X
LOPPUSANANEN.
Samassa kajahti kannelta kapteenin ampuma laukaus.
Sitten tuli aivan hiljaista.
Kone oli pysähtynyt.
Parooni D:llä oli kyllin mielenmalttia käsittääkseen heti täydellisesti muuttuneen tilanteen.
Hän tarttui nopeasti Thomas Buschin oikeaan käteen ja kiersi rannetta voimakkaasti sisäänpäin. Kimeästi kiljaisten pudotti rikollinen revolverinsa.
"Jos liikahdatte vähääkään", huudahti Krag Buschille, "niin ammun teidät kuin koiran."
Thomas Busch seisoi aivan hiljaa, mutta hänen silmänsä liikkuivat levottomasti esineestä toiseen, ikäänkuin etsien pelastusta.
Sillä aikaa koetti kapteeni miehistöineen päästä salonkiin.
Lukko murrettiin ja ovi nostettiin saranoiltaan.
Seuraavassa hetkessä seisoi kapteeni Asbjörn Kragin rinnalla.
Hänelläkin oli revolveri kädessään.
Tilanne oli voitettu.
Jättiläiskokoinen kapteeni kiersi kätensä Thomas Buschin hoikan ruumiin ympärille, ja Krag itse pani tälle käsiraudat.
Sinisilmäinen Charlie oli niin kauhuissaan, että kykeni tuskin omin voimin pysymään pystyssä, vielä vähemmin yrittämään minkäänlaista vastarintaa.
Kun parooni huomasi, minkä käänteen asiat olivat saaneet, purskahti hän ääneen nauramaan.
"Very well", sanoi hän kylmäveriseen englantilaiseen tapaansa, "oletteko hyvä ja ohjaatte laivan Bygdöhön."
"Kurssi Bygdöhön", huusi kapteeni salongin ovesta.
Samassa hetkessä kuului kannelta huutoa ja melua. Poliisivene oli saapunut.
"Ketä siellä on?" kysyi parooni.
"Poliiseja", vastasi Krag.
"Ei, älkää antako heidän tulla tänne. Ei mitään skandaalia!"
Krag antoi poliiseille määräyksen pysyä toistaiseksi omalla laivallaan.
Parooni D. tuli nyt salapoliisin luo ja puristi hänen kättään lämpimästi sekä lupasi hänelle runsaan rahapalkinnon. Samoin kirjoitti hän muistiin kaikkien niiden poliisien nimet, jotka olivat auttaneet Asbjörn Kragia tämän työssä.
Parooni katseli hymyillen rikollisia.
"Ammutaanko heidät heti?" kysyi hän, "vai hirtetäänkö heidät?"
"Ei kumpaakaan, teidän ylhäisyytenne", vastasi Asbjörn Krag, "Norjassa ei tuomita ketään ilman tutkimusta."
"Silloin pääsee hän kyllä vapaaksi", mutisi parooni.
"Ei", vastasi Krag, "minä vastaan kyllä siitä, että hän saa ansaitsemansa rangaistuksen."
"Mutta hänen rikoksensahan kohdistui minuun ja minä en aio asettaa häntä syytteeseen."
"Ettekö?" kysyi Krag.
"En, sillä edellytyksellä, ettei Bomanille ole tehty mitään väkivaltaa."
"Mutta sehän on mahdotonta, herra parooni!"
"Varjele taivas! Täytyisikö minun esiintyä todistajana? Luuletteko minulla olevan kylliksi aikaa olla täällä niin kauan kuin oikeusjuttu kestää ja antaa selvittelyjäni ja syytöksiäni ja Herra tiesi mitä! Aion matkustaa Norjasta kolmen päivän perästä. Jos asiasta nousee oikeusjuttu, lausutaan nimeni aina tämän skandaalin yhteydessä. Sanomalehdet pistävät nokkansa yksityiselämääni ja — arvaan kyllä, kuinka käy. Pilalehdissä kuvataan minut luonnollisesti haraksi, jota kaksi maantierosvoa hinaa nuorassa perässään. — Ei, kiitos, siihen minulla ei ole minkäänlaista halua. Sitäpaitsi — meillehän ei ole kenellekään koitunut tästä mitään vahinkoa! Päinvastoin olemme saaneet kokea mielenkiintoisen seikkailun. Ja minä olen saanut varoituksen käyttäytyä varovaisemmin vastaisuudessa. Mitä muuta? Ei mitään! Antaa niiden lurjusten livistää!"
"Mahdotonta! Asia joutuu oikeuteen. Poliisi on jo tehnyt tehtävänsä."
Laiva oli saapunut Bygdön merikylpylän rantaan.
Busch oli tarkkaavaisesti kuunnellut keskustelun loppua.
Äkkiä sanoi hän:
"Hänen ylhäisyytensä on oikeassa. Tästä nousee hirveä skandaali. Ja luultavasti tulee se maksamaan yhden ihmisen hengen."
"Ihmishengen", huudahtivat salapoliisi ja parooni yht'aikaa, "mitä tarkoitatte?"
Thomas Busch hymyili.
"Oletteko unohtaneet rakkaan ystävämme Karl Adolf Bomanin?" kysyi hän.
"Emme", vastasi Krag, — "päinvastoin. Hänet vapautetaan aivan pian."
"Te erehdytte", vastasi Busch. "Paitsi minua, ei maailmassa ole ketään, joka kykenisi vapauttamaan hänet. Luonnollisesti löydetään hänet kyllä joskus, mutta pelkään, että hän on silloin jo kuollut. Hän on nimittäin saanut niin voimakkaan annoksen nukutusainetta, että hänet täytyisi herättää jo."
"Te olette perkele", sähisi Krag, "mutta älkää iloitko voitostanne liian aikaisin."
"Miksi en iloitsisi, jos rohkenen kysyä?"
"Sentähden, että poliisin parhaat vainokoirat ovat liikkeellä etsimässä
Bomania."
"Sellainen poliisi — — —"
"Älkää olko niin ylimielinen, rakas herra Busch", sanoi Krag. "Käsiraudat kilisevät ranteissanne. Se on 'tuo tyhmä poliisi', joka on hankkinut ne teille."
Busch katsoi häneen, mutta ei vastannut.
Parooni astuessaan maihin kääntyi Asbjörn Kragin puoleen sanoen:
"Pitäkää vankeja silmällä sillä aikaa kun olen maissa. Neuvottelen viranomaisten kanssa asiasta."
Asbjörn Krag kumarsi vaieten.
Hän ymmärsi, että parooni tahtoi neuvotella oman maansa viranomaisten kanssa.
* * * * *
Kävi kuten hän oli arvellutkin.
Parooni pyysi viranomaisia painamaan koko jutun villaisella. Hän tuntui pitävän koko tapausta hauskana, romanttisena seikkailuna.
Näyttipä melkein siltä, kuin olisi Thomas Busch etukäteen ottanut huomioon kaikki mahdolliset käänteet asiassa, sillä hän naureskeli ja laski leikkiä koko neuvotteluajan, ja vaikka hänen kätensä olivatkin kytketyt raudoilla toisiinsa, ei se vähentänyt lainkaan hänen iloisuuttaan.
Kun parooni D. ei halunnut haastaa Buschia oikeuteen, ilmaisi tämä
Bomanin olinpaikan.
Kaksi poliisia lähetettiin heti Buschin ilmoittamaan paikkaan, joka sijaitsi kaupungin lähellä ja — Boman löydettiin todellakin eräästä tyhjästä huoneustosta.
Hänet oli tainnutettu vaunuissa ja senjälkeen viety erääseen Buschin monista piilopaikoista, sekä ilmoitettu, että hänet oltiin löydetty pyörtyneenä kadulta.
Boman ei poliisien herätettyä hänet, tiennyt lainkaan missä oli, ja kuinka oli sinne joutunut.
Hän oli hyvin väsynyt oltuaan niin kauan tajuttomana, mutta muutoin oli hän aivan terve ja vahingoittumaton. Ja kun hänelle sitten tarjottiin hyvä paikka parooni D:n palveluksessa, sekä suurehko summa rahaa korvaukseksi kärsimyksistään, ei hänelläkään ollut enää minkäänlaista halua nostaa oikeusjuttua Thomas Buschia vastaan.
Kun oikeusjutusta molempien asianomaisten luovuttua syytteestään ei näyttänyt tulevan mitään, ei Asbjörn Kragilla ollut muuta tehtävää kuin lähettää Busch vankilaan, jossa tällä oli vielä monta syntiä selvitettävänään.
Salapoliisi antoikin kahden konstaapelin tehtäväksi viedä Busch rikostovereineen poliisiasemalle. Itse lähti hän saattamaan Boman parkaa kotiinsa, jossa tätä varmaankin jo levottomina odotettiin. Krag näki Buschin apureineen nousevan vaunuihin ja sijoittuvan molempien poliisien väliin. Busch nosti ivallisesti hymyillen hattuaan salapoliisille, ja vaunut vierivät pois.
* * * * *
Kun Krag noin tunnin kaluttua saapui poliisiasemalle, koski hänen ensimmäinen kysymyksensä Thomas Buschia.
Salapoliisipäällikkö katsoi hymyillen Kragia.
"Rakas Krag", sanoi hän katseessaan veitikkamainen ilme, johon kuitenkin sekoittui hiukan levottomuuttakin, "pelkäänpä, että teidän olisi paras ottaa hiukan virkavapautta. Busch on kummitellut mielessänne niin kauan, että… mutta mikä teille nyt yht'äkkiä…?"
Krag oli tullut kuolonkalpeaksi ja vaipunut eräälle tuolille. Hänen mieleensä oli äkkiä tullut hirveä epäilys, ja hän tunsi, kuinka kylmä hiki suurina pisaroina kihosi hänen otsalleen.
"Mitä on tapahtunut?" kysyi salapoliisipäällikkö pahaa aavistaen, "koettakaa rauhoittua."
Näytti siltä kuin olisivat salapoliisipäällikön sanat saaneet Kragin mielenmaltin ja sen tavattoman tahdonvoiman, jonka hän omasi, jälleen palautumaan.
Hän hypähti äkkiä pystyyn ja hänen nyrkkinsä puristuivat suonenvedontapaisesti.
"Rauhoittua", sanoi hän värisevin äänin, "rauhoittua, vaikka joka hermo vielä värisee kamppailun jännityksestä. Luulette minua varmaankin hermoheikkoiseksi nahjukseksi, mutta kuulkaapa, kuinka asian laita on: Thomas Busch on jälleen liukunut käsistämme, ja pelkäänpä, että hänen rikostensa lukumäärä on vielä lisääntynyt yhdellä."
Hän kertoi lyhyesti salapoliisipäällikölle asiain kulun, ja nyt oli tämän vuoro raivostua. Hän juoksi suoraan puhelimeen aikoen tiedustella asiasta, kun puhelin samassa kilauttikin merkkisoiton. Hän tarttui puhelintorveen.
Karkea miehenääni ilmoitti puhuttavan ajuriasemalta. Mies kertoi, että muutamat ajurit olivat huomanneet erään isännättömän ajurihevosen kuljeskelevan pitkin katua vetäen perässään katuloassa irtonaisia ohjaksia. Miehet olivat pysäyttäneet hevosen, ja avattuaan vaununoven kohtasi heidät kummallinen näky. Vaunuissa makasi kaksi tajutonta miestä. Toinen oli puettu poliisin virkapukuun ja toinenkin oli ilmeisesti poliisi, vaikka hänellä ei ollutkaan yllään poliisin takkia eikä kypärää. Virkapukuisella poliisilla oli ollut ranteissaan käsiraudat, joista hänet kuitenkin oli kohta vapautettu. Miehet oli viety erääseen kahvilaan, jossa he olivat pian tulleet tajuihinsa jälleen. He olivat jo tulossa poliisiasemalle jättämään raporttia tapauksesta.
Salapoliisi heitti kuulotorven paikalleen ja kääntyi Asbjörn Kragin puoleen, joka oli tarkkaavaisesti kuunnellut keskustelua.
"Niin, niin. Asia on nyt aivan selvä. — Voi, herra Jumala" — Hänen kätensä puristuivat jälleen nyrkkiin. "Hyvin suunnattu töytäys päällä sydänalaan — — — nyt selvenee minulle koko juttu — — — hänhän on mainio nyrkkeilijä. Jo kaksi kertaa on hän jo ennen onnistunut vapautumaan käsiraudoista. Hän on mestari käyttämään tiirikkaa ja viilaa ja on liukas kuin ankerias. Sitten on hän hyvin yksinkertaisesti lainannut poliisin takin ja kypärän, ja kruunatakseen vielä tekonsa, on hän pilkallaan kiinnittänyt käsirautansa tajuttoman miesraukan ranteisiin. Sitten on hän pyytänyt ajuria pysähtymään luultavasti jonkun pikkukahvilan edustalle ja sanonut, että toinen vangeista on äkkiä sairastunut ja tarvitsee jotain vahvistavaa. Luultavasti on hän sitten tekeytyen hyvin ystävälliseksi yksinkertaista ajuria kohtaan, saanut tämän tyhjentämään kanssaan pari lasia, jotka vaikuttivat sen, että ajuriparka vieläkin istuu jossain nurkkakahvilan penkillä. Ja sitten on hän luikkinut tiehensä."
Krag aikoi juuri vetää palton ylleen lähteäkseen ulos, kun käytävästä kuului raskaita askelia. Poliisikonstaapelit astuivat sisään tehden kunniaa.
"Meidät yllätettiin…", alkoi toinen.
Krag viittasi kärsimättömänä heitä pitämään suunsa kiinni.
"Minä tiedän sen. Tiedän, että olin aika aasi, kun luotin muihin kuin itseeni. Mutta nyt ei ole aikaa selvittelyihin. Aluksi täytyy meidän miehittää kaikki rautatieasemat, laivalaiturit ja tiet. Harald Brede, Järven, oletteko siellä…!"
Viisi minuuttia myöhemmin oli koko Kristianian poliisivoima liikkeellä.
Mutta Asbjörn Kragin mieltä ahdisti omituinen tunne siitä, että hän kaikista yrityksistään huolimatta menettäisi pelin.
* * * * *
Päivä kului ilman että Thomas Buschista tai hänen seuralaisestaan saatiin mitään tietoa.
Kun Asbjörn Krag väsyneenä ja masentuneena illalla myöhään tuli kotiin, näki hän hämärän työhuoneensa kirjoituspöydällä hänelle osoitetun kirjeen.
Hän viritti valon.
Tarkastellessaan kirjekuorta hätkähti hän.
Tämän käsialan olisi hän tuntenut vaikka tuhansien joukosta. Kirje oli
Thomas Buschilta.
Hän avasi kuoren ja luki:
Herra Salapoliisi!
Sallikaa minun onnitella Teitä hyvin suunnitellun ja toimeenpannun kaappauksen johdosta! Sensijaan täytyy minun ikäväkseni tunnustaa, etten voi lausua samaa kiitosta oppilaistanne poliiseista, jotka eivät tunnu olevan perillä nyrkkeilytaidon alkeellisimmistakaan tempuista. Sitäpaitsi haluaisin neuvoa Teitä. Kun ensi kerran aiotte ryhtyä taisteluun Thomas Buschia vastaan, on Teidän välttämättä hankittava paremmat käsiraudat, sillä ne, jotka minulla tänä aamuna oli kunnia ottaa vastaan lahjaksi Teiltä, eivät, anteeksi suoruuteni, kelpaa mihinkään. Sentähden lähetänkin ne Teille poliisin mukana takaisin. En halua pahastuttaa Teitä, herra salapoliisi, kertomalla lähemmin paostani, sillä se voisi kiihdyttää Teidän luullakseni ennestäänkin hiukan järkkynyttä hermostoanne ja sitäpaitsi lienette päässyt siitä täyteen selvyyteen jo ennenkuin poliisitkaan ehtivät siitä Teille ilmoittaa. Jos olisitte ollut vähemmän ylimielinen, olisin ehken vieläkin vankinanne, mutta — "ylpeys käy lankeemuksen edellä", herra salapoliisi! Voin kertoa teille edelleen, että tätä kirjoittaessani olen jo kaukana Kristianiasta. Kuten minulla jo oli kunnia ilmoittaa Teille, herra salapoliisi, eivät poliisinne ole mielestäni kyllin valppaita, ja ilman erikoisempia vaikeuksia pääsinkin lähtemään Kristianiasta etelään menevässä pikajunassa. Arvelen olevan syytä nuhdella poliiseja leväperäisyydestä.
Kuten ymmärtänette, herra salapoliisi, olen nyt poissa ulottuviltanne. En luule kannattavan sähköittää vangitsemismääräystäni maailman ääriin, sillä olen matkoillani tehnyt sen masentavan huomion, että poliisi on jokseenkin yhtä typerä joka palkassa. En luule lähitulevaisuudessa palaavani Kristianiaan, etenkin koska terveyteni kaipaa lauhkeampaa ilmastoa.
Muistanette, herra salapoliisi, varoittaneenne minua halveksimasta poliisia. Käskitte minun muistaa, että poliisi oli kuitenkin kyennyt kiinnittämään käsiraudat ranteisiini.
Hyvä, herra salapoliisi. Muistan sen kyllä!
Toivottavasti tapaamme vielä joskus, ja silloin saatte huomata, ettei muistini petä!
Thomas Busch.
Asbjörn Krag antoi kätensä vaipua hiljalleen pöydälle ja tuijotti miettiväisenä synkkään yöhön. Taivas kaareutui tummana ja tähdet eroittuivat kirkkaina tummaa taustaa vastaan. Kaikki oli niin hiljaista ja rauhallista, ettei olisi luullut mitään rikoksia olevankaan maailmassa.
Salapoliisi oli kuitenkin vakava, sillä hän aavisti, että häntä odottivat uudet vaarat, uudet seikkailut.