KAHDESTOISTA LUKU.
Persepolis.
Ne molemmat mahtavat vuoriharjanteet, jotka Pasargadesta asti ovat Polvarin jokilaaksoa rajoittaneet, jäävät yhä kauemmaksi toisistaan ja niitten välille leviää laaja Merdasht tasanko. Tämän länsiosan läpi juoksee Polvar oikullisissa mutkissa, etsien itselleen vuorten välitse laskun Niris-järveen. Tasangon itäsivulla pistäikse päävuoresta Rahmedin vuoriryhmä ja edessä on kalliotasanne, jonka kuningas Dareio I valitsi linnansa paikaksi. Tasanteen sivuista poistettiin epätasaisuudet ja ne ympäröittiin jättiläismuureilla, joissa oli kolme eri pengertä liitettynä toisiinsa marmorirapuilla; täten muodostui kolmenkertainen penkeristö. Eteläiselle muurille asetettiin marmoritauluja, joissa oli Persian ja Assyriankielisiä kirjoituksia; eräs näistä kuuluu seuraavalla tavalla: "Suuri Auramatsda (Ormuts), joka on Jumalista suurin, on tehnyt Darajavuksen (Dareion) kuninkaaksi; hän on lahjoittanut hänelle valtakunnan; Auramatsdan armosta on Darajavus kuningas. Näin puhuu Darajavus, kuningas: Tämä Persian maa, jonka Auramatsda minulle lahjoitti, joka on kaunis maa, rikas hevosista ja väestä, se ei pelkää ketään vihollista Auramatsdan ja minun, kuningas Darajavuksen, armosta. Näin puhuu Darajavus, kuningas, Auttakoon minua Auramatsda ja kantajumalat ja varjelkoon Auramatsda tätä maata vihollisten sotajoukoista, katovuosista ja valheesta. Älköön tähän maahan tulko vihollista eikä vihollisjoukkoja, ei katovuotta eikä valhetta. Tätä armoa rukoilen, minä Auramatsdalta ja kantajumalilta; tätä suokoon minulle Auramatsda ynnä kantajumalat." Eräs toinen kirjoitus kuuluu näin: "Dareio, kuningas, sanoo: nämät suuret linnat ovat rakennetut tälle paikalle, jossa ei ennen ole mitään linnaa ollut. Minä olen ne rakentanut Auramatsdan armosta, ja Auramatsda sekä kaikki Jumalat ovat suosiolla katselleet minun rakennuttamiani palatseja. Olen rakentanut ne merkiksi hänen mielisuosiostansa minua kohtaan."
Varhain aamulla 11 p. toukokuuta ratsastin Pusehista raunioille, jotka ovat tuskin yhden farsahin päässä sieltä. Tie kulkee pitkin Rahmedin vuorta. Eräs persialainen tuli minun kanssani, mutta koska aioin jäädä sinne koko aamupäiväksi, lähetin sekä hänet että hevoset heti takaisin ja jäin yksinäni noitten sanomattoman suuremmoisten raunioitten luokse. Jo kaukaa valtaa katsojaa hämmästys ja ihmettely nähdessään nämät kadonneen suuruuden ikimuinaiset jäännökset. Viivyin siellä kauvan piirtääkseni patsaita ja korkokuvia, ja ainoa, joka huviani häiritsi tänä unhoittumattomana päivänä, oli tuo rasittava kuumuus ja moskiittolaumat, jotka tuhansittain vainosivat minua, mihin ikinä menin. Oli käsittämätöntä mistä ne tulivat ja mitenkä ne saattoivat tunkeutua korviin ja nenään, vaikka minulla oli suurin osa päästä käärittynä nenäliinoihin ja sitäpaitsi poltin tupakkaa. Mutta yhden päivän viipyminen Persepoliksen raunioilla ei riitä niitten selvään kertomiseen; seuraan sentähden nytkin prof. Justin esitystä.
Tasanteen luoteisesta kulmasta johtaa jättiläisportaat alimmaiselle penkereelle. Portaat ovat valkoisista marmorilohkareista ja niin suuret, että samasta lohkareesta on hakattu monta askelta; ne ovat niin leveät ja askeleet niin matalat, että niitä myöten mahtuu kymmenen ratsastajaa vieretysten ajamaan ylös. Kun tullaan penkereelle ylös, huomaa ensin Kserkseen etehisen, jonka läntiset ja itäiset pääkäytävät vielä ovat jälellä, sekä kaksi niistä pylväistä, jotka muinen kannattivat puista kattoa. Etehisen lattiana on tavattoman suuret, kiilloitetut marmorilevyt ja pääkäytävien sivuissa on neljä, kivestä hakattua sfinksiä. Ne ovat 6 metriä korkeat ja niiden voimakkaat jänteet ja tarmokas ryhti osoittaa babyloonialaisten mestarien taitoa. Sfinksien päätä on ihmiskäsi rumentanut, mutta ne kähärät, jotka kuvaavat partaa ja kylkikarvoja ruumiissa ja jotka ovat täydellisen mestarin veistämät, ovat vielä hyvin säilyneet. Sfinksien kaulassa riippuu somasti tehtyjä vitjoja ja koristeita.
Kserkseen pääkäytävän takana johtaa taas toiset portaat ylös toiselle penkereelle. Porraskäytävän sivumuurissa on moniaita korkokuvia. Siinä näkee linnanvahteja pitkissä, meedialaisissa viitoissa, viinet selässä ja pitkät miekat käsissä; härkää repivä jalopeura näkyy monin paikoin, edelleen näkyy edustajia kaikista Kserkseen valloittamista kansoista, kukin kansallispuvussaan, tarjoovan kuninkaalle antimiaan ja verojaan. Tällä penkereellä sijaitsi Kserkseen linna. Siinä oli suuri sali, jonka kattoa kannatti 36 pylvästä, näitten häränpään muotoiset kapiteelit kannattavat kattohirsiä. Itä-, pohjois- ja länsipuolella oli pylväskäytäviä, kussakin kuusi paria pylväitä. Luultavaa on, että nämät pylväät kannattivat hirsiä, joista kalliita kankaita riippui, niinkuin Esterin kirjassa (1: 6) luetaan: "siellä riippuivat valkeat, viheriäiset ja sinervät seinävaatteet, yhteensidotut kalliilla liinasilla ja purppuraisilla siteillä hopearenkaissa, marmorikivisten patsaitten päällä", ja epäilemättä tarjosivat palatsin sisimmät salit saman komean näön kuin kuningas Ahasveruksen palatsi Susanissa, jossa "vuoteet olivat kullasta ja hopeasta, permanto oli laskettu viheriäisistä, valkeista, keltaisista ja mustista marmorikivistä."
Heti tämän eteläpuolella on Dareion palatsi, jossa on suuri sali keskellä ja kahdeksan sivuhuonetta, sekä avonainen pylväskäytävä. Eräässä paikassa on marmoriin piirretty seuraava kirjoitus: "Darajavus, suurkuningas, kuninkaitten kuningas, Hystaspeen poika, on rakentanut tämän palatsin", ja palatsin rappusessa, jonka Artakserkses III Okhus rakensi, on muun muassa näin piirretty: "nämät kiviraput olen minä itselleni rakentanut."
Tästä Dareion palatsista, joka sijaitsee ylinnä muita penkereellä, tullaan Kserkseen toiseen palatsiin; tässä oli sali, jonka kattoa kannatti 36 pylvästä ja 12 pylväästä muodostettu pylväskäytävä. Sivulla oli neljä huonetta. Täällä näkee taas vartiomiesten ja veronalaisten kansojen kuvia, ja kaakkoisen huoneen sisäseinässä on kuvattu palvelioita kantaen täysinäisiä vateja, viinipulloja ja teurastettuja lampaita, tästä sopii päättää, että nämät ovat palatsin vartiahuoneen ja ruokasalin raunioita. Ovenkamanoissa on kuninkaan kuva ja seuraava kirjoitus; "Khsajassa, (Kserkses) suurkuningas, kuninkaitten kuningas", kuningas Darajavuksen poika, Akhemenilainen.
Kauvimpana idässä on Dareion rakentama 100 pylvään palatsi. Joka sivu on yli 67 m pitkä, siinä on kaksi sisäänkäytävää, ja on sisältä varustettu 9 komerolla. Pääkäytävien sisäsivuja kaunistaa runsaat korkokuvat. Muun muassa näkee siinä kuningas Dareion istuvan valtaistuimellaan, hovimiesten ja valloitettujen kansojen ympäröimänä, tahi on hän kuvattu taistelemassa ahrimanilaisen pedon kanssa.
Vuoreen, penkereen yläpuolella, on hakattu kolme kuningashautaa. Haudan etusivu on muodostettu mahtavaksi koloksi kallioon ja se on ristin muotoinen, jonka vaakasuorana osana on sirosti hakattu friisi ja sitä kannattaa neljä pylvästä kiinni seinämässä. Molempien keskimäisten pylvästen välillä on portti, joka johtaa kalliohautaan; tämä on tilava rotko, jota persialaiset paimenet käyttävät varastohuoneenansa paimentaessaan laumojaan Merdashttasangolla. Ristin muotoisen fasaadin ylimmäiseen koloon on hakattu kuvaryhmä esittäen kaksi riviä miehiä, toinen toisensa ylitse, jotka jonkillaisella alustalla kannattavat tulialttarin edessä polvistuvaa ruhtinasta. Ylinnä leijailee ruhtinaan henki, levitetyin siivin, noustakseen haudan pimeästä kammiosta taivaalliseen asuntoon. Läheisessä Nakshi Rustam-vuoressa on neljä samankaltaista kalliohautaa ja niissä lepäävät muun muassa kuningas Dareio I, Kserkses ja Dareio Kodomanno. Ensimainituilta haudoilta on ihana näköala Persepoliksen raunioille: oikealla on Kserkseen pääkäytävä ja palatsi, vasemmalla Dareion palatsi ja lähinnä 100 pylvään palatsi. Koko penkereellä on ainoastaan 13 pylvästä paikallaan, muut ovat maahan kukistetut, mutta pirstaleet näkyvät vielä ja jalustat osoittavat paikan, jossa ne kerran ovat seisoneet. Muutamia ovat maanjäristykset kaataneet, toisia ovat myöhemmän ajan raakalais sukupolvet väkivaltaisesti raastaneet. Tuhannet sisiliskot ja käärmeet asustavat nyt näissä pylväistä, sfinkseistä ja rapuista muodostuneissa raunioissa, jotka ovat muinaisten upeiden palatsien jäännöksiä, missä oli äärettömiä rikkauksia, ja joissa mahtavat kuninkaat elivät loistossa ja komeudessa, ja niissä kalliohaudoissa, joissa kerran ylpeät hallitsiat lepäsivät kulta-arkuissa, ryömii nyt skorpiooneja y.m. matelevaisia. Kentällä, jossa Dareio ja Kserkses tarkastivat lukemattomia sotalaumojansa, paimentavat nyt köyhät paimenet karjalaumojansa, ja missä Polvarvirta muinoin, järjestetyllä maakastelemislaitoksella tuotti hedelmällisyyttä ja runsaita laihoja, siellä kasvaa nyt ainoastaan erämaan kuivia ohdakkeita ja kuihtunutta ruohoa. Mitä liikettä ja elämää olikaan silloin täällä, kukoistavan ja mahtavan valtakunnan sydämmessä, josta Kyyros ylpeillen saattoi lausua: "minun isieni valtakunta ulottuu niin kauvaksi etelään, missä ei kuumuudelta voida asua, ja pohjoiseen päin hamaan jään kytkemiin seutuihin saakka; mitä niiden välillä on, tottelee satraappeja." Mutta nyt on toisin. Kuolon hiljaisuus vallitsee nyt tällä muistorikkaalla paikalla, haudan hiljaisuus, joka ehdottomasti saattaa kuuntelemaan moskiittojen hyrinää ja säpsähtämään sannassa liikkuvaa sisiliskoa, joka vähän väliä ja varovaisesti, mutta uteliaasti vilkaisee kivien takaa — ja tuo haalea, punakellertävä erämaanväri tekee tämän kuvan vielä autiommaksi ja juhlallisemmaksi. Mutta vaikka hävityksen kauhistus niin monta kertaa onkin kaupunkia kohdannut, tekevät Persepoliksen rauniot vieläkin mahtavan ja valtavan vaikutuksen yksinäiseen vaeltajaan. Ei ollut minunkaan helppo lähteä Persepoliksesta, vaikka illanvarjot jo laskeusivat vuorten kylkiin, silloin vasta minäkin palasin jalkaisin Pusehin majataloon.
On ihmeellistä, ettei veden ja ilman hävittävä voima ole 2,400 vuodessa kuluttaneet pois kiilakirjoitusta ja noita hienoja korkokuvia. Sekä kirjoitus että kuvat näkyvät niin selvästi, kuin olisi kivenhakkaaja vasta muutamia päiviä sitte työnsä lopettanut. Täällä löydetyistä kirjoituksista onkin saatu moni tärkeä tieto Persian muinaisista vaiheista. Tekisi mieli epäillä historian todistusta nähdessään tämän aution ja kuolleen seudun, jos eivät kivet itse puhuisi ja selvin sanoin ilmoittaisi korkeata alkuperäänsä. Paikottain ei marmorilohkareitten pinta ole kadottanut kiiltoansakaan, vaan se on niin kirkas, että se ikäänkuin peili heijastaa esineet, ja kuitenkin on Persepolis altisna pohjois-, länsi- ja etelätuulille, jotka 24 vuosisataa ovat, ajaneet Merdasht-tasangon lentohiekkaa raunioita kohti. Kun ei voi huomata, että hiekka olisi millään tavalla hangannut tahi syövyttänyt veistokuvia, otaksutaan että muinaiset persialaiset osasi valmistaa ja karaista kiveä, työn päätettyään, suojellaksensa näitä teoksia ilmoilta ja tuulilta, sekä siten säilyttääkseen suurten kuninkaitten muiston kauvaksi jälkimaailmalle. Toisen selityksen näitten muistomerkkien säilyttämisestä saamme siitä, että tässä osassa maata harvoin sataa, että tuulen voima siellä ei ole erittäin suuri, ja että ohdakkeet ja ruoho jossain määrin sitovat Merdasht-tasangon pölyä.
Ensimmäinen kova isku kohtasi Persepolista, kun Aleksanteri Suuri v. 331 e.Kr. kulkiessaan Baabelista Susaan valloitti nuo nykyään rauniona olevat kuninkaanlinnat, sekä ryösti läheisen Istakr-kaupungin. Täällä anasti hän Kyyron ajoilta asti kokoontuneet aarteet, joitten arvo nousi noin 8,400,000,000 markkaan ja talvehti sotaretkestä väsyneitten miestensä kanssa Persepoliksessa, jossa elettiin täydessä humussa. Kerran juovuspäissään poltatti hän kuninkaanlinnan, mutta kuuluu sitten katuneen tätä tekoa. Tällä välin oli vihollinen Dareio Kodomanno paennut Ekbatanaan, jossa hän valmistelihe viimeiseen epätoivoiseen taisteluun valtakunnan itsenäisyyden puolesta. Tähän ei hän kuitenkaan joutunut osaa ottamaan, sillä hänen omat satraappinsa salamurhauttivat hänet. Ekbatana lankesi Aleksanterin käsiin, ja Dareio Kodomannon ruumiin lähetti hän Persepolikseen, jossa se haudattiin Akhemenilais-kalliohautoihin.
Parthilaisen kuningassuvun aikana kadotti Persepolis merkityksensä, ja hallitusistuin muutettiin Seleukiaan, Tigris-virran varrelle, vaan Sassaniidein aikana joutui vanha pääkaupunki taas kukoistukseen. Mutta kuoloniskun sai se kuitenkin arapialaisilta, jotka Jetsdegerdin hallitessa (v. 632-651) hävittivät peraialaissuuruuden ja loiston viimeisen jäännöksen. Vielä näkee Persepoliksen raunioilla jälkiä heidän hurjasta riehunnastaan, sillä he näkivät hyväksi rumentaa melkein kaikkien kuvien ja sfinksien päät, koska sunniittien muhamettilaisuus kieltää tunnustajiaan kuvaamasta ihmiskasvoja.
Mutta, kysynee joku, mitä Persian kansa ajattelee näistä kadonneen suuruuden suuremmoisista muistomerkeistä? Kyyrosta, Dareiosta ja Kserkseestä ei persialaisella talonpojalla ole aavistustakaan. Hän luulottelee sen sijaan Persepoliksen olevan sankarikuninkaan Djemshidin työtä, tämän kuninkaan, josta Fideusi kertoo monta merkillistä satua ja seikkailua suuressa sankarrunossaan "Shahnameh" eli "kuningastenkirjassa", ja Persepolis nimi on persialaiselle ihan tuntematon. Hän antaa paikalle nimen Taht-i-Djemshia, s.o. Djemshidin valtaistuin.