mauritziin ja minuun, sillä äitikin tahtoi sitä.

Patruuna Teodor (hämmästyneenä). Tahtoiko äitikin sitä? (Katsoo tarkasti Anne-Marieta.) Vai niin, sinun äitisikö lähetti sinut tänne! Hänen mielestään sinun ei siis ollut vaarallista tulla tänne.

Anne-Marie. Ei, Teodor setä. Äiti ei ottanut korviinsakaan niiden puheita, jotka sanoivat, ettei minun olisi sopivaa lähteä tänne.

Patruuna Teodor (äkkiä kirkastuen). No, jos asianlaita on siten, niin saan kai olla tyytyväinen sinun tuloosi. Ja nyt me kai jatkamme matkaa!

Anne-Marie. Heti paikalla, setä! Mutta ensiksi tahtoisin pyytää sedältä jotakin. Kas, asian laita on sellainen, etten kotona ole saanut koskaan tarttua mihinkään työhön. Pienenä olin kivuloinen, ja sitten isä ja äiti olivat niin arat minusta… (Äkkiä päättäväisesti.) Meillä on lehmä kotona ja minä en osaa lypsää sitä, mutta äiti ei salli minun sitä tehdä. Luuleeko setä…

Patruuna Teodor. Että saisit lypsää lehmiä täällä? Sinä saat kysyä Fridalta. Häneen minä en voi vaikuttaa mitään.

Anne-Marie. Niin mutta setä voisi kai ainakin sanoa hänelle, että minä osaan lypsää!

Patruuna Teodor. Tiedätkö, minä alan huomata jotakin. Sinä olet saanut päähäsi, että kaikkea sitä, mitä et saa tehdä kotona, minun pitäisi sallia sinun tehdä täällä. Luulenpa että minun pitää neuvotella asiasta Mauritzin kanssa.

Anne-Marie. Setä… Mauritz on niin järkevä!

Patruuna Teodor. Niin, hänhän on kaikella tavalla mainio mies.

Anne-Marie. Mauritz ei voi lainkaan käsittää, että tahtoisin tehdä työtä vain siksi, että se on hauskaa. Hänen mielestään huvin tulee olla sinänsä ja työn sinänsä.

Patruuna Teodor. Vai niin, sinä arvelet, ettei meidän tarvitse puhua tästä Mauritzille? Mutta sinä näytät kovin huolestuneelta. Sinulla on varmaan jotain muutakin sydämelläsi?

Anne-Marie. Ajaessamme eilen oli niin kovin kaunista tienvarsilla, setä. Kaikkialla ihmiset olivat korjaamassa heinää. (Katsoo rukoilevasti häneen.) Näytti aivan siltä, kuin heillä olisi ollut kovin hauskaa.

Patruuna Teodor. Vai niin, sinä et ole koskaan ollut haravoimassa heinää!

Anne-Marie. En koskaan, setä.

Patruuna Teodor. Niin, näes, se on hauskaa, sen minäkin ymmärrän. Etkö ole koskaan saanut ajaa heinäkuormallakaan?

Anne-Marie. En koskaan, setä.

Patruuna Teodor. Sitä minä tuskin uskallan antaa sinun koettaa. Jos se olisi ollut siihen aikaan, jolloin minä itse olin mukana ajamassa…

Anne-Marie (katsoo rukoilevasti). Mutta nyt setä ei aja enää? Ehkei se ole sopivaa?

Patruuna Teodor. Sopivaa… Tiedätkös, olen kai minä tehnyt sellaista, mikä on ollut paljon vähemmän sopivaa minulle… Mutta siinä tapauksessa meidän täytyy rukoilla Jumalaa, että Mauritz eksyisi metsästysretkellään, sillä muuten me emme koskaan saa siihen lupaa.

Anne-Marie (viattomasti). Ehkäpä Mauritzin pitää levätä metsästysretkensä jälkeen, Teodor setä. (Kaksi herraa tulee samassa pihalle.) Voi miten ikävää, setä, tulee vieraita.

Patruuna Teodor (katsoo alas). Kas, aivan oikein! (kuiskaa Anne-Marielle.) Ole vaan hiljaa! Älä liikahda!

(Borgström ja Kolmodin puettuina vaaleihin kesäpukuihin,
hiostuneina kävelystä.)

Borgström (astuu vuorineuvoksettaren luo). Kas, mistä tuuli nyt puhaltaa, kun hänen armonsa on tullut Laxåsta Bohultiin? Varmaankin morsiamen vuoksi, arvaan minä. Kas Kolmodin oli niin kovin huolissaan siitä, että Fristedt jäisi yksin nuoren parin kanssa, ja siksi hän ei antanut minulle rauhaa, ennenkuin sai minut mukanaan tänne.

Kolmodin.. Niin, minähän aioin vain pitää silmällä…

Borgström. Niin, nyt kun vuorineuvoksetar on täällä, niin ei ole hätää mitään, nyt Fristedtillä on apulainen sekä seuran pitämisessä että kaikessa muussakin.

Vuorineuvoksetar. Ja tiedättekö hyvät herrat, hän suoriutuu aivan erinomaisesti. Minun ei ole tarvinnut auttaa häntä ei ainoatakaan hetkeä.

Borgström. Voiko vuorineuvoksetar sanoa meille missä hän nyt piileksii? Hän pyysi, että me tulisimme tänään heittämään keilaa. "En minä viitsi kahta kokonaista päivää pitää seuraa vastakihlantuneelle parille", sanoi hän. "Te saatte luvan tulla, jotta pääsen edes hetkeksi livahtamaan tieheni."

(Vilkasta ilmeittenvaihtoa lehtimajassa.)

Vuorineuvoksetar. Poikani Teodor on varmaankin käynyt huonomuistiseksi. Hän läksi näyttämään ympäristöä nuorelle morsiamelle. Me olemme hyvin ihastuneet, sekä minä että Teodor, nuoreen ihmiseen, jonka pojanpoikani toi tänne.

Borgström. Niin, hän kuuluu olevan herttainen pieni tyttö, tuo Filipstadin leipurintytär. Kolmodin tässä on aivan hullaantunut häneen.

Vuorineuvoksetar. Olen kovin epäkohtelias, kun en pyydä herroja jäämään, mutta luulenpa kestävän useita tunteja, ennenkuin Teodor palaa takaisin. Odotusaika käy herroille kovin pitkäksi.

Borgström. Ei se tee mitään, vuorineuvoksetar. Me olemme aivan kuin kotonamme tässä talossa ja tulemme mainiosti toimeen, vaikka isäntä onkin poissa. Me menemme ensiksi ehkä keilaradalle. Kas, kyllä Fristedt palaa hetken kuluttua. Jos kysymyksessä olisi Kolmodin, niin asia olisi aivan toinen, mutta Fristedt väsyy hyvinkin pian pitämään seuraa seitsemäntoistavuotiaalle tytön typykälle. Hyvästi siksi aikaa, vuorineuvoksetar! (Poistuvat perälle.)

Anne-Marie (hyvin huvitettuna. Patruuna Teodor hämillään). Vai niin, Teodor setä! Sitten kai setä lähtee nyt keilaa heittämään.

Patruuna Teodor. Kunpa pysyisit vain vaiti, jotta he pääsevät lähtemään! Etkö huomannut, ettei vuorineuvoksetar halunnut pidättää heitä. Pitää varoa, ettei vanha ihminen joudu valheesta kiinni. Mehän lähdemme heinäniitylle. Mene sinä vain sisään vaihtamaan huonointa päällesi!

Anne-Marie (kohoaa laskeutuakseen maahan keinusta). Kätesi, Teodor setä! (He astuvat alas ja tulevat heti sen jälkeen pihalle vasemmanpuoleisesta portista.)

Patruuna Teodor. No, mitä vuorineuvoksettarelle kuuluu?

Vuorineuvoksetar. Hyvää vain, poikaseni. Istun täällä yhtä yksinäni kuin Laxåssakin.

Patruuna Teodor. Minä en saa jutella vuorineuvoksettaren kanssa niin paljon kuin haluaisin, sillä tämä tytön typykkä ajaa minua paikasta toiseen. Ja tietääkö vuorineuvoksetar mitä, nyt hän haluaa heinäniitylle. Ei sitä enää saa tehdä mitään mitä haluaisi.

Vuorineuvoksetar. Se on erittäin hyvä, Teodor, erittäin hyödyllistä ja hyvää. Mutta annappa nyt ensin minulle käsivartesi, jotta pääsisin sisään! Minun pitää saada hiukan levätä.

Patruuna Teodor (tarjoo käsivartensa vuorineuvoksettarelle ja auttaa hänet sisään. Heti sen jälkeen hän palaa takaisin pieni, lyhytkarvainen koira sylissä, pienin elukka mitä voi kuvitella mielessään). Katsoppas tätä, niin saat tehdä Jennyn tuttavuutta, Anne-Marie! Et suinkaan koskaan ennen ole nähnyt näin pientä elukkaa?

Anne-Marie (hyväilee koiraa). Voi, miten suloinen se on, Teodor setä!

Patruuna Teodor. Varmaankin sinä ihmettelet miten minulla on näin pieni koira?

Anne-Marie. Niin, minä ihmettelen todellakin, setä.

Patruuna Teodor. Katsohan, se riippuu siitä, etten minä ole valinnut Jennyä koirakseni, vaan Jenny on valinnut minut isännäkseen. Kun Jenny tuli ensi kerran tänne, lepäsi hän erään hienon tukholmalaisen rouvan sylissä. Ja hänellä oli peite selässä ja huivi päässä. (Pieni koira murahtaa.) Hiljaa Jenny! Se on aivan totta, huivi sinulla oli päässä. Ja minä ajattelin mielessäni, kun näin hänet, että sepä vasta oli surkea koira. Mutta tiedätkös, kun koira rukka pääsi maahan, niin varmaankin siinä heräsivät sen nuoruuden muistot henkiin. Vai mitähän se lie ollut. Se kuopi maata ja potki ja koetti irroittua peitteestään. Ja sitten se alkoi matkia suuria koiria, niin että me kaikki arvelimme, että Jenny varmaankin oli syntynyt maalla.

Anne-Marie (alkaa käydä levottomaksi). Teodor setä, minä…

Patruuna Teodor. Ei, maltahan, niin saat kuulla jutun loppuun! Niin, näes, Jenny makasi ulkona portailla koko ajan täällä eikä muistanutkaan vierashuoneen sohvaa. Se ajoi takaa kanoja, ja haukkui kerjäläisiä ja juoksi hevosten jaloissa, kun vieraita saapui taloon. Kyläpä meillä oli hauska sen kustannuksella. Voithan käsittää sen, tällainen pieni raukka, joka aina on maannut korissa ja jota on kannettu käsivarrella! Ja sitten kun sen emännän piti lähteä pois…

Anne-Marie (yhä kasvavalla levottomuudella). Teodor setä…

Patruuna Teodor. Vain silmänräpäys vielä! Niin, kun sen emännän oli määrä lähteä, niin Jenny ei tahtonut seurata sen mukana. Se seisoi vain portailla ja haukkui ja hyppäsi minua vasten, oikein rukoili saadakseen jäädä tänne! Niin ettei muuta neuvoa ollut kuin pitää se täällä. Me olimme kaikki hiukan liikutettuja, kun koira oli niin pieni ja sittenkin tahtoi olla maalaiskoira. Mutta enpä olisi uskonut, että rupeisin viljelemään sylikoiraa! Pian minä saan kai myös vaimon!

Anne-Marie (tulipunaisin poskin). Teodor setä!

Patruuna Teodor. Niin, nyt olet kuullut sen jutun. Mene nyt vaihtamaan pukua!

Anne-Marie (sekä suuttuneena että hämillään). Teodor setä, minä en tahdo, että setä luulee… En minä halua lähteä heinäniitylle… En tahdo lypsää lehmiä… En… en tahdo! Se oli vain päähänpisto. En minä tahdo.

Patruuna Teodor. Vai niinkö asiat ovatkin! Sinä vain juttelet, mutta kun asiasta on tehtävä tosi, niin et uskalla.

Anne-Marie. Minä en uskalla, Teodor setä.

Patruuna Teodor. No, mene sitten sisään ja käy vuorineuvoksettaren viereen sohvaan istumaan!

Anne-Marie. Teodor setä!

Patruuna Teodor. Mene sisään, sanon minä! Oi, minä olin houkkio, minä! Mutta sinä olet samanlainen kuin Mauritzkin. Sinä onnistuit vain paremmin. Mutta etpä voinutkaan näytellä loppuun saakka, kun otin sanoistasi kiinni. Mene sisään, sanon minä!

(Hän heittäytyy tuolille kädet nyrkissä ja katsoo synkkänä eteensä.)

Anne-Marie (peloissaan ja pahoillaan). Ei se ole niin! Ei laisinkaan niinkuin… Voi, setä! En tiedä…

Patruuna Teodor (kääntyy häneen katsoen pitkään ja tuskaisesti). Älä välitä minusta! Minulla on seuraa, minua odotetaan keilaradalla. — Voit sanoa Fridalle, että hän toisi juotavaa! (kiivaasti) Oi, etkö voi jo mennä, niin ettei minun tarvitse nähdä sinua! Minä olen niin tottunut siihen, että minulle teeskennellään ja imarrellaan. Luulin, ettei kukaan enää voisi vetää minua nenästä. Mene tiehesi! Minuun koskee niin kipeästi kun näen sinut. Sinun näkemisesi tuottaa minulle suurempaa kipuaa kuin muiden.

(Hän istuu hiljaa ja tuijottaa eteensä, sillä välin kun Anne-Marie aivan kuin unessa, kädet sydäntä vasten painettuna, vetäytyy ovesta sisään.)

Esirippu.