II.
BASSOVIULU.
Harald Brede nousi ensiksi paikaltaan.
"Kyllä", sanoi hän, "kaikki tämä oli hyvin mielenkiintoista, mutta en käsitä, että siitä voi olla meille apua."
"Mitä tahdot sanoa?" kysyi Asbjörn Krag samalla kun hän huolellisesti kääri kokoon kirjeen ja piirustuksen ja pani ne takaisin lompakkoonsa.
"Tahdon sanoa", jatkoi Harald Brede, "että tuo erittäin oivallinen herra Carsten kaiken todennäköisyyden mukaan ei ole auttava meitä kuluttamaan tätä ikävää aikaa. Mies, jolla on maailma toimintakenttänään, ei luultavasti asetu tähän maailman kolkkaan. Onhan se vain yksi mahdollisuus miljoonista muista ja…"
Harald Brede kohautti olkapäitään.
"Olet oikeassa", vastasi Asbjörn Krag, "en minäkään olisi kiinnittänyt erikoisen suurta huomiota juttuun, ellei olisi tullut toista tiedonantoa."
Harald Brede teki voimakkaan liikkeen.
"Mitä sanot, uusi kirjekö?"
"Ei, sähkösanoma. Katsohan tänne! Se tuli miltei yht'aikaa kuin kirje."
Krag vetäisi taskustaan esille kokoonrypistetyn sähkösanoman ja suoristi sen.
Se kuului;
"Olkaa varuillanne. On syytä epäluuloihin.
J.C."
Harald Breden silmät suurenivat.
"Kyllähän", jatkoi Asbjörn Krag, "nämä oraakkelimaiset sanat eivät sano juuri paljoa. Mutta tunnen Cliffordin ja tiedän, että hän on mies, joka harvoin liioittelee. Kun hän on poikennut niin paljon tavoistaan, että on lähettänyt sekä kirjeen että sähkösanoman, niin on hänellä myös pätevät syyt siihen."
Hän rypisti sähkösanoman jälleen kokoon ja pisti sen takaisin taskuunsa.
"No niin", jatkoi hän sitten, "on vain yksi, joka voi antaa vastauksen."
"Ja se on?"
"Aika, rakas ystävä", huomautti Asbjörn Krag hyväntuulisena.
"Ja mitä ajattelet tehdä?"
"Mahdollisesti kävelyretken kauniissa kevätilmassa, jos sinä tahdot tulla mukaan."
"Mutta", jatkoi Harald Brede, ajatuksissaan kynsien korvantaustaansa, "eikö kuitenkin olisi varminta asettaa muutamia ylimääräisiä vahteja rautatieasemalle ja laivasilloille?"
Asbjörn Krag naurahti sydämellisesti.
"Ei, rakas ystäväni, mitä sinä ajattelet", sanoi hän leikillisesti. "Sinulla oli äsken muutamia täysin oikeita vastaväitteitä, jotka tekivät epäilyksenalaiseksi kuuluisan vieraan tänne tulon. Ja sinä olet kuitenkin mielikuvituksen mies… mutta nuo muut!" Krag kohautti olkapäitään. "Luuletko, että minä asettuisin alttiiksi vaaralle tulla nauretuksi vasten kasvoja. Ei, tällä kertaa saamme tyytyä olemaan vailla seikkailuja."
Harald Brede nyökkäsi miettivästi.
"Mutta", lausui Asbjörn Krag äkkiä, "jättäkäämme koko juttu syrjään.
Puhuimme uutisista. Minä olen kertonut omani, nyt on sinun vuorosi.
Onko sinulla mitään sydämelläsi?"
"Ei, ei mitään… Kyllä, tosiaankin, taskuvarkaus eilen illalla. Varomaton nainen menetti tungoksessa laukkunsa ja siinä olleet 17 kruunua 20 äyriä."
"Ajattelepas miten mielenkiintoista!"
"Muutoin olemme jo saaneet varkaan kiinni. Kolmentoistavuotias katupoika. Hänet on lähetetty kasvatuslaitokseen."
"Ajattelehan, niin hirveän mielenkiintoista."
Harald Brede haukotteli vieläkin kerran.
"Ei", sanoi hän, "nyt luulen, että minä seuraan sinun neuvoasi ja teen kävelyretken auringonpaisteessa. On ihana kevätilma."
Hän oli jo pannut kätensä ovenripaan, kun virkatoverinsa huudahdus äkkiä pidätti hänet.
Harald Brede kääntyi.
"Halloo", huudahti Asbjörn Krag pää melkein sanomalehden peitossa, "sehän on merkillistä."
"Mikä niin merkillistä?"
"Eräs ilmoitus", vastasi Krag, "jonka nyt olen nähnyt kolmena päivänä peräkkäin."
"Niin, mutta olenkin nähnyt, että sinä useampia päiviä peräkkäin olet istunut ja leikellyt sanomalehdistä epäiltäviä ilmoituksia voimatta löytää pienintäkään lähtökohtaa, mistä aloittaa."
"No niin, mutta tämä on oikein merkillistä."
"Mitä se siis on?"
"Ilmoitus jostakin löydetystä bassoviulusta."
"Kas, eihän tuo ole niin omituista, rakas virkaveli, tässä eräänä päivänä havaitsin minä ilmoituksen kadonneesta lyhtypatsaasta."
"Mutta tämä ilmoitus on ollut lehdessä kolmena päivänä peräkkäin ja nyt on bassoviulu löydetty — merestä. Näyttää siltä, kuin se olisi tarttunut ankkuriin ja sen mukana vedetty ylös."
Harald Brede istuutui jälleen ja otti sikarin suustaan.
"Sallihan minun kuulla mitä ilmoitus sisältää", sanoi hän, "onhan mahdollista, että siinä piilee jotakin."
Asbjörn Krag luki:
"Melkein uusi hieman hiekkautunut bassoviulu on löydetty merestä
Vippetangenin luona. Voidaan periä Pedersenin laivakonttorista, Iso
Rantakatu."
Harald Brede naurahti.
"Mutta sehän on täysin naurettavaa", sanoi hän, "sehän kuulostaa salakähmäiseltä."
"Ilmoitus on, kuten sanottu, ollut kolmena päivänä peräkkäin. Näyttää siltä, kuin ei kukaan tahtoisi ilmoittautua omistajaksi."
Asbjörn Krag otti puhelinluettelon ja etsi siitä Pedersenin numeron.
Hän tapasi Pedersenin itsensä puhelimessa. Krag esittelihe ja kysyi häneltä, miten oli tuon kummallisen löydön laita.
"Niin, olen yhtä kummastunut kuin tekin", vastasi laivatarpeidenkauppias, "en todellakaan tiedä, mitä minun on tehtävä bassoviululle. Tahtoisin mielelläni päästä siitä, sillä se on iso kapine, sanon, ja se on vain tiellä liikehuoneessani."
"Kuinka sen löysitte?" kysyi salapoliisi.
"Höyrylaiva Liverpoolin miehistö löysi sen. Kun he haalasivat ylös ankkuriköyttä, seurasi bassoviulu mukana. He jättivät sen minulle, koska heidän oli lähdettävä matkalle samana päivänä."
"Oliko se meren pohjassa?"
"Kyllä se oli varmasti pohjassa. Se on ylt'yleensä pohjasaven tahraama."
"Mutta luulisi kuitenkin, että bassoviulun pitäisi uida pinnalla kuin korkki."
"Niin kyllä tavallisen bassoviulun. Mutta tämä on aivan epätavallinen."
"Mitä suvaitsette sanoa? Mitä se merkitsee? Epätavallinen bassoviulu!"
"Niin, se on raskas. Sitä ei juuri jaksa nostaa."
"Kenties se on tehty jostakin kovasta puulajista?"
"Ei, sen sisässä on jotakin."
"Onko jotakin sisässä?"
"Kyllä, koska se kolisee, kun sitä ravistelee."
"Te saatte lähettää bassoviulun löytötavaravarastoon", sanoi Asbjörn
Krag, "niin tulemme tutkimaan sitä lähemmin."
"Sydämellisellä mielihyvällä. Siten pääsemme vapaaksi siitä hirviöstä.
Minä annan heti kuljettaa sen rattailla pois."
"Kuljettaa rattailla? Onko se niin painava, ettei sitä voi kantaa?"
"Suuri ja vahva mies voisi mahdollisesti kantaa sen, mutta minun juoksupoikani ei siihen mitenkään pysty."
"Hyvä, tuleepa olemaan hauska saada tarkastaa vähän lähemmin tuota merkillistä bassoviulua", sanoi Krag.
"Neljännestunnin kuluttua se on poliisiasemalla. Hyvästi."
Puhelinkeskustelu päättyi.
Asbjörn Krag kääntyi Harald Breden puoleen.
"No, mitä sanot?" lausui hän.
"Juttu näyttää kieltämättä merkilliseltä."
"Niin", vastasi Asbjörn Krag, "ja kaikkein merkillisintä on, että kauppias sanoi bassoviulun sisässä olevan jotakin."