V
TÄYDELLINEN GENTLEMANNI.
Asbjörn Krag aikoi vastata, mutta muija keskeytti hänet alkaen puolustella itseään, koska oli Thomas Buschin äkkiä ilmestyttyä näyttämölle joutunut Kragin silmissä valehtelijaksi.
Busch kääntyi silloin hänen puoleensa kumartaen teeskennellyn kohteliaasti ja sanoi, äänessään hitunen ivaa:
"Mylady, ehken olette kyllin rakastettava jättääksenne meidät kahden."
Happamin ilmein laahusti muija ulos rämäyttäen oven kiukkuisesti kiinni perässään.
Thomas Busch hymyili.
"Hän on minun taloudenhoitajattareni", sanoi hän, "toivon teidän suovan hänelle anteeksi. Hän on hiukan huonolla tuulella, kun olin kyllin rohkea ryhtyäkseni arvostelemaan hänen valmistamiaan pasteijoita, — joiden valmistuksessa hän muutoin on mestari."
Asbjörn Krag, joka tämän pienen perhekohtauksen kestäessä oli ehtinyt koota ajatuksensa, päätti jatkaa keskustelua Thomas Buschin aloittamaan sävyyn ja vastasi:
"Luonnollisesti. Minä ymmärrän täydelleen hänen huonon tuulensa."
"Pidänkin häntä palveluksessani vain hänen pasteijoittensa vuoksi", jatkoi Busch. "Hänen taitonsa saa minut pitämään häntä korkealla kaikkien muiden naisten yläpuolella. Mylady on saanut kasvatuksensa Ranskassa, ja sai pasteijareseptin itsensä Louis Philippin hovikokilta."
Asbjörn Krag jatkoi keskustelua entiseen hiukan pilkallisen kohteliaaseen tapaan haluamatta pahoittaa tuon hienon veitikan mieltä.
"Kuinka onnellinen olettekaan te, joka saatte sellaisia pasteijoita!"
"Niin, minä olenkin onnellinen", sanoi Busch ilman että vakavuus olisi hetkeksikään väistynyt hänen kasvoiltaan.
Nyt arveli Krag keskustelun kaipaavan jo muutosta, ja sanoikin senvuoksi:
"Emmeköhän ole jo laskeneet kylliksi leikkiä noista epäonnistuneista pasteijoista?"
Thomas Busch kohautti ikäänkuin ihmetellen kulmakarvojaan ja katsoi salapoliisiin. Tällä hetkellä muistutti hän ylpeää aatelismiestä, joka alentuu keskustelemaan nousukkaan kanssa.
"Rakas ystävä", sanoi hän, "minä en laske koskaan leikkiä."
Ja ikäänkuin osoittaakseen toivovansa keskustelun päättyvän tähän ja epämieluisen vieraansa lähtevän, veti hän taskustaan hienokaiverteisen, umpikuorisen kultakellon. Sitten veti hän tuolin pöydän viereen ja istuutui, liikkeissään hienous, jonka voi omata vain sellainen henkilö, joka koko ikänsä on liikkunut hienoimmissa seurapiireissä.
Krag huomasi, että hänellä oli jaloissaan kirjaillut silkkitohvelit ja silkkisukat. Hänen ylellisen hieno pukunsa pisti silmään omituisena vastakohtana hänen vakaville kasvoilleen, joista huokui miehekäs levollisuus ja voima.
"Palataksemme asiaan —" jatkoi Busch, "mistä rikoksesta minua oikein syytetään?"
Kysymys tuli jokseenkin yllättävänä, mutta Krag kykeni säilyttämään mielenmalttinsa täydellisesti. Hän arvasi Buschilla olevan jonkun määrätyn suunnitelman.
Nyt tarvitsi Krag kaiken mielenmalttinsa ja näyttelytaitonsa voidakseen luonnollisesti näytellä loistavaa komediaa noiden terävien silmien huomaamatta petosta.
Hän kohottautui sentähden, otti arvokkaan asennon ja sanoi rauhallisesti:
"Thomas Busch, arvaan, että haluatte jälleen näytellä viatonta karitsaa, mutta tällä kertaa ei se ole onnistuva teille. Teidän epäillään yrittäneen ryöstää rahaa köyhältä työläiseltä, jolla sitä sattui olemaan jonkunverran mukanaan."
"Ryöstää?" kysyi Busch välinpitämättömästi. "Kuinka suuren summan väitetään minun yrittäneen ryöstää?"
"Miehellä oli kaksituhatta kruunua mukanaan. Ne olivat hänen esimiehensä rahoja."
"Kaksituhatta kruunua", murahti Busch koetellen peittää haukotustaan.
"Rohkenenko vaivata teitä kysymällä miehen nimeä?"
"Hänen nimensä on Karl Johan Boman, metallityöläinen ammatiltaan."
"Ahaa, se oli siis se mies, joka tuijotti minuun niin hävyttömästi raitiovaunussa?"
"Niin, se oli hän, joka istui teitä vastapäätä. Hän tunsi teidät heti, ja voisi vaikka vannoa, että olette sama mies, joka hyökkäsitte hänen päälleen."
"Rohkenenko kysyä edelleen, kuinka tämä hyökkäys tapahtui?"
"Kerron sen teille mielelläni", vastasi Krag, "vaikkakin tiedän, että te tunnette asian yhtä hyvin kuin minäkin. Tarkkaan tutkittuani tapausta (Krag pöyhisti rintaansa mahtavasti) olen päässyt asian perille, ja voin liikaa kehumatta itseäni sanoa tuntevani sen aivan yksityiskohtia myöten."
Thomas Busch nyökkäsi hyväksyvästi, ja Krag kertoi tapauksen sellaisena kuin oli sen Bomanilta kuullut, lisäten siihen kuitenkin jutun kahdestatuhannesta kruunusta, jotka Boman muka oli kätkenyt sukkaansa.
"Siis en minä kaikista yrityksistäni huolimatta onnistunut saamaan noita kahtatuhatta kruunua?" kysyi Busch Kragin lopetettua kertomuksensa.
"Ette kylläkään, onnellisen sattuman kautta sai miesparka pitää rahansa, mutta se ei lievennä rangaistusta, jonka rikoksestanne olette saapa".
Busch kumartui salapoliisin puoleen ja kysyi:
"Luuletteko todellakin minun aikoneen varastaa nuo kaksituhatta kruunua?"
"Poliisilla on syytä luulla asian olevan kuten kerroin."
"Typerä poliisi."
Busch oli hypähtänyt pystyyn, mutta hillitsi itsensä heti jälleen, ja jatkoi:
"Olen maailmanmies, enkä aio sallia loukattavan itseäni."
Erehtyikö Krag? Eikö kaikesta huolimatta mielihyvän ilme hetkeksi kuvastunut Buschin vakavilla kasvoilla?
Oliko Krag todellakin onnistunut johtamaan viekkaan vastustajansa harhaan?
Busch nousi tuoliltaan, otti teeskennellyn kohteliaasti salapoliisin käden kainaloonsa ja sanoi:
"Näytänpä teille jotakin."
Hän astui muutamia askeleita eteenpäin ja pysähtyi erään marmoriveistoksen eteen.
"Ihastuttava pikku kapistus", sanoi hän, "se maksoi 3000 liraa. Ostin sen kerran Italiasta."
Sitten osoitti hän seinällä riippuvaa, hienoissa kullatuissa kehyksissä olevaa taulua.
"Se on Zornin maalaama", sanoi hän. "Sen ostin seitsemän kuukautta sitten eräältä taidekauppiaalta Göteborgista. Se maksoi minulle 4800 kruunua."
Hän kulki taideteokselta toiselle mainiten aina hinnan, jonka hän oli saanut maksaa niistä kustakin. Kun he olivat lopettaneet tarkastuksensa, vei hän salapoliisin kirjoituspöytänsä luo. Sitten avasi hän erään omituisilla mosaikkikoristuksilla koristetun laatikon ja otti sieltä Keskuspankin shekkikirjan.
"Yhdellä ainoalla shekillä", sanoi hän, "voin milloin tahansa nostaa noin 7000-8000 kruunua, siis nelinkerroin sen summan, jonka väitätte minun yrittäneen varastaa työmieheltä. Haluatteko todistuksia?"
"En, mitäpä niillä tekisin", vastasi Krag teeskennellen olevansa kovin hämmästynyt kaikesta näkemästään ja kuulemastaan.
"No, ja mitä pidätte taidekokoelmastani?" kysyi Busch. "Uskotteko vieläkin, että minä, joka uhraan tuhannen toisensa jälkeen sellaiseen, voisin alentua hyökkäämään köyhän työläisen kimppuun ryöstääkseni hänen vaivaiset kaksituhatta kruunuansa?"
Krag ymmärsi nyt, että hänen suunnitelmansa oli onnistunut. Buschilla ei ollut aavistustakaan siitä, että salapoliisi epäili aivan toisten syiden vaikuttaneen tuon n.k. "ryöstöyrityksen", mutta hän tahtoi saada voittonsa vielä täydellisemmäksi ja sanoikin sentähden pilkallisesti:
"Tuollainen keräilykuume nielee suuria summia."
Thomas Busch hätkähti, mutta hillitsi itsensä ja sanoi jälleen:
"Olen maailmanmies, enkä aio sallia loukattavan itseäni."
Nähtyään Kragin "hämmennyksen" yhä kasvavan, kysyi hän äkkiä:
"Mitä varten oikeastaan tulitte tänne?"
"Tulin tänne vangitakseni teidät."
Busch heilautti kättään huolettomasti.
"Sen olette luonnollisesti täysin oikeutettu tekemään. Mutta minä vaadin todistuksia. Ja te tiedätte kyllä, herra salapoliisi, kuinka vaarallista on vangita henkilö, jonka syyllisyyttä ei voida todistaa."
"Hyvä, Thomas Busch, olette saapa todisteita aivan kylliksi."
Busch vilkaisi jälleen kelloaan.
"Suonette anteeksi", sanoi hän, nyökäten oveen päin.
Krag ymmärsi vihjauksen.
"Toivon tämän kohtaamisemme olevan viimeisen", sanoi Busch.
Asbjörn Krag lähti. Busch käänsi hänelle selkänsä, eikä ollut huomaavinaan hänen hyvästelyään.
Itsekseen muristen avasi muija hänelle oven. Ulos päästyään mutisi
Krag:
"Ohoh, rakas ystävä, olenpa nyt johtanut sinut sittenkin harhaan. Luulet minun juoksevan ympäri kaupunkia nuuskimassa parin tuhannen kruunun ryöstöyrityksen tekijää, mutta minäpä vainuankin tässä olevan toisen, vähän suuremman rikoksen tekeillä. Nyt luulet johtaneesi minut harhaan, mutta siinäpä erehdyt!"
Krag meni ensin poliisiasemalle, ja keskusteltuaan hetkisen poliisipäällikön kanssa, kutsui koolle joukon parhaita apulaisiaan.
Pidettiin neuvottelu. Krag kertoi lyhyesti kokemuksensa ja Busch päätettiin asettaa tarkan silmälläpidon alaiseksi.
Kolme salapoliisia pukeutui valepukuihin ja sijoittui Thomas Buschin asunnon läheisyyteen.
Eräs heistä maalasi reklaamitaulua läheisen myymälän seinään. Toinen pukeutui puutarhuriksi, ja kolmas opetteli ajamaan polkupyörällä Buschin talon edustalla.
Salapoliisien oli pidettävä Buschin asuntoa silmällä, ja jos Busch tulisi ulos, oli heidän seurattava häntä.
Sitten hankki Krag hiukan lisätietoja Buschista. Tällä oli todellakin muutaman tuhannen kruunun suuruinen summa talletettuna Keskuspankissa.
Sitten lähetti Krag pikasähkösanoman Pariisiin, jossa tiesi Buschin viimeksi oleskelleen, ja tunnin kuluttua sai hän seuraavasisältöisen vastauksen:
Kristianian salapoliisiosasto.
Kysymänne Thomas Busch on ennen Pariisiin tuloaan oleskellut Madridissa esiintyen siellä nimellä parooni Bizerta. Hänen täytyi erään kaksintaistelun takia poistua Espanjan pääkaupungista ja senjälkeen asettui hän Pariisiin esiintyen norjalaisena taidehistorioitsija Thomas Buschina. Poliisin huomio kiintyi pian häneen, mutta on hän todistusten puutteessa saanut toistaiseksi olla vapaalla jalalla. Hän seurustelee hienoimmissa seurapiireissä. On hyvin vaarallinen henkilö, joka ei kavahda mitään. Häntä epäillään Parisissa murhasta, osakekeinottelusta, pelipetoksesta ja vakoilusta.
Lépine.
Krag hymyili. Thomas Busch oli halunnut todisteita. Krag päätti tehdä nyt parhaansa kootakseen rikollista vastaan mahdollisimman sitovia todisteita, ettei, kuten usein ennen, oltaisi pakoitettuja todisteiden puutteessa laskemaan rikollista vapaaksi, huolimatta siitä, että hänen syyllisyytensä oli ilmeinen.
Koska kello oli vasta 7, ja Asbjörn Kragin ei tarvinnut odottaa lähetettyjen salapoliisien raporttia ainakaan ennen puolta yhdeksää, päätti salapoliisi pistäytyä tapaamassa näytelmän tähänastista päähenkilöä, Karl Bomania. Olihan sitäpaitsi mahdollista, että tämän kotoa voisi löytää jotain, joka helpottaisi arvoituksen ratkaisua. Useinhan kaikkein vähäpätöisimmiltä näyttävät pikkuseikat saattavat johtaa suurimpiin tuloksiin, ja Krag oli päättänyt selvittää arvoituksen mihin hintaan hyvänsä, sillä hän aavisti, ettei tässä ollut kysymys ainoastaan poliisilaitoksen maineesta, vaan oli ajoissa ehdittävä torjua uhkaava vaara.
Krag joutui perille klo 8:n tienoissa.
Portinvartijan asuntoa ei ollut vaikea löytää, sillä ovella oli kauasnäkyvä messinkinen nimikilpi.
Salapoliisi koputti ovelle, ja ystävällinen naisenääni vastasi "sisään."
Astuttuaan sisään joutui salapoliisi valoisaan keittiöön, jossa kaikki oli siistiä ja hyvässä järjestyksessä. Bomanin vaimo — salapoliisi arvasi, että se oli hän — istui tuolilla lieden ääressä ommellen. Kiiltävä, kuparinen kahvipannu porisi iloisesti tulella, ja arkihuoneessa leikki keskenkasvuinen poika hiukan itseään nuoremman sisarensa kanssa.
"Rouva Boman, vai kuinka?" kysyi salapoliisi.
Vaimo kohottautui tuoliltaan ja vastasi myöntävästi. Hän työnsi ompelutyönsä sivuun ja pyysi salapoliisia astumaan sisään. Sitten käski hän lapset keittiöön ja sulki oven.
Huone oli erittäin kodikas; kaikki oli yksinkertaisuudestaan huolimatta puhdasta ja somaa todistaen, että asukkaat olivat uutteraa ja siistiä väkeä.
"Miehenne ei liene kotona, huomaan minä", sanoi Krag.
"Ei", vastasi vaimo, "mutta odotan hänen tulevan millä hetkellä tahansa. Hän lähti ulos tärkeälle asialle, ja sanoi, että ellei hän ehtisi kotiin kello kahdeksaksi, lähettäisi hän sanan. Kello on kai jo pian 8, joten tullee hän pian."
"Kello on hiukan yli puoli kahdeksan", sanoi salapoliisi katsoen kelloaan. "Ellei rouvalla ole mitään sitä vastaan, niin odotan, kunnes miehenne tulee kotiin. Haluaisin mielelläni keskustella hiukan hänen kanssaan."
Vaimo osoitti hänelle tuolin ja hän istuutui.
"Luultavasti arvaatte syyn tänne tulooni", jatkoi Krag. "Miehenne on joutunut raa'an pahoinpitelyn uhriksi, mutta ei ole viipyvä kauan ennenkuin saamme syyllisen kiinni."
"Kuulutteko ehkä poliisiin?" kysyi vaimo.
"Kyllä", vastasi Krag hymyillen. Hän arveli, ettei Boman syystä tai toisesta ollut kertonut hänestä mitään vaimolleen, ja piti sentähden tarpeettomana ilmoittaa nimeään tälle.
"Silloin olette ehkä sen salapoliisin ystäviä?"
"Minkä salapoliisin?" kysyi Krag.
"Tarkoitan sitä herraa, jonka puoleen mieheni kääntyi, hänen nimensä oli kai Asbjörn Krag."
"Mutta sehän olen juuri minä. Minun nimeni on Asbjörn Krag."
Vaikka pommi olisi räjähtänyt rauhallisessa huoneessa, ei vaimo olisi voinut säikähtyä enemmän kuin kuullessaan salapoliisin sanat.
Hän tuijotti aivan hämmentyneenä salapoliisiin ja änkytti;
"Oletteko te Asbjörn Krag? Te — — — ei — mutta sehän on mahdotonta."
Krag hypähti pahaa aavistaen pystyyn.
"Jos te olette Asbjörn Krag", jatkoi vaimo, "niin miksi Herran nimessä sitten tulette kysymään, onko mieheni kotona?"
Krag tunsi ensin itsensä hiukan hämmentyneeksi, mutta yht'äkkiä selvisi hänelle koko tapaus.
"Mihin aikaan miehenne lähti ulos", kysyi hän vakavana.
"Hän lähti kello 6, heti saatuaan lähettämänne sanan."
"Lähettämäni sanan", mutisi Krag.
Tuska viilsi hänen sydäntään.
Hän ei ollut lähettänyt mitään sanaa.