TOINEN NÄYTÖS
Aukea paikka metsässä. Perällä jokitörmä. Oikealla maja, sen päädyssä viiri, jossa nimi: MAIJALA. Istuimiksi sopivia kiviä ja juurakoita. Majan luona penkki. Majan päätyä vasten suuri savotankontti. Hame ja sukat ripustettuina kuivamaan. Kontteja ja laukkuja siellä täällä. Kankipuita ja keksinvarsia pystyssä puita vasten.
Tukkilaisia majapaikalla. TOLARI seisoo tähystelemässä oikealle, TURKKA makailee selällään, HUOTARI korjailee keksiään, KASURI ja OTERMA lyövät korttia. Laulavat:
Moni on korpi kolkko täällä, asumaton aivan.
Niissä se näkee tukkipoika nälän sekä vaivan.
Vaan ei sitä huolista huolita ja aina on ilomieli.
Meille ne laulaa honganlatvat ja salon satakieli.
Laulun loputtua alkavat tukkilaiset mennä työhönsä perälle.
HUOTARI. Tolari eikö näy Maijaa?
TOLARI. Ei näy ottiatuota.
HUOTARI. Hukkaan meni tämäkin kallis elämän hetki.
OTERMA. Ei minulta: voitin kymmenen kuppia kahvia! (Nousee kortilta.)
HUOTARI. Kun ei kahvia saa!—Missä hitossa se meidän Maija viipyy? Ei nyt ole oikea laita.
KASURI. On tainnut mennä iäksi.
TOLARI. Eihän se tänne olisi jättänyt tavaroitaan!
OTERMA. Ja Tolaria!
KASURI. Vielä näkyy isäntämiehessä henki liikkuvan, mutta taivaallisia ajattelee, koska tähystelee pilviä ilman avaruudessa. Oletko tunnustanut kaikki syntisi?
TURKKA. Paljonko tahdot siitä makkarapalasesta?
KASURI. Ei se ole myötäväksi, vaan syötäväksi.
TURKKA. Senpä vuoksi sen söinkin.
KASURI. Saakeli! Siltä ei säily mikään. (Menee perälle)
OTERMA (tarkastellen voirasiaansa). Perhanan käenpoika! Käynyt minun voirasiallani ja syönyt sen viimeisen nokareen, mikä oli jäljellä!
TURKKA. Kun sitä oli niin vähän, niin ajattelin, että pistän poskeeni happanemasta.
OTERMA. Olin kuvitellut leipäpaistia, mutta niin sen nyt kävi kuin
Rötkösen illallisen. (Menee perälle.)
HUOTARI. Miten sinä, Turkka, näytät niin oudolta? Uusi pukuko?
TURKKA. Täytyi uusia, kun entisessä ei alkanut enää mies sisässä pysyä.
HUOTARI. Ja noin komeat saappaat. Mistä nuo?
TURKKA. Majasta löysin.
HUOTARI. Löysit saappaat majasta? Niinkuin mustalaispoika puukon talon pöydältä!
TOLARI. Näkyvät olevan minun.
HUOTARI. Mutta elähän mitään! Minun takkini?
TURKKA. Jos tämä on sinun, niin saat sanoa Pojaksi.
HUOTARI. Mitä sillä sitten olisi merkitystä.
TURKKA. Että olemme ystäviä.
HUOTARI. Ja sen takia minun pitäisi uhrata paras takkini?
TURKKA. Henkikin, jos asia niin vaatisi. Mitä ystävyydellä muuten olisi merkitystä?
HUOTARI (riisuu Turkalta takin). Mutta hyvä ystäväni, Poika. Asia nyt vaatii, että sinä minun oman takkini uhraat minulle takaisin. Lähden sunnuntaina kylälle katselemaan, löytyisikö mökillistä heilaa.
TURKKA. Minun maallani on heilallinen mökki.
HUOTARI. Se sinun maasi taitaa olla niin kaukana, että jos kuinka pitkälle tahansa kulkee, sitä ei vielä sittenkään näy.
TURKKA. Katsele tätä metsää.
HUOTARI. Tämä on hyvää metsää. Pietolan talon metsää, koska tuo tervahauta tuossa vieressä kuuluu olevan Pietolan.
TURKKA. Pietolan talon metsää. Minun maatani!
HUOTARI. Elä luule, rakas sielu, että kissa lentää!
TOLARI (huomaa oikealta). Pietola tulee!
TURKKA. Tulee tervahaudalleen.—Lainaa, Huotari, sitä takkia, saat vehnäskahvit.
HUOTARI. Se mökki Pietolan maalta, jossa on heila? Ei muuten!
TURKKA. Jos vain heila sinuun suostuu.
HUOTARI. Silläkö pelottelet pelastuaksesi. Ensi sunnuntaina kihlajaiset!
Pysytkö sanassasi?
TURKKA. Vielä kysytkin! Mutta sinä puhuit kevytmielisesti.
HUOTARI. Jos sinä pidät sanasi, niin minä myös. Takki sanani panttina.
Ja sinun: pannullinen kahvia. (Ojentaa takin)
TURKKA. Mies parka menetti takkinsa! (Nauraa)
HUOTARI. Minä viimeksi nauran. Olen käynyt Pietolassa. Tunnen sen vieläkin pakaroissani.
TURKKA. Opiksi, että seiso aina päin! Niin tein minä, ja Pietola puhuttelee minua Pojaksi.—Siirtykää vähän syrjään, että saan ystäväni kanssa rauhassa puhella.
TOLARI. Kysy samalla ottiatuota!
TURKKA. Niin Maijaa? Kyllä kysyn.
PIETOLA (tulee oikealta). Poika! Terve. Siitä on viisi vuotta, kun olen sinua nähnyt.
TURKKA. Niinkö kauan?
PIETOLA. Niin tuntuu. Olipa mukava, että työpaikkamme sattuivat lähekkäin. Saadaan olla yksissä. Tänä iltana saatte pitää hauskaa. Kylän nuorisoa tulee joukolla tervahaudan sytyttäjäisille.
TURKKA. Sittenpä Annikin kohtaa Huotarin.
PIETOLA. Onko Huotari täällä? Sepä mainiota. Tänään viimeksi oli puhetta, ja Anni uhkasi jäädä vanhaksipiiaksi syyttäen minua.
TURKKA. Huotari! Tule tänne.
HUOTARI. Mutta en sittenkään kovin lähelle!
PIETOLA. Etkö sinä käynyt keväällä Pietolassa?
HUOTARI. Ja Pietola kätteli minua jalallaan, ja se oli hevosenjalka.
PIETOLA. Tuossa nyt lämmin käteni.
TURKKA. Jos tarvitsee, niin puhun puolestasi leskelle.
HUOTARI. Leskelle?
TURKKA. Tunnetaan Köyhänlesken nimellä. Entinen talonemäntä. Velkamies hänet häätänyt taloltaan. Viekkaudella ja vääryydellä kivuolloisen ihmisen.
HUOTARI. Ja kivulloinenkin raukka!
PIETOLA. Kyllä leski suostuu, kun Poika on puhemiehenäsi.
HUOTARI. Kiitoksia paljon, mutta ei tarvitse. Pidä takki. (Menee perälle.)
PIETOLA. Mutta kuule, Poika. Tunnetko tukkilaista, jonka nimi on Turkka?
TURKKA. Mitä Turkasta?
PIETOLA. Äsken jouduin kuuntelemaan parin tytön puhelevan Turkasta ja
Katrista.
TURKKA. Ovat olleet yksissä Turkka ja Katri pitkät kesäiset illat ja suviset sunnuntait. Kaikki vaarat vaeltaneet, kosket laskeneet, salmet soudelleet, lahdet laulelleet ja herroiksi hevosella kirkolla ajelleet.
PIETOLA. Niinkö!—Minkälainen mies se sitten on?
TURKKA. Kiittää en voi, moittia en halua. Sen voin sanoa, ettei ole minua parempi.
PIETOLA. Parempi? Sinunlaista poikaa saa hakemalla hakea—turha yrittääkään parempaa. Se on ollut salainen toivoni, että sinä tulisit Pietolaan isännäksi.
TURKKA. Silloin ei hätää. Turkasta ei minulla ole haittaa.
PIETOLA. Pannaan asia toimeen. Sinä jätät tämän homman ja rupeat isännyyttä hoitamaan Pietolassa.
TURKKA. Ja Pietolan talosta tehdään seutukunnan mallitalo.
PIETOLA. Sinulta se syntyy!—Minne se Katri jäi? Oli jo lähdössä.
Kuuluu huuto: »Koski tukossa!»
TURKKA. Koski tukossa. (Rientää perälle)
TOLARI (tulee Pietolan luo). Oliko Pojan kanssa puhetta ottiatuota?
PIETOLA. Oli. Ja ensi sunnuntaina pidetään Pietolassa kuuliaiset ja komeat!
TOLARI. Ottiatuota!
PIETOLA. Minä Maijan kanssa tanssin polskaa!
TOLARI (yksin). Pietola Maijan ottiatuota… Olipa se ottiatuota…
Niin hellä ja hönkä ihminen. (Hypistelee hametta ja sukkia.) Siinä on
Maijan ottiatuota…
TURKKA (tulee perältä). Joko on mennyt tervahaudalle?
TOLARI. Maijako?
TURKKA. Katri!
TOLARI. Ei se tulekaan.
TURKKA. Katriko?
TOLARI. Maija!
TURKKA (nauraa). Olemme pöllöjä! Rakkaus tekee tyhmäksi.
TOLARI. Kuuluu joskus vievän koko järjen.
TURKKA. Mitä Pietola sanoi?
TOLARI. Että ensi sunnuntaina Pietolassa kuuliaiset ja komeat!
TURKKA. Katrin ja minun?
TOLARI. Maijan ja Pietolan!
TURKKA. Nyt on mennyt sekaisin ottiatuota.
TOLARI (hivelee sydänalaansa, toisella kädellä otsaansa). Minulla niin kummasti ottiatuota…
TURKKA. Tuolla Maija tulee!
TOLARI. Tulee tavaroitaan noutamaan. (Yrittää lähtemään perälle.)
TURKKA. Minne sinä menet, Tolari?
TOLARI. Menen joelle … minä en ottiatuota…
TOLARI. Elä mene minnekään. (Taluttaa Tolarin savotankontin luo.)
Tuonne konttiin. Kiireesti. (Toimittaa Tolarin konttiin.)
MAIJA (kuormitettuna tulee oikealta). Terveisiä kirkolta. Tuossa sinulle puulaakinherralta kirje. Sinusta tehdään meidän jokihaaralle tukkipäällikkö. Mutta kuule, rättäri tuli minua vastaan Pietolan kujalla ja uteli sinusta ja Katrista, niin minä piruuttani sanoa päräytin, että tänä iltana täällä Maijalassa juodaan Turkan ja Katrin kihlajaiskahvit. Kutsuin rättärinkin.
TURKKA. Uskosi, Maija, ei anna häpeään tulla.
TUKKILAISET (tullen perältä laulavat ja lopuksi tanssivat Maijan ympärillä.)
Hih hei huh hei meijän Maija!
Keittää kahvit, pesee paijat
Miten maailma pyöris silloin,
jollei Maijaa ois!
Hih hei huh hei meijän Maija!
Ihme, jos ei sitä naija!
Syksyn tullen Maijan häissä
polkaks pistetään!
HUOTARI. Ja nyt pitkän paaston jälkeen pannu kiireellä tulelle. (Ottaa kahvipannun) Joka haluaa tilkankaan, puhutelkoon minua nöyrästi. (Menee perälle.)
TUKKILAISET hajaantuvat pois.
MAIJA. Missä Tolari, kun ei näkynyt joukossa?
TURKKA. Oltiin äsken ruuhkaa purkamassa. Tolaria ei näkynyt.
MAIJA. Ruuhkalla hukkunut!
TURKKA. Mutta Maija kulta, minähän sanoin, että Tolari ei ollut ruuhkalla.
MAIJA. Niinkö sinä sanoit? Hyi kuin minä säikähdin. Sydän lyö vieläkin. (Huhuaa) Tolari hoi!
TOLARI (kontista). Täällä, hoi!
MAIJA. Mistä se ääni kuuluu? (Menee vasempaan.)
TURKKA. Näet nyt, että Maija sinua rakastaa! (Menee perälle)
MAIJA (metsässä). Tolari hoi!
TOLARI. Maija hoi!
MAIJA (tulee esiin huomaamatta Tolaria). Tolari hoi!
TOLARI. Tässähän, ottiatuota!
MAIJA. Siinäkö sinä? Jo sinä olet veitikka! (Nauravat vastakkain kuherrusnaurua.)
TOLARI. Mitä sinä kirkolla?
MAIJA. Tätä varten. (Antaa Tolarille kirjan.)
TOLARI. Aapinen! (Tulee kontista.)
MAIJA. Sinun tulee tarttua kiinni kuin muurahainen. Ole nyt jonkun aikaa poissa työstä, että pääset hyvään alkuun. Aloita heti. Minä menen joelle valmistamaan kahvin ja pesemään vaatteita. Siinä välissä käyn sinua opettamassa.—Saat sitten kahvia ja nisua. (Menee myttyineen perälle.)
TOLARI. (yksin.) Poikasena lukea nalkutin mitä kirjaa hyvänsä, mutta äidin kuoltua jäi kesantoon. (Istuu lukemaan) Aa.—(Puhuu niinkuin seuraavatkin selityksensä.) Aan nimi on Aaprahami. Aaprahami oli satavuotias ja Saara yhdeksänkymmenen ajastajan eikä heillä ollut lasta. Saara nauroi, kun enkeli sanoi ottiatuota, mutta ei olisi pitänyt Saaran nauraa: vuoden perästä sai lapsen. Kuinkahan vanha se on tuo Maija?—Pee.—Sen nimi on paapeli. Siellä menivät ihmisten kielet niin sekaisin, etteivät ymmärtäneet ottiatuota.—Tuo pokstavi sanoo see, mutta se on Kainin pokstavi. Se sitten oli kiukkuinen mies: jumalalle juuri uhratessaan säntää veljensä kurkkuun, että veljen veri huusi ottiatuota.—Tuo on Taanielin pokstavi, jota eivät jalopeuratkaan syöneet.—Ee.—Sen nimi on Ekypti. Siellä se Jooseppi ensin joutui vankeuteen, kun hänen isäntänsä emännän silmät paloivat, sillä Jooseppi oli kauniin luontoinen ja ihana kasvoiltaan, mutta ei tahtonut ottiatuota. Mutta sitten Joosepista tuli ottiatuota, kun selitti unia.—Ähvä.—Ähvä?—Ähvä??—Tässä paistaa päivä, että tuntuu järki menevän sekaisin. (Haukottelee.) Taitaa olla tuolla majassa mukavampi. (Menee majaan heittäytyen lukemaan pitkällään.)
PIETOLA (tulee vasemmalta.) Tuossapa näkyy olevankin rautakanki. Joutanee se vähäksi aikaa. (Huomaa oikealta) Kas, rättäri. Terve. Mitä sinulle kuuluu?
RÄTTÄRI (tulee oikealta.) Pietolan oli käydä huonosti. Korhonen olisi pannut velkatuomion ryöstöön, mutta minä lunastin sen nimiini.
PIETOLA. Sinä lunastit? Mistä sieppasit kuusituhatta markkaa?
RÄTTÄRI. Pietola lienee kuullut, että uskonveljeni ovat äskettäin koonneet minulle rahalahjan. Panin ne rahat siihen tuomioon. Tyytyykö Pietola siihen?
PIETOLA. En tiedä miten sinua kiittää ja palkita.
RÄTTÄRI. Korhonen pelkäsi, että kuri Pietolaan tulee isännäksi se tukkilainen Turkka, Pietolan talo on pian syöty ja myöty.
PIETOLA. Ei tule se mies Pietolaan isännäksi.
RÄTTÄRI. Mutta silloin pitää teidän ottaa Katri lujille. On lähetettävä hänet kotoa tätinsä luo. Sillä Turkka ja Katri riskisti riiailevat. Ja jos Turkka saa narratuksi Katrin, niin Pietolan on pakko hyväksyä.
PIETOLA (levottomana katsoo oikealle). Minnekähän se Katri jäi?
RÄTTÄRI. Onko tämän Turkan ristimänimi Aaprahami?
PIETOLA. En tiedä onko Aaprahami vai Iisakki. En tunne miestä ulkonäöltäkään.
RÄTTÄRI. Sitäkö »Poikaa»?
PIETOLA. Poikako? Hänkö on Turkka? (Nauraa) Kas sitä veitikkaa!
RÄTTÄRI. Nimismies sanoi, että muuan Aaprahami Turkka on kuuluisa varas, viime talvena laskettu ehdolliseen vapauteen.
PIETOLA. Olkoon vain! Tämän ristimänimihän on Poika.
RÄTTÄRI. Ei se ole mikään ristimänimi! Tahtokaa nähdä hänen kirjansa.
TOLARI kuorsaa.
RÄTTÄRI. Mikä ääni se on? (Käy majan luona.) Tolari näkyy siellä nukkuvan kuorsaten.
PIETOLA. Tule tänne tervahaudalle. (Menee vasempaan rättärin seuraamana.)
MAIJA (hame ja hihat käärittyinä tulee perältä, puhuu hyväilevästi). Miten täällä minun lukumieheni jaksaa?—Ka, minne se on kadonnut. (Huomaa Tolarin majassa.) Nukkuu!—Kirja sillä on auki. (Hellästi) Ja nenä litistynyt kirjaa vasten. Herra siunatkoon Tolari raukkaa. (Herättää) Tolari.—Tolari!
TOLARI (heräillen). Kyllä Maija rakastaa ottiatuota.
MAIJA. Kyllä minä rakastan, kun haen karahkan, jolla roiskin.
TOLARI, Jopa sillä rovastilla oli pitkä kaula!
MAIJA. Herää!
TOLARI. Ka, joko Pietola ja Rättäri ovat ottiatuota?
MAIJA. Herää!
TOLARI. Mikä on ähvän nimi?
MAIJA. Voi onnetonta, uneksii vielä seisaallaankin!
TOLARI. Enhän minä enää nuku!
MAIJA (näyttää aapista). Mikä tämä?
TOLARI. Se on ottiatuota?
TOLARI. Aapinen!
MAIJA. No, pysy nyt hereilläsi.
TOLARI. Mikä on ähvän nimi?
MAIJA. Mikäkö ähvän nimi?
TOLARI. Niin.
MAIJA. Mikä ähvän nimi? Niinkö?
TOLARI. Sinähän nukut, kun et ymmärrä selvää puhetta!
MAIJA. Mikä on Maijan nimi?
TOLARI. Niin sinunko? Maija Rivakka.
MAIJA. Voi hyvänen aika!—Mikä on Tolarin nimi?
TOLARI. Heikki.
MAIJA. Voi voi voi.—No, mikä on Heikki Tolarin nimi?
TOLARI. Mutta eihän Heikki Tolari ole ähvän nimi?
MAIJA. Ei, vaan Puurosaapas!
TOLARI. Ähvänkö nimi?
MAIJA. Siitä ei tule mitään koko sinun luvustasi! Ei kerrassaan mitään! (Menee perälle)
TOLARI (yksin). Kyllä siitä tulee, mutta eihän ihminen ole ampiainen. (Miettien) Ähvän nimi Puurosaapas?
TURKKA tulee perältä majan luo somistautumispuuhissa.
TOLARI (Turhalle). Eikö Puurosaappaan pokstaavi ole pee?
TURKKA. Peellähän se alkaa. Mutta minkävuoksi sinua sanotaan puurosaappaaksi, vaikka sinulla on niin komeita saappaita?
TOLARI. Minä astua tohlasin Sysi-Pertun leskivainajan puuropataan.
TURKKA. Olitko sinä rikasta leskeä riiaamassa, kun niin tohlasit?
TOLARI. Enhän minä ottiatuota, mutta olin todistajana, kun leski lainasi rahoja rättärille.
TURKKA. Elä hiidessä! Oliko suurikin summa?
TOLARI. Kuusituhatta ja kuusi rosenttia ränttyä.
TURKKA. Kuka oli toinen todistaja?
TOLARI. Oli kaksi muuta: Tolvas-Liisa ja Poro-Pirkko. Mutta leski vaati minua kolmanneksi. Sanoi että pitää kirjoittaa Tolarin nimi, vaikka rättäri vastusti, kun en ole käynyt rippikoulua.
TURKKA. Lue Tolari, ahkerasti, että saat akkaluvan, niin pääset Tiuhtion torpan isännäksi.
TOLARI. Mutta sinä et pääsekään Pietolaan ottiatuota. Pietola äsken tuossa sanoi, että ei tule se mies Pietolaan isännäksi. Ja Katri viedään tätinsä luo.
TURKKA. Uniasiko nyt puhut?
TOLARI. Oliko se unta?—Taisi olla ottiatuota.—Mutta olikohan se ottiatuota?
TURKKA. Minkälaista se oli sitten?
TOLARI. Minä makasin tuolla majassa lukemassa. Pietola oli tulevinaan tuolta päin hakemaan rautakankea—
TURKKA. Rautakankea? (Katselee kuin etsien rautakankea). Entä sitten?
TOLARI. Ja oli kuin rättäri olisi tullut tuolta päin. Ja rättäri toimitti, että hän on pelastanut Pietolan lunastamalla velkatuomion, jonka Korhonen olisi pannut ryöstöön.
TURKKA. Niinkö?—Sattuiko olemaan puhetta velkatuomion määrästä?
TOLARI. Kuusituhatta.
TURKKA, (lyö näppiään ja viheltää). Sama summa, jonka rättäri lainasi
Pertun leskivainajalta!
TOLARI. Merkitseekö se hyvää?
TURKKA. Niin että naurattaa!—Rättäri tietysti meni tervahaudalle?
TOLARI. Muuttui rovastiksi, joka moitti, että Maija ja minä olemme liian riskisti riiailleet. Sinä puolustit minua, mutta rovasti venytti kaulansa niin pitkäksi, että pää ylti noitten puitten latvain yli, ja huusi kirkolle asti: Turkka Ekyptiin!
TURKKA. Olipa se mukavaa unta!
TOLARI. Mutta kuule, Turkka.—Mikä se olikaan se Ekyptin ottiatuota—joka näki sellaista unta, että seitsemän laihaa ottiatuota nieli seitsemän lihavaa ottiatuota?
TURKKA. Se oli faarao.
TOLARI. Eikö sen pokstavi ole ähvä?
TURKKA. Niin on.
TOLARI. Jopa Maija isosti erehtyi. Minä menen sanomaan, ettei Puurosaapas ole ottiatuota, vaan Phaarao Ekyptin kuningas. (Menee perälle)
PÖLHÖ-KUSTAA (pusseineen tulee oikealta). Päivää! Onko täällä se mies, jonka nimi on Turkka?
TURKKA. Mitä sinulla on Turkalle asiaa?
PÖLHÖ-KUSTAA. Köyhänlesken Anni käski mennä Turkan luo, että Turkka antaa Kustaalle kirkkaan hopean.
TURKKA. Ahaa, sinä olet se Kustaa! Minä annan kirkkaan hopean, kun sanot, kuka on opettanut hokemaan, että Pietola on ottanut äitisi rahat.
PÖLHÖ-KUSTAA. Ei Kustaata ole kukaan opettanut, Pietola on ottanut äidin rahat, jumala rankaisee Pietolaa.
—Oletko sinä Turkka?
TURKKA. Olen.
PÖLHÖ-KUSTAA. Annatko, Turkka, leipääkin? Kustaalla on nälkä.
TURKKA. Saat kahviakin ja nisuakin.
PÖLHÖ-KUSTAA. Voi saateri, kun nisuakin!
TURKKA. Onko sinulla jo paljon kirkkaita hopeoita?
PÖLHÖ-KUSTAA (ottaa kukkaronsa ja helistää korvansa juuressa). On niitä jo vähänpaljo.
TURKKA. Katsellaanpa.
PÖLHÖ-KUSTAA (istuu ja kaataa rahat lakkiinsa). On näitä viisimonta.
TURKKA (istuen viereen). Onhan näitä kymmenenkinmonta. Mutta eivät ole kaikki kirkkaita. Tuossa on kirkas. Keneltä Kustaa on tämän saanut?
PÖLHÖ-KUSTAA. Sen Kustaa sai kirkonkylän herroilta, kun Kustaa meni postiryökkynälle laulamaan:
Voi voi voi kun ei miestä saa,
sano Anttilan Amalia.
Mitäs sä laitoit hameesi helmaan
rimsuja kamalia.
TURKKA. Onko Kustaa saanut kirkasta hopeata rättäriltä?
PÖLHÖ-KUSTAA. Tuon Kustaa sai rättäriltä. Rättäri ja Tolvas-Liisa rakastivat toisiaan, mutta Kustaa ei sano kenellekään.—Ja tuon Kustaa sai Tolvas-Liisalta. Kustaan piti sanoa: Pietola on ottanut äidin rahat, jumala rankaisee Pietolaa.
TURKKA, (kuin itsekseen). Siis Tolvas-Liisa, joka rakastaa rättäriä!
PÖLHÖ-KUSTAA. Mutta Kustaa ei sano kenellekään.
TURKKA. Kukas on ottanut äitisi rahakengän?
PÖLHÖ-KUSTAA. Ei sitä kukaan ottanut.
TURKKA. Missä se on?
PÖLHÖ-KUSTAA. Ei Kustaa saa sanoa, äiti toruu.
TURKKA. Äitisihän on kuollut.
PÖLHÖ-KUSTAA. Ei ole äiti kuollut, äiti on taivaassa.
TURKKA. Miten äitisi sanoi, kun kielsi?
PÖLHÖ-KUSTAA. »Kustaa ei saa näyttää Tolvas-Liisalle eikä rättärille eikä kenellekään muille kuin Pietolalle, muuten Kustaa ei pääse Pietolaan pojaksi. Muista nyt, Kustaa!»
TURKKA. Oletko näyttänyt Pietolalle?
PÖLHÖ-KUSTAA. Pietola lyö ruoskalla.
TURKKA. Vai niin.—Lähdemme tuonne joelle Maijan luo, niin Kustaa saa kahvia ja nisua. (Menee perälle)
PÖLHÖ-KUSTAA. Voi saateri! (Seuraa Turkkaa.)
KATRI (pienoinen kontti selässä tullen oikealta laulaa).
Järvenseljältä tuulonen tuuli, vieno tuulenhenki. Haavanlehti se värähti ja lahdenpohja se henki.
Pojan silmistä leimusi lempi, vieno lemmenhenki. Immen povi se värähti ja rinta lempeä henki.
(Äkkiä jättää kontin selästään ja piiloutuu Turkalta majan suojaan.)
TURKKA (tulee perältä). Olin kuulevinani Katrin laulua. (Tähystelee oikeaan, sitten vasempaan). Rättäri ja Pietola tulevat!
PIETOLA tuoden rautakangen ja RÄTTÄRI tulevat vasemmalta.
RÄTTÄRI. Mikä sinun ristimänimesi?
TURKKA. Aaprahami.
PIETOLA (hämmästyen). Aaprahami?
TURKKA. Kehumatta itseäni, nimi kuin kirkon peripilari!
PIETOLA. Mikä se on se »Poika»?
TURKKA. Kun isänikin Aaprahami, niin äiti sanoi minua vain pojaksi. Sitä olen antanut puhuttelunimenäni käyttää parhaitten ystävieni.
RÄTTÄRI. Näytä kirjasi.
TURKKA. Ei ole minulla kirjoja.
PIETOLA. Eikö ole kirjoja!
TURKKA. Mikä hätä Pietolalle nyt on tullut?
RÄTTÄRI. Minä herätin Pietolan herkkämielisyyden huumauksesta. Hän on sen takia saanut vahinkoa ja harmia tarpeeksi asti jo ennen muutaman veijarin Iskan takia.
TURKKA. Iska oli pieni veijari verraten rättäriin.
RÄTTÄRI. Mitä sinä sanot!
TURKKA. Oletteko vähäkuuloinen?
PIETOLA. Rättärikö konna?
TURKKA. Parasta sorttia.
RÄTTÄRI. Pietola! Lyökää, lyökää vasten kuonoa!
KATRI (syöksähtää Turkan suojaksi). Isä! Poika on mun!
PIETOLA. Sinut nai rättäri!
KATRI. Minulle ei ole muuta miestä maailmassa kuin Poika!
PIETOLA tarttuu Katria käsipuoleen ja vie vasempaan.
RÄTTÄRI. Siinä sinun kihlajaisesi! Sano Maijalle kiitokset kahvista. (Menee vasempaan) HUOTARI (tulee perältä). Mikä mies oli tuo?
TURKKA. Kilpakosijani.
HUOTARI. Mitä sanoi?
TURKKA. Kiitteli kutsusta kihlajaisiini.
HUOTARI. Milloin ne ovat?
TURKKA. Tänä iltana. Pitää mennä sanomaan Maijalle, että kaikki pannut tulelle.—Mutta tuolla jo tulee vieraita, neljä neitosta. Huvita sinä heitä sen aikaa.
HUOTARI. Ovatko nämä talollisia?
TURKKA. Muut paitsi yksi. Sen nimi on Anni. (Menee perälle.)
ANNI ja kolme tyttöä tulevat oikealta.
HUOTARI. Tervetulleiksi avaraan tupaani, mieluisat vieraat, talolliset ja varsinkin talottomat. Saanko luvan kysyä, mistä talosta kukin?
ANNI. Olemme sisaruksia?
HUOTARI. Minulle viime yönä unissa ilmoitettiin, että kultani nimi on
Anni. Onko sisaruksista kukaan Anni?
ANNI. Olemme kaikki.
HUOTARI. Ja sisaruksia?
ANNI. Tämän nimi on Anna-Maija, tämän Anna-Kaija, tämän Anna-Liisa ja minun nimeni Anna aina onni.
HUOTARI. Mutta mehän olemmekin vanhoja tuttuja! Et taida muistaa?
ANNI. Tottahan toki! Yritit minua kosimaan, mutta keskeytyi.
HUOTARI. Hyväpä kun muistutit, että voin nyt jatkaa.
ANNI. Ensin sinun on kosittava sisaruksista vanhinta. Jos hän ei huoli, niin seuraavaa, kunnes pääset minuun asti, joka olen nuorin.
HUOTARI. Kuka näistä kolmesta on vanhin?
ANNI. Viisas tietää kysymättäkin!
HUOTARI. Aivan niin.—Herttainen, rakastettava vanhin sisar, istu, että saan langeta eteesi polvilleni.—Ei kukaan vanhin. Siis—kolmoset. Ja voin kosia kaikkia yhtä aikaa. (Laulaa)
Minä se olen juomaripoika, juoruttu kulkijaksi. Maailmanrannan markkinoilla sain minä surua kaksi.
Heilani hetvahti polveltani toisen kullan kaulaan. Mehulla viinamarjojen pois hurjat huoleni laulan.
(Puhuu.) Joka teistä rakastaa juomaripoikaa, istukoon!
ANNI (viitattuaan salaa tytöt istumaan). Siis kaikki, ja minä jäin vanhaksipiiaksi!
HUOTARI. Elä vielä itke. Koetetaan, kuinka paljon minua rakastavat. Lue sinä, montako muiskua kukin kestää ennen kuin kyltyy.
TYTÖT juoksevat perälle päin.
HUOTARI. Heidän rakkautensa oli kuin saippuakupla! Nyt voin kosia sinua.
ANNI (laulaa).
Juomaripojan jos ottaisin, niin surussa ikävöisin: viikot se kulkisi kyliä pitkin ja röijyni ryyppyyn möisi.
En minä huoli viinanjuojaa
pirttini haltijaksi,
sievä ja siisti sen olla pitää
tään tytön valtijaksi.
TURKKA (joka on tullut perältä ja jäänyt puhuttelemaan tyttöjä, siirtyy
Annin ja Huotarin luo). Aiotko, Huotari, lunastaa takkisi takaisin?
HUOTARI. Mene hiiteen leskinesi! Tässä on tyttölapsi, johon olen mielistynyt.
TURKKA. Tämä on sen lesken lapsi.
HUOTARI. Sitten otankin sen mökin lapsineen leskineen! Ensi sunnuntaina kihlajaiset!
ANNI. Kosinta on vielä kesken.
HUOTARI. Poika, ystäväni, sinä lupasit puhua puolestani!
TURKKA. Leskelle!
HUOTARI. Puhu leskelle Annin kuullen. (Menee tyttöjen luoja näiden kanssa perälle.)
TURKKA. Kuulehan, Anni. Nyt on Pietolassa tapahtunut muutos: tullut uskon puutos.
ANNI. Mikä ukkoon on ampunut?
TURKKA. Rättäri. Istuu tuolla tervahaudalla. Katri viedään tätilään.
ANNI. Herranen aika!
TURKKA. Ei hätää. Toimita vain, että Katri pääsee käymään Maijan kahvilassa tuolla kosken rannalla. Sitä parempi, kuta pikemmin.
RÄTTÄRI (tulee vasemmalta). Tänne on Katrilta jäänyt kontti.
TURKKA. Tietääkö rättäri mikä näistä kaikista konteista on Katrin?
RÄTTÄRI. En minä tiedä.
TURKKA. Anni, käy käskemässä Katri, näyttämään, mikä on hänen konttinsa.
ANNI. Teen kuin käskit. (Menee vasempaan)
RÄTTÄRI. Minä jään odottamaan.
TURKKA. Istukaa.
RÄTTÄRI. Mikä isäsi?
TURKKA. Mikä niistä?
RÄTTÄRI. Onko niitä montakin?
TURKKA. Puolitoista.
RÄTTÄRI. Mitä säätyä?
TURKKA. Arvoisaa talollisten säätyä.
RÄTTÄRI. Ja tietysti on suuri maatila!
TURKKA. Kaksi suurta.
RÄTTÄRI. Olisi ollut komeampaa sanoa kolme!
TURKKA. Kolmas myytiin kokonaisen isän aikana. Mutta se oli pieni, saatiin vain satatuhatta.
RÄTTÄRI. Onko kumma, jos tytöt uskovat mitä poika uskottaa, kuuntelevat mitä kulta kuiskuttaa.
TURKKA. Sellaisiahan ne ovat raukat, tyttölapset.
ANNI (tulee vasemmalta). Katri on Koskenrannan kahvilassa.
TURKKA. Hyvä on. (Menee perälle)
Kuuluu huuto: »Kello soi», ensin kaukaa, ja sitten läheten ja kulkien paikan ohi ja häipyy etäisyyteen. Tukkilaisia tulvaa joka taholta, kylän tyttöjä keräytyy oikealta ja perältä.
ANNI. Nytpä voinkin kysyä rättäriltä muuatta seikkaa.—Kuulutte sanoneen Pietolalle, että olette maksanut Pertun leskivainajalle sen tuhannen markan lainan, jossa minäkin olin todistajana.
RÄTTÄRI. Maksettu on.
ANNI. Millä rahoilla sitten maksoitte Korhoselle minun kotitaloni, jonka ostitte?
RÄTTÄRI. On ollut tähän asti velkana Korhoselle.
ANNI. Minkä vuoksi se ei saanut olla velkana meillä?
RÄTTÄRI. Se on Korhosen asia.
ANNI. Hämähäkki!
HUOTARI (tulee perältä). Kuule mies. Muistutan sinulle kymmenettä käskyä. Tämä sievä neiti on kunniallisen lähimmäisesi heila.
ANNI. Lähtekää nyt, rättäri, sinne päin, missä on selkänne!
HUOTARI. Missä päin sen on selkä? (Kiertää rättärin kääntyessä päin.)
KASURI (tulee Huotarin ja rättärin luo). Mitä tanssia tuo on? Sitäkö kahden hengen äkkinäistä?
HUOTARI. Hain selkää, mutta kumma laitos, jolla joka ilmasuuntaan on maha!
OTERMA (tulee rättärin luo). Sama russakka joka oli Pietolan kamarin ovessa!
KASURI. Niinpä on. Syö kaikki eväämme. Kannetaan savotan kontilla koskeen!
RÄTTÄRI. Tämä on Pietolan maata, ja minä Pietolan tulevana isäntänä seison tällä paikalla kuin omalla maallani. Tietäkää siis olla sen mukaan!
TURKKA (tulee Katrin kanssa perältä). Hiljaa, pojat! (Nousee Katrin kanssa penkille.) Vieraat ja tukkilaiset! Mikäli meidän Maijan varustukset riittävät, pyydän saada kestitä meidän kihlauksestamme muistoksi ja menestykseksi.
TUKKILAISET. Eläkööt!
MAIJA (laudanpätkä tarjottimena, jossa on kahvivehkeet, tulee rättärin eteen). Ottakaa, rättäri, olkaa hyvä.
RÄTTÄRI. En huoli!
TOLARI (laudanpätkä tarjottimena kantaa vehnäsiä). Ottakaa, rättäri, ottiatuota.
RÄTTÄRI. En ole vehnästenne vaivainen!
TURKKA. Mutta joka on tarjottu, se on annettu. Kiitoksia, rättäri, käymästänne. Ja nyt pojat, pieni sievä laulu rättärin lähdön kunniaksi.
TUKKILAISET (laulavat).
Tukkipoika se lautallansa
se on hyvin sorja.
Huh hei ma laulan vaan,
se on hyvin sorja.
Eipä hänen tarvitse olla
herra rättärin orja.
Huh hei ma laulan vaan,
herra rättärin orja!
RÄTTÄRI peräytyy oikealle.
HUOTARI. Nostetaan morsianta ja sulhasta.
TUKKILAISET (nostaen Katria ja Turkkaa). Eläkööt, eläkööt, eläkööt!
TURKKA. Kiitoksia, kiitoksia!
TOLARI (nousten penkille ilmoittaa). Maija käski ottiatuota, että
Koskenrannan kahvilassa on ottiatuota.
TURKKA. Käykää kahville. (Menee laulun jälkeen Katrin kanssa perälle.)
TUKKILAISET (mennen tyttöjen kanssa perälle laulavat).
Hei tukkipoika ei surua tunne,
se koskia laskee ja laulaa.
Meni jos minne ja kulki jos kunne,
tuli se tyttöjen kaulaan.
ANNI on puhellut Turkan ja Katrin kanssa, ottaa Katrin kontin ja yrittää vasempaan.
HUOTARI. Minne sinä, Anni, menet?
ANNI. Tervahaudalle kahvikokiksi Katrin sijaan.
HUOTARI. Minulle tulee ikävä.
ANNI. Sepä hauskaa!
HUOTARI. Olenpa iloinen, että sinusta on hauskaa, kun minä sinua ikävöin. Se merkitsee, että sinä, Anni—
ANNI. Pietola tulee. Menen sanomaan Pojalle. (Heittää kontin ja juoksee perälle.)
HUOTARI (yksinään). Perhana! Oli niin hyvä alku!
PIETOLA (tulee vasemmalta). Mitä täällä meluttiin?
HUOTARI. Niitä kihlajaisia!
PIETOLA. Vai niin, vai sitä se oli! (Ojentaa kättä Huotarille). Toivon olevan onneksi.
HUOTARI (kätellen). Niin tosiaan, onneksi niin kuin se onkin!
PIETOLA. Anni on hyvä tyttö.
HUOTARI. Elkää, hyvä Pietola, lisätkö enää tulta. Minä onneton rakastan
Annia kuin hullu polskaa. Ja on varma, että menetin takkini.
PIETOLA. Menetit takkisi?
HUOTARI. Olen menettänyt Pojalle vetoja paidan, kilon voita, sukat, komean hatun ja nyt takkini. Niin että neuvon teitä aina nöyrästi uskomaan, mitä hän sanoo.
MAIJA (kahvitarjottimineen tulee perältä Pietolan luo.) Huotari, mene kahville.
HUOTARI menee perälle.
MAIJA (tarjoten Pietolalle). Kihlajaisia! Tehkää hyvin, ottakaa.
PIETOLA. Kiitoksia. (Ottaa) Täällä tuli kihlajaiset ja äkkiä.
MAIJA. Jo aikoja minä olen tiennyt näiden nuorten välit, joka olen ollut heidän posteljooninaan. Mutta aivan summamutikassa minä rättärille sanoin, että tänään juodaan Katrin ja Turkan kihlajaisia.
PIETOLA. Katrin ja Turkan kihlajaisia?
MAIJA. Niin sanoin, ja niinpä kävi, ja rättäri sai pitkän nenän. Tarjottiin hänellekin kihlajaisia, mutta ei ottanut sisu vastaan. Katri käski sanoa terveisiä, että hän lähtee täältä suoraan tätilään. Poika käski. (Menee perälle.)
PIETOLA (yksin). Katrin ja——! Katrin ja pojan kihlajaiset!
Perältä alkaa kuulua tukkilaisten laulunhyminää.
Pietola päättävästi ja nähtävällä mielihyvällä istuu juomaan kahvia.
RÄTTÄRI (kurkistellen tulee oikealta). Ettehän vain ole juomassa Turkan ja Katrin kihlajaisia! Turkka on jo tällä aikaa ehtinyt saada teidät uskotetuksi!
PIETOLA. Emme ole vielä tavanneet. Mutta minä uskon, että se Turkka, josta nimismies on puhunut, on toinen Turkka ja jostakin muualta kotoisin.
RÄTTÄRI. Ja uskotte tämän Turkan olevan suurtilallisen pojan!
PIETOLA. Mutta ei hän koskaan ole sellaisia mahdottomuuksia uskottanutkaan.
RÄTTÄRI. Niin kehui minulle!
PIETOLA. Vai niin!—Kirjoitetaan Heilalalle. Heilalalta saadaan luotettava tieto.
RÄTTÄRI. Minä kirjoitan Heilalalle.—Tulkaa pois. (Menevät vasempaan.)
ANNI (tulee perältä, yksin). Pietola mennyt pois! (Menee katsomaan vasemmalle.) Ahaa, oli noutaja!
TURKKA ja KATRI tulevat perältä.
ANNI. Rättäri on tullut takaisin!
TURKKA. Arvasin. Sai sen verran, että on rauhaton kuin kissa pistoksissa.
ANNI. Mutta jumalalle on kelvannut uhri: Pietola on juonut kihlajaisianne! (Ottaa kontin ja menee vasempaan.)
TURKKA. Minun on ukkoa sääli. En kuitenkaan mahda mitään, kun asia meni tälle tolalle. Mutta sinä nyt voit olla huoletta tätilässä. Eikö niin?
KATRI. Milloin joutuvat tänne kirjasi?
TURKKA. En osaa sanoa tarkalleen. Menee siihen muutamia viikkoja.
KATRI. Enkä koko aikana saa sinua tavata. Sano vielä viimeinen kerta, että rakastat minua.
TURKKA. Viimeinenkö kerta? En sano viimeistä kertaa, että minä olen sun ja sinä olet mun.
KATRI. Ja minä rakastan sinua yli kaiken.
PÖLHÖ-KUSTAA (tulee perältä). Voi saateri! Rakastatteko te toisianne?
TURKKA. Rakastamme, ja sen saat sanoa kaikille.
PÖLHÖ-KUSTAA (laulaa).
Kaksi niin kaunista kukkasta kasvoi
kahden puolen aitaa.
Rakkaus se nuorten vaikka vuoren
läpitse tunkea taitaa.
KATRI. Hyvästi.
TURKKA. Hyvästi.
Perältä takaa kuuluu laulu:
Koskenkohina ja honkainhumina
se on meidän soittoamme.
Eikä me muuta muistella
kuin omaa armastamme.
Esirippu