I
Jopa mie jotakin keksin,
jopa keksin ja tekaisin
Tuhma-Jussi Tuhmalasta:
ohi ammuin, en osannut!
Oli koppelo komea
koivun oksakonkelolla,
kotkotteli koiralleni,
kurkotteli kauloansa,
siristeli silmiänsä,
höyheniään hörhisteli:
»Kyllä sinut tunnetahan:
tuhma tiisti Tuhma-Jussin,
Tuhmaa-Jussin Tuhmalasta;
Jussilla on jousi tuhma,
tuhmat, vaivaiset vasamat;
ei edes kertoa kesässä
ole oike'in osannut,
vahinko, jos vuodessana
saapi saalista oravan!»
Minä mättäällä makasin,
Tuhmaa-Jussi Tuhmalasta:
jouduttelin jousiani,
jännittelin jänteitäni,
vasamoitani varasin
koppelolle pään menoksi:
»Outa, outa, metsoakka,
tokko kauan kotkotellet,
kenokaula keikistellet!»
Laskin liinan liukumahan,
jännesiiman siukumahan:
kaari kauniisti kalahti,
tulta suihki sulkanuoli,
tulta nuoli Tuhma-Jussin.
Katsoin: koppelo putosi?
— Pahka puusta vain putosi,
oksa koivusta kolisi,
ritisi risut ja ritvat;
metsoakka aivan terve:
kuulin kovan kotkotuksen,
siivispankon paukahtelun.