V.
Torstai 12 p. marraskuuta oli ikimuistettava päivä Wall Streetillä. Kun gong-gongin kumahdus ilmoitti pelin siksi päiväksi olevan lopussa, on varmaa, että se kidutettujen sielujen paljous, joka etsii lohdutustaan pörssin ympärillä olevista petollisista, liejuisista hetteistä, pörssin, mihin kaikki heidän toiveensa ovat kiinnitetyt, uudella innolla toivoi tämän soraläjäksi kukistuvan ennen huomispäivää. Varmemmin kuin milloinkaan ennen uskoi pörssi jatkavansa voittokulkuaan huomenna. Sokeriosakkeitten hinta nousi 207.50:een ja muut osakkeet kohosivat samalla. Puolessa tunnissa nousi muutamien rautateitten osakkeet kymmenen pistettä. Pörssiä suljettaessa oli sokeri korkeimmillaan, jännitys tavaton, ja Barry Conant osti niin paljon kuin vaan tarjolla oli. Viimeisen puolen tunnin aikana levisi tieto, että pörssin varsinaiset jäsenet ja keinottelijat, samoin monet puoliksi ammattipelaajat, jotka olivat toimitusliikkeitten palveluksessa, myivät kaikki saatavissa olevat varastonsa kaikin mokomin päästäkseen niistä huomiseen, jolloin oli Wall Streetin pelätty päivä, perjantai kuukauden 13:sta. Mutta myöskin kävi selvästi ilmi kiihkeästä myynnistä sulkemisaikana ja hintain kiinteydestä — sillä ne eivät olleet vähintäkään horjuneet osakkeita yhä suurissa tukuissa myytäessä — että huominen merkkipäivä oli määrätty jonkun mahtavan liiton eduille soveliaaksi. Pörssiä suljettaissa olisivat useat myyjät, jos olisivat saaneet vielä viisi minuuttiakaan aikaa, ostaneet takaisin kaikki myymänsä osakkeet, vaikka olisivat vähän tappiotakin kärsineet, sillä he rupesivat aavistamaan joutuneensa satimeen. Ja heidän levottomuutensa yhä eneni, kun vähän jälkeenpäin julaistiin seuraava tiedonanto:
"Kun Barry Conant eilen pörssin suljettua lähti sieltä, huomautti hän eräälle toiselle välittäjälle: 'Kello kolme huomenna tulee perjantai 13 päivä saamaan toisen merkityksen Wall Streetillä'. Tämän otaksutaan tarkoittavan hämmästystä herättävää käännettä huomispäivän sokerimarkkinoissa."
"Katu" tiesi tämän tiedonannon julkaisseen sanomalehtitoimiston olevan hyvissä väleissä Barry Conantin ja "Järjestelmän" kanssa eikä koskaan painattavan mitään heille epämieluista. Tämä siis ennusti lähenevää voittoa bulleille ja suurta tappiota beareille.
Muutkin kuin Ike Bloomstein olivat huomanneet Bob Brownleyn pysyttelevän sokeriosakkeitten myyntipaikan läheisyydessä koko päivän, mutta kun sulkemisaika tuli ja meni hänen puuttumatta mihinkään kauppoihin, eivät hänen välittäjätoverinsa sen enempää häntä enään ajatelleet. Wall Street voi käyttää ainoastaan "toimijoita." Runoilija ja ajattelija ei Saharan erämaassakaan voi niin yksinään ja häiritsemättä työskennellä kuin Wall Streetillä kello kymmenen ja yhdentoista välillä. Joku viisas mies on sanonut, että ihmisen ajatukset, samoinkuin kaivoämpäri, eivät voi päästä täyttä määräänsä edemmäksi. Wall Streetin miehen ajatukset alkavat ja päättyvät dollareihin. Tavallisen kuolevaisen harrastukset ovat niille aivan vieraat.
Perjantai 13 päivä koitti pukeutuneena luihin ja ytimiin tunkevaan, kosteaan, valahtelevaan sumupukuun, jota ei juuri voinut kutsua sateeksikaan. Se oli tällainen New-Yorkin päivä, joka antaa epäröivälle itsemurhaajalle uutta rohkeutta katkaista elämänlangan. Kello kymmenen ajoissa oli kosteus laskeutunut niin raskaana pörssin ja sitä ympäröivien paheenluolien yli, että se jäähdytti taistelukiihkoisimmankin härän (bull) intoa. Ei mikään ihmisluokka ole sään vaikutuksille niin herkkä kuin pörssipelaajain. Tiedetään aivan varmaan pelottoman pelisankarin lykänneen toistaiseksi kauvan suunnittelemansa keikauksen vaan siksi, että epäsuotuisa ilma täytti hänen verensä lannistavalla, jähmettävällä kylmyydellä. Tulossa olevan sokeri-ilotulituksen vuoksi olivat pörssin jäsenet kokoontuneet aikaisin; välittäjäkonttorit olivat täpö täynnä ennen kello kymmentä; New-Yorkin vieläpä Bostonin, Philadelphian ja muitten keskuskaupunkien aamulehdet sisälsivät juttuja odotettavissa olevasta suuresta sokeriosakkeitten hinnan ylennyksestä. Asiaa tuntevat vainusivat "Järjestelmän" vaikutusta näissä uutisissa ja tiesivät, ettei tämä innokas yhdistys pelkän unettomuuden tähden pitänyt kokousta yöllä. Kaikki merkit viittasivat pahinta laatua olevan teurastuksen tulevan tapahtumaan niin selvästi, että karhut (the bears) ja tilapäiset keinottelijat tunsivat itsellään olevan sangen vähän toiveita onnettoman päivämäärän ja huonon sään tähden.
Bob ei ollut näyttäytynyt konttorissa edellisenä iltapäivänä, ja kun kello oli jo viittä vailla kymmenen, eikä häntä vieläkään kuulunut, päätin lähteä pörssiin katsomaan, ottaisiko hän osaa sokerikarhujen ärsyttämiseen. Minulla ei ollut erityistä syytä luulla tämän häntä huvittavan, lukuunottamatta hänen omituista käytöstään edellisinä päivinä ja varsinkin sitä seikkaa, että hän eilen oli oleskellut sokeriosakkeitten myyntipaikalla ryhtymättä mihinkään toimiin. Mutta vanhan tavan mukaan pörssipelissä hullun paperin purasema leikkaaja vetäytyy ehdottomasti aina sinne, jossa tämä paperi alkaa vaahtosuin raivota ja näytellä hampaitaan. Ennen kaikkea oli minulla käsittämätön aavistus siitä, että seisoin tulevien tapausten varjossa, aavistus, joka on yleinen osakepelimaailmassa eleleville.
Kuten ennenmainittuna päivänä muutamia viikkoja sitten, tungeskeli joukko nytkin sokeriosakkeitten ympärillä, mutta sen järjestys oli nyt vähän toisenlainen. Tuolla keskipisteessä seisoi Barry Conant ja hänen luotettavat apulaisensa, mutta kilpailijoita vastapuolueesta ei näkynyt. Ei kukaan näistä sadoista välittäjistä näyttänyt tehneen epätoivoista välttämättömyyden pakoittamaa päätöstä voittaa tai kuolla. He olivat tulleet ostaakseen tai myydäkseen eivätkä aikoneet alkaa taistelua elämästä ja kuolemasta, taistelua, jonka tunnuslauseena on: "Minusta riippuu taistelun tulos!" Osakkeitten hallussaan pitäjät voitiin iloisesta kasvojenilmeestä eroittaa niistä, joilla ei ollut myytyjä osakkeita hallussaan, ja jotka olivat nähneet kirjoituksen seinällä ja joutuneet pelon ja kauhun valtaan. Barry Conant ja hänen apulaisensa esiintyivät hyvin itsetietoisesti: he tulisivat tekemään kaikki, mitä olivat aikoneetkin. Heidän huolellisesti napitetut takkinsa ja uhkamielinen ryhtinsä osoittivat heidän valmistuneen voimain koetukseen, pitämään kiinni ja vetämään minkä jaksoivat, mutta nähtävästi eivät he odottaneet kovin sitkeätä vastarintaa. Avausmerkki kumahti, ja välittäjien suuri joukko teki hyökkäyksen, mutta nyt oli kysymys vaan suoneniskusta eikä lihasta ja luusta, sielusta ja sydämestä, vaan ainoastaan paljaasta verestä. Ensimäinen hinta sokeriosakkeista oli 211 3,000:sta. Joku myi koko summan yhdessä tukussa. Barry Conant osti sen. Silmälasittakin näki myyjän olevan jonkun hänen apulaisistaan. Tällaista kutsutaan "huuhdekaupaksi", ja se on keinotekoinen, edeltäkäsin tehty sopimus kahden välittäjän kesken perustuksen laskemiseksi tuleville kauppasopimuksille — yksi yleisön pettämiseksi aijotuista pienistä pelikepposista, joiden avulla kauppiaat ja välittäjät varustautuvat väärillä arpanappuloilla. Perusajatuksensa puolesta on se vanhempi arvopaperipörssiäkin, ja käytetään muuallakin kuin siellä. Ajatelkaa esim., että neljä rehellistä ostajaa tahtoo hevoshuutokaupassa huutaa 200 dollarin arvoisen hevosen. Omistajan hyvä ystävä tarjoo aluksi 400, ja nuot neljä, jotka eivät ymmärrä, minkä arvoisia hevoset ovat, puijataan ostamaan hevonen 400-500 dollarin hinnasta. Mutta ihminen on luotu sellaiseksi, että hän tahtoo tulla petetyksi huutokaupoissa kuten pörssipelissäkin yhtä hartaasti kuin koi haluaa lentää kynttilänliekkiin. Viiden minuutin kuluttua oli sokeri 221:ssä, ja kiihkeät tilapääkeinottelijat kilpailivat osakkeista kuin viimeistä päivää, Barry Conantin ja hänen apulaistensa koettaessa nostaa niitä vielä vähän heidän kurotettuja sormenpäitään ylemmäksi ostamalla heti kaikki, mitä kunnialliset myyjät kauppasivat tai sieppaamalla silmänräpäyksessä omien tallirenkiensä ilmaan viskaamat tukut.
En kummastunut nähdessäni Bobin kookkaan vartalon joukon keskessä hiukan keskipisteestä syrjään päin. Kaikki muut yritteliäät pörssinjäsenet olivat tietysti myöskin saapuvilla, Ike Bloomstein ja Joe Barneskin, joka harvoin sekaantui joukkoon, olivat siellä mahdollisesti ostaakseen muutaman tukun, kenties myöskin saadakseen katsella teurastusta niin läheltä kuin mahdollista. Bob ei ottanut osaa kauppaan, vaikka hän nyt kuten eilenkin taukoamatta katseli Barry Conantia. Ajattelin: "Nyt hän koettaa nähdä läpi Barry Conantin pelin" — mitä varten, en kuitenkaan ymmärtänyt. Suuren seinäkellon viisari näytti kaupan kestäneen puolen tuntia, ja yhä kohotti Barry Conant hintoja. Sointuvalla äänellä oli hän juuri huutanut "25 5,000:sta ja alle sen", kun läpi salin kajahti: "Myyty." Se oli Bob. Hän oli tunkeutunut joukon keskipisteeseen ja seisoi nyt Barry Conantin edessä. Hän ei ollut enään sama Bob, jolle Barry Conant oli antanut harpuunin piston tuona iltapäivänä muutamia viikkoja sitten. En koskaan ollut nähnyt häntä näin kylmänä, levollisena ja hillittynä. Hän oli itsetietoinen voima ruumiillistuneena. Jäätävä, pilkallinen hymy huulillaan katseli hän alas vastustajaansa.
Barry Conantiin vaikutti Bobin tarjous toisella tavoin kuin tämän viimeinen tarjous tuona päivänä, jolloin Beulah Sandsin toiveet olivat tuhaksi rauenneet. Nyt ei häntä kannustanut hurja, mieletön taistelunhalu, hän näytti sen sijaan teroittavan nopeata ajatusvoimaansa tarvittavan tuumakkuuden varalle. Luulen Barry Conantin sillä hetkellä hoksanneen, miksi Bob edellisenä päivänä oli hänen lähettyvillään seisoskellut ja muistelleen, minkä näköinen Bob oli ollut sinä päivänä, kun hän itse oli syössyt tämän pikajunan radalta. Hän epäröi neljänneksen sekuntia antaen salamannopeudella merkkejä apulaisilleen. Ja sitten antautui hän rohkeasti taisteluun. "25 5,000:sta." Kylmänä kuin tuomiota langettavan tuomarin suusta kuului Bobin ääni: "Myyty." "25 5,000:sta." "Myyty." "25 5,000:sta." "Myyty." He katselivat silmää räpäyttämättä toisiaan. Barryn katseessa leimusi uhka, johon Bob vastasi halveksivalla säälillä. Ostaminen ja myyminen ympärillä taukosi, kunnes pörssissä vallitsi täydellinen hiljaisuus — ennen kuulumatonta tällaisissa tilaisuuksissa. Taas kuului Barry Conantin ääni: "25 5,000:sta." "Myyty." "25 5,000:sta." "Myyty." Barry Conant oli kohdannut voittajansa. Ehkä hän nyt ensi kerran harvinaisen elämänsä kestäessä havaitsi 'Järjestelmän' ei voivan välttää Koston kättä, tai mikä lienee hänelle tullut — ei tiennyt kukaan ehkei hän itsekään, mutta silmänräpäykseksi kalvistutti mielenliikutus hänen ruskeat kasvonsa ja äänensä värähti. Vielä kerran kuului: "25 5,000:sta." Että Bob näki hänen kalpenevan ja huomasi värähdyksen hänen äänessään, oli selvää jokaiselle, sillä heti lausuttuaan "myyty", jatkoi hän: "5,000 24:stä, 23:sta, 22:sta, 20:stä." Ei Barry Conant eikä hänen apulaisensa ehtineet edes välillä sanoa "otetaan", vaikka kysymys, tahtoivatko ottaa vai ei, oli vielä ratkaisematta, ennenkuin Bob pysähtyi 20:en juuri niin pitkäksi aikaa kuin kellon heiluri tarvitsee kerran heilahtaakseen. Hän ikäänkuin tahtoi kiihoittaa heitä pysymään asialleen uskollisina. Juuri tämän väliajan kestäessä ehti Barry Conant malttaa mielensä, sillä hänen kimeätä vastaustaan, "otetaan", seurasi heti "20 10,000:sta ja siitä alaspäin." Tarjous tuskin oli päässyt hänen huuliltaan, ennenkuin Bobin syvä ääni vastasi, "myyty." "25,000 tai siitä alaspäin 19:sta, 18:sta, 15:sta, 10:stä." Nyt oli helvetti päässyt valloilleen. Edes ja takaisin, kaidepuuta vastaan, ympäri huonetta, takaisin keskikohtaan ja taas ympäri pauhasi ja kohisi virta viidentoista vimmatuimman minuutin aikana, mitä New-Yorkin arvopaperipörssin historia kertoa tietää, historia, jossa vilisee kertomuksia hurjista, mielettömistä näytelmistä.
Sulasta väsymyksestä täytyi miesten kymmenen minuutin ajaksi levähtää; tämä aika käytettiin ostojen vertailemiseen. Lepoajan alkaessa myytiin sokeriosakkeita 155:lla, neljännestuntia kestäneen raivopuuskauksen aikana olivat osakkeet laskeneet 210:stä 155:en, mutta näiden kymmenen minuutin kuluessa nousivat ne taas 167:än. Barry Conant oli taas asettunut keskelle joukkoa silmäiltyään nopeasti läpi juoksupoikien hänelle ojentamat lyhyet tiedonannot ja jaettuaan apulaisilleen määräyksiä. Hän oli nähtävästi saanut uutta rohkeutta päämiestensä lähettämistä uudistetuista määräyksistä. Useimpain kaidepuun rajoittamassa keskustassa olevain miesten kasvot olivat kamalannäköiset, toisten valkeat kuin juuri sairasvuoteelta nousseilla, toisten punaiset kuin olisivat halpauksen saamaisillaan — kaikissa jännitetty ilme, ikäänkuin olisivat odottaneet valamiesten tuloa, joiden pitäisi langettaa tuomio elämästä tai kuolemasta. Kaikki tiesivät Bobin myyneen toista sataatuhatta sokeriosaketta, joitten pitäisi tuottaa yli neljän miljoonan dollarin voiton. Alkaisiko hän vielä myydä, vai oliko hän jo lopettanut? Olivatko ne osakkeita, joita hänellä ei ollut ja joita täytyi ostaa takaisin, vai olivatko ne jo hänen hallussaan — tässä tapauksessa, kenen ne olisivat? Myivätkö salaliittolaiset kukin omiaan, vai myivätkö he yhteisesti, ja tokkohan Camemeyer ja "Standard Oil" tyhjentäisivät varastonsa tehdäkseen mahdottomaksi apulisän saamisen Washingtonista? Nämät kysymykset kihisivät kuin höyry höyrypannussa näiden välittäjien aivoissa, milloin kuumana, milloin kylmänä, sillä vastauksesta riippui monen miehen omaisuus, monen joka henkeään pidättäen vartoi taistelun uudistamista tai lakkaamista. Barry Conantinkin tavallisesti niin liikkumattomilla kasvoilla kuvastui levottomuus.
Bob oli todellakin koko joukossa ainoa, joka ei ilmaissut, mitä mielessään piili. Hänen huulillaan pörssipelin alkaessa väreillyt pilkallinen hymy leikki vieläkin hänen suunsopissaan, kun hän suoristi itseään vastustajansa edessä. Nyt saivat kaikki nähdä, ettei hän ollut vielä lopettanut. Barry Conant oli nähtävästi valmistaunut jouduttamaan taistelua, vaikkakin entistä varovammin: "67, l,000:sta." Eräs hänen apulaisistaan tarjosi 67 500:sta, toinen 67 300:sta, ja kun Bob ei näyttänyt aikovan suostua näihin tarjouksiin, kuultiin 67 eri suuruisista summista tarjottavan pitkin koko linjaa. Ehkä Bob itsekseen löi arpaa, ostaako takaisin kaikki ennen myymänsä, tai myöskin laski yhteen tarjouksia mikäli niitä tehtiin. Hän ei sanonut mitään puoleen minuuttiin, ja tämä puoli minuuttia oli kokonainen ijäisyys näitten kidutettujen miesten mielestä. Mutta sitten teki hän kädellään liikkeen ikäänkuin olisi siunannut koko joukon ja sanoi kylmäverisesti: "Myyty kaikki osakkeet 5,600 kaikkiaan."
"67 l,000:sta", tarjosi taas Barry Conant. "Myyty." "67 5,000:sta." "Myyty." "66 l,000:sta." "Myyty". Laskeminen viidestätuhannesta tuhanteen ja yhteen dollariin osakkeelta tässä Barry Conantin tarjouksessa oli haavoitetun mutta yhä vieläkin rohkean kenraalin käsky: "Peräytykää!" Bob kuuli sen. "10,000 ja siitä alaspäin 65:stä, 64:stä, 62:sta, 60:stä." Hälinä oli yhtä hurja kuin ennenkin. Koko joukko, lukuunottamatta Barry Conantia ja hänen apulaisiaan, näkyi tulleen siihen johtopäätökseen, että Bobin uudistettu hyökkäys merkitsi hänen puolueensa olevan voitolla, ja ne, jotka olivat pitäneet osakkeensa kaikesta huolimatta eläen toivossa, yhtähyvin kuin nekin, jotka olivat myyneet etukäteen ja olleet kahden vaiheella, missä määrässä heidän pitäisi täyttää sitoumuksensa, tai myisivätkö enemmän ja suuremmalla voitolla, myivät nyt kilpaa kuin hullut. Kaikki aavistivat pörssikauhun olevan tulossa. Kaikki huomasivat sen tulevan olemaan vakavaa laatua, sillä tietämättömimmätkin pörssisalissa olivat kuulleet, että suunnaton määrä sokeriosakkeita oli Washingtonin keinottelijakokelaitten hallussa, jotka olivat ostaneet ne korkeista hinnoista. Sokeriosakkeet alenivat nyt kaksi, kolme, viisi dollaria kappaleelta joka kaupassa, ja kauhu levisi muittenkin osakkeitten myyntipaikkoihin, kuten aina tapahtuu; sillä kun äkkiä suuria vahinkoita sattuu toisissa osakkeissa, täytyy tappion kärsineitten myydä muut osakkeensa voidakseen kestää tämän tappion ja seuraus siitä on, että koko rakennus romahtaa kuin korttitalo. Sokeriosakkeet olivat juuri laskeneet alle 110:n, kun puheenjohtajan voimakas vasaranisku kajahti kautta huoneen. Silmänräpäyksessä tuli kuolonhiljaisuus. Kaikki tunsivat tämän äänen pahinta onnettomuutta ennustavan pörssissä, sillä se merkitsee kaupat täydyttävän keskeyttää, jotta puheenjohtaja voisi ilmoittaa jonkun pörssin jäsenistä tehneen konkurssin.
Perkins, Blanchard & C:o ilmoittavat täytyneensä lakkauttaa maksunsa.
Tämä ilmoitus, joka osoitti yhden vanhimmista liikkeistä jo kukistuneen Bobin menettelyn tähden, antoi aihetta yhä kiihkeämpään myyntiin. Pörssin jäsenet näyttivät käyttäneen lyhyttä vaitioloaikaansa täyttääkseen keuhkonsa ilmalla, sillä nyt alkoi kattoholvia tärisyttävä ulvonta joka taholla.
Katselin tarkkaan Bobia; oli todellakin mahdotonta irroittaa katsettani hänestä; häntä eivät vähintäkään ympärillään kaikuvat tuskanhuudot näyttäneet liikuttavan — tai oikeastaan hurjat välittäjät eivät huutaneet enään tarjouksiaan, he parkuivat. Hän jatkoi taipumattomana osakkeitten alentamista tuhansien ja kymmentuhansien suuruisissa erissä tarjoillen niitä.
Kerran toisensa perästä sattuivat iskut ja jokaisen hinnan alennuksen tiedoksi tultua uudistui hirvittävä karjunta. Kun osakkeita tarjottiin jo 80:llä — ei 180:llä, vaan 80:llä muitta mutkitta — näytti osakekeinottelijain viimeinen päivä koittaneen. Muutaman minuutin kuluttua ilmoitettiin jonkun pankin lakkauttaneen maksunsa, sitten taas jonkun yhtiön lopettaneen toimintansa. Mihin tämä päättyisi? Mikä voima hillitsisi tämän sulaneittein dollarien Niagaran? Äkkiä kuului Bob Brownleyn ääni yli melskeen. Hän taisi seisoa varpaillaan. Käsivartensa olivat kohotetut. Hän näytti olevan päätä pitempi muita. Hänen äänensä oli edelleenkin selkeä ja voimakas huolimatta kaksi tuntia kestäneistä tavattomista ponnistuksista. Tälle joukolle se mahtoi helähtää kuin pelastavan enkelin ääni. "80 25,000:sta ja siitä alaspäin." Silmänräpäyksessä sinkautettiin osakkeita hänelle joka puolelta. Hän oli ainoa huomattava ostaja osakkeitten laskettua alle 125:n. Barry Conant ja hänen apulaisensa olivat kadonneet kuten lumihiutaleet katoavat veturin vetoluukkuun junan kiitäessä eteenpäin pyryilmalla. Muutamien sekuntien kuluttua oli Bobille myyty haluamansa 25,000 osaketta. Taas kajahti hänen äänensä "80 25,000:sta." Myyjät epäröivät. Hän sai vaan muutamia tuhansia. "85 25,000:sta." Muutamia tuhansia lisää. "90 25,000." Vielä vähemmän. Hänen tarjouksensa alkoivat vaikuttaa joukkoon. Läpi huoneen kajahtavan huudon kuulivat toisillakin myyntipaikoilla olijat. — "Brownley on alkanut korottaa!" — Ja tästä tiedosta saaden uutta rohkeutta kokosivat ylennyskeinottelijat voimansa ja alkoivat tarjota kaikenlaisia osakkeita, jotka tunti sitten eivät olisi kelvanneet kenellekään mistään hinnasta.
Tuossa tuokiossa oli koko näyttämö muuttunut; nyt oli sekasorto yhtä suuri hintain ylenemisen kuin se äsken oli ollut niitten laskemisen tähden. Bob Brownley osti yhä edelleen, kunnes oli nostanut hinnan yli 150:n. Ja sitten kulki hän ympäri laskemassa yhteen kauppasummia. Tehtyään laskujaan kymmenen minuuttia palasi hän joukon keskikohtaan ja osti 11,000 osaketta lisäksi. Lähtiessään huomasi hän minut.
"Jim, oletko ollut kauvankin täällä?"
"Kokonaisen ijankaikkisuuden. Olin täällä pörssiä avattaessa ja Jumala varjelkoon minua elämästä enään sellaisia hetkiä kuin viimeiset kaksi tuntia. Minusta tuntuu kaikki unelta, kauhealta painajaiselta. Bob, sanohan jo Jumalan nimessä, mitä olet tehnyt!"
Hän katsahti minuun hurjalla, läpitunkevalla katseella, jossa kuvastui hillitön riemu. Ikinä en ole ihmissilmissä nähnyt sellaista voitonylpeyttä, joka säteili hänen loistavista, ruskeista silmistään.
"Jim Randolph", sanoi hän, "minä olen antanut Wall Streetille ja sen helvetilliselle 'Järjestelmälle' annoksen heidän omaa myrkkyään, kukkurapäisen annoksen, sen saat uskoa. Heidän tarkoituksensa oli korjaamalla uuden sadon ihmissieluista ja sydämistä 'bullien' puolelle antaa perjantaille 13 päivälle toisen merkityksen. Vanhastaan pidetään perjantaita 13 päivää 'bearein' kekrinä. Minä pidän vanhat tavat kunniassa ja siksi minä sen sijaan korjasin sadon heidän sydämiänsä. Sittemmin kerron sulle, kuinka tämä kaikki tapahtui, Jim, mutta nyt minun täytyy mennä Beulah Sandsin luo. Jim Randolph, minä olen pelastanut hänet ja hänen isänsä. Minä olen hankkinut heille kolme miljoonaa ja itse voittanut vähintäin seitsemän."
Hän melkein parkaisi nämät sanat ja jätti minut siihen seisomaan hämmästyneenä ja ällistyneenä. Pian kuitenkin toinnuin ja jostain syystä seurasin häntä sinne, mihin hän sanoi lähtevänsä.