III.
Ensimmäinen Epeisodion.
Kreon. Kuoro. Vartija.
Kreon (Kuorolle)
Jo, miehet, myrskysäällä horjui valtio,
Vaan hukkumasta jumalat on sen varjelleet.
Teit' airueilla ennen muita kutsutin
Ma tänne, tieten teidän aina Laioksen 165
Istuinta kunnioittaneen ja valtikkaa;
Ja toiseks': Oidipos kun maansa pelasti
Ja sitten sortui, jäitte hänen lapsiaan
Viel' uskollisna hartahasti lempimään.
Kun kaksintaiston kuolemaan yht'aikaa nuo 170
Nyt sortui, veljessurman miekan-iskuja
Välinsä lyötyään ja saaden toisiltaan,
Niin jääpi mulle valta-istuin, hallitus,
Kun vainajain oon heimolainen läheisin.
On mahdotonta miehen mieltä tuntea, 175
Sen tahtoa ja aatteluita, ennenkuin
Hän ilmoitaksen halliten ja säädellen.
Ken kokonaista valtakuntaa vaalien
Ei ryhdy kelpo-keinoihin ja -neuvoihin,
Vaan suunsa sulkee, niitä näitä kartellen, 180
Minusta on ja ain' on ollut kurja mies.
Ken ystäväänsä ylemmäksi arvostaa
Kuin omaa maataan, hänpä aivan arvoton.
Sill' enpä mä — sen tietää kaikki-katsova
Zeus! — vaiti ois, jos onnen eestä turmion 185
Kansaamme kohti kulkevan ma näkisin.
Maan vainolaist' en myöskään mielis milloinkaan
Ma ystäväksen', tieten että synnyinmaa
Se vankka laiva on, jok' oikein kulkien
Meit' ystävyyden valkamiin myös korjailee. 190
Kas näillä aatteill' aion kansaa vaalia;
Ja käskyn niihin sointuvan jo julkaissut
Ma kaupungille Oidipoon oon pojista:
"Tuo Eteoklès, jok' isänmaansa suojaksi
Taistellen kuoli sankarkuolon kauniimman, 195
Hän haudan saakoon ynnä kaikki uhritkin,
Jotk' uljahinten myötä seuraa tuonelaan.
Vaan veljeään — ma Polyneikestä tarkoitan —
Jok' isänmaan ja omat heimojumalat
Tulella tahtoi juurta jaksain tuhota, 200
Paosta kotiin tultuaan, ja kansansa
Veretkin juoda, viedä pois sen orjuuteen, —
Hänt' eipä ykskään — kansallen niin kuulutin —
Saa itkein surra, peijaisilla juhlia:
Hän haudatonna lintuin syötti olkohon 205
Ja koirain ruoka, haaska rietas katsella!"
Se on mun tahton'; eikä multa ainakaan
Saa kelpomiesten palkkaa konna konsanaan,
Mut isänmaamme ystävät saa kuoltuaan
Mult' yhtä suuren kunnian kuin eläissään. 210
Kuoro
Sun mieles on, Kreon Menoikeun poika, tää
Maan vainolaisen suhtehen ja ystävän.
Lakia voinet säädellä jos millaista
Niin kuolleillen kuin meille, jotka elämme.
Kreon
Hyv' on! siis olkaat säädelmäini valvojat! 215
Kuoro
Se nuoremmille tehtäväksi sääliös!
Kreon
Kyll' onkin ruumiin vartijat jo hankittu.
Kuoro
Mitäspä muuta voit siis vielä vaatia?
Kreon
Ett'ette käskyn rikkomista siedä vaan.
Kuoro
Niin tuhmaa eihän lie, jok' etsis kuoloaan. 220
Kreon
Se palkka oiskin. Mutta voitto toiveillaan
Lumoopi usein ihmislapset turmioon.
(Vartija tulee.)
Vartija
Oi valtias, en väitä että kiireissäin
Ma hengästyin, en heittämästä jalkojain
Ripeesti: seisahduinpa usein huolissain 225
Ja vääntelime tiellä palatakseni.
Sill' ääneen sieluni paljo mulle haasteli:
"Miks' riennät, raukka, rangaistusta saamahan?
Vai jäätkö, kurja? Jos Kreon sen toiselta
Saa kuulla, kuinka silloin saatkin parkua!" 230
Näin harkiten ma saavuin vitkaan, viipyen;
Ja näin se matka lyhkäinenkin pitkenee.
Vihdoinpa voitti tänne-käynti. Vaikka lie
Sanani joutavaa, sen lausun kumminkin;
Sill' astelenpa siihen toivoon turvaten, 235
Ett' onnen sallimat ma kärsin, muuta en.
Kreon
Miks' moinen alakuloisuus sua painostaa?
Vartija
Ensiksi tahdon omat seikat selvittää:
En tekoa tehnyt enkä nähnyt tekijää.
En syystä siis voi rangaistavaks' joutua. 240
Kreon
Miks' tähtäelet ja "teolta" suojaat itseäs
Ylt'ympäriltä? Uutisiin näyt viittaavan.
Vartija
Niin, hirmu-seikat arveluttaa kylläkin.
Kreon
No, lausu kerrankin, ja lähde matkoihisi
Vartija
Sanonpa sitten: vainajaa on hiljattain 245
Jo joku käynyt multimassa, kylvänyt
Iholle hiekkaa, uhritoimet suorinut
Kreon
Mitä sä virkat? kenpä mies on juljennut?
Vartija
En tiedä. — Siin' ei nähty kuokan jälkeä,
Kakshaarukan ei karhimaa, vaan ehjänä 250
Maankamara ol' ja kuiva, eikä rattaiden
Uurteissa; mutta velkapää, ken olikaan,
Ol' jäljetön. Kun ensi aamuvartija
Työn ilmaisee, se meist' ol' kumma tukalin:
Ei ruumis nähtäviss', ei haudan piilossa; 255
Ikäänkuin paton vältteheks' ol' ohkainen
Vain multa pääll'. Ei nähty koiran jälkiä,
Ei pedon muun, mi raastamassa käynyt ois.
Nyt keskenämme soimaukset soivat vain.
Mies miestä syyttää, niinpä vihdoin viritä 260
Tais tappeluskin — ken sit' oisi estänyt!
Jok'ainut on tuo syypää, mutt'ei yksikään
Oo ilmeinen, ei tietävänsä tunnusta.
Tul'kuumaa rautaa kantamaan me valmihit
Olimme, lieskat kulkemaan ja vannomaan, 265
Ett'emme tekoa tehneet, emme tunteneet
Sen suunnittelijaa tai toimeenpanijaa.
Kun vihdoin emme urkkimasta hyötyneet,
Puhuipa muuan, säikytellen kaikkia,
Niin että päämme maata kohti kallistui; 270
Ei voitu vastaan väitellä, ei tietty myös,
Mik' oisi keino parhain: hänpä neuvoi näät
Työn peittämättä sulle ilmi antamaan.
Se tuuma voiton vei, — ja munpa poloisen
On arpa säännyt nauttimaan tät' onnea. 275
En saavu mielivierahaks', en mielelläin:
Ei lemmi kenkään huonon tiedon tuottajaa.
Kuoro
Lieneekö tointa jumalain, oi valtias,
Tuo työ? niin aikaa aprikoi jo mieleni.
Kreon
Ole vaiti, ett'et suututa mua juoruillas, 280
Ja vanhoillaskin järjetönnä ilmesty.
En jaksa kuulla jaaritustas, että lie
Tuo kuollut muka taivaallisten huolena.
Kai, suoden suurta kunniaa, sen hautaavat
He oivanakin urhona, jok' alttarit 285
Ja templit uhrilahjoineen ja pylväineen
Ja maankin tuli polttamaan, lait polkemaan!
Vai näitkö konnaa Taivaallisten suosivan?
Ei suinkaan! Mutta noinpa kauan nurkuneet
Jo ovatkin nuo maamme tyytymättömät, 290
Salassa päätään puistellen, kun iestään
Kauniisti eivät kantamaan he suostuneet.
Nuo lahjoillaan — sen selvästi nyt oivallan —
Ovat ilkityöhön vartijoita vietelleet. —
Ei maailmaan lie luotu toista laitosta 295
Niin surkeaa kuin raha on: se kaupungit
Hävittää, miehet kartanoista karkoittaa,
Se ihmisiltä kelpo mielen turmelee
Ja ilkitöihin viettelee ne suostumaan;
Se neuvoo heille juonia jos joitakin, 300
Pahuutta kaikenlaista aina suosimaan.
Vaan ketkä palkan vuoksi tehneet ovat tuon
Ne sillä vihdoin voittivatkin — rankaisun.
(vartijalle) Niin totta kuin mä Zeuta vielä palvelen,
Se tietäös — ja vannoen sen kuulutan — 305
Joll'ette haudan valmentajaa löydä vain
Ja julki tuo mun silmieni nähtäviin,
Ei pelkkä kuolo riitä teille: vilppinne
Te ensin saatte raippapuussa ilmoittaa,
Jott' oivaltain, mist' etsiä saa voittoaan, 310
Sit' onkisitte toistekin, ehk' oppien,
Ett'ei saa pyytää kaikkialta hyötyään.
Useemmin nähnet väärän voiton pyytäjän
Tuholle joutuvan kuin onnen löytävän.
Vartija
Mun puhua suotko taikka näinkö lähden pois? 315
Kreon
Et tiedä, kuink' oon suuttunut jo lauseistas!
Vartija
Ne sydäntäskö viiltävät vai korvias?
Kreon
Miks' punnitset sä, missä tunnen tuskiain!
Vartija
Sun loukkaa mieltäs syyllinen, mä korvias.
Kreon
Sen lörpötys, mik' ootkaan ihka ilmetty! 320
Vartija
Niin — mutt'en työtä ainakaan ma tehnyt oo.
Kreon
Rahasta sielus myötyäs sen tehnyt oot.
Vartija
Voi julmaa, kun ken päättää, väärin päättelee!
Kreon
Niin "päätelmää" nyt vääntele ja kääntele!
Mutt' ellei syypäit' ilmi tuoda, tunnustaa 325
Sen saatte, että väärä voitto tuskat tuo.
(Lähtee linnaan.)
Vartija
Tuon löytyvänpä soisin. Vaan hän joutukoon —
Se onnen kauppaa — kiinni taikka pääsköhön,
Et nähdä saa mua enää tänne palaavan!
Sill' arvaamatta, toivomatta pelastuin, 330
Ja Luojillen oon velkaa runsaat kiitokset.
(Rientää tiehensä.)