VIII.
Viisi vuotta on kulunut. Tuomelassakin on sillä aikaa muutoksia tapahtunut. Vanhukset ovat kuolleet, mutta kaksi nuorta vesaa on heidän sijassaan kasvamassa, tyttö ja poika. "Oikein mielilapset," sanovat imarteliat. Mutta Reetan poskista ovat kukat kuihtuneet, hän toimittaa työnsä väsyneesti ja alakuloisella mielellä.
Lapsillensa hän kuitenkin joskus hymyilee, mutta kummallista, nekin ennemmin leikkivät isän polvella kuin äidin. Onko se tuo synkkä, kalpea muoto, joka sen vaikuttaa? Isä näkyykin heitä hellästi hoitavan. Nytkin hän juuri palaa saunasta, pitäen sylissään Tahvoa ja taluttaen Eeviä. Hän on itse kylpenyt ja pessyt lapsukaisensa.
Reeta katseli miestänsä ja lapsiansa, ajatellen itsekseen: "Onnellinen olisin saattanut olla, jos hän olisi minua rakastanut! Kuinka toisenlainen olisi elämäni. Rantalan emäntä sanoi, että minussakin on syy, kun olen välinpitämätön. — Eivätkö luule, että minulla on tunteita — oi, kuinka minä toivoisin, että hän osottaisi minulle luottamusta edes, mutta hän ei luule minun kykenevän lapsianikaan hoitamaan. Olin ehkä liian huolimaton silloin, kun halla vei sydämmeni kevään — ja silloin katosi hänen luottamuksensa minuun, enkä sitä nyt enään voi takaisin saada. — Jos koettaisin… Lapsetkin minusta vieraantuvat … mutta ei — ne eivät saa vieraantua!"
Hän kiirehti tavallista nopeammin lastensa luo ja otti miehensä sylistä Tahvon, sanoen: "Mennään velliä syömään, poikaseni," mutta hän sieppasi pojan semmoisella kiireellä, että tämä pelästyen huusi: "Isä, isä!" ja kurkotti kätensä Maurille.
"Soh, soh, äiti antaa velliä, äiti antaa sokeria omalle pikku kullallensa," ja nyt hän antoi, mitä parasta tiesi, hyväili ja lellitteli poikaansa ja kyseli tavan takaa: "pidätkö äidistä, onko äiti hyvä?"
"On", vastasi poika, "annatko vielä tokuria?"
Reeta antoi vielä, vaan rupesi sitten nukuttamaan lasta. Mutta tämä pieni veitikka alkoi nyt komentaa äitiä antamaan enemmän sokeria ja rupesi huutamaan, kun ei saanut. Isä tuli sisälle ja sanoi:
"Ole heti kiltti ja ääneti, muuten isä ei huoli pojasta ollenkaan.
Hyvästi, jo menen."
"Poju on kiltti jo," sanoi lapsi ja oli heti ääneti, ja hetken perästä hän jo vaipui unen helmoihin.
Seuraavana päivänä läksi isäntä kaupunkiin varahin aamulla. Tuomelassa asui pari ylioppilasta, jotka tahtoivat viettää kesäkaudet maalla suuren vesirikkaan järven rannalla. He olivat talon ruoassa ja isäntä läksi kaupungista tuomaan Juhannukseksi vähän muonaa. Menihän sitä enemmän särvintä, kun oli vierasta väkeä.
Reeta koetti siistiä huoneita. Isäntä oli monta kertaa sanonut: "ei tässä kodissa viihdy, kun et osaa pitää edes huoneita siivossa järjestyksessä ja vielä vähemmän lasten neniä puhtaina." — Mutta hänen piti nyt näkemän, että Reeta osasi sekä huoneet siivota että lapset asettaa puhtaaseen pukuun, Rantalan emäntä oli puhunut samasta asiasta, ja sanonut, että Reeta oli tullut toisellaiseksi, kuin mitä alussa oli. 'Olet vielä nuori ja voit parantaa itseäsi, koeta vain, niin saat nähdä, että olosi kaikin puolin tulee paremmaksi.' "Niin hän sanoi, tahdonpa koettaa."
Kun kaikki oli kunnossa, kurkisti Reeta ulos ikkunasta nähdäksensä, joko Mauri kaupungista tulisi, mutta ei näkynyt ketään. Ylioppilaat siellä oikoilivat puitten varjossa, kirjat pään alla. Omituinen tapa — sisällä oli niin kuuma, etteivät saattaneet lukea, ja ulkona kirjat olivat pään alla, siellä ei sopinut lukea, kun hyönteiset kiusasivat. Reeta tuota omituista seikkaa juuri tuumaili, kun portti narahti.
"Salovaaran Valva! Kah, mistäpä hän nyt tulee? On niin vakavan näköinenkin."
Reeta läksi Valvaa vastaan.
"Hyvää päivää! Terveisiä Rantalasta. Siellä on emäntä majaa muuttanut."
"Mitä, onko hän kuollut?"
"On. Eilen lähettivät hevosella minua noutamaan; sanoivat emännän kovin huonontuneen. Minä lähdin ja jäin sinne sitte yöksikin, kun pyysivät. Kyllä siinä jo heti hänen muodostaan saattoi arvata, että loppu oli tulossa. Vielä hän sentään vähän puhui illalla, mutta aamupuoleen yötä hän sitte loppui."
"Vai on hän kuollut; kyllä hän on sairastanutkin jo kauan, mutta en sentään luullut hänen loppunsa olevan niin lähellä. Oi, kuinka hyvä hän on ollut minullekkin! Aina hän niin lempeästi ja viisaasti neuvoi, että kyllä hänen neuvojaan mielellään muistaa."
"Kyllä, ja aina siinä talossa oli hauskaa. Siellä oli kaikki niin sopusointuista. Eerosta on kasvanut oikein ajatteleva ja viisas poika. Nyt tässä tilaisuudessakin hän oli minusta niin järkevä, ettei noin nuoresta pojasta olisi sitä saattanut odottaakkaan."
"Sopusointuista" — sanoi Reeta ikäänkuin itseksensä. "Niin, kyllä he kaikki olivat miellyttäviä, ja hauskalta tuntui heidän seuransa. Mutta mennään nyt sisälle. Olen odottanut Mauria kaupungista; hänen pitäisi tuoman pehmeätä nisuleipää, ei minulla ole tällä haavaa muuta kuin kovaa kotona."
"No eihän sitä aina saata pehmeätä pitää, enkä minä sitä paitsi kahville tullutkaan."
"Totta maar sinun kahvia pitää juoman. — Tulee taas ne Rantalaiset mieleeni. Mitenkä ne nyt saattavat siellä toimeen tulla?"
"Siellä on isännän vanha sisar, ja sitä paitsi, kyllä monen on täytynyt toimeen tulla samallaisissa tilaisuuksissa."
Reeta katsoi ulos ikkunasta. Hän oli käskenyt palvelustytön kahvia keittämään ja odotti Mauria, jonka piti kaupungin leipää tuomaan. Mutta ei Mauria näkynyt. Reeta tuli levottomaksi. Viimeisinä aikoina oli joskus tapahtunut, että Mauri kaupungista palatessaan oli ollut liika iloisella päällä. — Mitäpä, jos nytkin olisi tullut liikoja maistelleeksi, ja Valvakin oli näkemässä. Paras vain, kun kiirehtii kahvia antamaan, että hän ennättäisi pois, ennenkuin Mauri kotia palaisi. Reeta kiirehti asettamaan kahvikupit tarjottimelle ja otti pannun, kaataaksensa kahvia, kun jo kuului ratasten jyrinää. Levottomana kiirehti hän akkunan luo ja näki jo tavasta, millä isäntä ohjia piteli, ettei mies ollut säntillään.
Reeta lähetti kahvia tupaan ja meni itsekkin, mutta sanoi vieraallensa: "Suo nyt anteeksi, minun täytyy vähän mennä ulos, ottamaan kapineita vastaan, joita Mauri on kaupungista tuonut."
Reeta meni nostamaan kaupungin tuomiset sisälle ja ilmoitti miehellensä, että Valva oli tuvassa. "Ehkä tulet kammariin."
"Minäkö. Vaikka vain. En ainakaan Valvan näkyviin mene."
"Minä lähden tupaan Valvan luo ja käsken Liisan tuomaan sinulle kahvia."
"En minä huoli, panen maata."
"Juo nyt sentään, kun olet syömättä ollut, ja pane sitten maata."
Lapset juoksivat isän tykö, mutta Reeta vei heidät pois, sanoen: "Isä on väsynyt matkasta, hän panee maata; tulkaa äidin kanssa tupaan, niin saatte kahvia."
Valva oli nähnyt Maurin, kun hän ajoi pihaan. Hän oli kuullut kerrottavan, että Mauri oli ruvennut väkeviä maistelemaan, mutta kun suntion Maiju sitä etenkin oli puhunut, niin ei Valva oikein ollut asiasta varma. Maijuhan tiesi usein sellaisiakin jutella, joissa ei ollut mitään perää. Mutta nyt hän näki omin silmin asian todeksi. Oikein hänen olisi tehnyt mieli kahden kesken varottaa ja neuvoa Mauria, mutta koskapa hän pääsisi siihen tilaisuuteen? —
Reeta tuli tupaan ja hänen muassaan palvelustyttö, joka tarjosi toisen kupillisen kahvia. "Nyt on pehmeätä leipääkin, tee hyvin ja ota nyt!"
Valva ei olisi jaksanut, vaan otti kuitenkin Reetan mieliksi, mutta juotuaan sanoi hän:
"Suo nyt anteeksi, että minun heti täytyy lähteä, on jo kiire kotia. Aioin vain poiketa Rantalan emännän kuolemasta ilmoittamaan, kun Rantala pyysi, mutta nyt olenkin näin kauan viipynyt."
Valva läksi, ja Reeta saattoi hänet portille. Kun hän saattamasta palasi, kysyi toinen ylioppilaista: "Kuka se emäntä oli?"
"Ei se mikään emäntä ollut, se oli vain Salovaaran vanhapiika."
"Vai niin, luulin häntä nuoreksi emännäksi; hän näytti hyvin miellyttävältä."
"Vanha piika hän on ja kai hän siksi jo jääkin."
Reeta meni jälleen sisälle, mutta Valva kulki metsäpolkua kotia päin, ja tuumasi, että turhaan Tuomelan emäntää oli moitittu. Siellähän oli kaikki siistiä ja lapset puhtaissa vaatteissa, eikä Reeta edes tietänyt vieraita odottaakkaan. Oikein hän surkeili Reeta parkaa. Mutta hän surkeili molempia; oli syy kenen hyvään, niin onni ei ainakaan siinä talossa asunut.