XCVII LUKU.
Syyskuun 10 p:nä aamulla jätin hyvästi tuolle kelvolliselle komisariukselle ja läksin Milanosta. Tuskin kuukauden vanha oli tuttavuutemme, ja kuitenkin se minusta tuntui jo monen vuoden ystävyydeltä. Hänen kaikkeen hyvään ja kauniisen taipuvassa mielessään ei asunut vakoilijan ilkeitä juonia; ei sen vuoksi, että häneltä olisi puuttunut kykyä siihen, vaan sen vuoksi, että hän suosi sitä ylevää yksinkertaisuutta, joka on suorille ihmisille omituinen.
Kerran matkallamme joku eräässä pysäyspaikassa salaa kuiskasi korvaani: Olkaa varoillanne tuosta turva-enkelistä; ell'ei hän olisi noita mustia, häntä ei olisi pantu teitä viemään.
— Te erehdytte, vastasin minä; olen syvästi vakuutettu, että erehdytte.
— Viekkaimmat, arveli hän, ovat ne, jotka näyttävät enimmän yksinkertaisilta.
— Siinä tapauksessa ei olisi kenenkään kunniallisuuteen luottamista.
— On yhteiskunnassa asemia, joissa ulkokäytös saattaa olla hyvinkin siivoksi kasvatettu, mutta kunniallisuutta ei ole, ei!
En voinut tuohon vastata muuta kuin:
— Te liioittelette, hyvä herra!
— Minä olen johdonmukainen, väitti hän. Puheemme keskeytettiin. Mutta mieleeni muistui tuo Leibnitz'in lause Cave a cotisequentiariis (Ole varoillasi johtopäätösten tekijäin kanssa!)
Liiankin suuri osa ihmisistä noutaa seuraavaa väärää ja leppymätöntä ajatusjuoksua: "Minä seuraan A:n lippua, jonka tiedän olevan oikeuden; tuo seuraa B:n lippua, joka vakuutukseni mukaan on vääryyden: tuo on siis kunnoton".
Oi ei, te yltiöpäiset ajatustieteilijät; mitä lippua hyvänsä seuraatte, älkäätte päättäkö noin armottomasti! Muistakaa, että jos ken tekee johteita joltakin epäedulliselta näkökannalta (ja missä taivaan alla lienee se yhteiskunta tahi yksityinen ihminen, joka olisi siitä vapaa?) ja kivenkovalla johdonmukaisuudella astuu toisesta päätöksestä toiseen, niin jokaisen on helppo viimein tulla tähän loppupäätökseen: "Meitä neljää lukematta, kaikki muut kuolevaiset eivät ansaitse muuta, kuin tulla elävältä poltetuksi". Ja jos tehdään tuo arvostelu vielä tarkemmin, niin ehkä kukin näistä neljästäkin arvellee: "Kaikki paitsi minä ansaitsevat polttolavaa".
Tämä hyvin tavallinen johdonmukaisuus ei ole ensinkään filosofillinen.
Kohtuullinen epäluulo saattaa olla viisas, liiallinen ei koskaan.
Saatuani tuon viittauksen turva-enkelistäni, minä otin häntä entistä tarkemmin tutkiakseni, ja päivä päivältä vahvistuin luottamuksessani hänen vilpittömään ja jaloon luonteesensa.
Kun kerran yhteiskunnallinen järjestys on aikaan saatu, olipa se enemmän tai vähemmän hyvä, voivat kaikki virat tässä yhteiskunnassa, joita ei yleinen mielipide saata katsoa kunniattomiksi, kaikki virat, jotka lupaavat jalolla tavalla edistää yleistä hyvää ja kansan enemmistön mielestä myöskin täyttävät, mitä ovat luvanneet — siinä yhteiskunnassa voivat kaikki virat, joista ainoastaan ilkeä ihminen uskaltaa väittää, ett'ei kunnollisten miesten sovi olla yhteydessä niitten kanssa, kuitenkin tulla täytetyiksi kunniallisilla miehillä.
Olen lukenut kertomuksen eräästä kveekarista, joka kammosi sotamiehiä. Kerran hän näki, kuinka sotamies vaatteineen päivineen syöksähti Thames virtaan pelastaaksensa erään onnettoman henkeä, joka oli sinne hukkua. Silloin hän sanoi itsekseen: "Olen ja pysyn kveekarina; mutta ovathan sotamiehetkin hyviä ihmisiä".