NELJÄS NÄYTÖS.
Bohult pihanpuolelta niinkuin ensimäisessä näytöksessä. Kunniaportti on pystytetty niinkuin silloinkin, nyt ilman harjakoristetta. Aamu kuuden ja seitsemän välillä, viikko tanssiaisten jälkeen.
Vuorineuvoksetar (seisoo näyttämön perällä ja katsoo puutarhaan. Anne-Marie tulee matkapuvussa sisältä talosta).
Anne-Marie. Hyvää huomenta, Gunilla täti! Ei suinkaan täti ole nähnyt, onko Mauritz tullut kylkirakennuksesta?
Vuorineuvoksetar (suutelee häntä poskelle). Hyvää huomenta, kultaseni! Mauritz kulki tästä ohi jo kauan sitten. Hän pyysi, että me auttaisimme sinua köyttämään matkalaukkusi. (Hän kääntyy jälleen puutarhaan päin.)
Anne-Marie. Sitten me olemme kai kulkeneet toistemme ohi. (Aikoo poistua, mutta vuorineuvoksettaren asento herättää hänen uteliaisuuttaan.) Mitä täti katselee?
Vuorineuvoksetar. Minä katselen poikaani Teodoria, kultaseni. Hän on kulkenut edestakaisin puutarhassa siitä saakka kun minä nousin. Luulenpa melkein, että hän on kulkenut tuolla tavalla koko yön.
Anne-Marie (kiiruhtaa paikalle katsomaan). Koko yön! Olisiko Teodor setä kulkenut tuolla tavalla koko yön?
Vuorineuvoksetar. Kultaseni, asia on niinkuin minä sanon. Joka kerta, kun minä heräsin yöllä, kuulin askeleita ulkoa, ja koska pelkäsin varkaita, nousin ylös ja katsoin ulos ikkunasta. Siellä ei ollut varkaita. Poikani Teodor vain kulki ulkona niinkuin hän kulkee nytkin.
Anne-Marie. Yö oli kovin kuuma, Gunilla täti. Ehkä setä ei saanut kuumuudelta nukutuksi, vaan nousi varhain ylös.
Vuorineuvoksetar (astuu Anne-Marien kanssa näyttämön etualalle ja käy istumaan). Kultaseni, kun minä sanon, ettei poikani Teodor ole maannut vuoteessaan tänä yönä, niin voit olla varma siitä, että asia on niinkuin minä sanon.
Frida (keittiöstä). Aioin vain ilmoittaa, että aamiainen on valmis. Mauritz herra odottaa ruokasalissa mamseli Anne-Marieta.
Vuorineuvoksetar. Tulehan tänne, Frida! Koska Frida tuli ulos, niin tahdon kysyä Fridan mielipidettä. (Anne-Marielle, joka odottaa jännittyneenä.) Mene sinä Mauritzin luo, kultaseni! Sinä et kuitenkaan voi ratkaista tätä arvoitusta. (Anne-Marie poistuu.) No, mitä Frida luulee sen merkitsevän, että minun poikani Teodor on kävellyt puutarhassa kaiken yötä?
Frida. Vuorineuvoksettaren ei tarvitse kysyä sitä minulta. Sen hän tietää yhtä hyvin kuin minäkin.
Vuorineuvoksetar. Pojanpoikani Mauritz on ollut kovin kiinni noissa näytelmäpuuhissa patruuna Westlingin luona, Frida.
Frida. Niin, harjoituksia on ollut tuhkatiheään. Eipä tunnu juuri siltä, kuin hän olisi ollut vieraisilla Bohultissa. Tuskin hän on näyttäytynytkään täällä, kun hänen jo on ollut pakko taas lähteä sinne.
Vuorineuvoksetar. Minä odotin paljon tuosta seuranäytelmästä, Frida. Minä kirjoitin miniälleni, pormestarinnalle Filipstadiin, että meillä oli syytä odottaa siitä mitä hyvänsä.
Frida. Niin, kyllä minä mamseli Anne-Marien sijassa olisin purkanut kihlauksen sata kertaa. Mutta hän vasta on kärsivällinen kuin enkeli. Ja patruuna on ollut niin ystävällinen hänelle, että ehkäpä hän ei ole niinkään paljon kaivannut Mauritz herraa.
Vuorineuvoksetar. Poikani Teodor on todellakin ollut kovin huomaavainen hänelle, Frida. Hän on näyttänyt hänelle kaikki tehtaansa. Hän on ajanut heiniä hänen kanssaan. Eräänä päivänä näin, että he auttoivat Fridaa ja poimivat puutarhamansikoita, ja toisen kerran luullakseni he huvikseen olivat mukana leipomassa.
Frida. He tahtoivat oppia leipomaan ohkoleipää. Mutta patruunalta se onnistui parhaiten. Hän osaa kaikkea mitä hän tahtoo.
Vuorineuvoksetar. Frida on alituisesti valittanut, ettei minun poikani vietä sopivaa elämää. Mutta minun täytyy sanoa, että olen ollut hyvin tyytyväinen häneen tämän viikon aikana. Hän ei ollut yhtä helposti ohjattavissa käydessään koltussa. Tietääkö Frida, miksikä poikani Teodor on ollut näin mallikelpoinen?
Frida. Minä sanon samaa kuin äskenkin. Hänen armonsa ei pitäisi kysyä minulta sellaista, minkä hän itse tietää yhtä hyvin kuin minäkin.
Vuorineuvoksetar. Minä tiedän, että Frida on viisas ihminen, ja minä tiedän myöskin, että Frida toivoo, että pieni leipurinmamseli joutuisi minun pojanpoikani, Mauritzin kanssa naimisiin. Siksi tahdon ilahduttaa Fridaa sillä sanomalla, että olen aloittanut kirjeen miniälleni, pormestarinnalle, jossa sanon hänelle, että en enää vastusta kihlausta ja että kehoitan häntä tekemään samoin.
Frida. Vai niin, vai on vuorineuvoksetar tehnyt niin. Ihmeellistä, aina vuorineuvoksetar on kaltaisensa! Tuntuu siltä kuin hän aina tahtoisi asettua väliin, niin ettei patruuna Teodorin elämä koskaan muuttuisi hyväksi! (Anne-Marie ilmestyy kuistille.) Mutta mitä se auttaa, mitä minä sanon vuorineuvoksettarelle, parasta on, kun menen laittamaan kuntoon eväskorin matkaan lähteville.
Vuorineuvoksetar (Anne-Marielle). Kultaseni, sinä säikähdytit minua! Mitenkä ihmeessä olet jo ennättänyt syödä aamiaista?
Anne-Marie. Minä söin niin paljon kuin saatoin, Gunilla täti. Käveleekö setä yhä puutarhassa, Gunilla täti?
Vuorineuvoksetar. Luultavasti. En ainakaan ole nähnyt hänen palaavan. Mutta ehkäpä sinä nyt olet päässyt selville siitä, miksikä hän ei koko yöhön ole saanut unta?
Anne-Marie. Gunilla täti, eikö setä ole tämän viikon aikana ollut harvinaisen hyvällä tuulella? Eikö täti luule, että se voi riippua siitä, ettei hänen ole tarvinnut olla täällä yksin ilman mitään seuraa?
Vuorineuvoksetar. Voihan se olla, että sinä olet oikeassa, kultaseni.
Anne-Marie. Teodor setä ei suinkaan ole onnellinen eläessään täällä aivan yksin, Gunilla täti. Ehkäpä hän ei ole voinut nukkua tänä yönä siksi, että hän on pahoillaan, kun me kaikki matkustamme nyt pois eikä hänellä ole enää ketään kenen kanssa jutella.
Vuorineuvoksetar. Kultaseni, mihinkä sinä tahdot tulla?
Anne-Marie. Ei suinkaan täti pane pahakseen, vaikka puhunkin suoraan? Mutta Frida sanoi minulle… Hänhän tuntee sedän paremmin kuin kukaan meistä…
Vuorineuvoksetar. Fridalla on hyvä arvostelukyky, kultaseni, mutta hän ei sittenkään ole muuta kuin palvelija.
Anne-Marie. Mutta hän on varmaankin oikeassa, kun hän sanoo, että Gunilla tädin pitäisi muuttaa tänne Bohultiin asumaan.
Vuorineuvoksetar (helpotuksella). Vai niin, sitäkö sinä tahdoit sanoa, kultaseni! Mutta se on mahdotonta. Ymmärräthän sinä, että kun neljäkymmentä vuotta on ollut naimisissa yhden Fristedtin kanssa, niin tarvitsee lepoa. Eikä täällä siihen ole tilaisuutta. Se lyhentäisi minun elämääni, kultaseni.
Anne-Marie (kiivaasti). Täti ei välitä yhtään Teodor sedästä! Tädistä on aivan yhdentekevää, vaikka hän menisikin hukkaan! Sellainen mies, täti! Joka voi tehdä niin paljon hyödyllistä ja luoda niin paljon kaunista!
Vuorineuvoksetar. Kultaseni, kultaseni! Ajattelehan hiukan, kelle sinä puhut!
Anne-Marie (vieläkin kiivaammin). Täti sanoo, että tädin elämä lyhenisi, jos täti muuttaisi tänne, ja onhan se mahdollistakin. Mutta tädin pitäisi olla tyytyväinen voidessaan uhrata pari vuotta elämästään sellaisen pojan hyväksi. Minkä arvoinen tädin elämä on verrattuna häneen?
Vuorineuvoksetar. Kultaseni, tiedätkö, että sinä loukkaat minua?
Anne-Marie (kumartuu vuorineuvoksettaren puoleen, kietoo hyväillen kätensä hänen hartioittensa ympärille). Suo anteeksi, Gunilla täti, suo anteeksi! Mutta minä tulen niin surulliselle mielelle, kun ajattelen, että hänen täytyy kulkea yksin näissä tyhjissä huoneissa. Ei kukaan odota häntä, kun hän on poissa, ei kukaan ole häntä vastaanottamassa, kun hän palaa kotiin, ei kukaan välitä siitä, miten hän kuluttaa aikansa! Oi, täti, muuta tänne, jotta hän saisi kodin! Se olisi suuri onni hänelle.
Vuorineuvoksetar. Kultaseni, tiedätkö, että olet saada minut oikein liikutetuksi?
Anne-Marie (vaipuu puhuessaan vähitellen polvilleen vuorineuvoksettaren eteen ja tarttuu hänen käsiinsä. Hyvin sydämellisesti). Se on niin merkillistä, ettei kukaan arvele voivansa tehdä mitään hänen hyväkseen! Hän on aivan liian rikas ja onnellinen. Me luulemme kaikki, ettei hän kaipaa meiltä mitään. Hänen pitää vain antaa ja antaa. Miten hirveää sille, joka on niin rikas, ettei kellään ole velvollisuuksia häntä kohtaan, ei edes hänen omalla äidillään.
Vuorineuvoksetar (tarttuu molemmin käsin Anne-Marien päähän. Katselee terävästi häneen). Kultaseni, kultaseni, tiedätkö sinä, että annat itsesi ilmi?
Anne-Marie (hyppää ylös, kovin liikutettuna). Oi, Gunilla täti!
Vuorineuvoksetar. Minun täytyy muistuttaa sinulle, että olet kihloissa pojanpoikani Mauritzin kanssa.
Anne-Marie (sivelee molemmin käsin tukkaansa, suoristaa selkänsä). Mauritzilla ei ole syytä moittia minua mistään, Gunilla täti. Häntä minä en petä, sillä hän otti minut, köyhän leipurintyttären morsiamekseen.
Vuorineuvoksetar. Se on hyvin kaunista, kultaseni, hyvin kaunista. Kunhan vain voisit pitää sanasi.
Anne-Marie (huolissaan ja katuvaisena, heittäytyy jälleen vuorineuvoksettaren jalkoihin). Gunilla täti! Minä en tahdo! En ymmärrä, milloin se tuli ylitseni. (Kyyneleisellä äänellä.) Olen taistellut sitä vastaan koko ajan. Mutta se on sittenkin siinä. En käsitä, miten olen voinut tulla niin huonoksi. (Itkee ja kätkee kasvonsa vuorineuvoksettaren hameeseen.)
Vuorineuvoksetar (hyväilee hänen tukkaansa ja sanoo todellisella osanotolla). Kyllä se unohtuu kun joudut pois täältä, kultaseni.
Anne-Marie (kohottaa kyyneleisiä kasvojaan). Ei, täti, nyt vasta vaikeudet alkavatkin. Niinkauan kuin sain olla täällä, en ollut onneton. Päin vastoin sain ikäänkuin uutta eloa. Mutta nyt, kun kaikki on lopussa, nyt se on muuttunut kuolemanpainoksi, jääksi. Töintuskin jaksan nostaa käsiäni, en tiedä, miten voin laahautua portaita alas. Oi, miten voin matkustaa pois Mauritzin kanssa? Kuinka saatan kuunnella hänen puheitaan?
Vuorineuvoksetar. Minun on todellakin sääli sinua. Mutta sinun täytyy hillitä itseäsi. Et saa antaa Mauritzin huomata mitään.
Anne-Marie. Mauritz ei huomaa mitään, täti. Hänen tähtensä en ole levoton, vaan toisen. Tädin täytyy auttaa minua, jotta pääsen pois täältä ilman että Teodor setä huomaa mitään!
Vuorineuvoksetar (hyvin ystävällisesti.) Sinä olet hyvin miellyttävä olento, kultaseni, sen minä sanoin jo ensi hetkenä. Minä autan sinua niin hyvin kuin voin. On hyvin tärkeää, ettei poikani Teodor huomaa mitään.
Anne-Marie (lakkaa itkemästä koettaessaan innoissaan selittää, tilannetta ). Niin, eikö totta? Teodor setä, joka on kaiken aikaa ollut minulle niin hyvä siksi, että muistutan äitiä, hänen nuoruudenrakastettuaan, ymmärtäähän täti sen! Hän ei tahtoisi, että lähtisin täältä niin suuri suru sydämessäni. Se koskisi häneen, jos hän tietäisi, että minun täytyy kärsiä samaa tuskaa kuin hänkin kerran.
Mauritz (tulee ulos). Frida kysyy sinua, Anne-Marie!
Anne-Marie (nousee). Eihän täti sano mitään?
Vuorineuvoksetar. Voit olla aivan huoleti, kultaseni! (Anne-Marie poistuu.)
Mauritz. Saanko puhua hetken aikaa isoäidin kanssa? Aioin pyytää isoäidin apua eräässä hyvin tärkeässä asiassa.
Vuorineuvoksetar Sen minä voin kyllä arvata, Mauritz. Mutta eikö ole myöhäistä, nyt juuri ennen lähtöä?
Mauritz. Isoäiti luulee, että aion pyytää isoäitiä puhumaan jonkun hyvän sanan minun ja Anne-Marien puolesta Teodor sedälle. Mutta se ei ole tarkoitukseni. Tein itse vähäisen yrityksen, mutta setä käsitti minut väärin, niin etten mielestäni voi enää ottaa asiaa puheeksi. Siinä suhteessa on matkani ollut tulokseton.
Vuorineuvoksetar. Olet kadottanut toivon aivan liian varhain, Mauritz. Teodor voi muuttaa mielensä. On esimerkkejä olemassa, jotka todistavat, että Teodor voi muuttaa mielensä.
Mauritz. Olen odottanut muutosta kokonaisen viikon, mutta setä on kaiken aikaa ollut yhtä epäystävällinen minulle. Siksi en ole voinut puhua hänelle toisestakaan asiasta, joka oikeastaan on aivan vähäpätöinen. Isä antoi näet minulle tehtäväksi koettaa myödä Teodor sedälle osakkeita, joita hän omistaa Suursulatossa. Hän pelkää, ettei niistä moneen vuoteen saada mitään osinkoa, ja setä….
Vuorineuvoksetar (keskeyttää). Suo anteeksi, pojanpoikani! Mutta on kerrassaan vastoin minun periaatteitani sekaantua lasteni raha-asioihin. Minä en sekaannu koskaan mihinkään sellaiseen, jota en ymmärrä. Sitä vastoin tahdon …
Frida (joka on tullut ulos keittiöstä, on hetken aikaa seisonut perällä ja lähestyy nyt nopeasti). Patruuna tulee!
Vuorineuvoksetar (hiljentää äänensä). Sen sijaan tahdon auttaa sinua siinä toisessa asiassa, sillä se on sellaista, jota minä ymmärrän. (Äänekkäämmin.) Mene nyt sisään jatkamaan aamiaistasi ja auta sitten Anne-Marieta köyttämään matkalaukkua, jotta pääsette lähtemään! (Mauritz ja Frida poistuvat.)
Patruuna Teodor (astuu äitinsä luo tervehtimättä). Vai niin, vuorineuvoksetar on jo jalkeilla!
Vuorineuvoksetar. Kello käy seitsemää, poikaseni.
Patruuna Teodor. Niin, minä käsitän, että vuorineuvoksetar tarkoittaa olleensa jo ylhäällä pari tuntia. Mutta tällä kertaa olen minä ollut vieläkin aikaisempi.
Vuorineuvoksetar. Aivan oikein, poikani. (Painokkaasti.) En muista, että olisimme tänään vielä tavanneet toisiamme.
Patruuna Teodor. Niin, sitenhän vuorineuvoksettarella oli ennen vanhaan aina tapana sanoa, kun me pojat unohdimme sanoa hyvää huomenta. Siitä on jo pitkä aika, kun viimeksi unohdin suudella kädelle ja sanoa hyvää huomenta. (Tekee sen samalla kun hän sen sanoo, mutta on niin hidasliikkeinen, ikäänkuin hänen olisi vaikea liikkua.)
Vuorineuvoksetar. Se hyvä on hyvästä kasvatuksesta, että se pettää meidät vain hyvin vaikeissa olosuhteissa. Kun huomaa, että se alkaa pettää, niin täytyy olla hyvin varuillaan, sillä silloin varmaankin on jotain hullusti… (Patruuna seisoo ääneti ja heiluttaa keppiään kuuntelematta mitä vuorineuvoksetar sanoo.) Minä tahtoisin puhua sinun kanssasi siitä nuoresta ihmisestä, jonka pojanpoikani Mauritz on tuonut tänne. (Patruuna tulee äkkiä hyvin huomaavaiseksi.) Tuo nuori ihminen on hyvin miellyttävä, eikä hän ole vain miellyttävä, vaan häneen täytyy panna suurta arvoakin. Hän tulee tekemään minun pojanpoikani hyvin onnelliseksi. Aion kirjoittaa miniälleni….
Patruuna Teodor (keskeyttää). Vuorineuvoksetarhan ennusti, ettei siitä tulisi mitään naimiskauppaa.
Vuorineuvoksetar. Minä olen muuttanut mieltä. Siitä juuri aloin kirjoittaa miniälleni. Minä aion kehoittaa häntä kaikella tavalla suosimaan tätä avioliittoa. Ja nyt minä aion kääntyä samassa asiassa sinunkin puoleesi. Sinäkin olet ihastunut tuohon nuoreen ihmiseen. Tee sinä puolestasi mitä voit, jotta he voisivat mennä naimisiin!
Patruuna Teodor. Se on hyvin kauniisti tehty, vuorineuvoksetar. (Katkeran ivallisella sävyllä.) Tietääkö vuorineuvoksetar, mitä minä raukka olen kaiken yötä ajatellut? Niin, minä en ole ajatellut muuta kuin miten voisin saada heidät eroon.
Vuorineuvoksetar (pelästyneenä ja hämmästyneenä). Mitä sinä sanot, Teodor?
Patruuna Teodor (suuresti liikutettuna). Minä sanon, että olen kaiken yötä tuuminut, ettei koskaan maailmassa saa tapahtua, että Mauritz lähtee tästä talosta Anne-Marien kanssa ja että minä portailta toivottaisin heille onnellista matkaa.
Vuorineuvoksetar (antaa kätensä vaipua syliin ja sanoo heikolla äänellä). Onhan hän Mauritzin morsian, Teodor!
Patruuna Teodor (puhuu kuin kuumeessa). Minä tuumin mielessäni, että olisi aivan mahdotonta antaa hänen lähteä täältä, nyt kun hän kokonaisen viikon ajan on kulkenut tässä talossa ja täyttänyt sen viserryksellään kuin laululintunen. Ei, ei nyt enää, kun kerta olen tottunut siihen, että hän huolehti meistä ja ajattelee meidän parastamme. Minun olisi mahdoton tulla toimeen ilman häntä. Hän ei saisi lähteä.
Vuorineuvoksetar (toinnuttuaan, terävästi). Sinä et yksin ratkaise sitä asiaa.
Patruuna Teodor. Sitäkin minä ajattelin, siitä vuorineuvoksetar voi olla varma. Mutta minä luulin, että olisi varsin helppo saada Mauritzin mieli taivutetuksi. Minä päätin mennä hänen luokseen kylkirakennukseen, missä hän nukkui, ja kehoittaa häntä purkamaan kihlauksensa. "Kuulehan Mauritz", siten minä aioin sanoa hänelle, "jos sinä nait tuon tytön, niin et saa äyriäkään minulta. Ei senvuoksi, että hän olisi huono tyttö, päinvastoin. Mutta hän ei kelpaa sinulle. Sinun pitää naida sellainen loistonainen kuin Elisabet Westling. Jos saat hänet, niin voit olla varma siitä, että pääset pitemmälle kuin mitä koskaan olet voinut uneksiakaan. Sinusta tulee sekä maaherra että valtioneuvos. Mutta hylkää sinä tuo leipurintyttö! Onhan hän kylläkin suloinen, mutta hänestä sinä saat ikuisen vastuksen."
Mutta tietääkö vuorineuvoksetar, että kun tuumin tätä asiaa, niin alkoi yössä kuulua ääniä, jotka huusivat ympärilläni: "Sinä olet roisto, Teodor Fristedt! Sinä olet roisto!"
Kas, näytti siltä, kuin he olisivat arvanneet, sekä kukkaset että puut puutarhassa, että minä aioin kehoittaa Mauritzia luopumaan hänestä saadakseni hänet itse.
Vuorineuvoksetar (kiihtyneenä). Saadaksesi hänet itse, Teodor! Sen tytön, jota veljenpoika rakastaa! Sillä sinä tiedät, että hän rakastaa häntä.
Patruuna Teodor. Älä sano mitään, vuorineuvoksetar! Älä sano mitään! Se ei ole tarpeen. Vuorineuvoksettaren ei tarvitse tällä kertaa sekaantua asiaan. On toisia, jotka estävät minua. Onko vuorineuvoksetar huomannut noita pieniä untuvia, jotka lentelevät ilmassa nykyään? Niitä karisi pitkin yötä. Ne laskeutuivat kädelleni ja sitten ne alkoivat laulaa. Tietääkö vuorineuvoksetar, mitä ne lauloivat? Niin, eräs niistä sanoi: "Siksikö, että kokonaisen viikon olen luonut kodikkuutta ympärillesi, siksikö minun nyt pitää kadottaa sulhaseni ja tulla onnettomaksi?"
Ja toinen sanoi: "Miksikä en saisi sitä, jota rakastan? Siksikö, että sinä itse haluat saada minut omaksesi? Mutta oletko niin varma siitä, että voit myös lohduttaa minua? Enhän minä sinua rakasta. En ymmärrä miten minun käy, jos Mauritz hylkää minut. Ehkäpä kuolen surusta. Ja ajattelehan, miten häpeällistä minun on palata kotiin! Tuskinpa ketään sulhasta on koskaan niin lämpimästi rakastettu kuin minä rakastan Mauritzia. Enhän näe ainoatakaan virhettä hänessä, kohdelkoon hän minua miten hyvänsä."
Siten he juttelivat minulle tunnin toisensa jälkeen, vuorineuvoksetar. Niitä lenteli lakkaamatta maahan, ja kaikki ne varoittivat minua, etten liian kovakouraisesti tarttuisi häneen, joka oli yhtä pehmeä ja hento kuin nekin. Ja lopulta minä sanoin heille: "Minä en voi tehdä mitään vasten hänen tahtoaan. Hän on liian pehmeä ja hieno. Minä jätän hänet rauhaan." (Hän alkaa astua edestakaisin.)
Tietääkö vuorineuvoksetar mitä sitten tapahtui? Yö oli pilvinen, ja juuri kun minä lausuin nuo sanat, vetäytyivät pilvet niin raskaina ja synkkinä puutarhan yläpuolelle, että ilma aivan pimeni. Ja pimeydessä näytti minusta siltä kuin joku olisi paennut puutarhasta. Tuntui aivan siltä kuin joukoittain pieniä siipiä olisi lentänyt ohitseni. Ne olivat lehtiä, jotka pakenivat puista, ja kukkia, jotka riistäytyivät irti varsistaan, niin että koko puutarha oli aivan tuhottu. Minä luulin pitkän aikaa kulkevani syksyn alastomien puitten keskellä.
Vuorineuvoksetar. Sinulla on kuumetta, Teodor. Sinä olet valvonut kaiken yötä ja vilustunut.
Patruuna Teodor (välittämättä keskeytyksestä). Mutta kun tuli taas valoisaa, niin näinkin, ettei puutarhaa mikään vaivannut. Se oli täydessä kukassa ja lehdessä niinkuin ennenkin. Mutta jokin muu oli tänä yönä tuhoutunut, vuorineuvoksetar. Jokin toinen oli kadottanut kukkasensa ja ilonsa ja onnensa, ja tuo toinen oli minun sydämeni.
Vuorineuvoksetar. Teodor, poikani, minä näen että sinä kärsit, mutta joka tapauksessa olet tehnyt oikein. Tuo nuori ihminen on kerran oleva kiitollinen sinulle, ja sinun vanha äitisi ylpeilee sinusta.
Patruuna Teodor. Älä sano mitään! Älä sano sanaakaan enää! Minähän tiedän, että hän rakastaa Mauiitzia. Olenhan huomannut, miten hän katsoo häneen. (Ojentautuu suoraksi ja pysähtyy vuorineuvoksettaren eteen.) Olen iloinen, että olen päässyt tämän yli. Ajattelehan, miten Mauritz olisi nauranut vanhalle sedälle, joka aikoi lyödä hänet laudalta! — Mutta ei huolita puhua enää tästä asiasta, vuorineuvoksetar, ei, ei huolita enää. (Astuu kerran näyttämön poikki.) Mutta missä he ovat? Eivätkö he lähde jo?
Vuorineuvoksetar. He köyttävät matkalaukkujaan.
Patruuna Teodor (alkaa jälleen astua edestakaisin). Miten pitkä aika siitä on! Miten pitkä aika!
Vuorineuvoksetar. Mitä sinä sanot?
Patruuna Teodor. Minä katselen tätä kunniaporttia ja sanon, että siitä on pitkä aika, kun se pystytettiin, aivankuin kokonainen elämä olisi siitä saakka kulunut. (Hän menee taustalle ja huutaa puutarhaan.) Wilhelmsson!
Wilhelmsson. Niin, patruuna.
Patruuna Teodor. Kunniaportin harjalle on tällä kertaa pantava seppele. Untuvaseppele. Sitä ei saa tehdä kukista eikä lehdistä. Vaan niittyvilloista ja puiden haivenista, Wilhelmsson! Saat kiivetä puihin ja kerätä niiden haivenia. Ymmärrätkö? Yksinomaan hienoja, valkoisia untuvia!
Wilhelmsson. Kyllä, patruuna.
Patruuna Teodor (palaa vuorineuvoksettaren luo). Vuorineuvoksetar puhui äsken heidän puolestaan. Se oli kauniisti tehty. Siksi vuorineuvoksetar saa nyt mennä sisään kertomaan heille, että minä annan Laxån heille. Mauritz saa olla sen isännöitsijä. Ei, parasta on antaa täydellä mitalla! Sano heille, että minä lahjoitan Laxån heille! Sano heille, että annan morsiamelle kaikki, mitä hän kapioikseen tarvitsee! Sano heille, että pidän heille häät!
Vuorineuvoksetar. Minä sanon heille kaikki, Teodor. (Lähestyy portaita, pysähtyy; kauniilla äänensävyllä.) Minä olen sinusta ylpeä, poikani Teodor!
Patruuna Teodor (astuu keittiönovelle). Mitä Frida luulee? Ovatko he pian valmiit lähtemään?
Frida. Kunhan minä laitan vain eväskorin kuntoon, niin he ovat luultavasti valmiit lähtemään.
Patruuna Teodor. Eikö Frida voi saada keltään apua, jotta he pääsisivät lähtemään? Missä kaikki piiat ovat? Ottakoon väkeä pellolta apuun, Frida, jotta se pian tulisi tehdyksi, ja he lähtisivät matkaan!
Frida (hyvin ystävällisesti). Kyllä kohta kaikki on valmista, patruuna. Ei patruunan tarvitse minua odottaa.
Patruuna Teodor (astuu kerran pihan poikki).
Mauritz (tulee juosten ulos). Oi, setä, mitä isoäiti kertoi! Onko se totta?
Patruuna Teodor (kevyellä äänensävyllään). On, totta se on. Mutta yhdellä ehdolla. Koska sinä et ole niinkään tottunut käytännöllisiin asioihin, niin et saa tilaa haltuusi ennenkuin sinulla on vaimo. (Anne-Marielle.) Oletko hoitanut myrttiäsi hyvin, mamseli Untuvainen, jotta voit saada siitä kruunun ensi syksyksi?
Mauritz. Mutta tämähän käy yhä paremmaksi ja paremmaksi, setä! (Syleilee häntä.) Minun pitää oikein taputella sinua. Mutta Anne-Marie, miksikä sinä et kiitä setää. Sinun pitää syleillä Teodor setää, Anne-Marie! Laxå, se on parasta koko maailmassa. Kas niin, Anne-Marie!
Anne-Marie (katsoo ensin ikäänkuin moittien Mauritziin, lähenee hitaasti, pysähtyy parin askeleen päähän ja sanoo). Setä uhraa aivan liiaksi meidän tähtemme.
Patruuna Teodor (katsoo kauan häneen, kohottaa olkapäitään). Tiedätkös, se on vähintä, mitä tahtoisin tehdä hyväksesi. (Astuu takapihalle, päin.) Onko siellä ketään?
Kalle. Mitä patruuna käskee?
Patruuna Teodor. Onko Kalle jo valjastanut? Eivät he pääse koskaan lähtemään.
Kalle. Minä valjastan hevosta parasta aikaa, patruuna.
Patruuna Teodor (palaa nuorten luo). Niin, nyt teidän kai on lähdettävä! Jos Anne-Marien matkalaukku on kunnossa, niin tulee Kalle sitä hakemaan.
Anne-Marie. Kyllä se on kunnossa, Teodor setä.
Mauritz. Oikeastaan ei meillä ole enää mitään tehtävää.
Anne-Marie. Emmeköhän ala hyvästellä, Mauritz.
Mauritz. Mutta sehän on totta! Olisinpa melkein unohtanut puhua sedälle isän osakkeista.
Anne-Marie. Minusta olisi parempi, jos jättäisit asian sikseen. Ehkei se ole oikein.
Mauritz. Loruja, Anne-Marie! Osakkeet eivät anna tällä hetkellä mitään. Mutta kukapa tietää, vaikka ne vielä nousisivatkin? Ja mitä se muuten merkitsee sedälle? Tuollainen pikkuasia?
Anne-Marie. Minä pyydän, Mauritz! Älä tee sitä! Tottele minua tämän yhden kerran!
Mauritz. Tämän yhden kerran! Ikäänkuin minä olisin oikea tyranni! Ei, tiedätkös, sitä minä en voi. Vain tuon yhden sanan vuoksi en voi antaa myöten.
Anne-Marie. Älä kiinnitä huomiotasi sanoihin, Mauritz! Tässä on kysymys muusta kuin kohteliaisuuksista ja korulauseista. Minusta ei ole kaunista, että tahdot narrata setää juuri nyt, kun hän on ollut niin hyvä meille.
Mauritz (katsoo huolissaan patruuna Teodoriin). Ole vaiti, Anne-Marie! Ole vaiti!
Anne-Marie. Ettet sinä lainkaan ymmärrä, mitä se merkitsee, Mauritz!
Mauritz. Minun täytyy tosiaankin nyt puhua sedän kanssa, Anne-Marie, jollei muun vuoksi, niin osoittaakseni hänelle, ettei tässä ole mikään petos kysymyksessä. Sinä käyttäydyt sillä tavalla, että setä voi luulla, että minä ja minun isäni olemme oikeita roistoja. (Astuu patruunan luo, joka on heilutellut keppiään ja tekeytynyt, ikäänkuin keskustelu ei lainkaan olisi herättänyt hänen mielenkiintoaan.) Olin vähällä unohtaa erään asian, setä. Nuo Suursulaton osakkeet, jotka isä lähetti minun mukanani. Isä olisi kovin hyvillään, jos setä ostaisi ne. Eihän niistä nykyään saa mitään osinkoa ja isän on hiukan vaikea tulla ilman näitä rahoja toimeen.
Patruuna Teodor (ottaa paperit). Hyvä on, Mauritz. Minä käyn heti hakemassa rahat. (Hän menee.)
Anne-Marie. Ettäs sinä saatoit, Mauritz!
Mauritz. Mutta Anne-Marie, setähän on ollut minulle niin epäystävällinen kaiken aikaa. En ole voinut puhua hänelle osakkeista aikaisemmin kuin nyt, kun hän on jälleen ystävällinen. Tiedäthän, ettei mikään voi pehmittää isän mieltä siinä määrin, kuin jos minä autan häntä pääsemään näistä osakkeista eroon.
Patruuna Teodor (tulee setelipinkka kädessä). Kas tässä poikaseni, laske nyt, että rahat ovat oikein! (Käyvät istumaan suuren pöydän ääreen oikealle laskeakseen rahoja.)
Anne-Marie (lähestyy heitä). Teodor setä, älä osta noita papereita!
Mauritz (yhteenpuristettujen huulien välistä). Suus kiinni! Mitä sinä ajattelet? Osakkeet eivät anna korkoa tällä hetkellä. Senhän minä olen sanonut sedälle, mutta setä tietää yhtä hyvin kuin minäkin, että ne nousevat. Luuletko, että setä antaisi sellaisen kuin minun petkuttaa itseään? Eiköhän setä ymmärrä tätä asiaa paremmin kuin kukaan meistä. Onko minun tarkoitukseni koskaan ollut kehua näitä osakkeita hyviksi? Olenko sanonut muuta, kuin että sille, joka voi odottaa, ne voivat tulla edullisiksi?
Patruuna Teodor (ojentaa Mauritzille pakan seteleitä).
Anne-Marie. Setä, nuo osakkeet eivät ole äyrinkään arvoisia eivätkä koskaan nouse. Sen me kaikki kotona tiedämme.
Mauritz (nousee ja astuu uhkaavasti häntä vastaan). Anne-Marie, sinä tahdot tehdä minusta roiston!
Anne-Marie. Mitä muuta sinä sitten oletkaan?
Mauritz, Anne-Marie!
Anne-Marie. Niin, mitä muuta me molemmat olemmekaan? Kun me istahdimme kieseihin kotona, niin mitä me silloin ajattelimme? Mistä me puhuimme matkan varrella? Vain siitä, miten me vetäisimme setää nenästä. "Sinun pitää olla topakka, Anne Marie", sanoit sinä. "Ja sinun pitää olla viekas, Mauritz", sanoin minä. Me tuumimme vain, miten voisimme mielistellä setää. Paljon me halusimme, mutta omasta puolestamme emme tahtoneet antaa muuta kuin teeskentelyä. Me emme aikoneet antaa mitään sedälle, ei rakkautta, ei kunnioitusta eikä edes kiitollisuutta. Ja miksikä sinä et lähtenyt yksin, vaan minun piti tulla mukaan? Sinä tahdoit näyttää minut hänelle, sinä tahdoit, että minä… että minä…
Mauritz (suuttuneena, kohottaa kätensä Anne-Marieta vastaan. Patruuna Teodor nousee nopeasti ja ottaa Anne-Marien vastaan syliinsä).
Anne-Marie. Setä, hän aikoo lyödä minua!
Mauritz. Suo anteeksi kiivauteni, Anne-Marie! Minuun koski niin kipeästi, kun kuulin sinun puhuvan noin typerästi sedän kuullen. Mutta ymmärtäähän setä, että sinä olet vain lapsi. Minä myönnän kyllä, ettei kaikkein oikeutetuinkaan harmi voi antaa miehelle oikeutta lyödä naista. Minä annan sinulle anteeksi. Kas niin, nyt me olemme taas ystäviä! Tule nyt suutelemaan minua!
Patruuna Teodor (Anne-Marielle, joka takertuu kiinni häneen). Annanko minä hänen viedä sinut, Untuvainen?
Mauritz. Etkö sinä kuule? Etkö ymmärrä, ettei sinun tarvitse paeta minua kenenkään turviin? (Lämmöllä, todellisella tunteella.) Etkö näe, että rakastan sinua, Anne-Marie?
Patruuna Teodor (riemuitsevalla äänellä, teeskennellen vakavuutta). Sinä ihmetytät minua, Mauritz. Voitko antaa noin helposti anteeksi sitä, että hän sanoi sinua roistoksi? Sinun täytyy heti paikalla purkaa kihlauksesi, Mauritz. Sinun pitää ajatella omaa arvoasi. Ei miehen sovi ottaa vastaan haukkumisia naiselta!
Mauritz. Mitä setä tarkoittaa?
Patruuna Teodor. Etkö ymmärrä, mitä sinun pitää tehdä? Sinun pitää antaa hänelle sormus takaisin. (Ottaa Anne-Marien pään käsiensä väliin.) Ja sinä annat sormuksesi hänelle! Sillä sinä et ole hänen arvoisensa.
Mauritz. Setä, tämä ei ole sopiva tilaisuus pilantekoon. Anne-Marie on minun. Hän on vannonut minulle uskollisuutta nyt ja iankaikkisesti. Tule, Anne-Marie!
Anne-Marie (irtaantuu sedästä seuratakseen Mauritzia, mutta ei voi. Vaipuu itkien tuolille.)
Patruuna Teodor. Aja sinä yksin kotiin häkkikärryissäsi, Mauritz! Tämä nuori nainen on yhä vielä minun vieraani ja minä aion suojella häntä sinun loukkauksiasi vastaan. (Hän kumartuu Anne-Marien puoleen, pyyhkii hänen kyyneleensä, hyväilee häntä.)
Mauritz (raivoten). Oi, kyllä minä ymmärrän! Tämä on salaliitto. Minua on petetty! Tämä on komediia. Minun morsiameni on ryöstetty minulta, ja nyt minua pilkataan.
Patruuna Teodor. Ole vaiti!
Mauritz. Minä en ole sokea enää.
Patruuna Teodor. Mene tiehesi!
Mauritz. Te teette minusta pilaa. Te annatte minun huutaa erästä, joka ei koskaan aio seurata kutsuani.
Patruuna Teodor (ankarasti). Minä alan kyllästyä sinun puheisiisi. Minä sanon sinulle jotakin. Tähän saakka minä luulin, että hän rakasti sinua. Siksi minä lahjoitin sinulle Laxån. Mutta nyt minä näen, ettei hän sitä teekään. Nyt minulla on lupa pitää hänet itse.
Mauritz. Minä onnittelen sinua tämän kaupan johdosta, Anne-Marie! Se ei ollut niinkään huono. (Kun näyttää siltä kuin patruuna aikoisi hyökätä hänen kimppuunsa, vetäytyy Mauritz pois kunniaportin kautta. Hän huutaa sitten Anne-Marielle.) Onnenonkija!
Patruuna Teodor. Senkin roisto! (Aikoo juosta jäljessä.)
Anne-Marie (pidättää patruuna Teodoria). Anna Mauritzin olla, setä! Mauritz tahtoo aina saada viimeisen sanan. Onnenonkija, se minä juuri olenkin.
Patruuna Teodor (vetää hänet puoleensa). Ei, sinä et etsi omaa onneasi. Sinä annat onnea! (Suutelee häntä.)
Anne-Marie (riistäytyy irti, asettuu ihmeissään parin askeleen päähän seisomaan). Mutta setä, minustako sinä pidät?
Patruuna Teodor. Tietysti sinusta! Kenestä muusta, lapsi? Kenestä muusta sitten?
Anne-Marie. Frida sanoi, että sinä pidit jostakusta, kun olit kahdenkymmenen vuoden vanha, ja että sinä hänen tähtensä…
Patruuna Teodor. Kaksikymmentä vuotta sitten en tiennyt mitä rakkaus oli. Se oli vain leikkiä, nyt se on vakavuutta. Et sinä tiedä, miten vakavaa se on!
Anne-Marie (painautuu jälleen häntä vasten). Minä olen kovin iloinen, että se olin minä, eikä kukaan muu. Nyt minä olen sinun pikku koirasi. Sinä et voi enää päästä minusta eroon.
Patruuna Teodor (vie hänet näyttämön etualalle. Katsoo häntä silmiin). Untuvainen, sinä tiesit sen koko ajan. Älä yritäkään kieltää!
Anne-Marie. Jospa se olisi minun veljeltäni… Jospa se olisi minun veljenpojaltani…
Patruuna Teodor. Ja sittenkin sinä tahdoit tänään lähteä täältä! Miten viekas ja tyhmä Untuvainen! Miten ilkeä ja kiusoittava pieni peikko! Mauritz on onnellinen päästessään sinusta eroon.
(He syleilevät toisiaan.)
(Vuorineuvoksetar ja Frida sisältä talosta. Vuorineuvoksetar kirje kädessä, Fridalla eväskori).
Vuorineuvoksetar (Fridalle). Olen kirjoittanut miniälleni, pormestarinnalle… (Huomaa patruunan ja Anne-Marien.) Mutta mitä minä näen? Kirjeeni tulee liian myöhään! Se tulee aivan liian myöhään.
Frida. Jumalan kiitos, vuorineuvoksetar!
Vuorineuvoksetar (Anne-Marielle ja patruunalle, jotka lähestyvät häntä). Poikani Teodor, en tahdo väittää, että olisin tyytyväinen. Mutta kirjoitin juuri miniälleni, että tämä nuori ihminen on pakottanut minut muuttamaan tänne ja pitämään huolta sinusta, joskin se maksaa minulle kaksi elinvuotta. Nyt minun ei tarvitse tehdä sitä, mikä olisi lyhentänyt elämääni, poikani Teodor. Ainahan siinä on hiukan ilon syytä.
Patruuna Teodor. Vuorineuvoksetar on sittenkin aina ensimäinen. Hän ei koskaan joudu neuvottomaksi. Ja se riippuu siitä, että hän on lahjakas nainen.
Esirippu.