XXXV LUKU.
Sinä yönä en saanut unta silmiini, niin olin levotonna ja täynnä epäilystä. Ennen päivän koittoa kavahdin vuoteelta ja astuin ikkunalle rukoilemaan. Vaikeissa tiloissa täytyy luottamuksella turvata Jumalan apuun, pyytää Häneltä neuvoja ja niissä sitten pysyä kiini.
Pitkän rukouksen perästä astuin ikkunalta alas, hivuttelin käsilläni hyttisten puremia poskiani, ja tein kun teinkin päätökseni: että minun piti Tremerellolle esittää se vahinko, joka hänelle voisi syntyä puheena olevasta kirjevaihdosta, luopua siitä, jos se häntä arveluttaisi, mutta suostua, jos hän pysyisi vakavana.
Kävelin edestakaisin, kunnes kuulin laulettavan: "Kissa ma olin unissain ja sä mua silitit", Tremerello toi minulle kahvia.
Ilmoitin nyt, mikä minua arvelutti, enkä säästänyt sanoja häntä peloittaakseni. Mutta näin hänen olevan vakavan päätöksessään palvella, käyttääkseni hänen sanojansa, kahta niin oivallista herraa. Tämä vakavuus soti niin jyrkästi hänen jänismäisiä kasvojaan ja hänelle annettua nimitystäkin vastaan (Tremerello = vapisija), että minäkin päätin olla vakava.
— Hyvä, sanoin minä, annan teille viinini, hankkikaa te mulle tarpeellista paperia, ja olkaa huoleti, että heti kun kuuluu avainten kilinää ilman teidän lauluanne, niin minä silmänräpäyksessä olen hävittävä kaikki, mitä on salassa pidettävä.
— Täss' on juuri mukanani arkki paperia, ja hankin teille enemmän, milloin vaan tarvitaan; luotan täydellisesti teidän varovaisuuteenne.
Poltin melkein suulakeni nielaistessani kiireimmiten tulikuuman kahvini. Tremerello meni, ja minä heti kirjoittamaan.
Aloitin esittämällä epäilyksiäni tämän kirjevaihdon suhteen, mutta lisäsin minun ajatukseni olevan sen, että jos luulee tekevänsä jotakin hyvillä syillä ja omaatuntoansa suorastaan loukkaamatta, niin silloin ei ole syytä peljätä tekevänsä rikosta. Hänenkin pitäisi vielä puolestaan tarkasti punnita yrityksemme laatua ja vapaasti ilmoittaa, ryhtyikö hän siihen tyynellä mielin vai levottomuudella. Jos hän, uudestaan mietittyänsä, katsoisi sitä liian vaaran-alaiseksi, niin meidän täytyisi luopua kirjevaihdon toivotusta virvokkeesta, tyytyen siihen, että vaihtamalla harvoja, vaan tosiystävyyttä todistavia sanoja, olimme tulleet tuntemaan toisiamme.
Kirjoitin neljä sivua, täynnä mitä lämpimintä tunnetta, ilmoitin lyhyesti vangitsemiseni syyn, puhuin innollisesti perheestäni ja eräistä muista itseäni koskevista seikoista, pyytäen kutenkuinkin avata hänelle sydämeni.
Illalla meni kirjeeni. Kosk'en edellisenä yönä saanut unta, niin olin nyt hyvin väsyksissä enkä tarvinnut unta kauan odottaa. Seuraavana aamuna heräsin virkistyneenä, iloisena, sykkivin sydämin ajatellen, että muutaman hetken perästä oli ehkä ystävän vastaus käsissäni.