OLLI KYMÄLÄINEN.
Soinilansalmen kylässä Leppävirroilla syntyi 25 p. maalisk. 1790 runoniekka Olli Kymäläinen. Hänen isänsä oli mökkiläinen Jonas Kymäläinen ja äitinsä Maria Soininen. Olli oli heidän vanhin lapsensa. Miehen ikään tultuaan asuskeli hän varsinkin Palokin sahalla, jossa hänellä kai oli joku toimi, sekä viimeksi Varistaipaleen kylässä mökkiläisenä. Olli Kymäläinen oli kasvanut monissa vaivannäöissä, vaan ehkäpä juuri tämä seikka saattoi hänen mielensä luonnon kauneutta huomaamaan ja ihailemaan. Hän oli saanut oppia lukemaan, vaan ei kirjoittamaan. Raamattua hän ahkerasti lueskeli, mutta vielä ahkerammin sitä suurta ihmeteltävää kirjaa, jota ympäröivä luonto hänelle näytti. Hän näki sen ihmeitä niin hyvin niityn kainoissa kukkasissa, kuin niissä luonnon mahtavissa harjanteissa, jotka "on silloin tehty, kun on kuu kokohon pantu, kun on aurinko alettu, laskettuna maan perustus". Niinkuin useat muutkin talonpoikaisista runosepistämme, rupesi Kymäläinen vasta vanhempana runoilemaan. Hän mainitaan silloin olleen 47-vuotiaana, ja ensimmäinen runonsa oli kotipitäjänsä "Leppävirtain puolustus" Kuopiolaisten moitteita vastaan. Ainoastaan semmoiset runot, jotka jotain juhlallisempaa tapausta koskivat, teki Kymäläinen muille tutuiksi, vaan ne runot, jotka itseksensä sepitti metsässä liikkuessaan taikka, myöhemmin myllärinä, istuessaan puron loisketta kuunnellen, saivat taas vaipua unohdukseen ja antaa sijaa uusille. Sitä ei hän kärsinyt että häntä pyydettiin pitoihin siellä laulaaksensa: "minä en laula ruoasta", oli hänen tapana sanoa. Kun eräs herrasmies kerta oli hänet siinä mielessä häihin kutsunut, niin Kymäläinen tosin tekikin runon — vaan siitä tuli pilkkaruno. V. 1815 oli hän nainut Kaisa Turusen, jonka kanssa hänellä oli useita lapsia. V. 1840 hän muutti Heinävedelle, missä tuli mylläriksi Kaurion suuren kartanon tiluksille. Sitten hän kuitenkin mainitaan jättäneen tämän ammatin ja ruvenneen torppariksi. Mutta itse hän ei paljon huolinut maanviljelyksestä, joka jäi perheen osaksi, vaan ajatteli ja valmisteli kaikellaisia koneita, johon hänellä oli suuri halu ja taipumus. Ulkonäöltään oli Kymäläinen muhkea mies, kasvonpiirteet miellyttävät ja älykkäät, ja näyttää myöskin seurustelussaan tehneen muihin hyvän vaikutuksen, niin että hänen käydessään V. 1845 Helsingissä Makkosen ja Puhakan kanssa huomio näkyy erittäinkin häneen kiintyneen (ks. Makkosen elämäkerta). Hän kuoli Heinävedellä 3 p. toukok. 1855. Leskeksi jouduttuaan oli hän v. 1842 uudestaan mennyt naimisiin Anna Kaisa Rautiaisen kanssa. Yksi hänen pojistaan myöhemmästä naimisesta kuuluu osaavan laulella isänsä runoja, vaan viettävän ympäri maailmaa kuljeksivaa elämää ja olevan viinaan menevä.
Kymäläisen parhaimmissa runoissa "Kiitos Luojalle hyvästä vuoden tulosta" ja "Punkaharjusta" ilmestyy erinomaisen vieno luonnon ihailu ja lämmin uskonnollinen tunne, ja hän voittaa näitten tunteitten ilmituomisessa muut talonpoikaiset runoiliat. Häntä on sentähden usein kiitetty kaikkein etevimmäksi kansanrunoilioistamme, ja tunnetuksi ovat varsinkin tulleet Runebergin sanat hänelle: "jos sinä, veliseni, kirjoittaa osaisit niin tulisi sinusta paljoa kuuluisampi runoseppä, kuin minä olen." Kymäläiseltä säilyneet runot eivät kuitenkaan täydellisesti oikeuta pitämään toisia häntä verrattoman huonompina. Jos hän jo mainitussa suhteessa onkin etevin, niin tietävät muutamat heistä esim. Heikki Väänänen, Tuoriniemi, Makkonen y.m. kyllä esittää aineitansa pontevammin ja sukkelammin, kuin Kymäläinen, sekä myöskin täydellisemmässä ulkoasussa.
Kymäläisen luonnonlaatu sekä kirjoitustaidon puute ovat vaikuttaneet sen että jotenkin harvat runot häneltä ovat säilyneet. Hänen runojansa löytyy painettuna Sanansaattajassa 1840 (Kiitos Luojalle hyvästä vuoden tulosta), Necken-kalenterissa (Punkaharjusta) ja Maanmiehen Ystävässä 1848 (virsi Vuoden tulosta) sekä käsikirjoituksena Suom. Kirj. Seuran arkistossa seuraavat: Leppävirtain puolustus, Heinäveden kirkon rakennuksesta, Kansankäytöksestä jouluna, Punkaharjusta, Suomess' ei elä runoilla ja Kiitosvirsi hyvästä vastaanotosta Helsingissä.