LINTUJEN LAULU.
Herra ja Pyhä Pietari kulkiessaan maailmaa saapuivat kerran Suomenkin saloille. - Matka oli ollut pitkä ja vaivaloinen, ja väsyneinä istahtivat he sammaleiselle kivelle korkealla kivikkorinteellä.
Kevät teki tuloaan, pohjolan kevät! Ilma tuoksui puhkeavien koivunlehtien pihalle, ja täyteläiset purot solisivat iloisesti rinteitä alas kiitäessään. —
— Noiden purojen solinassa on kylmä sävel —, sanoi Pyhä Pietari —, yhtä kylmä kuin tämän kansan sydän! —
Silloin katsahti Herra Pietariin, tarttui hänen kuumaan käteensä ja sanoi:
— Simon Jonaanpoika, kuumakin koski voi joskus jäähtyä, ja kylmä puro voi kerran lämmetä! — Mutta Pietari ei ymmärtänyt Herran puhetta.
Hän aikoi juuri pyytää Herralta selitystä, kun harmaa lintu lensi heidän ylitsensä ja asettui istumaan nuoren kuusen latvaan aivan lähelle heitä.
Käki alkoi kukkua, ja kaiku vaaranteilta vastasi siihen, vaan kolme kertaa se kukahti ja kuunteli etäistä kuolevaa kaikua.
Ja Pyhä Pietari hämmästyi sen outoa ja suloista ääntä ja sanoi Herralle:
— Käske tuon linnun vielä laulaa, sen ääni on niin ihmeellinen! —
Ja Herra kohotti kehoittavasti kätensä. Käki kääntyi Pietaria päin ja kukahti kolme kertaa, vaarat vastailivat. Pietaria huvitti tämä outo lintu ja hän kysyi Herralta:
— Miksi se niin lyhyeen laulaa, miksi se vain kolme kertaa antaa laulunsa soida! —
Mutta Herra katsahti Pietariin suruisesti ja puhui:
— Kolmasti se laulaa vain siksi, että sen laulu paremmin mieleen painuisi! — Ja käki kukahti taas kolme kertaa, mutta Pietari nauroi, sillä sen kukahdukset olivat niin lyhyitä ja iloisia.
— Muistan, aina muistan minä ilolla sen lyhyttä laulua —, sanoi
Pietari, mutta Herra katseli häntä suruisesti.
Kylmä oli varhainen kevätilta pohjolassa, ja vilusta väristen lähtivät he kulkemaan alas laaksoa kohti. Hämärä hiipi maille, mutta niin hitaasti, että Pyhä Pietari sitä oudoksui.
Heidän astuessaan alas kivikkomäkeä vyöryi pyöreitä kiviä heidän edellänsä ja toisiinsa iskien löivät tulta. Pietari kääntyi Herraan päin ja sanoi:
— Anna meille tulta, sillä me palellumme! Vaan Herra ei vastannut mitään.
He kulkivat edelleen ja saapuivat hersyvän suon partaalle. Oli pimeä! —
Siellä täällä paloi suolla liikkumattomia vihreitä virvatulia.
Pietari ilostui nähdessään tulet ja riensi lämmittämään käsiänsä suon reunalla palavalla liekillä, mutta hämmästyneenä kääntyi hän Herran puoleen ja sanoi:
— Tulikin on täällä kylmää! — Mutta Herra vastasi:
— Kaikki lämmittävä tuli ei ole hyvää tulta! — Eikä Pietari taaskaan ymmärtänyt Herran sanoja.
Niin kulkivat he pitkin suon reunamaa ja nousivat taas harjanteen kaltoa ylös. Korkeassa pohjoisessa roihusivat revontulet, jotka valaisivat etäisen taivaan rannan, ja Pietari puhui:
— Pohjoinen palaa tullakseen lämpimäksi! — Vaan Herra lausui vakavasti:
— Tullakseen puhtaaksi! —
* * * * *
Kylmä oli etelän yö! Pietari istui ylimmäisen papin Kaifaan avarassa atriumissa ja lämmitteli palvelijoiden joukossa.
Himmeä oli hiillos Kaifaan suuressa salissa, mutta Pietari poltti siinä toisen kätensä, ja hänen mieleensä muistui yö kaukana pohjolassa, jossa tuli ei polttanut. —
Mutta voimakkaan melun joukosta kuului kukon pitkä laulu — — —
Niin tuli ihmisiä Pietarin luo ja kysyivät tunsiko hän Jesusta, mutta silloin kiehui hänen verensä kuumana koskena, tulinen oli kieltämisen sävy!
Mutta kukko lauloi toisen kerran, niin pitkään se lauloi, ja äänessä oli niin valittava sointu.
Ihmiset menivät ja tulivat ahdistaen Pietaria kysymyksillään, mutta hän kielsi kaiken, ja verensä paloi vihan ja häpeän tulta.
Nyt lauloi kukko kolmannen kerran, ja sen ääni oli särkynyt ja itkevä ja se lauloi niin pitkään — — —
Pietarissa heräsi muisto, lyhyet iloiset kukahdukset, mutta iloiten ei hän niitä muistanut, sillä hän tunsi, että kuuma koski oli kerran jäähtynyt — —, ja hän hiipi pimeään yöhön. —
Puhdistuksen korkea tuli ei taivaalla roihunut, mutta pimeässä povessa syntyi pieni tuli, joka poltti, ja onneton Pietari itki. —