VARKAUS.
Ei se ollut ainoastaan rubineilla varustettu savukekotelo, joka paljasti paroonin rikkauden.
Asbjörn Krag oli tätä matkaa varten ottanut kaikki ne lahjat mitkä hän oli saanut erinäisiltä ruhtinaallisilta henkilöiltä.
Ensiksikin oli siis kotelo. Sitten oli hänellä timanttisormus, jonka hän oli vastaanottanut Monacon ruhtinaalta, tämän viime Norjassa käynnillä.
Edelleen kultakello paksuine kultakuorineen (lahja Saksan hallitukselta) ja kunnialegionan ritarinauha.
Tietenkin oli Asbjörn Krag kovin vaitelias. Ei kukaan voinut väittää, että hän näytteli esineitään tahallansa. Sen teki hän aivan tilapäisesti. Hän ei voinut olla silloin tällöin katsomatta kelloaan. Koska hänellä nyt oli savukkeita arvokkaassa savukekotelossa täytyikin hänen näytellä sitä, ja saadakseen sen täytyi hänen työntää takin lahkeitaan jollekin sivulle, niin paljon, että ritarinauha näkyi. Ja mitä tulee Monacon ruhtinaan timanttisormukseen niin ei hän voinut olla näyttelemättä sitä, silloin kun hänellä oli savuke sormien välissä.
Vihdoin vieri juna Kristianian asemalle. Frediksstadista ei ollut ketään uutta matkustajaa astunut junaan.
Nuori nainen nousi ja kokosi kapineensa. M.m. pukeutui hän pieneen, sievään matkatakkiin.
Parooni otti käsilaukun käteensä ja kun hotellipalvelijoita tunkeutui vaunuihin, jätti hän suuremman matkalaukun Viktoria hotellin pojalle. Se oli hienoin hotelli mitä hän saattoi löytää.
Lähellä olijat saivat myöskin kuulla, että hän asettui sinne ja kuulivat Kragin sanovan pojalle:
"Sano portierille, että tahdon vanhat huoneeni, ellei, menen
Grand-hotelliin."
"Kyllä", vastasi poika, "herra saa varmasti vanhat huoneensa."
Neiti otti myös matkalaukkunsa, mutta hänen astuessaan ulos vaunusta käytävään tapahtui jotain mikä eniten hämmästytti Asbjörn Kragia.
* * * * *
Ennenkuin lähemmin kerromme mitä tapahtui, täytyy meidän puhua eräästä pienestä tapauksesta, joka oli ollut Harald Bredellä.
Hän tuli konttoriinsa heti ennen kello kolmea iltapäivällä erään matkan jälkeen kaupungilla.
Oli ainoastaan muutamia minuutteja mannermaanjunan Kristianiaan saapumisesta.
Salapoliisille ilmoitettiin jonkun nuoren miehen odottavan häntä konttorissa.
Hyvä. Se ei ollut mitään mahdotonta, ja Brede meni sisälle. Siellä oli hotellilähetti jonka hän tunsi.
Harald Brede tunsi nim. kaikki hotellilähetit Se oli hänen erikoisuutensa, sillä nämät nuoret miehet saattoivat antaa tietoja matkailijoista, joita salapoliisi syystä tai toisesta halusi tutkia.
Brede arveli luonnollisesti kysymyksessä olevan jotain samanlaista.
Harald Brede, joka odotti Asbjörn Kragin Kristianiaan saapumista sanoi sen vuoksi:
"Ellei sinulla ole mitään erikoista ilmoitettavana, niin saat tulla huomenna uuden kerran."
"Mutta minuthan on lähetetty tänne?"
"Silloin sinut on lähetetty jonkun toisen salapoliisin luokse."
"Ei mitenkään" vastasi poika, "juuri teidän lue."
"Niin, en vain minä ole missään tapauksessa lähettänyt sinua noutamaan."
"Kyllä varmaan, ja vieläpä tavattomalla kiireellä."
Harald Brede rupesi ihmettelemään.
Hän ymmärsi, että tässä täytyi olla jotain.
"Kuka se oli joka lähetti sinut?" kysyi hän, "tapahtuiko se puhelimitse?"
"Ei, se oli eräs herra, joka oli alhaalla. Tapasin hänet hotellin ulkopuolella. Luulin sitä salapoliisiksi, hän näytti siltä."
"Oletko nähnyt häntä ennen?"
"En, luulin sitä joksikin uudeksi salapoliisiksi."
"Ja mitä hän sanoi? Joudu, on kiire."
"Hän kysyi nimeäni ja saatuaan sen sanoi hän:
"'Niin, olet juuri se jota etsin. Olet tehnyt Harald Bredelle palveluksia ennen, eikö totta?'
"'Kyllä', vastasin minä, sillä tiesinhän tulevan jotain ylimääräistä tuloa. Mutta se oli niin, että minä menisin junalle mannermaanjunalle."
Brede tarttui kiivaasti hänen käteensä; mannermaanjuna, varas, Krag hm…
"Edelleen", huudahti hän.
"Niin sillä lailla sanoi mies, että piti tulla heti."
"'Mutta mitä minä teen', kysyin minä, 'jos joku tietää etten ole vastassa asemalla, erotetaan minut paikalla.'
"'Sen tulemme kyllä järjestämään', vastasi mies, ja niin otti hän virkalakkini ja antoi minulle sijalle hattunsa.' Me salapoliisit tapaamme tehdä jokaiselle vähäisen, mikä koskee palvelusta. 'Menen asemalle sijaasi ja hankin sinulle yhden tai toisen matkustajan, juokse nyt heti poliisiasemalle, ja jos ei Brede ole siellä niin tulee hän heti, sinun tulee kuitenkin odottaa kunnes hän saapuu'."
Kun Brede oli kuullut hotellipojan kertomuksen, kulki hän ympäri huonetta kuin paha turkkilainen.
Hän katsahti kelloa. Juuri nyt saapui mannermaanjuna.
Hän ei epäillyt hetkeäkään etteikö kepponen tapahtuisi rautatieasemalla, ja todennäköisesti mannermaanjunan saapuessa.
Tietysti myöskin hotellipojan lakkia käytettiin aikeen onnistumiseksi.
Missä oli nyt Krag, hänen paras virkaveljensä, joka nyt oli vaarassa. Luonnollisesti oli Brede lähettänyt Järvenin ja pari muuta sivilipukuista salapoliisia asemalle, mutta hehän eivät voineet tietää tästä uudesta tempusta.
Hän pyysi nuorta miestä tulemaan myöhemmin uudelleen poliisiasemalle itse juosten pikapäätä rappuja alas, heittäytyi ensimäisiin ajurin rattaisiin ja juoksujalkaa ajoi itäradalle. Hän tuli kyllin aikaiseen nähdäkseen mitä oli tapahtunut ja hän tunsi heti kuningas Edwardin, Asbjörn Kragin.
Krag seisoi varas käsivarressa. Ja kun Brede sai nähdä, ken se oli löi hän otsaansa ja huudahti:
"Mikä idiootti olenkaan ollut, kun en heti nähnyt tätä. Tietenkään ei se voinut olla kukaan muu."
Ja nyt kerromme mitä tapahtui.
* * * * *
Asbjörn Krag oli tavattomasti ihmetellyt pienen englantilaisen neidin esiintymistapaa vaunun käytävässä.
Neiti otti aivan yksinkertaisesti erään hotellipojan ja jätti tälle pienen käsilaukkunsa.
Asbjörn Krag ei heti ymmärtänyt tätä yllättävää vetoa, mutta nähtyään hotellipalvelijan kasvot käsitti hän heti kaikki.
— Hän ei tuntenut palvelijaa. Kaikki muut hotellipalvelijat hän kyllä tunsi, mutta ei tätä. Lakissa oli kultakirjaimin Europa-hotellin nimi.
Palvelija otti vastaan neidin laukun ja neiti sanoi tälle: "Tahdon hyvän huoneen. Ja pidä hyvin varoin laukkua, sillä se on sangen arvokas."
Krag hymyili.
"Kas sillä tavalla", ajatteli hän, "tahtoo neiti siis osottaa, että hän tahtoo varastuttaa laukkunsa. No niin se voi olla ehkä joku idea."
Neiti meni hänen edellään vaunusta ulos yhdessä muiden matkustajain kanssa.
Kragin astuessa vaunusta asemasillalle pani hän hetkeksi, ikäänkuin satunnaisesti laukun luotaan, napittaakseen syystakkinsa. Tämän huomasi neiti.
Tämä meni kiireesti asemasiltaa eteenpäin erään nuoren herran lähetessä häntä.
Nuori mies kohotti hattua neidille puhuakseen hänen kanssaan, mutta neiti tuli näkemästään niin liikutetuksi että antoi tälle läiskähtävän korvallisen. Nuori mies hoiperteli muutamia askeleita taaksepäin.
"Kurja konna!" huusi nainen raivosta väristen, "kuinka te uskallatte näyttäytyä silmieni edessä, te alhaisin kaikesta miesväestä."
Tietysti herätti se oivallinen esiintyminen suurta huomiota ja väkeä tuli juosten joka taholta.
Sillä hetkellä ei asemasillalla ollut ainoatakaan joka ei olisi huomannut nuorta tyttöä, joka seisoi ja raivosta värisi, samalla kun eräs mies poistui. Ei kukaan — paitsi Asbjörn Krag.
Sillä siinä hetkessä jolloin meteli oli kauheimmillaan ja kaikkien huomio oli kiintynyt siihen — sillä hetkellä taaskin varastettiin hänen käsilaukkunsa.
Se oli neljästoista varkaus. Laukku katosi jäljettömästi kuin se olisi tuuleen temmattu.
Krag otti sen sangen tyynesti, sillä nyt hän tiesi miten se kokonaan oli tapahtunut. Hän tunsi varkaan ja sen apurin, hän tunsi myöskin sen uuden kujeen jota tässä käytettiin.
Krag riensi suoraan nuoren naisen luo ja sanoi luonnollisella äänellä, ei kuitenkaan niin kovasti että ulkopuolella olijat olisivat kuulleet sen:
"Olette mielettömässä kiihkossa, huomaan minä, neitiseni, mutta en pidä sopivana Scotland Yardin arvokkaan työkumppanin panna toimeen tällaista yleisellä paikalla."
Kun neiti kuuli tämän äänen kalpeni hän hiukan, sitten tullakseen leimuavan punaiseksi.
"Oletteko jälleen matkassa", sanoi hän, "en ole tuntenut teitä."
"Ei, teiltä puuttuu luonnottomassa määrässä katsetta valepukuun."
"Mutta silloin on myös mahdotonta tuntea teitä", kuiskasi hän, "mutta menkäämme täältä, herätämme liiaksi huomiota. Ja varasta ei kuitenkaan saada kiinni, näyttää siltä."
"Älkää olko niin varma hyvä neiti", sanoi Krag, "varas voi näyttäytyä ennen kuin aavistattekaan. Mikä mies se oli jota rankaisitte niin isällisellä tavalla?"
"Se oli eräs mies, joka kerran on syvästi loukannut minua. Mutta emmekö mene?"
"Odotan jotain", vastasi Krag katsoen kelloaan, "ja pyydän myös että tekin odotatte. Siten saamme seuraa kadulle ja saamme puhua siitä mitä nyt on taasen tapahtunut."
Hän tuijotti Kragiin kauhistuksella jota tämän täytyi ihmetellä. (Mikä suurenmoinen näyttelijätär, arveli Krag.)
Neiti kysyi:
"Oo, näen ettei teillä olekaan matkalaukkua. Ette kai…"
Krag nyökkäsi.
"Niin, neiti", sanoi hän, "laukku on jälleen varastettu."
"Mutta sehän on kauheata."
"Mutta miten on teidän oman käsilaukkunne laita?"
"Pidin sitä silmällä ja olen sen jättänyt hotellipalvelijan huostaan helpottaakseni varkaan työtä. Mutta huomaan ettei se ole onnistunut. Tuolla kaukana hän on laukkuineen."
"Niin, tunnen sen myöskin, pieni, sievä, ruskea tuolla. Palvelija kantaa sitä oikeassa kädessä ja näyttää siltä kun hän menettelisi sen kanssa mitä suurimmalla varovaisuudella."
"Pyysin häntä tekemään sen. Mutta lähdemmekö?"
"Annan teille erään hyvän neuvon", sanoi Krag.
"Sanokaa pois. Tahtoisin mielelläni hyvän neuvon tässä tilaisuudessa.
Näettekö miten julkeasti ja uteliaasti väki tuijottaa minuun?"
Krag katsoi kelloaan.
"Katsotteko kelloanne?" kysyi hän edelleen. "Mutta mikä on se neuvo?"
"Teidän tulee itse ottaa laukkunne. Siten ehkä sittekin voitte olla tulematta varastetuksi."
"Kyllä, mielelläni."
Hän viittasi hotellipojalle ja sai laukkunsa. Palvelija näytti hiukan hämmästyneeltä.
"Menemmekö nyt", kysyi nainen.
"Vielä pyydän teitä odottamaan hetkisen."
Krag katsoi jälleen kelloaan.
"Tahdon saada varkaan kiinni ennenkuin jätän aseman", sanoi hän.
"Mitä sanotte? Se ei voi olla mahdollista. Kuinka saatte sen siepatuksi? Eikö hän taasen ole kadonnut jäljettömiin?"
"Kyllä, mutta hän ilmaantuu."
"Milloin hän näyttäytyy?"
"Kun sekunttiviisari on saapunut tuohon", sanoi Krag ja osoitti kelloaan.
"Siis puolen minuutin kuluttua", kysyi hän nauraen, "mutta miksi olette laskeneet niin tarkalleen?"
"Siksi", vastasi Asbjörn Krag, "että olen tahtonut uudistaa Kristianian salapoliisin kunnian. Teidän täytyy ajatella, rakas neiti, että kun poliisilta tällä naurettavalla tavalla kerta toisensa jälkeen näin varastetaan, silloin täytyy olla jotain saadakseen tahran pestyksi pois — Mutta miten kalpea olette, neiti", sanoi Krag.
"Se on sangen ilmeistä", vastasi hän, "jospa voisitte aavistaa miten se herra jota niin mainiosti rankaisin, on loukannut minua."
"Oletteko varma siitä", kysyi Krag, "että olette siksi niin kalpea?"
"Se ei ole mitään muuta."
"Mutta tehän värisettekin. Viimein ette voi pitää edes laukkua kädessänne — omaa kallisarvoista laukkuanne."
"Kaikki nuo ihmiset ympärillämme", mutisi hän, "katselevat minua.
Olenhan vain nainen."
"Mutta nerokas nainen", vastasi Krag ja tarttui hänen käteensä.
"Nyt on aika kulumassa, neiti", jatkoi hän, "yksi hetkinen vielä, niin on varas paljastettu, luulen, että tuskin ehdin laskea kymmeneen. Katsokaamme. Yksi — kaksi — kolme — neljä — viisi — kuusi — aivan oikein! Tässä hän on."
Neiti huusi kovasti pelästyksestä ja päästi laukun kädestään asemasillalle.
Hän tahtoi juosta ulos, mutta Asbjörn Krag piti häntä kiinni kuin jossain ruuvipenkissä.
Ja samassa hetkessä saapui Brede.
Mutta mikä se sitten oli joka keskeytti Kragin laskun ja nosti nuoren neidin pelästyksen?
Niin, se oli aivan yksinkertainen musiikkinumero, se oli marssi "Carmenista", joka kuului neidin laukussa olevasta pienestä soittorasiasta.
Harald Brede ja Järven astuivat esille ja Krag osoitti näille kahta miestä, jotka piti vangittaman ja jotka nyt koettivat vetäytyä pois nähdessään pelin auttamattomasti olevan menetetyn.
Nämät miehet olivat: se herra jolle neiti oli antanut korvallisen ja hotellipalvelija joka oli kantanut neidin laukkua.
Tullakseen pois uteliaitten näkyvistä vietiin neiti odotussaliin, missä hän pyörtyi, jonka tähden hänet kuletettiin katettuun vaunuun ja vietiin poliisiasemalle.
Neidin laukku oli vielä paikallaan ja soitti "Carmen-marssia".
Vangitsemiset suoritettiin täyden musiikin soidessa, ja täytyi tunnustaa, että Krag oli onnistunut täydellisesti laskuissaan, kun hän jälleen kohotti poliisin kunnian.
Niin pian kun laukku oli soittanut loppuun marssinsa — mikä kesti hetkisen — heitettiin se patrullivaunuun, joka kuletti vangittuja poliisiasemalle.
"Kun ajattelin hieman lähemmin näitä varkauksia", sanoi Asbjörn Krag Harald Bredelle kun nämät molemmat salapoliisit myöhemmin keskustelivat asioista poliisiasemalla, "selvisi minulle heti, että varkaalla täytyi olla yksinkertainen keino saadessaan varastetut tavarat hetkiseksi näkymättämiin. Mutta en ensinkään voinut ajatella missä tämä välikappale piili.
"Sitten matkailin täällä ja tutkin asiaa perinpohjaisesti samalla kun annoin sikarin savun ympäröidä itseni. Ja äkkiä oli minulla kaikki selvillä.
"Neidin laukku ei luonnollisesti ollut mikään käsilaukku, se oli suoraan sanottuna varaskaappi jolla oli laukun muoto ja kun hän tahtoo varastaa käsilaukun taikka toisen, niin asetti hän aivan yksinkertaisesti laukkunsa sen päälle, joku haka sen sisällä tarttui esineeseen, jonka jälkeen hän aivan levollisena käveli ulos varastettuine tavaroineen. Sillä tavalla kävi mahdolliseksi, että varastetut tavarat katosivat niin jäljettömiin. Eihän kenellekään pälkähtänyt epäillä häntä, vielä vähimmin meille, sillä olihan hän muka naispuolinen virkaveljemme tunnetusta Scotland Yardista ja oli hänellä paikka suurimmassa matkailutoimistossamme, tarkoituksella paljastaa 'turistien kauhu'. Hän on todellakin näytellyt rohkeata osaa ja hän on esittänyt sen mainiosti. Hän on nähtävästi hankkinut itselleen väärät paperit Lontoosta, joilla hän on hämmästyttänyt matkailutoimistoa."
"Ja sitten oli hänellä sellainen komea ja reipas apulainen", jatkoi Krag esitystään. "Hänen tehtävänään oli määrätyssä hetkessä koota kaikkien huomio kysymyksessä olevaan tapaukseen, niin että neiti eli joku hänen apureistaan näkemättä voisivat upottaa laukkunsa määrättyyn esineeseen.
"Nuoren brittiläisen esiintyminen Järveniä kohtaan oli selvästi siinä tarkoituksessa.
"Tänään antoi hän erään apulaisensa toimittaa varkauden sillä välin kun hän itse alotti esiintymisen antamalla eräälle herralle pamahtavan korvallisen. Tämä oli tietysti kanssarikollinen. Minähän en voinut olla katsomatta sitä odottamatonta näytelmää ja juuri kun se oli, hotellipalvelija, joka kantoi neidin laukun, toimitti varkauden. Kun nyt kuulen, missä ystävämme hotellipoika Europa hotellista oli ollut, niin selviää minulle se ainoa tumma kohta jota en käsittänyt. No, kas tässä onkin meillä vastaus…."
Kragin lausuessa viimeisiä sanoja saapui sähkösanoma mikä tuotiin sisään. Se oli vastaus Asbjörn Kragin kysymykseen jonka hän oli tehnyt heti vangitsemisen jälkeen.
Krag avasi sähkösanoman ja luki:
Onnittelen. Hän on yksi meidän vaarallisempia ja
kekseliäimpiä huijarittaria.
Smyth,
Johtaja Scotland Yardissa.