KRAG SAA NEROKKAAN AATTEEN.
Harald Brede oli niin järkytettynä siitä mitä oli tapahtunut hänen virkaveljelleen, — tätä uskomatonta, että itse Asbjörn Kragilta on varastettu, — että hän ainoastaan puoleksi seurasi sitä pientä kuulustelua, joka heti poliisiasemalle saapumisen jälkeen pidettiin molempien vangittujen rauhanrikkojien kanssa.
Nuori Järven näytteli vielä osansa mainiosti ja vaati brittiläistä asetettavaksi syytteeseen.
Jos Brede oli melkein välinpitämätön, niin osoitti sitävastoin Krag paljon enemmän mielenkiintoa.
Hän kuulusteli itse brittiläistä, mutta ei antanut tämän huomata, että hänellä oli jotain syvempää halua erikoisseikkoihin, jotka koskivat hänen persoonaansa.
"Nimi?"
"William Smith."
"Toimi ja ikä?"
"Välittäjä, kolmekymmentäneljä vuotta."
"Kotipaikka?"
"Southampton. Oleskelen Norjassa ainoastaan virkalomillani, ja olen täällä ollut kahdeksan päivän ajan."
Brittiläinen vastasi selvästi ja järkevästi ja ei ollut jälkeäkään entisestä kiihtymyksestä.
Krag sai Southamptonilaisen liikkeen nimen, missä hän oli palveluksessa ja kysyi:
"Osoitteenne täällä Kristianiassa?"
"Hotelli Europa."
"Mikä numero?"
"Kolmekymmentäneljä", vastasi mies ihmeissään niin merkillisestä yksityiskohtien kuulustelusta.
Krag antoi merkin Bredelle, jonka jälkeen hän huomautti brittiläiselle, että hänen hotellinsa tarkastettaisiin vakuudeksi siitä, ovatko hänen ilmoittamansa tiedot oikeita.
Brede meni hotelliin ja sillävälin kuulusteli Krag mieheltä kaikkea mahdollista, onnistumatta kuitenkaan saada esille vähintäkään, mikä voisi johdattaa hänet perille.
Krag kysyi siis mieheltä mitä hän uudistuvin kerroin oli toimittanut mannermaanjunan saapuessa Kristianiaan.
Hän vastasi odottaneensa erästä tuttavaansa, joka oli kirjoittanut hänelle ja sanonut tulevansa. Hän ei kuitenkaan vielä tullut, mutta nyt odotti hän häntä varmasti huomenna.
Krag oli ennen kuulustelun alkua riisunut valepukunsa ja sensijaan pukeutunut poliisin virkapukuun, siksi, että vieraalla olisi vielä vaikeampaa tuntea häntä uudelleen.
Krag ymmärsi heti, ettei olisi mitään hyötyä kuulustella häntä.
Ei päästy askeltakaan pitemmälle. Ja jos Krag olisi ruvennut tutkimaan häntä varkauksista olisi hän tietenkin vaan seisonut ja töllistellyt.
Krag ymmärsi, että hän sellaisella menettelyllä olisi vaan paljastanut itsensä.
Harald Brede saapui nyt takaisin käynniltään Europa hotellista, ja vahvisti ne tiedot, jotka brittiläinen oli ilmoittanut, jonka vuoksi hänet päästettiin vapaaksi, mutta "varoituksella."
Niin pian kuin hän oli mennyt, kysyi Krag virkaveljellään:
"Löysitkö mitään?"
"En, ymmärsin sinun tahtoneen, että tarkastaisin koko hotellin", vastasi Brede, "ja sen teinkin, mutta en löytänyt pienintäkään."
"Ei mitään kirjeitä ja sähkösanomia?"
"Kyllä muutamia kirjeitä. Eräs niistä varmaankin oli hänen vaimoltaan. Toiset olivat hänen rakkailtaan Englannista, ja sitten oli siellä eräs sähkösanoma eräältä hänen toveriltaan, missä hän sähköttää olevansa matkalla Norjaan. Etsin kaikki tyyni, mutta en mitään löytänyt. Hänet voimme siis jättää näkyvistä."
"Minä en jätä häntä", vastasi Krag, "uskon hänen sävyisässä esiintymisessään olevan jotain."
"Ja ei löydy mitään varastettujen tavaroiden jälkiä", jatkoi Brede.
"Ei tietenkään. Varastettuja tavaroita ei piiloteta hotelliin. Olen antanut Järvenille merkin seurata häntä, ja Järven, joka on oivallisessa valepuvussa, on paikallaan keksimään pienimmänkin erehdyksen, joka voi paljastaa brittiläisen. Sitäpaitse ei hän luule tulevansa huomatuksi."
"Epäiletkö siis miestä?" kysyi Brede.
"Kyllä", vastasi Krag, "epäilen häntä."
Kolmannen kerran sinä päivänä otti Krag esille valepuvun.
Hän riisui poliisipuvun ja pukeutui työläiseksi.
Hän ei antanut Bredelle mitään tietoa, minne hän menisi tässä puvussa, mutta Brede ymmärsi hänen menevän ales itäradanasemalle.
Krag läksikin sinne.
Brede odotti jännityksellä hänen paluutansa, ja kun Krag tunnin kuluttua tuli takaisin, näki Brede tyytymättömyyden ilmeestä hänen kasvoillaan, ettei hän ollut löytänyt mitään ja ettei mitään ollut tapahtunut.
Kun Krag tuli konttoriinsa, heittäytyi hän ikävissään sohvalle, sytytti vahvimman havannansa ja rupesi polttamaan.
Oli useasti sattunut, että hän oli saanut paraimmat vaikutukset tupakoidessa.
"Nyt olen ollut alhaalla itäradan asemalla", mutisi; hän, kuitenkin niin kovaan, että Bredekin kuuli sen.
"Ja mitä olet tehnyt siellä, jos uskallan kysyä? Näytät kuin joltain muurarinapulaiselta." —
"Sinä olen ollutkin koko tunnin", vastasi Krag. "Etkö huomannut ollessasi siellä, että asemasiltaa korjataan? Se antoi minulle paraimman aiheen ryhtyä muurarinapulaiseksi."
"Kyllä, panin sen merkille."
"Hyvä, ja nyt olen ollut siellä, tutkinut seiniä, tutkinut jälkiä, merkkejä mekaanillisista koneistoista j.n.e, mutta en ole löytänyt hiukkaakaan."
Krag puhalsi ulos paksun savupilven.
"Paras ystävä", sanoi hän, "alan todellakin tulla vakuutetuksi siitä, että olen ratkaisemassa tähän saakka omituisinta tehtävää."
"Ja minun järkeni on jo aikoja sitten kiltisti seisahtunut tämän mysterion edessä", sanoi Brede.
"Ja kuitenkin", mutisi Krag, kiintymättä virkaveljensä toivottomaan huomautukseen — "ja kuitenkin täytyy tietysti olla joku selitys. Olen varma, että selvitys on jokseenkin lähellä saatavissa. Asia on siinä, että varas toimii yksinkertaisella, mutta nerokkaalla tavalla, eräällä uudella varastempulla, josta jo olen sinulle huomauttanut. Hän omaa oikean harkitsemiskyvyn, mutta hän ei ole yksin toimessaan, hänellä täytyy olla apulainen. Muuten ei hän voisi alituisesti sellaisella varmuudella valita oikeat hetket."
Hän jatkoi:
"Nyt olen jälleen ajatellut päivällistä tapausta, jolloin minulta varastettiin laukkuni. Näen sen vielä kokonaisuudessaan sangen selvästi: odotussalin, asemasillan, brittiläisen, Järvenin vakoojapalveluksen…
"Kaikki muistuu mieleeni niin kovin hyvin.
"Katsokaamme nyt miltä näytti tapaus itse odotussalissa?
"Niin, itse seisoin kaukana pöydästä, kasvot kääntyneinä asemasillalle, nähdäkseni mitä siellä on tapahtumassa. Ja tapaus siellä ulkopuolella, rakas Brede, olen varmana, oli toimeenpantu. Oli laskettu siten, että kääntäisin pääni sinne päin ja samassa hetkessä varastettaisiin laukkuni. Mutta miten? Ja keneltä? Ja miten oli varas päässyt ulos salista saaliineen? Minähän suletutin heti ovet.
"Katsokaamme nyt edelleen.
"Tuolla kaukana seisoi nainen myymäläpöydän takana. Hän on järjestämässä muutamia uusia leivoslajeja maljoihin. Oikealla seisoo asemamies ja korjaa erästä kaarilamppua…"
Äkkiä katkasi Asbjörn Krag yksinpuhelunsa.
Hän nousi kiireellisesti sohvasta ja huudahti:
"Vihdoinkin ymmärrän sen!"