II.
Seuraavalla viikolla sai miss Sands paikan Randolph & Randolphin liikkeen päällikön yksityissihteerinä ja pienen työhuoneen Bobin ja minun konttorini välissä. Hän ei siellä ollut vielä ehtinyt olla päivääkään, ennenkuin huomasimme hänen osaavan tehdä työtä. Hän vietti kaiken aikansa tutkistelemalla raportteja ja analyseeraamalla raha-asiain alalle kuuluvia tehtäviä osoittaen toimissaan niin nuorelle henkilölle tavatonta terävyyttä. Tietonsa numeroista oli hän hankkinut työskennellessään isänsä luona, jossa oli johtanut tilintekoja. Bob ja minä ymmärsimme hänen koettavan tukahuttaa surullisia muistojaan työllä, sydämen ja sielun sairauden paraalla lääkkeellä. Hänen elämänsä konttorissa oli mitä yksinkertaisinta, Hän puhui ainoastaan Bobin kanssa, paitsi toiminimen asioita, sillä usein annoin hänelle tietoja niistä jonkun kirjanpitäjän kautta. Kaikki muut pankkiiriliikkeessä toimivat henkilöt pitivät häntä vapaamielisenä nuorena kirjailijattarena, joka yhteiskunnallisen asemansa nojalla oli saanut tilaisuuden omain kokemuksiensa perusteella tutustua rahamaailman salaisuuksiin käyttääkseen tietojaan sitten jossain tulevassa romaanissaan. Oli levinnyt huhu hänen olevan etevälahjaisen kirjailijattaren, joka äskettäin oli salanimellä tehnyt itsensä huomatuksi kirjallisissa piireissä — huhu, jonka aivan oikein arvasin Bobin alkuunpanemaksi, tehdäkseen hienolla tavalla tytön olon mukavammaksi ja helpommaksi. Minä olin kaikin tavoin koettanut voittaa uuden tulokkaan suosiota, mutta en mitenkään saanut häntä puhumaan avomielisesti kanssani ja lopulta luovuin toivottomana yrityksestäni. Jos en sen lumousvoiman, jonka vaikutuksen ensi kerran hänet nähdessäni tunsin, ja joka sittemmin oli yhä enentynyt, pakoittamana, kulkiessani hänen ovensa ohi olisi joka kerta kurkistanut sisään ja nähnyt hiljaisen tytön istuvan katse alas luotuna pulpettinsa ääressä työskentelemässä ikäänkuin ei henkensä uhalla saisi minuuttiakaan tuhlata, en olisi tiennyt hänen koko talossa olevankaan. Minun ehdotuksestani oli vaimoni koettanut taivuttaa häntä käymään luonamme, jopa sitten kun olin hänelle riittävästi kertonut Beulah Sandsin historiasta, jotta hän saisi tytöstä oikean käsityksen, oli pyytänyt häntä muuttamaan luoksemme asumaankin. Mutta vaikka nuori tyttö lempeällä ja ystävällisellä tavallaan näytti osaavansa antaa arvon Katen huolenpitävälle hyvyydelle, antoi hän meidän molempain tuntea, ettei maksanut vaivaa siihen suuntaan yrittääkään — hänen täytyi olla samanlaisessa asemassa kuin kaikkien muittenkin konttorissa palvelevain. Ja niin jätimme hänet lopulta rauhaan. Noin kolme viikkoa senjälkeen kun tyttö oli tullut konttoriimme, sanoi Bob minulle, ettei hän ottanut vastaan keitään vieraita hotelli-asunnossaan hiljaisen kadun varrella kaupungin yläosassa, ei edes hän itsekään ollut koskaan tullut vastaan otetuksi.
Mutta siitä päivästä alkain, jolloin tyttö asettui pulpetin ääreen konttorissamme, oli Bob toinen mies — oliko hän muuttunut paremmaksi vai huonommaksi, sitä emme Kate ja minä ruvenneet pohtimaan. Hänen entinen reipas joustavuutensa oli tiessään, samoin iloinen naurunsa. Nyt oli hän mies — tähän asti oli hän ollut poika — mies, jolla oli kuormansa kannettavana. Vaikka en olisi kuullutkaan Beulah Sandsin historiaa, olisin uskonut Bobin horjuvan selittämättömän taakan alla. Kun hän ennen, siitä asti kun pörssi suljettiin siihen asti kun se taas aamulla avattiin, aina, käyttääkseni Katen sanoja, oli altis palvelukseen lastenhoitajana tai minä muuna tahansa ja suostui kaikkiin pieniin ehdotuksiimme lähteä huvittelemaan, olipa sitten kysymys päivällisestä ulkoilmassa tai oopperaillasta, voi hän nyt olla viikkokausia poissa talostamme. Konttorissa oli tapana sanoa, että ei Bob Brownley ennen gong-gongin lyöntiä tiennyt, että hänellä oli mitään tekemistä pörssin kanssa. Ennen oli joka ainoa kirjanpitäjä tiennyt, koska Bob tuli ja meni, sillä hän kulki aina vinhaa vauhtia, nauraen, huudellen ja ovia paukutellen, eikä kukaan pörssissä ilvehtinyt niin paljon eikä toimittanut tehtäviään niin iloisella hyväntahtoisuudella ja terveellä leikillisyydellä kuin hän. Mutta siitä päivästä asti, jolloin virginialainen tyttö sattui hänen tielleen, oli Bob Brownley mies, joka vaan mietti, mietti ja mietti. Suurella ponnistuksella voi hän katsella henkilöä, jonka kanssa puhui, niin kauvan, että ymmärsi, mitä hänelle sanottiin ja jos häntä kauvan puhuteltiin, näkyi selvästi, että Bobin ajatukset liitelivät pilvissä. Kaikki hänen ystävänsä ja tuttavansa huomasivat tämän muutoksen mutta minä olin ainoa, lukuunottamatta Katea, jolla oli aavistusta tämän muutoksen syistä. Minä tiesin, että kaksi miljoonaa dollaria ja lähestyvä uudenvuoden päivä kalvoivat kuin kengurut hänen sydänjuuriaan, vaikka hän ei ollut minulle mitään virkkanut, sillä keskustelumme jälkeen Tribesmanilla oli hän sulkeutunut kuoreensa kuin simpukka.
Ei hän minua juuri kartellutkaan, mutta osoitti kuitenkin monella tavalla minulle astuneensa uuteen maailmaan, jossa tahtoi saada olla yksin. Että Beulah Sandsin asema oli herättänyt eloon kaiken ystäväni luonteessa uinuvan romanttisuuden, saattanut sen voimakkaaseen toimintaan, ei minua ensinkään hämmästyttänyt. Minä olin heti ennustanut Bobin rakastuvan silmittömästi tähän kauniiseen, huolien painamaan tyttöön, ja piankin voitiin huomata, että kauvan pidätetty nuoli oli syvältä tunkeutunut hänen olentonsa sisimpään. Se oli enemmän kuin rakkautta; palava jumaloiminen oli vallannut hänen henkensä, sielunsa ja ruumiinsa. Sen ilmeneminen oli kuitenkin toisenlaista kuin tältä iloiselta etelän lapselta olisi voinut odottaa. Se oli sellaista jumaloimista, jota pappi osoittaa jumalattarelle, tyyntä järkähtämättömyyttä, jota ei mikään voinut häiritä tai vieroittaa sen esineestä. Joka aamu meni hän konttorin läpi ja ohjasi askeleensa suoraa päätä tytön pieneen huoneeseen, ikäänkuin ei muualle sinä päivänä aikoisikaan, mutta sanottuaan "Hyvää huomenta, miss Sands", näytti hänen olennossaan tapahtuvan muutos ja hän oli tytön edessä taas entinen Bob Brownley. Hän juoksenteli ulos ja sisään pitkin päivää kaikenmoisten tekosyitten nojalla, syöksähti sisään äkkiarvaamatta ja meni ulos hitaasti, uneksien ja vastenmielisesti. Olen varma, ettei Bob koskaan tavannut tyttöä muualla kuin konttorin seinien sisäpuolella, sillä tyttö toivotti hänelle hyvää yötä jommankumman heistä poistuessa siksi päiväksi, ja teki sen yhtä luoksepääsemättömän arvokkaana kuin hän oli meitä toisiakin kohtaan. En ollut uskaltanut sanoa Bobille sanaakaan hänen tunteistaan Beulah Sandsia kohtaan, eikä hän koskaan itse ollut koskettanut tätä kysymystä. Päinvastoin karttoi hän sitä huolellisesti.
Kolme kuukautta kuudesta oli nyt kulunut ja päivä päivältä huomasin Bobin levottomuuden kasvavan. Miss Sandsin asiamiehenä oli hän tämän erityiseen laskuun merkinnyt kuudenkymmenen tuhannen dollarin suuruisen summan toiminimen kirjoihin, ja me molemmat seurasimme jännitetyllä tarkkaavaisuudella tätä laskua. Summa oli äkillisesti vaihdellen noussut ja teki ensimäisenä päivänä lokakuuta lähes neljäsataa tuhatta dollaria. Bob oli neuvotellut minun kanssani muutamista kauppahankkeistaan, toisista — varsinkin kahdesta, jotka hän muutamien päivien yritysten perästä lopetti voitettuaan ensin lähes kaksisataatuhatta dollaria — en tiennyt mitään, en edes, mitä keinottelunsa koskivat, ennenkuin osakkeet olivat myydyt. Silloin sanoi hän:
"Jim, tuo pikku neiti Virginiasta voi hyvin kilpailla meidän kanssamme kun on kysymys voitosta. Hän käski minun ostaa niin paljon Burlington- ja sokeriosakkeita kuin hänen varansa sallivat eikä kysynyt edes minun mielipidettäni. Molemmissa tapauksissa katsoin näitten yritysten olevan tuloksena unettomasta yöstä ja päätöksen tehdyn vasten tahtoa ja minua vähän peloitti ryhtyä niihin; mutta kun hän käski minut myymään kaikki siihen aikaan kuin luulin osakkeitten hinnan nousevan ja ne laskivatkin huomattavasti seuraavana päivänä, johduin väkisinkin ajattelemaan kohtaloa, joka johtaa meidän toimiamme."
Minä puolestani koetin auttaa tyttöä. Erään kerran merkitsin hänen nimensä, kysymättä edes hänen neuvoaan, erääseen vakuutussopimukseen, jolla hän olisi voinut voittaa neljännesmiljoonan, mutta kun Bob kertoi hänelle, mitä minä olin tehnyt hänen puolestaan, vaati hän sangen arvokkaana nimensä pois. Sen läksyn perästä ei kukaan meistä uskaltanut auttaa häntä oikoteitä myöten. Bobiin tekivät hänen periaatteensa syvän vaikutuksen, ja niistä puhuttaessa sanoi hän:
"Jim, jos koko Wall Street pörssipelissään toimisi sellaisen lakikirjan mukaan kuin Beulah Sands, olisi meidän ammattimme rehellisempää ja miehekkäämpää. Useat miljoonamiehistämme istuisivat silloin kirjanpitäjänä ja joukko köyhiä kauppiaitamme ilmaantuisi aivan uudessa valossa konttoreissaan. Hän ei ollenkaan hyväksy kauppaa pörssipapereilla. Hän on laskenut, että jokaisen dollarin, jonka toinen voittaa, menettää toinen, eikä voittaja voi mitenkään voittamaansa omakseen todistaa ja häviölle joutunut perheineen tulee tappiosta yhtä onnettomaksi kuin olisivat nuot rahat häneltä varastetut. Hän on kuitenkin selvillä siitä, että hänen pitää hankkia takaisin isältään ryöstetyt miljoonat ja koettaa tänä aikana vaijentaa omantuntonsa ääntä menettelemällä kaikin puolin rehellisesti toisia pelaajia kohtaan. Hiljakkoin sanoi hän minulle: 'Minä olen päättänyt velvollisuudentunnosta isääni kohtaan luopua ennakkoluuloistani peliin nähden, mutta ei velvollisuus häntä kohtaan eikä mikään muukaan saa minua pelaamaan merkityillä korteilla.' Eikö sinun mielestäsi, Jim, nämät sanat anna sinulle ja minulle ajattelemisen aihetta?"
Minä en antautunut hänen kanssaan mihinkään keskusteluihin, sillä tuona heinäkuun lauvantaina tapahtuneen tunteenpurkauksen jälkeen olin päättänyt olla tarpeettomasti Bobia kiihdyttämättä. Minun täytyi myöskin itselleni tunnustaa niitten asioitten, joista hän oli puhunut, herättäneen minussa häiritseviä ajatuksia, jotka silloin tällöin heikensivät luottamustani vanhaan Randolph & Randolphin kilpeen ja suureen pääkirjaan, joka osoitti minulla, vapaan maan tavallisella kansalaisella olevan täydellisesti hallussani suuremman rahasumman kuin satatuhatta lähimmäistäni yhteensä olivat voineet hankkia koko elinaikanaan, vaikka kukin puolestaan oli tehnyt työtä sitkeämmin, kauvemmin, huolellisemmin ja kenties kelvollisemmin kuin minä.
Millä tavalla Beulah Sandsin periaatteet olivat vaikuttaneet ystävääni, oli minulle tuntematonta. Ensi kerran koko yhdessäolomme aikana ei minulla nyt ollut mitään tietoa hänen yrityksistään arvopaperein suhteen. Aina tuohon kysymyksessä olevaan lauvantaihin asti oli hän tullut vastaanottamaan ensimäiseksi minun onnitteluni voitettuaan pörssissä ja aina oli hän etsinyt lohdutusta luonani, kun pojat "olivat olleet pahat" häntä kohtaan, kuten hänellä oli tapana sanoa. Nyt ei hän enään puhunut sanaakaan pörssikaupoistaan. Näin hänen oman laskunsa toiminimen kirjoissa pysyvän entisellään ja saatavansa olevan melkein saman kuin ennen miss Sandsin tuloa ja tein tästä sen johtopäätöksen, että hän oli jättänyt omat asiansa sikseen ja kiinnittänyt jakamattoman huomionsa tytön asioihin ja hänen toimiensa suorittamiseen. Hän hoiti liikkeen asioita entiseen tapaansa. Hän oli edelleenkin paras välittäjä pörssissä. Mutta mikäli minä Bobin tunsin, täytyi minun kuitenkin uskoa, että hänen päässään ajatukset kiehuivat kuin vesi koskessa hänen koettaessaan keksiä sen pulman onnellista ratkaisua, jonka täytyi tulla selvitettyä kolmen kuukauden kuluessa.
Vähän jälkeen ensimäisten lokakuun raporttien lähettämistä hämmästytti Bob eräänä iltana Katea ja minua tulemalla meitä tervehtimään. Katen mentyä levolle ja sytytettyämme kirjastohuoneessa sikaarit, sanoi hän:
"Jim, anna minulle yksi vanhanaikaisia neuvojasi. Sokeri-osakkeita myydään 110:en ja sen ne ovat arvoisiakin — halpa hinta todellakin. Osakkeet ovat varmaan rahakkaissa käsissä, sillä vähän niitä on 'Kadulla' kaupan. Voimakas, hyvin järjestetty osto voisi kohottaa niiden hinnan 175:een ja pitää sen siinä. Olenko oikeassa?"
Minä myönsin sen.
"Hyvä! Mitä syitä nyt on hyvään, suureen, pysyvään ylennykseen? Tulliehdotus on tekeillä Washingtonissa. Jos se hyväksytään, tulevat sokeriosakkeet halvemmiksi 175:en kuin 110:en."
Taaskin myönsin hänen olevan oikeassa.
"'Standard Oil' ja sokerimiehet tietävät, tuleeko ehdotus hyväksytyksi, sillä he tarkastavat senaatin ja kongressin toimia ja tanssittavat presidenttiä pillinsä mukaan. Mitä sinä siitä sanot?"
"Aivan oikein", vastasin minä.
"Siitä ei ole epäilystäkään, vai kuinka?"
"Ei vähintäkään."
"Olen siis oikeassa. Kun 26 Broadway [26 Broadway on Wall Streetin käyttämä nimitys 'Standard Oilille', joka on sijoittunut sinne] antaa salaisia määräyksiään ukolle Washingtonissa, joita määräyksiä tämä sitten vuorostaan antaa vaikutusvoimaisille miehille, aletaan kaikessa hiljaisuudessa koota osakkeita, vai kuinka?"
"Sinä olet ihan oikeassa, Bob."
"Ja sen, joka ensimäisenä saa tietää, koska Washington alkaa iskeä kyntensä sokeriin, juuri sen täytyy varustautua kiireesti ja nostaa sen hinta korkealle. Ja jos hän osaa kiirettä pitää, saavat osakkeitten omistajat mehukkaan viipaleen kypsästä meloonasta, viipaleen, jonka muuten tulisivat saamaan nuot kerskuvat rahajumalat Washingtonissa, jotka aina julkisuudessa toitottavat olevansa siellä kansalaisten palveluksessa, mutta, jotka valittajilleen alituisesti selittävät, etteivät jaksa puuttua politiikkaan."
"Tähän asti ovat arvelusi olleet oikeat", huomautin minä.
"Jim, joka ensimäisenä saa tietää, koska senaattorit, kongressin ja ministeristön jäsenet alkavat ostaa sokeriosakkeita, voi lyödä neljä kärpästä yhdellä iskulla. Hän voi voittaa takaisin osan tuomari Sandsin ryöstetystä omaisuudesta; hän voi lisätä omaa pientä kultakekoansa tammikuun 1:en päivän vaiheilla, jolloin siinä tapauksessa, että virginialaiselta pikku neidiltä puuttuu muutamia satojatuhansia dollareja tarvittavasta summasta, hän voisi tavalla tai toisella saada tämän suostumaan ottamaan vastaan puuttuvat rahat; hän voi täydentää ystävänsä pankkilaskua miljoonalla tai parilla ja hän voi tehdä hyvän palveluksen osakkeenomistajille, joilta ollaan vähällä sadannen kerran nylkeä heille oikeudella tuleva voitto."
Bob hehkui innostuksesta, sellaisena en ollut häntä nähnyt kolmeen kuukauteen. Kun hän huomasi minun tähän saakka vastustelematta myöntyvän, jatkoi hän:
"Näetkös, Jim, minä tiedän Washingtonissa aletun ostaa osakkeita. Ja itse olen tästä kaikesta ottanut selvän, joten minulla on oikeus käyttää tietojani, mihin tahdon. Minä olen Beulah Sandsin kanssa tutkinut tämän suunnitelman, ja me olemme päättäneet uskaltaa yrittää. Hänen tiliinsä on merkitty neljäsataa tuhatta dollaria, ja ne minä levitän hyvin ohuelta. Minä aijon ostaa hänelle 20,000 osaketta ja omaan laskuuni otan 10,000. Jos sinä otat 20,000, saan minä viilettää laveata väylää. Minä tiedän, Jim, ettet sinä koskaan keinottele perheen varoilla, mutta minä luulen, että sinä tämän kerran teet sen omaan laskuusi."
"Ei sanaakaan enään, Bob", vastasin minä. "Tällä kertaa ei sääntöjä noudateta. Mutta tämä asia järjestetäänkin paremmin: minä merkitsen omasta puolestani miljoonan, ja sinä voit ostaa minun laskuuni aina 70,000:en asti. Täten voit ostaa 100,000 osaketta, ja minä tahdon, että vielä pönkität lopuilla 50,000:llani."
Siitä hetkestä alkain, jolloin astuin Randolph & Randolphin palvelukseen, en ollut keinotellut pörssipapereilla ja minä vihasin yleisten, yksityisten ja kaikkien syitten nojalla kaikenlaista juonittelua, mutta minä näin, millä tavalla Bob oli ajatellut asian, ja turvatakseen yrityksen täytyi hänellä välttämättä olla varalla hyvä ostovoima, mihin turvautuisi, jos "Järjestelmän" johtajat, joitten peliä hän koetti tehdä tyhjäksi ja joitten aikeet hän toivoi voivansa kumota, alentaisivat hinnat karkoittaakseen hänet metsästysmailtaan. Bob tiesi ennaltaan, mitä minä tällaisista vehkeistä ajattelin, ja tavallisissa oloissa hän ei olisi tahtonut minua osalliseksi koko hommaan, mutta kiihkonsa hankkia virginialaisille rahoja oli hänet niin muuttanut, että hän heti hyväksyi tarjoukseni.
"Kiitoksia, Jim", sanoi hän lämpimästi ja lisäsi sitten: "Arvaan kyllä sinun ajatuksesi, mutta otan kuitenkin sinulta vastaan tämän suosionosoituksen, sillä yrityksen täytyy onnistua. Tiedän sinun yhtyneen siihen halusta auttaa minua tämän tuuman toteuttamisessa ja panevasi peliin 50,000 osakettasi ennemmin takeeksi tuuman onnistumisesta kuin oman hyötysi tähden. Eikä miss Sandsilla tule tällä kertaa olemaan mitään sitä vastaan, kuten tuossa vakuutusjutussa kävi, sillä tulethan sinä itsekin voittamaan tästä suurehkon summan."
Seuraavana päivänä olivat sokerimarkkinat pörssissä hyvin vilkkaat. Bob osti kaikki saatavissa olevat osakkeet ja teki sen sangen mestarillisella tavalla. Kun sulkemis-soitto kajahti, oli Beulah Sandsille ostettu 20,000 osaketta 115:llä; Bobilla ja minulla oli 30,000 125:llä, ja ennen pörssin sulkemista oli jo tarjottu 132:kin, ja kysyntä ollut sangen kiihkeä. Näitten hintojen mukaan merkitsivät miss Sandsin 20,000 osaketta 340,000 dollarin voittoa, kun taas meidän 30,000:mme oli tuottanut meille 210,000 dollaria. Kaikki Washingtonin kanssa sähkösanomayhteydessä olevat liikkeet rupesivat kiihkeästi ostamaan sokeriosakkeita heti, kun ne alkoivat kohota. Ja osakkeet näyttivät todellakin olevan 175:n arvoiset, mihin hintaan Bob oli ne arvioinnutkin. Siinä tapauksessa nousisi miss Sandsin voitto 1,200,000 dollariin. Bob oli hurjana ilosta. Hän söi päivällistä Katen ja minun luona, ja häntä katsellessani sydämeni melkein jähmettyi, kun mieleeni johtui: "Mitä jos sattuisikin jotain, joka tuhoaisi hänen tuumansa!" Oli oikein liikuttavaa nähdä hänen onneansa. Hän riemuitsi kuin lapsi. Kolme kuukautta kestänyt vaiteliaisuus oli kadonnut, ja vuoroin hän nyt nauroi, vuoroin puheli vakavasti. Päivällisen jälestä juodessamme kahvia kirjastohuoneessa kääntyi hän vaimoni puoleen sanoen:
"Katherine Randolph, te ja Jim ette voi aavistaakaan, kuinka kauhea minun tilani on ollut näitten kolmen kuukauden aikana, ja nyt — vihdoinkin koittaa huomispäivä, jolloin saan syöksyä pyörteeseen, loppuun suorittaa tämän tehtävän ja lähettää tytön kotiin isänsä luo rahoineen. Minä pyysin hänen sähköttämään tuomarille ja sanomaan, että hänelle näyttää alkavan onnistua, ja hän kenties tuo avun tullessaan, mutta siitä ei tyttö tahtonut kuulla puhuttavankaan. Hän on kerrassaan ihmeellinen nainen. Tänään hän ei ole ollut rahtuakaan toisenlainen kuin ennen. En luule hänen suonensa sykkineen tänä iltana nopeammin kuin tavallisesti muulloinkaan. Hän ei ole lähettänyt kotiin ainoatakaan ilahuttavaa tietoa koko täällä olonsa aikana, ainoastaan kirjoittanut isälleen pienen novellinsa ilmestyneen painosta. He näyttävät keskenään sopineen, että ainoa tapa on oleva, 'kaikki tai ei mitään', sekä, ettei hän ilmoita mitään, ennenkuin voi sanoa joko 'pelastettu' tai 'hukassa.' Luulenkin hänen menetelleen oikein. Hän väittää, että jos herättäisi isässään toiveita ja sitten täytyisikin musertaa ne, olisi siitä sangen turmiolliset seuraukset."
Bob pakisi lakkaamatta, milloin yhdestä milloin toisesta asiasta, mutta joutui aina lopuksi puhumaan huomispäivästä ja saavutettavissa olevasta voitosta. Vihdoin kohosi hänen innostuksensa siihen määrään, ettei hän enään voinut itseään pidättää, ja ennenkuin Kate ja minä ehdimme aavistaakaan, mitä tuleman piti, seisahtui hän eteemme ja sanoi:
"Jim, Kate, minä en voi herätä huomenaamulla kertomatta teille jotain, josta teillä ei ole aavistustakaan. Minun täytyy puhua siitä jollekulle nyt kun kaikki näyttää käyvän hyvin ja Beulah voi toivoa tulevansa autetuksi; ja kenelle muulle sen sanoisin kuin teille, jotka olette olleet mulle kaikki kaikessa. Minä rakastan Beulah Sandsia vakavasti, syvästi, koko olennollani. Minä jumaloin häntä, kuuletteko te, ja huomenna, huomenna — jos tämä yritys saa sen käänteen, jonka sen on pakosta saaminen, ja minä voin jättää hänelle 1,500,000 dollaria ja lähettää hänet kotiin isänsä luo, silloin, niin silloin olen tunnustava hänelle rakkauteni, ja, Jim, Kate, jos hän tahtoo tulla vaimokseni, niin hyvästi jääköön tämä helvetillinen dollarinpyynti, hyvästi myöskin kurjuus, jossa olen elänyt nämät kolme kuukautta, ja sitten kotiin, kotiin Virginiaan, johon Beulah ja minä rakennamme pesämme." Hän vaipui tuolille istumaan ja kyyneleet valuivat hänen poskilleen. Bob, Bob raukka, vahva kuin leijona vastoinkäymisissä, herkkä-tunteinen kuin nainen, silloin kun voitto näytti olevan saavutettavissa.
Seuraavana päivänä alkoivat sokerimarkkinat heti suuremmoisesti: "25,000 osaketta 140-152." Niin näytti sähkösanomanauha, ja se osoitti tungoksen myyntipaikan ympärillä olevan suuren ja kauppasopimusten olevan niin kiihkeitten, kiireisten ja sekavien, ettei kukaan varmasti voinut sanoa, mikä hinta sinä päivänä ensimäiseksi oli maksettu. Mutta kun gong-gong soitto oli helähtänyt myrskyn ensimäisen puuskan jälestä, ilmoitettiin julkisesti 25,000 osaketta myydyksi ja hinnan vaihdelleen 140-152. Minä olin mennyt saliin hälinää katsomaan, sillä jo ennen klo kymmentä huudettiin sokerimarkkinoitten alkavan rajusti. Sitäpaitsi tahdoin olla saatavilla, jos Bob sattuisi tarvitsemaan kiireistä apua.
Ennen gong-gongin lyöntihetkeä seisoi kolmesataa miestä ahdettuna myyntipaikan ympärille — miehiä, joilla oli terävät ja päättävät kasvot, tarkkaan napitetut, takit ja rinta pystyssä, varustautuneina ryntäykseen, jonka rinnalla jalkapallohyökkäys on paljasta lasten leikkiä. Joka mies joukossa oli valittu mies, valittu tehtäväänsä. Jok'ainoa heistä tunsi, että kunkin yksilön kyvystä pitää ajatuksensa selvinä, kirkua niin paljon kuin suinkin, ei unohtaa mitään, ei antaa tunkea itseään syrjään, pysytellä niin lähellä joukon keskipistettä kuin mahdollista riippui hänen "pörssikunniansa", ehkä omaisuutensa tai, mikä vielä tärkeämpää, hänen suojattinsa omaisuus. Melkein jokainen heistä oli suorittanut tutkinnon yliopistossa, oli voittanut kannuksensa urheiluissa, tai oli kokenut pörssimies, joka oli saanut paljon ankaramman koulutuksen kuin konsanaan yliopiston urheilukentällä. Kun ennen pörssin avaamista saadaan tietää eräitten osakkeitten suhteen aijottavan "toimia", silloin on säännöllisesti tapana lähettää paraat miehet tuleen. Ja silloin voidaan voittaa tai menettää kokonainen omaisuus minuutissa tai muutamissa sekunneissa. Jonka esim. tänä aamuna oli onnistunut saada 5,000 ensin myydyistä osakkeista, jotka myytiin 140:llä, voi muutamien minuuttien kuluttua kaupata ne 152:lla ja niin muodoin siepata itselleen 60,000 dollarin voiton. Ja se, joka suojatiltaan oli saanut tehtäväkseen myydä 5,000 osaketta heti pörssin avattua, eikä ollut saanut niistä enempää kuin 140, kun hinta jo oli noussut 152:en hänen tehdessään tiliä kaupoistaan, oli surkuteltavassa asemassa. Kauppias, jonka mielestä sokeri oli liian äkkiä kohonnut edellisenä iltana ja joka aamulla oli myynyt 5,000 osaketta etukäteen 140:stä aikoen ostaa niitä halvemmalla ja oli nyt joutunut kiehuvaan pyörteeseen, jossa sokeriosakkeita myytiin 152:sta, eikä voinut siitä suoriutua menettämättä 60,000 dollaria tai, jonka sitten myöhempänä päivällä täytyisi maksaa osakkeista mahdollisesti 162 — se kauppias oli myöskin surkuteltava.
Ei kukaan, joka tänä aamuna tutkivin katsein oli tarkastellut tuota kokoontunutta joukkoa, olisi voinut uskoa, että mies, joka tyynin, päättävin kasvoin, vartalo suorana ja solakkana seisoi ihan tuon suurpelaajain lauman keskipisteessä, tuon lauman, jossa jokainen vartoi gong-gonginlyöntiä syöstäkseen mielipuolten tavoin toistensa kimppuun, ei kukaan olisi voinut uskoa hänen olevan saman arkahermoisen miehen, joka edellisenä iltana niin kiihkeästi oli odottanut tätä hetkeä. Melkein jokainen mies siinä joukossa oli tyyni, mutta Bob Brownley oli tyynin kaikista. Sellainen on laki pörssissä, että vihlokoon sydäntä ja hermoja kuinka kovin hyvänsä, täytyy pörssimiehen säilyttää ryhtinsä kunnes gong-gong-lyönti kajahtaa, ja sitten pitää hänen käyttäytyä kuin häkistä päässyt tiikeri, mikäli ihmisolennolle sellainen käytös on mahdollista. Minä olin ainoa, joka olin selvillä siitä, minkälainen tulivuori hehkui ystäväni rinnassa. Jos joku mua siinä joukossa olisi tämän tiennyt, olisivat Bobin toiveet onnistumisesta olleet samanlaiset kuin kanadalaisen soutajan, joka koettaa suoraan Niagaran poikki päästä Buffaloon. Yhdeksän kymmenesosaa pörssipelin salaisuudesta on siinä, ettei toinen puoli aivoista saa tietää, minkälainen kilpajuoksu on toisessa puolessa, ennenkuin voittavat luvut ja niitä lähinnä seuraavat ovat taululla. Jos yksikin näistä kolmestasadasta miehestä, jotka salamannopeudella älysivät asiain tilan, tai joku heidän kymmenestätuhannesta valppaasta tallirengistään olisi edeltäkäsin arvannut toisen välittäjän ajatukset, olisivat nämät tuulen siivillä tulleet koko joukon tietoon ja nuot kaksisataa yhdeksänkymmentäyhdeksän olisivat gong-gongin kehoittavan lyönnin kuultuaan, karanneet toistensa kurkkuun ja alkaneet sellaisen tappelun hänen ruumiistaan, että hän ennen pitkää olisi kuin korppikotkien raatelema.
Minun siinä seisoessani ympärilleni katsellen kumahtivat äkkiä gong-gongin ensimäiset voimakkaat lyönnit läpi suuren salin. Kaikua ei ollenkaan kuulunut tänä aamuna. Metallin ääni oli tuskin ehtinyt loppuun lausuneeksi komentosanat: "iskekää, pirut", ennenkuin kolmestasadasta kurkusta kajahti ilmoille hurja pörssiulvonta. Ei mitään ääntä luonnossa voi verrata ulvontaan suuressa pörssissä, kun sen jännityksellä odotettu avaushetki lyö. Se täyttää koko salin, jotta seinät ovat haljeta, sillä sen laajuus on hämmästyttävä, sitäpaitsi on sillä omituinen yksilöllisyys terävän "ota minun, jos voit, minulla on sinun", ärsyttävän, melkein hävyttömän "et sinä voi etkä saa tehdä tahtosi mukaan" ja itsetietoisen "jumal'auta, minun täytyy" nostattamana — yksilöllinen äänenpaino, joka käy läpi kaiken ja sekaantuu kimakkoihin riemuhuutoihin ja tappion kärsineen haikeisiin valitushuutoihin, kun pörssimiehet saavat selville voittaneensa tai hävinneensä. Minä eroitin Bobin komean, sointuvan äänen monien muitten joukosta — "40 10,000:sta tai alle sen." Tämä rohkea tarjous löi "bearit" kauhulla ja täytti bullit rajattomilla toiveilla. Taas kuului sama ääni: "45 25,000:sta tai alle sen" ja kolmannen kerran "50 50,000:sta tai alle sen."
[Niitä, jotka koettavat alentaa arvopaperein hintaa, kutsutaan beareiksi (karhut) ja heidän vastustajiaan, jotka koettavat hintoja ylentää, kutsutaan bulleiksi (härät).]
Keinottelijain suuri joukko tulvahti nyt huoneeseen. Hatut rutistettiin, takit revittiin kuin paperi vaan omistajainsa selästä ja vähän väliä kaatua keikahti joku erittäin vimmattu ostaja tai myyjä kumoon lattialle, kun hänen tarjouksiensa hyväksyjät hyökkäsivät kiivaasti häntä kohti. Mutta keskellä tätä hurjaa hälinää kohosi Bobin vartalo suorana ja käskevänä, hänen kasvonsa olivat kylmät ja tunteettomat kuin jäävuori. Viiden minuutin kuluttua oli ihmisjoukko taas tunkeutunut sokeriosakkeitten ympärille, jossa vallitsi tyven sää, seurauksena "tarkastuksesta."
Niistä harvoista eristä, jotka Bob merkitsi taskukirjaansa, ymmärsin hänen tarvinneen ostaa sangen vähän. Tämä merkitsi hänen menettelytapansa vaikuttavan toivottuun suuntaan, ja että hän kohotti hintoja pelkkäin tarjoustensa avulla sekä että minun 50,000 osakettani olivat ostamatta, joka oli sangen edullista niin kauvan kuin hän voi edelleen kohottaa hintoja tai, jos hänen vastustajansa yrittivät niitä alentaa, tukea markkinoita vaikuttavilla määräyksillä.
Mutta yht'äkkiä tyven loppui. Taas kuului Bobin ääni: "153 10,000:sta sokeriosakkeesta tai alle sen." Pelaajat alkoivat taas taistelun elämästä ja kuolemasta, ja viiden minuutin ajan kesti samanlaista näytelmää kuin pörssin avatessakin. Kun hurjaa kauppaa oli kestänyt kymmenen minuuttia, ilmoitettiin kaikuvalla huudolla tarjottavan 160 sokeriosakkeesta. Bob raivasi itselleen tien joukon keskitse ja mennessään minun sivutseni kähisi hän. "Taivaan nimessä, Jim, nyt ne kaikin saivat siipeensä."
Minä palasin konttoriin. Muutaman minuutin perästä harppasi Bob pitkin askelin huoneeni läpi ja meni Beulah Sandsin pieneen kamariin. Hän sulki oven perässään — sitä hän ei ollut koskaan ennen tehnyt. Hetken kuluttua avasi hän sen taas ja kutsui minua sinne sisälle. Hänen silmissään oli merkillinen ilme, seuraus kahden mahtavan tunteen sulautumisesta toisiinsa, toinen oli ilo, toisen nimeä en tiedä, se lienee ollut tuo suloinen tunne, jonka tukahutettu rakkaus, nyt vapautuneena tuskallisesta epävarmuudesta, synnyttää syvissä luonteissa ja, joka tavallisesti puhkeaa esiin kyyneleissä. Mieltä kiinnittävää oli katsella Beulah Sandsia. Nähtävästi oli hänen sangen vaikeata sydämessään selvittää niitä tunteita, jotka Bobin tiedonanto oli herättänyt. Hän näki varman vapautuksen lähenevän niitten voimien vallasta, jotka olivat täyttäneet hänen sielunsa viimeisen kolmen kuukauden aikana, ja kuitenkin oli tämän naisen itsehillitsemiskyky niin suuri, hänen rohkeutensa niin jalo, ettei hän vähintäkään ilmaissut tunteitaan. Hän oli edelleenkin sama tyyni, arvokas nuori tyttö, jonkalaisena hänet olin nähnyt ennenkin.
"Jim", sanoi Bob, "miss Sands ja minä olemme pitäneet parhaana neuvotella keskenämme, kun asia ovat päässeet tälle asteelle. Minä tahdoin tietää, oletteko te molemmat minun kanssani yhtä mieltä siitä, että on paras edelleenkin pysähtyä 175:een ja alkaen sitten myydä. En ole koskaan tuntenut itseäni niin asiastani varmaksi kuin nyt. Näen sähkösanomanauhasta sokerin nyt olevan 163:ssa." Hän katseli tuota valkosta paperinauhaa, joka jokaiselta jalanpituudeltaan tiettyinä päivinä merkitsee taivasta tai helvettiä lukemattomille kuolevaisille, ja joka nyt purkautui konttorin nurkassa olevasta koneesta. "Kas, nyt se nousee taas — 3.75, 4, 4.25 — 1200 viimemainitulla hinnalla. Ennenkuulumaton kysyntä joka taholla, Washington ostaa rajattomasti. Toimituskonttorit tappelevat keskenään koettaen pitää puoliaan, hankintakeinottelijat ovat lamaantuneet pelosta ja vaikenevat. He ovat ymmällä, mitä tehdä, ostaako suorittaakseen sitoumuksensa. Varma vaan on, että heiltä puuttui rohkeutta taistella hinnan kohoutumista vastaan. Sanomalehtitoimistot ovat levittäneet jutun minun ostavan Randolph & Randolphille ja, että uusi tullitaksa lähimmässä tulevaisuudessa hyväksytään ja, että johtajien huomenna kokoonnuttua sokeriosakkeitten lukua lisätään ja lopuksi että kaikki luulevat niitten hinnan nousevan 200:aan. Minun ei ole tarvinnut ostaa enempää kuin 18,000 sinun 50,000:sta ja tällä hetkellä voimassa olevain hintain mukaan on voitto niistä 200,00. Luulen, että jos nyt menisin sinne takaisin, saisin ne puolessa tunnissa nousemaan 180:een. Jos sitten antaisin sen olla sillänsä klo yhteen ja sitte kävisin käsiksi niin jotta räiskyisi aina siksi kunnes suljetaan, voisin ilotulituksen kestäessä myydä noin puolet ostamistamme ja huomenna alkaa taas samalla vauhdilla ja suoriutua lopuista. Jos minua onni potkaisee, saan keskimäärin 180-185 koko kimpulta, mutta olen tyytyväinen, jos ylikanteen saan 175, jonka tähden voisin myydä alentaen hintaa aina 160:en, jos tarvis vaatisi."
Minä myönsin hänen taistelutapansa aivan virheettömäksi, ja Beulah Sands sanoi tapansa mukaan levollisesti: "Kaikki on teidän käsissänne, mr. Brownley. Minä en luule meidän neuvojemme teitä suurestikaan hyödyttävän."
Bob lähti takaisin pörssiin ja minä menin työhuoneeseeni. Taaskin oli Bob ollut oikeassa. Kymmenen minuutin kuluttua alkoi sähkökone taas nakuttaa sokeriosakkeita. Tavattoman ostovimman tähden nousivat ne neljännestunnissa 188:an, laskivat sitten kolmessa minuutissa 181:een ja sitten nousivat vakavasti 185.50:een, pysähtyivät ja jäivät siihen. Vähän sen jälkeen tuli Bob, ja me ryhdyimme taas neuvotteluun.
"Minä ostin 20,000 lisää sinulle, Jim, kun hinta näin kohosi. Kaikkiaan on minulla 38,000 sinun 50,000:stasi, siis 12,600 on varalla. Jos lasken 75 ylikanteen, täytyy sinun nyt voittaa 400,000, miss Sands tulee saamaan 1,400,000 20,000:llaan ja me 1,800,000 30,000:llamme. Väitetään, ettei ole viisasta laskea kananpoikia, ennenkuin ne ovat munasta lähteneet, mutta meidän nokkii niin kovasti kuorta, että en voi sitä tällä kertaa olla tekemättä. Nyt aijon pysyä tunnin verran poissa pörssistä ja sitten menen sinne lopettamaan tämän asian. Suuri Jumala, Beulah — miss Sands, oletteko te sairas?"
Tyttö oli tuhkanharmaa kasvoiltaan ja läähätti. Minä kiiruhdin hakemaan vettä, ja Bob tarttui hänen molempiin käsiinsä, mutta silmänräpäyksessä palasi puna hänen poskilleen, ja hän sanoi: "Minua vaan vähän huimasi päästä. Ajatus palata isän luo mukanani 1,800,000 dollaria huumasi kai minua. Sillä summalla suorittaisi isä takaisin kaikki hänen haltuunsa uskotut varat ja saisi vielä niin paljon ennen omistamastaan omaisuudesta, että voisimme pitää itseämme rikkaampina kuin ennen. Älkää pahastuko mr. Randolph jos sanon: Jumala siunatkoon teitä ja teidän rakkaitanne, Jumala siunatkoon teitä! Kuinka olisi käynyt minulle ja isälleni, jos ei meillä olisi ollut teitä ja mr. Brownleytä?"
Ja hän katsoi Bobiin suurilla silmillään. Ne loistivat niinkuin ainoastaan naisen silmät voivat loistaa, naisen, joka on seisonut kadotuksen partaalla ja äkkiä näkeekin taivaan aukenevan.
Terävästi ja kimeästi helähti Bobin pörssitelefooni. Yhä kimakammin helisi soitto. Bob nousi ylös ja tarttui kuulotorveen.