III.
Hän kuunteli hetkisen ja vastasi: "Pitäkää lujasti 80:ssä 12,000 osakkeelta. Minä tulen tuossa paikassa." Hän laski torven kädestään. "Jim, nyt onkin asiat täpärällä. Arthur Perkins, jonka minä jätin vahtiin myyntipaikalle, sanoo Barry Conantin tulleen aika kyytiä ja ottaneen hankkiaksensa kuinka paljon vaan tahdotaan. Hän on saanut hinnan laskemaan 81:en ja tarjoo osakkeita 5,000 kappaletta kerrallaan ja on kovin röyhkeä. Minun täytyy kiiruhtaa sinne." Kuin nuoli kiiti hän huoneesta.
Minä riensin Bobin telefooniin: "Perkins kiireesti! Perkins mitä niillä on tekeillä", kyselin heti sen jälkeen.
"Conant on melkein kokonaan täyttänyt kysyntäni. Hänellä näkyy olevan joukottain varastossa", vastasi tämä.
"Osta 50,000 osaketta, 5,000 ja alle sen kerrallaan; jos tästä luvusta jotain puuttuu, anna loppu Bobin huoleksi, kun hän saapuu. Hän on tulossa."
Soitin kiinni ja käännyin miss Sandsin puoleen.
"Nyt ei maksa vaivaa kaunistella, miss Sands", sanoin minä. "Barry Conant on Camermeyerin ja Standard Oilin paras välittäjä. Kun hän on tullut pörssiin, on vaara tekeillä. Hän ei ikinä itse tule tämänlaiseen kahakkaan, jos eivät hänen herransa ole saaliin jäljillä. Bobin ostovoima on lopussa, ja vaikka suoraan sanon teille, etten ikinä keinottele, enkä luota keinotteluun ja nytkin olen tähän hommaan ryhtynyt vaan Bobin ja — teidän tähtenne, niin vannon, etten anna heidän pidellä häntä kuin pesurättiä pörssissä ja pakoitan heidät nielemään ainakin osan pöyhimästään tomusta. Älkää pahastuko minun sekaantumisestani asiaan, miss Sands. Tavallisissa oloissa olisin ottanut huomioon teidän toivomuksenne, mutta lähinnä vaimoani rakastan Bob Brownleytä, ja minulla on kylliksi varoja ollakseni oikeutettu pelaamaan tätä uhkapeliä pörssipapereilla. Jos he tekevät Bobin tuumat tyhjiksi tässä keinottelussa, niin — mutta se ei tapahdu, niin kauvan kuin minä voin sen estää", ja juoksujalkaa lähdin pörssiin.
Sinne tullessani kohtasi minua näky, jota on mahdoton sanoin kuvata. Tämän rinnalla oli aamullinen aivan mitätöntä. Bull-markkinat, olkoot kuinka kiivaat tahansa, ovat aina hiljaiset verrattuna bear-markkinoihin. Niiden muutamain minuuttien aikana, jotka viivyin matkallani pörssiin, oli taistelu alkanut. Useimmat pörssin henkilöistä olivat taajaan sulloutuneet myyntipaikan edessä olevan väliaidan luo. Vaikka kokonaisen kansan onni olisi riippunut minun toimistani, en olisi päässyt tunkeutumaan lähimaillekaan tämän miesjoukon keskelle, joukon, johon pörssikauhu oli iskemäisillään kyntensä. Kerran ennen olin nähnyt ihan samanlaisen näytelmän. Siinä ilmaantui eräs puoli pörssipelimenettelyssä, se puoli, jolloin yksi ainoa mies näkyy saaneen kaikki muut pörssimiehet vastaansa nousemaan. Nyt minä älysin: Bob yksin kaikkia vastassa — hän koettaen hillitä laskevien hintojen esiin syöksyvää tulvaa, toiset päättäen pitää sulkuportit selkoselällään. Hän seisoi selin kaidepuuta vasten — tämä ei ollut sama Bob, jonka olin nähnyt aamulla — ei näkynyt hänessä enää jälkeäkään kylmäverisestä pelaajasta, joka taisi hallita aivonsa, hermonsa ja ruumiinsa. Hattunsa oli hukkunut, kaulus revitty ja roikkui olkapäällä. Takki ja liivit auenneet, jotta valkea paidanrintamus näkyi ja silmänsä paloivat hurjina. Bob ei ollut enään ihmisolento, vaan metsänkuningas, henkihieveriin ajettu, edessään metsästäjä ja tämän koirat puoliympyrässä seisoen, hampaat irvissä, kita ammollaan, verenjanoisina ulvoen. Bobin edessä seisova metsästäjä oli Barry Conant, sangen solakka, lyhytkasvuinen, ihmeen kaunis pienoiskoossa oleva mies, jolla oli viehättävät kasvot, oliivinruskea iho, mustat säihkyvät silmät ja sysimusta tukka; mustien viiksien alta loistivat valkeat hampaat, suu, kun hän saalista vainusi, muistutti suden suuta. Barry Conant oli mieltäkiinnittävä henkilö, siitä ei ollut epäilystäkään, ja hän oli ollut useammassa ja hurjemmassa taistelussa kuin puolitusinaa pörssin kokeneimpia jäseniä yhteensä. Näytelmä oli todellakin katsomisen arvoinen sille, joka oli ottanut tehtäväkseen tarkastella ihmistä eläimeksi muuttuneena.
Vaikka kaikki ympärillä olijat olivat äärimmilleen jännitettyinä, oli Barry Conant niin tyyni kuin olisi hän seissyt kymmenen tynnyrinalan laajuisella niityllä ja kepillään huiskinut pieniä, avuttomia tuhatkaunoja. Passittaa pörssipelaajia ijäisyyteen oli tullut Barry Conantin lempihuvitukseksi. Bob seisoi siinä ja jyrisi voimakkaasti ja painavasti "tarjoon 78 5,000:sta", "77 5,000:sta", "75 5,000:sta", "74 5,000:sta", "73 5,000:sta", "72 5,000:sta", ikäänkuin olisi toivonut äänensä voimalla saattavansa vastustajansa vaikenemaan. Mutta tasaisesti kuten takorautavasara nosti Barry Conant hätäilemättä oikeata kättään, ja hänen selvä, levollinen vastauksensa "myyty" kajahti Bobin jokaisen alennetun tarjouksen jälkeen. Se oli komeata taistelua — toisella puolen kuningas, toisella Richelieu. Vaikka joka puolella näitten kahden kenraalin ympärillä ostettiin ja myytiin, näytti kauppa olevan vaan näitten kahdenkeskistä ottelua. Kaikki tiesivät, että jos tämä keskittyneen nykyaikaisen rahataistelun saatanallinen perikuva kukistaisi Bobin, syntyisi siitä pörssikauhu, ja sokeriosakkeitten hinta laskisi, ties kuinka alhaalle. Mutta jos Bob voisi pakoittaa hänet vaikenemaan tyhjentämällä hänen myyntivoimansa, nousisi niitten hinta nopeasti korkeammalle kuin ennen. Oli yleisesti tunnettua, että Barry Conantin tavallisia määräyksiä suojateiltaan 'Järjestelmän' herroilta oli tällaisissa tapauksissa: "Alenna hinta, maksoi mitä maksoi." Toiselta puolen tiedettiin Randolph & Randolphin tavallisesti seisovan Bobin suuremmanpuoleisten yritysten takana. Ja tämä nähtävästi oli hänen suurimpiaan, ja kaikki ihmiset tiesivät, että Randolph & Randolph harvoin antoi perään kenellekään.
Kun Bob teki tarjouksensa: "72 5,000:sta" ja sai pyytämänsä, huomasin hänen kasvonsa vääristyvän tuskasta, ja minulle selvisi tämän olevan merkkinä siitä, että minun viimeksi määräämäni summa osakkeita pian tulisi ostettua. Minulle selvisi myöskin tämän myyntihomman takana olevan tavallista pirullisemmat vehkeet, ja että Barry Conantille oli annettu määräys rajattomasti ostaa ja tuhota. Näiden viimeksi määrättyjen viidenkymmenentuhannen kera teki koko ostamamme summa sataviisikymmentätuhatta, tuntuva määrä jo Randolph & Randolphillekin, kun on kysymyksessä ostaa papereita, jotka maksoivat 200 dollaria kappale. Minä päätin silloin, että tapahtui mitä tahansa, pitemmälle en enään mene. Samassa äkkäsi Bobin hurja katse minut ja niinä luin hänen silmistään liikuttavan rukouksen, samanlaisen, jonka näemme haavoitetun naarashirven silmissä, kun tämä huomaa rannan olevan liian kaukana ja jää odottamaan takaa-ajavan metsästäjän venettä. Surullisena ilmoitin hänelle kieltävällä liikkeellä, etten tahdo enään jatkaa peliä. Huomatessaan annetun merkin, nosti Bob päänsä pystyyn ja kähisi: "70 10,000:sta." Tiesin silloin hänen jo ostaneen neljäkymmentätuhatta ja nyt tekevän viimeisen epätoivon yrityksen. Barry Conant mahtoi myöskin ymmärtää, mitä tämä tarjous merkitsi. Silmänräpäyksessä kajahti kuin revolverinlaukaus: "Myyty!" Ja kaunismuotoinen pienoiskuva ihmislihasta ja verestä, hermoista ja jänteistä, joka tähän asti oli niin täydellisesti hillinnyt itsensä, ravisti nyt nopeasti kahleet yltänsä ja Barry Conant näyttäytyi oikeassa hahmossaan, sinä paholaisena, jona hän oli saavuttanut maineensa Wall Streetillä. Hänen viisi jalkaa ja viisi tuumaa pitkä vartalonsa näytti kasvavan jättiläismäiseksi. Hänen kätensä turmiota tuottavasti elehtivin sormineen nousivat ja laskivat huimaavassa tahdissa ja läpitunkevalla äänellä hän kirkui: — "5,000 69:llä, 68:lla, 65:llä", "10,000 63:lla", "25,000 60,000." Kaikki pahat henget olivat valloillaan. Joka ainoa mies tässä joukossa näkyi kaupittelevan sokeritrustin osakkeita mihin hintaan tahansa. Ainakin kaksikymmentä heistä näytti halukkaalta myymään niin halvasta kuin mahdollista sen sijaan, että olisivat koettaneet pitää hintaa niin korkealla kuin mahdollista. Nämät olivat kauppiaita, jotka olivat joutuneet kärsimään Bobin aikaansaamasta hinnanylennyksestä.
Bob raukka, kukaan ei häntä enään muistanut! Minuutin kuluttua viimeisestä tarjouksestaan oli hän jo kuin kuollut kukko kukkotaistelun loputtua. Kiihkeät pelaajat pörssissä eivät voi käyttää kuolleita kukkoja, kuvaannollisessa merkityksessä puhuen, enempää kuin meksikolaiset kuoliniskun saaneita lintuja. Taistelun jälkeisenä päivänä, ehkäpä jo samana iltanakin nämät miehet kyllä surkuttelevat Bob raukkaa Delmonicoksella ja klubeissa. Barry Conantkin on surkutteleva häntä oikein sydämestään, ehkä vielä äänekkäämminkin kuin toiset. Mutta taistelun kestäessä — pois rikkaläjältä voitettu lintu, lintu, joka ei osaa itse voittaa! Näin syvän, kauhean tuskan kuvastuvan Bobin kasvoilla, mutta samassa oli hän taas sama Bob Brownley, josta olen aina sanonut hänellä olevan kylliksi rohkeutta ja älyä käyttäytyä kussakin tilaisuudessa kuten pitikin. Kaikkien hämmästykseksi päästi hän pitkän, hurjan ulvonnan, muistuttavan intiaanin sotahuutoa ja jalorotuisen jahtikoiran haukuntaa löytäessään taas oikeat jäljet. Ja niin alkoi hän myydä sokeriosakkeitaan oikealle ja vasemmalle suurissa ja pienissä erissä. Hän tuhosi hinnat, suostui jokaiseen tarjoukseen, jonka Barry Conant teki ja tarjosi itse. Kahdenkymmenen minuutin ajan käyttäytyi hän mielipuolen tavoin, mutta hillitsi sitten itsensä. Sokeri laski nopeasti aina 90:een asti ja kauhu oli täydellisesti päässyt valloilleen, mutta siitä ei Bob nyt välittänyt. Hän tunkeutui joukon läpitse minun luokseni ja sanoi: "Jim, anna anteeksi. Minä olen tuottanut sinulle suuren tappion ja saattanut Beulah Sandsin, hänen isänsä ja itseni täydellisesti perikatoon. Luulen viimeisellä hetkellä menetelleeni ainoan mahdollisuuden mukaan. Minä myin kaikessa kiireessä 150,000 osakettamme ja lievensin siten hiukan tappiotamme. Lähtekäämme konttoriin katsomaan, mitä siellä on." Hän oli omituisen, luonnottoman levollinen tuon sydäntä musertavan, hermoja repivän päivän jälkeen. Minä koetin vakuuttaa hänelle, kuinka suuresti ihailin hänen kylmää harkintaansa ja rohkeuttansa hänen tehdessään koko käännöksen ja turvautuessaan ainoaan jälellä olevaan keinoon; tahdoin sanoa hänelle, että tämä oli vaatinut enemmän todellista urhoollisuutta ja terävä-älyisyyttä kuin kaikki muut hänen toimensa sinä päivänä, mutta hän keskeytti minut.
"Jim, älä puhu minulle. Minun itserakkauteni on tiessään. Tänään olen saanut hyvän opetuksen. Minun suunnitelmani olivat oikeat ja hyvät, mutta narri kun olen, en tullut ajatelleeksi noitten emälurjusten pelaavan väärillä korteilla. Pitihän minun tietää heidän menettelytapansa, minä kuten sinäkin olemme nähneet heidät kymmeniä kertoja teurastustyössään, nähneet heidän musertavan toisten miesten, yhtä hyvien kuin sinäkin ja minä, sydämiä, nähneet heidän ottavan ulos, nylkevän ja paloittelevan nämät sydämet, välinpitämättöminä katsellen niitten tuskaa, jotka olivat näille rakkaat ja heistä riippuvat, mutta en kiinnittänyt siihen huomiotani paljonkaan. Eihän tuo sydän ollut minun, minä pidin sen kaiken peliin kuuluvana ja annoin sen tapahtua. Tänään tiedän, mitä merkitsee olla 'Järjestelmän' pyövelien teurastuspenkillä. Minä tiedän, miltä tuntuu nähdä oman sydämeni ja hänen, jota rakastan, ja sinunkin, Jim, nähdä ne tulevan järjestelmällisesti raadelluiksi ja joutuvan edellisten uhrien joukkoon. Jim, me olemme hyvinkin menettäneet kolme miljoonaa, ja niillä miehillä, joitten kynsiin rahamme ovat joutuneet on niin monta, monta miljoonaa, etteivät koko ijässään ehtisi laskea niitä. Nämät miehet käyttävät rahamme peliin tai kilpa-ajoihin, tuhlaavat ne porttojen kanssa tai tekevät niillä vaimonsa ja tyttärensä, vieläpä lähimmäistensäkin vaimot ja tyttäret pahemmiksi kuin julkiset portot ovatkaan. Nämät miehet eivät, kunnian mittakaavan mukaan mitattuina, ole kyllin arvokkaat polkemaan samaa maata kuin sinä ja tuomari Sands. Heidän maalatut ilolintusensa saastuttavat ilman, jota Beulah Sandsin täytyy hengittää. Olen saanut hyvän opetuksen tänään. Luulin taitavani rahapelin, mutta äkkiä olenkin herännyt huomaamaan sen pimeän tietämättömyyden, jossa hapuilin. Jos eivät nämät ihmiset olisi pelanneet väärillä korteilla, olisin minä vienyt Beulah Sandsin isänsä luo tämän rahojen kanssa, jotka tuo saatanallinen 'Järjestelmä' on häneltä rosvonnut. Ja sitten olisin taluttanut hänet alttarin eteen, ja senjälkeen olisi minulla kenties ollut onnellisin koti ja onnellisin perhe koko maan päällä, ja me olisimme eläneet kuten sukummekin monta polvea ovat eläneet — kuten rehelliset, jumalaapelkäävät, lainkuuliaiset, ihmisystävälliset miehet ja naiset elävät ja kuolleet kuten ihmisen tulee kuolla. Mutta nyt, Jim, näen edessäni synkän, kamalan kuvan. Ei, minä en tahdo tulla raskasmieliseksi, minä tahdon koettaa kaikin voimin syrjäyttää tuon kuvan, mutta kyllä se minua pelottaa, Jim, kyllä se minua pelottaa."
Nyt pysähtyivät vaunut Randolph & Randolphin konttorin edustalle. "Kas tässä on meillä tiedonanto, Jim. Nyt ymmärrän juonen. Heillä olikin sokeri-osakkaitten kokous illalla, vaikka sen piti olla vasta tänään, eivätkä he lisänneetkään osakkeita vaan vähensivät niitä. Maailma saa tietää sen vasta huomenna. Mutta silloin se sitten tuleekin tunnetuksi, tulee se tunnetuksi. He saavat lukea siitä sanomalehtien lihavilla kirjaimilla painetuissa uutisissa — muutamia itsemurhia, muutamia kavalluksia, muutamia vangitsemisia, pari tuntematonta ruumista ruumishuoneessa, muutamia viattomia tyttöjä, joiden isän omaisuus on joutunut lisäämään Camemeyerin ja 'Standard Oilin' jo ennestään lukemattomia kultavarastoja, ja joista nyt on tullut langenneita naisia; muutamia uusia palatseja Viidennen avenyn varrella, muutamia lahjoitettuja kirjastoja yhdistyksille, jotka ovat rakentaneet talonsa kunniallisella tavalla kerätyillä rahoilla. Joku kasku huomiota herättävistä, dollarivallan kuninkaitten ja keisarien tekemistä timanttiostoksista Tiffanyllä ja sitten sanomalehtien etusivuilla muutamia hauskoja juttuja, joissa kerrotaan irstaitten naisten lyöneen ja repineen tukasta toisiaan kilpaillessaan noitten timanttien omistamisesta. 'Järjestelmän' mahtavat taistelijat eivät olleet kuitenkaan varmat, vaikuttaisiko osakkeitten vähennys toivottua tulosta, he eivät tahtoneet kuitenkaan antautua vaaroille alttiiksi, vaan heidän lahjomansa senaattipahanen piti eilen illalla kokouksen, jossa yksimielisesti päätettiin panna sokeri vapaalistalle. Tämän saavat ihmiset lukea huomenna ja sitten ylihuomenna sanotaan luultavasti heille senaattipahasen taas tänä iltana istunnossaan yksimielisesti päättäneen pyyhkiä sokerin pois vapaalistalta. Siihen aikaan ovat nuot kunnianarvoiset valtiomiehet varustautuneet sinun, minun ja Beulah Sandsin myymillä osakkeilla, jotka nuot muutkin raukat, luettuaan sanomalehdet, huomenna kiireesti myyvät."
Bobin katkeruus oli rajaton. Sydäntäni kouristi kuullessani hänen puheensa. Hän hoiperteli konttorin läpi Beulah Sandsin huoneeseen. Minä seurasin häntä. Tyttö istui pulpettinsa ääressä ja katsahtaessaan ylös levisivät hänen silmänsä kummastuksesta, Bob katkerine, jäykkine kasvoineen, suurissa ruskeissa silmissä uhkamielinen, synkän epätoivoinen ilme, tukka pörrössä, vaatteet epäjärjestyksessä! Tyttö tuijotti häneen kivettyneenä ikäänkuin olisi aaveen nähnyt.
"Niin, katsokaa minua, Beulah Sands", sanoi Bob, "katsokaa oikein tarkkaan, sillä ette enään ikinä saa nähdä toista tällaista mieletöntä kuin minä, mieletöntä, joka luuli pystyvänsä kilpailemaan miesten kanssa, joilla on järkeä, jotka perin pohjin taitavat pelin dollareilla, sellaisen, jota meidän kristillisellä aikakaudellamme pelataan. Antakaa minun kutsua teitä Beulahiksi. Teidän edestänne olen sen kaiken tehnyt, jonka koetin tehdä, se on ainoa lohdutukseni, ainoa valonsäteeni tässä pohjattomassa kurjuudessa. Beulah, Beulah, me olemme hukassa, te, isänne ja minä, hukassa, ja minä, mieletön olen kaikkeen siihen syypää."
Tyttö nousi kirjoituspöytänsä äärestä hiljaisen, tyynen arvokkaana, jollaisena olimme häntä näitten kolmen kuukauden aikana ihailleet, ja seisahtui Bobin eteen. Minua hän ei näyttänyt huomaavankaan; hän näki ainoastaan sen miehen, joka aamulla oli lähtenyt elävän toivon perikuvana, ja joka nyt seisoi hänen edessään mustan murheen ja epätoivon murtamana, ja varmaankin ajatteli hän: "Kaikki tapahtui minun tähteni." Äkkiä tarttui hän Bobin rikkirevityn takin käänteisiin. Hänen täytyi kurottautua tätä tehdessään — tuon pienen, viehättävän virginialaisnaisen. Suurilla rauhallisilla silmillään katsoi hän Bobia suoraan silmiin sanoen: "Bob."
Enempää hän ei sanonut, mutta tämä sana näkyi muuttaneen koko huoneen ilmakehän. Bobin kasvoilta katosi epätoivoinen ilme, ja hänen surunsa säilytyspaikan portit näkyivät tuon sanan vaikutuksesta avautuneen, sillä äkkiä täyttyivät hänen silmänsä kuumilla, kimaltelevilla kyyneleillä. Nyyhkytykset vapisuttivat hänen leveätä rintaansa. Taas kuului — kirkkaasti, tyynesti ja hellästi yksinkertainen "Bob." Silloin Bob kadotti loputkin itsensähillitsemiskyvystään. Tukahutetusti huudahtaen sieppasi hän tytön syliinsä ja painoi hänet rintaansa vasten. Minä tunsin olevani liikaa täällä ja aijoin poistua. Mutta tuossa tuokiossa oli Beulah taas ennallaan ja sanoi minulle: "Mr Randolph, pyydän teitä unohtamaan, mitä äsken näitte. Kun ensin sain nähdä, kuinka äärettömän onneton mr Brownley oli, ajattelin vaan sitä, mitä hän on tehnyt minun hyväkseni, mitä hän on koettanut tehdä isäni hyväksi ja, mitä tämä kaikki hänelle on tullut maksamaan. Niistä sanoista päättäen, jotka lähtiessänne lausuitte ja, kun en saanut kuulla mitään teistä kummastakaan, rupesin pelkäämään pahinta enkä uskaltanut katsoa sähkösanomanauhaa. Minä yksinkertaisesti odotin, toivoin ja — rukoilin. Niin, minä rukoilin aivan niinkuin äitini on opettanut minua rukoilemaan, kun tarvitsen apua enkä itse voi tehdä mitään. Ja minusta tuntui siltä kuin ei Jumala voisi sallia kahden niin jalon miehen aikeitten raukeavan tyhjiin. Juuri keskellä rauhallista odotustani, jota jo aloin pitää hyvänä enteenä, tulitte te. Älkää tuomitko minua sentähden, että unohdin itseni! Mr Brownley", äänensä oli nyt levollinen ja hillitty, "sanokaa minulle, mitä olette tehneet. Kuinka on meidän asioittemme laita nyt?" "Se on pian sanottu", vastasi Bob, "Camemeyer ja 'Standard Oil' ovat kohdelleet minua taistelun kestäessä kuin olisin ollut äkäinen tikanpoika. He ovat muuttaneet minut aasiksi, jolla on muutamia marakatin ominaisuuksia, ja me olemme joutuneet häviölle, sitä paitsi olen tuottanut mr Randolphille kouraantuntuvan tappion. Luulen melkein että teidän eilisistä neljänsadantuhannen suuruisesta pääomastanne ja miljoonan neljänsadan tuhannen dollarin voitostanne ei enään ole muuta jäljellä kuin pääoma."
Tahdoin säästää Bobia kertomasta asiaa pikkuseikkoja myöten ja rupesin itse kuvailemaan tytölle tapausten kulkua. Hän kuunteli kovin tarkkaavaisena ja näytti sangen hyvin ymmärtävän "Järjestelmän" herrojen koko petollisuuden ja mitä se merkitsi meille ja hänelle itselleen. Mutta hän ei tehnyt mitään huomautuksia, eikä millään tavalla ilmaissut kärsivänsä. Heti kun olin lopettanut kertomukseni, kääntyi hän Bobin puoleen, joka oli seisonut tarkkaan katsellen häntä, ikäänkuin olisi toivonut tämän lempeän kauneuden vakuuttavan kaiken olevan vaan ilkeätä unta.
"Mr Brownley", sanoi hän, "tarkastelkaamme asiain tilaa, jotta saisimme tietää, mitä on tehtävä, ettei vahinko tulisi kovin suureksi. Te olette niin monta kertaa minun täällä oloni aikana sanonut, että Wall Street on lumottu maa, eikä kukaan siellä voi kahtakymmentäneljää tuntia ennen sanoa, mitä hänelle voi tapahtua. Olette sanonut sen niin monta kertaa, että uskon sen. Tiedämme tänä aamuna seisoneemme tarkoitustemme perillä, voittaneemme miljoonia kahdenkymmenen neljän tunnin ponnistusten kautta. Vielä on meillä kolme kuukautta aikaa, ja toiveemme ovat yhtä hyvät kuin toissapäivänäkin. Niin, vieläpä paremmatkin, sillä nyt tiedämme enemmän. Ensi kerralla otamme osakkeitten vähennyksen ja senaatin kaksimielisyyden myöskin huomioomme."
Me seisoimme molemmat äänettömänä tuijottaen ihaillen ja ihmetellen tuota merkillistä naista. Kuinka oli mahdollista, että nuori tyttö osoitti niin suurta rohkeutta ja pontevuutta? Vai oliko kenties naisen toivo, joka on lannistumaton, kun rakastettu olento on kysymyksessä, tehnyt Beulah Sandsin sokeaksi tapauksen oikean laidan suhteen? Katsellessani häntä en ensinkään epäillyt hänen täydellisesti käsittävän asemaamme ja kärsivän, itse asiassa, enemmän kuin kumpikaan meistä, vaikka hän levolliselta näyttäen koetti lievittää Bobin tuskaa. Bob otti muistikirjansa esiin, ja puolen tunnin kuluttua olivat numerot meillä selvillä. Koko tappio teki noin kolme miljoonaa dollaria. Beulah Sandsin 20,000 osaketta oli maksanut vähemmän kuin meidän, ja Bob laski hänen 400,000 dollarin suuruisen pääomansa olevan koskematta, joka hiukan sentään lohdutti meitä. Beulah oli seurannut tilintekoa asiantuntijan terävyydellä, ja Bobin ilmoittaessa lopputuloksen, joka osoitti hänellä olevan yhtäpaljon kuin yritykseen ryhtyessäänkin, otti hän paperin, johon summat olivat merkityt. "Minä suostuin ottamaan vastaan teidän apuanne, kun kaupat näyttivät käyvän meille edulliseen suuntaan, sillä minä pidin arvossa teidän hyvyyttänne ja tiesin teidän loukkaantuvan, jos olisin kieltäytynyt; mutta nyt kun kaikin menetämme, täytyy minunkin maksaa heittoni — minun täytyy." Hän sanoi tämän tavalla, joka ei sietänyt vastustelemista. "Meillä oli yhteensä 150,000 osaketta. Minulle olisi tullut voitto 20,000:sta. Koko tappiomme tekee 2,775,000, josta summasta minä otan osani minulle tulevassa suhteessa. Mr Brownley, pitäkää huolta, että minun tilistäni vedetään pois 370,000 dollaria. Minulla on siis 30,000 jäljellä. Jos asiamme on niin oikea kuin uskomme sen olevan, on Jumala hyvyydessään pitävä huolen siitä, että tämä summa riittää tarkoituksiimme."
Vaikka Bob ja minä olimme aivan epätoivoissamme hänen päätöksensä johdosta luopua kaikesta siitä, minkä Bob niin innokkaasti työskentelemällä oli koonnut, emme voineet olla tuntematta kunnioitusta hänen uskoansa ja hänen itsenäisyyttään kohtaan. Hienolla tavalla osoitti hän meille haluavansa saada olla yksin, ja lähtiessämme ojensi hän Bobille kätensä. "Mr. Brownley", sanoi hän, "minä pyydän sen tehtävän tähden, joka meillä on suoritettavana, katsomaan tätä onnettomuutta sen valoisalta puolelta, sillä yksi sellainen sillä on. Te tahdoitte minun ilmoittamaan isälleni meidän olevan lähellä päämääräämme. Mitä, jos olisin sen tehnyt! Te tulette kyllä näkemään, että Jumala on hyvä, vaikka hän kurittaakin meitä enemmän kuin voimme kestää!"
Bob pyysi minua tulemaan kanssaan konttoriinsa. "Jim", sanoi hän, "sinä näet mitä nainen voi, ja me kun olemme oppineet pitämään naisia heikompana sukupuolena. Kuule nyt, mitä sinun on tehtävä. Sinun täytyy antaa minun sitoutua maksamaan koko tappion paitsi sataatuhatta dollaria, jotka ovat merkityt minun tiliini ja jotka maksan vetämällä ne pois siitä. Minä en kärsi kuulla vastaväitteitä. Sopimukset olivat minun tekemiäni, sinä tulit vaan auttaaksesi minua, eikä minun olisi pitänyt koskaan houkutella sinua tähän asiaan osalliseksi. Jos minun asiani jäävät tälle kannalle, eivät sitoumukset merkitse enempää kuin tyhjät paperinpalat. Et siis vahingoita minua, vaikka otatkin ne. Jos sitävastoin tästä toipumaan pääsen, en ikinä pitäisi itseäni miehen arvoisena, ennenkuin olen korvannut kärsimäsi vahingon."
Ei maksanut vaivaa intellä vastaan hänen tällä tuulella ollessaan, ja siksi otinkin häneltä sitoumuksen 2,405,000 dollarin suuruisen summan suorituksesta. Pyysin häntä tulemaan mukanani kotiini päivälliselle; mutta hän selitti ei voivansa näyttäytyä vaimolleni, koska tällä tietysti oli hänen eilisiltainen intoilemisensa vielä tuoreessa muistissa. Seuraavana päivänä häntä ei näkynyt. Iltapuolella sain häneltä sähkösanoman, jossa hän ilmoitti olevansa matkalla Virginiaan, tarvitsevansa levätä ja palaavansa kotiin viikon päästä. Tulin pahalle tuulelle ja levottomaksi. Tarvitaan pari päivää ja vielä viikko lisäksi voidakseen täysin käsittää sen surkeuden suuruutta, jonka meidän tappiomme kaltaiset tapaukset synnyttävät. Olin sangen levoton Bobin tähden, kun hän oli poissa näkyvistäni tunnustelemassa maaperää saadakseen taas vakavan jalansijan itselleen. Menin Beulah Sandsin luo toivossa saada hänen kanssaan keskustella asiasta, mutta kun kerroin hänelle Bobin matkustaneen viikoksi pois ja olevani levoton, vastasi hän rauhallisella luottavalla tavallaan: "En luule tässä olevan mitään syytä levottomuuteen, mr. Randolph. Mr. Brownleyssä on siksi paljon miestä, etteivät dollariasiat vaikuta hänessä muuta kuin korkeintaan suuttumusta. Kun hän tulee takaisin, on lepo tehnyt hänelle kylläkin hyvää." Ja hän painoi pitkät silmäripsensä alas, tavalla, joka osoitti keskustelun loppuneen, jota tapaa kohtaan aina olimme tunteneet sangen suurta kunnioitusta.