IX

KUUSITUHATTA PUNTAA.

Moottoriveneen ehdittyä niin lähelle höyrypurtta, että Krag tunsi kaikki moottorissa olevat, lähti hän komentosillalta mennen alas salonkiin.

Siellä oli kaikki valmiina ottamaan vastaan ylhäisiä vieraita. Whisky ja soodapullot seisoivat pöydällä ja pienellä tarjoilupöydällä oli lisää virkistysjuomia. Krag huomasi siellä myöskin erään korin, joka oli täynnä pitkäkaulaisia samppanja- ja likööripulloja.

"Nuo roistot", ajatteli salapoliisi, "kaikki heidän rikoksensa tapahtuvat suunnitellun hienosti ja harkitusti."

Hän viittasi kapteenin luokseen.

"Onko revolverinne käsillä?" kysyi hän.

Kapteeni Davidsen taputti hymyillen taskuaan vetäen revolverin kiiltävän kahvan taskusta esille.

"Ettekö ole hermostunut?"

"En vähääkään. Olin viisi vuotta sitten kukistamassa neekerikapinaa eräässä new-orleansilaisessa laivassa", vastasi hän, "se oli toista, se!"

"Hyvä on. Pysytelkää vieressäni. Kun Thomas Busch saapuu laivalle, pyytää hän luultavasti saada sulkea ovet ja jäädä paroonin ja toverinsa kanssa kolmen kesken salonkiin. Älkää olko epäilevinänne mitään, mutta pysytelkää täällä läheisyydessä. Heti kuultuanne salongissa ammuttavan, tulee teidänkin ampua joku laukaus täällä kannella."

"Ketä kohti?"

"Ei ketään. Ampukaa ilmaan vain. Se on sovittu merkki."

"Hyvä on. Sen minä kyllä muistan. Mutta mitä teen sitten?"

"Sitten koetatte haalia kokoon miehenne, ja kiiruhdatte salonkiin."

"Niin, mutta jos ovi on lukossa?"

"Silloin murratte oven. Jos se on välttämätöntä, niin särkekää vaikka koko salongin seinä."

Kapteeni näytti hiukan huolestuneelta.

"'Flink' on hieno ja kallis laiva", mutisi hän, "ja sitäpaitsi ei se ole omani."

"Hyvä kapteeni", vastasi Krag, "te saatte luonnollisesti täyden korvauksen kaikista vahingoista. Tällaisessa tapauksessa ovat aineelliset vahingot aivan toisarvoinen seikka. Muistakaa, että ihmishenkiä on kysymyksessä."

"Voitte luottaa minuun, herra salapoliisi."

"Hyvä on, mutta nyt kuulen moottorin lähestyvän. Menkää nyt kannelle ja toivottakaa vieraat tervetulleiksi laivaanne. Olkaa ystävällinen ja kohtelias, kuten tavallisesti."

"Entä te?" kysyi kapteeni, "mitä aiotte te tehdä?"

"Minä piiloudun tänne", sanoi salapoliisi ryömien pöydän alle.
Pöytäliina ulottui aina lattiaan saakka.

Asbjörn Kragin juuri ehdittyä piilottautua pöydän alle, kuului Thomas
Buschin ääni.

"Kapteeni Davidsen", huusi hän, "kapteeni Davidsen, missä olette?"

"Täällä", vastasi kapteeni kiiruhtaen kannelle.

Koska salongin ovi oli auki, kuuli salapoliisi piilopaikkaansa jok'ainoan sanan, joka kannella lausuttiin.

Moottorivene oli nyt saapunut aivan höyrypurren viereen, ja ensimmäisenä hyppäsi purteen Thomas Busch.

Hän astui laivan portaalle ja ojensi kätensä paroonille, joka ei tuntunut olevan oikein perehtynyt tällaisiin kiipeämisiin.

Parooni hymyili vain alentuvaisen armollisesti.

Vihdoin pääsi hän kannelle ja ojennellen jäykkiä jalkojaan sanoi:

"Tämähän on todellakin soma laiva, soma pieni laiva."

Kohta tämän jälkeen hyppäsi myöskin Thomas Buschin apuri, sinisilmäinen mies laivaan.

Thomas Busch viittasi salonkiin päin ja pyysi paroonia astumaan sisään.

"Kiitos, kiitos", vastasi tämä. "Tekisi todellakin hyvää saada hiukan levähtää kaiken tämän puuhan jälkeen. Ikävä, että moottoriveneeni meni rikki. Niin, sillätavoin käy, kun ottaa viransijaisen. Muuten minulla onkin moottorinkuljettajana oikein kelpo mies. Hänen nimensä on Boman. Hän on varmaan sairastunut, mies parka."

"Mies parka", mutisi Busch säälivästi. "Jos teidän ylhäisyytenne haluaa, lähetän hyvin mielelläni jonkun miehistäni korjaamaan moottoria."

"Ei, tuhannen kiitosta vaan!" vastasi hänen ylhäisyytensä istuutuen salongin pöydän ääreen. Asbjörn Krag näki piilopaikastaan hänen hienojen kiiltonahkakenkiensä kärjet.

"Haluaako teidän ylhäisyytenne mennä maihin Pääsaarella?"

"Ei, kiitos", vastasi parooni. "Luulen jättäväni sen toiseen kertaan. Pelkään pahasti, etten saa koskaan nähdä noita kuuluisia raunioita. Nyt sain jo toisen kerran tyhjin toimin lähteä takaisin."

"Sepä ikävää", vastasi Busch. "Teidän ylhäisyytenne haluaa ehkä mennä maihin Bygdössä. Mehän voisimme ohjata pikku purtemme merikylpylän laituriin. Sopiiko se herra paroonille?"

"Kyllä", vastasi hänen ylhäisyytensä kiitollisena, "se sopii mainiosti.
Olen hyvin kiitollinen teille tarjouksestanne, herraseni."

"Annan kapteenille määräyksen ohjata Bygdöseen", sanoi Busch mennen kannelle.

Hetken kuluttua lähti pursi täyttä vauhtia liikkeelle.

Thomas Busch tuli takaisin salonkiin ja sulki huolettomana oven jälkeensä. Krag kuuli lukon napsahtavan hiljaa.

"Ahaa", ajatteli hän, "nyt luulee hän saaneensa linnun satimeen."

Pari minuuttia keskustelivat herrat kaikenlaisista yleisistä asioista.

Äkkiä hätkähti parooni. Hän oli avonaisista peräikkunoista tullut silmäilleeksi maisemaa.

"Minne ihmeelle laivanne oikein kulkee? Minusta tuntuu kuin emme kulkisi lainkaan Bygdöhön päin. Bygdöhän on takanamme ja me etenemme hetki hetkeltä yhä kauemmas siitä."

"Minä en periaatteellisista syistä sotkeudu koskaan asioihin, jotka kuuluvat kapteenille, eivätkä minulle", sanoi Busch nousten. "Haluaako teidän ylhäisyytenne nauttia jotain virkistyksekseen?"

"Ei, kiitos", vastasi parooni, "mutta sensijaan haluaisin kernaasti, että laiva ohjattaisiin Bygdöhön."

"Kapteeni tuntee kuitenkin seudun paremmin kuin yksikään meistä."

"Mutta joka tapauksessa olemme jo kaukana Pääsaarelta", sanoi parooni yhä levottomampana, "ja etenemme yhä enemmän Bygdöstä."

Hän oli selvästi alkanut epäillä jo hiukan rakastettavia isäntiään.

Asbjörn Krag kyyrötti yhä edelleen pöydän alla odottaen jännittyneenä, mitä tuleman piti.

Äkkiä nousi parooni sanoen:

"Aion pistäytyä hiukan kannella."

Hän aikoi avata oven, mutta Thomas Busch esti hänet siitä.

"Siellä tuulee aika navakasti", sanoi hän.

"Se ei ole totta", vastasi parooni kiivaasti, "näenhän itse, että meri on melkein tyyni. Sitäpaitsi ei tee mitään, vaikka siellä hieman tuulisikin."

"Olen lukenut sanomalehdistä, että teidän ylhäisyytenne terveys kärsii
Norjan raa'asta ilmastosta."

Parooni hämmästyi ja kiivastui enemmän.

Hän sanoi:

"Pidän kyllä itse huolen terveydestäni. Käytöksenne, herraseni, tuntuu minusta lievimmin sanoen kummalliselta."

"Todellakin", sanoi Busch hymyillen.

"Pois tieltä", huusi parooni, "minä vaadin teitä päästämään minut kannelle. Pois tieltä, sanon minä!"

"Älkää kiivastuko, herra parooni."

"Mutta, herraseni, tehän kohtelette minua aivan kuin olisin vanki."

"Siinäpä se, herra parooni. Se olitte te, joka käytitte ensin tuota sanontatapaa — enkä minä."

"Mitä se tahtoo sanoa?"

"Herra parooni sanoi meidän kohtelevan häntä aivan kuin vankia."

"Niin, siltä tuntuu ainakin."

"Herra parooni on aivan oikeassa."

"Mitä tarkoitatte?"

"Tarkoitan sitä mitä sanonkin. Herra parooni on todellakin vankimme", vastasi Thomas Busch rauhallisesti ja kylmäverisesti kuten aina.

Salongissa vallitsi muutamia sekuntteja täydellinen hiljaisuus, joka
Asbjörn Kragista tuntui ikuisuudelta.

Vihdoin katkaisi hiljaisuuden parooni D:n soinnuton nauru.

"Hyvä", ajatteli Krag, "parooni koettaa pysyä kylmäverisenä. Siitä on hänelle hyötyä tässä tilanteessa."

"Minä huudan apua", sanoi parooni.

Tuli jälleen aivan hiljaista, ja Krag kuuli vain heikon napsahduksen, joka syntyy, kun revolverin hana vedetään ylös. Thomas Busch oli vetänyt revolverinsa esille.

"Sen jätätte kauniisti tekemättä", sanoi Busch, "minulla on kunnia ilmoittaa teidän ylhäisyydellenne, että kapteeni, samoinkuin koko miehistökin, on minun väkeäni, joka tottelee pienintäkin viittaustani. Sitäpaitsi — jos pidätte liian kovaa melua, ammun teidät."

"Haha. Tämäpä on kaunis juttu. Millaisten roistojen joukkoon olenkaan joutunut!"

"Herra parooni!"

"Roistot!" raivosi parooni.

"Kuuletko, Charlie", sanoi Busch pilkallisesti, kääntyen sinisilmäisen apurinsa puoleen. "Hauska poika, vai mitä?"

Charlie hymyili rasittuneesti. Koko tapaus ei tuntunut olevan hänelle mieleen, mutta täytyihän hänen olla mukana niin kauan kuin oli esimiehensä käskynalainen.

"Kirottuja kiristäjiä!"

"Hienoa seuraa todellakin", jatkoi Busch entiseen pilkalliseen tapaansa. Hän käänteli revolveria kädessään.

"Minua ilahduttaa", jatkoi hän sitten, "ettei teidän ylhäisyydellänne ole revolveria mukanaan. Olen kuullut kehuttavan herra paroonia mainioksi ampujaksi."

"Minne aiotte viedä minut?" kysyi parooni.

"Olen antanut määräykseni kapteenille."

"Minulla on tällä haavaa mukanani satasen puntaa", sanoi parooni. "Ja sitäpaitsi voin luvata teille kahdensadan punnan maksuosoituksen, jos viette minut heti takaisin Bygdöhön."

"Jossa herra parooni käskee ensimmäisen vastaantulevan poliisin pidättää meidät."

"Ei", vastasi parooni vihaisesti. "Sitä en tee. En halua nähdä nimeäni minkään skandaalin yhteydessä kaikissa Norjan sanomalehdissä. Varjelkoon! Jos saataisiin tietää, että olen antanut muutamien kiristäjien vetää itseäni nenästä, syntyisi siitä hirveä melu. Ei, siihen ei minulla ole minkäänlaista halua, herraseni! Aateliskunniani kautta vannon jättäväni teidät rauhaan, jos suostutte ehdotukseeni."

"Mahdotonta", vastasi Busch.

"No, lupaan neljäsataa puntaa."

"Vaivainen ropo! Vaikka jättäisimme kaikki vaivamme ja vaaraamme huomioonottamatta, ei mainitsemanne summa olisi sittenkään puoltakaan siitä summasta, jonka olemme kiinnittäneet tähän yritykseen."

"Paljonko vaaditte siis?"

"Olin ajatellut pyytää viittätuhatta puntaa käteisellä. Teidän ylhäisyytennehän on yksi Englannin rikkaimmista miehistä."

"Lurjus!"

"No sanokaamme kuusituhatta puntaa sitten."

"Sitä ette saa minulta koskaan!"

"Sitä emme koskaan olleet uskoneetkaan saavamme, teidän ylhäisyytenne. Mutta herra paroonin sukulaiset maksaisivat kyllä vieläkin enemmän saadakseen teidät takaisin."

"Viemme nyt teidät, herra parooni, erääseen varmaan piilopaikkaan, josta — sen voin sanoa jo etukäteen — ette pääse pois ennenkuin kuudentuhannen maksuosoitus on kädessäni. Ja elleivät teidän sukulaisenne syystä tai toisesta haluaisi maksaa meille pyytämäämme summaa kyllin pian, niin voimmehan kiirehtiä heitä lähettämällä esimerkiksi jonkun herra paroonin sormista silloin tällöin spriipurkkiin pantuna. Ettekö luulisi sen keinon tepsivän, herra parooni?"

"Te olette todellakin suuri rikollinen", mutisi parooni kauhuissaan.
"Te olette todellakin aivan kypsä hirtettäväksi."

"Kiitos kohteliaisuudestanne!"

"Roisto!"

"Ei, kuuleppa, Charlie. Eikös olekin hieno poika? Luulenpa, että on aika napauttaa häntä hiukan. Tuleppa hiekkapussinesi!"

Hetki oli lyönyt. Nyt oli salapoliisin vuoro astua areenalle.

Nopeasti kuin pantteri syöksyi hän esiin ja ampui laukauksen ilmaan.

Hän tiesi, millä puolella salonkia rikolliset olivat, ja browningpistooli kummassakin kädessään voi hän pitää heidät aisoissa.

Sinisilmäinen peräytyi kauhuissaan takaisin. Itse Thomas Buschkin menetti hetkeksi mielenmalttinsa nähdessään edessään salapoliisin tähtäävän häntä revolverilla ohimoon ja kuullessaan tämän sanovan:

"Peli on menetetty, Thomas Busch!"