MANNERMAANJUNALLA.
Neljänneksen sen jälkeen oli tunnettu salapoliisi kotonaan, missä hän syödessään muiden muassa varustautui edellä mainituilla poskiparroilla, ja hyvällä piipulla.
Puhelimitse oli hänellä uusi puhelu matkailutoimiston kanssa, jossa arveltiin tilanteen viimeisen varkauden jälkeen olevan kerrassaan sietämättömän.
Joko nyt täytyi ottaa varas kiinni eli muuten koko jälkikesän matkailuliikkeen kuivua sikseen.
Miss Steward huomautti tällä välin, että se kokonaisuudessaan näyttäisi vähemmän toivottomalta, kun vaan saataisiin läheinen yhteistyö Kristianian salapoliisiosaston ja toimiston palvelukseen sitoutuneen poliisiavun, nimittäin hänen itsensä, naissalapoliisi Miss Stewardin välille.
Miss Steward oli aikonut jättää työnsä myötätunnon puutteessa, ja oli juuri ehdottanut, että toimisto sähköttäisi Lontooseen Sherlock Holmesin tunnettuun yksityissalapoliisitoimistoon.
Mutta toimisto ei tahtonut ottaa niin huomiota herättävää askelta edeltäkäsin pyytämättä neuvoa Asbjörn Kragilta.
Krag vastasi lyhyesti ja selvästi, että he saivat tehdä mitä vaan halusivat. Hän itse oli ottanut asian käsiinsä ja toimisto voisi kernaasti ottaa palvelukseensa kuinka monta nais- ja miessalapoliisia tahansa kunhan nämä vaan eivät menneet hänen tiellensä. Mutta jos he sen tekevät, silloin ei hän vetäytyisi heittämättä heidät ulos missä hän vaan heidät kohtaisi.
Ollakseen varma siinä näkökohdassa, kysyi hän toimistolta, mitä he nyt tekisivät sillä oivallisella neidillä, joka kutsuu itseään salapoliisiksi.
"Niin", vastasivat he, "hän on itse ehdottanut matkustaa Fredriksstadiin noustakseen siellä saapuvaan mannermaanjunaan, ylhäisenä ulkomaalaisena kreivittärenä eli sen tapaisena ja usuttaa varasta varastamaan häneltä."
Krag kirosi hiljaa puhelimessa, jonka jälkeen hän keskeytti puhelun toivoen neidille menestystä. Hän ei tahtonut valaista matkailutoimistoa sillä tiedolla, että hän itse aikoi käyttää samaa hanketta.
Välttääkseen englantilaisen naisen sekaantumista oli hän pakoitettu pukeutumaan aivan uuteen valepukuun. Hän oli nähnyt hänet juuri salapoliisin konttorissa siinä puvussa, joka hänellä nyt oli ja eihän käynyt päinsä astua mannermaanjunaan tässä puvussa.
Ensimäinen länteen menevä juna lähti tunnin kuluttua, joten Kragilla oli vielä aikaa ryhtyä sopiviin järjestelyihin ja eipä hän unhoittanut pistää pientä hopealla koristettua revolveria taskuunsa.
Heti ennen junan lähtöä osti hän kaikki iltalehdet. Tietenkin oli paroonitar Blikenin käsilaukun varkaus päivän uutinen, ja loistikin se lehdissä suurella päällekirjoituksella. Lehdet olivat jo ristineet varkaan ja kutsuivat he sitä "Matkailijain kauhuksi."
Krag meni länsirataa Hosteniin, otti sieltä lautan salmen yli ja tuli Mossiin ja meni sieltä laivalla Fredrikshaldiin, josta meni senjälkeen höyryveturilla Kornsjöhön ja astui pois eräällä pienellä raja-asemalla, täsmälleen puoli tuntia ennen mannermaanjunan tuloa.
Ja kun sitten mannermaanjuna saapui asettui hän ensiluokan vaunuun, englantilaisen gentlemannin suuriruutuisissa polvihousuissa ja piippu suussa. Jos joku olisi nähnyt hänet pari minuuttia myöhemmin, ei hän olisi voinut arvella muuta, kuin että hän oli koko ajan istunut vaunussa.
Hänellä oli vieressä pieni, hieno, vaaleanruskea matkalaukku, runsaine heloineen loistaen matkustajien silmiin.
Varkaan täytyi nähdä tämä laukku. Ja hänen täytyi saada siitä se vaikutus, että se sisälsi jotain arvokasta, sillä laukku näytti niin lujalta ja hienolta ja sen omistaja englantilainen — käyttäytyi sen kanssa niin tavattoman varovaisesti.
Mannermaanjunalla kulki sinä päivänä eräs hieno matkailijaseurue. Melkein kaikki ensiluokan vaunut olivat täynnä. Krag tarkasteli erästä miljonäärinperhettä joka aivan varmasti olisi ollut oivallinen makupala kenelle varkaalle hyvänsä. Heidän ympärillään oli joukko hyvältä tuoksuvia venäläisestä nahasta tehtyjä laukkuja ja kilpikonnan nahkaisia matkalaukkuja. Krag oli melkein peloissaan ettei hän vaan katoaisi varkaan näkyvistä.
Sitäpaitse oli siellä kaksi ranskalaista naista ja pari saksalaista ja eräs tanskalainen tukkukauppias.
Kristianialaissalapoliisi käytti osan matkaansa tutkien kanssamatkustajiaan.
Kun juna pysähtyi Fredriksstadiin seisoi hän välinpitämättömänä vaunun akkunassa ja katseli piippuaan.
Eräs nuori, vaaleahiuksinen nainen astui vaunuun ja otti paikan siellä.
Tämä nainen näytti olevan varakas; hänellä oli kallisarvoinen puku.
Hän kuletti mukanaan ainoastaan pientä laukkua, jonka hän asetti vierellä olevalle sohvalle.
Tämän laukun täytyi sisältää arvokkaita esineitä, sillä hän oli koko ajan tarkkana ettei se vaan katoaisi näkyvistä.
Asbjörn Krag hymyili.
Hän oli jälleen heti tuntenut valepukuisen naisen.
Sitävastoin nainen ei tuntenut salapoliisia.
Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, että tämä poliisimies matkusti aivan samassa tarkoituksessa kuin hänkin.
Ja nyt matkustivat siis he molemmat, mies- ja naissalapoliisi
Kristianiaan.
Ja molemmat toivoivat tulevansa varastetuksi.