1:NEN KOHTAUS.
(Isä ja äiti puuhailevat joulukuusen ääressä; isä sytyttää kynttilöitä ja äiti järjestelee joululahjoja.)
Isä: No niin, nyt on viimeinen kynttilä sytytetty. Nyt, äiti, voivat lapset tulla; kilistä nyt kelloa, kuten sovittiin. Kyllä heidän silmänsä vaan suurenevat, sen saat uskoa.
Äiti: Näin suurta joulukuusta meillä ei ole vielä koskaan ollut. Ja nuo monet lahjat sitten! Jokainen lapsi saa vaatekappaleen ja sen lisäksi omenia ja pähkinöitä. Kun minä muistelen millaista meillä oli ennen jouluina… oi, oi!
Isä: Niin, rakas isämme taivaassa on pelastanut meidät monista suruista ja alennuksesta, johonka minä olen sinut saattanut, rakas vaimoni. (Tarttuu äidin käteen.) Minä kiitän sinua kärsivällisyydestä, jolla olet minua kohdellut, Osottakaamme kiitollisuuttamme Jumalaa kohtaan ylistämällä Häntä elämällämme ja kasvattamalla lapsiamme Hänen pelvossaan.
Äiti: Herra auttakoon meitä siinä. Nyt minä soitan!
2:NEN KOHTAUS.
(Lapset: Frida 6-vuotias, Fritz ja Ville 8- ja 10-vuotiaat sekä Rosa ja Emma 12-ja 14-vuotiaat, tulevat sisään. He asettuvat joulukuusen ääreen iloisesti huutaen:)
Emma: Oi, kuinka kaunista!
Rosa: Ai, kuinka kaunis tämä kuusi onkaan!
Ville: Tämäpä on kaunein mitä meillä koskaan on ollut!
Fritz: Katsoppa vaan noita kauniita omenia, jotka riippuvat oksilla!
Frida: Oi, äiti, katso miten monta kirkasta kynttilää! Onko
Kristuslapsi taivaassa lähettänyt ne meille?
Äiti: Nämä kynttilät on isä sytyttänyt teille. Mutta joulukynttiläin valo muistuttaa meitä Kristuslapsesta; sen vuoksi ne meistä ovat niin kirkkaat.
Isä: Ja nyt, rakkaat lapset, me laulamme yhdessä tuon kauniin joululaulun, jonka te olette oppineet pyhäkoulussa.
(Kaikki ristivät kätensä ja laulavat yhdessä laulun:)
Terve, oi joulu, sä juhlamme parhain,
Terve, te kynttilät loistelevat!
Enkelten laulu jo kuuluvi varhain,
Taivas ja maakin nyt riemuitsevat:
Jumalalle kunnia nyt korkeudessa!
Maassa rauha, ihmisille hyvä tahto myös!
Terve, oi joulu, sä juhlamme parhain,
Terve, te kynttilät loistelevat!
Kun jouluaamu koittaa,
Käyn seimeen katsomaan
Hänt' joka synnit voittaa
Ja vallat maailman.
Hänt’ en voi kiittää kyllin,
Kun velkan’ pyyhki pois.
Ken orjuudessa synnin
Viihtyä vielä vois?
Sua, Jeesus, tarvitsemme,
Sä lasten puoltaja,
Suo synnillä ettemme
Sun mieltäs pahoita!
Äiti: ja nyt me hyörien pyörien katsomme joululahjoja. Frida, tässä on sinun käärösi. (Ojentaa hänelle käärön).
Isä: Ja tässä on Rosan.
Äiti: ja tässä on käärö Villelle.
Isä: Tämä on Emmalle.
Äiti: Fritz, tässä on sinun käärösi. (Kaikki lapset aukaisevat käärönsä, joiden pitää olla niin sidottuja, että ne helposti saa auki.)
Frida: Oi, äiti, miten suloinen nukke! Kiitos, kiitos! (Syleilee äitiä ja isää; samoin tekevät kaikki lapset.) .
Rosa: Ai, kuinka lämmin talvitakki!
Emma: Ja koulupuku, jota minä niin väittämättömästi tarvitsen!
Ville: Tämmöiset kunnon saappaat ja sukat; no nyt voi kahlata lumikinoksien halki!
Fritz: Eläköön, kaunis kuvakirja, jota minä olen niin kauvan toivonut, ja kolme uutta paitaa!
Kaikki: Kiitoksia, kiitoksia, rakas isä ja äiti!
(Sitten he juoksevat ovelle ja palaavat kantaen kahta kääröä.)
Rosa: Nämä ovat isälle ja äidille meiltä.
Äiti: Mitä te sanotte! Oletteko te tehneet meille joululahjoja!
Tällaiset oivalliset sukat!
Isä: Ja mistä te olette saaneet rahaa langan ostamiseen?
Emma: Frida sai Kaarlo-sedältä markan ja hän antoi sen. Fritz ja Ville ovat juosseet kauppiaan asioilla ja saaneet juoksurahoja. Ja Rosa ja minä olemme kutoneet ne. (Taputtaa käsiänsä.) Oli niin hauska kutoa niitä!
(Äiti ja isä ottavat lapset syliinsä.)
Äiti ja isä: Kiitos, kaikki, kaikki rakkaat pienokaiset!
Isä: Ja nyt me katselemme joulukuusta ja kuuntelemme, mitä se meille kertoo.
(Isä ja äiti istuvat.)
Äiti (vetää pikku Fridan luokseen): Tule, aarteeni, ja nojaa minuun; jos väsyt, voit istua syliin.
Isä: Frida piti erittäin kirkkaista kynttilöistä. Rosa, tiedätkö sinä mihin ne meitä kehoittavat?
Rosa: Tiedän kyllä, isä kulta. Äiti jo sanoi meille, että ne muistuttavat meitä oikeasta jouluvalosta, joka tuli taivaasta tänne pimeään maahan, se on meidän herramme Jeesus Kristus.
Äiti: Mistä sinä sen tiedät? Voitko mainita jonkun raamatunlauseen, joka sen todistaisi?
Rosa (hitaasti ja selvästi): Jesajan 60 luvussa 1 ja 2:ssa värsyssä sanotaan: "Nouse, ole kirkas; sillä sinun valkeutes tulee, ja Herran kunnia koittaa sinun ylitses. Sillä katso, pimeys peittää maan, ja synkeys kansan; mutta Herra koittaa ylitses, ja hänen kunniansa pitää sinun päälläs nähtämän."
Äiti: Ja mitä Sakarias sanoo kiitosvirtensä lopussa, Emma?
Emma: "Meidän Jumalan sydämellisen laupiuden kautta, jolla meitä on etsinyt koitto ylhäältä: Valaisemaan niille, jotka pimeissä ja kuolon varjossa istuvat, ja ojentamaan meidän jalkamme rauhan tielle."
Isä: Mikä pimeys se on, Ville?
Ville: Synti on pimeyttä, rakas isä, sen sanoi meille pyhäkouluopettajamme. Synti pimittää meidän sydämemme kokonaan. Minä luulen, että jokainen synti, minkä me teemme, jättää mustan tahran meidän sydämeemme.
Frida (innokkaasti): Niin, ja silloin emme me lainkaan pääse taivaaseen, sillä kaikki rakkaat enkelit ovat niin valkoisia ja puhtaita.
Fritz: Mutta Vapahtaja pesee pois kaikki tahrat ja puhdistaa meidän sydämemme lumivalkoiseksi, niin, valkoisemmaksi kuin lumi.
Äiti: Mistä sinä sen tiedät, rakas poikani?
Fritz: Mutta, äiti, minähän rukoilen joka ilta: "Luo, Jumala, minuun puhdas sydän."
Isä: Voiko joku teistä minulle sanoa, mistä omena meitä muistuttaa?
Ville: Minä luulen, että se muistuttaa meitä ensimäisestä syntiinlankeemuksesta.
Frida: Ja käärmeestä, joka vietteli heidät.
Äiti: Jouluilossakaan me emme saa unhottaa, että kiusaus voi lähestyä myöskin meitä.
Isä: Niin, rakkaat lapset, paha käärme on purrut myöskin minua niin syvästi ja kovasti, etten minä luule enää koskaan voivani parantua.
Kolme nuorinta lasta: (Katsovat ihmetellen isään.)
Frida: Purrut sinua, isä!
Ville: Mihinkä kohtaan sitten?
Fritz: Vieläkö siihen tekee kipeätä? Mutta eihän sitä näy missään?
(Rosa ja Emma, jotka ovat istuneet tuolille, kätkevät kasvot käsiinsä.)
Isä: Rosa ja Emma kyllä tietävät kuinka käärme on minua purrut. (Tytöt nyökkäävät hitaasti ja surullisesti.) Nähkääs, lapset, (hän vetää kolme nuorinta luoksensa) se oli tuo paha alkoholi-juoma, jossa käärme eli kiusaus minua vaani. Ja pitkään aikaan minä en aavistanut, että minä, juodessani olutta, viiniä taikka viinaa, yhä enemmän jouduin kiusaajan valtaan. Minusta tuli köyhä, sairas ja jumalaton.
Ville: Sentähdenkö meillä ei ennen ole ollut tällaista joulukuusta?
Isä: Sen tähden, oi, sen tähden. Mutta, jumalan kiitos, Vapahtajamme pelasti minut väkijuomien vallasta, silloin kun minä antauduin hänelle. Nyt ovat minun haavani parantuneet, mutta arvet ovat vielä jälellä.
Rosa (menee ja kiertää kätensä isän kaulaan): Eikö ole onnellista, että me saamme kuulua Toivonliittoon ja että me olemme oppineet tuntemaan nämä juomat, niin ettemme koskaan, emme koskaan koske niitä!
Äiti: Niin, lapset, kun isä parani, lähetti hän teidät kaikki, paitsi Fridaa, joka oli liian pieni, Toivonliittoon. Mutta muistakaa, että "käärme" voi kätkeytyä muuannekin kuin väkijuomiin. Kaikessa tottelemattomuudessa, riidassa, kateudessa, kiroilemisessa, epärehellisyydessä, ylpeydessä, itserakkaudessa se asustaa. Oikean Toivonliiton pojan ja tytön tulee väittää kaikkea sellaista yhtä tarkasti kuin väkijuomiakin.
Emma: Koulussa me saimme viime kerralla ulkoa opittavaksi Syrakin kirjasta lauseen: "Vältä syntiä, niinkuin käärmettä, sillä jos sinä sitä lähestyt, niin se pistää sinua. Sen hampaat ovat leijonan hampaat ja tappavat ihmisten sielut."
Isä: Ja vihdoin vielä vähän joulukuusesta. Minkätähden ripustetaan kaikki nämä kauniit koristeet juuri kuuseen? Eikö voisi asettaa lahjoja vaan pöydälle ja pistää kynttilöitä esim. nisuleipään tai johonkin semmoiseen?
Frida: Mutta, rakas isä, mitä sinä ajattelet; silloinhan ei yhtään olisi oikeata joulua.
Äiti: Näettekö, lapset, kuusi on aina vihanta, sekä talvella että kesällä. Sentähden se muistuttaa meille Vapahtajamme ikuista, muuttumatonta rakkautta ja uskollisuutta, ja kuusen kaunis viheriä on samalla toivon vertauskuva. Meille, joiden turva on Herrassa Jumalassa, sanoo joulukuusi: "Hän, joka Herraan turvaa, ei koskaan joudu häpeään. Hänen armonsa kestää ijankaikkisesta ijankaikkiseen niille, jotka Häntä pelkäävät ja pitävät hänen käskynsä."
Fritz: Oi, äiti, jospa aina olisi joulu ja me saisimme aina pitää tämän kuusen huoneessamme!
Isä: Sitä meidän ei tarvitse toivoa, rakas lapsi. Ei joulu kynttilät, vaan Vapahtaja on oikea valkeus. Nämä valot sammuvat, kuusi kuihtuu, mutta Kristus pysyy. Emma, mitenkä hän sanoo opetuslapsillensa ennen taivaaseen astumistansa?
Emma: "Katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä mailman loppuun asti."
Äiti: Niin on, Jumalan kiitosi Katsokaa, lapset, jos te oikein sydämestänne rakastatte Jeesusta, tottelette Häntä ja ahkerasti rukoilette Häntä, niin te itse olette joulukuusen kynttiläin kaltaiset. Herra Kristus asuu silloin teidän sydämessänne ja loistaa siellä, niinkuin liekki loistaa kynttilässä.
Rosa: Sentähden sanoikin opettajamme Toivonliitossa meille, että meidän tulee olla pieniä kynttilöitä ja loistaa Vapahtajan kunniaksi.
Ville: Ja sitten hän sanoi vielä, että kukaan ei ole liian pieni siksi.
Fritz: Katso miten kauniisti minun sininauhani loistaa kilpaa kynttilöiden kanssa!
Emma: Kuulkaa, rakkaat siskot, emmekö me koko ensi vuoden aikana tee oikein ahkerasti ja innokkaasti työtä Toivonliittomme hyväksi ja koeta saada oikein monta tyttöä ja poikaa yhtymään siihen, ja kun me sitten saamme kiinnittää sininauhan heidän rintaansa, niin on kuin me taas olisimme sytyttäneet pienen kirkkaan kynttilän.
(Kaikki lapset taputtavat käsiänsä ja huutavat:)
Ville: Siinäpä sinä keksit erinomaisen ajatuksen!
Rosa: Niin, niin me teemme!
Fritz: Eläköön, eläköön! Minä tahdon päästä mukaan!
Frida: Ah, äiti, silloin heidän Toivonliittonsa on niinkuin suuri joulukuusi. Minä tahdon myöskin olla pieni kynttilä, äiti, ole kiltti ja anna minunkin saada sininauha!
Äiti: Sen sinä kyllä saat, kun siskot ovat ensin opettaneet sinulle mitä se oikein merkitsee ja mitä he ovat oppineet Toivonliitossa. Ja nyt me menemme syömään joulupuuroa. Mutta ensin, rakas Fritz ja Ville, sanokaa meille mitä kauniita nimiä Kristuslapsella on raamatussa, ja mitkä niin selvästi kertovat, mitä me hänessä omistamme.
Fritz: Enkeli sanoi Josefille: "Sinun pitää antaman hänelle nimen
Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä."
Ville: "Sillä meille on lapsi syntynyt, ja poika on meille annettu, jonka hartioilla herraus on; ja Hänen nimensä kutsutaan Ihmeellinen, Neuvonantaja, Väkevä Jumala, iankaikkinen Isä, Rauhan päämies."
Äiti: Ennenkuin menemme illalliselle, laulamme kaikki yhdessä.
(Kaikki laulavat — myös kuulijat — jonkun jouluvirren taikka joululaulun, jonka kaikki tuntevat.)
Saksasta mukaillut Alli Trygg-Helenius.
Jouluilo.
Keskustelu 3:n tytön ja 3:n pojan välillä.
Liisa (kulkee ympäri järjestäen laseja ja lautasia pöydälle.)
Jaakko (hänen veljensä, asettaa katajanoksia maljakkoihin, nostaa tuoleja, j.n.e.)
Liisa: Kunhan nyt Vuorelan tytöt vain tulisivat, meillä on niin paljon läksyjä maanantaiksi.
Jaakko: Te tytöt puhutte sitte aina läksyistänne! Ne ajetaan päähän välitunneilla koulussa.
Liisa: Kuinka voit puhua noin? Jos ajaa läksyt päähän sillä lailla, niin eivät ne ainakaan kauvaa siellä pysy.
Jaakko: Oh, sen tunnin ne kyllä siellä pysyvät, nimittäin niin kauvan kuin opettaja kuulustelee. Ja kauvempaa ei tarvitsekkaan.
Liisa: Mutta rakkahin veliseni, meidänhän täytyy oppia elämää varten, sanoi opettaja.
Jaakko: No paras ystävä, luuletko todellakin, että muistat Ganges-virran lisäjokia ja märehtijäin poskihampaita enää kun koulusta pääset!
Liisa: Sitä en voi taata. Mutta sen tiedän, että kaikki työ, jonka teen, tulee minun tehdä tunnollisesti ja perinpohjin.
Jaakko: Niin, te tytöt olette nyt aina niin juhlallisia ja pikkuviisaita. Onhan kyllä totta, että sinun todistuksesi ovat paremmat kuin minun, mutta — — (ovelle koputetaan). Nytpä he varmaan tulevat!
TOINEN KOHTAUS.
Edelliset. Tuomas, Aino, Niilo, Anna-Maija astuvat sisään.
(Liisa ja Jaakko menevät heitä vastaan ja auttavat päällysvaatteita yltä.)
Liisa: Hyvää päivää ja tervetuloa! (Kättelee heitä.)
Kaikki tulijat: Saamme onnitella syntymäpäivän johdosta! (Kättelevät
Liisaa.)
Jaakko: Tehkää hyvin ja istukaa! (Kaikki istuutuvat.)
Aino ja Anna-Maija (ottavat pienet käsityöt esille.)
Aino: On niin hirveä kiire nain joulun edellä, ett'ei ehdi levähtää minuuttiakaan. Siksi täytyi meidän ottaa käsityöt mukaan.
Niilo ja Tuomas (ottavat laukusta paperia ja lyijykynät.)
Niilo: Niin, ja ajatelkaas, siskot kiusasivat meitä piirtämään malleja heille. Kyllä me sentään voimme jutella, vaikka piirrämmekin.
Tuomas: Älkää uskoko häntä, kun hän sanoo, että he "kiusasivat." Me pidämme molemmat piirtämisestä. Kuulkaahan, saammeko nostaa tämän pienen pöydän lähemmäksi teitä?
Liisa ja Jaakko (kiiruhtavat auttamaan): suurimmalla mielihyvällä, siitähän tulee oikein hauskaa! (Kaikki järjestyvät.)
Jaakko: Hohhoo, kyllä tämä elämä on vaivalloista, kun näin nuorella ijällä täytyy lauvantai-illallakin istua ahertelemassa.
Niilo: Tyhmyyksiä, veliseni. Eihän tämä ole mikään tavallinen lauvantai-ilta; kolme viikkoa ennen joulua on kaikki tavallinen ajanlasku lakannut.
Liisa (kaataa pomrilia laseihin): Älkää uskoko, että hän on niin laiska kun hän sanoo. Jaakko tekeytyy aina pahemmaksi, kuin hän onkaan. Mutta nyt, tytöt ja pojat, koska tänään on syntymäpäiväni, tahtoisin jollakin tavoin tehdä jotakin hyvää. Ja minäkös olen miettinyt, kuinka oikein viettäisimme joulua tänä vuonna.
Niilo: Minä aijon viettää joulua sydämeni pohjasta. Aijon syödä livekalaa ja puuroa ja torttuja, ja luistella, ynnä muuta.
Anna-Maija: Niin, jos ajattelemme vain itseämme, on Niilon ehdotus kyllä hyvä.
Aino: Ohhohhoo, jos vain saisi isän, äidin ja muiden joululahjat valmiiksi, niin, luullakseni, on väsymyksestä veltto kuin tyhjä kummipallo, eikä jaksa ajatella mitään "hyvän" tekoa.
Tuomas: Kuulkaas nyt, arvoisat läsnäolijat, minun mielestäni voisimme antaa puhevuoron arvoisalle emännällemme. Hänellähän on ehdotus, emmekä saa sitä moittia ennenkuin olemme kuulleet sen.
Jaakko: Tuo Tuomas puhuu kuin kirja. Hänestä kyllä tulee vielä professori jonakin kauniina päivänä.
Liisa: Tiedättekö, hyvät ystävät, kun opettajatar viime uskontotunnilla puhui lauseesta: "autuaampi on antaa kuin ottaa", pisti päähäni, että me voisimme keksiä jotakin hauskaa itsellemme ja muille, ja niinpä tahdon nyt ehdottaa jotakin ihkasen uutta.
Niilo: Jatka, jatka, minä aivan halkean uteliaisuudesta.
Aino: Ohhoo, eiväthän pojat koskaan ole uteliaita! Me tytöthän vain olemme.
Tuomas: Lörpötellä te ainakin osaatte! Oi, Liisa raukka, joka et saa puhua loppuun asti. Nyt pääasia esille!
Liisa: Niin, tässä kaupunginosassa, jossa te ja me asumme, on paljon köyhiä. Ja minä ehdotan, että jokainen meistä kuudesta etsii oikein köyhän, yksinäisen ja kenties sairaan lapsen, jolle tahtoo valmistaa hauskan joulun. Torilta ostaisimme pienen, pienen, sievän kuusen, sen koristaisimme kynttilöillä ja paperikukilla. Jouluaaton iltapäivänä veisimme sen tuolle lapselle, ja sitte veisimme myös vanhoja leikkikalujamme ja vaatteitamme, joita haalisimme kokoon.
Tuomas (nousee ja heiluttaa paperiarkkia, jolle hän on piirtänyt):
Eläköön, Liisa, sinä olet tytöistä parahin! Siihen asiaan minä suostun.
Mitä te muut sanotte?
Anna-Maija: Hyvä juttuhan se on, kunhan vain saamme luvan isältä ja äidiltä.
Liisa: Se on tietysti ensimäinen ehto voidaksemme panna asian toimeen.
Aino: Eläköön, minunkin päähäni pisti jotakin. Me voimme koota kaikilta tutuiltamme heidän vanhat vaatteensa ja leikkikalunsa, ja niin voimme antaa monelle, monelle köyhälle.
Liisa: Se oli oikein hyvä ajatus, Aino. Pyydän äitiä, että saamme koota tavarat tyhjään huoneeseen alhaalla pihalla. Ja kuulkaas, jos saamme oikein paljon tavaraa, niin puhumme köyhäinhoidolle. Se ottaa kaikki, jota me emme voi käyttää. Mutta mehän voisimme pyytää jokaista koulutoveriamme etsimään köyhän lapsen ja tuomaan meille.
Tuomas: Minullakin on tuumani. Kuulkaa, ajatelkaas, entä jos sitte joulunpyhinä kokoisimme kaikki nuo köyhät lapset teidän suureen tyhjään huoneeseenne, Liisa ja pitäisimme heille Toivonliiton kokouksen. Meillä on uusi taikalyhty, jonka isä on hankkinut. Me näyttäisimme heille nuo kauniit kuvat, jotka kuuluvat "Pikku kapteeniin", ja kertoisimme kertomuksen myös.
Anna-Maija: Oi, kuinka hauskaa! Minä autan järjestämään kaikkea.
Jaakko: Tuohan kuuluu sangen hauskalta. Luulenpa, että liityn etenkin juhlan työmiehistöön. Oksasen pikku Lassi, joka on vain kymmenvuotias, oli eilen ollut juovuksissa kansakoulussa. Hänen isänsä on hirveä juomari. Ja Lassin varmaan tarvitsisi kuulla jotakin Toivonliitostamme.
Anna-Maija: Niin, ja kenties voisimme perustaa oikean Toivonliiton noiden köyhien lasten keskuuteen. (Syleilee Liisaa.) Sinä olet kunnon tyttö, Liisa!
Jaakko (syleilee Tuomasta): Sinä, Tuomas, olet kunnon poika! Sillä näetkös, Anna-Maija, hänhän se ensin keksi tuon Toivonliitto-jutun. Olen oikein mielissäni tuosta ehdotuksesta.
Liisa: Lauvantai-illalla kuulutamme kokouksen koulussa viimeisellä välitunnilla ja päätämme, mitä on tehtävä. Suostutteko siihen?
Kaikki: Kyllä, kyllä, eläköön!
Tuomas: Ja Liisasta tulee komitean puheenjohtaja.
Liisa: Ja sinusta tulee sihteeri. Ja nyt, arvoisat vieraat, pyydän, että juotte lasin pomrilia ja syötte omenan. Olkaa hyvät!
(Kaikki ottavat pomrililasinsa.)
Esirippu laskee.
Alli Trygg-Helenius.
Risumummo.
Tapaus koulumatkalla.
Henkilöt: Risumummo; Matti ja Elli koulumatkalla.
(Näyttämö: Maantie ja sen takana metsä; tien vieressä pari kiveä.)
Risumummo (tulee esille kantaen risutaakkaa, pysähtyy ja lausuu samannimisen runon):
Risutaakkani alla nyt horjun
Ei ainoat’ auttajaa.
Vilukuolon tuskin torjun,
Jopa nälkäkin ahdistaa.
Oli ennen auttelijoita,
Oli poskeni ruskoiset,
Ei silloin tarvinnut noita
Käsivarteni valkoiset.
Nyt — ryppyinen vaimorukka
Vene aaltojen murjoma,
Sydän särkynyt — harmaa tukka,
Ja autio maailma.
Oh, hoo! täytyy levähtää vähäisen, en jaksa kulkea askelta enään.
(Kuuluu laulua; Matti ja Elli, kirjat kainalossa, tulevat näkyviin, laulaen "Kansakoululaisten laulua koulumatkalla"):
Me kuljemme nuoruuden kukkiessa,
Ja aamujen armaiden kastehessa;
Me kuljemme syksyt ja talvetkin
Yl’ nietosten, jäätyneen järvenkin.
Käv’ pirtti ahtahaks
Ja tiemme mieluisaks
Ja kulkumme laulu saa uljahaks.
Kun valkeuden Herran meit’ matkalla vie,
Ei pitkältä tunnu tää onnekas tie.
Mummo (itsekseen): Lapset ovat iloisia, he eivät vielä ole kokeneet tämän maailman kovuutta. Niin ne iloisina visertelevät kuin lintuset pesänsä reunalla. Onnelliset lapsukaiset! Jospa olisi koko elämänne kulku yhtä keveä, kuin lapsuutenne koulumatka.
Matti: Hei, tulitei! Kolmen päivän perästä on lusiajuhla! Perjantai, lauvantai ja sunnuntai, (laskee sormilla) — kolme pitkää päivää vielä! Ja kolme kertaa täytyy vielä nukkua, ennenkuin se odotettu aamu vaikenee. — Tiedätkö, Elli, minä en ole tällä viikolla tahtonut saada läksyjänikään päähän, sillä on kuin joka rivin välistä joulukynttilät loistaisivat silmiini. Eilen, kun minun piti laskea eräs oikein vaikea lasku, en osannut ajatella mitään muuta kuin: "mitenhän monta karamellia mahtaa löytyä siitä joulupussista?" Pitäisi minun sentään osata läksyni tänään, sillä illalla paukutin kirjaani kolme kertaa päähäni ja yöllä oli se minulla pään alla. Kuuleppas, osaanko? 2x1=2. 2x2 = 4 j.n.e.
Elli (keskeyttäen): Katsos, tuossa istuu vanha mummo. Hän näyttää niin väsyneeltä ja surulliselta. Mutta kiltiltä hän näyttää, aivan niinkuin isoäiti. Minäpä menen hänen luoksensa. (Hiljaa). Hyvää huomenta, vanha mummo! Saammeko me kantaa risutaakkaasi; sehän on aivan liian raskas sinulle. Eikö sinulla ole omaisia, jotka voisivat sinua kantamisessa auttaa?
Mummo: Minulla oli kyllä kaksi lasta, samanlaisia kuin sinä ja veljesi. Erkki raukkani tuli tehdastyöhön Helsinkiin ja alkoi juoda toveriensa seurassa. Niin palasi hän eräänä päivänä sielultaan ja ruumiiltaan murtuneena ja kuoli kotikaupunkimme sairaalassa. Väkijuomat riistivät minulta reippaan, rakkaan poikani. (Peittää kasvonsa käsillään ja itkee.)
Matti: Älä itke, mummo kulta! Sinähän olet kai kuullut, että valtiopäivät ovat päättäneet karkottaa pois kaikki väkijuomat Suomesta.
Mummo (nousten iloisena ylös): Mitä sinä sanot, poikani, mitenkä me voisimme sen tehdä?
Elli: Katsokaahan, mummo, me saamme sellaisen lain, joka kieltää valmistamasta ja myymästä väkijuomia. Koko maassamme ei silloin ole tippaakaan olutta, viinaa, viiniä, punssia tahi muita tuollaisia ilkeitä juomia.
Mummo: Onko se todellakin totta, onko se totta? Voisiko noin onnellinen aika tulla rakkaaseen maahamme?
Matti: Se on Jumalan avulla tuleva, sanoi isä kotona, kun me kuulimme, että valtiopäivät olivat hyväksyneet kieltolain maahamme.
Mummo: Lapset, kun minä seisoin poikani kuolinvuoteella, ja kun hän sanoi minulle: "Äiti, väkijuomat veivät minut ennenaikaiseen hautaan; sano kaikille tuttavilleni, etteivät he koskaan niitä maistaisi!" silloin ajattelin minä: tulee kai sekin päivä, jolloin nuo kauheat kiusaukset poistetaan kansamme tieltä. Ja nyt, nyt olen tyytyväinen, kun olen saanut kuulla, että sellainen vapautuksen päivä on tulossa.
Elli: Niin, kaikkihan saamme siitä suuresti iloita. — Mutta aika rientää, kouluun täytyy ennättää. Annahan siksi, mummokulta, minun kantaa risukimppuasi.
Mummo: Kiitos, tyttöseni! Jumala siunatkoon hyvää sydäntäsi, mutta liian raskas se on sinunkin hennoille hartioillesi. Sitäpaitsi täytyy minun mennä Mattilaan näitä hakoja viemään ja teidän matkanne luultavasti vie muuannepäin?
Matti: Eipä niinkään, me menemme kouluun, sehän on juuri Mattilan tuolla puolella; sopii siis mainiosti, että minä otan mummon kuorman selkääni. Kyllä tämä poika jaksaa. Ota sinä Elli kirjani ja eväspullani, niin kiepsautan kuorman selkääni.
Elli (kuiskaa Matille): Emmekö anna mummolle pullaa, ehkä hänen on nälkä?
Matti (nyökäyttää Ellille myöntävästi).
Elli (mummolle): Ettekö te, mummo, tahtoisi ottaa tätä Matin pullaa, ei hän kuitenkaan jaksa sitä syödä koulussa, kun juuri söimme velliä kotoa lähtiessä.
Mummo: Kiitos, kiitos, lapsikullat! Oikeinhan te olette kuin pienet enkelit, jotka jumala on lähettänyt avukseni. En ole syönyt murenettakaan eilispäivästä. Joka köyhää armahtaa, se lainaa Herralle. Hän teille palkitkoon, rakkaat lapset!
Elli (itsekseen): Ei ole syönyt mitään vielä tänään! Mummo rukka! Lieneekö hänellä edes ketään, joka hänelle keittää joulupuuroa. — Nytpä tiedän. (Matille.) Äiti antoi minulle eilen tämän kauniin rahan jouluostoksiin, ja minä olen miettinyt oikein pääni pyörälle, mitä sillä ostaisin. Nyt tiedän mitä teen. Sehän on ihan oma rahani, jolla saan tehdä mitä tahdon. Minä pistän sen mummon taskuun. (Mummolle.) Se oli vaan joulupukki, joka pistäysi taskussasi. — Mennäänkö nyt, ettemme myöhästy koulusta. Saanko minä taluttaa sinua, kiltti vanha mummo? (Auttaa mummoa ylös.)
Matti: Hei, vaan, nyt sitä mennään. (Ottaa kuorman selkäänsä.)
(Mennessä laulavat toisen säkeistön "Kansakoululaisten laulusta"):
Me maallemme oomme kuin aamuinen koi,
Min ruskosta päivä viel' valjeta voi,
Sen vihrehin laiho, min rakkaus luo,
Mi heelmien toivossa kukkia tuo.
Oi, oota kaunis maa,
Sun laihos kasvantaa;
Me joudumme taistojas taistelemaan
Ja kuormias kantaan, sua suojelemaan,
Sun uskoas, valkeuttas varjelemaan!
R.M. & A.T.-H.
Joulutonttujen lahjat.
(Erään kertomuksen mukaan vuorokeskusteluksi sovittanut A. h—d.)
Henkilöt: Tonttuisä. Nisse, Nasse, Nippe, Nappe, Rikki, Tikki, tonttuja. Lippi, Hippi (tulevat myöhemmin).
Näiden lisäksi 2 tahi useampia muita tonttuja ja haltioita, jotka ovat piilossa tonttujen teltassa.
(Salissa hämärää. Ääneti tontut parittain sipsuttavat sisään ja istuutuvat heitä varten asetettujen pulpettien ääreen. Tonttuisä, jonka myssyssä on suuri musta tupsu, istuutuu opettajan pöydän ääreen, rykäsee vähän, asettaa silmälaseja nenälleen ja puhuu):
Pikku tonttu-ukot! Olemme tänä yönä tulleet tänne honkien, joulukuusten ja kauniitten satujen maasta miettimään sopivia joululahjoja pikku ystävillemme, joilla kouluaikana on tapana oleskella täällä. Oletteko jo keksinyt jotakin sopivaa jollekin heistä?
Kaikki: Totta kai, totta kai!
Tonttuisä: No, antaapa kuulua sitten! Ala sinä, Nisse!
Nisse: Tässä istuu Ilmari, Hän on muuten kiltti poika, mutta hänellä on paha tapa hangata kyynärpäitään pöytää vasten, niin että äiti saa yhä panna uusia paikkoja hihoihin. Hänelle olemme päättäneet lahjoittaa hevosennahkaisia kyynärlappuja. Niiden pitäisi toki kestää ainakin yhden lukukauden.
Nasse: Minä olen ajatellut Tuttua ja Viljoa. Heillä on niin paljon kerrottavaa toisilleen, ettei siihen välitunti riitä, vaan täytyy heidän jatkaa keskusteluaan tunnilla eivätkä siis voi seurata toisia lapsia opetuksessa. Suulukko ei siis olisi heille vahingoksi. Vai mitä arvelette?
Kaikki: Niin, todellakin on suulukko sangen sopiva. Tuttu saa suulukon.
(Nyt nousee pikku Nippe ja viittaa kädellään. Mutta kun tonttuisä ei sitä huomaa, kiipeää hän pulpetille, viuhkoo myssyllään ja huutaa kimeällä äänellä.)
Nippe: Tässä istuu pikku Elsa. Eilen näin hänen hoitavan pientä veljeään. Sitten hän lämmitti ja siisti huoneen. Sitäpaitsi juoksee hän isänsä asioilla. Kuitenkin ehtii hän aina lukea läksynsä. Ystävällinen ja iloinen, kiltti ja ahkera hän on. Eikö hän ansaitse palkintoa? Minä tahtoisin antaa hänelle satukirjan palkinnoksi hänen ahkeruudestaan ja lämpöisen talvipuvun.
Nappe (huutaa): Älä unohda antaa hänelle uusia sukkia ja kenkiä! Näin eilen pikkuvarpaan pistävän esille kengänraosta.
Tonttuisä (nousee paikaltaan, ottaa hyppysellisen nuuskaa suuresta rasiastaan, aivastaa ja sanoo):
Kas, sepä vasta oiva tyttö! Sepä vasta oiva tyttö! tyttö! — No! jatkakaa!
Rikki (nousee nenäänsä hieroen ja hyvin miettiväisen näköisenä).
Tonttuisä: No, Rikki, eikö sinulla ole mitään sanottavaa?
Rikki: Kyllä, – – Ky-yllä – – tässä istuu pikku Pentti. Hän on hyvän kodin lapsi, hänellä on kaikkea, mitä hän tarvitsee, mutta – – (tässä pysähtyy tonttu, sillä hän on niin huolissaan. Vihdoin hän kuiskaa:) Pentti ei aina puhu totta.
(Kaikki tontut, jotka juuri iloitsivat Elsasta, pudistavat surullisina päätään).
Rikki: Hän saa pienen valkean taulun kaulaansa. Sillä taululla on sellainen merkillinen ominaisuus, että aina kun hän valhettelee, on siinä heti suurilla kirjaimilla sana: "Valhe".
Tonttuisä (nyökäyttää päätään sanoen): Se lahja sopii hyvin pikku Pentille. Taulu saa olla hänelle rangaistukseksi ja muille varoitukseksi.
Tikki: Minä muistan Annaa. Hänen äitinsä on kuollut. Hänen kuolemastaan asti on Anna keittänyt ruuan pikku siskoilleen ja isälle, joka on päivät työssä. Siskoilleen hän on aina ystävällinen ja avulias. Usein hän saa pukea heidät aamuisin ennen kouluun menoaan. Usein hän saa parsia heidän sukkansa, jotka ovat niin huonot, etteivät tahdo enää koossa pysyä. Olen ajatellut sinne ja tänne, mutta en vieläkään ole keksinyt mitään sopivaa joululahjaa hänelle. Mitä isä arvelee? Tonttuisä (nauraa, lyö sormella nenäänsä ja kysyy): Onko hän koulussakin kiltti ja tarkkaavainen?
Tikki (nyökkää): On, on! Hän on kohtelias opettajalleen. Kiltti ja tarkkaavainen hän on myöskin. Sekä hänen isänsä että opettaja toivovat hänestä hyvää ihmistä.
Tonttuisä: Niin, niin, hyvä ihminen hänestä varmaan tulee. Hänelle käy aina hyvin. Suureksi tultuaan ei hän ole kärsivä mitään puutetta. Kodin ja konnun, hevosia ja lehmiä, lampaita ja porsaita saa hän yllin kyllin, sillä hyve ja ahkeruus palkitsevat itse itsensä. — (Ottaa hyppysellisen nuuskaa ja aivastaa) – – – Jatkakaa!
(Nisse ottaa esille paketin, jossa on suuret silmälasit, ja koettaa niitä nenälleen).
Tonttuisä: Mihin sinä niitä aijot? Eiväthän lapset tarvitse käyttää silmälaseja?
Nisse: K-y-y-yllä —! Täällä istuvat Aili ja Ilona. He saavat parin silmälaseja, joiden avulla he voivat nähdä, että monet heidän tovereistaan ovat kiltimpiä ja taitavampia kuin he, vaikka he aina pitävät itseään luokan etevimpina.
Tontut: Niin, niin, Aili ja Ilona saavat silmälasit.
(Kuuluu jyrinää, ovi avautuu ja kaksi tonttua juoksee sisään aivan hengästyneenä. Heillä on kaksi suurta paperiarkkia kädessään. Kuivaten hikeä otsaltaan asettuvat he Tonttuisän eteen.)
Tonttuisä: No, katsokaahan Lippiä ja Hippiä, jotka tulevat tänne henki kurkussa ja suuret plakaatit kädessä! Mitä kerrottavaa teillä on?
Lippi (kumartaa Tonttuisälle): Niin, hyvä Tonttuisä, se on niin, että me molemmat olemme lukukauden alusta asti pitäneet silmällä muutamia, jotka olemme merkinneet syntipukiksemme.
Hippi: Ei toki pelkkiä syntipukkeja; on minulla ollut suosikkinikin.
Tonttuisä: Niin, niin, Hippi, kyllä tiedän sinun olevan hyväsydämisen tontun. Aina sinä näet mieluimmin hyvät puolet. Mutta tietysti meidän on kuultava ikävätkin asiat. Mitä te toiset arvelette; emmekö säästä hyviä uutisia viimeiseksi ja salli sen vuoksi Lipin alkaa?
Kaikki muut: Niin, niin, tietysti! Ikävät asiat ensin!
Tonttuisä: Kas niin, Lippi, lateleppas syntiluettelosi!
Lippi: Minun täytyy saada lukea muistiinpanoistani, muutoin en muista mitään. N:o 1) Helmi on koko lukukauden aikana tuskin kaksikymmentä kertaa tullut ajoissa kouluun. Hän hidastelee aina kotona eikä milloinkaan tottele, kun äiti kehoittaa häntä lähtemään. N:o 2) Väinö on kolmasti kivittänyt naapurin koiraa ja monet kerrat usuttanut omaa koiraansa suutarin kissa-paran kimppuun. N:o 3) Almalla on aivan auttamaton halu kielitellä tovereistaan. Hän koettaa päästä opettajan suosioon pitämällä huolta siitä, mitä toiset tekevät. N:o 4) Osmo jättää aina läksynsä viimeiseksi. Hän juoksentelee pitkin vuoria ja mäkiä ja sisään tultuaan on hän niin väsynyt, että väkisinkin tahtoo nukkua kirjan ääreen. N:o 5) Maija ja Matti ovat pitäneet pulpettinsa niin hirveässä epäjärjestyksessä, että näyttää siltä kuin niissä olisi ollut Jerusalemin kauhea hävitys. Kotona he ovat yhtä huolimattomia ja epäsäännöllisiä; he heittävät vaatteensa mihin sattuu, sensijaan että ripustaisivat ne naulaan; he töhrivät vihkonsa; he eivät tahdo tulla peseytymään; eivätkä he koskaan tiedä tavaroistaan. N:o 6) Pekka, joka on niin iso poika, tekee usein kiusaa pienemmille tovereilleen, tyrkkii heitä ja tappelee heidän kanssaan. Hän tekee hirveästi pilaa Hermannista, joka sanoi tilaavansa Koiton. "Sellaisesta jonninjoutavasta raittiuslehdestä en minä antaisi 5 penniäkään. Ennemmin minä ostan markallani neljä paperossilaatikkoa ja poltan, niin näkevät, että minä olen mies", sanoi hän. — Uh, huh, nyt minä en enää jaksa.
Tonttuisä: No, kylläpä se olikin hirveä juttu.
Kaikki toiset: Niin, kauheata se oli; emme me jaksa kuunnella niin paljon pahaa.
Tonttuisä: No niin, Hippi, kerroppas sinä nyt jotain parempaa, muuten me rupeamme voimaan pahoin.
Hippi (kumartaa): Erkki on aivan Väinön vastakohta. Kun torpparin vanha hevonen ei jaksanut vetää puukuormaa mäkeä ylös, otti Erkki ja purki aika paljon puita kuormasta omaan kelkkaansa sekä työnsi sitten kuormaa takaapäin, niin että hevonen pääsi hyvin mäestä ylös. — Esterillä itsellään oli hyvin nälkä. Mutta kun mäkituvan Liisalla ei ollut yhtään ruokaa koulueväiksi, antoi hän hänelle suurimman osan omista eväistään. — Ville oli toimittamassa jotain asiaa tehtaalla. Siellä suuret tehtaanpojat tahtoivat saada hänet juomaan olutta. Kun hän sanoi kuuluvansa Toivonliittoon, pilkkasivat he häntä hirveästi, Mutta siitä hän ei vähintäkään välittänyt. — Suoma on koko koulun avuliain tyttö. Aina kun hän näkee jonkun, jota hän voi palvella, on hän heti paikalla valmis. Hän kantoi vanhan emäntä Luukkkosen vesiämpärin, hän selitti läksyn Reinilän Annille, hän oli Penttisellä ja auttoi emäntää lasten vaatteiden paikkaamisessa. — Urho koettaa aina rakentaa rauhaa, kun toiset pojat kinastelevat, ja sitten hän on kierrellyt ympäri kylää hankkiakseen Koitolle uusia tilaajia. — Ja Vilho ja Saima kokoovat kerran kuukaudessa kaikki kylän lapset kotiinsa suureen tupaan ja leikkivät Toivonliittoa heidän kanssaan. — Kas niin, nyt ei minulla ole enää mitään kerrottavaa.
Tonttuisä: No, siinähän olikin jo koko joukko hyviä ansioita. Tonttuisä iloitsee ihan sielunsa pohjasta kuullessaan puhuttavan sellaisista kilteistä, kunnon lapsista. Kuulkaas nyt te toiset! Mitä on hipin ikävä joukko saava rangaistukseksi kaikista synneistään?
Nisse: Minä ehdotan, että me jollain tavoin nyt varoitamme heitä emmekä heti rankaise.
Nasse: Mutta, Tonttuisä, meidän on tarkoin pidettävä heitä silmällä ja jos he eivät tee parannusta, niin kyllä he saavat nähdä, mitä sitten ensi jouluna tulee.
Toiset: Oikein sanottu, hyvä, hyvä!
Tonttuisä: Ja entä kiltit lapset?
Nippe: Me kuiskaamme kaikille ihmisille, että pitäisivät paljon, paljon heistä, jotta niistä kilteistä lapsista olisi elämä oikein valoisa ja kaunis.
Nappe: Niin, ja sitten me vielä autamme heitä kaikissa tehtävissään, niin että ne sujuvat kuin tanssi.
Tonttuisä: Ja kaikkein paras palkinto on heille Jumalan mielihyvyys.
Tonttuisä: Hu, hu, huu miten pimenee; Onko teillä lyhdyt mukananne?
Tontut: Ei, meistä näytti kuu loistavan niin kirkkaasti, ettei niitä tarvittaisi.
Tonttuisä: No, sitten meidän on lopetettava täksi yöksi. Tulevana yönä jatkamme. Ottakaa silloin lyhdyt mukaanne! Silloin määräämme joululahjoja muille tytöille ja pojille sekä opettajalle.
(Tontut sipsuttelevat pois paikoiltaan. Samassa tulee salissa valoisempaa. He asettuvat piiriin ja pyörivät laulaen:)
(Oma sävel).
Hoh, hoh, hoi, ja heh, heh, hei
Ei oo huolta, ei, ei, ei,
Ja näin sitä mennään hyörähdellään,
Pyörähdellään hiljalleen.
Heh, heh, hei ja hoh, hoh, hoi,
Eikä kukaan kieltää voi,
Ett’ tonttuja ollaan, hyörähdellään,
Pyörähdellään hiljalleen.
Hih, hih, hii ja hoh, hoh, hoo,
Täytyy rientää kotiin jo,
Ja näin sitä mennään hyörähdellään.
Pyörähdellään kotiin päin.
Tonttuisä (lyö kämmenensä yhteen ja keskeyttää piirihypyn, tontut kääntyvät lapsiin päin):
Mutta vaikka tonttuja
Ollaankin, niin lapsia
Vieraiksemme pyydämme,
Seuraks’ meille tulkaatte.
Majamme on matala,
Mutta kun on sopua,
Niin on tilaa kylliksi.
Pistetään siis marssiksi
Ja lähdetäänpä joukolla
Nyt syömään tonttuin namuja!
(Tontut lähtevät parittain ja lapset seuraavat heitä laulaen:) (Sävel:
Arvon mekin ansaitsemme.)
Ystävinä mennään sitte,
Vaikka ootte tonttuja.
Kauniisti te hyppelitte.
Laulukin oi' kaunista.
Mutta kaikkein kauneintanne
Annoitte te neuvoissanne.
Lal la la j.n.e.
(Sitte saapuvat he yhdessä tonttujen kuusilla, sammalilla y. m. koristettuun asuntoon luokan sivulla. Tontut jakavat lapsille nisusia ja omenia. Kun lapset lähtevät, laulavat tontut jäähyväisiksi:) (Sävel: Juokse porosein.)
Mekin lapsia
Ollaan oikeita,
Vaikka luultiinki
Tonttu-ukoiksi.
Hyvästi nyt vaan.
Toiste tavataan!
Toivomme on se,
Että saisitte
joulun riemuisan,
Oikein ihanan,
Juhla verraton
Joulust’ tulkohon!
Joulu-aattona.
Henkilöt: Joulupukki, Nisse ja Nasse.— tonttuja, Pekka, Eeva, Eero,
Liisa, Lauri, Anna, Matti, Ville, Elli, Yrjö — koululapsia.
(Näyttämö kuvaa koulusalia, jonne lapset ovat kokoontuneet joulukuusen ympärille.)
Lapset (pyörivät piirissä kuusen ympärillä ja laulavat; sävel:
"Tervehtii jo meitä — ").
Taas on joulu meillä,
Juhla armahin.
Lunta onpi teillä —
Tuli sittenkin!
Pimeyden poistaa
Kuusi kaunoinen,
Niinkuin tähdet loistaa
Silmät pienoisten.
Joulu, valon juhla,
Ilon, riemun vaan,
Kaikille se tuhlain
jakaa lahjojaan!
Joulu-ukko kulta,
Saavu sukkelaan!
Saisikohan sulta
Hieman makeaa?
Vielä paljon muuta
Sulla varmaan on.
Kunhan pussis suuta
Avaat verraton!
Pekka ottais’ pyssyn,
Eeva es’liinan,
Matti talvimyssyn,
Lauri lapikkaat!
(Kolkutusta kuuluu ovelta, lapset avaavat oven ja sisään astuu joulu-ukko. Tytöt niiaavat syvään, pojat kumartavat.)
Pukki: Hyvää iltaa, hyvää iltaa, armas pikkuväki! Kauaksi kuulin heleän laulunne. Vai pukin pussia vuotetaan! Kukapa ei teitä tahtoisi ilahuttaa, jouluporsaat. Oh, oikein vanhoja silmiäni huikasee — en tiedä mitkä enemmän loistavat, kynttilätkö, vai teidän katseenne, pienet ystävät. No, kuinka teidän laitanne nyt on? Oletteko olleet kilttejä ja ahkeroita?
Eeva (niiaten): Koetettu ainakin on, pukkisetä.
Pukki (nipistäen Eevaa poskesta): Vai niin, typykkä, jos kerran olette koettaneet olla kilttejä, on joulupukki teihin tyytyväinen. Mutta ennenkuin jaan lahjani, tekee minun mieleni kysyä teiltä, tahdotteko te myöskin ensi vuonna koettaa olla oikein kilttejä ja tottelevaisia.
Kaikki: Kyllä, kyllä, hyvä joulupukki, kyllä me tahdomme koettaa.
Joulupukki: Mutta rakkaat voileivänpopsijat ja rasavillit, tietäkää, että minä olen utelias ukko. Tahtoisin kernaasti vielä myös tietää, mitä te toivotte tulevaisuudelta. Onko joku teistä ajatellut sitä?
Matti: Kyllä, monta kertaa, rakas joulupukki.
Eeva: Pukki kulta, me leikimme aina kotona "Mitä sinä toivot" tai
"Millaista on, kun me tulemme suuriksi".
Joulupukki: No, nyt minä istun tähän teidän keskellenne ja te saatte ruveta kertomaan. (Kaikki lapset kokoontuvat pukin ympäri. Ei kukaan käännä selkäänsä katsojiin päin tai asetu ukon eteen.) Sinä pikku Eeva saat ensin kertoa, mitä sinä aijot tehdä.
Eeva (arasti): Mutta ethän naura, jos sen sanon.
Joulupukki (silittäen hänen päätään): Sano, sano, pikku tyttöseni!
Eeva: Oi, pidän niin paljon nukeista ja tiedän, kuinka sanomattoman ikävää on, kun ei ole omaa nukkea. Perustan suuren nukketehtaan ja jaan sitten joka joulu nukkeja kaikille köyhille pikku tytöille.
Joulupukki: Olet vielä hyvin, hyvin pieni, Eevaseni, mutta sinulla on hyvä sydän ja voit sen kautta suuria aikaansaada.
Eeva (niiaten): ja sitten — sitten — Joulupukki (kehottaen): Mitä sitten?
Eeva: Tahtoisin tulla yhtä hyväksi kuin äiti. Et usko, kuinka hyvä hän on.
Joulupukki: Nyt ainakin uskon, Eeva.
Eero (vakavana): Minä toimitan maattomille maata, niin että ei kenenkään tarvitse kontuaan jättää, vaan että oman tuvan voi omalle palstalle rakentaa. Silloin paljon kurjuutta ja kyyneliä säästyy.
Joulupukki: Mitä sinä tiedät kurjuudesta ja kyynelistä, pikku mies?
Eero: Isän täytyi lähteä torpastaan viime syksynä — nyt asumme Anttilan saunassa.
Joulupukki: Me toivomme että uusi aika on koittava, se sinulle voimaa kärsimään antaa, kunnes käsivartesi on voimakkaaksi kasvanut.
Liisa: Sanoit, että uusi aika koittaa — silloinhan tytötkin saavat vapaasti toimia?
Joulupukki: Kaikki, kaikki naiset ja miehet yhteisvoimin yhteistyöhön kodin ja isänmaan hyväksi.
Liisa: Sitten kun Eero on toimittanut maattomille maata, kuljen minä mökistä mökkiin, torpasta torppaan ja koetan opettaa ihmisiä rakastamaan kotikontuansa, etteivät he sitä jätä, vaan kaikki voimansa sen edestä uhraavat.
Anna: Ota minut mukaasi, Liisa, kulkemaan mökistä mökkiin, kodista kotiin. Minä järjestystä ja puhtautta opetan. Siisti, kaunis ympäristö tekee mielen iloiseksi ja virkeäksi, ja ilo ja sopusointu asuvat kotoisen kurkihirren alla.
Joulupukki: Pidän teistä, tytöt, mutta älkää väsykö kesken.
Lauri: Minä olen Toivonliiton poika ja olen oppinut, että Suomen suurin kirous ovat väkijuomat. Sitten vasta voidaan ryhtyä parannuspuuhiin, kun ne ovat poissa. Minä raittiudelle elämäntyöni uhraan.
Elli: Nälkä vie meiltä sielun ja ruumiin voimat. Minä perustan suuren, suuren keittiön, jossa kaikki köyhät saavat ruokaa eikä kenenkään lapsen tarvitse lähteä kerjuulle, vaan jokainen pienokainen saa olla isän ja äidin luona ja huolettomana viettää lapsuutensa päivät.
Matti (vanhin joukosta): Kouluja me ennen kaikkea tarvitsemme. Vasta kun tietämättömyys kansastamme katoaa, koittaa Suomelle onnen päivä. Minä joka kylään kouluja perustan.
Joulupukki: Sinä Pekka olet niin miettiväisen näköinen, mitä sinä aijot tehdä?
Pekka (isompi poika): Äiti aina sanoo siellä kotona, että kansamme onni riippuu siitä että se tuntee Jumalan ja seuraa Hänen tahtoansa. Minä aijon papiksi ja koetan auttaa kansaani siinä suhteessa.
Joulupukki: Oikein teet, nuori ystävä; ja nyt, pikku Ville, on sinun vuoroosi.
Ville (hyvin pieni poika): Rakas joulupukki — älkää suuttuko, mutta minä lyhennän kaikkien pikku poikien läksyt, että he vähän enemmän ennättävät juosta ulkona.
Joulupukki (taputtaen Villeä päähän): Sinä pieni piimäsuu, et ainakaan näytä siltä, että läksyt sinua olisivat rasittaneet! (Iloisesti.) Olette kaikki hyviä lapsia ja uskon varmasti, että yhdessä voimme tehdä paljon hyvää Suomelle. (Taputtaen käsiään.) Hoi, veitikat, Nisse ja Nasse, missä viivytte? Pikkuväki on ollut kilttiä koko vuoden ja aikoo vast'edeskin olla. Nyt avataan pussin suu ja saa nähdä eikö sieltä löydy yhtä ja toista makeaa ja hauskaa. (Lapset supisevat iloisesti keskenään. Nisse ja Nasse, kaksi tonttua, tulevat ja laulavat:)
Terve teille, lapset,
Vanhat tuttavat,
Pienet valkohapset,
Äidin porsahat!
Kylmä ompi siellä,
Lumi peittää maan —
Tontut ilomieliä
Tänne tallustaa.
Täällä lämpiävät
Vanhat sydämmet.
Terve kerran vielä,
Lapsi-kultaset!
(Joulupukki puuhaa pussin kanssa. Tontut kantavat omenakoria ympäri tarjoten jokaiselle.)
Nisse: Katsokaa, pienet, kuinka kauniita punaisia omenoita! Aivan kuin teidän poskenne, omenanjyrsijät!
Nasse: Ne ovatkin kasvaneet Tonttulan joulupuun oksilla ja pienin ja kaunein joulunhengettäristä poimi ne ja lähetti teille.
Eeva: Rakkaat tontut, antakaa minulle kaikkein suurin ja kaunein omena.
Nisse (katsoen Eevaa silmiin): Mitä — oletko sinä, pikku typykkä, jo noin itsekäs? Minun täytyy varmaankin antaa sinulle kaikkein pienin.
Eeva (arasti, niiaten): Veisin sen sairaalle veikolleni, tonttu-setä.
Hän ei saa ollenkaan nähdä joulukuusta tänä vuonna.
Nisse: Vai niin onkin asianlaita. Sitten annan sinulle kaksi omenaa.
(Eeva kiittää.)
(Yrjö on koko ajan seisonut erillään muista. Tonttu vetää hänet esiin ja vie pukin luo.)
Nasse: Kuka tämä on, joka ei näytä ollenkaan iloiselta?
Pukki (ottaen Yrjöä kiinni olkapäästä): Kuka sinä todella olet? En ole huomannut sinua ollenkaan koko iltana. Tulitko nyt vasta?
Yrjö: Olen kyllä ollut täällä alusta asti. Mutta — mutta — en ole koettanutkaan olla kiltti. Olen monasti ollut laiska ja tottelematon ja sain niin huonon todistuksen, että äiti itki kauvan aikaa. Enhän nyt voi olla iloinen. Kuusen kynttiläthän ovat vain hyviä varten. Oi, pukki-setä, anna minun lähteä täältä pois!
Pukki: Sinusta koituu vielä kunnon mies, joulu on sovinnon ja hyvien päätöksien juhla. Katso, kuinka kuusen kynttilät tuikkivat kirkkaasti ikäänkuin tahtoen rohkaista sinua vast'edes olemaan hyvä. Joka avomielisesti pahat tekonsa tunnustaa, hän saa täydellä sydämellä ottaa osaa jouluiloon. Iloitse siis, poikaseni, meidän kanssamme. Jouluilo, kuusi, makeiset — kaikki on myös sinua varten. — Tämä on ollut ihmeellinen jouluilta. Luulen, että pienet ystäväni sen kauan muistavat. Vakavuus ja ilo ovat käyneet käsi kädessä. Mutta kuusen ympäri piiriä pyörimään joka mies — sitten Nisse ja Nasse saavat jakaa kullekin käärönsä. (Kaikki käyvät piiriin kuusen ympärille ja laulavat, sävel: "Me kainoja, pieniä, heikkoja vaan":)
Oi, laulaos lapsi, kun laulaa sä saat —
Nyt lumi se peittävi metsät ja maat -—
Vaan yö kun on kylmin ja pisin, niin tuo
Se armahan joulun taas pienoisten luo.
ja kuusi on kaunis ja kirkas — ja vie
Se aatteemme tähtiin — ei suruja lie.
Oi, kaunis on lapsuus ja jouluinen yö —
Ja kohta se alkaa se elämän työ!
(Esirippu.)
Laurin ja Liisan seikkailut.
Yksinäytöksinen satunäyteimä leikkineen ja lauluineen.
Henkilöt: Lauri, torpanpoika, 9 vuotias. Liisa, hänen sisarensa, 7 vuotias. Päivänsilmä, saloseudun hyvä hengetär. Pikku, Lippo, Teppo, Tippi, Pukki, Hippi y.m. tonttuja. Vähintäin kaksi noitaa.