VII
VARASTETTU HEVONEN.
Salapoliisi ajoi jälleen portinvartijan asunnolle saadakseen keskustella Bomanin vaimon kanssa.
Miehen katoaminen oli saattanut koko perheen elämän aivan pois tolaltaan. Boman ei ollut vieläkään antanut mitään tietoja itsestään, ja onneton vaimo piti häntä jo kuolleena. Sekä hän että lapset olivat aivan epätoivoisia, ja verestävät silmät todistivat heidän itkeneen sitten Kragin viimekäynnin.
Salapoliisi koetti lohduttaa vaimoa sanomalla tämän miehen huomenaamulla ainakin jo varmasti tulevan kotiin.
"Mutta tehän lupasitte, että hän tulisi jo ennen puoliyötä", nyyhkytti vaimo.
"Sen tein kylläkin", vastasi salapoliisi, "mutta silloin en vielä tiennyt sitä, mitä nyt tiedän."
"Mitä sitten?"
"Eräs rikos on tekeillä", vastasi Krag, "harvinaisen häikäilemätön ja rohkea rikos, jollaista tuskin enää meidän päivinämme voisi pitää mahdollisenakaan."
"Mutta mitä miehelläni on tuon rikoksen kanssa tekemistä?"
"Ei yhtään mitään. Hän ei edes aavista mitä on tekeillä. Mutta ne roistot, jotka toimeenpanevat rikoksen, pitivät parhaana piiloittaa miehenne kahdeksitoista tunniksi. Muussa tapauksessa olisi hän tietämättään voinut ehkäistä heidän tuumansa."
"Silloin ovat he varmasti jo tappaneet hänet. Bhuu—u-uu—."
"Ei", vastasi salapoliisi. "Sitä he eivät ole uskaltaneet tehdä. Häntä pidetään ainoastaan kätkettynä johonkin ja huomenaamulla kello yksitoista on hän jälleen luonanne… Eikö miestänne muuten pidetty taitavana moottorinhoitajana?"
"Kyllä. Hänellä oli hyvin tuottava toimi moottorinkuljettajana eräässä suuressa moottorissa, joka nyt, parooni D:n vieraillessa paikkakunnalla, on annettu hänen käytettäväkseen."
"Parooni D:n? Hänhän asuu Bygdössä?"
"Niin, ja moottori on Frognerkilenissä."
Salapoliisi katsoi Bomanin pikku poikaa, joka oli seissut äitinsä vieressä ja kuullut koko keskustelun. Poikanen näytti reippaalta ja älykkäältä.
"Sinä kai tiedät, missä moottorivene sijaitsee?" kysyi salapoliisi.
"Kyllä" vastasi poika.
"Haluatko tulla mukaani näyttämään sen minulle?"
Poika tempasi hatun päähänsä.
Vaunut odottivat kadulla, eikä kulunut monta minuuttia ennenkuin Krag ja poika olivat jo Frognerkilenissä.
Matkalla kertoi pikku veitikka parooni D:n lähettäneen edellisenä iltana kirjeen, jossa käski Bomanin laittamaan moottoriveneen kuntoon huomenaamuksi pientä huviretkeä varten.
"Ja mitä äitisi vastasi siihen?" kysyi Krag.
"Hän vastasi, ettei tiennyt varmaan, jos isä tulisi siksi kotiin, joten paroonin olisi paras hankkia huomiseksi itselleen toinen kuljettaja. Onhan aina muitakin kuljettajia saatavissa, mutta parooni on hyvin kiivas ja suuttuu aina kun jotain vastoinkäymisiä sattuu."
"Hyvä on", vastasi Asbjörn Krag, "äitisi on menetellyt viisaasti."
Salapoliisi tarkasteli innokkaasti kapeata, siroa moottoria. Siinä oli epäilemättä voimakkain kone koko vuonolla. Koneet täyttivät melkein puolet koko veneestä.
"Se on jo kunnossa", sanoi poika.
"Kunnossa?"
"Niin, huomenaamuista retkeä varten. Katsokaa, messinkiosat on kiilloitettu ja säiliöt ovat täynnä."
Hän osoitti takaistuinta.
"Tuossa", jatkoi hän, "on paroonin tapana istua, ja tuossa seisoo isäni ohjaamassa."
"Eikö moottorissa tavallisesti useampia olekaan?"
"Kyllä. Paroonilla on tavallisesti mukanaan pari palvelijaa. Joskus pääsen minäkin mukaan, ja silloin autan isääni koneen hoidossa."
"Sinä olet kelpo poika", sanoi salapoliisi. "Tule nyt, lähdemme jo takaisin, alkaa tulla jo pimeäkin."
Jätettyään pikku veitikan ohimennessään kotiin, jatkoi salapoliisi matkaansa poliisiasemalle.
Buschia seuranneet kolme vakoojaa jättivät ensin raporttinsa.
"Pyöräilijä" kertoi seuranneensa Buschia takaisin tämän asunnolle, Busch oli pysynyt kotonaan koko illan, ja häntä oli käynyt tapaamassa kaksi miestä, jotka eivät kuitenkaan viipyneet kauan hänen luonaan. Kello puoli kahteentoista mennessä ei Busch ollut poistunut asunnostaan.
"Noiden herrojen nimet ja osoitteet?" kysyi Krag.
Salapoliisi ojensi paperiliuskan esimiehelleen.
Siihen oli hän merkinnyt miesten nimet ja osoitteet.
Senjälkeen tuli niiden salapoliisien vuoro, joille oli annettu määräys etsiä se ajuri, joka oli vienyt Bomanin pois kotoaan.
Ainoastaan yhdellä salapoliiseista oli erikoisemman mielenkiintoista kerrottavaa. Hän kertoi eräistä varastetuista vaunuista.
"Kello viisi iltapäivällä", kertoi salapoliisi, "tilattiin erään ajurin, Peder Karlsenin, omistama umpinainen vaunu Rosenborg-kartanoon. Vanha, valkopartainen herra nousi vaunuihin ja käski ajurin ajaa rautatieasemalle. Mutta vaunujen tullessa rautatievaunutallin luo, käskikin herra pysähtyä erään kahvilan edustalle. Herrasmies laskeutui vaunuista ja meni kahvilaan. Ajuri odotti ulkona noin viitisen minuuttia. Sitten tuli kahvilanomistaja ulos pyytäen ajuria avuksi kantamaan vanhan herran matkakirstua.
"Ajuri, joka, tuntien hevosensa siivoksi, ei pelännyt sen lähtevän hänen poissaollessaan minnekään, jätti ohjakset irralleen vaunuihin ja lähti isännän kanssa kahvilaan.
"Kahvilan etuhuoneessa, joka oli kadun puolella istui vanha herra rauhallisesti juoden maitoa.
"'Jaha, siinähän olettekin jo', sanoi hän ajurin tullessa sisään, 'oli hyvä, että tulitte kantamaan kirstuani. Tulkaa mukaani. Se on täällä sisällä.'
"Ajuri seurasi, epäilemättä petosta.
"Osoittaen suurta, raudoitettua kirstua, joka oli taaemman huoneen nurkassa, sanoi herra:
"'Tuossa se on, mutta odottakaapa hetkinen.'
"Hän meni toiseen huoneeseen ja sulki oven perästään.
"Ajuri odotti pienessä huoneessa melkein kymmenen minuuttia, mutta kun herraa ei kuulunut takaisin, lähti hän ulos katsoakseen hevostaan. Mutta hevonen oli kadonnut vaunuineen päivineen.
"Ajuri säikähti luonnollisesti hirveästi, sillä hevonen ei ollut hänen omansa. Hän huusi kahvilanomistajaa, joka tulikin juosten paikalle.
"Yhdessä he sitten tutkivat koko korttelin, peläten hevosen lähteneen yksin liikkeelle, mutta missään he eivät nähneet jälkeäkään vaunuista. Ne olivat ja pysyivät poissa. Vanha, valkopartainen herra ei myöskään tullut takaisin, ja miehet alkoivat epäillä hänen varastaneen vaunut. Kahvilanomistaja sanoi, ettei hän tuntenut vanhaa herraa. Tämä oli vain yhden ainoan kerran, eilen, ollut hänen kahvilassaan ja pyytänyt saada jättää sinne matkakirstunsa säilytettäväksi. Hän lupasi noutaa sen myöhemmin.
"Kahvilanomistaja avasi nyt matkakirstun ja molempien suureksi hämmästykseksi huomasivat he sen olevan täynnä tiiliä.
"Petos oli nyt ilmeinen, ja surullisin mielin lähti ajuri kotiinsa ilmoittamaan onnettomuudesta isännälleen. Tämä nosti luonnollisesti asiasta hirveän melun ja päätti ilmoittaa heti varkaudesta poliisille.
"Hänen juuri aikoessaan lähteä poliisiasemalle soi puhelin. Hän tarttui puhelintorveen ja miehenääni kysyi:
"'Onko isäntä itse puhelimessa?'
"'Kyllä', vastasi hän.
"Ääni jatkoi:
"'Tiedättekö jo, että teiltä on tänään varastettu hevonen vaunuineen?'
"'Kyllä.'
"'Sekä hevonen että vaunut ovat postikonttorin edustalla. Menkää pian hakemaan ne sieltä.'
"Samassa kilahti loppusoitto, ennenkuin ajuri ehti kysyä edes puhujan nimeä.
"Ajuri otti onnettoman renkiparkansa mukaansa ja he ajoivat yhdessä heti postikonttorille ja löysivät todellakin hevosen vaunuineen talon edustalta. Kysellessään ihmisiltä saivat he tietää hevosen seisseen jo runsaan puolituntia kadulla.
"Vaunujen sisästä löysi ajuri tyynyltä kirjekuoren, joka sisälsi 25:n kruunun setelin, sekä paperilapun, johon oli kirjoitettu: 'Kiitos lainasta'."
"Näittekö kirjeen?" kysyi Krag.
Salapoliisi ojensi esimiehelleen kirjeen, ja Krag näki heti, että se oli kirjoitettu samalla käsialalla kuin se, jonka Boman oli saanut.
Varkauden syy selvisi nyt hänelle. Yksinkertainen Boman parka oli viety kotoaan juuri noilla varastetuilla vaunuilla. Luultavasti oli hänet nukutettu sitten umpinaisissa vaunuissa ja viety varmaan piilopaikkaan.
Roistot olivat kyllin uhkarohkeita varastaakseen keskellä kirkasta päivää vaunut, ettei ajuri olisi voinut kertoa mitään poliisille.
Kello oli jo yksi yöllä ja Kragin ympärille oli kokoontunut lauma salapoliiseja, jotka odottivat hänen määräyksiään. Salapoliisipäällikkö oli nimittäin luovuttanut asian johdon Asbjörn Kragille. Kaikki luulivat saavansa jatkaa Bomanin etsimistä ja Thomas Buschin vahtimista vielä koko yön, ja hämmästyivätkin sentähden suuresti, kuullessaan Kragin sanovan:
"Tänä iltana emme voi tehdä enää mitään. Huomenna jatkamme työtämme. Kolme teistä saa lähteä huomenaamulla kello 1/2 9 patrullimoottorilla merelle. Teidän täytyy varustaa moottori valmiiksi lähtemään minä hetkenä hyvänsä täyttä vauhtia merelle. Teidän on parasta ankkuroida jonkun suojaavan kallioniemekkeen taakse, josta sitä ei näy merellepäin."
"Ketkä meistä saavat tämän tehdäkseen", kysyttiin.
"Onko joukossanne ketään, joka tuntee 'Flink'-nimisen höyrypurren?"
"Lysakerilaisen matkailijapurren. Minä ainakin tunnen sen", sanoi eräs salapoliiseista.
"Minä myös", kuului vielä kaksi ääntä yht'aikaa.
"No silloin voitte te kolme ottaa sen homman osallenne. Minä olen itse 'Flinkillä.' Heti kuultuanne siellä ammuttavan, tulee teidän täyttä vauhtia lähteä liikkeelle ja vallata laiva."
"Hyvä", vastasivat salapoliisit lähtien laittamaan patrullimoottoria lähtövalmiiksi ja sitten lepäämään muutamaksi tunniksi.
"Entä me muut?" kysyi Harald Brede, Kragin ystävä ja oppilas. "Mitä me saamme tehtäväksemme?"
"Kello on nyt yksi", vastasi Krag, "tarvitsette kai hiukan lepoakin."
"Äsh! Eikö Buschia ole vartioitava?"
"Ei tarvitse. Voitte kutsua kaikki salapoliisit sisään."
"Jatkamme siis Bomanin etsimistä?"
"Niin."
"Entä mitä te itse aiotte tehdä?" kysyi Brede edelleen.
"Aion nukkua", vastasi Asbjörn Krag.
Silloin hymyili Harald Brede, sillä hän tiesi nyt, että Krag oli päässyt salaisuuden perille.