PARAS VALEPUKU.
Niin pian kuin neiti oli mennyt, istuutui Krag ja puhkesi hillittömään nauruun.
Harald Brede oli nolona poliisien puolesta.
Nuori Järven oli syvästi liikutettuna.
"On eräitä asioita, joita ei voi antaa anteeksi", sanoi Brede, "nyt olet sinä loukannut koko poliisikuntaa tämän lörpöttelevän neidin takia."
"Kaukana siitä", vastasi Krag, "en ole ensinkään loukannut poliisia.
Toimitan päinvastoin poliisille suuren hyvityksen."
"Mitä aijot?"
"Lähettää hänet jälleen tuleen."
"Ja hän voi vain saavuttaa sen, että tulee varastetuksi, kuitenkaan löytämättä varasta ja silloin olemme todellisuudessa auttamattomasti sekoitetut."
"Se on paljon mahdollista, mutta sitten saamme koettaa onnea."
"Älkää vain liiaksi uskaltako", mörisi poliisipäällikkö virkamiesmäisesti.
"En käsitä", jatkoi Brede, "voivan olla hyödyllistä jälleen toimia tuon naisen kanssa. En voi sietää häntä elämässäni. Hän on aivan liian mahdoton, arvelen minä."
"Niin, ja merkityksetön."
"Aivan oikein. Hän on täydellisesti merkityksetön ja sen lisäksi valheellinen ja tyhmä."
"Mutta kun hän on kaikkea tätä, niin onhan vielä vähemmän tarpeellista, että käytämme häntä."
"Ei, rakas virkaveli, huolimatta siitä, on hän kovin tarpeellinen."
"Mitä luulet sinä hänen voivan tehdä meille?"
"Kaikkea."
"Ei, tätä käsitän vähimmin ja vähimmin. Sinä et koskaan ole suostunut mihinkään törkeään pilaan."
"Ei koskaan, paras ystävä, ei koskaan. Tässä tapauksessa tarkoitan ehdottomasti mitä teen. Hän on tarpeellinen. Pieni tyttö lempeine kasvoineen on meille todella niin tarpeellinen tässä tapauksessa, että ilman hänen apuansa on mahdotonta vangita varasta."
"Vangita hänet, sitä kai pitää kutsua toiseksi tehtäväksi. Ensiksi kai meidän pitää päästä selville kuka varas on?"
"Sen tiedän jo."
Poliisipäällikkö pudotti lehden, jota hän juuri luki. Nuori Järven nousi sohvalta ja Brede tuijotti ihmeissään ystäväänsä.
"Kuinka kauvan sitte?"
"Hetki sitten. Luin nimen paperossinsavun renkaissa."
"Toisin sanoen olet ottanut 'loppuspurtin'."
"Niin, ja nyt on hänet vangittava ja paljastettava ja paljastaa, missä hän pitää varastettuja tavaroita."
"Mitä aijot nyt tehdä?"
"Niin kuin hyvin muistat, sanoin hetki sitten aikovani matkustaa itärataa Kornsjöhön."
"Kyllä."
"Mutta nyt olen muuttanut suunnitelmani."
"Etkö ehkä matkustakaan?"
"Matkustan, mutta ensimäisellä junalla."
"Siis samalla kerralla kuin naissalapoliisiko?"
"Niin, mutta hän ei saa tietää mitään siitä, koska en luota hänen käyttäytymiseensä. Hän voi ajattelemattomalla huomautuksella paljastaa matkamme tarkoituksen."
"Pukeudutko siis valepukuun?"
"Kyllä, minun täytyy pukeutua paraimpaan valepukuuni joka ylipäänsä on mahdollinen puettavaksi. Matkustan Mellerudiin jos hän matkustaa Kornsjöhön."
"Mutta jos hän matkustaakin Mellerudiin?"
"Silloin matkustan Göteborgiin. Paras ystävä, voit olla aivan varma, ettei hän matkusta Göteborgiin. Mutta nyt ei minulla ole pitkää aikaa ennen kuin juna lähtee, ja minun täytyy pyytää sinua toimittamaan sen pienen asian, josta jo puhuimme."
Krag meni sitten kiiruusti konttoriinsa ja ne kolme poliisimiestä, jotka jäivät huoneeseen, poliisipäällikkö, Järven ja Brede eivät tuijottaneet niin hiukan murheellisesti toisiinsa.
"On kuten koko ajan olen sanonut", mörisi Brede, "että, joko tulee hän eräänä kauniina päivänä houreihin, eli myöskin… No niin, ehkä hän onkin oikeassa. Uskon nyt kaikkien edestä häneen. Ja kun hän tahtoo saada pienen pelirasian, niin tulee hän sen myös saamaan. Mutta sitten on myöskin tuleva pelirasia, joka tuleekin rätisemään, paras mitä on saatavissa."
Sitten läksi Brede mutisten itsekseen ettei hän koskaan ole ottanut osaa selvillesaamiseen, missä niin monta kummallista esinettä sekotetaan keskenään — pelirasia, eräs puoli hullu neiti, valepukuinen gentlemanni, matkoja sinne ja tänne…
Kun hän neljänneksen kuluttua tuli takaisin ruskea paketti kädessä, istui ja odotti eräs vieras mies häntä.
Se oli vanhempi, harmahtava mies, kultaisine nenälasineen. Brede piti häntä jonakin sellaisena kuin lähetystönneuvoksena, lähettiläänä eli sen tapaisena. Hän kumarsi.
Mutta harmahtava meni häntä vastaan ja sanoi:
"Paras ystävä, en suututa sinua enään tänään näyttelemällä komediaa.
Etkö siis tunne minua?"
Brede seisoi ällistyksissä ja katsoi Kragiin.
"Tämä on todella paras valepuku, jossa tähän saakka olet esiintynyt", sanoi hän.
"Sehän onkin tarkoitukseni. Katsokaamme pelirasiaa, oletko ostanut oikeata."
Pelirasia ei ollut paljon suurempi kuin tavallinen seinäkello ja siinä oli myös viisarit jonka mukaan koneisto voitiin panna soittamaan mihinkä vuorokauden aikaan tahansa. Asbjörn Krag siirsi viisaria ja kone soitti erään kaihoisan Ave Marian.
Salapoliisi nyrpisti nenänsä säveleelle.
"Minä siedän jotain eloisampaa musiikkia", sanoi hän.
"Se on helposti järjestettävissä, arveli Brede, toimitusmies takasi, että sillä voidaan soittaa vähintään 5 à 6 säveltä. Halloo, tässä on eräs uusi."
Pienestä pelirasiasta kuului eräs Sousamarssin osa.
"Se oli epäilemättä parempaa", sanoi Krag, "mutta anna kun saan kuulla kolmannen."
Brede käänsi viisaria ja heti soitti kone erään uuden säveleen, marssin
"Carmenista."
"Seis", huudahti Krag, "sen otan. Se sopii mainiosti tilaisuuteen."
Heti sen jälkeen tuli eräs lähetti noutamaan hänen matkalaukkujaan, niitä oli kaksi pieni ja suuri. Pienempi oli oikeastaan vain käsilaukku.
"On kauheata miten paljon otat mukaasi tällä kerralla", sanoi Brede,
"Etkö voisi tulla toimeen vähemmällä?"
"Tämä käsilaukku", sanoi Krag, "on määrätty varastettavaksi. Suuressa säilytän uutta valepukuani. Enhän voi matkustaa sekä pois että takaisin samana miehenä."
"Ei tietenkään, ei."
Krag tilasi puhelimella ajurin ja kun tämä parin minuutin kuluttua vieri poliisiasemalle oli kello jo niin paljon, että hänen täytyi kiirehtiä ehtiäkseen junaan.