KAHDESKYMMENESYHDEKSÄS LUKU.
Kaspianmereltä Mustalle merelle.
Heinäkuun 28 päivänä kello puoli 3 j.p.p. lähdin rautateitse Bakusta Batumiin. Noin 80 ruotsinpenikulman pituinen matka sinne kuljetaan kolmessakymmenessä kahdessa tunnissa; piletti maksaa kolmannessa luokassa 18 ruplaa. Kolmannessa luokassa matkustamisesta on se hyöty, että sekä vaunuissa on vilkkaampi ilmanvaihto, joka on erittäin tervetullutta tähän vuoden aikaa, että silloin on oivallinen tilaisuus tarkastaa Kaukasian eri heimojen kirjavaa näytekarttaa. Toisen kerran siis matkustin aroa ja sen läntistä jatkoa, yksitoikkoista erämaata pitkin, joka leviää Kuran molemmille puolin. Kello 8 aamulla saavuimme Tiflikseen. Valitettavasti saatan yhtä vähän nyt kuin edelliselläkään kerralla perusteellisesti kuvata tätä kaupunkia, joka näyttää erittäin ihailtavalta valkoisine taloineen, viheriöine kattoineen, kirjavakupaalisine kirkkoineen ja kadulla vallitsevine vilkkaine rahvaan eloineen. Yksi päivä Kaukasian pääkaupungissa ei ole tarpeeksi, jotta saattaisi saada siitä selvän käsityksen: nyt, kun olin toisen kerran Tifliksessä, viivyimme asemalla vain kaksikymmentä viisi minuuttia. Täytyy niinmuodoin tälläkin kertaa supistaa kertomukseni siihen, mitä itse vaunun akkunasta näin.
Tifliksestä jatkamme sentähden matkaa heti Mustanmeren rantaa kohden. Rautatie on rakennettu Kuran vasemmalle rannalle. Seudun ja luonnon muoto muuttuu nyt äkisti. Kasvullisuus tulee yhä runsaammaksi, maa mäkisemmäksi. Vasemmalla puolen näkyy joki, joka Kaspianmertä kohden ajelehtaa someata vettänsä. Sen toisella puolen, mutta juuri laaksossa, näkyy Tiflikseen johtava leveä maantie. Erästä rautasiltaa myöten kuljetaan vesirikkaan syrjäjoen, Aragvan yli, ja Ksankan ja Kaspin asemien välillä vielä muutamien vasemmalta virtaavien syrjäjokien yli. Siellä täällä vuoristossa näkyy asemansa puolesta hallitsevilla kalliopenkereillä linnan- ja luostarinraunioita. Väki vaunussa on hyvin vaihtelevaista: venäläisiä upseereja, tattarilaisia, grusinilaisia herroja ja naisia, talonpoikia j.n.e. Suurin osa matkustajia kuului kuitenkin viimemainittuun kansakuntaan. Kuljimme nyt Grusian eli entisen Georgian kuningaskunnan kautta. Grusinilaisen muoto on erittäin kaunis. Jalot, tarmokkaat kasvonpiirteet, pystyisen pään kaunis muoto, leveät hartiat, hoikka uuma ja uljas ryhti ovat piirteitä, jotka ovat kaikkien varsinaisten grusinilaisten tunnusmerkkejä. Naisetkin ovat kauniit, heidän pukunsa kirjavia ja aistikkaita. Luonteeltaan ovat grusinilaiset urhoollisia, kunniallisia, vieraanvaraisia, ylpeitä ja suruttomia.
Tifliksen ja Kaspianmeren välillä toiselta puolen ja tämän kaupungin ja Mustanmeren välillä toiselta puolen ilmenee luonnossa mitä suurimpia erilaisuuksia. Ensin mainittu seutu on, kuten olemme nähneet, paljasta aroa, kuivaa ja autiota. Jälkimäinen maa sitä vastoin, Georgia ja Mingrelia, on yhtenä ainoana puutarhana, jossa loistaa mitä rehevin kasvullisuus. Täällä on maaperä erittäin hedelmällistä, ja tänne muuttaa Kaukasian ja sen naapurimaiden eri osista useita uutis-asukkaita, he ostavat halpaa maata, rakentavat talon ja viettävät sitten surutonta elämää pellon tuotteista eläen. Vuorien rinteillä kasvaa täällä metsää, ja jokien rannoilla on kasvullisuus pitkän tunnelin läpi, ennenkun se joutuu rannalle, jossa se kulkee vain muutaman metrin matkan päässä vedessä, niin että laineet loiskivat ratapenkereen juurelle. Kello puoli 11 olimme perillä Batumin asemalla, missä otin ajurin, joka muutamassa minuutissa vei minut hötel de l'Europehen.
Batumin kaupungissa on noin 22,000 asukasta (heinäkuussa 1886). Tässä määrässä esiintyvät niin hyvin Europan kuin Kaukasiankin tärkeimmät kansallisuudet. Suurin osa kansasta on kuitenkin venäläisiä. Sitä lähinnä ovat lasilaiset, turkkilaiset, tattarilaiset, grusilaiset, kreikkalaiset, sekä Kaukasian eri vuorikansojen useat edustajat. Sen lisäksi on suuri joukko saksalaisia sekä ranskalaisia, englantilaisia, italialaisia ja pari ruotsalaista (Nobelin palveluksessa). Tästä on luonnollisena seurauksena, että kaupungissa vallitsee täydellinen kieltensekoitus, ja hyvin usein tapaa ihmisiä, jotka puhuvat viittä eli kuutta eri kieltä.
Kaupunki jakaantuu kahteen selvästi eroitettuun pääosaan, nimittäin vanhaan turkkilaiseen Batumiin ja uuteen venäläiseen. Edellisessä ovat kadut ahtaat ja likaiset, ja talot ovat rakennetut tiilistä ja ristipuista, mutta niin huolimattomasti, että on ihmeellistä, että nämät talot ylimalkaan saattavat ensinkään pysyä pystyssä; näkeekin useita, jotka ovat häviämään päin. Katot ovat peitetyt paamitiileillä ja viettävät kaikille neljälle sivulle. Puuportaat johtavat alakerran ovista kadulle, ja ylemmissä kerroksissa on pieniä balkongeja. Akkunat ovat varustetut luukuilla. Alakerroksessa on enimmäkseen teenjuontipaikkoja ja puoteja akkunoissa olevine tavaranäytteineen ja julman suuria, houkuttelevia kylttejä portin päällä. Muutamilla kaduilla on vain puukatoksia ja kangaskojuja, niinkuin on esim. basareissa, jonka käytävät kiemurteleivat kaikissa mahdollisissa koukuissa. Reheviä lehtipuita kasvaa useimmissa pihoissa ja muutamilla kaduilla, jotka joko eivät ensinkään ole kivitettyjä taikka ovat lasketut hataroilla mukulakivillä. Hanhia, kanoja ja muita kotieläimiä kävelee ympäri nurkkia. Paitsi hevosia käytetään myöskin puhveleita ja aasia tavaroita kuljettamaan. Kaikilla kaduilla on vedenmyyjiä, jotka kantavat selässään suuria nahkasäkkejä, joiden ympäri on kääritty tukuttain kosteita lehtiä, jotta vesi pysyisi raikkaana. Venäläisessäkin kaupungin-osassa käyvät ne pitkin ja huutavat: "shalodni vada" eli "soog so", joka venäjäksi ja turkiksi merkitsee "kylmää vettä." Sitä paitsi näkyy useita muita liikemiehiä kulkevan pitkin katuja ja kimeällä äänellä tarjoovan kaupaksi tavaroitansa, niinkuin päärynöitä, luumuja, maissia ja muita hedelmiä. Siellä täällä turkkilaisessa Batumissa on moskeita, joissa on aina korkea puutorni, minkä katokselta molla ilmoittaa rukoushetkistä, aivan kuten persialaisissa kaupungeissakin. Parissa kadunkulmassa näkyy kaivoja, minkä luona basaarikauppiaat enimmästi seisovat rivissä ja tuuppivat toisiansa saadakseen vettä saviruukkuihinsa. Toisinaan kaivojen luona oikein tapellaan, ja jouduin näkemään sellaisen, missä riitaveljet ensin heittivät saviruukkunsa toistensa päälle ja sitten tarttuivat katukiviin. Toisen kerran oli minulla huvi nähdä kolme turkkilais-naista, jotka jotensakin kevyesti puettuina ottivat juuri satamassa vilvoittavan kylvyn.
Batumin venäläisellä osalla on aivan toinen ulkonäkö. Täällä kadut ovat leveät ja siistit. Talot ovat rakennetut tavalliseen europalaiseen malliin ja muutamat niistä ovat oikeita loistorakennuksia, joiden ei tarvitsisi puolestaan hävetä itse Pietarissakaan. Kevyitä vaunuja, oikein komeita ajoneuvoja, on saatavissa kaikilla tärkeimmillä paikoilla. Ajuritaksa on suunnattomasti paljon halvempi, kuin meillä. Järjestystä hoitaa venäläinen poliisi. Tärkeimmistä rakennuksista ravintolat, sitten venäläiset ja kreikkalaiset kirkot ja vanha turkkilainen moskea, joka on rakennettu kuusikulmion muotoon ja tiilikatolla varustettu, minkä harjalta kullattu puolikuu ilmoittaa uskonnosta, jota siellä sisällä tunnustetaan. Moskean yläpuolella kohoaa korkea, hoikka minaretti, joka aistikkaasti on muurattu noista kuudesta ulkomuurista sivuun aivan kiinni. Itse kärjessä, joka lännessä rajoittaa Batumin lahtea, on linnoitus, jonka muodostavat osaksi maavallit osaksi matalat muurit, ja joka ei liene niin aivan mahdoton valloittaa. Se on vanha turkkilainen rakennusteos, johon on rakennettu lisää ja joka on ajanmukaisesti parannettu sen jälkeen, kun venäläiset sen valtasivat. Heti linnoituksen edustalla on majakka. Kaupungissa on muutamia teattereita, joissa venäläiset, armenialaiset ja grusinilaiset näyttelijäseurueet esiintyvät kesä-aikana. Teaatterirakennukset eivät ole niin erittäin erinomaisia, sillä ne ovat tavallisia puulatoja. Muutamassa niistä olin läsnä erään grusinilaisen seurueen antamassa näytännössä, mihin seurueeseen kuului neljä näyttelijää ja yksi näyttelijätär, jotka näyttelivät kappaleen, missä paukahteli useita pyssynlaukauksia ja paljastettiin välkkyviä kinshaleja. En luonnollisesti käsittänyt sanaakaan, mutta näyttelijät elehtivät niin vilkkaasti, että kaikessa tapauksessa saatoin yhtyä kappaleen sisältöön, joka oli armeenialaisten pilkkaamista. Kappaleen loputtua tanssi yksi näyttelijöistä ja näyttelijätär grusinilaisen kansallistanssin. Tanssivat kiertelivät toistensa ympärillä harvakseen ja miellyttävästi liikutellen ruumistaan ja käsiään. Tyttö kuljetti jalkojaan äänettömästi ja sanomattoman nopeasti milloin eteen milloin taaksepäin, niin että näytti, kuin olisi hän leijaillut lattialla; mies sitävastoin polki usein lattiaan kaikin voimin tahtia näyttääkseen ja teki mitä notkeimpia pantterihyppyjä. Tarvitaan suurta notkeutta ja pitkällistä harjoitusta, jotta voi tätä tanssia esittää taiteen kaikkien sääntöjen mukaan. Muista Batumin huvipaikoista mainittakoon sirkus ja koko joukko enemmän tai vähemmän säädyllisiä kahviloita, jotka ovat sivistyksen eroittamattomat seuraajat. Viimeiseksi mainittakoon posti- ja sähkölennätintalo, missä muun muassa saa tietää, että erotus Batumin ja Pietarin ajassa on 57 minuuttia.
Kun likinnä rantaa on joksikin matalaa, käy rannasta useita hyvin pitkiä siltoja. Satama on muuten sangen hyvä ja alttiina ainoastaan pohjois- ja luoteistuulille. Kokonainen laivasto, jonka laivat kuuluvat kaikille mahdollisille kansallisuuksille, turkkilaisille, ranskalaisille, venäläisille, saksalaisille, itävaltalaisille, on täällä ankkurissa, ja vieras saa siitä sen käsityksen, että Batum on vilkas kauppakaupunki. Vieläpä Hampurikin on säännöllisessä höyrylaivayhteydessä Batumin kanssa kerran kuukaudessa. Mitään sotalaivoja sen sijaan ei ole sinne määrätty. Sodan sattuessa saattaa näet sellaisia lähettää sinne lyhyessä ajassa Sevastopolista. Englannilla, Ranskalla, Saksalla, Amerikalla, Turkilla ja Persialla on konsulit Batumissa.
Ennen oli Batum vapaasatama, mutta tämä erikois-oikeus on nyt lakkautettu. Silloin ei päästetty ketään ihmistä kaupungista pois eikä kaupunkiin kello 6 jälkeen illalla. Sitä tarkoitusta varten ympäröi sitä koko sarja aseellisia sotilaita; siitä seurasi, että turvallisuuskin kaupungissa oli hyvä. Nyt sitä vastoin, kun tämä vartioiminen on lopetettu, peljätään, että asianlaita muuttuu toiseksi. Batumin ollessa vapaasatama, ei siellä saanut olla linnaväkeä eikä kanuuneja, mutta tätä kieltoa kierrettiin sillä tavalla, että sotilaat ja kanuunat olivat valmiina kasarmeissa heti kaupungin ulkopuolella, jonka linnoituksen siten saattoi asettaa puolustustilaan neljän tunnin kuluessa. Nyt on linnoituksessa sekä sotilaita että kanuuneja.
Kaupungin paraimmat vientitavarat ovat pumpulit, vilja, omenat ja palo-öljy. Nobelin yhtiö, jolla Batumissa on suuria tehtaita, säiliöitä ja lastausasemia, lähettää kuukausittain 200,000 puutaa öljyä vaunuissa Bakusta Batumiin. Jälkimmäisessä paikassa suljetaan öljy metallitynnöreihin, jotka sitten kuljetetaan edemmäksi höyrylaivoilla, osaksi Itävaltaan Tonavaa myöten ja Etelä-Venäjälle Odessan kautta. Joka toinen kuukausi menee öljylaiva Antverpeniin. Ludvig Nobel on valmistanut sen suuremmoisen suunnitelman, että yhdistetään Balakanin öljylähteet Mustanmeren kanssa torvijohdolla, joka kulkisi suoraan Transkaukasian halki, (noin 80 ruotsinpeninkulmaa!) Joukko pumppulaitoksia, asetettuina eri matkan päähän toisistansa pitkin linjaa, tulisivat painamaan öljyn asemalta asemalle tuota valtavaa putkijohtoa myöten merestä mereen. Kuinka suuremmoiselta yritys tuntuneekin, ei se kuitenkaan ensinkään kummastuta sitä, joka on nähnyt ne ihmeteltävät tulokset, jotka Nobelin tarmo, nero ja luja tahto jo ovat aikaansaaneet. Linjan vaikeimpia esteitä on Suramin vuorensola, missä tarvitaan sanomattomasti voimaa painamaan öljyä nousemaan tuosta kovasta mäestä. Voi aavistaa, kuinka suunnattomia rahasummia tarvitaan tämän tuuman toteuttamiseen, mutta on myöskin helppo huomata, mitä tavattomia etuja sen kautta voitettaisiin.
Batumilla on suuremmoinen tulevaisuus. Sen jälkeen kun venäläiset valtasivat sen viimeisessä turkkilaissodassa, on se edistynyt ihmeteltävän ripeästi. Se on jo nyt suuruudessa ja merkityksensä puolesta satamapaikkana, Mustanmeren rannalla joutunut kilpailijansa Potin ohitse. Kaupunki on matalalla, rämeisellä tasangolla metsäisten vuorten juurella, mistä syystä ilmasto oli ennen hyvin epäterveellistä, erittäinkin keväällä ja syksyllä, jolloin kuume korjasi useita uhreja. Sittenkun venäläiset ottivat kaupungin haltuunsa, ovat lammikot kuitenkin kuivatut ja terveyssuhteet parannetut. Sittenkin saanevat useimmat muukalaiset, jotka tulevat Batumiin oleskellakseen siellä jonkun aikaa, kuumeen ankarammassa eli lievemmässä muodossa. Tähän on syynä epäilemättä varsinaisesti Tshorokvirta, joka länteen päin kaupungista muodostaa laajan, rämeisen suistomaan, joka vuodesta vuoteen etenee yhä pitemmälle merelle päin, sekä tuo sanomaton kosteus, joka Mustanmeren itäisellä rannikolla täyttää ilman. Suuret, tummat pilvenlonkareet vierittävät mereltä raskaita joukkojansa, survaisevat kallioihin, tiivistyvät ja putoavat jälleen alas maahan ryöpeänä rankkasateena. Talvella kuitenkin sataa vähemmän. Kirkkaaalla ilmalla saattaa silloin usein seurata silmillään Kaukasuksen vuoriharjannetta hyvin pitkälle luoteiseen suuntaan, aina Kershiin asti. Elburs, Kaukasuksen korkein kukkula, näkyy silloin yhtä selvästi Batumista kuin Wladikawkasistakin. Meri on useimmiten tyyni, mutta toisinaan tulee kauvaksi ulottuvia maininkia vyöryen lahteen. Noin kerran kuukaudessa lienee myrsky, ja joskus hyvin ankara. Mahtavat aallot ajelehtivat silloin tuolle samaiselle ja kiviselle rannalle.
Viivyin kokonaista viisi päivää Batumissa, odottaessani suoranaista matkatilaisuutta höyrylaivalla Konstantinopeliin. Aika ei kuitenkaan tullut pitkäksi, sillä oli paljon katsomista ja useita hauskoja retkiä tehtävänä kaupungin luonnonihanaan ympäristöön. Yhden näistä, joka tarkoitti Batumista itään päin olevilla vuorilla sijaitsevaa turkkilaista huvilaa, tein herra Olssonin, erään Nobelin palveluksessa olevan ruotsalaisen insinöörin, seurassa. Vuokrasimme sentähden pienet vaunut, ajoimme Nobelin ja Palaskowskin naftasäiliöiden ohi ja saavuimme pian tiheimpään metsään, missä ransea ja kivinen tie yleni yhä ylemmäksi ja ylemmäksi. Parin tunnin matkan jälkeen tuli tie niin huonoksi, että astuimme pois ajoneuvoista ja kuljimme jalkaisin. Siellä täällä näkyi vanhojen kaukasilaisten linnojen raunioita. Vuoret ovat muodostuneet enimmäkseen yksinäisistä, pyöreistä, mutta jokseenkin jyrkistä kukkuloista. Sellaiselta kukkulalta näkee kaikille puolin syvälle alas laaksoon, missä monessa paikoin pieni puro syöksyy alas vaahtoavan valkoisena suurien, pyöreiden kivien keskitse. Usein on laaksonpohjukan yläpuolella vaaleaa sumua. Kukkuloita peittää tavattoman rehevä kasvullisuus, jonka muodostaa yksinomaan lehtimetsä, jonka puut ovat niin suuria, että niiden ikä ilmaistaan useilla sadoilla vuosilla. Rungot ovat aivan lähellä toisiansa, ja niiden välissä kasvaa pensaita ja joukko yrttejä ja ruohoa. Tuo kaikki on kiedottu sitkeiden, piikkisten köynnöskasvien läpipääsemättömään verkkoon. Sellainen aarniometsä peittää kaikkia näitä kukkuloita, ja useimmissa paikoissa on aivan mahdotonta tunkeutua sen läpi. Erillään olevan kukkulan huipulta katsottuna näyttää seutu omituiselta ja vaikuttavalta. Alaalla laaksoissa on paikka paikoin pieniä niittykaistaleita, ja useimmilla huomattavammilla paikoilla pilkistäikse yksi ja toinen turkkilaisen tupanen lehtimetsästä esiin. Ollen aina kahdeksankin kyynärän korkuisien neljäkäskivisten perusmuurien päällä, ovat ne rakennetut itse vietoksen penkereelle ja ympäröi niitä aitaus. Näyttää, kuin riippuisivat ne aivan jyrkänteellä ja saattaisivat pudota milloin tahansa, mutta niiden asema on ihastuttava. Itse talot ovat puusta, useimmiten varustetut balkongeilla ja pitkälle ulottuvilla tiilikatoilla. Tavallisesti kulkee alaalla laaksossa leveämpi ajotie ja tästä oikealle ja vasemmalle lähtee pienempiä polkuja ylöspäin pitkin rinteitä. Nämät polut ovat enimmäkseen jyrkkiä kuin portaat, kivisiä, kosteita ja on niiden yli kasvanut holvi köynnöskasveista. Siellä puiden keskessä on aina viileätä ja raikasta, joskaan ei ole koskaan järin lämmintä ulkona. Useat turkkilaiset viettävät täällä idyllistä elämää ja elävät metsälintujen metsästämisellä ja raudunkalastuksella. Ne näyttävät terveiltä, ovat rohkeita ja notkeita. Löytyy runsaasti fasaaneja, ja kaukasialainen karhu ei suinkaan ole harvinainen; sen liha sanotaan olevan mielehinen ruokalaji. Kotkia ja shakaaleja löytyy myöskin seudussa. Erittäin hauskan matkan jälkeen palasimme Batumiin takaisin toista tietä, kuin tullessa olimme käyttäneet.
Tiistaina elokuun 3 päivänä, kello 8 illalla, lähdin Batumista suurella venäläisellä tavara- ja matkustajahöyrylaivalla "Rostow-Odessa." Piletti toisessa luokassa, ravinto siihen luettuna, ei maksa Konstantinopeliin enempää kuin 28 ruplaa. Ohjasimme suunnan heti Trapezuntia kohden ja oikasimme siten meren kaakkoisen kulman yli. Vesi oli tyyntä ja kirkasta, mutta taivaanrannalla oli mustia pilvenlonkareita. Varhain aamulla seuraavana päivänä saavuimme lähimpään määräpaikkaamme ja ankkuroimme Trapezuntin luona olevaan puoli-ympyränmuotoiseen lahteen. Kaupunkia ympäröivät kaikilta puolin korkeat vuoret ja on se itse suurella rinteellä. Mereltä katsoen näyttää se hyvin kauniilta, valkoisine taloineen ja niiden välissä olevine rehevine puutarhoineen. Ulompana niemellä on linnoitus muutamalla erillään olevalla kallioryhmällä, joka pistäikse hiukan matkaa lahteen ja jakaa tämän kahteen osaan. Erään upseerin seurassa laivasta astuin soutuveneeseen, joka kuljetti meidät maihin viidessä minuutissa. Katujen halki, jotka ovat hyvin jyrkät, mutkaiset, kapeat ja mukulakivillä lasketut, kulkee keskeltä leveä sivukäytävä, kuten Persian kaupungeissakin. Puhtaus on kuitenkin suurempi kuin Persiassa. Basaarit ovat sekä komeat että suhteellisesti siistit, ja talot enimmäkseen rakennetut saman mallisiksi kuin Batumissakin. Muutamat ovat luhistumaisillaan olevia puuhökkeleitä, toiset ovat hyvin kauniita ja korkeita; erittäinkin ovat tässä suhteessa huomattavat konsulien talot. Englannin konsulin luona, joka myöskin edustaa Ruotsia ja Norjaa, kävin vierailulla. Persian ja Venäjän konsuleilla on enimmän työtä Trapezuntissa. Pieni joki, jonka yli siellä täällä kuljetaan kivisiltoja myöten, virtaa läpi kaupungin. Elämä kaduilla on hyvin vilkasta. Suuret tavarapaketilla sälytetyt kameeli- ja muulikaravaanit saapuvat kaupunkiin eli lähtevät sieltä kaikkina aikoina päivästä matkatakseen Erserumiin, Tabrikseen ja Teheraniin. Vielä saattaa sanoa, että Trapezunt on vilkas kauppakaupunki, vaikka sen merkitys on suunnattomasti vähentynyt Batumin—Bakun rautatien liikkeelle avaamisen jälkeen. Ennen täytyi kaikkien tavaroiden, joita piti Europasta kuljetettaman pohjoiseen Persiaan, kulkea Trapezuntin kautta; nyt vallitsee basaareissa hiljaisuus ja useat, ennen vireät karavaaninkuljettajat istuvat toimettomina ja turhaan odottavat saapuvia laivanlasteja.
Viivyttyämme Trapezuntissa ja lastattuamme siellä kokonaista yhdeksän tuntia, nostimme ankkurin ja jatkoimme matkaa länttä kohden, yhäti ollen vain parin kaapelipituisen matkan päässä Vähän-Aasian rannikolta, mistä syystä selvästi saattoi eroittaa esineet rannalla. Yöllä kuljettiin Kiresunin ja Ordon seutujen ohi, missä otettiin tavaroita laivaan ja, kuten Trapezuntissakin, myöskin muutamia matkustajia, jotka kaikki olivat turkkilaisia, nousi laivaan.
Viidentenä päivänä oli ilma edelleen ihana ja meri tyyni; tuntui ainoastaan vähäisen maininkia. Suuria merisikoja leikkii vedenkalvossa ja vieläpä usein hyppii merenpinnan yläpuolellekin. Ne ovat vaaleat vatsapuolelta ja liikkeissään notkeita. Kello 12 saavuimme tärkeään Samsunin kauppakaupunkiin, joka on laajan lahden rannalla, keskikorkuisten vuorten ympäröimänä, joiden pitkämäisillä rinteillä on peltoja ja kasvimaita. Täälläkin menin maihin. Mitä tulee rakennustapaan, katuihin ja basaareihin, niin muistuttaa kaupunki Trapezuntia. Merkillisistä rakennuksista huomataan: suuri osmanilainen moskea kupooleineen, vanhat hävinneet linnanrauniot rannikolla, hyvin kaunis turkkilainen moskea, jonka läheisyydessä on muistomerkintapainen kaivo, sekä korkea kellopylväs, joka hiljattain rakennettiin eräälle torille. Kun toinen perämies ja minä olimme olleet tervehtimässä venäläistä asiamiestä, matkasimme takaisin "Rostow-Odessaan."
Samsunissa otettiin laivaan kokonaista kolmetuhatta tavarapakkaa, missä oli maissia, jauhoja ja tupakkaa, joita piti vietämän Konstantinopeliin ja Aleksandriaan. Kaupungin lähellä on suuria tupakkimaita, ja sen tupakki, jossa on erittäin hieno tuoksu, luetaan parhaimpien joukkoon koko Itämailla. Todenmukaisesti tuodaan se suureksi osaksi karavaaneilla Anatolian sisä-osista.
Lahtea, jonka rannalla Samsun on, rajoittaa idässä Jeshil Irmaks-joen suistomaa ja lännessä Kysyl Irmaks. Erittäinkin on ensimainitun joen suistomaa hyvin laaja ja ulottuu se kauvaksi mereen. Sorasta ja hiedasta, jota joki aikojen kuluessa on mukanaan kuljettanut, on muodostunut sangen hedelmällinen alava maa, ja purjehdusvesi on matalaa hyvin pitkälle merelle päin, minkätähden laiva pysytteleikse tarpeellisen matkan päässä rannasta. Viivyimme Samsunissa kahdeksan tuntia ja jatkoimme illalla matkaamme. Yöllä kuljimme Sinobin (Sinope) ohi.
Seuraavana aamuna ankkuroimme laivan Inebolin edustalle, jolla on sievä asema eräässä lahdessa korkeiden vuorien ympäröimänä. Itse kaupunki on rakennettu matalalle vuoriryhmälle aivan lähelle rantaa, mutta heti sen taustalla kohoavat jyrkät kukkulat, joiden juurta peittävät pellot ja niityt. Kerrottiin, että kaupunkia oli puoli vuotta takaperin hävittänyt tulipalo, joka oli tuhaksi tuhonnut useimmat talot. Enimmät nyt rannalla näkyvistä taloista olivat sentähden uusia ja siistiä.
Vähän-Aasian pohjoinen rannikko viettää kaikkialla jyrkästi mereen. Poikkeuksena tästä ovat vain suurempien jokien laskusuut, mihin on muodostunut laajoja suistomaita. Vuoret ovat jotensakin tasakorkuisia ja paikkapaikoin hyvän multakerroksen peittäminä, mikä asuttujen seutujen läheisyydessä on viljelty. Yleensä ovat vuoret kuitenkin paljaita, ja löytyvä metsä ei suinkaan saata rehevyydessä kilpailla Batumin läheisyydessä olevan metsän kanssa. Siellä täällä osoittavat pienet uurrokset ja laaksot, että joku joki eli puro pyrkii mereen. Suorastansa meren rannalla on kallio paljas ja pohjoisesta tulevien merenhyökyjen uurtama. Vesi on puhdasta, kirkasta ja kalasta ja näyttää tummemmalta kuin Kaspianmeren vesi. Rannikolla on useita paikkoja ja kaupunkeja, joista mainitut ovat suurimmat. Sisä-Anatolian kanssa ovat nämät yhteydessä karavaaniteiden kautta. Satamissa on usein joukko jaaloja, ja yhteyttä rantaan saapuvien laivojen kanssa välitetään jonkinlaisilla kömpelötekoisilla soutuveneillä.
Matka Mustanmeren yli oli erittäin hauska ja mieluinen. "Rostow-Odessan" upseerit olivat yhtä rakastettavia, ystävällisiä ja hyvänlaisia, kuin venäläisten yleisesti tapa on. Illat vietin turkkilaisten upseerien ja kauppamiesten pienessä seurassa, jotka olivat sijoittuneet suureen, toiseksi luokaksi kutsuttuun yhteiseen salonkiin, ja jossa minullakin oli sijani paljaiden turkkilaisten keskuudessa. Ei ole juuri erittäin opettavaista keskustella puolisivistyneen turkkilaisen kanssa, mutta hupaista se on aina. Seuraavat houkkamaiset tiedot sain eräältä turkkilaiselta upseerilta, jonka arvo mahdollisesti saattaisi vastata kapteenin arvoa ja jolla muuten oli rinnassa Medjidjitähdistön ritarimerkki. Hän kertoi muun muassa, että Trapezuntissa, jonka linnaväkeen hän kuului, oli viisi miljoonaa asukasta, ja että Stambul olisi monta kertaa suurempi kuin Lontoo. Vielä sanoi hän, että venäläiset olivat Europan mahtavin kansallisuus, sen jälkeen ovat turkkilaiset, sitten ranskalaiset, englantilaiset ja lopuksi saksalaiset. Kun väitin, että Saksalla on suuri ja mahtava sotajoukko, remahti hän ääneensä nauramaan ja sanoi, että koko Saksan sotajoukko menisi nurin niskoin, jos se vaan kaukanakin saisi nähdä joitakuita turkkilaisia sotamiehiä. Hän kertoi myöskin, miltä elämä taivaassa näytti. Siellä poltettiin paperossia, matkustettiin höyrylaivoilla ja rautateitä myöten, aivan kuin täälläkin, mutta leijailtiin kuitenkin ilmassa. Siellä oli enkeleitä, jotka kirjoittivat suuriin kirjoihin kaikki, mitä ihmiset tekivät. Niinpä he olivat myöskin merkinneet, että me olimme maissa ja katselimme Samsunia. Eräällä toisella turkkilaisella, jonka asunto oli Stambulissa, ei ollut aavistustakaan siitä, missä Ruotsi oli, ei hän ollut edes kuullut siitä puhuttavan, mutta kun kerroin, että kuningas, joka edellisenä vuotena oli Konstantinopelissa, oli meidän kuninkaamme, huudahti hän: "Ah, Oskari, joka kävi sulttaani Abdul Hamidin luona." Hän oli usean kerran nähnyt kuninkaan Perakadulla.
Kuudennen päivän iltapuolella saavuimme Kara Agatshin kylään, joka on korkeiden vuorien välisellä tasangolla. Paikka on tärkeä pähkinäpuun ulosviennin takia. Me nostimme laivaan noin sata mahtavaa pölkkyä, jotka piti vietämän Hampuriin ja käytettämän huonekalujen valmistukseen. Puita, jotka ovat niin syvällä vedessä, että niitä pinnalla tuskin näkyy, kuljettavat laivan luo vahvasti miehitetyt soutuveneet. Muutamat ovat niin raskaita, että ne uppoavat, ja täytyy ne sentähden sitoa ketjuilla kiinni veneeseen, ett'eivät mene pohjaan. Puut kasvavat kauvempana sisämaassa ja kuljetetaan niitä härillä rannikolle. Veneissä oli joukko naisia ja lapsia, jotka pitivät kauheata elämää, ja alastomat pojat ratsastivat hajareisin vedenkalvossa olevien tukkien päällä. Kara Agatshista matkustimme suoraan Bosforiin, pysähtymättä missään kylässä eli kaupungissa rannikolla, ei edes tärkeässä Ereglissä. Pysyttelimme sentähden merellä jotensakin loitolla. Seitsemännen päivän iltapuoleen alkoi arveluttavasti tuuleta. Tuuli kiihtyi yhä enemmän ja enemmän, meri alkoi kuohuta ja aallot olivat korkeita, ja tuo suuri raskaassa lastissa oleva "Rostow-Odessa" keinui laineilla kuin pähkinänkuori. Meritauti alkoi raivota matkustajien keskuudessa, mutta kaikeksi onneksi ei ollut Bosforiin pitkältä matkaa, salmi näkyi jo selvästi Europan ja Aasian rannikon välillä. Meri on tavallisesti Bosforin suulla rauhaton, mihin syynä ei ole ainoastaan tuulet, vaan merivirratkin. Sen suuren vedentulon takia, jonka Mustameri saa kaikista siihen laskevista melkoisen suurista joista, Donista, Dnjeperistä, Bugista, Dnjesteristä, ja Tonavasta, on sen korkeuspinta hiukan ylempänä kuin Välimeren ja liika vesi virtaa kovaa vauhtia Bosforin kautta. Virran voimasta Konstantinopelin luona saatoin itse saada käsityksen eräällä venematkalla Bosibrissa. Soutajien tarvitsematta vähintäkään vaivata itseänsä, kulki vene hyvää vauhtia Marmaramerelle, mutta kun meidän oli tuleminen takaisin kaupunkiin, kävi se paljon hitaammin, huolimatta miesten ankarasta työstä. Virtaussuhteita saattaa parhaiten havaita oikeastaan keväällä ja alkukesästä, jolloin lumen sulaessa tulee suuriin jokiin runsaita vesimääriä. Ei tunnu ihmeelliseltä, että vedenpinta silloin nousee melkoisesti tavallisesta vedenkorkeudesta, kun ajattelee, miten suunnattoman laaja Mustanmeren vesialue on. Tähän vuoden-aikaan onkin Bosforin virta paljo nopeampi kuin loppukesästä ja syksyllä, jolloin molempien merien vedenkorkeus niin vähitellen tasaantuu. Tasakorkuiseksi Välimeren kanssa Mustameri ei kuitenkaan koskaan joudu, sillä haihtuminen ja purkautuminen Bosforin kautta eivät ole riittäviä vastaamaan joista virtaavaa runsasta suolattoman veden paljoutta. Että Mustanmerenvesi siitä huolimatta on suolaista, riippuu suureksi osaksi eräästä vastavirrasta, joka, Dardanellein ja Bosforin pohjalla tunkeutuu sinne Välimerestä. Bosfori on keskimäärin viisikymmentä metriä syvä, paikka paikoin aina sataan asti. Sen suun ja Krimin välillä, on Mustassameressä aina kahden tuhannen metrin syvyistä. Meren koko luoteisen osan on sitävastoin tehnyt matalaksi jokien kuljettama muta ja santa.
Lähestymme kuitenkin rannikkoa, jonka määrätyt hahmoviivat yhä selvempinä ilmaantuvat. Aasian puolella, siis vasemmalla kädellä, huomaamme Rivan linnoituksen ja kauvempana Anatoli Fenerin, eli aasianpuoleisen majakan. Vastapäätä, Europan puolella, kohoaa Rumeli Fener, europanpuoleinen majakka. Molemmat majakat luovat ikäänkuin mahtavan suuret silmät tietä osoittavaa valoansa Mustallemerelle ja ilmaisevat purjehtijalle, että niiden välissä on Bosforin suu. Rumeli Fenerin edustalla ovat Cyanéin eli Symplejadien vaaralliset kallioryhmät, jotka tarun mukaan olivat liikkuvaiset, toisinaan ne loittonivat toisistaan, toisinaan taas yhtyivät. Entis-aikaan peljättiin niitä sentähden suuresti, mutta satu sallii Jasonin kulkea onnellisesti niiden ohi matkallaan Kolshikseen. Kalliosaaret kohoavat vain hiukan vedenpinnan yläpuolelle ja ovat veden matalalla ollessa kapean niemekkeen kautta yhteydessä mannermaan kanssa. Veden korkealla ollessa lainehtivat aallot tämän niemekkeen yli ja kalliot ovat silloin eroitettuina rannikosta hiukan matkan päässä. Luultavasti tämä seikka on antanut aihetta satuun, että ne kykenevät muuttamaan asemaansa.
Bosfori on 3 ruotsinpeninkulmaa pitkä, ja matkaan salmen kautta menee kaksi tuntia. Purjehdusväylä ei ole leveämpi, kuin että selvästi saattaa eroittaa rannoilla olevat esineet. Levein on se Bujuk Derén luona, missä Europan ja Aasian välinen matka on 3,200 metriä, kapein Anatoli Hissarin ja Rumeli Hissarin välillä, missä rannikot lähestyvät toisiaan vain 550 metrin matkan päähän.
"Rostow-Odessa" liukuu kuitenkin juhlallisesti yhä kauvemmaksi jyrkkien rantojen välillä olevaan salmeen. Vasemmalla puolella näkyy vuoren huipulla genualaisen linnan rauniot ja vuoren juurella Anatoli Kavak, missä laiva pysähtyy muutamiksi minuuteiksi, pari turkkilaista virkamiestä tulee laivaan tarkastamaan papereitamme ja tulemaan vakuutetuiksi siitä, ett'ei mitään tarttuvia tauteja tuoda pääkaupunkiin. Ta'ustan muodostaa täällä Aasian puolella Josha Daghin vuori. Kauvempana laajenee salmi altaaksi, jonka europanpuoleisella rannikolla sijaitsee Bujuk Deré. Vielä vähä kauvempana kohoaa Therapian komea talo, missä lähettiläillä on suvihauskuutensa. Matka Bosforin kautta on epäilemättä viehättävimpiä, kuin saattaa tehdä. Kuvaukset, mitkä täällä vierivät matkustajan nähtäviin, eivät varmaankaan milloinkaan katoa hänen muististaan. Jännitetyllä huomiolla tarkkaa hän milloin Europan milloin Aasian rannikkoa. Palatsi toisensa jälkeen kohoaa rannoilla ja viimeisellä matkan osalla on Bosfori ikäänkuin yhtenä ainoana venetialaisena kanavana, sillä kylät, huvilat ja palatsit seuraavat toisiansa keskeymättömässä jaksossa. Kun on kuljettu Beikoslahden ohi, tullaan pian kapeimpaan kulkupaikkaan, nimittäin Rumeli Hissarin ja Anatoli Hissarin linnoitustornien väliseen salmeen. Kapea kulkuväylä synnyttää tässä vesipyörteen, jota turkkilaiset kutsuvat Shejtan Akindisiksi, eli Paholaisenvirraksi. Lahdessa tulee yhä vilkkaampaa, palatseja on yhä tiheämmässä, ja tulevat ne yhä suuremmiksi ja komeammiksi, kuta enemmän lähestytään vanhaa Byzantiumia. Vastaamme tulee laiva toisensa perään, matkalla kukin Mustallemerelle. Usein kuljemme noiden hyvin hauskojen höyryveneiden ohi, jotka yhdistävät Konstantinopelin Bosforin rantojen kanssa. Niiden kannella parveilee lukuisa ja kirjava matkustajajoukko: turkkilaisia fetziä, kreikkalaisia pukuja, italialaisia ja juutalaisia kasvonpiirteitä näkyy, vaikka minne katsoisi. Salmen poikki liukuu ristiin rastiint lukematon joukko pieniä veneitä, jonkinlaisia pitkiä, notkeita ja hienoja aluksia, jotka loistossa epäilemättä saattavat kilpailla Venetian gondolien kanssa. Kuljemme Aasian puolella olevan Kandilin kylän ohi. Taustalla kohoaa Bolgorlun vuori, jonka juurella Bejlerbej sijaitsee. Kun olemme kulkeneet Europan puolella olevan Orta Köjin ohi, leviää silmäimme eteen mitä ihastuttavimman kaunis taulu. Hän varmaan ei ole milloinkaan unohtava kuvia suuremmoisesta itämaisesta komeudesta, joka tässä leviää kummastelevan muukalaisen silmien eteen.
Kerrattuamme niemekkeen, jossa turkkilainen kylä, Orta Köj, sijaitsee Europan puoleisella rannikolla, esiintyy vasemmalla Skutari Vähän-Aasian rannikolla. Sen mahtavan suuressa rakennusjoukossa näkyy komeita moskeita hentoine minaretteineen ja kunnioitusta vaikuttavine kupooleineen, ja arvokkaan taustan muodostaa hautausmaa, jonka vakavat sypressit kohottavat vihertävät latvansa kohden korkeutta. Oikealla puolen näkyvät uhkeat Beshik-Tashin ja Dolma-Bagtshen palatsit, jossa jälkimäisessä sulttaani asuu, ja kauvempana satamakatu, joka kulkee pitkin Peran ja Galatan rantaa, Stambulin levittäessä eteemme lukemattomia valkoisia talojansa ja moskeitansa, joiden joukossa Aja Sofia ensin ja ennen kaikkea kiinnittää huomion puoleensa. Keskellä salmea kohoaa Leandertorni yksinäisellä kalliolla, ja sen takaa pilkoittaa Marmorameren väräjävä vedenkalvo. Se oli kuvaamattoman ihana näky. Mustallamerellä raivoavalla myrskyllä ei ollut mitään valtaa täällä salmen korkeiden rantojen keskessä. Vain viileä iltatuuli liihoitteli kautta Bosforin, ja länteen laski aurinko, puoleksi peittyneenä veriruskeaan pilvipatjaan, mikä maisemaan levitti rusohohdettaan, joka on ihaninta valaistusta, kuin mitä saattoi sellaiseen tauluun toivoa. Laiva vähensi vauhtia ja kulki puolella koneella, ett'ei sysäisi jotakuta venettä upoksiin. Laiva liukui hiljaa ja ääneti pitkin Peran satamaa Kultaiseen sarveen, jonka vilkasliikkeisen rannan ääressä kohoaa laivanmastoista metsä ja sekasotkusta pienemmät alukset tunkeilevat keskenään. Pian lakkasivat koneet toimimasta, ankkurikiertimen ruosteiset ketjut kitisivät, ja me olimme liikkumatta Galatan edustalla. Silmänräpäyksessä tuli sadottain veneitä rannasta ja keräytyi laivan portaiden ympärille, joukko venemiehiä valtasi laivan, säälimättä rynnätäkseen matkustajien ja heidän tavaroidensa kimppuun. Kävi aivan samoin kuin Kaspianmeren rantakaupungeissa eli Basrassa ja Bagdadissa. Sain käsiini erään venemiehen, eli oikeammin hän sai minut käsiinsä, tavarani vietiin muutamaan veneeseen, jonka Galatan satamaan neljä voimakasta käsivartta pian souti. Siellä ottivat muutamat turkkilaiset tullipalvelijat käsiinsä minun tavarani, jotka tulivat tyystin tarkastetuiksi, kalut ja kampsut kiskottiin auki, muistiinpano- ja piirustuskirjojanikaan eroittamatta, ja päälliseksi sain maksaa kaksi francia siitä huvista, että olin saanut kaikki tavarani epäjärjestykseen. Kun tästä pikku seikkailusta oli hyvin suoriuduttu, hankin itselleni kantajan, mikä ei ollut erittäin vaikeata, sillä sellaisia oli rivissä ympärilläni töllistelemässä minuun. Hän nosti leveille hartioilleen raskaan arkkuni ja näytti minulle tietä Galatan jyrkkiä kujia pitkin ja yhden Peran osan kautta, joka on europalaista Konstantinopelia. Pestin ravintolaan, joka on la grande rue de Péran varrella.