VI.
Toinen Stasimon
Kuoro.
(1:n säkeistö.)
Ken tuskia ei ikipäivin nähnyt,
Hän autuas; vaan keiden
Huonetta järkyttää jumalain käsi,
Heit' ei turmio konsaan säästä, 585
Se hiipivi jälkipolviin.
Niinkuin tyrsky vaahtopää
Käy, raivotessa pohjaisen,
Syvähän yöhön aaltoin alle syöksymään
Ja pohjast' asti mylleröitsee 590
Mustat liejut ilmoillen,
Ja hyrskyn lyömä rantatöyry raikuu.
(1:n vastasäkeistö.)
Niin — nään minä — Labdakon heimoss' syöksyy
Ain' uunna vanhat vammat
Jo hukkuneiden vamman päälle; 595
Niist' ei polvikunta toistaan
Päästele, vaan joku surman henki
Ne leppymättä maahan lyö.
Kyll' äsken linnass' Oidipoon
Sen viime-taimellen sulo-päivä loisti, 600
Vaan senkin kaataa murhaveitsin
Tuoni tuima, sortelee
Sen kieli mieletön ja järjen vimma.
(2:n säkeistö.)
Zeus, ken ihminen vastustaa
Vois sun valtoas uhkamielin, 605
Jot' ei maan-sortajakaan, uni, sorra
Eikä kuut väsymättömätkään!
Konsaan vanhenematta valtiasna
Sä Olympoll' istut, valliten
Loistoa leimuavaa, 610
Ikipäivin, nyt, kuin ennen
Lakia säädellen;
[Tai toisen lukuparren mukaan: On kestävä sääntö tää.]
Vaan ihmiselämä missään mailla
Ei vieri syytä ja harjoja vailla.
(2:n vastasäkeistö.)
Sill' loitos-liehuva toivo, jos 615
Monta turvaakin, monen mielen
Hurjapäisiä haluja pettelee;
Arvaamattoman luo se hiipii,
Kunnes kurja jalkans' astuvi lieskaan.
Viisaast' on joku lausunut 620
Kuuluisan sananparren:
Kenen sielun surman tielle
Haltio viepi, sille
Hurmaavaisena hukka hohtaa, —
Ja turmion suuhun hän suistuu kohta. 625
(Haimon lähenee.)
Kuoron johtaja
Jopa Haimon saapuvi, lapsistas
Vesa nuorin — surrenko Antigoneen,
Sulo-morsiamen
Surukuoloa armaan, tuskissa, kun
Käy naimis-riemu jo tyhjiin? 630