X.

Neljäs Stasimon.

Kuoro.

(1;n säkeistö.)

Kärsipä Danae, kun sinitaivaan
Valkeus hautuukammion yöhön 945
Hältäkin vaihtui;
Vaskisen tyrmän säily
Impyen kätki.
Suurt' oli sentään heimoa hän, oi lapsi.
Zeunpa siemen-vihmojen kultaa 950
Hoiteli hän. Mutt' ankara sallimus on.
Tuot' aarteet ei, ei taistelmat,
Ei linnat eikä laivatkaan
Voi tyrskyn lyömät, tummat välttää.

(1:n vastasäkeistö.)

Telkien taa myös Eedonilainen, 955
Dryaan raivosa poika se pantiin
Ilkkunsa vuoksi;
Tuon Dionysos
Kalliotyrmään sulki.
Näin hält' yltiöpäinen vimma haihtui; 960
Kohta huomasi solvaisseensa
Kielin pistelevin jumalaa,
Kun hurmatuita naisia hän hääti,
Ja Bakkhon soihdut sammuttain
Vihoitti soittomielet Muusat. 965

(2:n säkeistö.)

Lähellä "Saarten siintäväin"
On kaksoisjärven suulla
Bosporon ranta ja armoton
Myös Thraakian Salmydessos;
Sotajumalan suosima seutu on. 970
Siellä hirmuhaavoja tää
Näki, joilla nainen yltiöpää
Phineuksen poika rukkasilta
Sokaisi silmät, sormin hurmeisin
Ne uurrellen ja pirroin pistävin 975
Kuopista, joista kosto irvistää.

(2:n vastasäkeistö.)

Vaan poiat kolkkoa onneaan
Ain' itkivät liukenemillaan,
Kun äiti heidät surkeuteen
Oli siittänyt naimisillaan. — 980
Ikivanhaa heimoa kuuluisaa
Erekhtheun oli hän, vaan syntymämaa
Etäällä häll' oli pohjoistuulen mailla.
Siell' impenä kiiteli ratsun lailla
Yli vuorten jyrkänteen raju Tuuletar, 985
Jumalten lapsi — mutta harmajat
Vaiheettaret ne täänki sortivat.

XI.

Viides Epeisodion.

Teiresias. Kreon. Kuoro.

Teiresias (Astuu poikasen taluttamana.)

Te Theeban vallat! yhtä tietä saavuimme
Kaks' yhden silmin katsellen; se retki on
Sokeiden: saattajaansa vain he turvaavat. 990

Kreon
Mit' uutta kuuluu sulle, vanha Teiresias?

Teiresias

Sen ilmaisen, ja luottaos sa tietäjään.

Kreon

En ennenkään mä neuvostas oo poikennut.

Teiresias

Siks' ohjailitkin oikein purtta valtion.

Kreon

Voin todistaa: siit' onnellist' oon kokenut. 995

Teiresias

Taas veitsen kärjell' onnes tiedä heiluvan!

Kreon

Mit' on se? Kuinka hirvittää mua lausehes!

Teiresias

Taiteeni kuule ilmehet, niin teidät sen.
Kun vanhaan lintu-katsomooni istahdin,
Miss' on mull' lintuin kaikellaisten valkama, 1000
Ma kuulin ääntä lintujen juur' outoa,
Jotk' ilki-huudoin sekavasti kirkuivat
Ja — sillä selvään kuulin siipein suihkinan
Repivät surmakynsin toinen toistahan.
Ma säikähdin, ja poltto-uhrin urkintaan 1005
Käyn oitis alttar'liedellen: mut valkeaa
Ei poltaksista välkkynyt, vaan tuhkahan
Sulana reisiluista rasva uhkuili
Ja pirskahteli käryten, ja ilmahan
Lens' sappi sirpaleina, mutta reitoset 1010
Valuen rasvaverhostansa paljastui.
Noin kuulin poialtain — ku minua ohjailee,
Niin kuin ma muita — uhri-enteet riutuivat
Ja pyhät palveet eivät yhtään luontuneet.
Noin maa nyt sairastaa sun mielenharhojas, 1015
Sill' alttarit ja kaikki uhrilietemme
Täynn' Oidipoon on poika raukan hurmetta,
Jot' ahmii haukat, hurtat syövät herkkusuin.
Sen vuoksi uhripalveihimme jumalat
Ei mielly eikä reisiluiden lieskahan, 1020
Eik' onnen virttä laula ennuslinnutkaan,
Kun murhahurmeen kuuta ovat maistaneet.
Tät' aatellos, oi poikanen: kyll' ihmisen
On kunkin säätty harhatielle hairahtaa;
Vaan jospa hairahtaakin, ei se tuhma lie 1025
Eik' onneton, ken langenneena kurjuuteen,
Kohoopi, tointuu siit', ei entiselleen jää.
Vain itsekylläisyyttä tyhmäks' syyttää voi.
Siis väisty vainajaa! ja ällös kuollutta
Sa pieskö! tappo surmatun ei uljast' oo. 1030
Parasta lausun, suon; on kelpo-neuvojaa
Sulointa kuulla, jos hän lausuu hyötyäs.

Kreon

Oi vanhus, niinkuin jousimiehet pilkkahan
Mua kaikki tähtäilette; niinpä kiusataan
Viel' ennusteillakin mua; heimolaiseni 1035
Mua ovat aikaa myyskelleet ja kaupinneet.
Elektroa Sardeen ynnä kultaa Indian,
Jos mieli, ostelkaa, niist' etsein voittoa;
Vaan tuota hautaan kätketyksi ette saa!
Ei, vaikka saaliiks siepaltain sen kotkat Zeun 1040
Ylhäisen istuimille asti veisivät,
Ma — saastutusta kammomatta — sittenkään
Sit' en sois haudata, sill' eipä ihminen —
Sen tiedän — saata jumaloita saastuttaa.
Vaan henget oivatkin, oi vanha Teiresias, 1045
Lankeevat surkeasti, herjat aikeensa
Kun voiton vuoksi kauno-lausein verhovat.

Teiresias

Voi!
Tienneekö ykskään ihminen ja arvannee…?

Kreon

Mitä niin? mit' yleis-mietelmää taas tähtäilet?

Teiresias

Ett' aarre kaikkein kallihin on — mielevyys! 1050

Kreon

Ja haitta, luulen, hankalin — mielettömyys!

Teiresias

Vaan juuri tuota tautia sa sairastat.

Kreon

En huoli tietäjälle pahoin vastata.

Teiresias

Sen teit: mun väitit ennustavan valheita.

Kreon

Niin, tietäjäinpä heimo rahan-ahnas on. 1055

Teiresias

Ja valtiasten mielii väärää voittoa.

Kreon

Tiedätkö valtiastas noilla herjaavas?

Teiresias

Niin: munpa kauttain varjellut oot valtion.

Kreon

Oot viisas pappi, mutta suosit vilppiä.

Teiresias

Mun lausumaan sa saat, min kätki rintani. 1060

Kreon

Se ilmi tuo, kun voiton vuoks' et lausu vaan!

Teiresias

Koht' etpä siksi luulekaan mun lausuneen.

Kreon

Vaan tiedä se: et osta multa järkeäin!

Teiresias

Vaan tiedä tarkoin siekin, ettei aurinko
Monasti enää kierrä kilpa-radallaan, 1065
Ennenkuin annat kuolemalle muutaman
Sun omaa vertas sovitteeksi vainajain;
Kun päältä maan sen alle sielun syössyt oot
Ja sulkenut sen halvasti oot hautahan,
Vaan vainajaa et täältä tuonelaisten luo 1070
Sa laske, et suo hälle haudan kunniaa.
Siin' osaa ei oo sulla eikä taivahan
Jumalilla, vaan sä väkivaltaa tässä teet.
Täst' Ylhäisten ja Tuonen koston-impyet
Tuhoiset ilkimieliset sua väijyvät, 1075
Samoihin noihin tuskihin sua sortaakseen.
Ja katso, tokko vieteltynä aartehin
Näin virkan! Eipä aikaakaan, niin ilmaisee
Sen miesten, naisten voihkotus sun huoneelles.
Ja hukka hämmentää myös kaikki kaupungit, 1080
Joiss' ompi ruumis-rauskat koira siunannut,
Tai peto, taikka kotka, vieden saastaisen
Tuon kalmankatkun ihmislasten ilmoillen. —
Nämätpä nuolet, suuttuen, kun suututit
Mua, ampaisin kuin jousimies sun rintahas, 1085
Nää tarkat, joiden polttoa et välttäne.
Sa poikanen, nyt saatellos mua kotiini,
Ett' urho purkais nuoremmille sappeaan,
Ja kieltäns' oppis siivommaksi kasvattaa,
Ja mieltä oppis entistänsä oivempaa. 1090

(Poistuu.)

Kuoro (Teiresiaan jätettyä kaikki hämmästyksiin.)

Mies läksi ennustettuaan, oi valtias,
Hirveitä! Vaan siit' asti kuin mun kiireeltäin
Valuvat valkohapset eestä mustien,
Sen tiedän, ettei valhett' oo hän laskenut.

Kreon

Itsekin tiedän sen ja säikyn sielussain: 1095
Kovaapa myöntymys, vaan vielä kovempaa,
Jos vastustaissa sielu sortuu turmioon.

Kuoro

Menoikeun poika, mielevyytt' on tarvis nyt.

Kreon

Mihinkä ryhdyn? lausu, sinua tottelen.

Kuoro

Käy neittä holvikammiosta laskemaan, 1100
Ja hauta hanki tuolle hylky-ruumiillen!

Kreon

Vai niinkö neuvot? taipumaan mua neuvot siis?

Kuoro

Ja kiireimmästi, herra — sillä rikkojaa
Tapaavi taivaan kosto tietä suorinta.

Kreon

Oih! luovun — vaikka töin ja tuskin — mielestäin; 1105
On täytymystä vastaan turha ponnistaa.

Kuoro

Käy toimeen nyt! Sit' ellös muille jättäkö!

Kreon

Jo riennän tältäni! miehet, mukaan joutukaa
Läheltä, kaukaa kaikki, kirves kourassa,
Paikalle loitos-loistavalle rientäkää! 1110
Ma, konsa muuttui mieleni, kun solminnut
Oon itse langat, itse myös ne irroitan.
Elomme perussääntöjä — niin arvelen —
Parasta lienee ikipäivin noudattaa.