RAUTATIEJUNASSA.
Krag lunasti piletin toiseen luokkaan ja varmuuden vuoksi aina
Göteborgiin saakka.
Kulkiessaan verkkaan vaunujen läpi huomasi hän pienen naissalapoliisin eräässä naisvaunussa. Hän oli kovin somasti ja aistikkaasti puettuna. Pieni matkalaukku oli hänellä jalkojensa vieressä. Hän vietti aikansa lukemalla romaania.
"Siinä on meillä se laukku", ajatteli Krag, "jota hän tarkoittaa varastettavaksi. Se on sama laukku, jota hän viime kerrallakin käytti."
Fredrikshaldissa meni nuori nainen syömään. Krag tahtoi saada selville miten kauvas hän aikoi matkustaa ja kysyi sen tähden konduktööriltä, oliko useita matkustajia matkalla Kornsjöhön.
"Ei", vastasi konduktööri, "ei niin kovin montaa, ainoastaan tuo viheriäpukuinen nainen."
Puolen tunnin kuluttua juna pysähtyi Kornsjössä, ja nainen astui junasta pois.
Krag tähysteli ikkunan läpi ja voi hän pimeässä selvästi huomata hänen katoavan hotellin suuntaan.
"Siellä pysyy hän aina aamuun saakka ja sitten tapaamme toisemme paluumatkalla", ajatteli Krag.
Salapoliisi oikaisi itsensä pitkäkseen eräässä vaunussa ja nukkui aina siihen saakka kunnes juna lähestyi Mellerudia. Silloin oli pimeä yö. Krag meni hotelliin ja nukkui seitsemään saakka.
Mannermaanjuna kulki ohi vasta pari tuntia myöhemmin, mutta Kragilla oli uutteraa työtä pukeutumisessa sillä hänen täytyi vaihtaa taasen valepukua.
Krag avasi suuren matkalaukkunsa ja otti sieltä erään tummanharmaan syystakin, englantilaista muotia olevat vaatteet, pyöreäperäisen hatun, useammanlaisia ihomaaleja j.n.e.
Jo kauvan ennen kuin hotellipalvelija oli noussut ylös, oli Krag kerrassaan täysissä pukimissaan.
Hän pukeutui kuningas Edwardin-tyyppiin.
Hän näytti varmaankin ohuemmalta kuin brittiläiseltä hallitsijalta, mutta valepuku oli kuitenkin aivan oivallinen ja sattuvasti tehty.
Kun hän oli valmiina, niin avasi hän käsilaukkunsa ja otti sieltä pienen pelirasian.
Ensiksi koetti hän Ave Mariaa, ja kun se ei tyydyttänyt häntä, koetteli hän Sousamarsia, ja senjälkeen marsia "Carmenista." Hän tutki musiikkikappaleet läpi monta kertaa ja asetti kellolaitteen eri ajoille Hänellä oli paljon tehtävää, ennen kuin hän sai kellolaitteen toimimaan tyydyttävästi ja varmasti.
Lopuksi oli hän valmis tässäkin harjoitelmassaan, — ja samalla tuli hotellipalvelija paikalle kysyen mitä näytelmää hän oli niin varhain aamulla toimittanut.
Hotellin eteisvartija tuijotti kovin ihmeissään Kragiin. Se oli sama mies, joka laski salapoliisin sisään iltaa ennen ja mies ei voinut ensinkään selittää, millainen muutos oli tapahtunut tässä solakassa, harmahtavassa herrassa.
"Mitä hittoa?" kysyi mies, "en luule ensinkään, että herra on se sama, herra näyttää aivan toisenlaiselta kuin eilisiltana", väitti hotellin eteisvartija, "ei suinkaan herra ole se sama?"
"Kyllä, varmasti olen sama", vastasi Krag, "uskonette kai omia silmiänne."
Lopuksi ei hän voinut tehdä muuta kuin uskoa silmiään, ja hän tuli kovin mielenkiintoiseksi, Kragin huomauttaessa hänelle, että hän oli norjalainen parooni, ja osotti tämän antamalla ylen runsaasti juomarahoja.
Salapoliisilla ei ollut tapana, niin paljon matkustaneena kuin hän olikin, antaa juomarahoja, mutta tässä tapauksessa teki hän sen, sillä hän tahtoi häntä kutsuttavan parooniksi.
Hän virkisteli itseänsä ulkona, kuten ainakin korkeassa asemassa olevat miehet, kävellessään hotellista alas eräälle pienelle asemalla, joka oli parin minuutin päässä tiestä.
Pieni käsilaukku oli hänellä kädessä ja hän kielsi juoksupoikia turmelemasta sitä. Eteisen vartija ja koko hotellipalveluskunta seisoivat ja kumarsivat.
Junassa pani hän merkille, miten kohteliaita hotellipalvelijat, jotka hänen matkalaukkunsa kantoivat vaunuun, olivat ja konduktööri kuuli kutsuttavan häntä herra parooniksi.
Juuri tähän hän olikin tahtonut päästä ja tulos siitä olikin se, että konduktööri kohteli häntä erinomaisella kohteliaisuudella, ja huolehti siitä, että herra parooni sai paraimman paikan.
Kun hän tuli Kornsjöhön ja oli nousemassa norjan junaan kuulivat norjalaisetkin konduktöörit paroonista, ja nimittivät häntä parooniksi jotenka ei eräs sievä tyttö voinut olla sitä kuulematta.
Konduktööri, joka mielellään tahtoi tehdä jotain, jota voitaisiin pitää niin mahtavalle miehelle palveluksena, kysyi, saisiko hän luvan nostaa paroonin matkalaukut verkolle.
"Kyllä tämän", sanoi parooni ja osoitti suurinta laukkua, "mutta älkää rohjetko liikuttaa sitä pienempää." Ja osottaakseen vielä miten arvokas se oli laski hän kätensä sen päälle. Tämän huomasi se pieni neiti, ottaessaan paikan vaunussa. Hänen matkalaukkunsa oli eräällä viereisellä istuimella.
Koska kaikki naisvaunut olivat täynnä ("mikä suuremmoinen matka", arveli Krag) täytyi neidin jäädä siihen vaunuun missä Krag istui.
Neiti otti romaaninsa, ryhtyen lukemaan sitä. Tupakoiminen oli sallittu ja Krag sai aiheen ottaa esille hienon, kultaisen savukekotelon, minkä hän oli saanut lahjaksi eräältä johtavalta valtiomieheltä, jolle hän kerran oli tehnyt jonkun palveluksen.
Tämä savukekotelo oli koristettu muutamilla eriskummallisilla rubineilla. Kun hän otti savukkeen kotelosta tuijotti pieni neiti häneen. Tämä ei tuntenut Asbjörn Kragia. Juna kulki läpi alimman Smolenenen, ohi Asbedammen, Prästebakken, Fistedalen, Fredrikshaldin, Sarsbosgin ja Fredikstadin. Neiti ja parooni istuivat paikoillaan melkein liikkumattomina. Parooni katseli siellä täällä maaseutua ja hän selaili edelleen romaaniansa. Mutta sattui että neiti välistä katsoi käsilaukkuaan — oliko se vielä tallella.
Se oli siellä. Ei kukaan tehnyt yritystäkään varastaa sitä.
Mutta ei myöskään kukaan tehnyt koetta varastaa Asbjörn Kragin laukkua. Vaunussa ei ollut ainoatakaan ihmistä jota hyvällä syyllä olisi voitu epäillä sellaiseen varkauteen. Mutta miten käy silloin Asbjörn Kragin suunnitelmien kanssa, kun ei tapahdu varkausta, sillä kaikkihan riippui siitä edellytyksestä, että jälleen tulisi joku ryöstämään hänet.