NELJÄS LUKU.
Jokainen senaatin avoimeksi joutunut paikka tulee täyttää neljän viikon kuluessa; sellainen on asetus. On kulunut kolme viikkoa James Möllendorpfin manallemenosta ja nyt on käsissä vaalipäivä, suojainen päivä helmikuun lopulla.
Breitestrassella, raatihuoneen edustalla, joka kohoaa harmaata taivasta kohti lasituskivisine julkisivuineen, torneineen, esiintyöntyvien pilarien alaisine porraskäytävineen ja suippoine holvikaarineen, joiden välitse näkyy tori suihkukaivoineen… tämän vanhan raatihuoneen edustalla on tungoksenaan väkeä kello yhden aikaan päivällä. Ihmiset seisovat liikahtamatta likaisessa sohjuisessa lumessa, joka läiskii heidän jalkojensa alla, katselevat toisiaan, katsovat sitten taas eteensä kaulojaan kuroitellen. Sillä tuolla, pääoven takana, raatihuoneen salissa, jossa on neljätoista kaareen asetettua nojatuolia, odottaa yhä senaatin ja porvariston jäsenistä toimeenpantu vaalilautakunta vaalikamarien ehdotuksia…
Asia on pitkittynyt. Kamarien neuvottelut eivät näy johtavan mihinkään tulokseen, siellä otellaan tuimasti, ja tähän asti ei ole ehdotettu vain yhtä henkilöä, sillä pormestari julistaisi hänet heti valituksi… Ihmeellistä. Huhuja tunkee pääoven kautta, kadulla seisojien keskeen, kenenkään tietämättä miten, ja leviää sitten edelleen. Ilmoittaako sisältä herra Kaspersen, vanhempi raatihuoneen vahtimestari, joka ei koskaan salli kutsuttavan itseään muuksi kuin »valtionvirkamieheksi», tietonsa hampaiden välistä, toisesta suupielestä, poispäin katsoen! Nyt kuullaan, että ehdotukset ovat joutuneet istuntosaliin ja että kullakin vaalipiirillä on oma ehdokkaansa: Hagenström, Buddenbrook ja Kistenmaker! Jumala suokoon, että nyt ainakin yleiset vaalit antaisivat salaisen lippu-äänestyksen kautta ehdottoman ääntenenemmistön! Ne, joilla ei ole lämpimiä päällyskenkiä, rupeavat nostelemaan ja tömistelemään jalkojaan, joita palelee märässä.
Odottajien joukossa on kansaa kaikista kansanluokista. Siellä näkyy avokaulaisia, tatuoituja merimiehiä kädet avaroissa, matalalla olevissa housuntaskuissa, viljankantajia mustine kiiltolankaisine puseroineen, polvihousuineen ja vilpittömine ilmeineen, kuorman-ajajia, jotka istuvat viljasäkkiensä päällä, piiska kädessä, huivipäisiä palvelustyttöjä esiliinoineen ja paksuine raitaisine hameineen, pieni valkoinen myssy takaraivolla ja suuri koppa paljaalla käsivarrella; tuossa seisoo myös kala- ja vihannes-akkoja olkihattu päässä ja pari sievää puutarhatyttöä hollantilaisille päähineineen, lyhyine hameineen ja pitkine, leveine, valkoisine hihoineen, jotka pursuavat esiin kirjavista liiveistä… Ja lopuksi porvareita, pikkukauppiaita, jotka ovat tulleet ulos puodeistaan lakittomin päin, vaihtamaan mielipiteitään, nuoria, siististipuettuja kauppiaan-alkuja, jotka suorittavat isänsä tai jonkun tämän ystävän konttorissa kolmi- tai nelivuotista oppiaikaansa, koulupoikia reppuineen ja kirjoineen…
Parin tupakkamälliä pureksivan työmiehen takana, joilla on sankka laivurinparta, seisoo nuori säätyläisnainen, joka kääntelee kiihkeästi päätään voidakseen kurkistaa noiden tukevien hartioiden välistä raatihuoneelle. Naisella on yllään pitkä, ruskealla turkiksella reunustettu iltavaippa, jota hän pitelee kiinni sisältäpäin molemmilla käsillään, ja hänen kasvojaan peittää tiheä ruskea harso. Hän liikuttelee lakkaamatta päällyskenkien peittämiä jalkojaan…
»Hitto vie, ei se Kurz päässyt nytkään», sanoi toinen miehistä.
»Ei, vaan ei sinun tarvitse kertoa sitä minulle, senkin hölmö. Nyt äänestetään Hagenströmin, Kistenmakerin ja Buddenbrookin välillä.»
»Niin, ja nyt nähdään kuka noista kolmesta tulee.»
»Nyt se nähdään!»
»Kuule. Minä luulen, että ne valitsevat Hagenströmin.»
»Tomppeli… Mitäs sinä tiedät.»
Sitten hän sylkee tupakkansa maahan, sillä hän ei voi ahtaudessa ruiskauttaa sitä kaarena ilmaan, kiskaisee housunsa korkeammalle ja jatkaa: »Hagenström se on semmoinen lihasäkki, ettei sillä enää käy henkikään nenän läpi… Ei, mutta kun ei herra Kurz joutunut mukaan, pääsee kai Buddenbrook. Se on semmoinen sukkela mies…»
»Onhan se. Mutta Hagenström on rikkaampi.. »
»Ei se siihen kuulu. Ei sitä oteta lukuun.»
»Ja Buddenbrook on niin helvetin hieno mansetteineen ja kaulaliinoineen ja pitkine viiksineen… Oletko sinä nähnyt häntä? Se käydä keksauttelee kuin lintu…»
»Ei sekään tule kysymykseen, hölmöläinen.»
»Sillä taitaa olla semmoinen sisar, joka on karannut kahden miehen luota.»
… Iltavaippaan puettu nainen värisee…
»Se on kyllä paha juttu. Mutta emmehän me tiedä siitä sen enempää, ja eihän se ole konsulin syy.»
Ei, aivan niin, ajattelee harsoon puettu nainen pusertaen käsiään vaipan alla… Aivan niin! Jumalankiitos!
»Ja sitten», jatkaa Buddenbrookin kannattaja, »sitten oli pormestari
Överdieck hänen poikansa kummina, ja se kuuluu jo vähän asiaan…»
Aivan niin! ajattelee nainen. Jumalan kiitos, se on tehonnut!… Hän säpsähtää. Uusi huhu on taas päässyt ulos, kulkenut ristiin rastiin ja saapunut hänen kohdalleen. Yleiset vaalit ovat ratkaisseet asian. Eduard Kistenmaker on suljettu pois vähimmän äänimäärän saaneena. Taistelu Hagenströmin ja Buddenbrookin välillä jatkuu. Eräs kaupungin porvari huomauttaa tärkeän näköisenä, että jos äänet menevät tasan, täytyy valita viisi »esimiestä», jotka viimein päättävät äänestyksen…
Äkkiä huutaa ääni aivan oven edestä: »Seehase on valittu!»
Seehase on muuan juoppolalli, joka kuljettaa käsikärryillä leipiä. Kaikki nauravat ja kohoavat varpailleen nähdäkseen leikinlaskijan. Myös harsokasvoinen nainen yhtyy nauruun hermostuneesti, olkapäät nytkyen. Mutta sitten hän hillitsee itsensä ja näyttää tahtovan ilmaista koko olemuksellaan: Onko tämä leikin hetki?… ja kurkkii taas miesten päiden välitse raatihuonetta kohti. Mutta samassa hänen kätensä herpaantuvat, vaippa aukeaa raolleen ja hän seisoo siinä olkapäät lysyssä, lamautuneena, murtuneena…
Hagenström! Tieto on saapunut kenenkään tietämättä mistä. Se on tullut kuin maan alta tai taivaasta ja on kaikkialla sama. Se on vastaansanomatonta. Hagenström! — No niin, se on siis päätetty. Muuta ei tule. Harsokasvoisen naisen olisi pitänyt tietää se jo edeltäkäsin. Se on tavallinen elämän meno. Nyt ei voi muuta kuin mennä kotiin. Hän tuntee itkun nousevan kurkkuunsa…
Mutta tuota tilaa on tuskin kestänyt sekunnin verran ennenkuin ihmisjoukon läpi käy äkillinen humahdus, liike, joka jatkuu etumaisista takimmaisiin, jokaisen kääntyessä takanaanseisovan puoleen. Ja samalla pilkottaa pääoven takaa jotakin punaista: Kaspersenin ja Uhlefeldtin punaiset takit, vahtimestarien, jotka tulevat rinnakkain juhlapuvussa kolmikulma-hattuineen, valkoisine ratsuhousuineen, keltaisine saappaankauluksineen ja koristemiekkoineen tietä antavan ihmisjoukon läpi.
He kulkevat kuin kohtalo: totisina, äänettöminä, suljettuina, katsomatta oikeaan tai vasempaan, silmät maahan luotuina… kääntyen juhlallisesti ja päättävästi siihen suuntaan, johon vaalien päätös, josta heille on ilmoitettu, on pannut heidät kulkemaan. Ja tuo suunta ei ole Sandstrasse, vaan he kulkevat oikealle, Breitestrassea alas!
Harsokasvoinen nainen ei ole uskoa silmiään. Mutta hänen ympärillään olevat käsittävät tämän ihmeen ja töykkivät toisiaan raatihuoneen vahtimestarien jälkeen sanellen toisilleen: »Ei, ei, Buddenbrook se tulikin, ei Hagenström!» — Ja nyt tulee jo oviaukosta esiin kiihkeästi keskustelevia herroja, jotka kääntyvät Breitestrasselle ja alkavat nopeasti kulkea sitä alas, ollakseen ensimmäiset onnittelijat.
Silloin vetää nainen iltavaippansa kokoon ja lähtee juoksuun. Hän juoksee tavalla, jolla säätyläisnaisen ei oikeastaan sopisi juosta. Hänen harsonsa lentää syrjään paljastaen kiihtyneet kasvot, mutta se on samantekevää. Ja vaikka toinen hänen turkisreunaisista päällyskengistään koko ajan leksuu, estäen hänen kulkuaan, saavuttaa hän kaikki edelläkulkijat. Ensimmäisenä saapuu hän Bäckergruben kulmatalon luo, hälyyttää soitollaan liikkeelle koko talon ja huutaa avaavalle palvelustytölle: »Ne tulevat, ne tulevat, Kathrin!» Sitten hän juoksee ylös portaita, ryntää arkihuoneeseen, jossa hän tapaa jonkun verran kalpean veljensä, joka laskee sanomalehden kädestään ja tekee torjuvan liikkeen, syleilee tätä ja hokee: »Ne tulevat, Tom, ne tulevat! Sinut on valittu, Hermann Hagenström on syrjäytetty!»
Oli perjantaipäivä. Jo seuraavana päivänä seisoi senaattori Buddenbrook raatihuoneen salissa James Möllendorpf-vainajan paikalla lausuen kerääntyneiden kaupunginisien edessä seuraavan valan: »Tahdon hoitaa tunnollisesti virkaani, edistää kaikin voimin valtion parasta, seurata uskollisesti sen lakeja, hoitaa rehellisesti yleisiä asioita ja osoittaa virantoimituksessa, varsinkin kaikissa vaaleissa vilpitöntä mieltä, ollen katsomatta omaa etua, sukulaisuutta, tai ystävyyttä. Tahdon valvoa valtion lakeja ja tehdä oikeutta jokaiselle, niin rikkaalle kuin köyhälle. Lupaan myös vaieta silloin kun se on tarpeellista ja pitää salassa sen, mikä on pidettävä salassa. Niin totta kuin Jumala minua auttakoon!»