I.
Vangitseminen.
Asbjörn Krag oli nähnyt melkein kaiken, mikä suurkaupungissa häntä huvitti. Heti sinne saavuttuaan hän oli tavannut Norjan pääkonsulinviraston jäseniä, jotka olisivat tahtoneet kuljetella häntä taidekokoelmissa ja taulugallerioissa. Mutta se ei häntä huvittanut. Sitävastoin hän tutki suurella innolla kaikkea, joka kosketteli poliisi- ja vankilalaitosta. Hän teki tuttavuutta salapoliisien kanssa ja sai paljon hyviä ystäviä heidän keskuudestaan. Monta yötä hän vietti poliisiasemalla, oli mukana vangitsemisissa, näki kahakoitakin kaupungin valonaroissa pahantekijöitten kapakoissa, kävi vartiomatkoilla poliisikonstaapelien mukana mitä pimeimmissä ja viheliäisimmissä kaupunginosissa ja kolusi vankilat ristiin rastiin.
Etenkin vankilat kiinnittivät hänen huomiotansa. Kaupungissa oli maailman suurin vankila. Kansan kesken sitä nimitettiin "Mustaksi tähdeksi". Alkuperäinen rakennus oli likemmä sata vuotta vanha, muodoltaan kahdeksankulmainen torni, jonka kaupungin viisaat isät olivat rakennuttaneet kalliolle eli kukkulalle silloisen, ei varsin suuren kaupungin läheisyyteen. Siellä sen tuli seistä uhkaavana, peloittavana ja varoittavana. Sitä mukaa kuin kaupunki nopeasti kasvoi, oli tornia laajennettava ja rakennettava lisää, joten torni lopulta tuli aika korkeaksi. Mutta kaupunki kasvoi yhä, ja siksi oli rakennettava uusia vankilarakennuksia. Nämä kulkivat säteittäin alkuperäisestä rakennuksesta, lopulta rakennus muodosti jonkunlaisen tähden, jota korkea, ylitsepääsemätön muuri ympäröi. Ryhmä näytti yksinpä kirkkaimmassa päivänvalossakin kaamealta ja uhkaavalta, ja näin ollen oli varsin luonnollista, että se on saanut kuvaavan nimensä "Musta tähti". Asbjörn Kragille kerrottiin, että siellä paraikaa oli kokonainen vankiarmeija — kahdeksantuhatta henkeä. Vankilan ympärysmuurin sisällä oli teloituspaikka, jossa ennen muinoin mestattiin ihmisiä pyövelin kirveellä, sittemmin hirttämällä ja nyt vihdoin sähköä käyttäen.
Asbjörn Krag näki kaiken tämän. Ja vielä paljon muutakin. Hän tutki ahneesti ylempää poliisihallintoa, penkoi arkistot, katseli rikollistilastoa. Ja kun hän sitten oli nähnyt ja kuullut mitä halusi, ylpeili hän sillä, ettei hän ollut nähnyt ainoatakaan taulua eikä käynyt ainoassakaan museossa.
Viime päivät hän kumminkin tahtoi käyttää kansanelämän katselemiseen, hän tahtoi tutkia tyyppejä ja kasvoja katujen miljoona-tungoksessa ja kahviloiden savunsakeassa ilmapiirissä. Se oli aina ollut hänen vapaahetkiensä hupia.
Hän kuljeskeli paljon ystävänsä, kapteenin, kanssa. Eräänä iltana he istuivat miettien maailman menoa pienessä satamakahvilassa, jossa kävi monenkarvaista väkeä, pikkuporvareita, kaupanvälittäjien apulaisia ja merimiehiä.
He olivat vasta hiukan maistelleet laseistaan, kun Asbjörn Krag yht'äkkiä nykäisi kapteenia takinhihasta.
"Näetkö tuota nuorta miestä, joka tuli juuri sisään ja seisoo tuolla tarjoilupöydän luona?"
"Tuoko, jonka lakki on vedetty otsalle, ja joka muutenkin on jokseenkin rappiolle joutuneen näköinen?"
"Niin. Voin vaikka lyödä vetoa, että hän on norjalainen."
"Ehkä tunnetkin hänet?"
"Luulenpa melkein."
Asbjörn Krag nousi ja meni tarjoilupöydän luo, jossa mies parhaillaan vapisevin käsin vei konjakkilasia huulilleen.
Krag löi häntä olkapäähän.
"Hei!"
Vieras mies hätkähti niin kovasti, ettei edes Asbjörn Krag voinut peittää hämmästystään.
"No, vanha ystävä", sanoi salapoliisi, "etkö tunne minua enää?"
Kesti hetkisen, ennenkuin puhuteltu sai puhekykynsä takaisin. Sitten hän tarttui lämpimästi Asbjörn Kragin käteen ja sanoi:
"Totta tosiaan, sinäpä se oletkin. Pelästyin niin kauheasti."
Krag katsoi häntä tutkivasti.
"Tule mukaani pöytäämme istumaan", sanoi hän. "Istun laivani kapteenin seurassa."
Nuori mies vastusteli aluksi, mutta vihdoin Asbjörn Krag sai hänet suostumaan. Krag esitteli hänet kapteenille. Hänen nimensä oli Harald Vik.
Vik istahti pöytään sanaakaan virkkamatta. Krag pani merkille, että hän painoi lakkinsa vielä syvempään otsalle. Salapoliisista tuntui siltä, kuin hän olisi tahtonut kätkeä kasvojansa. Krag kertoi hänelle kodista ja hänen vanhemmistaan, jotka Krag tunsi ja jotka hän oli tavannut ennen lähtöänsä. Hänen puheensa näytti liikuttavan Vikiä.
"Mitä sinä hommailet nykyään?"
"En mitään."
"Oletko kokonaan heittänyt opintosi?"
"Olen, kokonaan."
"Mutta sinähän matkustit tänne toivorikkaana insinöörinä kehittyäksesi edelleen."
Vik pudisti alakuloisena päätään.
"Huomasin, ettei se soveltunut minulle", vastasi hän.
"Niin, sinähän olet aina ollut melko runollinen ja haaveellinen. Missä asut?"
Vastaamatta kysymykseen puhuteltu kysyi äkkiä:
"Sinähän olet salapoliisina Kristianiassa, mitä sinä nyt täällä teet?"
"Olen huvimatkalla."
"Yksinomaan huvimatkalla? Tarkoitan, eikö sinulla ole mitään virkatehtäviä."
"Ei."
Asbjörn Krag katsoi jälleen tutkivasti miestä ja sanoi:
"Sinä käyttäydyit niin merkillisesti hetki sitten tarjoilupöydän luona, kun tervehdin sinua."
"Olihan tapaamisemme kovin odottamaton."
"Niinpä kyllä, mutta sanoithan itse, että pelästyit kauheasti. Mitä sinä sillä tarkoitit?"
Puhuteltu alkoi käydä silmiinpistävän rauhattomaksi.
"Sitä paitsi hätkähdit kovasti", jatkoi Krag. "Eihän se ole tavallista, kun joku laskee kätensä olkapäällemme, ellei…"
* * * * *
"Mitä sitten?"
"Niin, ellei hän samalla sano esimerkiksi: Lain nimessä vangitsen teidät."
Asbjörn Krag melkein pelästyi nähdessään, kuinka nuori mies äkkiä kalpeni. Hänen suunsa vääntyi tuskalliseen virnistykseen, ja hänen kasvoilleen levisi kamala, tuhkanvärinen kalpeus. Kristianialainen salapoliisi älysi heti, että jotain vakavaa oli kysymyksessä. Hän antoi ystävälleen, kapteenille, viittauksen, jonka tämä heti ymmärsi. Kapteeni tyhjensi lasinsa nopeasti ja poistui. Harald Vik aikoi myöskin lähteä, mutta Krag pidätti hänet.
"Tahdon jutella vakavasti kanssasi", hän sanoi. "Mitä maailmassa sinä oikein olet toimitellut sitten kuin viisi vuotta takaperin tulit tänne? Oletko tehnyt joitakin tyhmyyksiä? Oletko tehnyt jonkun rikoksen?"
Puhuteltu pudisti päätänsä.
"Voi, ollapa vain kotona taas", kuiskasi hän.
"Vai niin ovat asiat."
"En ole tehnyt mitään rikosta", huomautti Vik kiivaasti, "mutta kumminkin minua ajetaan takaa".
"Poliisiko?"
"Niin."
"Usko asiasi minulle. Voin ehkä auttaa sinua."
Vik tarttui kauhistuneena Asbjörn Kragin käteen.
"Ei, ei, Jumalan tähden. Sinä et vielä voi mitään tehdä. Yhtä minä pyydän sinulta: Kun ratkaiseva hetki on käsissä — itse kyllä ymmärrät, milloin se on käsissä — tee silloin kaikki mitä voit pelastaaksesi minut. Tiedän että siihen pystyt, että olet nerokas…"
Hän nousi seisoalleen. Krag tahtoi jälleen painaa hänet tuolille, mutta onneton työnsi hänet syrjään.
"Jos suot hyvää minulle", sanoi hän rukoileva ilme silmissä, "älä seuraa minua. Se voi silmänräpäyksessä viedä minut perikatoon."
Odottamatta vastausta hän nyökkäsi hajamielisenä Kragille ja hiipi pois kapakasta.
Asbjörn Krag istui yksin paikallaan jotenkin hämmästyneenä kaikesta mitä oli kuullut ja nähnyt. Hänellä oli varma aavistus, että jotain vakavaa oli odotettavissa, ja hän meni laivaan jokseenkin alakuloisella mielellä. Hän puhui asiasta kapteenin kanssa, ja he päättivät mennä seuraavana päivänä kaupungille ja jos mahdollista koettaa päästä nuoren Vikin jäljille.
Asbjörn Krag nukkui huonosti sinä yönä ja nousi sen vuoksi jo kuuden aikaan aamulla. Suurilla rantakaduilla oli jo täysi työ ja touhu. Korviahuumaavan melun läpi hän saattoi kuulla sanomalehtienmyyjäin kimeät huudot. Hän osti kasan aamulehtiä saadakseen aikansa kulumaan aamiaiseen asti ja antoi katseensa välinpitämättömänä liukua sivuja pitkin. Äkkiä pieni uutinen veti hänen huomionsa puoleensa. Uutisessa mainittiin, että tunnettu poliitikko ja valtiomies X… oli saapunut kaupunkiin matkallaan maapallon ympäri. Asbjörn Krag oli tutustunut tähän kuuluisaan mieheen muutamana kesänä Norjassa, missä Kragilla oli ollut tilaisuus tehdä hänelle pieni palvelus, varsin vähäpätöinen palvelus muuten — ainoastaan varastettu kirje, joka hankittiin takaisin. Asbjörn Krag käänsi mietteissään lehteä. Ja silloin hänen silmänsä sattuivat heti päivän suureen tapaukseen, joka loisti siinä jättiläismäisin otsakkein:
Vaarallinen salaliitto paljastettu. Useita vangitsemisia.
Asbjörn Krag luki artikkelin kuumeisella innolla. Poliisi oli kauan epäillyt, että anarkistinen, vallankumouksellinen järjestö oli tekeillä — — sivistyneitä proselyyttejä — — enimmäkseen kokemattomia, haaveellisia nuorukaisia — — myöskin naisia — — johtaja tunnettu anarkisti Crowbury, tuttu Mc Kinley-jutun ajoilta — — vaarallinen salaliitto tehty — — pommeja, aseita joukoittain — — tarmokkaitten poliisiemme on onnistunut päästä jäljille j.n.e. — — erityisesti kunnostautui salapoliisi Hawkins — — tähän mennessä viisi henkilöä vangittu. Asbjörn Krag luki yhä jännittyneemmällä innolla:
— — Vangittujen joukossa myös johtaja — — hyvä saalis — —
Hän silmäili nopeasti muut kolme, neljä nimeä ja luki lopuksi:
"Sitä paitsi on vangittu muudan nuori mies, Harold Wigh, joka kuuluu olevan syntyisin Skandinaaviasta ja muuttaneen Amerikkaan viisi vuotta sitten. Tämä henkilö ei tosin ole aktiivisesti ottanut osaa salaliittosuunnitelmiin, mutta hän esiintyy kuitenkin sangen huonossa valossa. Kaikki vangitut ovat sijoitetut 'Mustan tähden' vankilaan."
Asbjörn Krag taittoi sanomalehden hitaasti kokoon. Hän ymmärsi heti, että Harold Wigh oli amerikkalainen väännös Harald Vikin, hänen norjalaisen ystävänsä, nimestä.
"Poika parka", mutisi hän, "vai sellaisille teille hän on joutunut".
Samassa ilmestyi laivan kapteeni kannelle, ja Krag kertoi asian hänelle.
Kapteeniinkin uutinen teki syvän vaikutuksen.
"Enkö sitä arvannut", sanoi hän, "että poliisi ajoi häntä takaa. Siitä koituu kyllä vakava juttu nuorelle norjalaiselle."
"Äärimmäisen vakava. — Näin heti Mc Kinleyn murhan jälkeen ei amerikkalaisten kanssa käy leikkiminen tällaisissa jutuissa. Sanalla sanoen, hän on hukassa — mennyttä miestä."
Kapteeni huokaisi ja katsahti kaupunkia kohti, jossa "Musta tähti" kohosi yli suunnattomien kivitalojen kuin synkkä, uhkaava pilvenpatsas.
"Olen varma siitä", sanoi Asbjörn Krag tyynesti, "että vain nuorekas maltittomuus ja kiihkoilu ovat saattaneet hänet sinne, missä hän nyt on".
Kapteeni kohautti olkapäitään.
"Niin, mutta amerikkalaiset eivät sellaista ymmärrä. Hän on joka tapauksessa hukassa."
"Ellei kukaan auta häntä."
Kapteeni katsoi kummissaan salapoliisia.
"Hän on norjalainen", jatkoi Krag.
"Se ei häntä paljonkaan auta."
"Ja sitä paitsi on minulla hänelle hyvitettävänä vanha vääryys."
"Mitä ihmettä, Krag!" huudahti kapteeni. "Voitko todella kuvitella voivasi pelastaa hänet?"
"Ei mikään ole mahdotonta", vastasi salapoliisi. "Voin päästää miehen vahvimmastakin vankilasta, kun minulla vain on kylliksi aikaa käytettävissäni. Milloin laiva lähtee?"
"Kello kuusi iltapäivällä."
"Aivan liian aikaisin. Saat odottaa vielä lisäksi kaksitoista tuntia.
Pakoa 'Mustasta tähdestä' ei saadakaan toimeen puolessa päivässä."
"Aiotko todellakin ryhtyä tällaiseen laittomaan tekoon?"
"Aion."
"Mutta siitä voi koitua vakavia seurauksia."
"En minä ole mikään tomppeli. Minulla on omat varokeinoni. Tahdotko siis odottaa kaksitoista tuntia?"
"Jos nyt vastaan kieltävästi."
"Silloin menen heti maihin. Olen päättänyt tehdä kokeen."
Kapteeni katsoi ystäväänsä. Hän tunsi Asbjörn Kragin.
"No niin", sanoi hän. "Minä odotan nuo kaksitoista tuntia."
"Kiitos", vastasi kristianialainen salapoliisi.
Hän tarttui kapteenia käsipuolesta ja poistui hänen kanssaan laivankantta pitkin.
"Menkäämme syömään aamiaista", jatkoi hän. "Meillä on raskas päivätyö edessämme."
Kapteenista näytti siltä, kuin Krag olisi tullut ihan toiseksi ihmiseksi. Hän oli iloisempi. Hänen kasvonsa loistivat rohkeutta ja tarmoa.
Nyt oli Asbjörn Krag taas toimessa.