VI
VALOA PIMEYTEEN.
Tuntui kuin vaimo olisi voinut lukea salapoliisin ajatukset. Hän alkoi itkeä, ja hänen päänsä vaipui pöydänreunaa vasten.
"Hän on joutunut nyt taas noiden ilkeiden ihmisten käsiin", nyyhkytti hän, "vaikkei hän koskaan ole kenellekään pahaa tehnyt. En ymmärrä, miksi he vainoavat häntä."
Asbjörn Krag lohdutti häntä.
"Koettakaa nyt rauhoittua", sanoi hän, "miehenne ei voi olla kaukana, ja vaikka hän olisikin joutunut vainoojiensa käsiin, eivät he uskalla tehdä hänelle mitään pahaa. Kuka toi hänelle sanan?"
"Eräs virkapukuinen poliisi."
"Minkänäköinen hän oli?"
"En voi tarkoin kuvailla hänen ulkonäköään, sillä hän seisoi koko ajan hämärässä porttikäytävässä."
"Sanoiko hän tulevansa minun lähettämänäni?"
"Sanoi, otin itse hänet vastaan. Hän sanoi Asbjörn Kragin lähettäneen terveisiä ja käskeneen mieheni tulla luokseen."
"Ja miehenne lähti ilman muuta?"
"Niin, mitäpä hän olisi voinut muutakaan tehdä. Eihän hän voinut epäillä petosta, kun sanantuojana oli virkapukuinen poliisi. Sitäpaitsi sanoi hän juuri lähtiessään: 'Kello on kuusi; se sopii. Krag sanoi lähettävänsä minulle tiedon kuuden tienoilla'."
Krag muisti nyt todellakin sanoneensa niin Bomanille erotessaan tästä raitiotiepysäkillä. Jonkun Thomas Buschin miehistä oli täytynyt kuulla tämä, ja he olivat kyllin häikäilemättömiä käyttääkseen tietoa hyväkseen.
"Mieheni lähti hevosella", sanoi vaimo.
"Näittekö vaunut?"
"En, mutta avonaisen keittiön ikkunan kautta kuulin mieheni sanovan konstaapelille: 'Ahaa, teillä on vaunut. Sepä mainiota'."
Asbjörn Krag ymmärsi nyt, ettei hänellä ollut hetkeäkään hukattavana, jos hän aikoi ajoissa ehkäistä sen rikoksen, joka — siitä hän oli varma — kätkeytyi tämän salaperäisen ihmisvarkauden taakse.
Rauhoittaakseen levotonta, itkevää vaimoa, sanoi hän tälle lähtiessään.
"Lupaan teille, että ennen puoliyötä on miehenne oleva vahingoittumattomana luonanne."
Mutta kävellessään nopein askelin pitkin katuja ei hän ollut yhtä toivehikas kuin portinvartijan asunnossa oli teeskennellyt olevansa.
Huomaamattaan pysähtyi hän hetkeksi ja huudahti itsekseen:
"Boman poissa. Jäljettömästi kadonnut. Herra Jumala, kuinka pääsenkään tämän sotkun perille!"
"Vakoojat!" välähti yht'äkkiä hänen mieleensä. Hänen täytyi heti saada tietää, jos Busch oli poistunut asunnostaan.
Muutaman minuutin kuluttua oli hän Hanstengadenilla. Hän pysähtyi pikkupuodin edustalle, jossa pitkätukkainen nimikilpimaalari oli juuri lopettanut työnsä ja parhaillaan kokoili työkaluajaan aikoen lähteä pois.
"Valmis?" kysyi Krag hermostuneena.
"Kyllä", vastasi valepukuinen salapoliisi. "Thomas Busch on lähtenyt ulos."
"Äskettäinkö?"
"Niin, noin viitisen minuuttia sitten. Hän ajoi pitkin Drammenintietä.
Polkupyöräilijä seuraa häntä."
Salapoliisi osoitti suuntaa, jonne Busch oli mennyt, ja Kragin terävä silmä eroitti heti hienon, keltaisen hiekkajuovan, joka kapeana viiruna luikerteli pitkin katua silmänkantamattomiin.
"Mainiota", sanoi Krag, "juokse heti hakemaan ajuria."
"Nimikilpimaalari" jätti heti työkalunsa ja lähti esimiehensä asialle.
Vakooja numero 2, puutarhuri, saapui nyt paikalle.
Krag käski hänen lähteä heti ilmoittamaan kaikille vapaina oleville salapoliiseille poliisiasemalle, että heidän oli koetettava ottaa selko ajurista, joka oli vienyt Bomanin pois kotoaan.
"Ottakaa siitä selko, maksoi mitä maksoi", sanoi hän. "Käyttäkää revolvereja, jos on tarpeen. Sill'aikaa seuraan minä Buschia. Tapaamme poliisiasemalla klo 12."
Hän hyppäsi vaunuihin, jotka olivat juuri saapuneet, ja käski ajurin ajaa nopeaa vauhtia pitkin keltaista hiekkajuovaa.
Hiekan oli Buschin perästä seuraava salapoliisi laskenut mukanaan olevasta laatikosta valumaan kadulle opastaakseen toiset salapoliisit jäljilleen.
"Ajanko niin pitkälle kuin viivaa riittää?" kysyi ajuri, nuori, vilkas poikanen. Hänestä oli tämä ihanaa urheilua.
"Aja vaan, ja ajakin nopeasti", vastasi Krag.
Kuskipoika sylkäisi kouriinsa, läimäytti hevosta piiskalla, ja niin lähdettiin liikkeelle vauhtia, joka ei liene ollut aivan lakipykälien mukaista. Mutta kyytipoika tiesi, kuka hänen rattaillaan istui, ja nauroi vaan nähdessään poliisien merkitsevän hänen numeronsa muistikirjoihinsa sakoittaakseen häntä liian hurjasta ajosta. Poliisit eivät nimittäin ehtineet tuntea vaunuissa istuvaa salapoliisia.
Tuntui siltä kuin ei keltainen hiekkajuova loppuisi koskaan. Ajettiin jo kaupungin ulkopuolella, ja yhä luikerteli keltainen hiekka kapeana juovana eroittuen kirkkaalla värillään selvästi tien valkoisesta tomusta.
Matkan kestäessä oli salapoliisilla hyvää aikaa kiinnittää päällensä tekotukka ja -parta, ja kaupungin ulkopuolelle jouduttua ei vaunuissa enää istunutkaan tunnettu kristianialainen salapoliisi Asbjörn Krag, vaan vanha, punanenäinen herrasmies, joka nähtävästi matkusti kaupungista takaisin maakartanolleen.
Lysaker-vuonon lähellä tulivat Thomas Buschin vaunut vastaan.
Busch ajoi kumipyöräisissä Victoriavaunuissa. Hän istui vaunuissaan yksin nojautuen mukavasti tyynyjä vasten ja tuprutellen mahtavia savupilviä havannastaan. Hän ei välittänyt vähääkään vastaantulevasta, vanhasta, punanenäisestä maalaispohatasta, eikä tälläkään ollut mitään halua pysähtyä.
Hetken kuluttua tuli polkupyöräilijä vastaan. Ei hänkään, vaikka joka päivä tapasikin Kragin, olisi tuntenut tätä valepuvussa, ellei Krag olisi antanut hänelle merkkiä.
Polkupyöräilijä jarrutti, mutta Krag huusi vain:
"Seuraa häntä edelleen!"
Polkupyöräilijä lähti heti jälleen liikkeelle.
Vaunut seurasivat keltaista juovaa aina erään pienen sekatavarakaupan edustalle Lyseakerissa.
Kaupassa sai salapoliisi tietää, että "mies, joka ajoi Victoriavaunuissa", oli käynyt puhuttelemassa erään pikku höyryaluksen kapteenia. Kapteenin nimi oli Davidsen ja höyrypurren "Flink". Kapteeni asui eräässä aivan puodin lähellä olevassa talossa.
Salapoliisi koputti kapteenin asunnon ovella, ja tapasikin tämän kotona.
Asbjörn Kragin jäätyä kahden kesken kapteenin kanssa huoneeseen, alkoi hän kapteenin sanomattomaksi hämmästykseksi ilman muuta riisua naamioitaan. Nyt, kun Thomas Busch oli poissa, ei hän enää tarvinnut irtotukkaansa, punaista nenäänsä eikä tekopartaansa.
Kapteeni luuli ensin joutuneensa jonkun hullun kanssa tekemisiin, ja aikoi heittää salapoliisin kadulle, mutta kun tämä näytti poliisimerkkiään, tuli toinen ääni kelloon.
Krag kertoi ajavansa takaa erästä rikollista, ja että tämä rikollinen ei ollut kukaan muu kuin se tumma herrasmies, joka oli äsken tullut kylään ajaen hienoissa Victoriavaunuissa ja käynyt kapteenin luona.
"Tarkoitatteko herra Buschia", huudahti kapteeni kauhuissaan, "tuota hienoa herraa, joka asuu Kristianiassa?"
"Häntä juuri", vastasi salapoliisi. "Häntä epäillään osallisuudesta ryöstöön. Mitä asiaa oli hänellä teille?"
"Hän halusi vuokrata laivaani."
"Teidän pientä, 'Flink'-nimistä höyrypurttanneko?"
"Niin."
Kapteeni meni ikkunan luo ja osoitti merelle ankkuroitua, pientä, sievää höyrypurtta.
"Laiva on aika soma. Siinä on salonkikin, ja minä vuokraan sen usein pienille seurueille, jotka haluavat tehdä pienen, virkistävän merimatkan kesähelteessä. Herra Busch vuokrasi sen muutamien ystäviensä kanssa."
"Milloin aikovat he lähteä merimatkalle?" kysyi salapoliisi.
"Huomenaamulla kello yhdeksän. Hän tulee silloin tänne kolmen ystävänsä kanssa."
"Ja minne aikovat he mennä?"
"Johonkin aivan lähelle. Luultavasti maatilalleen."
"Onko Buschilla maatila vuonon varrella?"
"Kyllä, Buudevuonon rannalla. Se on pieni karjatalo, jonka hän on rakennuttanut metsään, vuonon rannalle."
"Sanoiko hän niiden ystäviensä nimet, jotka tulisivat hänen kanssaan?"
"Ei, mutta hän kutsui erästä heistä lähetystösihteeriksi. Hänellä lienee jotain aivan erikoista asiaa, ainakin mikäli minä ymmärsin."
Salapoliisi tuli tarkkaavaiseksi.
"Erikoista asiaa", sanoi hän. "Kertoiko hän siitä mitään lähemmin?"
"Kyllä. Hän sanoi ottavansa mukaansa maalle erään sairaan ystävänsä."
"Erään sairaan ystävänsä?"
"Aivan niin. Senvuoksi pyysi hän minua valmistamaan salonkiin vuoteen."
Kragin mieleen välähti heti Boman. Olisiko mahdollista, että he aikoisivat kätkeä hänet huvilaan? Mutta mitä hyötyä heillä siitä olisi?
"Onko teillä miehistö laivalla, kapteeni?" kysyi salapoliisi.
"Kyllä. Meitä on neljä miestä, minä ja lämmittäjät. Enempää emme tarvitse."
"Haluaisin kuitenkin pyytää teiltä paikkaa laivallanne."
Kapteeni katsoi häneen nauraen.
"Kysynkö Buschilta, jos hän suostuu siihen?"
"Sitä ette luonnollisesti saa tehdä."
"Hän suuttuu huomatessaan jonkun vieraan päässeen tunkeutumaan mukaan."
"Hänen ei tarvitse saada tietää siitä mitään. Onhan teillä laivallanne varmaankin joku loukko, johon voitte kätkeä minut."
"Hänellä on terävät silmät."
"Minulla on kiire", sanoi salapoliisi jyrkästi. "Kyllä tai ei! Jos kieltäydytte, tulette luultavasti osalliseksi suureen rikokseen, jos taas myönnytte, täytyy teidän olla kokonaan minun puolellani. Annan teille viisi minuuttia ajatusaikaa."
"En tarvitse mitään ajatusaikaa", sanoi kapteeni reippaasti, "olen käytettävissänne."
"Hyvä. Mutta te ette millään ehdolla saa mainita kenellekään sopimuksestamme."
"Se on itsestään selvää."
"Ei perheenne, eikä kukaan laivan miehistöstä saa tietää mitään. Ja mitä Buschiin taas tulee, niin älkää olko tietävinänne lainkaan koko asiasta, tapahtuipa sitten mitä hyvänsä."
"Selvä."
"Voitteko toimittaa minut aikaisin huomenaamulla laivalle niin, ettei kukaan saa siitä vihiä?"
"Kyllä. Jos tulette tänne huomenaamulla kello kahdeksan, niin minä pidän kyllä huolta piiloittamisesta."
"Päätetty siis?"
"Päätetty."
Sopimus vahvistettiin kädenlyönnillä, ja Asbjörn Krag meni sitten takaisin vaunuihinsa, jotka odottivat ulkopuolella.
Sekatavarakauppias seisoi juuri myymälänsä ovella, kun Kragin vaunut vierivät pois. Hän ei ollut uskoa omia silmiään. Tullessaan kylään oli herra ollut vanha, punanenäinen ja parrakas, ja lähtiessään ajamaan takaisin kaupunkiin, hyppäsi hän yhdellä loikkauksella vaunuihin ja oli aivan nuoren näköinen. Tässä oli pirulla sormensa pelissä?
Paluumatkalla kävi salapoliisi ajatuksissaan vielä kerran koko jutun kohta kohdalta läpi, mutta hänen täytyi myöntää, ettei hän kaikista ponnistuksistaan huolimatta ollut vielä päässyt askeltakaan lähemmäksi arvoituksen ratkaisua. Hän ei ymmärtänyt Thomas Buschin menettelyn syitä. Hänen aivonsa työskentelivät kuumeisesti. Olisipa hänellä ollut edes aikaa kylliksi, mutta asian kehittyessä nopeasti, ei hän ollut ehtinyt edellisestä arvoituksesta selviytyä, ennenkuin toinen jo tuli hänen ratkaistavakseen, ja tämä teki asian vielä salaperäisemmäksi ja sotkuisemmaksi.
Hän oli hyvin kiihtynyt ja käski ajurin ajaa suoraan kaupungin keskustaan mahdollisimman pian. Saadakseen ajan kulumaan ja antaakseen aivojensa levätä hetkisen, viittasi hän luokseen erään sanomalehtipojan ja osti iltalehdet.
Hän silmäili nopeasti tuoreimmat uutiset ja luki jonkun ilmoituksen ja sähkösanoman sieltä täältä, ilman mitään järjestystä.
Ei mikään kyennyt herättämään hänen mielenkiintoaan. Äkkiä pysähtyi hänen katseensa erääseen paikallisilmoitukseen, joka sisälsi kaksi päivämäärää. Se oli aivan tavallinen uutinen, jossa ei ollut salaperäisyyden varjoakaan, eikä hänen huomionsa olisikaan kiintynyt siihen, ellei siinä olisi ollut noita kahta päivämäärää. Niihin kiintyi hänen huomionsa pitkäksi aikaa ja hänen aivonsa työskentelivät tulisella kiireellä.
Silloin selvisi hänelle yht'äkkiä koko juttu.
Arvoitus oli selvinnyt aivan yht'äkkiä, kuten pimeys, jonka kirkas valonsäde halkaisee.
Hän kääräisi sanomalehdet kokoon ja ilmoitti ajurille uuden osoitteen, jonne tämän oli ajettava.
Nyt selvisi salapoliisille Thomas Buschin aikomukset. Tällä hetkellä oli hänelle kaikki muu yhdentekevää.
Hän oli päässyt harvinaisen häikäilemättömän rikossuunnitelman perille.