TOINEN NÄYTÖS.
(Viinantehtailijan sali.)
Ensimmäinen kohtaus.
HOIKKA, sitte ERÄS PALVELIJA.
HOIKKA. Tuosta pojastani pelkään tulevan aika tuhlarin. Hän viettää paljon aikaa ravintoloissa ja kallistaa pulloa luulen liiemmäksi — ei ole hyvä — Vaimoni puhuu aina noista Jukan ennustussanoista, että viinasta tullut raha ei siunausta tuota — hm, entä jos se olisi niin — — — Minä olen tyhmä, joka tuommoisia ajattelen, vallanhan olen ämmämäinen — taikauskoinen kuin vaimoni. Mutta — kumma levottomuus minussa vallitsee — hm, tuo on vain ilman vaikutusta; päivä on ollut niin synkkä ja pilvinen, tuskin tätä hämärää päiväksi saattaa nimittääkkään. (Kilistää kelloa. Palvelija tulee.)
PALVELIJA. Mitä tahdotaan?
HOIKKA. Valkeaa kynttilään, minä odotan tänne vieraita, kaksi viinantehtailijaa. (Palvelija sytyttää pari pöydällä olevaa kynttilää ja menee.)
Toinen kohtaus.
HOIKKA, sitte JUKKA.
HOIKKA. Noh, nytpä huone vähän iloisemmalta näyttää. Missä nyt vaimonikin lienee? Hänellä on aina niitä joulutoimia. (Kopinata kuuluu.) Kuka siellä porstuassa kopistaa. Häh? (Jukka tulee sisälle siistissä vaatteissa.)
JUKKA. Suokaa anteeksi, että astun sisälle, mutta — Joulu tulee niin köyhälle kuin rikkaalle, ja minulla ei ole lapsilleni mitään jouluksi. Teidän rouvanne lupasi minulle antaa almun, jos selkeällä päällä häneltä sitä anoisin. Nyt olen varsin selkeä, eikä kukaan enää ole näkevä, että Jukka viinaa ryyppää.
HOIKKA. Ja sinä olet sama Jukka, joka Mannilan torppaan vävyksi meni?
JUKKA. Sama — ja myöskin sama, jolle te lapsena ollessanne lupasitte, että jos kerjäläisenä tulisin almuja anomaan, antaisitte minulle juustoa ja voitaleipää. Muistatteko sitä vielä?
HOIKKA. Kyllä. (Ottaa rahaa kukkarostansa.) Tuossa sinulle muutama markka, mutta pahoin pelkään, että ne viinaan menetät.
JUKKA. Vai pelkäätte — se on turhaa! Viinasta olen jo kylläni saanut.
Sepä on minut mierontiellekin saattanut.
HOIKKA. Kuinka olet tuohon tilaan joutunut?
JUKKA. Kertomus elämästäni on kyllä surullinen. Niin kauan kuin Mannilassa olin, kävi kaikki hyvin, mutta sitte muutin tänne kaupunkiin ajuriksi. Vilu tuli tuolla ulkona, ukko viinapuodin ovitaulussa kehotti, pikari kädessä, minua lämmitystä ottamaan. Eräänä päivänä menin ensi kerran, ja sitte tiesin tien. Ukko pikari kädessä nauroi, kun ajoin sivuitse, ja tiesinhän poiketa taaskin. Viinatehtaista tulvaili viinaa, jota puodeissa ja kapakoissa kaupittiin, ja miehistä on tullut juomareita. Vaimoni koetti elättää ja vaatettaa lapsiamme, mutta minun oli viinanhimo valloittanut niin, että join hänen vaatteensakin. (Äänettömyys. Jukka pyyhkii silmiänsä.) Vaimoni sai levon haudassa, mutta silloin omaatuntoani pisti, koska tiesin olevani syypää hänen aikaiseen kuolemaansa.
HOIKKA. Noh, sen ymmärsit, etkä vain lakannut tuosta ilkeästä juomisesta —
JUKKA (kolkosti). En, yhtä ahnaasti join viinaa, kuin viinantehtailija kokosi rahaa, mutta — viime yönä, kun pieni Mattiseni jäätyneenä makasi lumikinoksella, silloin vihdoinkin sai sydämmeni kolauksen semmoisen, että teidän viinanne, herra, ei minulle enää maistu.
HOIKKA. Sinä olet hävytön. Mitä se minuun koskee, että sinä olet juomari?
JUKKA. Herra! Lakatkaa aikanansa viinalla rahaa kokoomasta, sillä kerran täytyy teidän ja krouvarin, yhtä hyvin kuin juomarinkin, tehdä työstänsä tiliä. (Kovasti.) Herra, teidän työnne kylvää kyyneleitä, jotka kuumina kerran polttavat sydäntänne. Älkää myöhästykö parannuksessa niinkuin minä! (Ompelija tulee sisälle.)
Kolmas kohtaus.
ENTISET. OMPELIJA, ROUVA, PALVELIJOITA JA VIERAITA VIINANTEHTAILIJOITA.
OMPELIJA. Hyvää päivää. Tässä on rouvan kappa. Se on nyt valmis, ja varsin hyvin se sopii, sen vakuutan. (Rouva tulee juosten sisälle.)
ROUVA (huutaa). Voi! Minun poikani! (Vaipuu tuolille.)
OMPELIJA. Mikä Rouvaa vaivaa? Tässä on kappanne.
ROUVA (kiljaisee). Viekää pois, pitäkää itse tuo, minä en siitä huoli, se on viinarahalla ostettu. Oi Hoikka, mihin vietiin minun Alfredini, issikalla hän vietiin minun akkunani ohitse, hän makasi reessä aivan kuin kuollut! (Vääntelee käsiään.)
OMPELIJA. Tämähän kumma! Sen vain tiedän, etten koskaan työstäni näin hyvin ole tullut palkituksi. (Ottaa kapan päällensä, kumartaa ja lähtee ulos.)
HOIKKA (vapisten). Kuule, sinä — et varmaankaan nähnyt oikein.
ROUVA. Oih! Kuules — (ääniä kuuluu) jo tulevat! (Juoksee vasemmalle puolelle. Ovi avautuu ja Alfred kannetaan näyttämön yli myöskin vasemmalle puolelle.)
HOIKKA (pitäen tuolista kiinni). Onko hän kuollut?
ERÄS PALVELIJA. Ei, hän vain humalapäissään ajoi niin riivatusti, että reki keikahti kumoon, ja hän sai siinä semmoisen kolauksen, että pyörtyi. Kyllä hänen sydämmensä kuitenkin vielä sykkii.
JUKKA (osottaen kamariin päin, johon Alfred vietiin). Siinä taaskin yksi viinanuhri. (Kaksi viinantehtailijaa tulee sisälle.)
HOIKKA (nostaa kätensä ohauksillensa, huutaen raivoisasti). Pois täältä! Kaikki on viinaa — viinapullot tanssivat seinillä. Voi onnetonta! Ei ne anna minulle rauhaa, ennenkuin koko viinatehdas on hajoitettu. (Juoksee pois kamariinsa.)
VIINANTEHTAILIJAT. Mikä herran on? — Mikä herran on?
JUKKA. Hän raivoaa, vaan myrskyt ja rajutuulet puhdistavat ilman, ja sitte seuraa tyyni, kirkas päivä. Mutta teille, hyvät herrat viinantehtailijat, tässä vielä sanon:
Te ihmisiä vietellä tahdotte viinamyrkyllä, vaan — miltä teille tuntuukaan, kun tili kerran vaaditaan? Sit' ajatelkaa aikanansa!
(Esirippu lasketaan.)
End of Project Gutenberg's Kotikuusen kuiskehia, by Theodolinda Hahnsson