TAVATTOMASTA KAHVINJUONNISTA.
Nyt mietin minä ruveta
Kahviruuasta runoja
Laulamahan lämpöisestä,
Rinnan hauteesta hyvästä,
Eli juomasta jalosta,
Jota aina Aasiasta
Tuoahan meren takoa,
Jota ainetta alukset,
Laivat tänne lastittaisin
Purjehtivat puuttumatta,
Jonka kauppa kaikin aioin
Menestyypi Suomenmaassa.
Joka puo'issa on puheena
Se kahvi ja sokeri,
Jos käytkin kuin monasti
Päivässä puo'in ohitse,
Aina kuulet kahvin kaupan,
Kilkkajaa sokerikirves,
Kapiseepi kahvivihki;
Sitä on juomahan jokainen
Yltynnä yhellä lailla,
Kaikki sääyt särpämähän;
Varsinkin on vaimon puolet,
Kaupungissa köyhemmätkin,
Monet viikossa visiitit,
Kahvikestit keskenänsä
Joka pötsössä pitävät,
Varhain vatsaansa vetävät.
Vaan ei kumma kaupungissa,
Jos vaimot vähävaraiset,
Kahvin juovat köyhemmätkin,
Joilla on siinä leivän juuri,
Samoin siinä särpimensä.
Mut kun maalla mökkiläinen,
Toisen köyhä torpparikin
Vaimon antaapi varina
Kahvipannua pi'ellä,
Itse vielä ihviturpa
Kahvin juopi, vaikk' karetsi
Hällä rakkaampi ravinto,
Pala paljoa parempi,
Eine suussa ennestänsä
Leukapielessä lepääpi,
Piipunpohja poskuksessa.
Jos on joku mökkiläinen,
Vasta alkava asukas,
Jolla ei vielä kahvivärkki
Ole aivan orningissa,
Annas piot päällen tulla,
Annas hänen häitä juoa,
Tahi peijaita piteä,
Kyllä hankkiipi kylältä
Heti kohta kahvivärkin,
Varineuvon valmistaapi,
Kupit kutsuu vierahillen,
Joita eivät ennen muinoin
Tarvinna talon isännät,
Peijaissa rahapohatat.
Eipä vielä varsin kumma
Oisi, jos se oiva rikas,
Kahvekupin kuuluisampi
Häissä, peijaissa pitäisi,
Vaan nyt kahvi kaikin aioin
Juoahan joka kylässä;
Eipä nyt talon emäntä
Voi vuoteelta kohota,
Ylösnousta yösijalta,
Ennenkuin on kahvin juonut.
Hä'in piiallen puhua,
Sen jaksaapi sanoa:
"Koe kahvia kasella,
Panna pannua tulellen;
Elä suinkahan syellen
Paaha pyöniä pilallen,
Koe korveta koreesti,
Varo valkeesta hyvästi
Roihun päältä prännäriä."
Sillä joutuen sanalla
Piika sitten sängyn päällä
Ensin juottaapi emännän,
Kumpainen kupillen heitä
Heräjääpi herkemmästi.
Siihen tyttäret tulevat,
Poikalapset lakkimahan,
Vielä muutkin nurkkamuorit,
Työnnäkset työntekiät,
Pannun päälle pälmehtivät.
Vaan se joukon kahvin juonti,
Virma viekas viivyttääpi
Aina aamuaskareita,
Päivän töitä turmeleepi,
Kun katsoopi jokainen
Pannun päällen päiväläinen,
Vielä renkikin väjyypi
Puolikupin puutoksessa;
Jos ei tarjota talosta,
Niin ottaapi omaansa
Räkninkiinsä renkimiesi,
Palkan päällen päiväläinen,
Viinan kanssa viimeiseksi
Juopi kuivaksi kuparin.
Vaan ei kauvan kahvipannu,
Joua kuivaksi kupari,
Vieras on oven rivassa,
Toinen vieras virstan päässä
Tulemassa taipaleella,
Jonka kanssa uuen kahvin
Itsekin isäntä juopi,
Samoin saattaapi emäntä
Vielä vierahan huviksi,
Kupin juoa kunniaksi,
Tahi muistoksi muassa.
Taas on pannu tarkoin juotu,
Keikkakaula kallellehen,
Vaan ei vielä vaski joua
Kovin kauvan kylmillehen,
Vielä on oma halunsa,
Vielä tallella tapansa
Emännällä ennallansa,
Puolipäiväisen perästä,
Vielä vieraatta paneepi
Pannun paikalla tulellen.
Sepä näyttääpi nykyisen
Kansakunnan kahvin juonnin,
Jota eivät ennen täällä
Suuret herrat Suomenmaassa,
Isotkana ilmi muinen
Saaneet juoa julkisesti,
Kun oli kova kahvin kielto:[19]
Maahauassa haluunsa,
Kahen kesken kellarissa,
Sillan alla siimeksivät,
Kahvikupin kurmosivat,
Missä varkahin variksi
Salaisesti pannun saivat.
Vaan nyt vaskensa varina
Saapi pelvotta piteä,
Huoletoinna halvempikin.
Kun on kerran keikkakaulan
Saanut kattilan käsiinsä,
Siitä on vaimoilla vajoa,
Mure aina muoriväellä,
Kysyminen kirkonmäellä,
Kussa ois kupariseppä,
Vasken taitavin takoja,
Joka pannun jou'uttaisi
Viimeistäänkin viikon päästä;
Ei nyt ennistä ehyyttä
Löy'y liellen[20] pantavata,
Kyökkihin kyhättävätä,
Millä sumppia sulaksi
Saisi vieraalle varaksi,
Millä itse miel'tekonsa,
Hammastauissa halunsa.
Minä en kahvia kaehi,
Mosi moista juotavata,
Säti kahvin särpäjätä,
Enkä laula lastatessa
Tästä ruuasta runoja,
Oma turpa tunnustaapi,
Suu saatua sanoopi,
Että on eine ensimmäinen,
Kahvi raittihin ravinto;
Vaan ei vähävaraisen
Elolaaria enennä,
Vaikka sillä vaimonpuolet,
Miehet monjahat sanovat
Ruokaveron väistävänsä.
Vaan kun vähävarainen
Viepi viljansa usein
Kahvin eestä kauppiaalle
Kyllä leipälaaristansa,
Eli elohinkalosta,
Saapi haltia havaita,
Onko kahvin ostaminen
Ollut leivälle lisänä,
Ruoka-atrian apuna.
Jospa juonnilla jalolla
Saisi hinnan huostumahan,
Markantin masenemahan,
Kahvilta kepenemähän,
Niin voisi vähävarainen,
Sitä juoa halvempikin,
Kupin, kaksi köyhempikin
Ostoa osaksi päivän.
Vaan jos kahvi kallistuupi,
Niin on veron vetona
Suomenmaassa mainiona;
Tuskin Suomehen sahoilla,
Lankkulastilla tahoja,
Tahi poltolla potaskan,
Tahi tervalla takaisin
Tuleepi tuhatlukuja,
Jonka summan Suomalaiset,
Veron kahvista vetävät,
Kun ei kasva kaunis ruoka,
Vilja Suomessa suloinen,
Ei eläne sen enemmän
Kuin kaloa kalliolla.