KOULUNKÄYMÄTTÖMÄN VALITUS.
Jos olis isä ennen muinoin
Antanna aluksi mulle
Kapan kauroja mukahan,
Sitten minun selvittännä,
Tuonne työntännä toella,
Koulun korkian tyköhön,
Opin oikian tiloille;
Jossa oisin oppinunna
Tietämähän, tuntemahan
Monta hyötyä hyveä,
Monta paikkoa paremmin,
Muita kieliäi mukaillut
Kaikin paikoin kallohoni:
Kukas saattaisi sanoa,
Kuka muuten muistutella,
Ett'en minä, niinkuin muutki,
Niinkuin muutki muutamaiset
Koulun korkiat käviät,
Lauleleisi, liirittäisi,
Kantelettai kaikuttaisi,
Että kuuluisi kumina
Yli suurta Suomenmaata,
Yli vuorten, vaaramaitten,
Yli laaksojen laveihen,
Niinkuin kaiku kankahilla
Tahi synkissä saloissa
Huuettaissa huikiasti
Kauvas kuuluupi kuhunki.
Vaan nyt on kieleni kipiä,
Ääneni minun äräkkä,
Nyt on kalpa kanteleeni,
Ett'ei ensinkään osoa,
Saata kaikkia sanoja
Saaha oikein sarjallensa,
Kun en tieä, enkä tunne,
Mitkä milloinkin pitäisi
Sanat nuotille sanoa,
Sovitella soittohoni.
Niin ei oo lauluni lavea,
Eikä soittoni sorea,
Ei kumaja kanteleeni,
Laske ei laatuista iloa;
Vaikka kyllä koittelenki
Laaiskella lauluani,
Sovitella soittoani,
Kanssa kielet kiinnitellä
Yli kaiken kanteleeni.
No mitä koulusta kurisen,
Mitä kielistä kitisen,
Opistani ollenkana! —
Onhan meillä oma kieli,
Oma Suomemme sorea,
Oman äitin antamainen,
Oman isän istuttama.
Täll' on itsellä iloa,
Täll' on itsellä simoa,
Täll' on mettä ja makeutta
Kylliksi joka kylälle,
Joka talon tarpeheksi.
Kyll' on Suomella soreutta,
Kyll' on Suomella sanoja,
Ilman avun onkimatta,
Velaksi vetelemättä;
Et se tarvitse tapailla,
Anella apusanoja,
Muilta kieliltä kysellä,
Neuvoksensa nouatella.
Sill' ompi sanat soreita,
Puhehensa puhtahia,
Jos ne kuka juonteleepi,
Laaullensa latjoaapi.
Sit' on sitten kaunis kuulla,
Kaunis kuulla ja katsella;
Siinä rinta riemastuupi,
Syän syttyypi ilohon
Laulamahan, laatimahan
Uuen virren veisattavan,
Uuen laulun ja laveemman.
Olkohonpa tässä kyllä
Tälle Suomelle sanottu —
Muuten vielä muistuttelen,
Ihmisille ilmoittelen
Vanhemmistani vakaasti:
Ei ne vitsoa vihanna,
Säästänynnä selkeäni.
Vielä mua vanhempani
Ilmanki opettelivat,
Vaativat, varoittelivat
Ajan kaiken karttamahan
Ilkeyksiä ilman alla,
Sekä irstaista eloa
Täällä maailman menoissa;
Vaikk' ei mulla mies paralla
Ole tullut täytetyksi
Tämä vanhempain varoitus.
Olen kyllä kurja raukka
Elinkauteni elänyt
Täällä synnin siitännässä,
Irstaisuuessa isosti;
Josta jo tosin tuliski
Tehä kelpaava katumus.
Mutta soisin, Suomen lapset,
Teille täyellä toella,
Ollaksenne oikeasti
Kiitolliset, kuuliaiset
Vasten teiän vanhempia.
Katsos kuin on vanhemmalla
Hellä huoli lapsistansa,
Suru niihen suuruksista,
Syömäneuvoista sanoma,
Ykinä ylöspiosta,
Vaattehistaki valitus!
Jos on toisia toella
Vanhempia vaivaisia,
Joill' on kyllä huono huoli
Lapsistansa maailmassa.
Laps kun kynnelle kykyypi,
Jaloillensa jaksaneepi,
Sen jo kohta selvittävät
Pitkin tietä piirtämähän,
Pitkin kaikkia kyliä,
Almua anelemahan,
Etsimähän einettänsä.
Siellä lapset sitten saavat
Monta kurjoa kokea,
Monta nähä nälkeäki;
Siellä oppivat ololta,
Tien ohessa ollessansa,
Monta pahoa puhetta.
Isällä on itsellänsä
Kyllä työtä tuumatessa,
Mistä milloinki tapaisi
Viinakupin kulkkuhunsa;
Sinne mieheltä meneepi,
Vaivannäkö vanhemmalta,
Valuu kautta kaulavarren
Viinan liemenä vihavan;
Jota viinoa vihaista
Tulis kaikkien kamoa,
Niinkuin syntiä syvintä,
Kaotusta kauhe'inta.