SISÄLLYS:
Sa'ut.
I. Aaltojärveläiset.
II. Raision Kirkon Rakentaminen.
III. Kuninkaatar Semiramis.
IV. Kiittämätöin.
V. Hasael.
VI. Uskollisuus.
VII. Beduiini.
Sa'ut.
Satu [satu merkitsee yhtä kuin faakkuna (selitetty Ruotsalaisesta sanasta saga) ja kasku] on ajateltujen tapausten luonnollisin ja yksinkertaisin kuvallinen kuvaeleminen eli kertoeleminen. Jokaisen luonnon helmassa elelevän kansan suussa säilyy mielensä näyte — sa’ut. Niin kauan kuin ihmisen järki pysytteleikse luonnollisessa tilassansa, valistuksen vaikutuksitta, niin kauan myös ymmärryksensä ei ulotu etemmäksi silmänsä näköä, ja kaikki, mikä on sitä ulompana, näyttäikse hänestä ouoksi, kummaksi, luonnottomaksi, vaan ei kuitenkaan voimattomaksi; kertoelmansa siitä pukeikse kauniiseen pukuun, ehkä hän itse pitää sen toentapaisena. Vaan niin kohta kuin ihmisen mieli ylenee, ymmärryksensä valistun, silloin luonnottomuuella ja kummalla ei ole enempätä perää, vaan kaikki hän pyytää asetella luonnolliselle kannallensa, ja silmissänsä sa’ulla ei ole toentapaseta perustusta ja tunnollista arvoa, mutta muuttuuvat mitättömiksi, joutaviksi loruiksi, ja muistista kaotettaviksi. Lausumme toistukseksi otamme kaikkein raaemmat ja tarkeimmat ihmiset, esimerkiksi Austraalilaiset, jotka eivät ole vähääkän saaneet tunteaksensa valistuksen voimaa, ja heijänki ymmärrys synnyttelee kauneita satuja; ja vastahakaan kaikkein valistuneimmat ihmiset, esimerkiksi oppineet Europalaiset, ovat peräti muististansa kaottaneet satunsa, jotka löytyvät säilytettyinä ainoastaan raa’an kansan suussa, joka niitä hauskaksensa raskaista päivällisistä töistä päästyänsä, rakastaa kertoella, sillä ajalla kuin valistunut kansa kestissä käypi ja korttia lyöpi, muka aikansa kuluksi.
Kyllä kaiketi sa’ut eivät ole mitättömät ja valistuneiltaki unouksiin jätettävät, vaan ovat suuresta arvostaki ja säilyttämisen ansaitsevatki, jos otetaan vaariin niien vaikutuksista ihmisen kansallisen ajatuksen juoksun teroittamisessa, ja älyäkki hjerättämisessä; sillä eivätkö suurimmat nerot niinkuin Shakespeare, Byron, Lessing ja moni muu, ole intoutuneet satuja lukeissaan, ja niistä nestettä imeneet ja perustusta hankkineet suurille kirjateoksillensa. Vieläpä usian ummitko Suomalaisen ymmärrys nytki pysyy kummissa ja luonnottomissa, ja kertoelmansa niistä on satu. Paljaita satuja ovat esimerkiksi Kalevalan runotki, ja muut sentapaiset Laulut, joita nykyaikoina niin ahkerasti kokoellaan, vaan itse haasti-sa’ut, joista runolliset syntyivät, ovat Suomalaisiltaki oppineilta unoutetut, pitäen niitä mitättöminä, ehkä toenperään niistä milt’ei suurempi voitto olisi kirjallisuuellemme, kuin runoista. Niin kauan kuin kirjallisuueltamme puuttuvat omituiset, Suomalaiset sa’ut, niin kauan myöski ei meille synny omituista mielle-kirjallisuutta (kaunis- eli huvikirjallisuutta), erinomaittain Suomalaista mielenjuoksua ja jutelmaa kirjallisissa teoksissa.
Jokaisen sa'un perustuksena on tapaus, joko luonnoilisessa tahi luonnottomassa muo’ossa. Näytiksi tähän suomennamme, omien puutteessa, pari vanhanaikuista satua eli tarinaa. Ne ovat otetut Jesuitin Maesseniuksen kirjoituksesta, joka on painettu Palaestra Dramatica’n nimityksellä, Kölnin kaupunkissa, 1657 vuotena. Yksi näistä on luonnollisessa, mutta toinen luonnottomassa pu'ussa.