TIKARI.
Yön muistan suruista harmaan, se pirstaksi henkeni löi. Ma luulin: iloni varmaan ei enää heilimöi.
Ma muistan elämän vaiheen,
kun hulluna huokaelin,
kun lempi hyljätty aiheen
toi suuriin tuskihin.
Nyt katson tikarin kärkeen —
sen silloin kirkastelin —
nyt jäätä kun tuli järkeen
ja turtui tunnekin.
Mut kaihon hymyily vieno ja katkera huulille käy, oi, odota, ase hieno, ei pelastusta näy!