VII.
Sisäasiainministeri istui huoneessaan pöydän ääressä, joka oli täynnä asetuksia ja painettuja arkkeja; ne sisälsivät hänen »lakiehdotuksensa». Commendatore Angelelli seisoi loisteliaasti kumarrellen, kuten tavallista, hänen vieressään.
»Ja mitä tiedätte noista Rossin julistuksista?» kysyi paroni asettaen silmälasit nenälleen.
»Olemme saaneet selville, kuka ne on painanut», sanoi Angelelli. »Kun hänet oli vangittu, ilmoitti hän meille erään neidin nimen, joka neiti oli tuonut hänelle käsikirjoituksen ja maksanut painattamisen.»
Paroni kumarsi ääneti.
»Se on eräs tunnettu neiti, teidän ylhäisyytenne», sanoi Angelelli ohuella äänellään, »ja siitä syystä arvelin parhaaksi ensin odottaa teidän käskyjänne.»
»Siinä teitte oikein, commendatore. Jättäkää tuo osa asiasta minun huostaani. Entä Rossi — onko hän vielä Englannissa?»
»Hän meillä on kerrotaan on Ranskassa, teidän ylhäisyytenne, mutta kirjeitä sekä Lontoosta että Pariisista, joissa hänen toimistaan.»
»Hyvä.»
»Pääasiamiehemme kirjoittaa, että Rossi Lontoossa ollessaan asui Sohossa ja hänen luonaan kävi melkein kaikkien vallankumouksellisten seurojen edustajia. Nähtävästi hän sai yhdistetyksi useita ennen riitaisia voimia, eivätkä ainoastaan demokraattiset ja sosialistiset sekä työväen yhdistykset, vaan myöskin radikaaliset seurat ja monet uskonnolliset liitot ja yhdistykset ovat kokoontuneet hänen ympärilleen.»
Paroni teki kärsimättömän liikkeen. »Ne ovat kaikki samanlaisia. Lontoo on aina ollut jos jonkin nimisen anarkian pääpesänä. Mutta mitä lähettiläämme arvelee Rossin aikeista?»
»Hän arvelee, että Rossi aikoo lähettää kotiin italialaiset maanpakolaiset ja hajoittaa ne rahoilla ja kirjoilla varustettuina tyytymättömän kansan sekaan täällä kotona.»
»Mainiota!» huudahti paroni. »Pakanat raivoavat yhdessä, ja kansa uneksii turhia unia.»
Angelelli nauroi ohutta nauruaan aivan kuin kana, joka kaakattaa pesässään. Sitten hän lausui:
»Mutta Pariisin prefektillä on vakavampi luulo, teidän ylhäisyytenne.»
»Mikä se on?»
»Että Rossi vehkeilee surmatakseen kuninkaan.»
Paroni työnsi pois lasit nenältään ja istahti suoraan.
»Nähtävästi Rossilla oli ensin huono onni Pariisissa, mutta kun sanoma saapui Roccon jutusta…»
»Se oli onneton juttu, commendatore.»
»Sitten hän piti kokouksia kahviloissa välttääkseen poliisin sekaantumista… Lyhyesti, vaikkei prefektillä ole mitään suoranaisia todistuksia, neuvoo hän meitä lisäämään vahdin kaksinkertaiseksi hänen majesteettinsa luona.»
Paroni nousi ja astui uunimaton yli. »Tämä on todellakin kaunis vuosisata, sillä hulluja pidetään viisaina miehinä ja heikkojen on hauska uhkailla penikulmien päässä… Commendatore, oletteko puhunut tästä asiasta kenellekään?»
»En kenellekään, teidän ylhäisyytenne.»
»Älkää ajatelko sitä siis sen enempää. Se ei ole mitään. Yleisöä ei saa säikähdyttää. Kiristäkää vain nuoria tuon miehen ympäri Pariisissa. Hyvästi!»
Nyt tuli maakunnan prefekti paronin luo ja näytti juhlallisemmalta ja soturimaisemmalta kuin koskaan.
»Senaattori», sanoi paroni, »lähetin kutsumaan teitä ilmoittaakseni, että hallitus on päättänyt lopettaa piiritystilan».
Prefekti kumarsi juhlallisesti.
»Kapinahenki on kukistettu, kaupunki on rauhallinen, ja sotilaskomento alkaa tuskastuttaa kansaa.»
Prefekti kumarsi taas myöntäen.
»Samoin on päätetty, hyvä senaattori, että valtakunta on viettävä kuninkaan valtaistuimelle nousemisen vuosipäivää yleisin riemujuhlin.»
»Se on erinomainen keksintö», sanoi prefekti. »On hyvin viisasta poistaa yleisesti vallitseva alakuloisuus julkisella juhlalla. Mutta aika on hyvin täpärällä.»
»Niin on. Vuosipäivä on pääsiäismaanantaina, s.o. viikon päästä tästä päivästä. Teidän täytyy siis aivan heti ryhtyä toimiin. Yksityisseikoista voimme puhua myöhemmin sekä järjestää ohjelmat ja juhlakulkueet. Olen kirjoittanut julistuksen, jossa ilmoitan tuon tapahtuman. Tässä se on. Voitte ottaa sen mukaanne.»
»Hyvä.»
»Kuningas julistaa samalla yleisen anteeksiannon kaikille viimeisiin meteleihin osaaottaneille, elleivät he ole olleet jollakin lailla johtavina henkilöinä. Sekin on jo kirjoitettu. Tässä se on. Mutta majesteetti ei ole vielä kirjoittanut sen alle.»
Prefekti otti toisen paperin paronin kädestä, katseli sitä ja luki muutamia lauseita. »'Koska me emme tällaisena ilon päivänä voi nähdä mitään surun ilmauksia… olemme luoneet säälivän katseemme kokemattomaan nuorisoon, joka on vedetty valtiollisen hämmennyksen kuiluun… olemme julistaneet seuraavan säädöksen kaikkien noudatettavaksi'… Voinkohan saada tämän vielä tänä päivänä, teidän ylhäisyytenne?»
»Kyllä. Ja nyt puhumme teidän omista tehtävistänne tässä asiassa, rakas senaattori. Teidän tulee käskeä kaupunkien pormestarit tänne Roomaan sopimaan valmistuksista. Sitten on teidän puuhattava juhlakulkue Kvirinaaliin, jolloin kansan tulee huutaa kuningas ulos parvekkeelle ja laulaa kansallishymni. Myöskin on toimitettava lippuja, joissa on sopivat lauselmat, esimerkiksi 'Kauan eläköön kuningas', 'Hän johtakoon ja hallitkoon!', 'Kauan eläköön hallitus', 'Voittoisa lippumme' ja ehkä myöskin 'Armeija'. Teidän on vastustettava tuollaisia liikkeitä kuin ateismi ja anarkia. Tärkeintä on, että kansa juhlamenojen, laulun, musiikin ja juhlakulkueitten avulla rupeaa ajattelemaan kuningasta pelastajanaan ja valtaistuinta vahvana turvanaan, joille molemmille sen tulee kaikissa tilaisuuksissa osoittaa kiitollisuuttaan. Ymmärrättehän?»
»Täydellisesti.»
»Älkää siis viivytelkö ollenkaan, senaattori… Vielä sananen.»
Prefekti oli noussut ja mennyt ovelle.
»Paras on tehdä kuninkaan vartiajoukko kaksinkertaiseksi ja vaihtaa väkeä joka päivä, kunnes juhlamenot ovat ohi…»
»Se on helposti tehty. Mutta odottakaa. Vatikaanin poliisipäällikkö on pyytänyt apua torstaina.»
»Antakaa sitä hänelle. Älkööt pyhän kollegion vaatimattomat sielut saako syytä valittaa, että me pidämme parempaa huolta kuninkaasta kuin paavista.»
Oikeusministeri saapui sitten paronia tapaamaan. Hän oli lyhyt mies, hymyilevän näköinen, ja hänellä oli keltaiset hansikkaat.
»Kaikki käy hyvin», sanoi paroni nousten taas ja astuen uunimatolla. »Kansan mieliala, hyvä virkaveli, on miekka, jota meidän tulee käyttää hallituksen ja kuninkaan hyväksi tai seisoa vieressä ja katsella, kuinka vihollisemme sitä käyttävät.»
»Rossin kaltaiset miehet ovat hyvin nopsia sitä käyttämään», sanoi pieni ministeri.
»Pyh! En ajatellut Rossia nyt. Tarkoitan kirkkoa, jolla on rahaa ja kansan usko. Siitä syystä tahdoin tehdä jotakin, joka laimentaisi noita murheellisia mielenosoituksia, joita paavi tahtoo panna toimeen.»
»Niin, tuo vanha Vatikaanin herra ymmärtää kansan vaiston ja tahdon, eikö totta? Hän tietää, että kansa rakastaa loistavia näytelmiä, ja höystää niitä mielellään uskonnolla.»
»Se on ruostunein ase paavin asekammiossa, hyvä virkaveljeni, mutta hän voi vieläkin sitä käyttää, ellemme me tee mitään. Jos kansalle uskotellaan, että paavi on sen ainoa ystävä, on se aika loistava höyhen paavin hattutöyhdössä. Onneksi meidän kansamme yhtä mielellään tanssii ja laulaa kuin itkee ja rukoilee. Meillä ei siis vielä ole syytä heittää kirvestä kaivoon.»
Molemmat nauroivat ja pieni ministeri sanoi: »Paitsi sitä, on helppo muuttaa uskonnollinen juhlakulkue valtiolliseksi. Ja Vatikaani vetää aina yhtä köyttä kapinallisten puolueitten kanssa ja saarnaa tottelevaisuutta ainoastaan paaville.»
Paronin saappaiden narina lakkasi, ja hän ojentautui suoraksi virkatoverinsa eteen.
»Tarkastakaa ilmiöitä hyvin», sanoi hän, »ja jos huomaatte ainoatakaan merkkiä siihen suuntaan, että Vatikaani vehkeilee yhdessä Rossin kaltaisten henkilöiden kanssa taikka tietää mitään hankkeista, jotka tarkoittavat vallankumousta tai kuninkaanmurhaa, niin antakaa heti tieto siitä. Suojeluslait perustuslaillisessa maassa voidaan muuttaa, ja silloin ehkä muutamat noista ylhäisistä ja alhaisista herrasmiehistä, jotka koettavat elää valtakunnan onnettomuuksista ja luulevat tarkoin tietävänsä Luojan tahdon ja tarkoitukset, ehkä käsittävät, että heidän täytyy ryömiä polvillaan Santa Scalaansa… ja tulla alas sieltä nurin niskoin.»
Paronin kasvot olivat äkkiä kalvenneet vihasta ja hänen pieni virkaveljensä katsoi häneen huolestuneena. Samassa astui eräs kirjuri sisään ja ojensi paronille nimikortin. Paroni työnsi silmälasejaan ja luki:
Monsignor Mario
Cameriere Segreto Partecipante
di Sua Santitá Pio X.
Vaticano.
* * * * *
»Pyhä Antonius! Enkeli taivaasta…» mutisi pieni ministeri.
»Tahdotteko ehkä…»
»Tietysti», sanoi pikku ministeri ja poistui huoneesta.
»Käskekää sisään monsignor», sanoi paroni.