ERÄSTÄJÄ-VELJET.
Oli veljekset erällä,
iso veikko kaarta kantoi,
nuori nuolia keräsi.
Lumi narskui askelissa,
tuumi piltti ja totesi:
»On kuin närhin nauru soisi.»
— Vielä virkat: naisen nauru!
Kylmä kynsiä kyseli, pienen ilme itkeväinen.
Veli lasta lohdutteli:
— Kylmä kynnet karkaisevi!
Mies olet iso jo! Ethän
tyhjästä itkeä ilenne!
Lausui lapsi riemastuen:
»Minä hammasta purenkin!
Virka, veikko: enhän itke?»
— Et itke. — Eläkä itke
kyntten iki kylmäessä:
silloinkin hammasta kiristä!
»Milloin ne kylmävät iäksi?»
— Kalman hyytä hyytäessä,
ellei ennen jo iäksi
lemmen jäästä jäätynehet.
Viima viilti poskipäitä. —
Veli veijolle puheli:
— Anna purra — ei se murra: vielä viillä ei sydäntä!
»Milloin viiltävi sydäntä?»
— Surman jousen joikaistessa.
Vaan vielä viiltävi vilummin
lemmen nuolen noutaessa!