V.

Tuomelan vanhukset olivat erittäin tyytyväisiä Maurin matkaan, mutta Mauri itse ei ollut oikein hyvillä mielin, eli hän ei tyytynyt itseensä. Hänen omatuntonsa ei ollut oikein rauhallinen. "Mitä sanoisi Valva", ajatteli hän, "kun tämän tietäisi. — Mutta entäpä, hän on antanut rukkaset, pitäisikö minun sen vuoksi olla naimatta, emännättä? — Mutta mitä sanoisi Reeta, jos tietäisi, etten vieläkään ole Valvaa unhottanut? — että vain täytymyksestä menen naimisiin? — Niin, täytymyksestä sen teen. Vaan kentiesi — kentiesi voin vähitellen unhottaa — kentiesi voisin vastedes pitää Reetasta —?"

Tuomelan vanha emäntä tuli huoneeseen.

"Kuules, Mauri, minä päivänä ne tulevat sieltä Ruoholasta talonkatsojaisiin?"

"En tiedä, tulevalla viikolla vain lupasivat tulla."

Suntion Maiju kurkisti ovesta sisälle.

"Hyvää päivää, Maiju, käy tupaan."

"Päivää, luulin täällä vieraita olevan."

"Ei, Maurin kanssa tässä vaan juttelimme. Mitäs Maijulle kuuluu?"

"Kiitoksia kysymästänne, ei mitään erinomaista. Olen matkalla Salovaaraan. Tytöt ovat aina kutsuneet minua sinne, mutta ei ole tullut mentyä, kun on sitä kiirettäkin kestänyt, vaan päätin, että kerran täytyy ottaa joutu kiireestäkin, ja lähdin matkalle. Kuumassa tässä rupesi niin janottamaan, että päätin poiketa vähän juomaan, kun muutenkin oikaisen tästä metsäpolkua pitkin."

"On tässä kaljaakin tuopissa, kyllä se on juuri kellarista tuotua, mutta näin kuumilla se on ehkä liikaa päässyt happanemaan."

"Kiitos, kyllä se vain oli hyvää; olikin niin kovin jano. Hyvästi."

Maiju meni. Tuomelan palkolliset olivat kertoneet, että isäntä lukkarin parissa oli lähtenyt naima-matkalle, ja Maiju päätti mennä Salovaaraan uutisia viemään, mutta poikkesi, kuten näimme, Tuomelaan juomaan. Silloin sattui hän juuri kuulemaan, kun emäntä kysyi, minä päivänä Ruoholasta tullaan talonkatsojaisiin.

Maiju kulki metsätietä pitkin oikein rivakkaasti ja tuumi vain, mitä Valva sanoisi — hän, joka Maurin tähden kaikki sulhaset hylkäsi. Matkaa kesti yksin kulkea, joutui siinä tuumata jos jotakin. Neljä virstaa pitkä se metsätiekin oli, vaikka paljon oikaisi. Maantietä pitkin olisi kestänyt kulkea paljon enemmän. Mutta olihan hauska olla ensimmäisenä uutisten tuojana. — "Eiköhän Valvakin nyt miestä ota, kun ei Mauria enään toivoa voi —" ajatteli Maiju itsekseen. Hän kulki yhä kiireemmin ja pyyhkieli otsaansa hiestä, mutta jopa hän nyt ennättikin perille.

Maiju astui tupaan, jossa tytöt par'aikaa kaikin olivat. Valva leikkeli kankaasta lakanoita, joita Maila ja Kerttu ompelivat.

"Päivää, täälläpä ollaan ahkerassa työssä!"

"Terve tultuasi! Onhan tässä työt leveillään. Kiiruhdamme ompelemaan lakanoita valmiiksi, kun pian ruvetaan pyykille."

"No sittehän tulin hyvään aikaan; minäkin rupean tässä talkooseen osaa ottamaan."

"Kiitos vain. Mutta mitä sinä nyt rupeaisit ompelemaan, kun juuri vierailemaan tulit."

"Sehän on hauskaa vain, anna tänne yksi lakana, niin rupean ylenluomaan."

"No tuossa on sitten. Onhan teillä nyt kaikilla tarpeeksi työtä, minä menen suun-avausta toimittamaan."

"Laita meille hyvää kahvia", maukui Maila.

"Ei, paista lättyjä", kehotti Kerttu.

"Ei toinen hyvä toista pahenna", vastasi Valva, ja läksi toimeen.

Valvan mentyä kysyi Maila Maijulta:

"Mitä teidän puolelta kuuluu?"

"Ei juuri erinomaisempaa. Jaa niin, ehkä sentään jotakin, ellei se jo ole vanha uutinen — Tuomelan Mauri on käynyt naimaretkellä."

"Mitäs sanot! Emme ollenkaan ole kuulleet. Missä hän on käynyt?"

"Lukkarin kanssa hän oli lähtenyt, ja olivat yötäkin olleet matkalla. Piiat sitä ensin kertoivat, vaan eivät tietäneet, missä asti Mauri oli ollut; mutta kyllä minä sen nyt jo varmalta taholta olen kuullut, että hän on käynyt K-veden pitäjässä Ruoholan talossa, josta isäntä tulevalla viikolla tulee talonkatsojaisiin. Nähkääs, se on sieltä, josta lukkarikin tänne tuli, samasta pitäjästä."

"Vai niin, vai aikoo Mauri nyt naimisiin mennä."

Valva tuli sisälle; tytöt olivat hetken ääneti, tuntui siltä, kun ei kukaan olisi ensiksi tahtonut ruveta tuota uutista kertomaan. Valva teki sijaa kahvitarjottimelle ja laski sen pöydälle sekä käski tyttöjä ottamaan, mitä tarjolla oli.

"Neulotte niin ahkeraan, että ette joudu puhumaankaan", sanoi Valva.

"Tässä juuri lakkasimme puhumasta", virkkoi Maiju.

"Niin, Maiju kertoi meille uutisia."

"Semmoisia uutisia", sanoi Kerttu, "että meidän on toivo päästä häihinkin."

"Vai niin, kenenkä häihin?"

"Tuomelan Maurin. Hän kuuluu käyneen naimaretkellä."

Valva kävi ensin punaiseksi, vaan pian katosi puna ja hän muuttui aivan kalpeaksi, mutta vastasi kuitenkin aivan tyynesti, ikään kuin asia ei ensinkään olisi häntä koskenut:

"Kylläpä Maurin jo oli aikakin lähteä naimaan, eivät vanhukset siellä enään jaksa toimia."

Kun asia nyt kerran oli puheeksi otettu, rupesi Kerttu jälleen kyselemään, joko Maiju tiesi, koska häitä vietettäisiin.

"Kun nyt ensin kuulutetaankin", sanoi Maila, "kysy ensin, koska kihlajaisia vietetään."

Voi miten tämä puhe vaivasi Valvaa, mutta hän koetti toki olla sitä näyttämättä. Hän ompeli oikein kuumeentapaisesti. Illan tultua, kun kahvi oli juotu ja lätyt syöty ja Maiju rupesi hankkimaan pois, tuntui Valvasta ikään kuin hän jostakin kidutuksesta olisi päässyt. Hän läksi vähän matkaa Maijua saattamaan ja palasi nyt yksin verkalleen kotia päin. Hän kulki vähän matkaa metsätietä, kunnes Salojärvi näkyi. Siinä poikkesi polku rannalle ja Valva seurasi polkua. Salojärven laineet loiskivat hiljaa, surullisesti rantaa kohden. Valvan mielestä ne itkivät, ja hänkin purskahti itkuun. Hän itki katkerasti, hillitsemättömästi, kunnes kyyneleet olivat huojentaneet hänen rintansa ahdistusta. Olihan Maurin oikeus rakastaa toista, mutta sentään, hän ei olisi uskonut, että Mauri olisi voinut unhottaa. Olisiko hän unhottanut? — Oli kuinka hyvään, toisen oma hän kuitenkin oli. Valva ei enään saattanut häntä muistella, hän ei enään vapaasti saanut ajatella Mauria maata pannessaan, kunnes nukkui hänestä uneksimaan. Sitä oli hän tähän asti saanut tehdä, nyt ei ollut oikeutta siihenkään —

Kesä oli loppupuolella, laulurastas oli lakannut raksuttamasta, yksinäisen pikkulinnun ääni kuului kuusikosta, se kuului niin surullisen yksinäiseltä — kevättä se varmaankin kaipasi, koko luonto tuntui niin kaipaavalta — — —

"Oi, miten tyhjältä kaikki tuntui! Nyt on siis kaikki auttamattomasti lopussa Maurin ja minun välillä", huokasi Valva. "Miksi riistettiin minulta kaikki? — 'Taivaallinen ystäväsi voi tämänkin parhaaksesi kääntää', sanoi Rantalan emäntä. — Tuleehan uskoa niin."

Valva läksi hiljakseen kulkemaan kotia.

Kerttu siellä vielä iloitsi häistä, jotka tulossa olivat, mutta Valva käski häntä toimittamaan illallista pöytään.

"Päätäni kivistää, minä en jaksa syödä ollenkaan tänä iltana", sanoi
Valva, "vaan menen kammariini."

Tultuaan ylikammariin, kohensi hän ensiksi makuuvuoteet kuntoon ja istui sitte raamattua lukemaan. Hän luki Psaltarista 23 psalmin: Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu…

Ja vaikka minä vaeltaisin pimiässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahuutta, ettäs olet kanssani: sinun vitsas ja sauvas minun tukevat.

"Niin, Herra, tule olemaan minun kanssani, Herra, ole minun väkevyyteni!"

Näin rukoili Valva ja rupesi sitte hankkimaan levolle.

Vähän ajan kuluttua tulivat sisaret iloisesti juosten ylikammariin, mutta kun Valva jo oli levolla, riisuivat he hiljaa yltään ja panivat maata.

Hetken perästä olivat he kaikin unessa. Valvakin nukkui levollisesti; hän oli tullut lohdutetuksi.