ENSIMMÄINEN NÄYTÖS
Pirtti kalustoineen. Kaksi ovea, joista toinen, kamarin ovi, laudoituksella peitetty.
KATRI talouspuuhissa.
ANNI vasu käsivarrella tulee pirttiin. Päivää, Katri. Onko isäsi kotona?
KATRI. Meni käymään Tanelin mökillä. Olisi pitänyt jo tulla, mutta on kai jäänyt taas uskonasioista kinastelemaan.
ANNI. Olisin kysynyt jauhoja.
KATRI. Mutta tällä kertaa tuskin on puuroksikaan.
ANNI. Tarvitsisinkin enemmältä. Aion leipäkauppaa tukkilaisille.
KATRI. Niitä alkaa jo tulla.
ANNI. Melkein joka talosta kuuluu laulua ja soittoa. Eikö ole teille yrittänyt?
KATRI. Kävi äsken muuan, mutta kun kuuli, että tämä on Pietola, niin lähti hyvästiä sanomatta. (Nauraa) Äsken Tolari kertoi, että viime kesänä oli ollut täällä tukkijoella muuan poika sieltä, jonne Heilala muutti. Sitä oli Heilala lähtiessä neuvonut, että jos satut sellaiseen taloon, jossa miehen nenä rupeaa tuhahtelemaan, kun kuulee, että olet tukkilainen, niin lähde heti lipettiin. Poika ei ollut koko kesänä uskaltanut mennä mihinkään taloon ensin lapsilta tai piioilta tiedustelematta, onko talossa mies, jonka nenä tuhahtelee.
ANNI. Jos minä olisin sinun sijallasi, Katri, niin minä antaisin isän nenän tuhista, minkä tuhisisi, ja valitsisin isännäksi jonkun reippaan pojan tukkilaisista.
KATRI. Valitse sinä itsellesi!
ANNI. Köyhällä tytöllä, jolla lisäksi on elätettävänä kivulloinen äiti, ei ole mies niin otettavissa. Mutta suuren, rikkaan talon ainoalla tyttärellä on varaa valita.
KATRI. Silloinpa ei ole pienen rahan tarve.
ANNI. Katri, Katri, ylpeys käy lankeemuksen edellä.
PIETOLA (tulee pirttiin päällystakki yllä). Se oli sotaa! Ja lähtiessäni tunsin, että jotakin roiskahti selkääni. (Kääntyy) Mitä siellä on?
KATRI. Koko selkä piimässä! (Auttaa riisumaan ja vie takin ulos.)
ANNI. Mitä sotaa se sitten oli?
PIETOLA. Uskonsotaa. Tanelin pirtti oli akkoja täynnä, ja ne minut edestä jumalansanalla mustasivat ja takaa jumalanviljalla valkaisivat. Mikä siinä on, että ne minuun takertuvat kuin takkiaiset, missä vain näkevät?
ANNI. Ne teitä rakastavat.
PIETOLA. On rakkautta roiskia piimällä!
KATRI (tulee pirttiin). Tuleeko Taneli uunia korjaamaan?
PIETOLA. Kirkonkylälle oli haettu. Menepä sinä kysymään Perälän Erkkiä.
ANNI. Mutta älä, hyvä ihminen, lähde tuollaisilla saapasrähjillä!
PIETOLA. Oli sekin, kun ei saatu suutaria. Pitää kirkolla käydessä ostaa kauppiaalta kengät.
ANNI (ottaa vasusta kengät). Tuossa ovat minun kenkäni, jotka olivat paikattavina. Ovat nämä kuitenkin somemman näköiset kuin tuollaiset saapaslottanat.
KATRI. Kyllä minä Erkin mökille näinkin vältän.
ANNI. Mutta voi sattua joku pulska tukkipoika.
KATRI. Ei vie rinnastani rauhaa! (Menee.)
PIETOLA. Niinpä tosiaan!
ANNI. Ei sitä tiedä, mikä tauti tapaa, mikä kuolema kohtaa.
PIETOLA. Ei tuolla taipaleella ainakaan rakkaudentauti.
ANNI. Mikä ettei? On liikkeellä paljon poikia!
PIETOLA. Ei Katri välitä.
ANNI. Pojistako? Niin kuin kaikki tytöt alkaen siitä koko maailman
Eeva-vainajasta.
PIETOLA. Mutta tukkilaisista.
ANNI. Niissä on pulskia, reippaita poikia.
PIETOLA. Ja miehekseen mitä sattuu.
ANNI. Molempaa: hyvää, huonoa. Niin kuin talollisissakin.
PIETOLA. Miksei talollisissakin niin kuin kaikensäätyisissä. Mutta mistä kuleksijan tietää, mikä on miehekseen? Mitä miellyttävämpi, sitä suurempi voi olla veijari. Niin kuin muuan Iska-niminen poika, joka muutamia vuosia sitten—
ANNI. Pietolan Iska?
PIETOLA. Sillä nimellä sitä sanottiin ja vieläkin mainitessa sanotaan—kun asuskeli meillä. Poika kuin Siionin virsiä kaupitteleva herranenkeli ja puheissaan kuin itse rehellisyys, mutta sellainen veijari, ettei maailmassa parempaa. Ei sitä isäntää meidän kylässä, jolta ei jotain petkuttanut, ja tuskin sitä tyttöä, joka ei—
HUOTARI (tulee pirttiin). Rauha ja rakkaus ja kaikellainen siunaus tähän taloon.
PIETOLA. Ken vieras? En tunne.
HUOTARI. Heikki Anselmi Huotari. Kunniallinen mies. (Annin puoleen)
Avioliittoon esteetön.
PIETOLA. Sinunko tuttujasi tämä nuorimies?
ANNI. Ei ole.
HUOTARI. Vannomatta paras. Neitsyt voi olla minun kylkiluustani.
ANNI. Jospa siitä ei olekaan tehty neitsyttä, vaan leskivaimo.
HUOTARI. Henki sanoo, että teidän kaltaisenne impi. (Laulaa.)
Sen on silmät kuin taivaalla tähdet
ja varsi kuin elämänlanka.
Ei niin kaunista tyttöä luulis
maailmassa olevankaan.
PIETOLA. Oletko renkimiehiä?
HUOTARI. Renki ei ole ihminen. Mutta tukkipoika!
PIETOLA. Tukkipoika?
HUOTARI (laulaa).
Hei tukkipojat ei turvetta kaiva,
ne sinisiä selkiä seilaa.
Tukkipojall' on tuska ja vaiva
muistella montako heilaa.
PIETOLA. Lähde nyt ja kiireellä hakemaan kylkiluutasi! (Tarttuu niskaan ja taluttaa ulos.)
ANNI (nauraa). Tietää yrittäneensä väärään penkkiin!—Mutta nyt minä sinuakin, ukko, vähän kiusaan!
PIETOLA (tulee pirttiin). Minä alussa luulin sitä ihmiseksi!
ANNI. Ja olikin kunnon ihminen!
PIETOLA. Mistä sinä sen tiedät? Ethän häntä tuntenut?
ANNI. Minähän näen heti nenästä miehen, mihin kelpaa. Eikö ollut erinomainen renki sekin poika, jonka teille viime vuonna toimitin?
PIETOLA. Oli kyllä. Sinun olisi pitänyt se ottaa mieheksesi.
ANNI. Miehekseni? Niinkö teidän mielestänne, että joka kelpaa Pietolaan rengiksi, välttää Köyhänlesken Annille mieheksi? Oho, ei sentään!
PIETOLA. Enhän minä sitä meinaa.
ANNI. Mitä te sitten puhutte?
PIETOLA. Tarkoitan vain sitä, mitä olen jo ennen sanonut, että kun ottaisit miehen, niin voisitte ruveta asumaan sitä mökkiä ja silloin eläisitte puutteetta. Minun on sääli teitä, varsinkin äitiraukkaasi.
ANNI. Tuo Huotari olisi ollut kunnon poika ja sopiva mies minulle.
PIETOLA. No, ota hänet, ota!
ANNI. Ota nyt, kun poika parka pakoon painaa minkä kintuista lähtee! Vai tarkoitatteko, että minun pitäisi lähteä juoksemaan jälkeen huutaen: Huotari, Huotari, elä mene, minä otan sinut miehekseni! Olisitte ottanut hänet kasakkamieheksi. Ei kaksi eikä kolmekaan olisi ollenkaan liikaa! Kaikki työt ovat jälessä. Eikä teillä ole kuin tuo laiska renki Pekka.—Teiltä, Pietola, on isännän silmä mennyt umpeen ja tarmo lamautunut!
PIETOLA. Emännän kuoltua elämäni muuttui niin tyhjäntuntoiseksi, että olen haluton kaikkeen. Ei ole ajatusta eikä muistia töissäni ja toimissani. Minulla on vain yksi miete, että minkä synnin takia minua rangaistaan alituisilla onnettomuuksilla. Minun elämäni on muuttunut vaellukseksi vitsausten tiellä. Yhdestä kun pääsen, niin on toinen edessä.
ANNI. Mikä teitä nyt hätistää?
PIETOLA. Se Pölhö-Kustaa kuuluu sanovan, että minä olen ottanut hänen äitinsä rahat.—Lähden kirkolle. Siellä se kuuluu olevan Pölhö-Kustaa. Saan omin korvin kuulla, mitä hän juttelee.
ANNI. Minulla oli asiana kysyä jauhoja, mutta ei kuulu teillä olevan.
PIETOLA. Missähän Tolari?—Hae hänet ja sano, että menisi myllyyn. (Menee)
ANNI (yksin). Lieneekö Tolari kotosalla? On tainnut mennä tapaamaan tukkilaisia. (Huomaa ikkunasta.) Mutta tuossahan tulee Pölhö-Kustaa. Nythän se asia selviääkin.
PÖLHÖ-KUSTAA (pussi kainalossa tulee pirttiin). Päivää. Onko Pietola kotona?
ANNI. Mitä sinulla on Pietolalle asiaa?
PÖLHÖ-KUSTAA. Saitko tietää? Etpä saanutkaan! Ähäs kutti!
ANNI. Minä menen käskemään Pietolan tänne. (Menee).
PÖLHÖ-KUSTAA (yksin, ottaen pussista nauhalla käärityn kengän). Siinä on äidiltä viimeiset terveiset Pietolalle, että hyvä Pietola ottaisi Kustaa raukan pojaksi.
PIETOLA (tulee pirttiin). Sinäkö kuulut sanovan, että minä olen ottanut äitisi rahat?
PÖLHÖ-KUSTAA. Pietola on ottanut äidin rahat, Jumala rankaisee Pietolaa.
PIETOLA (ottaa ruoskan). Sanotko vielä, että minä olen ottanut?
RÄTTÄRI tulee pirttiin.
PÖLHÖ-KUSTAA juoksee ulos kirkuen.
PIETOLA. Rättäri! Kuin ilmestys!
RÄTTÄRI. Isäntä näyttää olevan tuimalla tuulella!
PIETOLA. Tuo poika sanoo minun ottaneen hänen äitinsä rahat.
RÄTTÄRI. Kuulutte käyneen Sysi Pertun leskivainajan luona hänen sairastaessaan kuolemaansa.
PIETOLA. Oli pyytänyt minua tulemaan.
RÄTTÄRI. Mitä varten?
PIETOLA. En tiedä. Eikä tajunnut tälle maailmalle, kun olin siellä.
RÄTTÄRI. Ja sairaan luona ei ollut muita kuin te ja tuo poika, joka sanoo teidän ottaneen rahat.
PIETOLA. No, perhana! Minunhan täytyy itsenikin uskoa, että minä olen ne ottanut!
RÄTTÄRI. Mutta teillä on se, jota kukaan ei voi teiltä ottaa ja jota korkea oikeus ei voi kenellekään antaa: puhdas omatunto.
PIETOLA. Se on tosi.—Mutta jos nimismies nostaa jutun, niin miten minun käy?
RÄTTÄRI. Minä kiellän nimismiestä, virkansa menettämisen uhalla. Hänellä on kaikellaisia virkasyntejä. Saatte olla huoleti.
PIETOLA. Minnekähän ne rahat ovat joutuneet?
RÄTTÄRI. Sehän piti rahojaan kengässä, jonka kätki milloin mihinkin.
PIETOLA. Ja joskus maailman aikana löytyy aarteena!
RÄTTÄRI. Ja voipipa löytyä piankin.
PIETOLA. Miten sinä osuit meille tulemaan, kun et ole koskaan ennen käynyt?
RÄTTÄRI. Ei ole tullut käydyksi, kun Pietolassa vihataan uskovaisia yhtä paljon kuin tukkilaisia.
PIETOLA. En voi suvaita omavanhurskaita, jotka ylistellen omaa autuuttaan tuomitsevat muita. Äsken viimeksi tuolla Tanelin pirtissä Poro-Pirkko ei uhannut päästää vaimovainajatani taivaaseen. Sanoin, ettei hän Poro-Pirkon taivaaseen haluakaan. Piimällä kastoivat minut ja uhkasivat Jumalan rangaistuksella Pertun leskivainajan rahoista.
RÄTTÄRI. Aikomukseni ei ollut tulla puhumaan uskonasioista. Korhonen pyysi minua ohimennen kulkiessani jättämään teille nämä paperit. Hän näyttää vaativan maksettavaksi sen lainan, jonka olette ottanut talonne palon jälkeen.
PIETOLA. Vaatii maksettavaksi nyt? Mistä minä yhtäkkiä sieppaan rahat, kun on niin huono aika?
RÄTTÄRI. Ja sanomalehdissä kirjoitetaan, että yhä vain tiukkenee.
PIETOLA. Minun ei olisi tarvinnut lainaa ottaa, jos olisin taloni uudistellut vähitellen. Niin oli aikomukseni. Mutta Korhonen, Amerikan rikas, tuli ja tyrkytti rahojaan, niin ajattelin, että nostan palaneen taloni sijalle heti entistä ehomman.
RÄTTÄRI. Minä puhun Korhoselle ja sanon, ettei hän nyt saa vaatia velkaa maksettavaksi.
PIETOLA. Välittäneekö tuo, kun ei ole uskonveljiäsi.
RÄTTÄRI. Kyllä minun sanaani kuuntelevat muutkin kuin uskovaiset.
PIETOLA. Lähdetään tuonne kamarihuoneisiin.
TOLARI tulee pirttiin.
RÄTTÄRI. Päivää, Tolari.—Tämä Tolari se Pietolassa aina talvehtii kuin karhu pesässään.
PIETOLA. Meillehän se on kotiutunut.—Kuule, Tolari, sinusta minä saankin kesärengin.
TOLARI. Mutta ottiatuota—kun ottiatuota—
PIETOLA. Minä ymmärrän. On kuulunut tukkilaisten ääniä, niin on into noussut. Aiot taas tukkijoelle?
RÄTTÄRI. Tolari, vanha tukkipoika, pölkyn selkäänhän se tahtoo kuoliakin.
PIETOLA uhkaavasti katsoo Tolaria, sitten menee.
RÄTTÄRI. Kai sinä, Tolari tiedät, että minä olen maksanut Pertun leskivainajalle sen lainan, jossa sinäkin olit todistajana?
TOLARI. Kyllä minä ottiatuota. Tolvas-Liisa sanoi terveisiä leskivainajalta, että Rättäri on kuitti.
RÄTTÄRI. Niin että tiedät sen maksetuksi.—No, vieläkö rovasti on vaatinut sinua rippikouluun?
TOLARI. Ei ole ottiatuota.
RÄTTÄRI. Minä sanoin rovastille, että ei saa vanhaa miestä kiusata. Eikä se sinua enää häätyytä. (Menee)
TOLARI (yksin). Hyvä mies tuo rättäri. Ja oli hyvä, kun sattui, niin ei Pietola kovin ottiatuota. Mutta pitää joutua, muuten ottiatuota. (Kokoilee tavaroitaan.) Olisinhan minä Pietolassa ottiatuota siihen asti kun ottiatuota. Mutta hyvä oli näin—
ANNI (tulee pirttiin). Täällähän se on Tolari. Sinun pitää heti mennä myllyyn.
TOLARI. Minä itse saan myllyä, jos en ottiatuota. (Etsii jotakin.)
Missä hiidessä on ottiatuota?
ANNI. Mitä sinä touhuat?
TOLARI (löytää housut). Tuossa on ottiatuota. (Sulloo housut konttiin, jonka panee ovensuuhun.)
ANNI. Onko sinulla taas tullut Pietolasta kesäero?
TOLARI. Ja kiireellä. Nenä jo tuhisi. Ja se on paha merkki, silloin on parasta korjata luunsa. (Menee pöydän ääreen penkille istumaan lueskellen rahojaan.)
MAIJA (laukku selässä ja myttyjä käsissä tulee pirttiin). Hyvää päivää.
ANNI. Mistä vieras?
MAIJA. Rantamailta. Lähdin tänne tukkijoelle kaupustelijaksi.—Tietenkin olette talon tytär?
ANNI. Vieras vain.
MAIJA (menee Tolarin luo). Saisikohan talossa asuntoa joksikin aikaa?
TOLARI. Ottiatuota?
MAIJA. Mitä isäntä sillä meinaa?
TOLARI. Meinaatko sinä ottiatuota?
MAIJA. Sitä minä meinaan.
TOLARI. Mitähän sinä meinaat?
MAIJA. Missä emäntä?
TOLARI. Ei ole emäntää.
MAIJA. Leskimieskö olette?
TOLARI. En minä leskimies.
MAIJA. Vai vanhapoika! Minkävuoksi elätte vanhanapoikana?
TOLARI. Minäkö?—Minä en ole ottiatuota—
MAIJA (Annille). Mitähän se sillä meinaa?
ANNI. Sitä se viimeksi, ettei ole akkalupaa.
MAIJA. Rippikoulun käymätön?—Mikä talo tämä on?
ANNI. Pietola.
MAIJA (lähestyen Tolaria). Pietola! Se talo, jossa ei suvaita tukkilaisia?
PIETOLA tulee pirttiin.
TOLARI (yrittää lähtemään). Ottiatuota!
MAIJA. Päällekö aiot? (Lyö mytyllä.)
TOLARI (yrittää uudelleen). Ottiatuota!
MAIJA (lyö molemmilla mytyillä). Siinä minä annan sinulle ottiatuota.
TOLARI kaatuu ja hiipii pois pirtistä.
PIETOLA. Kuka tämä reipas eukko?
MAIJA. Tyttö minä olen. Maija Rivakka. Oletko sinä tukkilainen?
PIETOLA. Minkä vuoksi sinä vihaat tukkilaisia?
MAIJA. En minä tukkilaisia vihaa!
PIETOLA. Minkä vuoksi kuritit tuota Tolaria?
MAIJA. Tukkilainenko se oli? Herranen aika! Mikä sen nimi?
PIETOLA. Tolari eli puurosaapas.
MAIJA (rientää ulos). Tolari Puurosaapas! Se oli erehdys. Minä luulin sinua isännäksi.
PIETOLA. Vai isännälle se olikin tarkoitettu tuo selkäsauna! (Nauraa)
Minä alan rakastaa tukkilaisia, jos näin lystiä jatkuu.
ANNI. Mutta minä teidän sijallanne en nauraisi. Talossa ei ole jauhoja puuroksikaan. Ja karjakko kiroilee navetassa, että lattia lainehtii: ei ole lehmille heiniä.
PIETOLA. Missä Pekka?
ANNI. Sitä tuskin tietää Pekka itsekään!—Ja kuka myllyyn?
PIETOLA. Lähtisin itse, mutta rättäri on vieraana.
ANNI. Rättäri Pietolassa ja vieraana?
PIETOLA. Oli onnenpotkaus että tuli. Sain hyviä neuvoja ja apua. Hän on varma, että Pertun leskivainajan rahat löytyvät.
ANNI. Rättäri tosiaan voi tietääkin. Hänellä oli leskivainajalta tuhannen markan laina, jossa minäkin olin todistajana ja Tolvas-Liisa toisena.
PIETOLA. Niin kertoi rättäri. Mutta hän on maksanut velkansa.
ANNI. Vai niin.
PIETOLA. Kiehautapa sinä kahvia, kun Katri ei sattunut kotia.
ANNI. En rupea millekään. Lupasi ruveta riitelemään kotitaloani takaisin
Korhoselta, mutta itse ostikin sen.
PIETOLA. Tottapa ei käynyt riiteleminen. Rättäri tuntee lainpaikat.
Kehutaan taitavammaksi kuin moni tuomari.
ANNI. Ja minä uskon, että rättäri yllytti Korhosta ryöstämään meiltä talon ostaakseen sen helpolla.
PIETOLA. Väärin sinä tuomitset rättäriä. Hän on hyväsydäminen mies ja rehellinen uskovainen.
ANNI. Ja hänen äitinsä rehellinen noita-akka! Kuin suustaan sylkenyt poikansa.
PIETOLA. Riittää! Ei puolta sanaa pahaa rättäristä minulle. (Menee.)
ANNI (yksin). Eipä tainnut olla alutonta Tolvas-Liisan puhe, että rättäri on vielä Pietolassa isäntänä. (Kurkistaa oven laudotuksen raosta.) Siellä se istuu autuaan hymyilevänä perimmäisessä kamarissa.
KATRI (tulee pirttiin). Anni kuule!
ANNI. Jopa sinun poskesi hohtavat! Ja olet hätäinen. Mitä sinulle on tapahtunut?
KATRI. Mene sinä sanomaan hänelle. Hän tulee tuolla kujalla.
ANNI. Kuka?
KATRI. Muuan tukkilainen. Minä sanoin, että tässä talossa on äkäinen isäntä, niin kysyi: »Tuhiseeko nenä?»
ANNI. Niinkö! Poika siis on Heilalan mailta.—Ja sinä sanoit että tuhisee?
KATRI. En minä sanonut.
ANNI. Sanoit, että tämä on Pietolan talo?
KATRI. En sanonut.
ANNI. Et ole sanonut mitään! Minkä vuoksi?
KATRI. Mene sinä, Anni, selittämään, sinä osaat paremmin kuin minä.
Mene, Anni kulta, voi rakas Anni, mene. Minä pyydän ja rukoilen.
ANNI. Taitaakin olla tulossa poika, joka uhkaa »viedä rinnastasi rauhan».
KATRI (käytyään katsomassa akkunasta). Nyt se tuli.
ANNI. Onneksi olkoon!
KATRI vetäytyy uunin suojaan. ANNI rupeaa toimessa kirnuamaan.
TURKKA (länget käsivarrella tulee pirttiin). Hyvää päivää.
ANNI. Jumal'antakoon.
TURKKA. Tässä talossa ei näytä olevan poikia.
ANNI. Eikä tyttäriäkään kuin yksi.
TURKKA (pantuaan länget naulaan tulee Annin luo). Mikä nimi?
ANNI. Joka arvaa, saa puolet.
TURKKA. Puolesta en huoli. Jos minä joskus tytön otan, sen pitää olla minun sormenpäitään myöten.
ANNI. Mikä sinä sitten olet miehiäsi?
TURKKA. Tukkipoika.—Tässä talossa ei muka suvaita tukkilaisia, sanoi teidän piikatyttö.
ANNI. Mikä piikatyttö?
TURKKA. En tullut nimeä kysyneeksi. Oli miellyttävän näköinen tyttölapsi.
ANNI (osottaen Katria). Oliko se tuo piikatyttö?
TURKKA. Täällähän se on se losusaapas! (Annin puoleen) Taidatte maksaa niin huonon palkan, ettei tyttö raukka saa kenkiä jalkaansa.
ANNI. Talostahan sille olisi kengät tuleva, mutta ei ole saatu suutaria.
TURKKA. Huono isäntä. Näkee kaikesta.
ANNI. Ei saa kovin moittia. Leskimies ja pian ikämies, haluton ja väsynyt.
TURKKA. Mutta! (Pyöräyttää Annia olkapäistä.) Minkä vuoksi ei ole nuorta isäntää? Sulhanen kumminkin on?
ANNI. On tarjolla.
TURKKA. Sepä hyvä.
KATRI. Kuka se on?
ANNI. En sano. Istuu tuolla kamarissa.
TURKKA. Tuoko on kamarin ovi?
ANNI. Tässä paloi talo perustuksiaan myöten, on jäänyt keskitekoiseksi yhtä ja toista, kun ei ole saatu työmiehiä.
TURKKA. Minäpä rupean hommaamaan.
ANNI. Rupea taloon kasakkamieheksi.
TURKKA. Minä rupean isäntämieheksi siihen saakka, kun tukkityö alkaa. (Menee riisumaan laukkunsa sivuseinälle naulaan.)
KATRI (Annille kahdenkeskisesti). Mikä tässä lopuksi?
ANNI (Katrille kahdenkeskisesti). Kihlajaiset ja häät! (Kuin salaa antaa Katrille ruojuskengät ja toimittaa Katria somistautumaan.)
Tukkilaisia tulee pirttiin.
TUKKILAINEN. Hyvää päivää.
TURKKA. Mitä väkeä te olette?
TUKKILAINEN. Tukkilaisia ollaan. Olisikohan tässä talossa tilaa?
TURKKA. Ruvetkaa taloksi ja olkaa kuin kotonanne, siivolla ja siististi.
TUKKILAINEN. Onpa oikea talo! Mitä työksemme, käskekää!
TURKKA. Että työ kävisi sitten reippaammin, niin alkusiunaukseksi laulakaa.
TUKKILAINEN. Tässä talossa on hyvä isäntä!
TUKKILAISET (laulavat)
Vielä niitä honkia humisee
Suomen salomailla.
Vielä niitä ollaan reippaita poikia
tukkijoella vailla
Huhtikuussa ne parhaat poiat
tukkijoelle astuu.
Siellä ne saappaat likoaa
ja housunpultit kastuu
PIETOLA (tulee pirttiin). Kenen luvalla te täällä?
TUKKILAINEN (viitaten Turkkaa). Isännän luvalla.
PIETOLA (menee Turkan eteen). Sinäkö isäntä?
TURKKA. Pietola! Eikö niin?
PIETOLA. Minä olen Pietola.
TURKKA. Terve! (Tempaisee vasemmalla kädellä Pietolan käden ja lyödä läimäyttää tuttavallisesti kättä.) Terve mieheen! Terve! (Menee ottamaan länget.)
PIETOLA (Annin puoleen). Mikä se on tämä poika?
ANNI (kahdenkeskisesti). Siinä on teille kasakkamies. Eikö niin Katri?
KATRI (kahdenkeskisesti). Isähän on sanonut, että tarvittaisiin kasakkamiehiä.
TURKKA (tulee Pietolan luo näyttäen valjaita). Mutta mitä merkitsee tällainen hoito?
ANNI. Siinähän ne nyt ovat. Ja niitä on hakemalla haettu monta viikkoa.
Missä nuo olivat?
TURKKA. Ojassa! (Tukkilaisille) Hei pojat. Joku teistä siivotkoon nämä ja vieköön talliin paikoilleen. (Viskaa tavarat tukkilaisille.) Ja minkä vuoksi ei ole tunkiota vedetty pelloille?
ANNI. Ei ole ehditty, kun on ollut miehistä puute. Eikä kevättöihin paljon pystytäkään, kun työneuvot ovat rempallaan. Ei ole saatu seppää.
TURKKA (tukkilaisille). Onko teistä kukaan seppä, vai pitääkö minun lähteä pajaan?
TUKKILAINEN. Kyllä minäkin takoa kalkuttelen.
TURKKA. Niinpä hommaudu pajaan.
KARJAKKO (tulee pirttiin Pietolan nokan alle ja vihaisesti tiuskaisee). Mitä nyt syötetään elukoille? Halkojako?
TURKKA (pyöräyttäen karjakon päin). Ei halkoja, vaan heiniä!
KARJAKKO. Mikä sinä olet?
TURKKA. Isäntämies, ettäs tiedät!
KARJAKKO. Hommatkaa sitten heiniä, kun kotona ei ole korttakaan!
TURKKA. Ja vasta nyt tulet sanomaan!
KARJAKKO. Jo eilen sanoin Pekalle, että pitää hakea heiniä.
TURKKA. Missä Pekka?
KARJAKKO. Pääsette vähimmällä vaivalla, kun ensin haette uunilta. (Menee.)
TURKKA (karjaisee uunille). Pekka hoi!
PEKKA hyppää uunilta.
TURKKA. Sielläkö niitä heiniä on! Hae nyt kuin tuulessa! (Pyöräyttää
Pekan väkkäränä menemään ovesta.) Montako Pietolassa on hevosta?
ANNI. Neljä.
TURKKA (tukkilaisille). Kahdella hevosella Pekan mukana heinään. Muut muihin ulkotöihin. Ja nyt on, pojat, kiire, että tuppi heiluu ja laulu raikuu.
TUKKILAISET (valmistautuen lähtemään työhön laulavat).
Ei meitä surulla ruokita,
se on ilo, joka elättelee.
Ja tämän pojan heila on hellä ja nuori,
ja laulu se helähtelee.
Käki se kukkuu kuusikossa
ja koivikossa on pesä.
Tämän kylän, tämän kylän tytöille tulee
toisenmoinen kesä
(Menevät.)
PIETOLA. Mistä sinä olet kotoisin?
TURKKA. Terveisiä Heilalalta.
PIETOLA (innostuen). Oletko sieltä, jonne Heilala muutti?
TURKKA. Hän ei tosin osannut panna terveisiä mukaani, kun ei tiennyt minun tänne lähtevän. Mutta varmaan olisi lähettänyt ja paljon parhaalle ystävälleen.
PIETOLA. Me olimme kuin hyvät veljet!
TURKKA. Vaikka poikasina olitte tapelleet harva se päivä.
PIETOLA. Se on tosi. Me olimme alituiseen vastakkain kuin kukonpoikaset. Heilalan posket yht'äkkiä pullistuivat, silloin sitä alettiin. (Nauraa.)
TURKKA. Ja Heilala nauroi, että silloin sitä alettiin, kun Pietolan nenä rupesi tuhisemaan.
PIETOLA. Mikä sinun nimesi on?
TURKKA. Poika.
PIETOLA. Poikako?
ANNI. Sehän onkin mukava nimi!
TURKKA. Mutta ainoastaan meidän ystävysten kesken.
PIETOLA. Mikä sinun sukunimesi on?
TURKKA. Mitä te sillä tiedolla? Ja mitä siitä viisastutte, jos sanon olevani Kukkonen tai Kananen, Pitkänen tai Paksunen, Littunen tai Lattunen?
PIETOLA. Niinpä vainenkin. Samantekevä.—Kerrohan nyt, Poika, miten
Heilala—
TURKKA. Nyt ei ole aikaa. Joka sorkka työhön ja toimeen!
ANNI. Poika, mitä tehdään kun talossa ei ole jauhoja?
PIETOLA. Niin, niitä jauhoja?
TURKKA. Kai on eloja?
PIETOLA. Niistä ei ole Pietolassa ollut puutetta koskaan!
TURKKA. Silloinpa ei hätää. On hyvä tuuli. Tuulimylly pyörimään. Pietola myllyyn.
PIETOLA. Minä lähden heti. (Menee avainkaapille)
TURKKA menee laukulleen.
KATRI (Annille). Onko tämä unta?
ANNI (Katrille). Unta, unta, haluaisitko herätä vai nukkua?
PIETOLA (tulee Annin luo). Tässä on isäntä mökillesi.
ANNI (Pietolalle). Ei passaa!
PIETOLA. Minkä vuoksi?
ANNI. Tämä on hyvä. Mutta en voi unohtaa Huotaria.
PIETOLA (itsekseen). Kummallisia nuo tyttölapset. (Menee.)
TURKKA (tullen tyttöjen luo, Annin puoleen). Te talon tytär, lähtekää näyttämään, minkälaisessa kunnossa navetta.—Mutta en muistanutkaan: sulhanen istuu kamarissa!
ANNI. Ei haittaa!—Mutta kuule, Poika. Mitenkä saataisiin hommatuksi kengät »tyttö raukalle»?
TURKKA. Tällähän nyt on kengät ja oikein sievät!
ANNI. Lainakengät raukalla.
TURKKA. Mikä sinun nimesi?
KATRI. Katri.
TURKKA. Pidä, Katri, pääsi pystyssä. Ujon ja nöyrän maailma polkee jalkoihinsa.
KASURI (tulee pirttiin). Hyvää päivää. Onko tämä se poika?
TURKKA. Mikä sinä olet?
KASURI. Tukkilainen.
TURKKA. Mikä poika minä sitten sinulle olen. Sano isäntämieheksi!
KASURI. Anteeksi, isäntä.
TURKKA. Ei isäntä, vaan isäntämies!
KASURI. Vai niin. Mutta oli menossa myllyyn hyväntuulinen äijä, joka neuvoi kysymään poikaa, että se tietää saako talossa asuntoa.
TURKKA. Oletko suutari?
KASURI. Nikkari olen.
TURKKA. Hyvä sekin. Rupea taloksi.
KASURI. Toverini on suutari. Ei uskaltanut tulla sisään, epäili, että tämä on Pietolan talo.
TURKKA. Käske sisään!
KASURI (avaten oven). Oterma, tule sisään!
OTERMA (tulee sisään). Oliko se täällä se poika?
KASURI (huomauttavasti Otermalle). Isäntämies, isäntämies!
TURKKA. Oletko, Oterma, hyvä suutari?
OTERMA. Aina kiitetty, usein kehuttu.
TURKKA (nostaa Katrin pöydälle). Ota mitta ja tee parastasi.—Ja nikkari, tähän ovi. (Repäisee laudotuksen ovesta.)
RÄTTÄRI kaatuu laudotuksen mukana.
OTERMA. Millä tapetaan noin suuri russakka?
KASURI. Tässä on halko!
TURKKA. Elkää hiidessä! Talon tyttären sulhasta!
KATRI. Ei ole minun sulhaseni!
TURKKA. Talon tytärkö?
RÄTTÄRI. Tämä talo on Pietola!
OTERMA ja KASURI. Pietola! (Yrittävät lähtemään.)
KATRI (rientää pidättämään). Tpruu!—Olkaa talossa ja tehkää mitä on käsketty. Minä olen talon emäntä.
TURKKA. Anteeksi. Minä luulin teitä sinuksi. (Annin puoleen.) Ja sinua teiksi.
KATRI. Poika, tule, minä lähden näyttämään navettaa. (Menee Turkan kanssa.)
RÄTTÄRI (Annille). Mikä se on tuo mies?
ANNI (rättärille). Pietolan tuleva isäntä.
RÄTTÄRI nauraa.
ANNI. Hyi!
RÄTTÄRI (itsekseen). Ei ikinä! (Menee)
Esirippu.