YHDENTOISTA LUVUN TOINEN OSA.
"Tahdot tietää 'kolmen huoneen salaisuuden'", sanoi Krag tohtorille. "Tapahtumain kulku ei siis ole sinulle sitä selvittänyt. Tavallinen ihminen on taipuvainen näkemään jokapäiväisimmätkin asiat yliluonnollisina. On kyllä totta, että 'kolmen huoneen salaisuus' on ollut yhtenä osana tässä murhenäytelmässä, mutta itse asiassa oli tämä 'salaisuus' aivan vähäpätöinen. Heti, kun olin saanut kuulla vanhuksen omituisesta tavasta sulkeutua huoneisiinsa, selvisi minulle syy hänen menettelyynsä."
"Mikä se syy oli?"
"Älähän hätäile! Tulen vielä siihenkin. Mutta eikö ollut mielestäsi merkillistä, että Åkerholm, jolle hänen kasvattipoikansa oli kovin vastenmielinen, kuitenkin piti häntä talossaan?"
"Sitä en ole tullut ajatelleeksi."
"Mutta se sinun olisi kuitenkin pitänyt tehdä. Åkerholm otti Bengtin kasvattipojakseen tämän ollessa noin 18 vuotias. Ei voi otaksua, että Bengt olisi silloin miellyttänyt häntä enemmän kuin nytkään. Mutta sittenkin hän teki sen. Bengtillä ei ollut vanhempia eikä hän myöskään ollut Åkerholmin sukulainen; sen vuoksi täytyy siinä olla joku muu syy. Kasvattipojaksi ottamisen oli täytynyt tapahtua joko velvollisuudentunnosta tai armeliaisuudesta. Se johtopäätös, että hän oli ottanut Bengtin luokseen velvollisuudentunnosta, tuntuu todenmukaisemmalta. Åkerholm oli rikas, ja ottamalla tämän nuoren miehen kasvatikseen tahtoi hän hyvittää jonkin sitä ennen tekemänsä vääryyden."
"Merkillistä", sanoi tohtori, "että sinun selittäessäsi asian tulee se aivan yksinkertaiseksi."
"Eilen illalla pääsin tästä täyteen varmuuteeni", jatkoi Krag. "Jos luemme Bengtin murhaajaksi, — olihan hän Jim Charterin liittolainen — niin olemme me olleet tekemisissä kolmen murhaajan kanssa."
"Kolmen murhaajan?"
"Niin: Bengtin, Jim Charterin ja Åkerholmin. Asia on nimittäin siten, että Åkerholm, oleskellessaan kullankaivajana Kaliforniassa, oli tullut pikaisuudessaan surmanneeksi Bengtin ja Jim Charterin isän, ja tätä tekoansa tahtoi vanhus sovittaa ottamalla Bengtin kasvattipojakseen. Veljekset eivät ole olleet tähän asti tietoisia vanhuksen rikoksesta. Vasta neljä kuukautta takaperin sai Bengt siitä vihiä. Ja silloin oli vanhus mennyttä miestä, sillä hän joutui tekemisiin kahden kurjan konnan kanssa.
"Saatuaan tietää vanhuksen salaisuuden lähetti Bengt heti kutsun veljelleen, joka silloin oleli eräässä pelipaikassa. Päästäkseen pikemmin käsiksi Åkerholmin omaisuuteen päättivät veljekset yhdessä riistää häneltä hengen. Heidän oli toimittava nopeasti, sillä avioliitto rouva Hjelmin kanssa oli jo päätetty asia. He keksivät pirullisen suunnitelman. — Kun Åkerholm sitten eräänä päivänä käveli puistossa, kohtasi hän aivan yhtäkkiä täydelleen Charter-vainajan näköisen olennon. Kaiketi muistat vielä, kuinka kalpea ja hämmästynyt hän oli kotiin palatessaan?"
"Kyllä muistan. Edelleen."
"Jim Charter on aivan isävainajansa näköinen", jatkoi salapoliisi "Samallainen tanakka vartalo, saman värinen parta. Sen vuoksi oli Jim kerskunut rouva Hjelmille, että hänen ulkomuotonsa on suuremman rahasumman arvoinen. Hänen tarkoituksensa oli päivänselvä. Hän pukeutui kullankaivajan pukuun…"
"Varastopaikassaan vanhassa huvimajassa", keskeytti tohtori.
"Niin. Ja nyt sai vanhus nähdä sarjan kauhistuttavia näkyjä. Salongin suuressa peilissä huomasi hän erään neliön muotoisen reiän taakse asetetun kuvan. Otaksuin heti, että kuva oli joko murhatun tai jonkun hänen näköisensä. Oli siis luonnollista, että hän heti murskasi peilin. Meidän saapuessamme tänne oli Åkerholm juuri nähnyt kullankaivajan menevän puistopaviljonkiin, josta Bengt oli avustanut hänet jälkien salaamisen vuoksi kantamalla ulos. Samana iltana sai vainaja salaisen viittauksen lukea erään kirjan 248 sivulta sanat: 'Näettekö… Piru!' Kun Åkerholm sitten yhdentoista aikaan lähti rouva Hjelmin luo, kohtasi hän lehtokujassa kullankaivajan, ja se, mitä sen jälkeen seurasi, on jo sinulle tunnettu."
"Niin", sanoi tohtori, "tähän asti on kaikki selvää, mutta 'kolmen huoneen salaisuus' on minulle vieläkin hämärä."
Salapoliisi hymyili
"Täytyy siis selvittää sekin", sanoi hän. "Bengt oli myöskin ihmetellyt vainajan kummallista tapaa sulkeutua kolmeen huoneeseensa, ja viimein päätti hän ottaa selvän siitä. Hän meni vanhuksen makuuhuoneen yläpuolelle olevaan tyhjään huoneeseen, jossa hän irroitti lattialankun ja voi siten raon kautta nähdä ja kuulla kaikki, mitä alakerrassa tapahtui. Niin sai hän selvän salaisuudesta. Sinä vaikenet. Et siis vieläkään käsitä? Ymmärtänet, että rikos, jonka Åkerholm oli Amerikassa tehnyt, pyöri lakkaamatta hänen mielessään. Nukkuessaankaan hän ei voinut vapautua siitä. Meille rikosasioihin perehtyneille on tunnettua, että moni rikollinen on ilmaissut itsensä nukkuessaan aivan samoin kuin Åkerholmkin teki. Ennen Kvambergiin tuloani tiesin minä, että Åkerholm puhui unissaan."
Tohtori kavahti seisaalleen.
"Minussa taitaa olla koko joukon aasin vikaa", sanoi hän leikillisesti.
Asbjörn Krag nauroi sydämellisesti.
"No niin", sanoi hän. "Kaikki pulmat ovat nyt selvityt. Tämä päivä olikin erikoisen jännittävä ja mielenkiintoinen. Se oli samalla kertomus rehellisestä miehestä, joka tahtoi sovittaa rikoksensa, mutta jonka kostajan käsi äkkiä ja odottamatta saavutti."
"Myöskin se oli kertomus näppärästä ja neuvokkaasta miehestä,
Pohjoismaitten etevimmästä salapoliisista."
"Jätämme kiittelemiset", vastasi Krag vakavana. "Jos minut asetetaan tämän kertomuksen päähenkilöksi, silloin on se kertomus vähäpätöisestä miehestä, joka ei voinut pelastaa vanhusta murhaajan käsistä."
* * * * *
Kaksi vuorokautta myöhemmin Jim ja Bengt karkasivat vankilasta, ja ennen vuoden kuluttua tuomittiin Jim, joka oli ollut osallisena Amerikassa tapahtuneessa suuressa junaryöstössä, sähkötuolissa tapettavaksi.
Bengtistä Asbjörn Krag ei ollut kuullut sen jälkeen mitään. Mutta hänellä on vaistomainen tunne siitä, että hän vielä kohtaa hänet joko pimeässä käytävässä tai yksinäisellä tiellä.