V.
Toinen Epeisodion.
Vartija. Antigone. Kuoro. Kreon. Ismene.
Vartija (ikäänkuin Kreon vielä olisi läsnä)
Täss' syypää on, tää neito! Hautuutoimista
Tavanneet oomme hänen… (kaivaten)
Vaan miss' on Kreon? 385
Kuoro
Paraiksi tuossa palajaa hän linnastaan.
Kreon
Mit' on se? mihin niin säntilleen oon osunut?
Vartija
Oi herra, ihminen ei mitään kieltää sais
Valalla, sill' "ei luulo tiedon arvoinen".
Kehuinpa tuskin enää tänne palaavan', 390
Kun uhkaustes myrsky mua niin ahdisti.
Vaan — sillä riemu toivomatta tulleena
Verrattomasti voittaa kaikki ilot muut —
Ma saavun, vaikka vannoenkin kieltäysin,
Ja — immen tään, ku hautaa hankkimasta on 395
Tavattu, tuon ma. Täss' ei arpaa heitetty,
Omani on vain löytö, muun ei kenenkään.
Mitenkä mielit, valtias, nyt ottaos
Tää, tutkios ja tuomitse; mutt' irraillein
Mun oikeus on päästä noista kauhuistas. 400
Kreon
Ja täänkö tuot? Ja kuinka, mistä saatuas?
Vartija
Hän hautas miehen tuon. Niin, kaikki kuulit nyt.
Kreon
Puhutko oikein? Aatteletko lauseitas?
Vartija
Tään immen hautaavan näin vainajaa, jot' et
Sä salli haudata. Kai lausun selvästi? 405
Kreon
Tuon näitte, saitte? Kuinka? verekseltäkös?
Vartija
Näin asian laita on. Me sinne palattiin,
Sult' uhkaukset kuultuamme hirmuiset.
Nyt laastuamme kaiken hiekan, vainajaa
Mi peitti, paljastimme ruumiin riutuvan; 410
Ja tuulen suojaan käytyämme istumaan
Mäelle, karttaaksemme kalman katkuja,
Jo soimusanoin kiivahasti kiihoittaa
Mies miestä, ettei laiminlyötäis valvontaa.
Näin oltiin kaiken aikaa, kunnes keskellen 415
Nous' ilmankantta päivän pyörä loistava
Ja helle poltti. Äkki-tuima tuulispää
Nyt maasta nosti hirmu-vihurin ilmoihin;
Se ketoja pieksi, metsän lehväkutria
Se raasti, riipi, avarat ilmat täyttäen. 420
Me umpisilmin taivaan raivon kestimme.
Kun jonkun ajan päästä myrsky talttui taas,
Näkyypä neito. Niinkuin lintu huomaten
Pesänsä pojitonna, vuoteen tyhjänä
Surulla mielin haikeasti vaikeroi, 425
Niin tääkin, kuolleen paljahaksi nähtyään,
Valitti, itki, niille hirmukostoa
Toivotti, joiden työtä ol' tää paljastus.
Ja kuivaa hiekkaa käsin sinne tuotuaan,
Hän vaskimaljan korkealta kallistaa 430
Ja kolmin uhrijuomin vihmoi vainajaa.
Sen nähden sinne syöksymme ja neitosen
Otamme oitis kiinni säikkymättömän;
Hänt' eellisistä töistä niinkuin näistäkin
Syytämme: hänp' ei tyhjäks' väitä mitäkään. 435
Mut mielissäin ja huolissain yht' aikaa oon:
Se mieluisaa, ett' itse syystä selvisin;
Vaan huolettaa, kun siihen syydän ystävät.
Mutt' halpaa kaikki muu sen suhteen sentään on
Ett' itse pelastuin — niin luonton' arvelee. 440
Kreon (Antigoneelle)
Ja sie, jok' otsaas maata kohti kallistat,
Myönnätkö tuon sa tehnehes vai kiellätkö?
Antigone
Sen myönnän tehnehein, en kiellä ensinkään.
Kreon (vartijalle)
Sä korjaite nyt minne mieles tehnee vaan,
Kun irtaimeksi pääsit syystä synkästä. 445
(Antigoneelle) Vaan sie nyt virka kiertämättä, lyhyeltä:
Tiesitkö kielletyksi tekemästä näin?
Antigone
Sen tiesin. Miks'en? Olihan kielto julkinen.
Kreon
Ja uskalsit sen käskyn sentään rikkoa!
Antigone
Niin, sill' ei Zeus tuot' ollut mulle julkaissut; 450
Eik' ihmisille säännyt mointa käskyä
Dike, jok' asuu Tuonen jumalitten kanss'.
Enp' arvellut niin valtaviks' sun käskyjäs,
Ett' ois sun, kuolevaisen, valta polkea
Jumalain säännöt vankat, joit' ei kirjaimin 455
Ilmaistu: ei ne nyt eik' eilen eläneet,
Vaan ain', — ei tiedä kukaan, milloin syntyivät.
Ja niistä taivaan koston alle joutua
En, ihmismieltä pelkäämällä, tahtonut.
Tosinpa tiesin kuolevain, — sit' enkö ois! — 460
Niin sunpa säätämättäskin. Vaan kuolemaan
Jos ennen aikaa käyn, sit' onneks' arvelen.
Ken minun laill', on monen vaivan vaiheella,
Kuink' ei hän saisi kuolemasta voittoa?
Jos onnen sen siis saavutan, en ensinkään 465
Sit' itke; vaan jos hautaa vaille heittänyt
Ma oisin oman äidin lapsi-vainajan,
Se tuskan tois: — en ole ma tuosta tuskissain.
Vaan tuhmasti jos mielestäs mä tehnyt oon,
Kai tuhmuudesta tuhma minua syyttänee. 470
[Tai: kai tuhma minua tuhmuuteenkin velvoittaa.]
Kuoro
Isänsä jäykkää mieltä näyttää perineen
Tuo neito: ei hän vaaraa osaa väistyä.
Kreon
Vaan tiedä, että liian jäykät luontehet
Esinnä raukee. Niinpä kovin rautakin,
Tulesta tullen hehkuvaisna, nähdähän 475
Haurasna usein murtuvan ja särkyvän.
Myös tiedän, että virmapäitä varsoja
Vain pienin suitsin ohjataan. Ei kannata
Sen ylvästellä siis, ken toisten orja on.
Vaan tuo jo silloin julkes minua vastustaa, 480
Kun rikkoi käskyn' ilmeisen ja julkisen;
Se vastarintaa uutta on, kun tehtyään
Työn kehnon, siitä ilkastellen kerskailee.
En tottakaan ma oisi mies, vaan hänpä mies,
Jos ilkivallan kostamatta jättäisin. 485
Ei, olkoon siskoni lapsi hän, tai vieläkin
Lähempi kuin mun sukuni suojushenki on,
Ei hän, ei siskonsakaan kuolon kauhuja
Saa vältetyksi. Syytän, näette, toistakin
Yht' osallisna hautuu-vehkeiss' olleeksi. 490
Myös hänkin tänne kutsukaat! Juur' äsken näin
Tuon järjetönnä kotosalla riehuvan.
Ken pimeässä vehkeilee, sen ennaltaan
Jo tahtoo mieli syylliseksi ilmetä.
Se kuitenkin mua suututtaa, jok' eljistään 495
Kun kiinni joutuu, niitä vielä kaunistaa.
Antigone
Mielitkö vielä muutakin kuin kuoloain?
Kreon
En muuta mieli: kaikk' on mulla, sen kun saan.
Antigone
Miks' aikailet siis? Niinkuin ei mua miellytä
Sun lausees, eikä milloinkaan voi miellyttää, 500
Niin munki sanani tympäisee sun mieltäs vain.
Vaan millä maineen oisin saanut oivemman,
Kuin haudan hankkimalla veljyt raukallein?
Ja kaikki nää sen mieluisaksi itselleen
Sanoisivat, jos pelko suit' ei sulkisi. 505
Mut yksinvalta, onnen-lasna muutenkin,
Puheissa, töissä noudattaa vain halujaan.
Kreon
Sa Kadmolainen ainut oot, jok' äkkää sen.
Antigone
Huomaavat muutkin, vaikka ailakoivat sua.
Kreon
Ja julkeatko toisin toimia kuin he? 510
Antigone
Mi häpeä ollee armastella veljiään?
Kreon
Tuo vastustaissa kuollut eikö veljes oo?
Antigone
On, yhden isän, yhden äidin saamana.
Kreon
Miks' toista suosimalla toista solvaat siis?
Antigone
Sit' eipä myönnä vainajaksi vaipunut. 515
Kreon
Vaikk' kehnon veljen vertaiseks' hänt' alennat!
Antigone
Eip' orja hältä kuollut, kuoli veikkonen.
Kreon
Maat' ahdistain, kun toinen maata puolsi vain.
Antigone
Vaan Haades vaatii yhden arvon kummallei.
Kreon
Vaan kelpo mies ei huoli huonon kunniaa. 520
Antigone
Kenties sun sääntös tuonelass' ei pyhä oo.
Kreon
Ei kuoltuaankaan ystäväks' käy vihamies.
Antigone
En vihaamaan ma luotu oo, vaan lempimään.
Kreon
Käy tuonelaan siis lempines sä, lempimään
Heit'! Eläissäin ei nainen saa mua hallita. 525
Kuoro
Kas, porttien eessä on Ismene,
Sisarlemmen itkuja vuodattain.
Surupilvet, silmiä synkistäin
Sekä poskia hohtavia,
Sulokasvot kastavi hältä. 530
(Ismene tulee.)
Kreon (Ismenelle)
Sä, joka huoneessain kuin käärme luikertain
Mua imit hiljalleen — kas huomaamattani
Tuhoa kahta kasvatin ja kapinaa —
Sanoppa mulle, ootko hautuu-vehkeihin
Sä yhtynyt, tai vanno niist' et tietäväs! 535
Ismene
Työn siinä tein kuin hänkin: yhtä mieltä oon,
Osakas oon ja syytä kannan puoleni.
Antigone
Ei! tuot' ei salli oikeus. Et suosinut
Mun aiettan', en huolinut sun liitostas.
Ismene
Vaan vaaroissaspa pelkäämättä purjehdin 540
Sun kerallisnas tuskan tyrskylaineilla.
Antigone
Ken työn on tehnyt, tietää Tuonen vainajat;
En pelkin sanoin lempivää mä rakasta.
Ismene
Mua ellös, sisko, halveksu! Oi suothan mun
Kerallas kuollen vainajata pyhittää? 545
Antigone
Mun kanssan' ellös kuolko! Mihin et kajonnut
Sit' omistaa et saa! Mun kuolon' kylläks' on.
Ismene
Mik' elo sinun jättämälles armas ois?
Antigone
Kysy hältä, jonk' oot holhotti, Kreonilta!
Ismene
Miks' ilman aikojas mua noin sa solvaiset? 550
Antigone
Mua kirvelee, ett' ilkkua sua täytyy näin.
Ismene
Mitenkä muuten voisin sua nyt hyödyttää?
Antigone
Pelasta itses! soisin: vaarat välttäisit.
Ismene
Mua kurjaa, kun sun kohtalostas sulkeudun!
Antigone
Niin, elämänpä valitsit, ma kuoleman. 555
Ismene
En lausumatta kuitenkaan ma mieltäni.
Antigone
Sä koitit näitä miellyttää, ma noita taas.
[Tai: Mielestäs oikein teit, mä heidän mielestään.]
Ismene
Ja yhtä suur' on kumpaisenkin hairahdus.
Antigone
Oo huoleti! sä elät, vaan mun sielun' on
Jo aikaa mennyt vainajoita vaalimaan. 560
Kreon
Nuo kaks' on, luulen, hulluja — toinen syntyään,
Ja toinen juuri äsken siksi tultuaan!
Ismene
Oi valtias, ei onnetonten järki voi,
Mi luotiin heille, säilyä, se karkajaa.
Kreon
Sult' ainakin, kun yhdyit kehnon juonihin. 565
Ismene
Kuink' ilman häntä, yksinäin mä eläisin?
Kreon
Älä "häntä" mainitse, ei häntä enää oo!
Ismene
Tok' ethän poikas morsianta surmanne?
Kreon
Kah, käyhän kyntö toisienkin pelloilla!
Ismene
Oi, armas Haimon, kuin sua isäs solvaisee! 570
Kreon
Mitättömät on minjät inhotuitani.
Ismene
(Et näiden liiton vertaista saa konsanaan.
Kreon
Mua inhotat sa, nainen, naimajuorullas.)
Ismene
Omalta lapseltasko riistät morsion?
Kreon
Tään naimaliiton Tuoni meiltä lopettaa. 575
Kuoro
Tuon kuolo on siis päätetty — se selvä on.
Kreon
Niin sulle kuin myös mullekin! (Orjille.) Nyt viipy pois!
Nuo viekää sisään, orjat! Tästä lähtein nää
Ei haihattaa saa irrallaan, vaan elelkööt
He naisten lailla, hiljaa! Väistyy uljaskin 580
Nähdessään Tuonen henkeään jo vaanivan.
(Antigone ja Ismene viedään pois.)