VIII.
HÄÄPÄIVÄ.
Kirveen kalske oli jo laannut kuulumasta Niittymäeltä, jossa Jaakon uudis-asunto seisoi valmiiksi rakennettuna. Suuri kuokkamaakin jo oli kauniilla oraalla. Jaakko oli hiki päässä koko kesän työtä tehnyt torpassansa, ja usein Mäkeläisetkin kaikin olivat hänen apulaisinansa olleet. Kartanon patruunakin oli, kuten lupasi, antanut muutamaksi päivää nurkkamiehiä. Mutta kylläpä näkyikin työn jälkiä. Nyt ei toki Niittymäessä työtä tehty, vaikka olikin arkipäivä, sillä tänään Jaakko on häitänsä viettämässä.
Mäkelässä on tuvan katto ja seinät koristettuna katinliekoilla ja pihlajan oksilla, joista punaiset marjat riippuvat. Mutta porstuakamarissa istui Liisu morsius-puvussaan, kauniina kuin kevät-kukkanen, ja kylläpä Jaakkokin itseänsä näyttää kehtaa: hänellä on sorea vartalo ja oivan, rehellisen miehen kasvot, jotka ovat työssä ahavoittuneet. Viulu-Mikko kulkee edes takaisin, viulu kädessänsä, ja näyttää oikein onnelliselta tänään. Usein hän kurkistaa paperiin, jonka hän ottaa taskustaan, ja hymyilee sitten itseksensä. Mäkelän muori toimittelee, ja muotonsa on tavallista tyvenempi, kun hän kurkistaa porstuakamariin, sanoen:
"Mene, Jaakko, katsomaan, joko provastia näkyy, jotta Mikko tietäisi olla pihalla soittamassa".
Jaakko meni ja näki, pihalle jouduttuansa, provastin jo lähenevän kääsyissään, mutta tulipa siellä vielä toisetkin kääsyt. — — Jaakko tarkasteli niitä vähän aikaa, vaan juoksi sitten sisälle, iloisesti huutaen:
"Mikko, menkää pian soittamaan, provasti tulee ja kartanon patruuna myöskin"
Mikko riensi heti pihalle viuluansa vinguttamaan, ja nyt oli ilo ylinnä Mäkelän halvassa majassa, kun patruuna tuli entisen palveliansa onneen osaa ottamaan.
Torpan harvalukuiset häävieraat olivat nyt kaikki koossa viheriäiseksi koristetussa häätuvassa. Vanha provasti meni paikallensa vihkituolin yläpuolelle ja toiset vieraat ympäri huonetta. Morsius-paria vain odotettiin; — mutta jopa nyt tulivatkin. Ei ollut Liisu mikään sulotar, mutta kenpä ei mieltymyksellä olisi katsellut tuota raittiin kaunista morsianta, kun hän sorean sulhonsa rinnalla asettui vihkituolin eteen? Provasti luki vihkisanat juhlallisesti, ja kun morsius-pari polville laski, levitettiin suuri silkkihuivi teltaksi heidän päänsä ylitse. Tuota silkkihuivia neljä telttapoikaa ja telttatyttöä piti niin korkealla, kuin suinkin saattoivat, sillä jos se olisi koskenut morsiamen kruunuun, niin ei tuo hyvää olisi ennustanut.
Vihkimisen jälkeen puhui provasti ensin muutamia kauniita sanoja nuorelle pariskunnalle, ja sen jälkeen meni sukulaiset kaikki heille onnea toivottamaan. Sitte läksi patruuna morsius-parin luokse ja antoi morsiamelle kättä sanoen:
"Sydämmestäni toivon teille onnea! Ken on uskollinen rakkaudessa, sille kyllä Jumala lainaa rikkautta". Ja kääntyen sulhasen puoleen lausui hän vielä: "Tässä annan sinulle vähäisen muistolahjan vanhalta leikkitoveriltasi; ehkä on se sinulle hyvänä apuna, kun jatkat työtä uudis-asunnossasi. Näinhän voin nyt auttaa sinua, joka ennen aina autoit minua, kun löimme leikkiä toverieni kanssa".
Kaste kimeltää kevät-aamuna ruohostossa ja lehdikoissa, kaunistaen luontoa, kun se on pukeutunut häävaatteisiinsa, ja niinpä kaunisti nuorta pariskuntaa kiitollisuuden kastehelmet, jotka vierivät heidän poskillensa.
Kun Jaakko avasi tuon pienen käärön, jonka patruuna hänelle antoi, ja näki siinä kolme sadan markan seteliä, silloin ei hän saanut suuhunsa sanoja, millä olisi kiitollisuuttaan osoittanut; kyyneleet vain vierivät hänen silmistänsä — hänellehän patruunan antama lahja jo oli koko rikkaus! Kuiske kävi tuvassa suusta suuhun, että patruuna oli antanut Jaakolle kolmesataa markkaa, ja siitä kyllä olisi puhetta kestänyt, mutta muori tuli käskemään vieraita päivälliselle, ja nyt läksivät kaikki toiseen tupaan, jossa kukkuralliset ruokavadit olivat asetettuina pitkille pöydille. Niitä tyhjentämään muori hyväntahtoisesti vieraitansa kehoitti, mutta siinäpä hän vaivat näki. — muutamia hän veteli käsikynkästä, toisia tuuppasi selkään — aina kehoittaen menemään eteenpäin — eihän kukaan tahtonut ilman noita ystävällisiä tuuppauksia olla ensimmäinen ruokapöydän ääressä. Nämät päivälliset nyt kestivätkin, sillä jos muutamista astioista ruoka aleni, niin toisia täysinäisiä tuotiin sijaan.
Päivällisten jälkeen pyysi Viulu-Mikko Mäkelän isäntää ja emäntää sekä nuorta pariskuntaa seuraamaan itseänsä porstuan peräkamariin. Täällä hän nyt otti paperin taskustansa, sanoen:
"Tässä on laillisesti vahvistettu kirjoitus, jossa olen määrännyt Jaakon ja Liisun perillisikseni. Te saatte kuoltuani kaiken omaisuuteni, ja sitä on nyt minulla rahaa lainassa tuhannen ja sata markkaa sekä kotona 25 markkaa 45 penniä ja vielä sitten kaikellaista irtainta tavaraa vähäsen".
"Näetkös, muoriseni, hm, siinä käy patruunan puhe toteen: kyllä Jumala lainaa rikkautta —"
"Kyllä näen, että kaikki käy, kuten on sallittu", vastasi muori. "Kiittäkäätte, lapset, Mikkoa, joka tulevista päivistänne on noin runsaasti huolta pitänyt".
Jaakko ja Liisu puristivat Mikon kättä sekä kiittivät vielä hänen antamista hyvistä neuvoistansa.
"Kyllä nyt jo tarpeeksi olette kiittäneet", sanoi Mikko, "tämän tein, jotta muistaisitte minua ja Anna-Liisaani! Mutta menkäämme jo häätupaan, sillä tietysti siellä jo morsianta kaivataan".
He läksivät nyt kaikki. Tuvassa sytytettiin par'aikaa kynttilöitä, sillä päivällinen oli kestänyt niin kauan, että jo varsin hämärsi. Kahvia tarjottiin kaikille, vaan kun sitä oli juotu, katsoi patruuna kelloansa ja sanoi sitte:
"Mikko, ottakaa viulunne, niin saanhan polskaa tanssia morsiamen kanssa".
Mikko otti viulunsa, sovitti sen leukansa alle ja rupesi soittamaan iloista polskaa. Patruuna piiritti morsianta, ja nyt alkoi iloinen tanssi. Samassa tuli muorikin näkyviin, ja patruuna huudahti:
"No, muori hyvä, tanssitaan nyt oikea ristipolska, tulkaa vain, ovathan nämät vanhimman lapsenne häät, No vielä jaksatte pyöritellä; Jaakko, tule sinäkin — no niin, nyt olemme neljä".
"Hei! eipä tässä enää viulun ääni yksin riitäkkään", sanoi Mikko, "tarvitseehan minun laulaakkin". Ja nyt rupesi hän rallittamaan:
Tuii — tuli tuli tuli tui tuli tulla tui tui tuuli tui tuli tui se Tui tuli tallaa tuli tuli tullaa tui tui tuutii tui tuli tei se Tuii — j.n.e.
Mikon laulu herätti yleistä mieltymystä, kaikki, sekä nuoret että vanhat, iloiten pyörivät lattialla.
Polskan tanssittuaan sanoi patruuna:
"Nyt on minun jo aika lähteä kotiin. Kustu, mene valjastamaan hevosta, sinä pääset taas takaisin tänne, kun olet saattanut minun kotia". Sitte lausui hän Mäkelän väelle: "Hauskaa on minun ollut täällä teidän parissanne, jossa olen nähnyt iloa ja tyytyväisyyttä kaikin puolin, jääkää hyvästi!" Ja käteltyään heitä läksi hän pois.
Kohta patruunan mentyä rupesi myöskin provasti lähtöä tekemään, muoria hyvästi jättäessään sanoi hän:
"No, muori, te näytätte nyt tyytyväiseltä; se on oikein! Kyllä sitä olen toivonutkin, sillä Jaakko on kelpo poika".
"Niin on, provasti hyvä! Kylläpä minun olisi pitänyt tietämänkin, että meidän Liisu valita ymmärsi, mutta erehtyyhän sitä vanhanakin".
Provasti hymyili, vastaten: "Oikein sanoitte!" ja sitte jätti hän hyvästi kaikki häävieraat. Mutta myötään yöllä, jolloin tähdet jo valaisivat synkkää syystaivasta, kuului vielä Mikon viulun ääni Mäkelän häätuvasta.